Tietoyhteiskunnan monet ulottuvuudet – Kolme puheenvuoroa digikansalaisuudesta

Toimitus ja esipuhe

• Leena Viinamäki, YTT, dosentti, yliopettaja, sosiaalialan koulutus, Lapin AMK

Artikkelien kirjoittajat

• Ville Kivivirta, HTT, yliopistonlehtori, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
• Arto Selkälä, YTT, kvantitatiivisen tutkimuksen yliopistonlehtori, Lapin yliopisto, Taloussosiologian dosentti, Turun yliopisto
• Asko Suikkanen, YTT, emeritusprofessori
• Antti Syväjärvi, FT, HTT, professori, Lapin yliopisto
• Leena Viinamäki, YTT, dosentti, yliopettaja, sosiaalialan koulutus, Lapin AMK

Tiivistelmä

Julkaisu käsittelee digikansalaisuuden ulottuvuuksia kolmesta eri näkökulmasta Suomessa ja EU-maissa. Artikkeleissa tarkastellaan digitalisaation vaikutuksia kansalaisten toimijuuteen, palveluiden saavutettavuuteen ja hallinnon kumppanuusperusteisuuteen.

Ensimmäinen metodiesimerkki on trendikatsaus digiasioinnista eri hyvinvointivaltioregiimeissä tilastoaineiston perusteella. Toisena metodiesimerkkinä toimii kuiluanalyysi digipalveluiden käyttäjä- ja tuottajanäkökulmasta kansalais- ja viranomaiskyselyiden välillä. Kolmantena metodiesimerkkinä on monitasoregressiomallinnus kansalaiskyselyn perusteella.

Keskeisiä havaintoja ovat digikuilujen synty, infrastruktuurin merkitys ja kansalaisten muuttuva rooli palveluiden yhteistuottajina. Digikansalaisuudesta on tullut monitahoinen kysymys ja yhteiskuntapoliittisesti vaikeasti ratkaistava kustannuserä, jonka tarkastelu vaatii monimenetelmällistä lähestymistapaa.

Julkaisu on suunnattu erityisesti hallinnon ja sosiaalipolitiikan työntekijöille ja aikuisopiskelijoille sekä päättäjille, jotka kehittävät yhdenvertaisia digipalveluja. Kirjoittajat ovat alan tutkijoita ja asiantuntijoita, mikä tuo teokseen tutkimuksellisen perustan. Teos soveltuu myös oppimateriaaliksi siitä, millaisten tutkimusasetelmien ja tutkimusaineistojen avulla voidaan tutkia digikansalaisuutta.

Julkaisu pohjautuu Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla -tutkimushankkeeseen (2016–2017), jossa tutkittiin digikansalaisuuden muotoutumista harvaanasutuilla alueilla. Hankkeessa toteutettiin laaja kyselytutkimus kansalaisille ja viranomaisille Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla sekä tarkasteltiin monipuolisesti tilastoaineistoja.

Esipuhe

TIETOYHTEISKUNNAN MONET ULOTTUVUUDET. Kolme puheenvuoroa digikansalaisuudesta -julkaisu on samanaikaisesti sekä temaattinen katsaus digikansalaisuudesta että metodiesittely erilaisista tutkimusasetelmamahdollisuuksista kolmen artikkelin kuvaamana.

Julkaisun artikkelien taustalla on Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla -tutkimushanke (2016–2017), jossa tutkittiin verkkoasioinnin (ml. internet ja mobiili) rajoja ja mahdollisuuksia. Hankkeen tutkimusaineistot muodostuivat Lapin, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan maakunnissa toteutetuista kansalais- ja viranomaiskyselyistä sekä tilastodatasta ja dokumenttiaineistoista. Hankkeesta on ilmestynyt yhteensä 8 julkaisua (Viinamäki ym. 2016; Viinamäki, ym. 2017a; 2017b; Saavutettavia digipalveluita kansalaisille … 2018; Kivivirta ym. 2020; Kivivirta ym. 2021; Viinamäki ym. 2021), joista yksi julkaisu on Hanne Lapin (2018) sosionomi (ylempi AMK) tutkintoon liittyvä opinnäytetyö.

Artikkelijulkaisun tavoitteena on konkretisoida erilaisia potentiaalisia tutkimusasetelmia sekä tutkimusaineistojen keruu- ja käyttömahdollisuuksia korkeakoulututkintoihin liittyvien opinnäytetöiden toteuttamisessa ja korkeakoulujen TKI-toiminnassa. Artikkelijulkaisun kirjoittajilla monivuotinen opetus- ja tutkimuskokemus sekä opinnäytetöiden ohjauskokemus Lapin korkeakoulukonsernissa (LUC). Tilasto-osioon perustuva artikkeli on laadittu viimeiseksi, koska Eurostatin ja Tilastokeskuksen tarkistetut tilastot valmistuvat muutaman vuoden aikaviiveellä. Metodologiset peruskysymykset ovat ajattomia.

Artikkelikatsaus etenee kansallisen makrotason tarkastelujen (eräät EU-maat ja Suomi) kautta mesotason tarkasteluihin (digipalveluja käyttävät kansalaiset ja digipalveluja tuottavat viranomaiset) ja viimeiseksi mikrotason tarkasteluun (Kelan ja TE-toimiston digipalveluja käyttävät kansalaiset). Kuviossa 1. kuvataan oppimateriaalin tarkastelunäkökulmat.

Kuvio 1.    Oppimateriaalin tarkastelunäkökulmat.

Digikansalaisuutta eräissä EU-maissa ja Suomessa -artikkelissa kuvataan digikansalaisuuden realisoitumista yksityis- ja viranomaisdigiasioinnissa 11 EU-maassa. Digiajan hallinto kumppanuusperusteisena digikansalaisten huomiointina -artikkelissa tarkastellaan digiajan hallintoa Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla -tutkimushankkeen Lapin, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan maakuntiin paikantuneiden kansalais- ja viranomaiskyselyjen vastausten perusteella. Digiasiointi Kelan ja TE-palveluiden käyntiasioinnin korvaajaksi? -artikkelissa tarkastellaan Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla -tutkimushankkeen kansalaiskyselyyn vastanneiden työvoiman ulkopuolella olevien kansalaisten digiasiointi-intensiteettiä Kelan ja TE-toimiston palvelujen käyttämisen osalta.

Kuviossa 2. kuvataan oppimateriaalin tutkimusaineistot ja teoreettiset viitekehykset.

Kuvio 2.    Oppimateriaalin tutkimusaineistot ja teoreettiset viitekehykset.

Ensimmäisessä metodiesimerkissä trendikatsaustyyppiseen tarkasteluun valittujen EU-maiden valintakriteerit perustuvat hyvinvointivaltioregiimiluokitukseen tutkimusaineistojen muodostuessa Eurostatin (http://ec.europa.eu/eurostat/) ja Tilastokeskuksen (https://www.tilastokeskus.fi/tup/tilastotietokannat/index.html) kansalaisten digiasiointia kuvaavista tilastoista. Toisen ja kolmannen metodiesimerkin tutkimusaineistot on kerätty Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla -tutkimushankkeessa toteutetuissa kansalais- ja viranomaiskyselyissä. Toisessa metodiesimerkissä tarkastellaan kuiluanalyysiä hyödyntäen digipalveluiden käyttäjyyttä ja tuottajuutta toimijuuden näkökulmasta. Kolmannessa metodiesimerkissä tarkastellaan monitasoregressiomallinnusta hyödyntäen digikansalaisuutta digipalveluiden käyttäjänäkökulmasta.

Kuviossa 3. on esimerkkejä artikkelijulkaisun tutkimusteemoihin liittyneestä julkisesta verkkokeskustelusta sanomalehdissä, järjestöissä, julkishallinnossa ja oppilaitoksissa digitalisaation realisoitumisen näkökulmasta kansalaisten elämisen arjessa vuosina 2015–2025.

Kuvio 3.    Esimerkkejä digitalisaation realisoitumisesta kansalaisten elämisen arjessa vuosina 2015–2025.

Digikansalaisuudesta näyttää muodostuvan uusi kansalaistaito, jota ilman on vaikeaa pärjätä digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Toisaalta digikansalaisuus uhkaa eriytyä alueittain ja väestöryhmittäin. Suomessa on edelleen katvealueita, joissa verkkoyhteydet eivät yllä lakisääteiseen minimitasoon, eikä kaikilla kansalaisryhmillä ole taloudellisesti mahdollista hankkia digiasioinnin mahdollistavia välineitä (esim. Palvelujen ja tietojärjestelmien saavutettavuus 2024; Digiyhteydet parantuivat Suomessa … 2025; Valkonen 2025). Digiperustaisessa yksityis- ja viranomaisasioinnissa toimivat verkkoyhteydet sekä taloudelliset mahdollisuudet digiasiointiin muodostavat digikansalaisuuden perustan digiasiointimotivaation ja -osaamisen kanssa.

Digikuilujen muodostuminen erilaisine uhkakuvineen keskusteluttaa myös 2020-luvulla digikansalaisuuden toteutumisen edistämistoimenpiteistä huolimatta. Digitalisaatiota ja digiasiointia pidetään kustannustehokkaana kestävän kehityksen mukaisena mahdollisuutena yksityis- ja viranomaisasioinnissa.

