Yli vaaran vuosien -projektin julkaisu esittelee näkökulmia kuvataiteen koulutuksen kehittämiseksi.

Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettu projekti kehitti erityisesti työn opinnollistamisen ja harjoitteluympäristöjen käytänteitä.

– Satakunnan ammattikorkeakoulun, Yrkeshögskola Novian, LAB ja Lapin ammattikorkeakoulujen muodostamassa verkostossa on ollut todella helppo toimia. Ryhmässä on toiminut reilu kymmenen asiantuntijaa, jotka ovat olleet aidosti kiinnostuneita alan kehittämisestä, toteaa projektipäällikkö Tomi Kuusimäki SAMKista.

– Nostimme jo suunnitteluvaiheessa työn opinnollistaminen yhdeksi painopisteeksi. Kuvataiteen alallahan ei paljon valmiita työpaikkoja ole, vaan ne tulee kunkin itse tunnistaa ja luoda. Tämä lähtökohta teki työstä erittäin mielenkiintoisen. Yleisön kohtaaminen nostettiin yhdeksi merkittäväksi tekijäksi työn opinnollistamisessa, Tomi Kuusimäki jatkaa.

Julkaisussa on merkittävässä osassa harjoitteluympäristöjen kuvaukset ja niistä saadut kokemukset. Oppimisympäristöjen autenttisuus ja geneeristen taitojen oppiminen osana harjoittelua koettiin onnistumisena.

Lapin AMKin työryhmän muodosti alueprojektipäällikkö Marjo Jussila sekä kuvataiteen lehtorit Anitra Arkko-Saukkonen ja Panu Pohjola.

– Yli vaaran vuosien -hankkeen avulla olemme ottaneet ensimmäiset askeleet Digivisio 2030 suuntaan kuvataiteen koulutuksen osalta. Olemme tutkineet, mitä digitalisaatio tarkoittaa kuvataiteen kentässä, olemme hioneet valtakunnallista verkostoa tiiviimmäksi ja luoneet jo yhteisiä digitaalisia yhteisopetuksen käytäntöjä, toteaa Panu Pohjola.

– Kuvataiteilijan keskeinen työkalu on jatkuva oppiminen, sillä kokeilemisen, kehittämisen ja soveltamisen kautta kuvataiteilija harjaannuttaa työelämätaitojaan. Siksi uusi julkaisu on arvokas sekä kuvataiteen koulutuksen järjestäjille samoin kuin opiskelijoille, sillä sieltä löytyy paljon kiinnostavia esimerkkejä harjoitusympäristöistä, jotka mahdollistivat tätä ammatillista kehittämistä ja kehittymistä kohti työelämää, sanoo Anitra Arkko-Saukkonen.

Julkaisun lisäksi projekti on tuottanut materiaalia myös verkkosivuille osoitteeseen www.ylivaaranvuosien.fi.

kuva_julkaisun sivu 194, taiteilijatyypit.PNG

Taiteilijatyypit kuvitettuna yli vaaran vuosien -julkaisussa, s. 194. (Mira Piitulainen)


TEKSTI: Tomi Kuusimäki, Marjo Jussila, Panu Pohjola ja Anitra Arkko-Saukkonen

Logo