DI Raimo Ruoppa, Ins. (AMK) Raimo Vierelä, Ins. (AMK) Päivi Juntunen ja Ins. (AMK) Jouni Kanto työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

EU:n lippu ja teksti Euroopan unionin osarahoittama sekä Lapin liiton vaakunalogo.

Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä tehdään työtä terästen konepajakäytettävyyteen liittyvissä hankkeissa sekä tuotetaan erilaisia testauspalveluja yhteistyökumppaneille.

Kemissä sijaitsevassa rikkovan aineenkoetuksen laboratoriossa on mm. terästen mekaanisten ominaisuuksien testaamiseen soveltuvia laitteita. Osaamisryhmän terästen muovattavuuden tutkimuksesta ja siihen liittyvästä kehitystoiminnasta on kerrottu aiemmin muun muassa Pohjoista tekoa -blogikirjoituksissa Raskaansarjan terästutkimusta sekä Uusia menetelmiä terästen tutkimukseen. Myös Lumen-lehden artikkelissa Teräksistä kumppanuutta on kirjoitettu aiheesta.

Uusi hankekokonaisuus

Vuoden 2024 alussa osaamisryhmässä käynnistyi Euroopan unionin ja Lapin liiton osarahoittama hankekokonaisuus, johon kuuluvat kehityshanke FormFuture, sekä investointihanke FormInvest. Hankkeiden tavoitteena on vahvistaa Lapin ammattikorkeakoulun ja alueen yritysten osaamista ns. edistyneiden muovausteknologioiden käytössä.

Kohderyhminä ovat Lapin alueen metallituotteiden valmistusta harjoittavat konepajayritykset. Tavoitteena on siirtää hankkeissa tuotettua osaamista ja testaustietoa yritysten käyttöön, jotta niiden mahdollisuudet hyödyntää muovausteknologioita omassa tuotannossaan paranisivat. Kolmivuotisen hankekokonaisuuden kokonaisbudjetti on noin 650 000 euroa, josta kehityshankkeen osuus on noin 400 000 euroa ja investointihankkeen noin 250 000 euroa.

Lapissa vain vähän edistynyttä muovausta harjoittavia yrityksiä

Hankkeiden valmistelu käynnistettiin esiselvityksellä, jossa kartoitettiin koko Suomen konepajayritysten palvelujen tarjontaa ja olemassa olevia muovaukseen soveltuvia laitteita. Aineistossa oli toistasataa konepajayritystä eri puolelta Suomea. Selvityksen johtopäätöksenä todettiin, että Lapin alueella toimivilla yrityksillä muovausteknologiset laitteet ja osaaminen rajoittuvat lähinnä perinteiseen särmäykseen ja mankelointiin, kuva 1.

Kuva 1 Ruoppa et al.png

Kuva 1. Esiselvityksen tulokset, käytössä olevat muovausteknologiat Lappi vs. muu Suomi

Särmäys ja mankelointi ovat valmistusmenetelminä suhteellisen yksinkertaisia. Useimmiten metallituotteiden valmistuksessa tarvitaan niiden lisäksi esim. hitsausta, joka lisää työvaiheita ja tuotantoketjun kokonaisenergiankulutusta sekä tuotteen hiilijalanjälkeä.

Kehittyneempiin muovausteknologioihin voidaan laskea kuuluvan esim. syväveto, joka on tehokas metallituotteen valmistusmenetelmä, mutta vaatii tietyntyyppistä laitteistoa ja erikoisosaamista. Niillä voitaisiin kuitenkin korvata tietynlaisissa tuotteissa esim. särmäys ja hitsaus. Selvityksen perusteella kehittyneempien muovausteknologioiden käyttö on keskittynyt pääasiassa eteläiseen Suomeen, kun taas Lapin alueella vain muutamassa yrityksessä on esim. syvävetoon soveltuvia laitteita.

Esiselvityksen pohjalta alettiin suunnitella hankekokonaisuutta, jonka avulla edistyneitä muovausteknologioita saataisiin laajempaan käyttöön myös Lapin alueen yritysten keskuudessa. Yritysten kanssa käytiin keskusteluja niiden tarpeista ja kysyttiin mielipiteitä siitä, millaisiin asioihin hankkeissa pitäisi keskittyä.

Terästeollisuudessa tapahtuu myös lähiaikoina murros, kun fossiilivapaat lujat ja erikoislujat teräkset nousevat esiin ratkaisuna hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Lapin alueella tämä tarjoaa mahdollisuuden luoda uutta osaamista ja parantaa yritysten kilpailukykyä sekä edistää hiilineutraalia tuotantoa. Hankkeiden avulla pyritään tuomaan uusia innovaatioita metallituotteiden valmistukseen. Hankesuunnitelmat herättivät yritysten keskuudessa kiinnostusta, joten rahoitushakemukset laadittiin ja myönteinen päätös hankekokonaisuudesta saatiin syksyllä.

