Fysioterapeutti ja sairaanhoitaja YAMK, AmO Linnea Melkko toimii hoitotyön opettajana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisryhmässä.

Sairaanhoitajakoulutuksen tavoitteena on tuottaa monipuolisia osaajia ja asiantuntijoita yhteiskuntakriittiselle alalle, joka parhaillaan läpikäy suuria rakenteellisia myllerryksiä. Kuten Lapin ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmassakin (2022) todetaan, sairaanhoitajatutkinnon suorittanut toimii asiantuntijana, joka vastaa hoitotyön prosessista sekä päätöksenteosta hoitotyön osalta.

Ammattikorkeakouluopintojen aikana opiskelija saa käytännölliset perustiedot ja –taidot sekä teoreettiset perusteet toimiakseen työelämässä sairaanhoitajan asiantuntijatehtävissä, joissa läsnä ovat jatkuva erilaisissa ja muuttuvissa toimintaympäristöissä ja tilanteissa toimiminen sekä vahva itsenäisyys ja korkea vastuullisuus. Alaa luonnehtii siten runsas monialainen teoreettinen tausta, joka täytyy osata asiantuntijana yhdistää vahvasti käytännön taitoja vaativaan potilastyöhön.

Tämän päivän sairaanhoitajaopetusta luonnehtivat nähdäkseni lisääntyvässä määrin erilaisten oppijoiden tarpeiden huomiointi, joka haastaa vanhat ja tutut opetuskäytännöt. Opetuksen aikaan ja paikkaan sitomattomuuden vaateet ovat vahvasti läsnä, kun alan opiskelijoista suurin osa suorastaan revitään käytännössä ensimmäisten harjoitteluiden jälkeen välittömästi töihin työntekijäpulasta pahoin kärsivälle alalle.

Lisäksi koulutuksessa mukana vahvasti on osaamisperustaisuus opintojen sujuvan etenemisen edistämiseksi aiemman hankitun osaamisen oikeellisen, oikea-aikaisen ja johdonmukaisen tunnistamisen ja tunnustamisen kautta. Soveltuvaa osaamistahan opiskelijalla voi olla jo aiemmin hoitoalan työstä, mutta hän voi sitä kerryttää myös opintojensa aikana. Hoitotyön tärkeinä metataitoina ovat lisäksi tiimityöskentelytaidot ja jatkuvan oppimisen taidot.

Opettajana siis tasapainoilee opetukseen annettujen resurssien käytön suhteen perinteisten opetusmenetelmien, erilaisten yksilöllisten järjestelyiden, aikaan ja paikkaan sitomattomuuden vaatimusten ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen osalta. Lisäksi ainoastaan substanssiasian opettamisen lisäksi työelämässä tärkeitä metataitoja pitäisi saada opiskelijoille haltuun. Kuinka vastata tähän kaikkeen?

“Tell me and I forget, teach me and I may remember, involve me and I learn.” – Miten kliiniset taidot opitaan?

Otetaan tarkasteluun nyt hoitotyössä keskeisten kliinisten taitojen opettaminen. Tässä näyttöön perustuva teoria yhdistetään käytäntöön. Kyseessä ovat ne käytännölliset olennaiset taidot, joita sairaanhoitaja tarvitsee työnsä suorittamiseen. Niitä ovat esimerkiksi potilaan laskimokanylointi, sydänfilmin ja verinäytteen ottaminen, vaativan lääke- ja nestehoidon toteuttaminen, virtsatiekatetrointi ja niin edelleen. Listaus on varsin pitkä. Kuitenkaan pelkkä kliinisten taitojen, “temppujen”, oppiminen ei vielä riitä kokonaisvaltaisessa potilastyössä, jossa lisäksi kommunikointi-, ongelmanratkaisu- ja tiimityötaidot ovat olennainen osa sairaanhoitajan asiantuntijuutta. Ja niiden täytyy tulla huomioiduksi myös osana opetusta.

Tyypillisesti hoitotyön opetuksessa erilaisten kliinisten taitojen opettaminen on perustunut mallioppimiseen, jossa oppiminen nähdään tapahtuvan havainnoimalla muita. Ensin joku, monesti opettaja, näyttää mallisuorituksen mahdollisimman vähin virhein. Tämän jälkeen opiskelijoiden odotetaan kopioivan suoritus osaksi omaa taitopankkiaan. Usein aikaa itse uuden taidon harjoittelulle kyseisessä opetustuokiossa on kertasuorituksen verran.