1. adventtisunnuntaina 2025

Leena Viinamäki

Lähteet

Digiperustaidot tukevat maahanmuuttaneiden naisten toimijuutta. Andreasson, K. 2024. Viitattu 4.8.2025 https://kansanvalistusseura.fi/ajankohtaista/digiperustaidot-tukevat-maahanmuuttaneiden-naisten-toimijuutta/

Digitaidot kuuluvat myös vaikeasti vammaisille henkilöille. Kanula, S. 2024. Viitattu 4.8.2025 https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/ravistaja-blogi/digitaidot-kuuluvat-myos-vaikeasti-vammaisille-henkiloille/

Digitalisaatio kaikkien kaveriksi. Alasoini, T. 2020. Työterveyslaitos. Viitattu 4.8.2025 https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/digitalisaatio-kaikkien-kaveriksi

Digiyhteydet parantuivat Suomessa – kuntien ja yritysten investoinnit näkyvät kehityksessä 2025. Traficom. Viitattu 28.12.2025 https://traficom.fi/fi/ajankohtaista/digiyhteydet-parantuivat-suomessa-kuntien-ja-yritysten-investoinnit-nakyvat

Eurostat. Viitattu 17.11.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/web/main/data/database

Jopa miljoona suomalaista on pulassa – syy on yksinkertainen: internet. Niilola, M. 2025. Yle. Viitattu 4.8.2025 https://yle.fi/a/74-20143091

Kansalaistutkimus: Vanhat ihmiset vaarassa syrjäytyä digipalveluista – ohjausta parantamaan digiministeri ja kuntien neuvontakeskukset? Miettinen, V. 2019. Kuntalehti. Viitattu 4.8.2025 https://kuntalehti.fi/uutiset/tekniikka/kansalaistutkimus-vanhat-ihmiset-vaarassa-syrjaytya-digipalveluista-ohjausta-parantamaan-digiministeri-ja-kuntien-neuvontakeskukset

Kela siirtyi klikkausaikaan. Neimala, A. 2015. CGI Inc. Viitattu 4.8.2025 https://www.cgi.com/fi/fi/artikkelit/kela-siirtyi-klikkausaikaan

Kivivirta, V., Viinamäki, L., Selkälä, A., Voutilainen, O., Suikkanen, A. & Syväjärvi, A. 2021.Digisaavutettavuuden haaste eri kuntatyypeissä, Focus Localis 1/2021, 5–24. Viitattu 17.11.2025 https://journal.fi/focuslocalis/issue/view/7893/1236

Kivivirta, V., Viinamäki, L. & Selkälä, A. 2020. Cybersecurity of Digital Citizens in the Remote Areas of the European High North. In: Salminen M., Zojer G., Hossain K. (eds) Digitalisation and Human Security. New Security Challenges. Palgrave Macmillan, Cham, 231−265. Viitattu 17.11.2025 https://doi.org/10.1007/978-3-030-48070-7_9

Korvaako robotti Kelan tädin? 5 kysymystä ja vastausta tekoälystä. Örnberg, P. 2021. Kela. Viitattu 4.8.2025 https://elamassa.fi/kela-palvelee/korvaako-robotti-kelan-tadin-5-kysymysta-ja-vastausta-tekoalysta/

Lappi, H. 2018. E-hvvinvointipalveluiden nykytila ja tulevaisuus Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa ”…ne antaa kuitenkin enemmän mahdollisuuksia…” Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 22/2018. Viitattu 17.11.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-316-270-9

Miljoona suomalaista tarvitsee tukea digitalisaatiossa. Taipale, S. 2018. Ketju, Kehitysvammaliitto. Viitattu 4.8.2025 https://ketju-lehti.fi/aiheet/ikaantyminen/miljoona-suomalaista-tarvitsee-tukea-digitalisaatiossa

Miten digitalisaatio haastaa työllistymistä? Rantala-Nenonen, K & Saikko, S. 2022. Tikissä , Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Viitattu 4.8.2025 https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2022/09/15/miten-digitalisaatio-haastaa-tyollistymista/

MT mittasi surkeita verkkoyhteyksiä eri puolilla Suomea – kahdessa maakunnassa laahataan lakisääteisen minimitason alla. Koivula, J. 2024. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 4.8.2025 https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/cc3be8d7-c29b-485d-88a2-214cb81f9da5

Palvelujen ja tietojärjestelmien saavutettavuus 2024. THL. Viitattu 28.12.2025 https://thl.fi/aiheet/sote-palvelujen-johtaminen/kehittyva-palvelujarjestelma/digitaaliset-palvelut/palvelujen-ja-tietojarjestelmien-saavutettavuus

Saavutettavia digipalveluita kansalaisille ajasta ja paikasta riippumatta. Maaseutupolitiikan politiikkasuositukset 2018:1. Viitattu 17.11.2025 https://www.maaseutupolitiikka.fi/uutiset/saavutettavia-digipalveluita-kansalaisille-maaseutupolitiikan-politiikkasuositukset-12018

Tilastokeskus. Viitattu 17.11.2025 https://stat.fi/tup/tilastotietokannat/index.html

Työttömälle rakennetaan digiputki – pian kaiken työnhakuun liittyvän voi hoitaa netissä. Pietiläinen, M. 2016. Keskisuomalainen. Viitattu 4.8.2025 https://www.ksml.fi/paikalliset/2560733

Valkonen, L. 2025. 9.6. Digi ensisijaiseksi viranomaisviestinnässä 2026 – pysyvätkö kaikki kansalaiset mukana? Teoksessa KÖYHYYSVAHTI 2025. Johtuuko köyhyys Suomessa rakenteista vai käytännöistä? EAPN-Fin 30 vuotta köyhyyttä vastaan. Viitattu 28.12.2025 https://www.eapn.fi/wp-content/uploads/2025/10/Koyhyysvahti2025.pdf

Viinamäki, L. Selkälä, A. & Suikkanen, A. 2016. Havaintoja e-kansalaisuudesta eräissä EU-maissa, Suomessa ja Suomen Lapissa. Teema-artikkeli. Lumen. Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti 3/2016. Viitattu 17.11.2025 https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120819494

Viinamäki, L., Kivivirta, V., Selkälä, A., Voutilainen, O., Syväjärvi, A. & Suikkanen A. 2017a. DIGITALISAATIO – TARUA VAI TOTTA? Lumen. Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti 1/2017. Viitattu 17.11.2025 https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201704285697

Viinamäki, L., Kivivirta, V., Selkälä, A., Voutilainen, O., Syväjärvi, A. & Suikkanen, A. 2017b. …ajasta ja paikasta riippumatta … Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla –hankkeen loppuraportti. LAPIN AMKIN JULKAISUJA. Sarja A. Referee-tutkimukset 1/2017. Viitattu 17.11.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-316-190-0

Viinamäki, L., Kivivirta, V., Selkälä, A., Suikkanen, A. & Syväjärvi, A. 2021. Kyberturvallisuutta pohjoisessa digiyhteiskunnassa. Teema-artikkeli. Lumen. Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti 2/2021. Viitattu 17.11.2025 https://blogi.eoppimispalvelut.fi/lumenlehti/2021/04/14/kyberturvallisuutta-pohjoisessa-digiyhteiskunnassa/

Viinamäki, L. 2021. TKI-toiminnan integrointimahdollisuuksia sosionomi (ylempi AMK) -opinnäytetyöhön – kaksi tapausesimerkkiä Lapista. Teoksessa Helariutta, A., Fred, M., Kangastie, H., Merimaa, M. & Päällysaho, S. (toim.) Avoin TKI-integroitu oppiminen – toteuttamistapoja ja oppimisympäristöjä. Laurea julkaisut 164. Laurea-ammattikorkeakoulu, 80–84. Viitattu 17.11.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-611-2

Viranomaisposti muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. Halonen, E. 2024. Lapin Kansa 24.8.2024, 16. Viitattu 4.8.2025 https://nakoislehti.lapinkansa.fi/2016aaf2-4c6f-4391-9887-17c61a3262c8/16

---

Digikansalaisuutta eräissä EU-maissa ja Suomessa

Leena Viinamäki & Asko Suikkanen

Johdanto

Tarkastelemme artikkelissa digikansalaisuuden muotoutumista 11 EU-maassa ja Suomessa tilastojen kuvaamina pääosin vuosina 2011–2021 tilastointivuosien asettamien reunaehtojen puitteissa. Artikkelitutkimuksemme perustuu kansainväliseen ja kansalliseen tilastoanalyysiin, jota varten olemme poimineet tilastoaineistot Eurostatin (http://ec.europa.eu/eurostat/) ja Tilastokeskuksen (https://www.tilastokeskus.fi/tup/tilastotietokannat/index.html) kansalaisten digiasiointia kuvaavista tilastotietokannoista. Olemme poimineet samat tilastot EU-maista ja Suomesta lukuun ottamatta kotitalouden nettotulojen tarkastelua, josta tilasto on ainoastaan Suomen osalta.

