Ennen opinnäytetyön aloittamista

ennen opinnäytetyön aloittamista

Ennen opinnäytetyön aloittamista sinun tulee varmistaa, että olet suorittanut riittävät opinnot, perehtynyt eettisiin ohjeisiin, tutkimuslupakäytäntöihin ja aineistonhallintaan. Tiedät mitä opinnäytetyön julkisuus tarkoittaa.  Lisäksi on tärkeää hahmottaa koko prosessin kulku ja tutustua aiempiin opinnäytetöihin. Ota myös heti alusta alkaen haltuun tiedonhakuun sekä raportointiin liittyvät ohjeistukset.

Opinnäytetyöinfossa tai aloituseminaarissa opiskelijoille kerrotaan opinnäytetyön tekemisen käytännöistä, vaiheista ja ohjeista.

Sisältö:

  • Aiheen valinta ja rajaus: Saat ohjeita siitä, miten valitset ja rajaat opinnäytetyön aiheen työelämälähtöisesti.
  • Prosessin vaiheet: Käydään läpi opinnäytetyön eteneminen ideasta suunnitelmaan, toteutukseen ja raportointiin.
  • Ohjaus ja tuki: Kerrotaan ohjaajien roolista, mahdollisista sidosryhmistä sekä kieli- ja viestintäohjauksesta.
  • Raportointi ja julkaisu: Opastetaan, miten työ raportoidaan kirjallisesti ja julkaistaan esimerkiksi Theseuksessa.
  • Käytännön menettelytavat: Esitellään koulutuskohtaiset ohjeet, aikataulut ja Moodleen ladattavat materiaalit.

Opinnäytetyöinfon tarkoituksena on varmistaa, että:

  • osaat suunnitella työn realistisesti,
  • tiedät opinnäytetyön vaatimukset ja arviointikriteerit,
  • osaat toteuttaa työn suunnitelman mukaisesti.

Tutkimuslupa ja eettinen ennakkoarviointi opinnäytetöissä
Heti opinnäytetyön alkuvaiheessa aiheen ja toteutustavan selkiydyttyä on hyvä pohtia tarvittaessa myös ohjaajan kanssa yhdessä työn eettisyyttä ja sitä, tarvitaanko tutkimuslupia ja/tai eettistä ennakkoarviointia.

Tutkimusluvan tarpeen määrittää opinnäytetyön kohdeorganisaatio. Esimerkiksi jos opinnäytetyön aiheena on hyvinvointialueen sairaanhoitajien työssään kokema stressi, on tutkimuslupa haettava ko. hyvinvointialueelta.

Osa organisaatioista toivoo, että lupaa haetaan heidän omalla lomakkeellaan, mutta ellei sellaista ole saatavilla, voit käyttää Lapin ammattikorkeakoulun tarjoamaa yleistä tutkimuslupalomaketta .

Jos tutkit Lapin AMK:n henkilöstöön ja/tai opiskelijoihin liittyviä asioita, tarvitset aina tutkimusluvan , jonka haet kirjaamon kautta tutkimuspäälliköltä. Lapin ammattikorkeakoulun tutkimuslupahakemus käsitellään 2 viikon kuluessa saapumisesta. Lisätietoja: Tutkimusetiikka

Tiedon eettinen käyttö
Tiedon eettiseen käyttöön liittyy lähdeviitteiden oikeaoppinen merkitseminen, johon löydät ohjeet kirjaston sivustolta. Lähdeviitteiden oikeaoppinen merkitseminen opetellaan viimeistään opinnäytetyönsuunnitteluvaiheessa.

Mikäli hyödynnät opinnäytetyössäsi valmiita kuvia, kuvioita tai muuta vastaavaa materiaalia, varmista aina niihin liittyvät tekijänoikeudet.
Tutustu jo opinnäytetyön suunnitteluvaiheessa esimerkiksi ImagOA oppaaseen, josta löydät esimerkiksi tietoa kuvien käytöstä ja Creative Commons eli CC-lisensseistä. Lapin ammattikorkeakoulussa on erilliset ohjeet tekoälyn hyödyntämisestä. Ohjeissa on kuvattu, miten tekoälyä voidaan hyödyntää opinnäytetöissä.

