Lapin AMKin ohjeistus tekoälyn vastuulliseen käyttöön

Sivu luotu: 23.10.2024
Viimeksi päivitetty: 27.6.2025

Tekoäly kehittyy nopeasti ja siihen liittyvä osaaminen nähdään jo kansalaistaitona. Työelämän organisaatiot ja oppilaitokset tutkivat ja kehittävät tekoälyn hyödyntämistä tulevaisuudessa rinnakkain, vaikka käytännöt eivät ole vielä vakiintuneita. Tulevaisuudessa vastaavia sovelluksia ja malleja tulee lisää ja niiden toiminnallisuudet kehittyvät edelleen. Seuraamme tekoälyteknologioiden kehitystä jatkuvasti ja päivitämme ohjeistustamme sen mukaisesti. Haluamme rohkaista ja kannustaa opiskelijoitamme ja henkilökuntaamme tekoälyn hyödyntämiseen.

Käytitpä tekoälyä missä roolissa tahansa, keskeistä on huomioida vastuullisen käytön periaatteet. Ne pitävät sisällään mm. oleellisia lainsäädäntöön perustuvia käytänteitä. Tutustuthan niihin siis huolellisesti.

Tekoälyosaaminen on tulevaisuuden työelämätaito

Tekoäly on uusi työelämätaito, jonka perusteet on hyvä opiskella jo hyvissä ajoin. Näitä taitoja tarvitset jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa.

  • Hyödynnä tekoälyä apulaisena ja tukena oppimisessa.
  • Keskustele ja anna palautetta tekoälyn käytön onnistumisesta opettajalle.
  • Osallistu keskusteluun ja jaa tietoa: Olet osa ammattikorkeakoulun yhteisöä, keskustele tekoälyn eettisestä käytöstä ja osallistut koulun yhteisöjen ja organisaatioiden aloitteisiin tekoälyn vastuullisen käytön edistämiseksi.
  • Pidä yllä ja kehitä tekoälylukutaitoasi ymmärtääksesi ja arvioidaksesi tekoälyn toimintaa ja tuotoksia
  • Raportoi nopeasti virheistä ja epäkohdista liittyen tekoälyn käyttöön opetuksessa.

Tekoälyn viisas käyttö tukee oppimista

Tekoälyä hyödyntämällä tehostat oppimistasi. Siitä käytetäänkin usein myös termiä tukiäly. Olet kuitenkin aina itse vastuussa omien opiskelutehtäviesi sisällöistä sekä arvioinnin kohteena olevista materiaaleista. Käyttäessäsi tekoälytyökaluja sinun tulisi huomioida seuraavat asiat:

  • Sovella tekoälyä: Sinun tulee ymmärtää tekoälysovelluksien mahdollisuudet sekä oppimisen tukena että työelämässä ja arjessa.
  • Tunne vastuusi: Kehitä tekoälylukutaitoasi ja suhtaudu kriittisesti tekoälyn tuotoksiin, koska tekijä eli sinä olet aina vastuussa omista teoksistasi. (Vastuu sisällöstä on siis sinulla.) Varmista tekoälyn ehdottamat tiedot. Huolehdi myös itse siitä, että ilman lähdeviittausta olevat ajatukset ja ideat ovat omiasi tai yleisesti tunnettuja.  Huomaa, että tekoäly voi hallusinoida eli tuottaa vääriä tulkintoja ja virheellistä tietoa. Tekoälyn haasteisiin ja rajoituksiin voit tutustua mm. täällä.
  • Ymmärrä tekoälyn rajoitukset: Tekoälyjärjestelmät ovat vain ohjelmia ja niillä on rajoituksia. Tekoälyllä ei ole sisällöllistä osaamista, ymmärrystä tai vastuuta. Ole tietoinen näistä rajoituksista, jotta osaat arvioida tekoälyn käytön sopivuutta eri tilanteissa.
  • Noudata yleisiä eettisiä periaatteita, kuten oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja kunnioitusta

Opettajasi ohjeistaa tekoälyn käytön eri opintojaksoilla Arenen (2024) liikennevalomallin käyttösuositusten mukaan.