Kertanäytön ja -kokeilun jälkeen taidon oletetaan siirtyvän käytäntöön ja treenautuvan itsestään käytännön työelämän harjoitteluiden aikana. On kuitenkin melko sattumanvaraista ja paikkasidonnaista, mitkä kliiniset taidot tulevat lopulta opiskelijalle vastaan työelämäharjoitteluiden aikana. Hoitotyön koulutusta on myös kritisoitu siitä, että kliinisten taitojen opettaminen jää liiaksi työelämäkentän harjoitteluiden varaan (mm. Hankonen 2017).

Edellinen edustaa hyvinkin perinteistä näkemystä opetuksen siirtovaikutuksesta, jossa ohjeiden, ohjeistamisen ja tiettyjen taitojen harjoittaminen rajatussa ympäristössä oletetaan riittävän taidon hallitsemiseksi käytännössä (Hajian 2019). Kuitenkin käytännössä on huomattu, että ensimmäisenä vuonna opetetut kliiniset taidot eivät välttämättä ole hallussa vielä kolmannenkaan vuoden hoitotyön opiskelijalla. Perustavanlaatuiset hoitotyön taidot ja toiminnot voivat olla hakusessa kohta valmistuvalla sairaanhoitajakin, mikä lisää opiskelijoiden ahdistusta valmistumisen ja työelämään siirtymisen suhteen.

Opetetut taidot eivät siis siirry tai pysy?

Sairaanhoitajakoulutuksessa vaativien ja monisyisten kliinisten taitojen opetuksen siirtovaikutus mallioppimisen kautta vaikuttaa siten olevan ainakin oman kokemukseni mukaan olevan kohtalainen haaste. Sairaanhoitajan työssä on nimittäin asioita, joita ei voi oppia muuten kuin itse tekemällä, toistamalla, erehtymällä – ja sitten tekemällä uudelleen. Ja tämä kaikki vaatii aikaa, mikä ei ole aina mahdollista perinteisessä opetuksessa. Myöskään irralliset taidot tai asiat eivät usein jää mieleen. Eikä kaikkea kerta kaikkiaan pysty myöskään harjoittelemaan aina oikeilla potilailla työelämäharjoitteluissakaan.

Yhden asian olen kuitenkin huomannut juurruttavan käytännössäkin harjoiteltuja asioita paremmin mieliin: Täytyy antaa opetettavalle asialle konkreettinen taustatarina, selkeä opiskelijalle ymmärrettävä konteksti, jonka opiskelija arvottaa itselleen tärkeäksi.

Opiskelijoiden palautteissa nouseekin kohtalaisen usein esiin se, että opettajan kuvauksia “oikeasta työelämästä” arvostetaan. Ne tuovat kaivattua konkreettisuutta siihen, mitä ollaan opiskelemassa (mitä tämä käytännössä tarkoittaa) sekä merkitystä, miksi ollaan opiskelemassa (miksi minun pitää tämä osata ja tietää).

Hoitotyössä opetuksen ja opitun taso tuleekin todelliseen testiin alati muuttuvissa potilastilanteissa opiskelijoiden käytännön harjoitteluissa sekä työssä sijaisena tai sairaanhoitajana. Ja kovaan testiin tuleekin, sillä meidän alallamme kun on, sananmukaisesti, ihmishengestä kyse.

Annetaan siis kliinisten taitojen opiskelulle taustatarinat

Case based learning, CBL, edustaa monialaista pedagogista lähestymistapaa, jossa opiskelijat yhdistävät tietonsa ja taitonsa tosielämän skenaarioihin. Pedagoginen malli ei ole mitään uutta terveydenhuollon opetuksen kentällä, vaan se on maailmallakin laajalti käytetty lähestymistapa, jossa potilastapausten kautta saadaan esille hoidon monisyisyys. Bloomin taksonomiassa CBL asettuu edustamaan korkeimpien kognitiivisten tasojen toimintaa; tiedon ja taidon analysointia, syntetisointia ja arviointia. (McLean 2016, Williams 2005.)

