Liikunnan ja urheiluvalmennuksen asiantuntijuuden YAMK -koulutuskokonaisuus on vastannut odotuksiani erinomaisesti.

Opinnoissa on yhdistynyt hyviin uusin tutkimustieto ja käytännön valmennusosaaminen, jota on tukenut useat eri alojen asiantuntijoiden vierailuluennot.

Opetusjaksojen sopiva rytmitys tarjoaa riittävästi tilaa opitun tiedon omaksumiseen ja mahdollistaa opintojen suorittamisen hieman kiireisemmänkin arkirytmin keskellä.
YAMK-opiskelussa ollaan oltu kokoajan ns. asian ytimessä, eikä aikaa ole tuhlaantunut aikaisempien ammattikorkeakoulu ja yliopisto opintojen tavoin yleissivistäviin opintoihin, jonka vuoksi oppimismotivaatio on pysynyt jatkuvasti korkealla. Opiskelu on tuonut kaivattua vaihtelua valmentajana toimimisen arkeen ja antanut uutta energiaa itsensä kehittämiseen.

Opintojen suorittaminen etänä ulkomailta on sujunut vaivattomasti ja mahdollistanut oman ammatillisen kehittymisen sekä nykyisen toimenkuvani yhdistämisen joustavalla tavalla. Jokaisella opintojaksolla on ollut mahdollisuus etätyöskentelyyn ja oppilaitokselta on aina saanut apua, sitä tarvittaessa. Oman aikataulujen johdosta aina ei ole ollut mahdollista osallistua opetukseen, jonka vuoksi korvaavat tehtävät ovat tehneet opiskeluissa etenemisen mahdolliseksi. Loppu onkin ollut sitten enemmän kiinni omasta motivaatiosta.

Kaiken kaikkiaan voin suositella opintoja kaikille urheiluvalmennuksesta ja ammattimaisesta toiminnasta liikunnan parissa kiinnostuneille. Opetus on ollut ammattitaitoista ja vierailevat luennoitsijat oman alansa asiantuntijoita. Opetusjaksojen sopiva rytmitys tarjoaa riittävästi tilaa opitun tiedon omaksumiseen ja mahdollistaa opintojen suorittamisen hieman kiireisemmänkin arkirytmin keskellä.

Jyri Korsman, valmentaja