Tammikuussa 2024 tein viimeisen päätöksen. Pakkasin koko elämäni autoon etelässä ja lähdin ajamaan kohti pohjoista – kohti uutta alkua Lapin ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintojen parissa.

Se oli hyppy tuntemattomaan. Etelän nollakeli unohtui viimeistään siinä kohtaa, kun aukaisin Rovaniemellä koulun pihassa autoni oven. Pakkasta oli silloin -18 astetta ja talvi oli täällä hyvissä voimissaan. Yksi syy muuttooni oli sijainti. Pelkästään jo kartalta katsottuna Rovaniemeltä on lyhyt matka moniin laskettelukeskuksiin ja muiden Pohjoismaiden pohjoisosiin. Rukalle, Ylläkselle, Leville ja Pyhälle on kaikkiin matkaa autolla noin 2 tuntia. Suomen suurimpiin laskettelukeskuksiin onnistuu lähteä vain päiväreissulle!

Lisäksi, Rovaniemi ei ole kaupunkina pienimmästä päästä, ja turismikin elävöittää kaupunkia. Aktiviteetteja löytyy haastamaan suurkaupunkien tarjontaa ja paljon on myös asioita mitä ei muualta löydy. Esimerkiksi Suomen suurin jääkiipeilypaikka Korouoma on vain parin tunnin ajomatkan päässä Rovaniemestä. Rovaniemen vuoristoklubin kautta varasinkin ensimmäiselle viikonlopulleni jääkiipeilykurssin. Matkani kohti vuoria oli valmis alkamaan – keskiössä isoin huippuni, eli sairaanhoitajaksi valmistuminen.

Sairaanhoitajan koulutus on noin 3-3.5 vuotta, riippuen aiemmista tutkinnoista. Esimerkiksi lähihoitajat voivat saada hyväksi luettua noin puoli vuotta opinnoista. Itse valitsin toteutuksen monimuoto-opiskeluna. Kolmeen vuoteen mahtuu kaikenlaista ja opiskelu on ollut välillä aika työlästäkin. Paljon on päässyt kokemaan ja Lapin AMKin tilat käytännön harjoitteluun ovat loistavat. Olen päässyt käytännössä opettelemaan monia sairaanhoitajalle tärkeitä taitoja. Kuten elvytystä, kliinisiä taitoja ja potilaan kohtaamisia.

Olen voinut yhdistää teorian ja käytännön opiskelun luonnossa liikkumiseen tavalla, jota en osannut edes kuvitella.

Etäopiskelu Lapin AMKissa on ollut isossa roolissa elämässäni. Olen voinut yhdistää teorian ja käytännön opiskelun luonnossa liikkumiseen tavalla, jota en osannut edes kuvitella. Viime syksynä istuimme koulukaverin kanssa verkkoluennolla samalla ajaen viiden tunnin matkan Ruotsin Nikkaluoktaan. Tarkoituksemme oli päästä Ruotsin korkeimmalle huipulle. Se oli täydellinen yhdistelmä ja esimerkki siitä, mitä Lapin AMK voi tarjota: opimme hoitotyön teemoja samalla, kun kuljimme omia fyysisiä rajojamme kohti. Tavallaan oli aika epätodellinen tunne olla Ruotsin huipulla vuoristosäässä ja ymmärtää, että jo seuraavana päivänä jatkuisi koulu. Päivä päivältä Lapissa asuminen alkoi tuntua entistä enemmän kodilta. Teimme pitkiä vaelluksia ympäri Pohjoismaita. Olimme luokkakavereiden kanssa Lofooteilla ja Narvikissa vapaalaskemassa.

Kilpisjärvelläkin tuli tehtyä pari hiihtovaellusta. Mentäessä Haltin huipulle autiotupia on noin 10 kilometrin välein – ylipäätään Lappi on täynnä autiotupia. Monissa autiotuvissa on myös kaasu käytössä ruuan valmistusta varten, ja mikä parasta, monien jokien vesi on juomakelpoista sellaisenaan.

Entistä erämaisempaa maisemaa pääsin kokemaan Vätsärissä – siellä sain tehdä pidemmän vaelluksen, ajoittain kokonaan ilman polkuja, satelliittipuhelimen karttaa välillä tarkastellen. Toki kansallispuistot ovat Lapissa sen verran isoja, että polkuja kulkematta vaeltaminen onnistuu missä tahansa.