EU-maissa on siirretty 2000-luvulta alkaen viranomaisten tuottamia palveluja enenevässä määrin digiperustaisiksi, minkä on perusteltu olevan kansalaisille ajasta ja paikasta riippumaton kustannustehokas palvelumuoto ilman asiointimatkoihin kuluvaa aikaa ja matkakustannuksia (eEurope 2005; A Digital Single Market … 2015). Samaan aikaan 2000-luvulla on alettu puhua myös digikuilujen ja digisyrjäytymisen riskeistä erilaisten väestöryhmien keskuudessa sekä erilaisista digisukupolvista ja digiasiointi- ja asioijaprofiileista (esim. Van Dijk 2008; Roivas 2009; DIVSI Entscheider-Studie zu Vertrauen … 2013; Andersson ym. 2025).

Suomessa tietoyhteiskunnan kehitystä kuvaavalla tilastoinnilla on pitkä historia. Tilastokeskus on laatinut tietoyhteiskuntatilastoja vuodesta 1996 alkaen (Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013, 50). Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat on tilastoinut kotitalouksien ja yksityishenkilöiden tieto- ja viestintätekniikan käyttöä vuodesta 2003 alkaen (Digital economy and society. Comprehensive database. n.d.). Lisäksi Euroopan komissio on seurannut jäsenvaltioiden digitaalista edistymistä digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksin (DESI) maakohtaisissa ja koko EU:n tilannetta kuvaavissa raporteissa vuosina 2014–2022. Vuosina 2023–2030 digitaalista vuosikymmentä koskevan toimintapoliittisen ohjelman mukaisesti DESI-indeksi sisällytetään digitaalisen vuosikymmenen tilaa koskevaan kertomukseen. (Suomi digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksissä 2025.) Kansainvälinen tietoyhteiskuntaa koskeva tilastointi on kuitenkin suhteellisen uutta ja vielä muotoutumassa oleva kehitysvaihe.

Etsimme artikkelitutkimuksessa vastausta kysymykseen: millaisia digikansalaisuuskuiluja on löydettävissä hyvinvointivaltioperustaisessa kansainvälisessä EU-maavertailussa ja kansallisessa hienojakoisemmassa vertailussa? Kontekstoimme artikkelin teemaa esittelemällä tilastoaineistojen käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia sekä kuvaamalla pääpiirteittäin käytyä kansallista ja kansainvälistä hyvinvointivaltiokeskustelua. Artikkelin ensimmäisessä empiirisessä tilastoihin perustuvassa osatarkastelussa tarkastelemme digikansalaisuutta hyvinvointivaltioregiimiluokitukseen perustuen EU-tasolla maittain. Toisessa empiirisessä osatarkastelussa tarkastelemme digikansalaisuutta Suomessa sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinalueen mukaan. Johtopäätöksissä summaamme tilastoanalyysiä ja sen merkitystä digikansalaisuudelle erilaisine reunaehtoineen.

Tilastot tutkimusaineistona

Tilastojen tuottamis- ja käyttöhistoria on pitkä. Se ajoittuu aikaan ennen Kristuksen syntymää (Timeline of statistics n.d.). Myös Suomessa tilastoilla on pitkä historia ulottuen 1700-luvun puoliväliin, Ruotsin taulustolaitoksen perustamiseen. Silloin sai alkunsa maailman vanhin yhtäjaksoinen tilasto, Ruotsin ja Suomen väestötilasto. Tilastokeskuksen historia lasketaan alkavaksi Suomen tilastollisen keskusviraston perustamisesta 4. lokakuuta 1865. Vuonna 1879 ilmestyi Suomen ensimmäinen tilastollinen vuosikirja. (Tilastoviraston historia n.d.) Suomen kielessä tilaston juurisana on tila. Suomen kieleen vuonna 1848 kehitetty sana viittaa muista kielistä poiketen kansakunnan tilan, Suomen ja suomalaisuuden kuvaamiseen. Tilasto-sana viittaa valtio-sanaan esimerkiksi ruotsin kielessä ”statistik” ja englannin kielessä ”statistics”. (Pärnänen 2022.)

Suomessa vanhimmat väestöä kuvaavat aikasarjat ulottuvat 1700-luvun puoliväliin (Väestönmuutokset ja väkiluku 1749–; Vastasyntyneiden elinajanodote 1751–). 1800-luvun puolivälistä lähtien on seurattu taloudellisen tilanteen kehitystä (Talouden kehitys 1860–2018, reaalisen bruttokansantuotteen vuotuiset muutokset; Yksityiset kulutusmenot 1860–).1900-luvun alkuun ulottuvassa poliittiseen päätöksentekoon osallistumista kuvaavassa aikasarjassa (Äänestysaktiivisuus vaaleissa 1908–) on tilastoitu äänestysaktiivisuutta ja väestön koulutustason kehitystä kuvaavassa aikasarjassa on tilastoitu ylioppilastutkinnon suorittaneita (Ylioppilastutkinnot 1910–). Vuodesta 1959 alkaen on alettu seurata työmarkkinakysymyksistä työttömyyden kehitystä aikasarjassa (Työttömyys 1959–). Vuonna 1934 on laadittu ensimmäinen väestöennuste. (7 Tilastokeskuksen vaiheita historian käänteissä.)

Väestökehityksen seuraaminen oli tilastoinnin alkuvaiheessa olennaisin yhteiskunnan olemassaolon ja kehityksen kuvaaja. Toisena kehitysvaiheena tilastoinnissa on ollut erityisesti yhteiskuntien taloudellisen kehityksen seuraaminen. Kolmantena kehitysvaiheena on ollut kuvata yhteiskunnan rakenteellista toimivuutta tilastojen avulla. Tilastoinnin kehitys on prosessi, jossa on siirrytty ilmiöiden kuvaamisesta kohti niiden syvempää ymmärtämistä, mikä usein edellyttää ilmiön tarkastelemista useiden eri tilastojen avulla (esim. hyvinvointi, Bkt ja kestävä hyvinvointi … 2011) ja syy-seuraussuhteiden tunnistamista (esim. sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot, Palosuo ym. 2007). Toisena tavoitteena tilastoinnissa on ollut toimia päätöksenteon apuvälineenä tarjoamalla päätöksentekijöille tilastojen avulla vaihtoehtoisia kehityskulkuja (esim. Tikanmäki ym. 2017; Työelämän suunta – skenaarioita työn tulevaisuudesta -raporttisarja 2025).

Tilastolaitokset pyrkivät vastaamaan myös ajassa oleviin ilmiöihin sekä kansallisesti (Tilastokeskus) että globaalisti (esim. Eurostat; OECD.Stat; YK:n tilasto-osasto, UNSD) useille vuosisadoille ja vuosikymmenille ulottuvien aikasarjojen lisäksi. Ajankohtaisina konkreettisina esimerkkeinä voidaan mainita hyvinvointia ja kestävää kehitystä kuvaava Quality of life -viitekehys sekä digitalisaatiokehitystä kuvaava DESI-indeksi (Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi 2022, Suomi; 6 Uusia ilmiöalueita 2000-luvulla; Quality of life indicators; ks. myös Bkt ja kestävä hyvinvointi … 2011).

Tilastojen avulla voidaan sekä kontekstoida tutkittavaa ilmiötä että saada yleiskuva kulloisestakin tutkittavasta ilmiöstä. Tilastot ovat hyödyllisiä, kun halutaan tietää jonkin ilmiön menneisyys, nykytila sekä arvioida tulevaisuutta olemassa olevan tiedon pohjalta (Tilastojen lukutaito -opas). Tilasto­keskuksen ex-tietopalvelujohtaja Jussi Melkaksen (2018) mukaan oikeiden kysymysten esittämisen taito on tilastojen ymmärtämisen avain – osatakseen kysyä oikein pitää olla käsitys siitä, mikä maailmassa on tärkeää ja korjattavaa.

Tilastot ovat kvantitatiiviseen aineistoon pohjautuvia aikaan sidottuja, säännöllisesti toistuvia ja ajantasaisia yhteiskunnallisten ilmiöiden kuvauksia. Vertailukelpoisuuden takaamiseksi tilastot noudattavat kansallisia ja kansainvälisiä suosituksia ja standardeja. Tilastoaineistoja käytettäessä on tärkeää tietää instituutioiden, lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen muutokset sekä laajempien yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten vaikutus tilastointiin, jotta ei tehdä virhepäätelmiä. Suomessa tilastot perustuvat nykyään sekä viranomaisrekistereihin että kyselyaineistoihin. Suomessa tilastointia säätelee Tilastolain (280/2004) mukainen kansallinen ja EU-tasoinen lainsäädäntö. (Alastalo & Ellonen 2021.)

