DI Jani Sipola ja insinööri (AMK) Johanna Aarnio-Keinänen työskentelevät asiantuntijoina ja DI Jaakko Etto lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva Teollisuus -osaamisryhmässä.          

Raskaan liikenteen siirtyminen vaihtoehtoisiin käyttövoimiin vaatii panostuksia monilta tahoilta ja tukea niin valtion kuin myös EU:n taholta. Lapin alueella koulutusorganisaatiot ovat panostaneet vaihtoehtoisiin käyttövoimiin raskaan kaluston investoinneilla ja koulutuksella. Viimeisimpänä mukaan on tullut myös Lapin ammattikorkeakoulu, jonka logistiikka-alan koulutuksen aloittamisesta saatiin päätös vuoden 2025 alussa. Jakeluinfraan on saatu myös uusia erilaisia tukipäätöksiä, mutta edelleen raskaan liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvulle on paljon epävarmuustekijöitä.

Logistiikka-alan koulutus kehittyy Lapissa

Lapissa logistiikka-alan koulutus vastaa ajankohtaisiin osaamistarpeisiin, tarjoten tutkinnon suorittaneille laajan kokonaiskuvan kuljetusalasta. Koulutus kehittää taitoja resurssien hallinnassa, asiakaslähtöisessä palvelutuotannossa ja kuljetusketjujen optimoinnissa, vahvistaen samalla valmiuksia toimia työryhmissä ja varikko- sekä terminaalialueilla. Lisäksi se varmistaa ajoneuvojen liikennekelpoisuuden ja huollon hallinnan, parantaen turvallisuutta ja vähentäen katkoksia. Näin koulutus tukee alan kannattavuutta, sujuvuutta ja kilpailukykyä Lapin erityisolosuhteissa.

Raskaan liikenteen käyttövoimien kehitys vaikuttaa logistiikka-alan koulutukseen Lapissa. Uusien käyttövoimaratkaisujen, kuten sähkön, biokaasun ja vetyteknologian, yleistyessä koulutuksen on pysyttävä ajan tasalla, jotta kuljettajat ja alan ammattilaiset osaavat hyödyntää näitä ratkaisuja tehokkaasti. Tämä tarkoittaa uusien teknologioiden tuntemusta, ajoneuvojen huoltoon ja käyttöön liittyvän osaamisen päivittämistä sekä kestävän kehityksen periaatteiden vahvistamista koulutuksessa. (Ammattiopisto Lappia, 2025)

Lapin erityisolosuhteet, kuten pitkät etäisyydet ja vaihtelevat sääolosuhteet, asettavat omat haasteensa uusille käyttövoimille, joten koulutuksen on tarjottava valmiudet toimia näissä olosuhteissa. Lisäksi koulutus voi tukea alueen kuljetusalan toimijoita uusien teknologioiden käyttöönotossa ja auttaa kehittämään reittisuunnittelua, lataus- ja tankkausinfrastruktuuria sekä energiatehokkuutta edistäviä toimintamalleja.

Raskaan liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymistä Lapissa tukee raskaan liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien koulutuskaluston hankinnat. Sekä ammattiopisto Lappia ja Rovaniemellä REDU ovat hankkineet ja hankkimassa vaihtoehtoisten käyttövoimien kalustoa ja jakeluinfraa. Kalustoa käytetään logistiikka-alan lisäksi muussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa ja kursseilla.

Ammattiopisto Lappia

Ammattiopisto Lappia tarjoaa ammatillista koulutusta Länsi-Lapissa. Valikoimaan kuuluvat muun muassa ajoneuvoalan ja logistiikan perustutkinnot sekä kuljetusalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot. Oppilaitos on toteuttanut hankkeita raskaan kaluston vaihtoehtoisten voimanlähteiden käyttöönotosta Lapissa. Näissä selvitettiin uusien energiaratkaisujen soveltuvuutta alueelle sekä edistettiin vähähiilisiä ja uusiutuvia energiamuotoja logistiikka-alalla. Lappia kehittää oppimisympäristöjä tukemaan kierto- ja biotaloutta sekä arktista kestävää taloutta. Opetuskäytössä on moderni oppimisympäristö vaihtoehtoisilla voimanlähteillä, sisältäen muun muassa kuorma-auton (kuva 1) ja sähkötrukin. Kuljetusalan koulutusta ja oppimisympäristöjä kehitetään tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. (Ammattiopisto Lappia, 2025) (Rakennerahastot, 2025)

Rekkoja.

