Opiskelen toista vuotta geronomiksi Lapin AMKissa (monimuoto) ja lähes koko tämän ajan ryhmämme on opiskellut etänä, koska korona.

Tähän astisiin opintoihin on onneksi kuulunut myös pari Training Campia Kemin kampuksella eli harjoitteluun valmistavaa opetusta. Onneksi siksi, koska harjoittelussa vaadittavia asioita ei voi oppia samalla tavalla teoriassa kuin käytännössä. Olen onnellinen myös sen takia, koska viimeinkin näin livenä lähes kaikki opiskelukaverit, jotka taivaltavat yhteistä polkua pitkin kohti geronomin ammattia. Miten ihanaa olikaan, kun sai AC-luokasta tutuille äänille kasvot, juttua riitti ja olipa myös mahtavaa käydä kampuksella lounaalla porukassa!Yhdessä myös pähkäiltiin, missä tilassa seuraava opetus tapahtuukaan ja muisteltiin heidän kanssa, jotka olivat käyneet tekemässä kesällä pääsykokeen samoissa tiloissa. Pienellä porukalla varattiin myös mökki Kemistä noiden päivien ajaksi, se tuntui lähes lomalta vaikka opiskelua päivien aikana olikin.

Tiesinhän minä jo monimuotokoulutukseen hakeutuessani että opiskelu on suurimmaksi osaksi etänä, lähiopetuspäiviä tulisi olemaan ehkä 3-5 kuukaudessa. Kun opintojen alkaessa kuitenkin kerrottiin opetuksen olevan vallitsevan tilanteen vuoksi kokonaan etänä vähintään syksyn ajan, mieleeni tuli väkiselläkin opinko tarpeeksi tällä tavalla? Pysynkö mukana? Mutta hei, kaikki muutkin kurssilaiset olivat samassa veneessä. Tiivistä itsenäistä opiskelua sekä ryhmätöitä.

Salaa aloin olla hieman mielissäänkin siitä, ettei tarvinnut lähteä aikaisin aamulla ajamaan Tyrnävältä Kemiin saakka. Meitä opiskelijoita on ympäri Suomea ja osalla on paljon pitempikin matka kampukselle. Etäopiskelun ihanuutta on myös se, kun voi aamulla rauhassa hörpätä kahvin ja syödä aamupalan tietokoneen avautumista odotellessa. Aluksi jännitti olla äänessä tunnilla, sekin on helpottanut opintojen edetessä ja ryhmän tultua tutummaksi. On ollut myös mukavaa, kun opettaja on pitänyt kameraa päällä puhuessaan. Siitä on välittynyt henkilökohtaisempi fiilis, vähän kuin olisi oikeassa luokkahuoneessa. Mikäli on iskenyt flunssa, vilttiin kääriytyneenä on ollut lähes nautinnollista seurata luentoja. Toista se olisi istua autossa eikä flunssassa tietenkään tulisi edes lähdettyä kampukselle.

Onhan pitkät koulupäivät toki välillä puuduttavia, kun koneen ääressä joutuu istumaan monta tuntia, mutta itselleni ainakin on muodostunut tavaksi venytellä tai tehdä pientä taukojumppaa. Huikeaa on sekin, että ehtii ruokatunnilla vaikkapa sauvakävelemään läheiseen metsään. Usein olen lenkin tehnyt kesken koulupäivän. Virikettä luentopäiviin saa myös tuijottelemalla läheistä peltomaisemaa ikkunasta.

Johanna 2.jpeg

Vaikka etäopiskelussa on paljon hyviä puolia, toivoisin koronan hellittävän niin että saisimme enemmän lähiopetusta vuodelle 2022. Ihminen tarvitsee ihmistä, livenä.

– Johanna Ylilehto, geronomiopiskelija