Vilppiepäily
Mikäli opinnäytetyön tekijä on loukannut hyvää tieteellistä käytäntöä, asiasta tehdään kirjallinen ilmoitus. Asia käsitellään tutkintosäännön ja eettisten periaatteiden mukaisesti.
Hyviä lähteitä oman opinnäytetyön eettisten lähtökohtien tarkasteluun ovat esimerkiksi seuraavat:
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry on julkaisut opiskelijoiden käyttöön opinnäytetyön eettiset ohjeet, jotka läpikäytyäsi tunnistat omaan opinnäytetyöhösi liittyviä eettisiä lähtökohtia.

Ammattikorkeakoulut ovat lisäksi sitoutuneet noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa -ohjetta (TENK 2023). TENK on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka edistää hyvää tieteellistä käytäntöä, ennaltaehkäisee tiedevilppiä sekä edistää tutkimusetiikkaa koskevaa keskustelua ja tiedotusta.
 
Opinnäytetyön julkisuus
Julkisessa oppilaitoksessa laadittu opinnäyte on lähtökohtaisesti julkinen asiakirja (Suomen perustuslaki 12.2 §; Julkisuuslaki 1 §).
Opinnäytteen julkisuutta voidaan rajoittaa vain sellaisen materiaalin osalta, joka on laissa määrätty salassa pidettäväksi.
Ammattikorkeakoulun päätös opinnäytetyön salaisuudesta tulee perustua lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (L 621/1999), jossa salassa pidettäväksi on määrätty mm. asiakirjat, jotka sisältävät liikesalaisuuksia (mikäli se, jota asiakirja koskee, ei anna suostumustaan sen tiedoksi antamiseen) tai asiakirjat, jotka koskevat opinnäytetyön tai tieteellisen tutkimuksen suunnitelmaa tai perusaineistoa, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei aiheuta opinnäytetyön suorittamiselle, hyödyntämiselle, sen asianmukaiselle arvioinnille, tutkijalle tai tutkimuksen tai kehittämistyön yhteistyötaholle haittaa (24 §).

Mahdollisen keksinnön patentoimisessa noudatetaan lakia korkeakouluissa tehtävistä keksinnöistä ja yleistä patenttilainsäädäntöä.
Opetusministeriön antaman ohjeen (2/500/2004) mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee huolehtia siitä, että opinnäytetöihin ei sisällytetä salassa pidettävää aineistoa, ja että opinnäytetyöt ovat julkisia heti hyväksymisen jälkeen.

Opinnäytetyön salassa pidettävän aineiston käsittely

  • Yhteistyötahon kanssa kannattaa sopia opinnäytetyön julkisuudesta jo toimeksiannon alussa.
  • Opiskelijan vastuulla on, ettei työ sisällä asioita, jotka on sovittu salaisiksi.
  • Jos lähdeaineistossa on salassa pidettävää materiaalia, se sijoitetaan tausta-aineistoon, ei julkiseen opinnäytetyöhön.

Tutkimusaineiston muotoilu

  • Aineisto tulee muokata niin, että siitä voidaan tehdä julkinen raportti ammattikorkeakoulun ohjeiden mukaisesti.
  • Opiskelijan on pohdittava, voiko aiheesta tehdä työn, joka sisältää vain julkistettavaa tietoa ja miten yhteistyötahon salassapitovaatimukset vaikuttavat työn sisältöön ja esitystapaan.
  • Mahdollinen salainen liiteaineisto kirjataan opinnäytetyösopimukseen.

Tiivistelmä ja arviointi

  • Tiivistelmässä mainitaan, jos työssä on salainen liiteosa.
  • Liiteosa jää yhteistyötaholle, eikä sitä arvioida. Arviointi kohdistuu vain julkiseen osaan.