Tekoälyn käyttö edellyttää vastuullisuutta

  • Monet tekoälysovellukset ovat ilmaisia, mutta vaativat kirjautumisen. Älä käytä tunnusten luomisessa oppilaitoksen tunnuksia. Poikkeuksena tästä on Microsoft Copilot, johon Lapin AMKin opiskelijoilla ja henkilökunnalla on oikeus. Löydät Copilot-tekoälypalvelun tarkemmat käyttöohjeet täältä.
  • Et voi syöttää tekoälysovellukseen tekijänoikeuden alaista materiaalia ilman tekijän lupaa.
  • Huomioi tietosuoja: Älä syötä arkaluontoisia, luottamuksellisia tai yksityisyyttä vaarantavia tietoja (nimi, yhteystiedot, syntymäaika, henkilötunnus, opiskelijanumero jne.) tekoälysovelluksiin ja -alustoille. Et siis voi syöttää tekoälysovelluksiin luottamuksellisia tietoja sisältäviä tutkimusaineistoja.
  • Huomioi tutkittavan oikeudet: Tarvitset tutkittavien/kohderyhmän suostumuksen, jos käsittelet heidän henkilötietojaan tai tutkimusaineistoa tekoälyn avulla.
  • Noudatamme EUn tekoälyasetusta), jonka mukaan mm. suuren riskin järjestelmiä ei kehitetä osana opintoja (ml. Opinnäytetyöt).

Toimintaohje opintovilppitapauksiin – Lapin ammattikorkeakoulu

Tekoälyn käyttö Lapin AMKin opinnäytetöissä

Tutkimukseen sovelletaan tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä (katso esim. Hyvä tieteellinen käytäntö, TENK, 2023). Huomaathan, että tekoälyn käyttöön liittyy myös rajoituksia ja eettisiä periaatteita, jotka liittyvät hyviin tieteellisiin käytäntöihin (katso esim. Arene, 2023). Opinnäytetyöprosessissa kannattaa alusta asti huomioida seuraavat asiat:

  • Olet itse vastuussa kaikesta tuottamastasi materiaalista.
  • Voit vapaasti käyttää erilaisia tekoälypalveluita aiheeseen tutustumiseen, ideoimiseen ja tiedonhakuun. Voit hyödyntää tekoälyä valmisteluvaiheessa tärkeiden teemojen ja työn rakenteen ideointiin sekä tutkimusmenetelmien kartoittamiseen (kts. esimerkki 1, esimerkki 2), helpottamaan hakusanojen löytämistä, tiedonhaun suunnittelua, ideointia tai hakua, kokonaisuuksien hahmottamiseen, ongelmanratkaisuun (kts. esimerkki), kieliasun tarkastukseen sekä apuna tutkimusaineiston analysoinnissa huomioiden eettiset periaatteet.
  • Muista viitata alkuperäiseen lähteeseen. Tekstin taustalla on aina tekijä (henkilö tai organisaatio, ei siis ohjelma tai sovellus). Tekoäly ei siis ole tieteellisen tekstin lähde eikä sen tuottamaa kirjallista tekstisisältöä saa käyttää suoraa opinnäytetyössä. Tekoälyn käytössä tulee noudattaa tieteellisen kirjoittamisen käytänteitä. Muiden ideoita, tietoja, sanoja tai muuta materiaalia ei saa esittää ilman riittävää viittausta.
  • Varmuudella luotettavin tieto löytyy vertaisarvioiduista tutkimusjulkaisuista. Tekoälyn käyttö ei myöskään korvaa tieteellisen tiedon haku- ja hyödyntämistaitoa.
  • Muista viitata alkuperäiseen lähteeseen.  
  • Opinnäytetyön tekstiosiossa opiskelijoilta edellytetään läpinäkyvää tekoälyn käytön raportointia. Käyttö merkitään opinnäytetyön Johdanto-osioon tai vaihtoehtoisesti Menetelmät-osioon, jos sen käyttöä on sisällytetty tutkimusmenetelmiin. Osiossa on kerrottava mitä tekoälysovelluksia työssä on käytetty ja miten. (Esimerkki: “Tämän opinnäytetyön tekstin laatimisessa tekijät ovat käyttäneet tekoälytyökalua, ChatGPT:n versiota 3.5 opinnäytetyön rakenteen ideointiin sekä teoksen luvun 2.1 alustatalouden mahdollisuuksiin tutustumiseen ja ideointiin sekä lopuksi kielenhuoltoon. Tekijät ovat tarkistaneet ja muokanneet työkalun laatimaa sisältöä ja ottavat täyden vastuun tekstin sisällöstä.”)
  • Kypsyysnäytteessä ei saa käyttää tekoälyä.

Lähteet

Arene, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. (2024). Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille.

TENK, Tutkimuseettinen neuvottelukunta. (2023). Hyvä tieteellinen käytäntö HTK