CBL:ssä hyödynnetään yhteisöllistä oppimista, se fasilitoi opittujen asioiden yhdistämistä ja soveltamista sekä ohjaa niin sisäistä kuin ulkoista opiskelumotivaatiota, kannustaa itsereflektioon ja yhdistää teoreettisen tiedon käytäntöön. Tiivistetysti CBL lisää opiskelijoiden ongelmanratkaisukykyä, osaamista sekä parantaa siten lopulta potilaiden hoidon lopputulosta. (McLean 2016.) CBL on lisäksi varsin käytännöllinen taipuessaan niin yksittäisten taitojen oppimiseen kuin kokonaisvaltaiseen potilashoidonkin harjoitteluunkin.

Kliinisten taitojen opettamiseen haettiin uutta näkökulmaa, kun syksyn 2022 aikana Lapin ammattikorkeakoulussa kehitettiin strategiarahoituksella hoitotyön digi- ja etäpedagogiikkaa rakentamalla CBL-perustainen itsenäisen harjoittelun piste hoitotyön koulutuksen Aurora-simulaatiosairaalan tiloihin. Kokonaisuus nimettiin Case Stationiksi. Case Stationia pilotointiin syksyn –22 aikana ja testattiin vielä lisää seuraavan kevään aikana.

Case Stationin ideana oli rakentaa soveltuvalle digialustalle potilastapausperustainen tehtäväpankki sekä saada hoitotyön simulaatiotilat paremmin opiskelijoiden käyttöön myös varsinaisen opetuksen ulkopuolisena aikana. Ajatuksena oli saada keino vahvistaa sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoiden kliinisiä taitoja sekä päätöksenteko- ja ongelmanratkaisutaitoja käyttäen aitoja hoidossa käytettyjä välineitä sekä vertaisoppimista. Lopputuloksena syntyi toimiva kokonaisuus, joka on nyt osa hoitotyön Aurora-simulaatiosairaalaa.

Case Stationin perusidea

Perusajatuksena Case Stationilla on, että CBL-pedagogiikkaa hyödyntäen on rakennettu laadukkaat selkeät oppimistavoitteet, taustatarinat sekä tausta-aineistot sisältävät potilastapauksiin perustuvat tehtävänannot digitaaliselle alustalle, joka on opiskelijoiden käytössä ajasta riippumatta.

Syksyn 2022 aikana digitaalisena alustana koekäytössä oli Laerdalin SimCapture for Skills-ohjelmisto ja kevään 2023 aikana testattiin Google Classroom-alustaa. Molempien etuna on, että ne toimivat erinomaisesti myös puhelimella. Näin opiskelija pääsee käsiksi tehtäviin helposti missä vain. Lisäksi yksi hoitotyön koulutuksen simulaatiotilojen luokkatila valjastettiin potilastapaustehtävien käytännön suorittamista varten Case Stationiksi.

Vastaanottohuoneessa hoitonukke istumassa hoitotuolilla.

Kuva 1: Case Station hoitotyön Aurora -simulaatiosairaalassa

Yksinkertaisuudessaan Case Station toimii siten, että opiskelijalle annetaan pääsy aitoa jäljittelevien potilastapausten taustatarinoihin ja tehtävänantoihin, joihin hän saa rauhassa tutustua silloin kun hänelle sopii, siellä missä hänelle sopii, siten kuin hänelle sopii ja niin pitkään kuin hänelle sopii. Tehtävänannossa ohjataan opiskelijaa itse kliinisen taidon suorittamiseen, mutta myös esitetään potilastapaukseen liittyviä ratkaistavia kysymyksiä. Opiskelija tulee sitten etukäteen valmistautuneena Case Stationille tehtävää suorittamaan.

Ilman opettajan valvontaa ei kajoavia toimenpiteitä saa opiskelijakollegoille suorittaa. Case Stationilla käytetään oikean potilaan sijasta simulaatiovälineitä, jotka nykyisellään ovatkin erittäin aidon tuntuisia. Case Stationilta löytyy selkeästi merkittynä juuri kyseisiin potilastapaustehtäviin tarvittavat aidot välineet, simulaatiovälineet sekä simulaationukke.