Julkaiseminen Theseuksessa

  • Opinnäytetyöt julkaistaan verkossa Theseus-palvelussa.
  • Työn voi tallentaa avoimeen kokoelmaan (luettavissa ja tulostettavissa internetissä) tai käyttörajattuun kokoelmaan (kuvailutiedot ja tiivistelmä näkyvät kaikille, mutta koko työ on luettavissa vain Lapin ammattikorkeakoulun verkossa).

Työelämälähtöisen opinnäytetyön aiheen valitseminen
Opinnäytetyön tulee liittyä koulutuksesi keskeisiin sisältöihin ja alan käytäntöihin. Suunnittelu alkaa aiheen valinnasta ja rajauksesta. Tärkeää on perehtyä ilmiöön, hankkia ja käsitellä tietoa sekä perustella aihevalinta.
Aiheen on hyvä liittyä omaan osaamiseesi, työhösi, työuraasi tai työyhteisösi kehittämiseen.
Samalla sen olisi hyvä tuottaa uutta tietoa myös laajemmin alalle.

Opinnäytetyön toimeksiantajana voi toimia ulkopuolinen yhteistyötaho, Lapin ammattikorkeakoulu tai sen ulkoisen rahoituksen hanke. Voit keskustella oman organisaatiosi kanssa mahdollisista aiheista tai tutustua Lapin AMKin hankkeisiin, joista voi löytyä sopivia aiheita.

Mistä voit löytää aiheen
Työelämästä: Keskustele omalla työpaikallasi tai harjoittelupaikassasi esiin nousseista kehittämistarpeista. Usein opinnäytetyöt syntyvät konkreettisista ongelmista, joihin kaivataan ratkaisua.
Koulutuksen kautta: Opettajat ja ohjaajat voivat ehdottaa aiheita, ja koulutusohjelmilla on usein valmiita yhteistyöprojekteja.
Verkostoista: Alan yritykset, järjestöt ja yhteisöt voivat tarjota aiheita, joista hyötyvät sekä he että sinä opiskelijana.
Omia kiinnostuksen kohteita pohtimalla: Voit valita aiheen, joka liittyy omaan ammatilliseen suuntautumiseesi, harrastuksiisi tai tulevaisuuden uratavoitteisiin.
Perehtymällä Theseukseen ja aiempiin opinnäytetöihin: Tutustumalla muiden töihin saat ideoita ja näet, millaisia aiheita on jo käsitelty.
Ajankohtaisista ilmiöistä: Alan trendit, uudet teknologiat tai yhteiskunnalliset muutokset voivat tarjota kiinnostavia tutkimus- ja kehittämisaiheita.

Tai vaikka keskustelemalla esimerkiksi tekoälyn kanssa mielenkiinnon kohteistasi.

Hyvä aihe on rajattu, työelämälähtöinen ja sinulle motivoiva. Kun aihe kiinnostaa sinua aidosti, työn tekeminen on mielekkäämpää ja lopputulos laadukkaampi.
 
Työelämän edustajan rooli opinnäytetyössä
Kun teet opinnäytetyön työelämätaholle, toimeksiantaja nimeää yhteyshenkilön. Hän osallistuu yhdessä sinun ja ohjaajasi kanssa työn tavoitteiden määrittelyyn ja toteutuksen suunnitteluun.
Yhteyshenkilö vastaa yhteistyömahdollisuuksista yrityksessä tai organisaatiossa, antaa tarvittaessa sisällöllistä ohjausta ja tietoja sekä huolehtii opinnäytesopimukseen kirjatuista asioista. Yhteistyötahon edustaja antaa sinulle lausunnon valmiista opinnäytetyöstä.