Kuva 1. Ammattiopisto Lappian raskaan liikenteen koulutuskalustoa (Ammattiopisto Lappia, 2025.) (Rakennerahastot, 2025)

Ammattiopisto Lappian koulutuspäällikkö Kati Röntysen ja kouluttaja Hannu Ohenojan mukaan tutkintokoulutuksen lisäksi on tarjolla yhdessä Lappian Koulutus Oy:n kanssa erilaisia lyhytkoulutuksia mm. ADR (vaarallisten aineiden ajolupa) perus- ja säiliökursseja. Kuljettajakoulutuksessa Lappialla on opetuskäytössä polttomoottoriajoneuvojen lisäksi myös täyssähköinen rekkaveturi sekä sähkötrukki ja sähkökäyttöinen pinoamisvaunu. Kemin toimipisteessä sähkörekalle on oma latauspiste käytössä oppilaitoksen tiloissa. Lappian hankkeita ovat olleet: EAKR Raskaan kaluston vaihtoehtoisten voimanlähteiden käyttöönotto Lapissa 2020–2023, Sähikäinen – autoalan oppimisympäristön kehittäminen 2022–2023 ja Hybridiauton osaamis- ja oppimisympäristö –hanke 2013–2015. (Röntynen, K, Ohenoja, H. 2025)

Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä REDU

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU on Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Logistiikka-alan koulutuksiin kuuluvat mm. logistiikan perustutkinto sekä ajoneuvo- ja kuljetusalan ammattitutkinnot. Vihreä Valo -hankkeen investointiosiossa REDU uudistaa opetusta hankkimalla vähäpäästöisiä ajoneuvoja Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteen mukaisesti. Yhteistyössä Lapin AMK:n ja työelämän kanssa käyttöön otetaan kaasu- ja sähkökuorma-auto sekä niille tarvittavat tankkaus- ja latausasemat, varmistaen opiskelijoille ajantasaisen osaamisen. (Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, 2025a) koulutuskuntayhtymä REDU, 2025b)

Vihreä Valo-hankkeen projektipäällikkö Pasi Karpinmaa kertoi, että Lapin koulutuskeskus REDU tarjoaa logistiikka-alan koulutusta, jossa suuntautumisvaihtoehtoina ovat kuorma-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ja linja-autonkuljettaja. Koulutus on suoritettavissa ammatillisena perustutkintona, omaehtoisena koulutuksena tai työvoimakoulutuksena palvellen koko Lapin maakunnan tarpeita. Keväästä 2025 lähtien tulevaisuuden ammattilaiset pääsevät ensikosketukseen vaihtoehtoisiin käyttövoimiin hankeinvestointina hankitulla kalustolla. Kouluttajat saavat käyttöönottokoulutukset sekä erillisen sähköturvallisuuskoulutuksen. Lisäksi huoltohenkilökunnan tietotaitoa laajennetaan erillisillä ajoneuvovalmistajien tarjoamilla käyttövoimakohtaisilla koulutuksilla. (Karpinmaa, P. 2025)

Pasi Karpinmaan mukaan VihreäValo-hankkeiden avulla Lapin koulutuskeskus REDU on investoinut kaasu- ja sähkökuorma-autoihin, jotka otetaan asteittain käyttöön kevään 2025 aikana. Gasumin tankkausasemaketjun laajennuttua Rovaniemelle, mahdollisuudet investoida kaasukäyttöiseen kalustoon paikallisesti kasvoivat huomattavasti. Julkinen sähkölatausinfra laajentuu kiihtyvällä tahdilla, mutta VihreäValo-hankkeen avulla investoidaan Lapin koulutuskeskus REDUn Jänkätien yksikön yhteyteen omaan latausinfraan tulevaisuuden investointeja silmällä pitäen. (Karpinmaa, P. 2025.)

Kuva 2. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn raskaan liikenteen koulutuskalustoa. (Valokuva: Pasi Karpinmaa )

Lapin AMK sai logistiikkainsinöörin koulutusvastuun

Valtioneuvosto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat 23.1.2025 päättäneet muutoksista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusvastuisiin korkeakoulujen esitysten pohjalta. Uudella logistiikan koulutuksella ja siihen liittyvällä soveltavalla tutkimustoiminnalla haetaan ratkaisuja kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön muutosten tuomiin haasteisiin. Koulutusvastuu edistää puhtaan siirtymän ja pohjoisen Suomen kehittymisnäkymiä, tukee alueen elinvoimaisuutta ja turvallisuutta sekä teollisuuden huoltovarmuutta.