Tilastot tiivistävät numeerisia havaintoarvoja tilastotaulukoiksi ja tilastokuvioiksi, joilla pyritään välittämään ilmiön keskeiset havainnot yksiselitteisesti ja ymmärrettävästi. Tilastojen luku- ja käyttötaito on kykyä ja taitoa lukea ja tulkita oikein tilastotaulukoiden ja -kuvioiden välittämää tietoa sekä tilastolukujen välisiä yhteyksiä kulloisetkin yhteiskunnalliset kontekstit huomioiden. Tilastojen käyttötaitoon kuuluvat myös tilastollisen ajattelun hallitseminen, käytettyjen määritelmien ja käsitteiden hallinta rajoituksineen, tiedon tuotantotapojen vaikutusten ymmärtäminen sekä tilastotiedon kriittinen arviointi. Tilastojen tavoitteena on yleistää tulokset koskemaan jotakin ilmiötä, kuten artikkelissamme kuvaamme digikansalaisuuden muotoutumisen intensiteettiä EU-maissa ja Suomessa. (Hoffrén 2023.) Tutkijan erityisenä tehtävänä on ymmärtää tilastojen laatimistapa erilaisine rajoituksineen (ks. esim. Bkt ja kestävä hyvinvointi … 2011; Hämäläinen & Tuomala 2013; Virallisen tilaston laatulinjaus 2025).

Tässä artikkelissa hyödynnämme kansallisia (Tilastokeskus) ja kansainvälisiä (Eurostat) tilastoja kuvatessamme digikansalaisuutta Suomessa ja 10 muussa EU-maassa hyvinvointivaltioregiimien muodostamassa kontekstissa. Eurostatista poimimamme maakohtaiset tilastot kuvaavat erilaisia hyvinvointivaltioregiimejä edustavien EU-maiden digikansalaisuutta. Tilastokeskuksen tilastot kuvaavat Eurostatin tilastoja yksityiskohtaisemmin suomalaisväestön digikansalaisuutta sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan.

Hyvinvointivaltiomallit digikansalaisuuden ymmärtämisessä

Hyvinvoinnin kuvaamisessa tilastot ovat keskeisessä asemassa. Sosiaalisten kysymysten kuvaamisessa ja ymmärtämisessä on tärkeää hyvinvointivaltiomallien kuvaaminen ja ymmärtäminen. Tilastojen tarkoitus on ilmiöiden kuvaaminen, minkä vuoksi ilmiöiden kuvaamisen pitää toteutua relevantissa viitekehyksessä ja riittävän pitkällä tarkasteluajanjaksolla, kuten tässä artikkelissa kuvaamme hyvinvointivaltiomallien viitekehyksessä digikansalaisuutta yksityis- ja viranomaisasioinnissa vuosina 2011–2021. Digikansalaisuuteen liittyvät kysymykset ovat hyvinvointivaltioiden viimeaikaisin kehitysvaihe, minkä vuoksi on tärkeää tutkia sitä, miten digitalisaatio muuttaa perinteistä hyvinvointivaltioajattelua.

Hyvinvointivaltio käsitteenä on moniulotteinen (Güler 2019; Lehtonen 2000). Raija Julkunen (2017) konkretisoi kysymysten muodossa hyvinvointivaltion määrittelemisen moniulotteisuutta kysyessään, onko hyvinvointivaltio hyvinvointitavoitteisten julkisten, kollektiivisten ja yksityisten toimijoiden kudelma, onko se tietynlainen valtio(apparaatti), onko se sosiaali- ja terveysturvan järjestelmä vai onko se paikka, johon julkinen valta on onnistunut tuottamaan yleisen hyvinvoinnin? Vastaavasti Hannu Tanninen (2008) erottelee laajan ja suppean hyvinvointivaltiotulkinnan. Hyvinvointivaltion laajemman tulkinnan mukaan hyvinvointivaltio on talous- ja sosiaalipolitiikkaa, joka asettaa etusijalle taloudellisen eriarvoisuuden vähentämisen ja yksilöiden suojaamisen odottamattomilta sosiaalisilta riskeiltä. Suppeamman tulkinnan mukaan hyvinvointivaltio nähdään julkisen sektorin tiettyinä toimintoina. (Emt.)

Hyvinvointivaltioregiimierittelyn primus motorina voidaan pitää Gösta Esping-Andersenin (1990) esittämää jakoa liberaaliin, konservatiiviseen ja sosiaalidemokraattiseen hyvinvointivaltioregiimiin. Hyvinvointivaltioregiimeissä hyvinvoinnin tuottamisvastuu on jaettu valtion, markkinoiden ja kotitalouden kesken erilaisin regiimikohtaisin painotuksin. Liberaalille hyvinvointivaltioregiimille on ominaista markkinariippuvuus. Konservatiivisessa hyvinvointivaltioregiimissä perhe on hyvinvointipalvelujen keskiössä. Sosiaalidemokraattisessa hyvinvointivaltioregiimissä tarjotaan korkeatasoinen kollektiivinen tuki kaikille asukkaille ja siinä on valtiolla keskeinen roolin hyvinvoinnin tarjoamisessa. (Tanninen 2008.) Esping-Andersenin (1990) kolmen hyvinvointivaltioregiimin jaottelua on laajennettu yhä moninaisempiin jakoihin, kuten sosiaalidemokraattiseen, konservatiiviseen, liberaaliin, hybridiin, Välimeren ja Itä-Eurooppalaiseen hyvinvointivaltioregiimijaotteluun (Arcanjo 2006) ja COVID-19 pandemian aikaiseen liberaaliseen, bismarckilaiseen, pohjoismaiseen ja eteläeurooppalaiseen hyvinvointivaltioregiimijaotteluun (Béland ym. 2023). Lisäksi on tehty hyvinvointivaltioregiimeistä vertailevia analyysejä (esim. Arcanjo 2006; Ferragina & Seeleib-Kaiser 2011).

Suomessa ja muissa EU-maissa tuotetaan kansalaisten tarvitsemia hyvinvointipalveluja welfare mix -hyvinvointipalveluiden tuottamismallin mukaisesti julkisen, yksityisen, järjestösektorin (3. sektori) sekä kansalaisaktivismiin perustuvan epävirallisen, 4. sektorin toimesta (Majoinen & Antila 2017; ks. myös Klie 2014). Welfare mix -hyvinvointipalveluiden tuottamismalli toteutuu eri tavoin EU-maissa hyvinvointivaltioregiimeittäin. Kansainvälisessä vertailevassa hyvinvointivaltiotutkimuksessa samaan hyvinvointivaltioregiimiryhmään (regiimiin) kuuluvat maat jakavat samankaltaisen poliittisen historian, niiden sosioekonomiset järjestelmät ovat kehittyneet samantyyppisiä polkuja pitkin ja niiden sosiaalipoliittisten järjestelmien instituutionaaliset perusratkaisut ovat samankaltaiset. (Manow 2004; Powell & Barrientos 2004; Saari & Taipale 2012.) Raija Julkusen (2017, 24) mukaan samaankin hyvinvointivaltioregiimiin kuuluvissa maissa maiden erot toisiinsa verrattuna lisääntyvät analyysin yksityiskohtaisuuden lisääntymisen myötä.

Welfare mix -hyvinvointipalveluiden monituottajamallissa toimintaperiaatteet, asiakkuuskriteeristöt ja arvomaailma ovat eriytyneet toimijatahoittain valtioperustaisella julkisella, markkinaperustaisella yksityisellä, virallisella järjestösektorilla (3. sektori) sekä kansalaisaktivismiin perustuvalla epävirallisella, 4. sektorilla painopisteiden vaihdellessa sekä hyvinvointivaltioregiimeittäin että samaan hyvinvointivaltioregiimiin kuuluvien maiden keskuudessa. Hyvinvointipalveluiden monituottajuus ja siihen liittyvä poliittishallinnollisen ohjaus jakaantuvat virallinen–epävirallinen-; julkinen–yksityinen ja voittoa tavoittelematon–voittoa tavoitteleva -ulottuvuuksille. (Ross 2020; ks. myös Hämel 2012; Majoinen & Antila 2017; Kuvio 1.)

Kuvio 1. Hyvinvointipalveluiden monituottajuuden ja poliittishallinnollinen ohjaus erilaisine ulottuvuuksineen.(Lähde: Ross 2020)

Hyvinvointipalveluiden monituottajuusmallissa toiminnan perusta vaihtelee sektoreittain. Toiminta julkisella sektorilla on lainsäädäntöperustaista ja yksityisellä sektorilla se on markkinalähtöistä. Virallisen järjestösektorin 3. sektorin toiminta on pääosin valtionavustusperustaista ja osin toimijajäsenyyteen perustuvaa. Epävirallisen 4. sektorin toiminta on pop up-tyyppistä kansalaisaktivismiin perustuvaa tilannekohtaista ja osin vastavuoroisuuteen perustuvaa toimintaa. (Ross 2020; ks. myös Majoinen & Antila 2017.)

Hyvinvointivaltiomääritelmiä on lukuisa määrä. Esimerkiksi Mehmet Atilla Güler (2019) erittelee 13 erilaista määritelmää erilaisine tarkastelunäkökulmineen. Atilla Gülerin (Emt.) esittelemissä määritelmissä tarkastelun keskiössä ovat valtion tarjoama minimihyvinvoinnin taso, sosiaalisten riskitilanteiden vaikutusten lieventäminen ja sosiaalisten ongelmien hallinta. Hyvinvointivaltion määrittely on lähtökohtasidonnaista. Hyvinvointivaltiota voidaan pitää markkinataloutta täydentävänä mekanismina, hyvinvointivaltiolla mielletään olevan tärkeä rooli kansalaisoikeuksien sekä poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien luomisessa tai hyvinvointivaltio realisoituu hyvinvoinnin ja sosiaalisten riskien julkisena hallintona. (Emt.)