Luonto ja opinnot käsikädessä

Jokaisella matkalla olen oppinut jotain myös itsestäni. Sairaanhoitajaopinnot ja luonto ovat kulkeneet käsi kädessä – kumpikin opettaen omalla tavallaan vastuuta, rauhaa ja kykyä kohdata tilanteet, joita ei voi täysin ennakoida. Autiotuvat ovat olleet sen verran rauhallisia, että sielläkin on onnistunut tekemään esseitä ja lukemaan etukäteen ladattuja materiaaleja.

Sairaanhoitajaopinnot ja luonto ovat kulkeneet käsi kädessä – kumpikin opettaen omalla tavallaan vastuuta, rauhaa ja kykyä kohdata tilanteet, joita ei voi täysin ennakoida.


Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu toisiinsa nähden hyvinkin erilaisia harjoitteluja. Sairaala on vain yksi paikka, jossa voi harjoittelun suorittaa. Tein itse yhden harjoittelun kokonaan etänä Apuu-chatissa keskustellen nuorten kanssa heitä askarruttavista asioista. Mukaan mahtui myös akuutimpia tilanteita ja yhdessä työntekijöiden kanssa veimme näitä tilanteita eteenpäin.

Harjoittelupaikat varataan pääsääntöisesti etukäteen Jobiili-nimisestä varausjärjestelmästä. Kun varausjärjestelmä aukeaa, alkaa kilpailu harjoittelupaikoista. Minä satuin olemaan yhdellä kertaa UKK-kansallispuistossa, kun haku aukesi. Tietokoneen olin laittanut valmiiksi rinkkani pohjalle. Seitsemältä aamulla oli minulla ja kaverillani herätys. Olimme suunnitelleet, että menisimme yhden vähän korkeamman tunturin huipulle varataksemme minulle paikan harjoittelusta. Kivuttaessa auringonnousun kanssa kilpaa huipulle, huomasimme, että nettiyhteyttä ei ollutkaan. Jouduimme äkkiä kiiruhtamaan vielä vähän korkeammalle huipulle. Siellä nettiyhteydet olivat onneksi riittävät. Aukaisin -40 comfort makuupussini ja menin sen sisälle. Laitoin koneeni valmiiksi ja juuri kirjautuessa sisään koneeni sammui pakkasen vuoksi. Heti perään sama tapahtui puhelimelleni. Onni onnettomuudessa, minulla oli varavirtalähde mukana ja ehdin juuri ja juuri varaamaan harjoittelupaikat ajoissa puhelimella kädet täristen. Siinä kohtaa opinnot ja Lapin luonto yhdistyivät konkreettisesti.

Portugalin vaihto ja Toubkalin huiputus

Lapin AMK tekee yhteistyötä useiden eri maiden ja opiskelijavaihtojen järjestäjien kanssa. Minulle tuli mahdollisuus lähteä Erasmus-opiskelijavaihtoon Portugalin Coimbraan. Kyseessä oli sydän- ja keuhkokirurgian seurantaosasto. Tämä oli mieletön mahdollisuus, mutta samalla kielimuurin kannalta iso haaste. Lapin AMK tukee vaihtoa apurahoilla ja opiskelijoilla on mahdollista päästä asumaan edullisempiin opiskelija-asuntoloihin. Oma asuntoni maksoi 189 euroa kuukaudessa ja oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Oppituntien toteuttaminen yhdessä harjoittelun kanssa onnistui loistavasti.

Viikonloppureissuina tuli käytyä vaihtuvissa maisemissa. Coimbran lähellä on Nazare, jossa on mitattu maailman korkeimpia aaltoja. Siellä on tehty maailmanennätys isoimmasta surffatusta aallosta. Coimbran lähellä on myös Manner-Portugalin korkein kohta: Serra de Estrelan vuoristo. Tätä selvitellessäni huomasin, että koko Portugalin korkein kohta onkin pienellä saarella nimeltä Pico. Se on myös keskeltä Atlanttia, mitattuna sen korkein kohta. Ajatuksena oli hauska päästä seisomaan Atlantin huipulla – ja pitihän se lähteä tekemään.