  1. Määrittele aihe ja rajaus
    • Kirjaa, mitä haluat tutkia tai kehittää.
    • Tee aiheesta selkeä tutkimuskysymys.
  2. Suunnittele hakusanat
    • Mieti keskeiset käsitteet ja synonyymit.
    • Käytä tarvittaessa englanninkielisiä termejä.
  3. Valitse hakupaikat
    • Hae tietoa:
      • Tietokannoista (esim. Theseus, Finna, kansainväliset tutkimustietokannat).
      • kirjallisuudesta, tutkimusartikkeleista, alan tietokannoista, ohjekirjoista, raporteista ja muista luotettavista lähteistä
      • Luotettavilta verkkosivuilta ja viranomaislähteistä
  4. Tee haku ja kerää aineisto
    • Tiedonhaku tehdään suunnitelmallisesti ja kattavasti
    • Käytä hakusanoja eri yhdistelminä.
    • Tallenna hyödylliset lähteet ja muistiinpanot.
  5. Arvioi lähteet kriittisesti
    • Onko tieto ajankohtaista ja luotettavaa?
    • Kuka on kirjoittaja ja mikä on lähteen tausta?
    • Soveltuuko tieto omaan aiheeseesi?
  6. Jäsentele ja hyödynnä tieto
    • Tee muistiinpanoja ja ryhmittele aineisto teemoittain
    • Hyödynnä kerättyä tietoa opinnäytetyön tietoperustaan, analyysiin ja pohdintaan.
    • Yhdistä eri lähteistä saadun tiedon kokonaisuudeksi, joka tukee tutkimusongelman ratkaisua.
  7. Dokumentoi lähteet
    • Merkitse kaikki käytetyt lähteet heti ylös.
    • Käytä ammattikorkeakoulun ohjeiden mukaista viittaustapaa.
    • Tiedonhaku varmistaa, että opinnäytetyösi perustuu ajankohtaiseen ja luotettavaan tietoon. Sen avulla osoitat, että hallitset alan tutkimustietoa ja osaat soveltaa sitä käytännön kehittämis- tai tutkimustyössä.
    • Informaatiolukutaidon ja tiedonhaun ohjausta on eri koulutuksissa osana TKI-opintoja. Näissä saat lisää ohjausta tiedon tarpeen määrittämiseen, erilaisiin tiedonhaun kanaviin ja lähdekritiikkiin.

Opinnäytetyösi suunnittelu- ja toteutusvaiheissa voit varata lisäksi tiedonhaun ohjausaikaa kirjastosta.
Kirjaston sivuilta löydät myös alakohtaiset tietokannat sekä tiedonlähde- ja tietokantaoppaita.

Opinnäytetyön raportointi
Työn kirjallinen raportointi kannattaa käynnistää mahdollisimman aikaisin työn edistyessä. Opinnäytetyön raportointi on kirjoitusprosessi, ei kertarysäys. Aloita kirjoittaminen jo opinnäytetyön tekemisen alkuvaiheessa ja työstä tekstiäsi koko prosessin ajan. Noudata raportoinnissa Lapin AMK:n ohjeita. Joissakin tapauksissa koko opinnäytetyöraportti voidaan laatia myös toimeksiantajan ohjeiden mukaisesti. Sovi tästä ohjaajien kanssa etukäteen. Työ palautetaan kommentoitavaksi ohjaavalle opettajalle sekä mahdolliselle toimeksiantajan edustalle heidän kanssaan sovitun aikataulun mukaisesti.

Raportointi ja viittaukset
Aiheesta ja toteutustavasta riippumatta sinun tulee raportoida opinnäytetyösi kirjallisesti. Käytä raportoinnissa Lapin ammattikorkeakoulun mallipohjaa opinnäytetyön raporttiin. Hyvä teksti on johdonmukaisesti etenevää, täsmällistä ja ymmärrettävää.

Raportoinnissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että perustelet väitteesi huolellisesti. Opinnäytetyön teksti on omaa tekstiäsi, jossa lisäksi referoit muiden ajatuksia merkitsemällä lähteet ohjeiden mukaisesti. Tekstin suora kopiointi on plagiointia, joka ei ole sallittua.

Kaikki opinnäytetyöt tarkastetaan plagiaatintunnistusohjelmalla, joka tunnistaa plagiaatit etsimällä raporteista samankaltaisuuksia järjestelmään toimitettujen tekstien kanssa.