Hyvinvointiregiimiperustainen lähestymistapa on yleisintä sosiaalipolitiikan teoriassa (Andersen 2012). Esimerkiksi Christian Aspalter (2023) on hyödyntänyt vertailevan sosiaalipolitiikan näkökulmasta hyvinvointivaltioregiimejä tarkastellessaan globaaleja terveyseroja osoittaen hyvinvointivaltioregiimien käyttökelpoisuuden myös analysoitaessa globaalilla tasolla terveydenhuoltojärjestelmiä ja terveyspolitiikkaa. Hyvinvointivaltioregiimien taustalla ovat erilaiset solidaarisuuden periaatteet. Jørgen Goul Andersenin (2012) mukaan hyvinvointivaltioregiimit eroavat toisistaan julkisten menojen tason lisäksi myös institutionaalisten toimintaperiaatteiden osalta, jolloin vastattavia kysymyksiä ovat: mitkä ovat tukikelpoisuussääntöjen (kuka saa tukea) ja oikeuksien (kuinka paljon) taustalla olevat solidaarisuuden periaatteet? (Emt.) Myös työmarkkinapoliittiset kysymykset rakenteistavat hyvinvointivaltioregiimejä (Manow 2004; Powell & Barrientos 2004; Larsen 2008).

Taulukossa 1. on kuvattuna esimerkinomaisesti neljä erilaista hyvinvointivaltioregiimityypittelyä, joilla konkretisoimme ja havainnollistamme määrittelyiden monimuotoisuutta, määrittelyiden pohjana olevien analyysien aikaperspektiiviä sekä maiden jakautumista eri hyvinvointivaltioregiimeihin.

Taulukko 1. Neljä hyvinvointivaltioregiimityypittelyä.

Emanuele Ferraginan ja Martin Seeleib-Kaiserin (2011) kolmen pääkategorian sosialidemokraattinen, kristillisdemokraattinen ja liberaali hyvinvointivaltioregiimityypittely alakategorioineen perustuu kirjallisuuskatsaukseen tarjoten kattavan analyysin kirjallisuudessa ehdotetuista erilaisista hyvinvointivaltioregiimitypologioista hyödyntämällä ”ideaalityyppien” käsitettä. Sixten Korkman (2011) erittelee Esping-Andersenin (1990) typologiaan perustuen neljä sosioekonomista mallia: Keski-Euroopan ”konservatiivinen”, Etelä-Euroopan perhekeskeinen, anglosaksinen ”liberaalinen” ja pohjoismainen ”sosiaalidemokraattinen” malli, jotka eroavat toisistaan kollektiivisen riskien tasauksen laajuudessa sekä suhtautumisessa kilpailuun ja markkinoihin. Philip Manowin (2004) hyvinvointivaltioregiimityypittely pohjautuu 1880-luvulle ajoittuviin tilastodokumenttianalyyseihin, joissa on huomioitu protestantismin merkitys hyvinvointivaltioregiimijaottelussa (pohjoismaiset, mannermaiset, eteläiset ja ”myöhästyneet protestanttiset” hyvinvointivaltiot). Philip Manowin mukaan reformoitu ja vapaakirkollinen protestantismi on vaikuttanut hyvinvointivaltion kehitykseen niissä maissa, joissa reformoitu protestanttisuus on edustanut merkittävää uskonnollista virtausta. André Sapirin (2005) neljään tyyppiin perustuvan hyvinvointivaltioregiimijaottelun taustalla on työllisyysasteeseen ja köyhyysriskiin perustuva tehokkuuden ja tasa-arvon analyysi. Hänen mukaansa ”Välimeren” mallille on ominaista suhteellisen alhainen työllisyysaste ja korkea köyhyysriski ilman tasa-arvoa ja tehokkuutta. ”Anglosaksisessa” ja ”mannermaisessa” mallissa näyttää olevan kompromissi tasa-arvon ja tehokkuuden välillä. Vain ”pohjoismainen” malli, jossa on korkea työllisyysaste ja alhainen köyhyysriski, yhdistää sekä tasa-arvon että tehokkuuden.

Hyödynnämme Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoaineistoihin perustuvassa digikansalaisuutta kuvaavassa artikkelissamme Philip Manowin (2004) hyvinvointivaltioregiimijaottelua, jonka tilastoanalyysi ulottuu 1800-luvulle (Taulukko 2.).

Taulukko 2. Artikkelitutkimuksen tilastokatsauksen EU-maat hyvinvointivaltio-regiimeittäin.

EU-maiden tilastotarkastelussamme pohjoismaisia hyvinvointivaltioita edustavat Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska; mannermaisia hyvinvointivaltioita edustavat Belgia, Itävalta ja Saksa; etelän hyvinvointivaltioita edustavat Italia ja Ranska sekä ”myöhästyneitä protestanttisia” hyvinvointivaltioita edustavat Alankomaat ja Iso-Britannia.

Tarkastelemme digikansalaisuutta EU-maissa kolmessa osakokonaisuudessa. Ensimmäiseksi tarkastelemme digitaalisen asioinnin perustaa, toiseksi tarkastelemme digitaalista viranomaisasiointia ja kolmanneksi tarkastelemme digitaalista yksityisasiointia. Tilastodata on poimittu manuaalisesti Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoista lähdeviitteiden osoittamilta tilastosivustoilta. Arvotaulukollisen kuvion taulukko-osassa on raportoitu puuttuvat tilastovuodet. EU-maavertailun jälkeen tarkastelemme digikansalaisuutta Suomessa vastaavalla kansallisella tarkemmalla tilastodatalla. Suomea koskevia tuloksia Tilastokeskus julkaisee ao. tiedonkeruuvuoden syksyllä ja Eurostat julkaisee EU-maiden tiedot loppuvuodesta (Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021). EU-maakohtainen ja kansallinen Suomen tarkastelu konkretisoi tilastoyksikön merkitystä saatuihin tutkimustuloksiin ja tutkimustuloksista tehtäviin johtopäätöksiin.

Digikansalaisuudesta EU-maissa

Digitaalisen asioinnin perusta EU-maissa

Kuviossa 2. on kuvattuna kotitaloudet, joilla on internetyhteys kotona, %-osuus kotitalouksista eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021.

Kuvio 2, Kotitaloudet, joilla on internetyhteys kotona, %-osuus kotitalouksista eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021. (Lähde: Eurostat, isoc_ci_in_h)

Prosenttiosuus kotitalouksista, joilla on internetyhteys kotona, on lisääntynyt jokaisessa EU-maassa vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Norjassa +6,7 %-yksikköä, Ruotsissa +2,6 %-yksikköä, Suomessa +12,4 %-yksikköä ja Tanskassa +6,1 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +15,8 %-yksikköä, Itävallassa +19,6 %-yksikköä ja Saksassa +8,6 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +28,9 %-yksikköä ja Ranskassa +17,4 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +4,9 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +14,6 %-yksikköä (vv. 2011–2020).

Kuviossa 3. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka ei ole käyttänyt internettiä koskaan eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021.

Kuvio 3. Ei ole käyttänyt internettiä koskaan, %-osuus väestöstä eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021. (Lähde: Eurostat, isoc_ci_ifp_iu)

Prosenttiosuus väestöstä, joka ei ole käyttänyt internettiä koskaan, on vähentynyt jokaisessa EU-maassa vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa vähennystä on Norjassa -4,4 %-yksikköä, Ruotsissa -3,3 %-yksikköä, Suomessa -6,9 %-yksikköä ja Tanskassa -6,6 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa vähennystä on Belgiassa -9,6 %-yksikköä, Itävallassa -12,6 %-yksikköä ja Saksassa -9,7 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa vähennystä on Italiassa -27,3 %-yksikköä ja Ranskassa -13,0 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa vähennystä on Alankomaissa -3,5 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa -9,7 %-yksikköä (vv. 2011–2020).

Kaiken kaikkiaan erot internetin käytössä ovat tasoittuneet tarkastelussa olevien EU-maiden väillä. EU-maat ovatkin saavuttaneet viimeisten 20–25 vuoden aikana ”kypsän vaiheen” tietoyhteiskuntakehityksessä. Italian lähtötilanne on muita EU-maita heikompi digitaalisen asioinnin perustan osalta, mutta se on saavuttanut muiden EU-maiden tasoa varsin voimakkaasti.

Digitaalinen viranomaisasiointi EU-maissa

Kuviossa 4. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on hakenut tietoja viranomaisten internetsivuilta viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021.

Kuvio 4. Hakenut tietoja viranomaisten internetsivuilta, %-osuus väestöstä viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021. (Lähde: Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04)

Prosenttiosuus väestöstä, joka on hakenut tietoja viranomaisten internetsivuilta viimeisten 12 kuukauden aikana, on lisääntynyt kaikissa muissa EU-maissa lukuun ottamatta Saksaa ja Norjaa, joissa %-osuus on pienentynyt vuodesta 2013 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Ruotsissa +11,3 %-yksikköä, Suomessa +24,3 %-yksikköä ja Tanskassa +8,0 %-yksikköä, mutta vähennystä on Norjassa -1,1 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +17,3 %-yksikköä ja Itävallassa +14,6 %-yksikköä, mutta vähennystä on Saksassa -2,6 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +8,4 %-yksikköä ja Ranskassa +4,8 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +6,4 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +12,9 %-yksikköä (vv. 2013–2020).