Opiskelija tämän jälkeen saa rauhassa käytännössä harjoitella Case Stationilla kliinisiä taitoja, joita tehtävänannossa vaaditaan. Toistoja voi tehdä turvallisessa ympäristössä simulaatiovälinein tai simulaationukelle niin monta kuin vain on tarpeen, eikä kiirettä ole. Kun opiskelija on valmis, hän videoi omalla puhelimellaan suorituksen Case Stationilla, jossa hän lisäksi kertoo, kuvaa ja kuvailee vastaukset tehtävänannon kysymyksiin.

Opettaja antaa palautteen opiskelijalle videoinnin perusteella. Tehtävät on rakennettu siten, että vertaisoppiminen ja tiimityöskentelytaidot on otettu huomioon ja tehtävän tekoon tarvitaan useimmiten vähintään kaksi opiskelijaa. Tämä ohjaa opiskelijoita näin kommunikointi- ja tiimityötaitoihin.

Case station 2.jpg

Kuva 2 Opiskelijoilla Case Stationin tehtävänannot tulevat suoraan taskuun puhelinsovelluksen kautta

Case Station mahdollistaa opiskelijoille ajasta riippumattoman opiskelun ja vaihtoehtoisen opintojen suoritustavan. Sitä on hyödynnetty pakollista läsnäoloa vaativien hoitotyön kliinisten taitojen taitopajojen korvaavana suoritustapana, uuden kliinisen taidon opiskelun tapana sekä jo opittujen taitojen kertaamisen paikkana. Lisäksi Case Station helpottanut sekä opettajan että opiskelijan työtä poissaolojen korvaamisen osalta.

Case Stationin pilotoinnin aikana syksyllä -22 kerättiin palautetta opiskelijoilta. Palaute oli erittäin rohkaisevaa.

Voiko Case Stationilla ottaa haltuun ihan uuden kliinisen taidon?

Pilotissa opetuksen siirtovaikutuksesta tuli rohkaisevaa palautetta. Case Station nimittäin “pakottaa” opiskelijan itse pohtimaan ja syventymään tehtävän suorittamiseen – kaikki tarvittava ohjaus ja materiaali on opiskelijalla käytössä verkkomateriaalina, mutta itse joutuu ratkomaan, miten käytännön tasolla asia suoritetaan. Tehtävien tekeminen vaatii opiskelijalta aktiivista itsenäistä ajattelua, paneutumista ja ongelmanratkaisua.

Edellä mainittu toteutui esimerkiksi, kun Case Stationia testattiin uuden kliinisen kädentaidon opiskelussa, jolloin osa opiskelijoista suoritti laskimokanyloinnin itsenäisesti sen kautta. Case Stationille oli tehty potilastapaus, joka sisälsi taustatarinan laskimokanyylin laitolle ja nestehoidon aloitukselle. Opiskelijat suorittivat tehtävän pareittain. Tausta-aineistoon liittyi lyhyen teoriatiedon lisäksi toimintaa ohjaava videointi, jossa kanylointi suoritetaan.

Videoinnilla ei ollut selityksiä tai tekstejä, vain itse toiminta. Opiskelijat saivat pysäyttää, kelata, katsoa ja toistaa videota niin monta kertaa kuin näkivät itse tarpeelliseksi. Tämän jälkeen he ottivat oikeat tarvittavat välineet ja lähtivät suorittamaan samaa simulaatiokädelle samalla toimintansa videoiden.

Lopputulos oli erinomainen. Opiskelijat suorittivat laskimokanyloinnin oikeaoppisesti ja onnistuneesti. Erityinen kommentti eräältä opiskelijalta oli:

“Nyt kun opettaja ei ollut koko ajan paikalla, asia jäi näin varmasti paremmin mieleen, kun joutui ihan itse pähkäilemään ja pohtimaan, kokeilemaan ja erehtymään niin monta kertaa, että lopulta onnistuu”.

Ainakin tämän palautteen perusteella siis opetuksen siirtovaikutus vaikutti hyvältä, jopa perinteistä opetusta paremmalta.