Koulutus tulee keskittymään teollisuuden, kaupan ja palveluiden tulevaisuuden kestäviin, älykkäisiin ja joustaviin logistiikkaratkaisuihin. Koulutuksessa huomioidaan myös logistiikan tulevaisuutta muokkaavat uudet ja nousevat energiaratkaisut, kuten maakaasu, vety ja liikenteen sähköistyminen. Logistiikan insinöörikoulutuksen toteutuksen suunnittelu ja valmistelu etenee kevään 2025 aikana. Toteutuksessa tullaan tekemään tiivistä yhteistyötä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutus käynnistyy Kemissä vuonna 2026. Koulutusvastuu sisältää tässä vaiheessa 40 aloituspaikkaa. (Lapin ammattikorkeakoulu, 2025a)

Korkeakoulututkinto antaa opiskelijalle monenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Logistiikan insinöörit voivat toimia monenlaisissa esihenkilötehtävissä ja asiantuntijoina, kuten esimerkiksi ajojärjestelijöinä, kuljetusten suunnittelijoina, materiaalipäällikköinä tai varastopäällikköinä. Opinnot toteutetaan verkko-opintoina, koulutuksen kotipaikkakuntana on Kemi. Verkko-opinnot sopivat henkilölle, jolla ei ole mahdollisuutta opiskella koulutuksen toteutuksen paikkakunnalla, ja joka pystyy itsenäisesti edistämään ja toteuttamaan opintoihin sisältyviä työelämäsidonnaisia osioita, kuten ammatillinen harjoittelu tai työelämäyhteistyössä tehtävät projektityöt. (Lapin ammattikorkeakoulu, 2025b)

”Mahtavaa, että logistiikan insinöörikoulutus saatiin Kemiin. Mekin olemme saaneet jo kyselyitä, milloin haku koulutukseen avataan. Seuraamme mielenkiinnolla, miten koulutuksessa huomioidaan vaihtoehtoiset käyttövoimat ja miten koulutuksen käynnistyminen näkyy alueen toiminnoissa.” Näin totesivat koulutuspäällikkö Kati Röntynen ja kouluttaja Hannu Ohenoja ammattiopisto Lappialta.

”Logistiikka-alan insinöörikoulutuksen alkaminen Lapin ammattikorkeakoulussa avaa aivan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi verkostoitumiseen, yhteystyöhön ja logistiikka-alan kehittämiseen. Lisäksi ammattikorkeakoulu on luontainen jatkumo REDUssa suoritetuille väyläopinnoille, jotka tarjoavat yksilöllisen polun Lapin AMKiin. Opiskelun lähellä oleminen madaltaa kynnystä ja tekee opiskelusta saavutettavampaa jatko-opinnoista”, totesi REDUlta projektipäällikkö Pasi Karpinmaa.

Raskaan liikenteen jakeluinfran tuet

Raskaan liikenteen tarpeisiin erikoistuneen julkisen jakeluinfran kehittyminen jatkuu. Biokaasun jakeluinfraa kehitetään useiden toimijoiden toimesta. Raskaan liikenteen sähkölatausinfra on myös laajenemassa. Rajoitettu vedyn jakeluinfra on tulossa lähivuosina. Jakeluinfran rakentaminen on kiihtynyt, mutta hankesuunnitelmien toteutumiseen ja aikatauluihin liittyy paljon epävarmuuksia. Energiaviraston vaihtoehtoisen jakeluinfran syksyn 2024 tukihaun myönteiset päätökset on esitetty kuvassa 3. (Energiavirasto, 2025a)

Kuva 3. Syksyn 2024 myönteiset jakeluinfran tukipäätökset (Energiavirasto, 2025b)

Energiaviraston viimeisimmän jakeluinfratukipäätöksen mukaan tukea annettiin kuvan 3 mukaisille kohteille:

  • Ryhmä 1 yli 3600 kW ydintieverkon latauskentät 6 kpl 2,55 M€
  • Ryhmä 2 yli 1500 kW kattavan tieverkon latauskentät 6 kpl 1,84 M€
  • Ryhmä 3 Nesteytetty uusiutuva kaasu 7 kpl 1,09 M€.