Kuviossa 5. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on ladannut internetistä virallisia lomakkeita viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021.

Kuvio 5. Ladannut internetistä virallisia lomakkeita, %-osuus väestöstä viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021. (Lähde: Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04)

Prosenttiosuus väestöstä, joka on ladannut internetistä virallisia lomakkeita viimeisten 12 kuukauden aikana, on lisääntynyt kaikissa muissa EU-maissa lukuun ottamatta Tanskaa, jossa %-osuus on pienentynyt vuodesta 2013 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Norjassa +31,8 %-yksikköä, Ruotsissa +7,8 %-yksikköä ja Suomessa +21,6 %-yksikköä, mutta vähennystä on Tanskassa -12,2 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +24,8 %-yksikköä, Itävallassa +18,7 %-yksikköä ja Saksassa +4,9 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +11,8 %-yksikköä ja Ranskassa +16,5 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +6,5 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +5,4 %-yksikköä (vv. 2013–2020).

Kuviossa 6. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on lähettänyt täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021.

Kuvio 6. Lähettänyt täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta, %-osuus väestöstä viimeisten 12 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2013–2021. (Lähde: Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04)

Prosenttiosuus väestöstä, joka on lähettänyt täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta viimeisten 12 kuukauden aikana, on lisääntynyt jokaisessa EU-maassa vuodesta 2013 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Norjassa +24,8 %-yksikköä, Ruotsissa +33,4 %-yksikköä, Suomessa +29,0 %-yksikköä ja Tanskassa +2,7 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +19,6 %-yksikköä, Itävallassa +25,7 %-yksikköä ja Saksassa +12,9 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +12,6 %-yksikköä ja Ranskassa +39,6 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +18,2 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +17,3 %-yksikköä (vv. 2013–2020).

Viranomaistietojen käyttö internetin kautta eroaa huomattavasti eri EU-maissa. Vähäisintä käyttö on Italiassa ja yleisintä Pohjoismaissa, mikä ilmeisesti heijastaa huomattavia luottamuseroja hyvinvointivaltioon ja siten myös internetin kautta toteutuvaan viranomaisasiointiin.

Digitaalinen yksityisasiointi EU-maissa

Kuviossa 7. on kuvattuna %-osuus yksityishenkilöistä, jotka ovat hoitaneet pankkiasioita internetissä viimeisten 3 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021.

Kuvio 7. Pankkiasioiden hoitaminen internetissä, %-osuus yksityishenkilöistä viimeisten 3 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021. (Lähde: Eurostat, isoc_ci_ac_i)

Prosenttiosuus yksityishenkilöistä, jotka ovat hoitaneet pankkiasioita viimeisten 3 kuukauden aikana, on lisääntynyt jokaisessa EU-maassa vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Norjassa +11,0 %-yksikköä, Ruotsissa +5,6 %-yksikköä, Suomessa +14,1 %-yksikköä ja Tanskassa +19,6 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +20,9 %-yksikköä, Itävallassa +27,4 %-yksikköä ja Saksassa +5,1 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +25,4 %-yksikköä ja Ranskassa +20,7 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +11,7 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +28,9 %-yksikköä (vv. 2012–2020).

Kuviossa 8. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on ostanut verkon kautta viimeisten 3 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021.

Kuvio 8. Ostaminen verkon kautta, %-osuus väestöstä viimeisten 3 kuukauden aikana eräissä EU-maissa vuosina 2011–2021. (Lähde: Eurostat, isoc_ec_ibuy & isoc_ec_ib20)

Prosenttiosuus väestöstä, joka on ostanut verkon kautta viimeisten 3 kuukauden aikana on lisääntynyt jokaisessa EU-maassa vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa: pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Norjassa +23,5 %-yksikköä, Ruotsissa +24,5 %-yksikköä, Suomessa +16,6 %-yksikköä ja Tanskassa +25,2 %-yksikköä; mannermaisissa hyvinvointivaltioissa lisäystä on Belgiassa +35,1 %-yksikköä, Itävallassa +19,0 %-yksikköä ja Saksassa +15,4 %-yksikköä; etelän hyvinvointivaltioissa lisäystä on Italiassa +29,4 %-yksikköä ja Ranskassa +25,5 %-yksikköä sekä ”myöhästyneissä protestanttisissa” hyvinvointivaltioissa lisäystä on Alankomaissa +30,1 %-yksikköä ja Iso-Britanniassa +19,5 %-yksikköä (vv. 2011–2020).

Kaiken kaikkiaan EU-maissa kansalaiset käyttävät yksityisiä (esim. yritysten) internetperustaisia palveluja on useammin kuin viranomaisten internetperustaisia palveluja. Erot ovat huomattavia eri maiden välillä.

Digikansalaisuudesta Suomessa

Tarkastelemme digikansalaisuutta EU-maatarkastelua tarkemmin Suomen osalta aloittaen digitaalisen asioinnin perustan tarkastelusta, minkä jälkeen tarkastelemme digitaalista viranomaisasiointia ja kolmanneksi tarkastelemme digitaalista yksityisasiointia sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan. Tässä tarkastelussa painottuu rakenteellisten tekijöiden merkityksen todentaminen digikansalaisuuden realisoitumisessa.

Digitaalisen asioinnin perusta Suomessa

Taulukossa 3. on kuvattuna %-osuus kotitalouksista, joilla oli kotona internetyhteys nettotulojen ja asuinaluetyypin mukaan Suomessa vuosina 2011–2021.

Taulukko 3. Kotona internetyhteys, %-osuus kotitalouksista vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

HUOM. Taulukon nettotulotilastoja on vähennetty nettotuloluokitusten vuosittaisen muuttumisen vuoksi. Taulukko kuvaa siten karkealla tasolla pienituloisimmat–suurituloisimmat kotitaloudet -ulottuvuudella kotitalouksien internetyhteyden yleisyyttä.

Jokaisessa tuloluokassa ja asuinaluetyypissä asuvien keskuudessa %-osuus kotitalouksista, joilla on internetyhteys kotona, on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa. Internetyhteys kotona on sitä yleisempää, mitä korkeammasta tuloluokasta on kyse. Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna internetyhteys kotona on suhteellisesti yleisintä pääkaupunkiseudulla sekä harvinaisinta taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa olevissa kotitalouksissa. Pienituloisimmat kotitaloudet ovat alkaneet käyttää internettiä myöhemmin intensiivisemmin kuin suurituloisimmat kotitaloudet. Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna internetin käyttöerot ovat pienempiä kuin tuloluokkien mukaan tarkasteltuna.

Taulukossa 4. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka ei ole käyttänyt internettiä koskaan sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan vuosina 2011–2021.

Taulukko 4. %-osuus väestöstä, joka ei ole koskaan käyttänyt internettiä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Internettiä käyttämättömien %-osuus väestöstä on vähentynyt tarkasteltaessa sitä sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa. Sukupuolen mukaan tarkasteltuna internettiä käyttämättömien vähentyminen on suhteellisesti suurempaa miehillä (-5 %-yksikköä) kuin naisilla (-3 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna internettiä käyttämättömien vähentyminen on suhteellisesti suurinta eläkeläisten keskuudessa (-19 %-yksikköä) ja opiskelijoiden keskuudessa ei ole lainkaan internettiä käyttämättömiä vuosina 2011–2021. Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna internettiä käyttämättömien vähentyminen on suhteellisesti suurinta perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneiden keskuudessa (-5 %-yksikköä) ja pienintä korkea-asteen koulutuksen saaneiden keskuudessa (-1 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna internettiä käyttämättömien vähentyminen on suhteellisesti suurinta taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (-5 %-yksikköä) ja pienintä suurissa kaupungeissa asuvien keskuudessa (-2 %-yksikköä).

Kaiken kaikkiaan niiden kansalaisten, joilla on matala koulutustaso ja vähäinen sukupolvittainen kokemus internetin käytöstä, internetin käyttö on vähäisempää kuin muilla vertailuryhmillä. Kuitenkin internetin käytön oppiminen ja yleistyminen näissäkin ryhmissä on ollut 2010-luvulla merkittävää – näin erityisesti eläkeläisten keskuudessa.

Digitaalinen viranomaisasiointi Suomessa

Taulukoissa 5.–7. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on hakenut tietoja viranomaisten internetsivuilta, hakenut internetistä virallisia lomakkeita täyttämistä varten ja lähettänyt täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta viimeisten 12 kuukauden aikana Suomessa sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan vuosina 2011–2021.