Tehtävien palauttaminen videoinnin muodossa ohjaa opiskelijoita itsereflektioon. Kliinisen taidon videoinnilta opiskelija saa nähdä oman suorituksensa ja kiinnittää siten huomiota niihin seikkoihin, jotka sujuivat hyvin ja joita pitää vielä seuraavalla suorituskerralla parantaa. Joskus opiskelijana ihan itse kehityskohteiden hoksaaminen onkin tuottoisampaa kuin kuulla kehitysehdotukset opettajan suusta vierestä. Samalla vertaisoppimista ja –palautetta tulee välittömästi, kun opiskelukaveri antaa palautteen videoinnin perusteella. Ja mahdollistaahan videoinnit tietenkin opettajalle tilanteesta palautteen antamisen myöhemmässäkin vaiheessa.

Uuden kliinisen taidon oppimisen kannalta toisen vuoden sisätauti-kirurgisen hoitotyön opintojakson opiskelijat harjoittelivat pienryhmissä heille uuden Airvo2-korkeavirtaushappihoitolaitteen käyttöä. Palautteista nousivat esiin tiimityöskentelytaidot, uuden oppiminen ja mieleen jäänyt kuva siitä, milloin kyseistä taitoa pitää aidossa tilanteessa osata soveltaa:

“Keskustelimme aluksi ryhmän kanssa tehtävästä, harjoittelimme yhdessä ja lopuksi suoritimme kuvauksen. Kaikille tuli selväksi mitä olemme tekemässä ja miksi.”,

“Laitteen kokoaminen oli uutta mutta jäi hyvin mieleen. Ryhmätyö ja kommunikointitaidot tulivat myös hyvin käyttöön, kun pohdittiin, miten asiaa lähestytään.”,

“Kukaan ei osannut käyttää Airvoa tai ollut nähnyt sitä ennen, nyt kaikki tiedetään mikä se on ja miten sitä käytetään.”,

“Oli hyvä, että siinä oli myös potilastapaus eikä vain teoriaa miksi laitetta käytetään, konkreettinen esimerkki milloin voisi tulla käyttöön.” Ja lopuksi

“Case Station ehdottomasti jatkoon”.

Poissaolon korvaamisessa Case Stationia testattiin terveydenhoitajien koululaisten ryhtitarkastusten osalta. Korvaavat suoritukset olivat erinomaisia, huolellisesti tehtyjä ja oikein suoritettuja. Opiskelijoiden palaute oli myös kannustavaa, esimerkkinä

“Case Station ohjasi oppimista ja sen käyttö oli helppoa ja selkeää. Case Stationin todellakin pienentää kynnystä tulla harjoittelemaan itsenäisesti.” ja

“Case Stationia tulisi muidenkin opettajien hyödyntää sen sijaan, että opiskelija joutuu odottelemaan seuraavaa toteutusta, jossa voi korvata poissaolonsa. Sitä voisi kenties soveltaa myös simulaatioissa.“.

Uuden oppiminen vaikuttaa olevan näin hyvinkin mahdollista Case Stationin kautta. Opiskelijat osoittivat oppineensa kliinisen taidon käytännön toteutuksen lisäksi toivottuja tiimityöskentely- ja ongelmanratkaisutaitoja.

Case Station toivottuna paikkana opiskeltujen asioiden kertaamisessa

Case Stationille rakennettiin lisäksi potilastapauksia muun muassa nenämahalekun laiton, verensiirtojen, EKG:n ottamisen, nestehoidon aloituksen ja epiduraalisen kivunhoidon osalta. Huomioon otettiin juuri niitä kliinisiä taitoja, joita opiskelijat käytännön harjoitteluissaan tulevat hetimiten tarvitsemaan. Case Station annettiin kaikkien hoitotyön opiskelijoiden vapaaseen käyttöön.

Osa opiskelijoista ottikin Case Stationin kovaan käyttöön ennen käytännönharjoitteluun menoaan. Palautteista nousi esiin vertaisoppimisen tärkeys:

“Kun parin kanssa tulee harjoittelemaan niin koen, että taidot kehittyy. Jos jotain ei itse osaa niin on mahdollista, että pari osaa. Näitä ongelmia voi myös pohtia sitten kahdestaan.” ja

“Oli tosi helppo ja mukava tulla kaverin kanssa harjoittelemaan. En itse koe kynnystä simulaatiotilojen käyttöön. Ehdottomasti otettiin tämä oman parin kanssa jo tavaksi ja uusi aika on jo varattu.”