(Energiavirasto, 2025c)

Sähköisen liikenteen ja uusiutuvan vedyn liikennekäytön infrastruktuuritukea on mahdollista hakea seuraavan kerran keväällä 2 3.-17.3.2025. Tällöin tukea voidaan myöntää ydintieverkolle (ryhmä 1) ja kattavalle tieverkolle (ryhmä 2) sijoittuville raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeille. Ryhmän 3 jakeluinfralle (uusiutuva kaasu) ei myönnetä tukea. Ryhmän 4 eli ydintieverkolle sijoittuvat, pelkkää uusiutuvaa vetyä jakelevat raskaiden hyötyajoneuvojen tankkausasemien investointihankkeet, on myös jaettavissa tukea. (Energiavirasto, 2025d)

EU:n verkkojen Eurooppa liikenneohjelmasta (Connecting Europe Facility, CEF) myönnettiin Suomeen 5,3 miljoonaa euroa kahdelle suomalaiselle yritykselle. Liikenneohjelman komitea päätti tukien myöntämisestä 5.2.2025. Vaihtoehtoisten käyttövoimien infrastruktuurin (AFIF, Alternative Fuels Infrastructure Facility) viidennellä hakukierroksella Euroopan komissio jakoi yhteensä 422 miljoonaa euroa. Plugit Finland Oy sai 3,32 miljoonaa euroa rahoitusta sähköisen liikenteen suuritehoisten latausasemien rakentamiseen. Hankkeessa rakennetaan 17 raskaan liikenteen ja kymmenen kevyen liikenteen sähkölatauskenttää Suomeen. (Plugit, 2025). Neste Markkinointi Oy sai 2 miljoonaa euroa rahoitusta Suomeen rakennettavalle raskaan liikenteen sähköiselle suurteholatausverkostolle.

Kuljetusalan barometri: investointisuunnitelmat

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kuljetusbarometrin (2025/1) mukaan suunnitelluissa kalustohankinnoissa diesel on edelleen suosituin käyttövoima 89 % osuudella. Seuraavina ovat vaihtoehtoiset käyttövoimat nesteytetty kaasu 7 %, paineistettu kaasu 7 %. ja sähkö 3 %.

Kuva 4. Raskaan kaluston suunnitteilla olevat investoinnit vuoden 2024 lopulla (SKAL, 2025).

Sähköajoneuvokanta kehittyy

Täyssähköisten kuorma-autojen ja pakettiautojen rekisteröinneissä tapahtui vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä kasvupyrähdys. Suuritehoisten latauspisteiden määrä kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä ennätyksellisesti 565 latauspisteellä nostaen koko vuoden latauspistemäärän 1 456 latauspisteeseen (kuva 5). Toistaiseksi raskaan ammattiliikenteen latausmahdollisuudet ovat perustuneet pääosin varikko- ja terminaalilatauspisteisiin. Liikenteen infratuen kilpailutuksen tulokset ennakoivat raskaan ammattiliikenteen latausmahdollisuuksien paranemista Suomen pääteillä lähivuosina. (Sähköinen liikenne, 2025a)

Kuva 5. a) Sähköajoneuvokannan kasvu b) Latausverkoston kasvu c) Täyssähköisen kuorma-autokannan kehitys. (Sähköinen liikenne, 2025b.)

Latausverkoston maakunnittain on esitetty seuraavassa kuvassa 6. Raskaan liikenteen julkisia latausasemia on vasta muutamia, mutta lisää on tulossa mm. tukipäätösten vauhdittamana.

Kuva 6. Latausverkosto maakunnittain. (Sähköinen liikenne, 2025b.)

Hanke etenee, jakeluinfra kehittyy

Hankkeessa on kerätty aineistoa laajasti eri lähteistä sekä on haastateltu 16 kpl yrityksiä ja organisaatioita. Haastattelut kohdennettiin mm. kuljetusalan yrityksiin, vaihtoehtoisen jakeluinfran toteuttajiin, kuntien kehittämisyhtiöihin, aluekehittämisen toimijoihin, sähköverkkoyhtiöihin ja alan oppilaitoksiin. Haastatteluissa tarkasteltiin toimijoiden näkemyksiä kalustosta, vaihtoehtoisten käyttövoimien infrastruktuurista, kuntien roolista sekä siirtymisestä vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. Haastattelujen kootut tulokset ja aineiston materiaali julkaistaan esiselvitys-raporttina kesällä 2025. Lapin ammattikorkeakoulun yhteyshenkilönä selvitystyössä toimii projektipäällikkö Jani Sipola. (jani.sipola@lapinamk.fi)

Raskaan liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Lapissa -hanketta rahoittaa Lapin liitto Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) ja hanke toteutetaan vuosien 2024–2025 aikana päättyen kesäkuussa 2025.