Lapin ammattikorkeakoulun viittausohjeet ohjaavat merkitsemään lähdeviitteet heti alusta alkaen oikein. Tutustu myös miten voit hyödyntää tekoälyä mm. englanninkielisen tiivistelmän kielentarkistuksessa.

Raportointitavat

Kirjallisia raportointitapoja on erilaisia, esimerkiksi:

  • perinteinen raportti
  • päiväkirja (amk-opinnoissa)
  • portfolio (amk-opinnoissa)
  • artikkeli kokoelmassa (YAMK MONT, YAMK opinnäytetyötä täydentävät artikkelit)
  • artikkeli tieteellisessä tai ammatillisessa julkaisussa (YAMK)

Raportoinnissa hyödynnetään opinnäytetyön mallipohjaa tai artikkelipohjaa

Raportointitavasta riippumatta tekstistä pitää käydä ilmi:

  • opinnäytetyön aihepiiri ja työn lähtökohdat
  • työn tehtävä ja tavoite sekä rajaukset
  • työhön liittyvät menetelmä- ja muut valinnat perustellusti
  • työn toteutuksen kuvaus perustellusti
  • työn lopputulos
  • työn luotettavuuden ja eettisten lähtökohtien arviointi
  • oman oppimisprosessin reflektointi

Ylemmän ammattikorkeakoulun MONT- raportointikäytänteet on ohjeistettu Moodlessa.
Toteutusvaiheessa tekemiesi valintojen ja havaintojen säännöllinen kirjallinen raportointi edistää työn etenemistä. Sekä viestinnän opettaja että ohjaava opettaja antavat neuvoja raportointiin liittyvissä kysymyksissä.

Saavutettavuus opinnäytetöissä
Ammattikorkeakoulussa julkaistavien opinnäytetöiden tulee olla saavutettavia. Saavutettava opinnäytetyö on sellainen, että henkilöt, joilla on esimerkiksi näkövamma, lukihäiriö tai oppimisvaikeus pääsevät pdf-tiedoston sisältöön käsiksi apuvälineillä kuten esimerkiksi ruudunlukuohjelmilla.

Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Saavutettavuus tarkoittaa verkkopalvelun helppoa lähestyttävyyttä kaikille ihmisille. Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että

  • sisältö on kaikkien löydettävissä ja saavutettavissa
  • sisältö on kaikkien ymmärtämässä muodossa
  • palvelut ja sisällöt ovat kaikkien käytettävissä, eli jokainen saa tarvitsemansa tiedon ja voi hoitaa asiansa
  • ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti heidän erityispiirteistään huolimatta.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019) sisältää EU:n saavutettavuusdirektiivin vaatimukset ja koskee myös ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöitä, jotka julkaistaan Theseuksessa.

Theseuksen ohjeista löydät saavutettavuuden checklistin , joka kokoaa pääkohdat siitä, kuinka tehdä saavutettava opinnäytetyö. Opinnäytetyön raportin osalta löydät hyvät ohjeet Word-tiedoston (mm. taulukot ja kuvien ALT-tekstit) saavutettavuuden osalta Theseuksen ohjeista.

Plagiointi eli luvaton lainaaminen
Plagiointi tarkoittaa toisen tekstin tai ajatuksen esittämistä omassa työssä ilman lähteen mainintaa. Laajempi käsite on anastaminen, jossa toisen tutkimustuloksia, ideoita, suunnitelmia, havaintoja tai aineistoa käytetään luvatta omissa nimissä. Plagiointi on tekijänoikeuslain vastaista.

Lapin ammattikorkeakoulussa kaikki opinnäytetyöt tarkastetaan Turnitin-järjestelmällä. Opiskelija voi lähettää työnsä eri vaiheissa testitarkastukseen Wihin kautta ja saa raportin kirjoittamisen tueksi. Lopullinen työ lähetetään tarkastettavaksi ohjaajan luvalla.

Ohjaava opettaja hyväksyy raportin, jos siinä ei ole merkkejä plagioinnista. Jos epäilyjä ilmenee, käynnistetään esiselvitys, jossa myös opiskelijaa kuullaan.

Viimeksi päivitetty: 21.1.2026