Lissabonista käsin pystyy lentämään edullisesti paikkoihin, joihin ei Suomesta tulisi mieleenkään lähteä. Pian tajusin, että Marokkokin on aivan Portugalin vieressä. Ja siellä olisi koko Pohjois-Afrikan korkein kohta: Toubkal-vuori, kohoten 4167 metrin korkeuteen. Tämä olisi mieletön huipentuma upealle vaihdolle ja sille, mitä opinnot ovat antaneet minulle tähän asti. Silloin, kun aukaisin autoni oven tammikuussa, en olisi voinut uskoa että nousisin tällaiselle huipulle ja vielä yhdessä Lapin AMKin kanssa.

Opinnot ovat haastaneet minua monilta osin: Kohtaamaan omia virheitä ja kehittymään käytännön sairaanhoitajan työssä. Opinnot ovat valmistaneet minua kohti sairaanhoitajaksi valmistumista, mutta näen kuitenkin, että ne ovat tehneet minusta valmiimman ja paremman ihan ihmisenä. Oli upeaa laittaa jääraudat vuoristomajassa jalkaan ja lähteä pilkkopimeässä kiipeämään opintojeni kuvainnollisesti tämän hetken huippua. Mielessä oli kaikki ne opintojen hetket, kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ja seikkailut, joita Lapissa oli päässyt tekemään. Huipulle päästäessä aurinko loisti kauempana yhden vuoren huipun molemmin puolin. Tämä oli opintojen osalta vasta puoliväli ja ymmärsin, kuinka tästä hetkestä voisi nauttia vielä vähän enemmän. Vaikka opintojen osalta mieli kiiruhtaa kohti valmistumista, silti tiesin, että tulen ikävöimään näitä hetkiä.

On mielenkiintoista pohtia, olemmeko onnellisimmillamme silloin, kun saamme sen mitä haluamme vai silloin, kun olemme matkalla sinne ja tässä hetkessäkään ei ole mitään vikaa? Sairaanhoitajina kohtaamme päivittäin näkymättömiä vuoria – vuoria, joita ei kukaan näe Instagramissa, mutta jotka pelastavat ihmishenkiä.

Sairaanhoitajaksi valmistuminen

Tällä kirjoituksella haluan tuoda esiin sen, kuinka valtavan tärkeä ammatti sairaanhoitaja on. Meidän ei tarvitse vertailla, olla parhaita toisiimme nähden – meidän pitää vain saada tunne siitä, että olemme parhaita siinä, mitä teemme. Ja se auttaa parhaimmillaan pelastamaan jopa ihmishenkiä. Ne parhaimmat suoritukset ovat sellaisia, jotka eivät näy ulospäin hienoina kuvina vuoristosta, vaan ovat arkea hoitajille joka puolella Suomea. Vuoren huipulle kiipeämiseen verrattuna sairaanhoitajan työ on monimutkaisempaa. Työ vaatii priorisointia ja miten siihen edetään, ei aina näy niin selkeästi.

Sairaanhoitajat kohtaavat päivittäin tilanteita, jotka ovat elämän ja kuoleman rajalla. Jokainen hetki potilaan vierellä, jokainen päätös, jokainen kuunteluhetki on osa sitä vuorta, jonka sairaanhoitajat kiipeävät päivittäin – ei oman kunnian vuoksi, vaan toisten tähden. Se on työ, jonka tärkeydeltä ei voi välttyä. Tälle arvostukselle ei ole ylärajaa, jota pitäisi varoa. Se ei lopu, vaikka huippu saavutettaisiin – koska tämä vuori ei koskaan lopu. Se tarvitsee jokaisen askeleen, jotta kiitollisuus voisi välittyä tästä kohtaamisesta. Toivon, että emme yhteiskuntana unohda hoitajien merkitystä, ei ole ketään joka tältä tärkeydeltä välttyisi. Ei, vaikka unohtaisimme sen.

Se on työ, jonka tärkeydeltä ei voi välttyä.

Matka on kesken, innolla odotan millainen toinen puolikas opinnoistani tulee olemaan. Odotan innolla, millainen Afrikan vaihtoni tulee olemaan, ja mitä kaikkea muuta on vielä luvassa.

Topias Tähtinen, sairaanhoitajaopiskelija

@topiasmikaelt