Taulukko 5. Tietojen hakeminen viranomaisten internetsivuilta viimeisten 12 kuukauden aikana, %-osuus väestössä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Tietojen hakeminen viranomaisten internetsivuilta on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa sukupuolen mukaan tarkasteltuna suhteellisesti enemmän naisilla (+23 %-yksikköä) kuin miehillä (+20 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna tietojen hakeminen viranomaisten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten opiskelijoiden keskuudessa (+29 %-yksikköä) ja vähiten työllisten keskuudessa (+25 %-yksikköä). Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna tietojen hakeminen viranomaisten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+26 %-yksikköä) ja vähiten korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+16 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna tietojen hakeminen viranomaisten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten suurissa kaupungeissa sekä muissa kaupunkimaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+23 %-yksikköä) ja vähiten pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa (+17 %-yksikköä).

Taulukko 6. Virallisten lomakkeiden hakeminen internetistä täyttämistä varten viimeisten 12 kuukauden aikana, %-osuus väestössä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Virallisten lomakkeiden hakeminen täyttämistä varten viranomaisten internetsivuilta on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa sukupuolen mukaan tarkasteltuna suhteellisesti enemmän naisilla (+15 %-yksikköä) kuin miehillä (+13 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna virallisten lomakkeiden hakeminen täyttämistä varten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten opiskelijoiden ja työllisten keskuudessa (+19 %-yksikköä) ja vähiten eläkeläisten keskuudessa (+18 %-yksikköä). Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna virallisten lomakkeiden hakeminen täyttämistä varten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+16 %-yksikköä) ja vähiten perusasteen sekä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+14 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna virallisten lomakkeiden hakeminen täyttämistä varten internetsivuilta on lisääntynyt suhteellisesti eniten muissa kaupunkimaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+17 %-yksikköä) ja vähiten pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa (+7 %-yksikköä).

Taulukko 7. Täytettyjen lomakkeiden lähettäminen viranomaisille internetin kautta viimeisten 12 kuukauden aikana, %-osuus väestössä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Täytettyjen lomakkeiden lähettäminen viranomaisille internetin kautta on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa sukupuolen mukaan tarkasteltuna suhteellisesti enemmän naisilla (+31 %-yksikköä) kuin miehillä (+26 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna täytettyjen lomakkeiden lähettäminen viranomaisille internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten työllisten keskuudessa (+35 %-yksikköä) ja vähiten eläkeläisten keskuudessa (+25 %-yksikköä). Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna täytettyjen lomakkeiden lähettäminen viranomaisille internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+31 %-yksikköä) ja vähiten perusasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+23 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna täytettyjen lomakkeiden lähettäminen viranomaisille internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+31 %-yksikköä) ja vähiten pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa (+21 %-yksikköä).

Digitaalisen viranomaisasioinnin %-osuudet väestöstä, joka on hakenut tietoja viranomaisten internetsivuilta, hakenut internetistä virallisia lomakkeita täyttämistä varten ja lähettänyt täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta viimeisten 12 kuukauden aikana ovat lisääntyneet sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna vuosina 2011–2021. Digitaalisen viranomaisasioinnin suhteellisesta lisääntymisestä huolimatta se on suhteellisesti vähäisintä eläkeläisten, perusasteen koulutuksen saaneiden sekä taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa. Sen sijaan sukupuolten osalta ei ole yhtä selkeitä eroja digitaalisessa viranomaisasioinnissa. Kansalaisten julkisen sektorin internetpalveluiden käyttö on lisääntynyt, mutta kehitys pitää sisällään merkittäviä rakenteellisia ja väestöryhmittäisiä eroja.

Digitaalinen yksityisasiointi Suomessa

Taulukoissa 8.–9. on kuvattuna %-osuus väestöstä, joka on hoitanut pankkiasioita viimeisen 3 kuukauden aikana Suomessa ja ostanut tai tilannut verkon kautta viimeisen 12 kuukauden aikana Suomessa sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan vuosina 2011–2021.

Taulukko 8. Pankkiasioiden hoitaminen viimeisen 3 kuukauden aikana, %-osuus väestöstä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Pankkiasioiden hoitaminen viimeisen 3 kuukauden aikana internetin kautta on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa sukupuolen mukaan tarkasteltuna suhteellisesti enemmän miehillä (+11 %-yksikköä) kuin naisilla (+9 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna pankkiasioiden hoitaminen viimeisen 3 kuukauden aikana internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten eläkeläisten keskuudessa (+23 %-yksikköä) ja vähiten työllisten keskuudessa (+8 %-yksikköä). Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna pankkiasioiden hoitaminen viimeisen 3 kuukauden aikana internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten perusasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+18 %-yksikköä) ja vähiten korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+6 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna pankkiasioiden hoitaminen viimeisen 3 kuukauden aikana internetin kautta on lisääntynyt suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla, suurissa kaupungeissa sekä taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+10 %-yksikköä) ja vähiten muissa kaupunkimaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+8 %-yksikköä).

Taulukko 9. Ostaminen tai tilaaminen verkon kautta viimeisen 12 kuukauden aikana, %-osuus väestöstä vuosina 2011–2021. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011–2012; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013–2021.)

Ostaminen tai tilaaminen verkon kautta viimeisen 12 kk aikana kautta on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2021 tultaessa sukupuolen mukaan tarkasteltuna suhteellisesti enemmän miehillä (+12 %-yksikköä) kuin naisilla (+10 %-yksikköä). Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna ostaminen tai tilaaminen verkon kautta viimeisen 12 kk aikana on lisääntynyt suhteellisesti eniten eläkeläisten keskuudessa (+19 %-yksikköä) ja vähiten opiskelijoiden keskuudessa (+11 %-yksikköä). Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna ostaminen tai tilaaminen verkon kautta viimeisen 12 kk aikana on lisääntynyt suhteellisesti eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+13 %-yksikköä) ja vähiten perusasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (+7 %-yksikköä). Asuinaluetyypin mukaan tarkasteltuna ostaminen tai tilaaminen verkon kautta viimeisen 12 kk aikana on lisääntynyt suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla, suurissa kaupungeissa sekä muissa kaupunkimaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+11 %-yksikköä) ja vähiten taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa (+10 %-yksikköä).

Digitaalisen yksityisasioinnin %-osuudet väestöstä, joka on hoitanut pankkiasioita viimeisen 3 kuukauden aikana ja ostanut tai tilannut verkon kautta viimeisen 12 kk aikana sukupuolen, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinaluetyypin mukaan ovat lisääntyneet vuosina 2011–2021. Digitaalisen viranomaisasioinnin tapaan myöskään digitaalisen yksityisasioinnin suhteellisesta lisääntymisestä huolimatta se on edelleen vähäisintä eläkeläisten, perusasteen koulutuksen saaneiden sekä taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa. Sen sijaan sukupuolten osalta ei ole yhtä selkeitä eroja digitaalisessa yksityisasioinnissa. Digitaalinen yksityisasiointi on yleisempää kuin digitaalinen viranomaisasiointi. Tällaista eroa selittää palveluiden erilainen käyttötarve ja käyttäjäprofiili sekä digipalveluiden kehitys- ja toimivuuserot palveluiden eri tuottajien välillä.

Digiasioinnin rakenteellisten ja väestöryhmittäisten erojen syitä pitäisi tutkia tarkemmin tilastotarkastelun lisäksi erilaisilla yksilö- ja ryhmätason aineistonkeruumenetelmillä, kuten esimerkiksi monikanavaisilla kansalais- ja viranomaiskyselyillä (Selkälä ym. 2021) sekä hyödyntämällä aineiston keruussa kohderyhmärelevantteja haastattelumenetelmiä (Hyvärinen ym. 2021), kansalaisia aktivoivan toimintatutkimuksen mahdollisuuksia (Riel 2024) ja erilaisia kansalaisia osallistavia menetelmiä (Halttunen-Sommardahl 2008). Yksilö- ja ryhmätason aineistonkeruumenetelmiä toteutettaessa on tärkeää huomioida myös saavutettavuus ja selkokielisyys. Tilasto- ja tutkimustietoon perustuvan vuoden 2025 arvion mukaan selkokieltä tarvitsee Suomessa 632 000–812 000 ihmistä eli noin 11–14 prosenttia väestöstä (Haverinen 2025). Selkokeskuksen (2025) mukaan selkokielen tarve voi olla synnynnäistä (esim. kehitysvamma, lukivaikeus), kielitaidon heikkenemisestä johtuvaa (esim. muistisairaus, afasia) tai väliaikaista (esim. maahanmuuttajilla kielenoppijuus). Eri väestöryhmiin kuuluvien kansalaisten kokemukset ja kehittämispalaute digiasioinnista luovat perustan saavutettavien ja yhdenvertaisten digiperustaisten yksityis- ja viranomaispalveluiden tuottamiselle ja kehittämiselle.

Johtopäätökset

Manuela Arcanjon (2006) mukaan hyvinvointivaltioregiimien vertaileva analyysi ja pyrkimys löytää ihanteellinen typologia niiden erojen ja yhtäläisyyksien kontekstissa on ollut suosittua tutkijoiden keskuudessa viimeisten viidentoista vuoden aikana. Ideaalitypologian tunnistamispyrkimykset ovat johtaneet entistä runsaslukuisemman empiiristen tutkimusten tuotantoon, jolle on ominaista monipuoliset käsitteelliset ja metodologiset vaihtoehdot. Hänen mukaansa uusien teoreettisten hyvinvointivaltioregiimijaotteluiden laatimisen sijaan olisi tärkeämpää toteuttaa pitkän aikavälin empiirinen arviointi eurooppalaisten kansallisten hyvinvointiuudistusten mahdollisista vaikutuksista hyvinvointivaltioregiimiluokitteluun ja sen mahdolliseen uudistamistarpeeseen. Lisäksi on alettu pohtia hyvinvointivaltioregiimien välistä ja sisäistä hybridisaatiota kansallisten hyvinvointipalvelujärjestelmien uudistamisen myötä (Bertin ym. 2021).