Lisäksi palautteista nousi esille, että Case Station tavoitellusti pienensi kynnystä tulla harjoittelemaan kliinisiä taitoja koululle itsenäisesti:

“Case Station on selkeä paikka missä tarvittavat välineet helposti saatavilla ja tila, jossa mahdollisuus harjoitella rauhassa.”,

“Koimme tämän todella hyödyllisenä, kun itse piti pohtia ja muistella työjärjestystä ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon ja aiotaan jatkossakin hyödyntää tätä case stationia. Toi myös varmuutta omaan tekemiseen.”,

“Hyvä, että pääsee kertaamaan, ja kun lähiopetusta ei voida järjestää niin usein, eikä jäädä paneutumaan yhteen asiaan, on hyvä, että on mahdollista päästä itsenäisesti opiskelemaan.” ja

“Toivottavasti Case Station tulee aktiiviseen käyttöön, koska joitain taitoja on hyvä treenata useamman kerran ennen harjoittelua.”

Case Station siis jatkoon!

Case Station pääsi siis sille asetettuihin tavoitteisiin. Case Stationia olisi nähdäkseni mahdollista hyödyntää jatkossa edellä mainitun lisäksi toiminnallisen tentin suorituspaikkana sekä erityisesti näkisin sillä olevan arvoa ja kaivattua helpotusta aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen.

Mikäli esimerkiksi lähihoitajataustainen opiskelija osaa jo vaikkapa potilaan virtsarakon tyhjentämisen katetroimalla, hän pystyy osaamisensa myös konkreettisesti simulaatiovälinein näyttämään ja opettajan on tällöin helppo osaaminen myös todellisuudessa todentaa. Samalla opiskelijan on osoitettava ymmärryksensä ja osaamisensa kliinisen taidon vaatimasta taustalla olevasta hoitotyön päätöksenteosta ja näyttöön perustuvan teoriatiedon ymmärtämisestä vastatessaan potilastapaukseen liitettyihin kysymyksiin.

Monia opiskelijoita jännittää valtavasti käytännön harjoitteluihin meno, jossa yhtenä osatekijänä on koettu se, ettei vielä osaa omasta mielestään riittävästi käytännössä. Case Stationilla opiskelijana saa perehtyä välineisiin ja kerrata asiaa jälleen niin pitkään, kuin itse kokee tarvitsevansa. Näin itsevarmuudellakin kentän harjoitteluihin nähden on mahdollisuus kasvaa.

Erilaisten oppijoiden huomioinnin haasteeseen Case Station voi nähdäkseni myös tarjota mahdollisuuksia. Etuna Case Stationilla kun on, että opiskelija voi rauhassa ja turvallisessa ympäristössä toistaa kliinistä taitoa niin monta kertaa, kuin tarve on. Opiskelijalle, joka tarvitsee oman rauhan ja hiljaisen tilan ilman häiriötekijöitä tämä voi olla helpotus. Case Stationilla lisäksi poistetaan oppituntien aikaraja ja ison ryhmän mahdollisesti luoma paine onnistumiseen ja tekemiseen.

Case Stationin potilastapausten rakentamisessa on myös mahdollista ottaa huomioon saavutettavuus muokkaamalla materiaaleja erilaisiin esitysmuotoihin kuten vaikkapa videoiksi, ääneksi tai tekstiksi. Opiskelijalla on tällöin mahdollisuus perehtyä ennakkomateriaaliin niin kauan ja sillä tavoin, kuin on tarpeen, ja näin on mahdollisuus myös vaihtoehdolle perinteiseen opetukseen osallistumisen lisäksi.

Ja mitä Case Station sitten vaatii opettajalta?

Opettajalta Case Stationille tehtävien luominen vaatii selkeiden oppimistavoitteiden asettamista, käytännön työelämän tuntemusta ja siten taitoa liittää teoria ja käytäntö toisiinsa – myös silloin, kun ei itse opettajana ole paikalla. Mielikuvitus on toisaalta vain rajana sille, miten ja millaisia tehtäviä Case Stationille rakentaa.

Potilastapauspohjaisista tehtävistä saa juuri niin haastavan ja moniulotteisen, kuin vain opettaja siitä osaa tehdä ja nyt Aurora-simulaatiosairaalan Case Station-tila antaa valtavasti vaihtoehtoja välineiden ja idean soveltamiseen. Myös muussa kuin ainoastaan hoitotyön koulutuksessa.