LÄHTEET

Ammattiopisto Lappia, 2025. Lappian logistiikka-alan koulutukseen uutta draivia. Viitattu 11.2.2025. https://www.lappia.fi/lappian-logistiikka-alan-koulutukseen-uutta-draivia/.

Energiavirasto, 2025a. Liikenteen infratuki. Viitattu 6.2.2025. https://energiavirasto.fi/liikenteen-infratuki.

Energiavirasto, 2025b. Myönteiset tukipäätökset Suomen kartalla. Viitattu 13.2.2025. https://energiavirasto.fi/documents/11120570/232036427/2024_10+Hyv%C3%A4ksyv%C3%A4t+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kset.pdf/0865f4e7-2cbd-9e54-6637-207db13674a7/2024_10+Hyv%C3%A4ksyv%C3%A4t+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kset.pdf?t=1737474427904.

Energiavirasto, 2025c. Tukipäätökset raskaan liikenteen jakeluinfratuesta on annettu. Viitattu 6.2.2025. https://energiavirasto.fi/-/tukipaatokset-raskaan-liikenteen-jakeluinfratuesta-2024-on-annettu

Energiavirasto, 2025d. Energiavirasto kilpailuttaa tukea sähköisen liikenteen ja uusiutuvan vedyn jakeluinfrastruktuurille. Viitattu 13.2.2025. https://energiavirasto.fi/-/energiavirasto-kilpailuttaa-tukea-sahkoisen-liikenteen-ja-uusiutuvan-vedyn-jakeluinfrastruktuurille

Karpinmaa, P, 2025. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU. Projektipäällikön haastattelu 31.1.2025.

Lapin ammattikorkeakoulu, 2025a.  Lapin AMK alkaa kouluttaa logistiikan insinöörejä. Viitattu 14.2.2025. https://lapinamk.fi/lapin-amk-alkaa-kouluttaa-logisitiikan-insnooreja/.

Lapin ammattikorkeakoulu, 2025b. Insinööri (AMK) logistiikka. Viitattu 14.2.2025. https://lapinamk.fi/koulutukset/insinoori-amk-logistiikka/.

Plugit, 2025. Plugit Finlandille 3,32 miljoonaa euroa EU-rahoitusta jakeluinfran rakentamiseen. Viitattu 12.2.2025. https://plugit.fi/uutiset/plugit-finlandille-332-miljoonaa-euroa-eu-rahoitusta-jakeluinfran-rakentamiseen/.

Rakennerahastot.fi, 2023. Täyttä sähköä! Lappia jatkaa vahvaa auto- ja logistiikka-alojen kehitystyötä. Viitattu 11.2.2025. https://rakennerahastot.fi/-/taytta-sahkoa-lappia-jatkaa-vahvaa-auto-ja-logistiikka-alojen-kehitystyota.

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, 2025a. Vihreä Valo – investointiosio. Viitattu 13.2.2025. https://www.redu.fi/fi/redu/hankkeet/vihrea-valo-investointiosio.

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, 2025b. VihreäValo – vaihtoehtoisista energiamuodoista voimaa logistiikka-alalle-kehittäminen. Viitattu 13.2.2025. https://www.redu.fi/fi/redu/hankkeet/vihreavalo-vaihtoehtoisista-energiamuodoista-voimaa-logistiikka-alalle-kehittaminen.

Röntynen, K, Ohenoja, H. 2025. Ammattiopisto Lappia. Koulutuspäällikön ja kouluttajan haastattelut 31.1.2025.

SKAL, 2025. SKAL kuljetusbarometri 1/2025. Viitattu 17.2.2025 https://skal.fi/wp-content/uploads/2025/02/SKAL-Kuljetusbarometri-1_25.pdf

Sähköinen liikenne, 2025a. Tilannekatsaus Q4/2024. Viitattu 14.2.2025. https://teknologiateollisuus.fi/emobility/ajankohtaista/tilannekatsaukset-vuosittain/

Sähköinen liikenne, 2025b. Sähköisen liikenteen tilannekatsaus – Q4/2024. Viitattu 14.2.2025. https://teknologiateollisuus.fi/emobility/wp-content/uploads/sites/9/2025/01/2024-Q4-SahkoinenLiikenne-tilannekatsaus-2025-01-24-jaettava.pdf