Ihmisarvoa ikääntyvien palveluihin 19.11.2024 Hyvinvointi ja kulttuuri Yhteiskunta Kirjoittajat Johanna Majala Lehtori | Sosionomikoulutus +358 44 478 0299 johanna.majala@lapinamk.fi Merja Hjulberg Lehtori | Sosionomikoulutus +358 50 310 9337 merja.hjulberg@lapinamk.fi Asiasanat Ikääntyvä väestö sosiaaliala Terveysala Ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa ja se haastaa sekä taloudellisen sekä sosiaalisen kestävyyden. Pelkkä keskittyminen taloudelliseen kestävyyteen heikentää sosiaalista kestävyyttä. Miten taloudellinen kestävyys taataan ilman, että sillä vaikutetaan heikentävästi sosiaaliseen kestävyyteen? Ikääntyvät yhteiskunnassamme Viime aikoina on julkisuudessa esille noussut muun muassa ikääntyviin kohdistuva huono kohtelu sekä palveluiden riittämättömyys. On ajankohtaista miettiä, mitä tämä tarkoittaa yhteiskuntavastuun kannalta. Kuka ottaa vastuun, ettei ikääntyviin kohdistu huonoa kohtelua ja jopa laajemmin kaltoinkohtelua? Ikääntyneiden osuus Suomen väestöstä on kasvussa. Vuonna 2018 oli 65 vuotta täyttäneitä noin 20 prosenttia ja ennusteen mukaan vuonna 2030 heitä olisi noin 26 prosenttia Suomen väestöstä, eli 1,5 miljoonaa. (STM 2020.) Ikääntyneiden osuuden kasvu haastaa taloudellisen sekä sosiaalisen kestävyyden. Tällä hetkellä hyvinvointialueilla tehtävät muutokset, jotka liittyvät taloudellisen kestävyyden parantamiseen, heikentävät samalla ikääntyvien kohdalla sosiaalista kestävyyttä. Miten taloudellinen kestävyys taataan, ettei sillä vaikuteta heikentävästi sosiaaliseen kestävyyteen? Pääsevätkö ikääntyneet palveluihin? Ikääntyvien ihmisten sosiaaliturva koostuu palveluista ja toimeentuloa turvaavista rahallisista etuuksista. Palvelut järjestetään osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Vastuu palvelujen järjestämisestä on hyvinvointialueilla, jotka myöntävät palveluja yksilökohtaisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Tällä hetkellä hyvinvointialueet myös kilpailuttavat yksityisiä palveluntuottajia sekä pohtivat, millä tavoin lakisääteiset palvelut voidaan tuottaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ikääntyvien mahdollisuus saada palvelut jatkossa on haasteellisempaan, koska palveluihin pääsy on vaikeampaa. Syynä tähän on kriteereiden kiristyminen hyvinvointialueiden taloudellisen tilanteen takia. Lisäksi ikääntyneiden omaehtoista selviytymistä ja pärjäämistä korostetaan, unohtamatta läheisten osallisuutta. Hyvinvointialue myöntää sosiaalipalveluja asiakkaille yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Arviointi perustuu asiakkaan omaan näkemykseen sekä yhden tai useamman asiantuntijan arvioon. (STM.) Ikääntyneellä on oikeus saada muut kuin kiireelliset sosiaalipalvelut viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Asiakkaan tarpeet, toiveet, tavat ja tottumukset sekä hänelle merkittävät jokapäiväiset asiat ovat lähtökohtana hoito- ja palvelusuunnitelmia laadittaessa. Ikääntyneiden palveluissa on tärkeää tunnistaa ikääntyneen omat voimavarat ja toimintakyky. Myös läheisten omat voimavarat ja osallistumisen mahdollisuus kartoitetaan. Ikääntyvän väestön moninaisuus Ikääntyvä väestö on yhä moninaisempi ja monimuotoisempi. Tämä vaatii ihmisen identiteettiin kuuluvien erojen, yhdenvertaisuuden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista sekä kulttuurikompetenssin edistämistä palveluissa. Tämä edellyttää työntekijöiden taitoa kohdata ikääntyneitä asiakaslähtöisesti, kunnioittaen heidän arvomaailmaansa ja asenteitaan. Palveluja tarjottaessa on huomioitava kestävän kehityksen periaatteet: sosiaalinen, kulttuurinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Kestävään kehitykseen vaikuttaa se, miten yhteiskunnallinen kehitys edistää ja ylläpitää kansalaisten hyvinvointia. Sosiaalisen kestävyyden tavoitteena on taata ikääntyneelle mahdollisuus hyvään, aktiiviseen elämään sekä terveyteen, tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti, osallistua päätöksentekoon ja saada tarvittavat palvelut. Sosiaalinen kestävyys on yhteydessä taloudelliseen kestävyyteen, jonka tavoitteena on edesauttaa tasapainoista talouden kasvua. (STM 2020, 13 – 14.) Toteutuuko eettisyys? Kestävän kehitykseen kuuluu myös eettinen ulottuvuus. Tämä sisältää jokaiselle kuuluvan ihmisarvon. Viime aikoina erityisesti ikääntyvien kohdalla ihmisarvo on ollut puheen aiheena. Vähentyykö ihmisarvo ihmisen ikääntyessä ja sairastuessa? Ikääntyneiden palveluissa työn eettinen ulottuvuus ilmenee vastuun ottamisena sekä siinä, miten työntekijä kohtaa ikääntyneen sekä tarjoaa hänelle kuuluvia palveluita. Työn eettisyyttä ja ikääntyneen huomioimista vahvistaa monialainen yhteistyö palveluja suunniteltaessa ja toteuttaessa. Ikääntyminen ei tarkoita vain hoidettavana