Kuitenkin muistettava on, että CBL-opetuksessa, kuten simulaatio-opetuksessakin, yksinkertainen on kaunista. Keskittymällä selkeästi rajattuihin oppimistavoitteisiin myös CBL-tehtävistä tulee opiskelijalle merkityksellisemmät keskeisten asioiden oppimisen kannalta. Myös tehtävään liittyvän tausta-aineiston suhteen kannattaa harjoittaa opettajana kriittisyyttä ja pyrkiä keskittymään tietotulvan sijaan kaikista olennaisimpaan, must know –tietoon. Kun oppimistavoite ja tehtävänanto ovat selkeät ja yksiselitteiset, on opiskelijanakin helpompaa löytää tehtävästä olennainen. Hyvin rakennettu tehtävä palvelee pitkään eteenpäin.

Case Stationin -tyyppisessä opetuksessa onkin monia mahdollisuuksia, mutta ei se silti vähennä opettajan tarvetta tai tarpeellisuutta. Opettajalle se antaa kuitenkin mahdollisuuden käytännön opetuksen resurssien uudelleenohjaamiseen ajassa, joka haastaa opettajaa monesta suunnasta. Se on vaihtoehto ja lisä perinteisen opetukseen, siinä on ituja mahdollistaa erilaisia yksilöllisiä opetusjärjestelyitä ja mahdollistaa konkreettisen tavan aikaan ja paikkaan sitomattomuuden vaatimusten ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen osalta.

Opiskelijan näkökulmasta tarvitun kliinisen tiedon ja taidon lisäksi Case Station ohjaa opiskelijoita metataitojen osalta itsenäiseen oppimiseen, itsereflektioon ja tiimitaitoihin. Opettajan tehtäväksi jää harkinta siitä, milloin Case Station on opetuksessa hyödyllinen ja kun sitä käytetään, ohjata opiskelijoita oikeaan suuntaan, auttaa hoksaamaan kriittiset suorituksen kohdat sekä varmentaa, että suoritus on sääntöjen ja ohjeiden mukainen.

Kuten jo Engeströmkin (1987) asian toi esille, mikään koulutus ei voi antaa vastauksia jokaiseen työelämässä vastaan tulevaan ongelmaan, mutta laadukkaan koulutuksen tulee antaa sellaiset periaatteet, tiedot ja taidot, että työelämässä vastaan tulevista käytännön ongelmista voi niitä soveltamalla selvitä. Näin Case Station on osana sitä ketjua, jossa saadaan valmistettua tänä päivänä työelämäkentälle suuresti kaivattuja kovia sairaanhoitaja-asiantuntijoita, joilta ei puutu kliinistä osaamista, teorian ja käytännön ymmärtämisen ja yhdistämisen taitoa, tiimitaitoja eikä itsensä kehittämisen osaamista.

Lähteet

Engeström, Y. 1987. Perustietoa opetuksesta. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Viitattu 2.6.2023 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3665/engestr%F6m1-175.pdf?sequence=2

Hankonen, R. 2017. Sairaanhoidon opiskelijat haluavat lisää kliinisiä taitoja. Tehy-verkkolehti. Viitattu 9.6.2023 https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/sairaanhoidon-opiskelijat-haluavat-lisaa-kliinisia-taitoja

Hajian, S. 2019. Transfer of Learning and Teaching: A Review of Transfer Theories and Effective Instructional Practices. IAFOR Journal of Education, Vol 7 Nro 1 (2019), 93-111. Viitattu 2.6.2023 https://iafor.org/journal/iafor-journal-of-education/volume-7-issue-1/article-6/

McLean, S. 2016. Case-Based Learning and its Application in Medical and Health-Care Fields: A Review of Worldwide Literature. Journal of Medical Education and Curricular Development, Vol 27 Nro 3 (2016). Viitattu 9.6.2023 https://doi.org/10.4137/JMECD.S20377.

Williams B. 2005. Case-based learning – a review of the literature: is there scope for this educational paradigm in prehospital education? Emergency Medicine Journal, Vol 22 Nro 8 (2005), 577-581. Viitattu 2.6.2023 https://doi.org/10.1136/emj.2004.022707.