Uutta tietoa ja osaamista Lapin konepajayrityksille

Alkaneessa kehityshankkeessa keskitytään edistyneiden muovausteknologioiden osaamisen kasvattamiseen ja niiden käyttöönottoon. Tämä sisältää muun muassa olemassa olevien muovausmenetelmien kartoituksen, muovausmenetelmien hiilijalanjäljen selvittämisen, muovauksen mallinnuksen ja simuloinnin käyttöönoton tuotteen suunnitteluvaiheessa sekä muovaustestien avulla hankitun datan hyödyntämisen materiaaliominaisuuksien hallinnassa.

Hankkeiden avulla pyritään luomaan uutta tietoa ja osaamista muovausteknologian alalla, mikä voi auttaa alueen yrityksiä kehittämään uusia innovatiivisia tuotteita ja parantamaan tuotannon tehokkuutta. Uuden osaamisen avulla pyritään vahvistamaan Lapin ammattikorkeakoulun mallinnus- ja simulointiosaamista, jotta se voisi toimia entistä parempana tukena alueen yrityksille. Tehtyä tutkimusta ja kehitystyötä jaetaan laajasti alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa, ja sen odotetaan edistävän jatkokehitystä alueella.

Hankkeilla tavoitellaan useita merkittäviä vaikutuksia alueelle. Ne muun muassa mahdollistavat hiilineutraalimman tuotannon, kun uusia, fossiilivapaita lujia ja erikoislujia teräksiä käytetään entistä enemmän. Lisäksi ne luovat uutta osaamista alueelle, parantaen yritysten kilpailukykyä luoden mahdollisuuksia uusien tuotteiden kehittämiseen ja valmistukseen. Yhteistyössä alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa hankkeiden avulla on mahdollista luoda uutta osaamista ja työpaikkoja, mikä edistää alueen taloudellista kehitystä.

Tuumasta toimeen

Hankkeen tiimissä työskentelee kiinteästi neljä henkilöä Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmästä. Projektipäällikkö Raimo Ruoppa sekä asiantuntijat Päivi Juntunen, Raimo Vierelä ovat työskennelleet ammattikorkeakoululla terästen tutkimuksen ja testauksen parissa toistakymmentä vuotta erilaisissa hankkeissa ja palveluliiketoiminnassa. Uudempia tulokkaita edustava Jouni Kanto on tuonut erinomaista vahvistusta koko osaamisryhmän toimintaan ja työskentelee nyt myös tässä hankekokonaisuudessa.

Kehityshankkeen ensimmäisessä vaiheessa on käynnistetty muovausteknologioihin liittyvä tiedonhankinta ja kokoaminen. 1.3.2024 järjestettiin ensimmäinen työpaja, jossa esiteltiin hankkeiden sisältöä. Hanketiimi pääsi samalla verkostoitumaan yritysten kanssa ja tilaisuuteen osallistui paikan päällä sekä etäyhteyden välityksellä kiitettävä määrä yritysten ja muiden sidosryhmien edustajia.

Projektipäällikkö Raimo Ruoppa esitteli aluksi Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmän toimintaa sekä hankekokonaisuuden sisältöä. Tämän jälkeen Vili Kesti SSAB:lta piti erittäin mielenkiintoisen esityksen muovauksesta ja sen mahdollisuuksista kertoen mm. muovauksen simuloinnista, jota myös hankkeissa on tarkoitus päästä toteuttamaan. Esityksistä on julkaistu tallenne, joka on katsottavissa kehityshankkeen nettisivuilla.

Kuvakollaasi.

Kuva 2. FormFuture-hankkeen työpaja 1.3.2024

Kehityshankkeen toimenpiteet jatkuvat kevään aikana muovausteknologioiden kartoittamisella ja tekemällä tutustumismatkoja edistyneitä muovausteknologioita käyttäviin yrityksiin muualle Suomeen. Vuoden loppupuolella on tavoitteena saada kokoon tietopaketti muovausteknologioista, jota yritykset voivat sen jälkeen hyödyntää.

FormInvest-hankkeessa toteutettavien investointien valmistelu on myös aloitettu ja tavoitteena on saada muovauksen simulointiohjelmisto käyttöön kuluvan vuoden loppuun mennessä. Syksyllä on tarkoitus järjestää seuraava työpaja.