olemista ja haurautta. Ikääntyneiden tarpeet eivät määräydy vain heidän kuntonsa mukaan, vaan myös heidän taustansa, toiveiden ja kiinnostustensa mukaan. Meillä kaikilla on tarve tulla huomioiduksi yksilöinä, jolloin myös vuorovaikutuksen merkitys kasvaa. (STM 2020, 4.) Ikääntyvien kohdalla puhutaan paljon heihin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta, jolla tarkoitetaan yksittäistä tai toistuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä ja joka ilmenee luottamuksellisessa suhteessa ja josta aiheutuu haittaa tai tuskaa ikääntyneelle. Kaltoinkohtelu voi esiintyä hoidon ja avun laiminlyöntinä, oikeuksien rajoittamisena, loukkaamisena tai ikääntyvän ihmisarvoa alentavana kohteluna. Kaltoinkohtelu voi ilmetä esimerkiksi hoitosuhteessa huonona ja epäeettisenä kohteluna. Yhteiskunta ja palvelujärjestelmä voivat harjoittaa rakenteellista kaltoinkohtelua esimerkiksi ikäsyrjintänä tai jopa palveluiden epäämisenä. (Luoma, Tiilikallio & Helakallio 2018.) Jäävätkö ikääntyvät heitteille? Kestävän kehityksen myötä ikääntyminen nähdään arvokkaana, mielekkäänä ja sitä arvostetaan. Silloin ikääntyneellä on luottamus yhteiskuntaan. Hän tietää, että hänellä on oma paikkansa yhteisössä ja hän saa tarvittaessa tukea. Ikääntyneiden äänen kuuleminen mahdollistaa heidän arjessa selviytymisen ja hyvinvoinnin. Yhteiskunnassamme on myös hauraita, varattomia ja yksinäisiä ikääntyneitä, joilta puuttuu turvaverkko. Onko vaarana, että he jäävät jopa heitteille ja yhteiskunnan palveluiden ulkopuolelle? (STM 2020, 4.) Tässä olisi paikka etsivällä vanhustyöllä. Haavoittuvuuden käsitettä käytetään yhteiskunnallisessa tutkimuksessa (Kuronen 2022, 55). Sosiaalihuoltolain yhtenä tarkoituksen on turvata haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Ikääntyneet ovat palveluiden kohteena ollessaan hyvin haavoittuneessa asemassa. Sosiaalihuoltolaissa haavoittuvuuden käsitettä ei ole käytetty, vaan se on korvattu erityisen tuen tarpeella (Kuronen 2022, 68). Sosiaalihuoltolaki velvoittaa, että erityistä tukea tarvitseviin on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta asiakkaan etu toteutuu. Tuen tarpeen jäädessä huomaamatta, avunsaanti saattaa viivästyä, koska ikääntyneellä itsellään ei välttämättä ole voimavaroja hakeutua palveluiden piiriin (Blomgren 2016, 59). Suuri huoli ikääntyneen kohdalla on, että hänen avun tarve jää kokonaan huomaamatta ja hän jää tarvitsemiensa palveluiden ulkopuolelle. Lopuksi Sosiaalisen kestävyyden lähtökohtana on ihmisarvo, joka edellyttää oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa ihmisten välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden osalta yhdenvertaisuus toteutuu, kun ikääntynyt saa yksilöllisen tarpeensa mukaiset, riittävät ja laadukkaat palvelut. Tasa-arvo on puolestaan samanarvoisuutta, ihmisten yhtäläistä arvoa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Ikääntyvien osalta on pidettävä erityistä huolta, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus saavutetaan. Kun sosiaalista kestävyyttä tarkastellaan perusoikeuksien näkökulmasta, korostuu yhdenvertainen kohtelu ja hyväksyvä moninaisuus. Tämä on vahvan yhteiskunnan ja yhteisön lähtökohta. (STM 2020, 68.) Kestävän kehityksen periaatteet kuulostavat itsestään selvyyksiltä teorian näkökulmasta. Toivottavaa on, että ne myös toteutuisivat. Käytännön esimerkit ja omat kokemukset ikääntyvien kohtelusta ja hoidosta viestittävät meille hyvien periaatteiden toteutumatta jättämisestä. Jokainen meistä toivoo ikääntyvien hoivan ja hoidon onnistumista läheisilleen ja itselleen. Miten varmistamme, että talouden kestävyyttä tavoitellessa ei unohdeta ikääntyneiden palveluiden osalta inhimillistä ja ekologista kestävyyttä? Lähteet Blomgren, S. (2016). Asiakkaat julkisissa palveluissa – helppous ja mutkattomuus vai epävarmuus ja läpinäkymättömät toimintatavat. Teoksessa Blomgren, S. (toim.), Karjalainen, J., Karjalainen, P., Kivipelto, M. & Saikkonen, P. & Saikku, P. Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 41–73. Kuronen, M. (2022). Marginaalisuuden, haavoittuvuuden ja naiserityisyyden käsitteellisiä paikannuksia. Teoksessa Jokinen, A., Raitakari, S. & Ranta, J. (toim.). Sosiaalityö yhteiskunnan marginaaleissa. Konstruktionistisia jäsennyksiä. Tampere: Vastapaino, 55–84. Luoma, M-L., Tiilikallio. P. & Helakallio, P. 2018. Kotona asuviin ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja väkivalta. Kotona asuviin ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja väkivalta. Viitattu 24.9.2024. STM: Sosiaalipalvelujen saatavuus – Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi).Viitattu 5.9.2024. STM 2020:Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027 (valtioneuvosto.fi). Viitattu 5.9.2024.