Digitalisoituminen on EU:ssa epätasaista EU-maiden välisten erojen pienentymisestä huolimatta. EU-maissa ja Suomessa digiasiointi on lisääntynyt suhteellisesti sitä enemmän mitä matalammasta lähtötasosta on ollut kyse tarkasteluajanjakson alkuvaiheessa. Suomi muiden Pohjoismaiden tapaan kuuluu EU:ssa digitalisaation edelläkävijämaiden ryhmään. (Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi 2022, Suomi.) Digitalisaatiota edistetään Suomessa kansallisella tasolla hallitusohjelmissa kulloisessakin yhteiskunnallisessa kontekstissa valtiovarainministeriön toimiessa julkisen hallinnon digitalisaation edellytysten luojana ja suunnannäyttäjänä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten kehittämishankkeiden lisäksi (Hallitusohjelmat vuodesta 1917; Julkisen hallinnon ICT; Kuntien digitalisaatiokartoitus; ks. myös Viinamäki ym. 2016).

EU-maiden tilastotarkastelumme mukaan kansalaisten viranomais- ja yksityisdigiasiointi on eriytynyt hyvinvointivaltioregiimeittäin. Kansalaisten viranomais- ja yksityisdigiasiointi on suhteellisesti korkeinta pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa (Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska) ja matalinta etelän hyvinvointivaltioissa (Italia ja Ranska) mannermaisten hyvinvointivaltioiden (Belgia, Itävalta ja Saksa) ja ”myöhästyneiden protestanttisten” hyvinvointivaltioiden (Alankomaat ja Iso-Britannia) sijoittuessa pohjoismaisten ja eteläisten hyvinvointivaltioiden välimaastoon. Yksittäisistä maista Italiassa kansalaisten viranomais- ja yksityisdigiasiointi on matalinta. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin verrattuna eteläeurooppalaisessa hyvinvointivaltiomallissa puuttuu julkisesti määritelty sosiaaliturvan minimi perheen merkityksen korostuessa sosiaaliturvan lähteenä.

Digiasiointi edellyttää resursseja (ml. digiasioinnin mahdollistava infrastruktuuri, digiasiointiosaaminen, digitaalinen esteettömyys ja tasa-arvo) sekä digipalveluja tuottavilta toimijatahoilta että digipalveluja käyttäviltä kansalaisilta (ks. Viinamäki ym. 2016). EU:n väestöstä 88 prosenttia odottaa viranomaisten tarjoavan riittävästi tukea kansalaisille digitalisaation vaikutusten käsittelyyn. Sähköisten henkilöllisyystodistusjärjestelmien, digitaalisten julkisten palvelujen ja sähköisten terveystietojen saatavuus lisääntyy, mutta EU-maiden välillä on edelleen merkittäviä eroja. (Report on the state of the digital decade 2024.)

Digitalisoitumisen myötä Suomessa ja muissa EU-maissa on alettu etsiä ratkaisuja digikuilujen seurauksiin, ennalta ehkäisyyn ja tunnistamisen mahdollisuuksiin eri kansalaisryhmien keskuudessa. Yhtenä ratkaisuna on esitetty käyttäjäryhmien kanssa räätälöityjen digipalveluiden kehittämistä (Distel & Lindgren 2019; Sundberg & Holmström 2024). Myös Suomessa on tunnistettavissa digikuiluja eri väestöryhmien keskuudessa, työelämässä eri työorganisaatioissa ja samassakin työorganisaatiossa eri työntekijäryhmien välillä sekä hyvinvointiyhteiskunnan erilaisten digipalveluiden käyttäjien keskuudessa (Tuomivaara & Alasoini 2020; Virtanen ym. 2023). Digikansalaisuuden kansalliselle ja kansainväliselle tutkimukselle on tarvetta yhteiskuntien digitalisoituessa, moninaistuessa ja monikulttuuristuessa, jotta eri väestöryhmillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet myös saavutettaviin digipalveluihin.

Suomen tilastotarkastelumme mukaan kansalaisten viranomais- ja yksityisdigiasiointi on suhteellisesti vähäisintä eläkeläisten, perusasteen koulutuksen saaneiden sekä taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien kansalaisten keskuudessa ja korkeinta se on opiskelijoiden, korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden, työllisten sekä pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa. Sen sijaan sukupuolten osalta ei ole yhtä selkeitä eroja digiasioinnissa.

Digitalisaatiokehitys muuttaa tämän artikkelin Kuviossa 1. (Hyvinvointipalveluiden monituottajuuden ja poliittishallinnollinen ohjaus erilaisine ulottuvuuksineen) esitettyjä hyvinvointivaltiopalveluiden toimijoiden suhteita, rooleja ja vastuita. Digitalisaatio- ja tekoälykehitys haastavat perinteiset hyvinvointivaltiomallit. Hyvinvointivaltiomalleissa on 2000-luvulle saakka painottunut valtion osuuden ja roolin tutkimus. Nykyisessä kehityksessä korostuu yksityisen sektorin rooli ja kansalaisten toiminnallisuus sekä aktiivisuus ja vastuu. Sosiaalitieteellisen tutkimuksen tehtävä onkin tulevaisuudessa viimemainittujen osuuden ja roolin selvittäminen.

Lähteet

A Digital Single Market Strategy for Europe. COM(2015) 192 final. EU, 2015. Viitattu 19.11.2025 http://ec.europa.eu/priorities/digital-single-market/docs/dsm-communication_en.pdf

Alastalo, M. & Ellonen, N. 2021. Tilastot tutkimuksessa. Teoksessa Kvantitatiivisen tutkimuksen verkkokäsikirja. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Viitattu 21.11.2025 https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvanti/tilastot/tilastot-tutkimuksessa/

Andersen, J. G. 2012. Welfare States and Welfare State Theory. Centre for Comparative Welfare Studies, Institut for Økonomi, Politik og Forvaltning, Aalborg Universitet. CCWS Working Paper. Viitattu 28.11.2025 https://vbn.aau.dk/ws/portalfiles/portal/72613349/80_2012_J_rgen_Goul_Andersen.pdf

Andersson, J., Wranker, T. & Bäck, J. 2025. Svenskarna och internet 2025. https://svenskarnaochinternet.se/rapporter/svenskarna-och-internet-2025/; Vilka är generationerna? Viitattu 7.11.2025 https://svenskarnaochinternet.se/vilka-ar-generationerna/

Arcanjo, M. 2006. ”Ideal (and Real) Types of Welfare State,” Working Papers Department of Economics 2006/06, ISEG – Lisbon School of Economics and Management, Department of Economics, Universidade de Lisboa. Viitattu 11.11.2025 https://depeco.iseg.ulisboa.pt/wp/wp062006.pdf

Aspalter, C. 2023. “Evaluating and Measuring Exactly the Distances between Aggregate Health Performances: A Global Health Data and Welfare Regime Analysis”, Social Development Issues 45(1): 2. Viitattu 2.12.2025 doi: https://doi.org/10.3998/sdi.3904

Bkt ja kestävä hyvinvointi. Yksi luku ei riitä suomalaisen yhteiskunnan tilan kuvaamiseen. 2011. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 12/2011. Viitattu 29.12.2026 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201703092055

Béland, D., Cantillon, B., Hick, R., Greve, B. & Moreira, A. 2023. Policy Legacies, Welfare Regimes, and Social Policy Responses to COVID-19 in Europe. Teoksessa In: European Social Policy and the COVID-19 Pandemic. Edited by: Stefanie Börner and Martin Seeleib-Kaiser, Oxford University Press. © Oxford University Press 2023. DOI: 10.1093/oso/9780197676189.003.0001. Viitattu 2.12.2025 https://academic.oup.com/book/46851/chapter/413595667

Bertin, G., Carrino, L. Pantalone, M. 2021. Do standard classifications still represent European welfare typologies? Novel evidence from studies on health and social care. Social Science & Medicine, Volume 281. Viitattu 11.11.2025 https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2021.114086

Bkt ja kestävä hyvinvointi. Yksi luku ei riitä suomalaisen yhteiskunnan tilan kuvaamiseen. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja | 12/2011. Viitattu 18.11.2025 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201703092055

Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi 2022, Suomi. Viitattu 19.11.2025 https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/desi-finland

Digital economy and society. Comprehensive database. n.d. Eurostat. Viitattu 26.11.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/web/digital-economy-and-society/database/comprehensive-database

Distel, B. & Lindgren, I. 2019. Who Are the Users of Digital Public Services?: A Critical Reflection on Differences in the Treatment of Citizens as ’Users’ in e-government Research, Electronic Participation. Viitattu 5.12.2025 https://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:1599925/FULLTEXT02

DIVSI Entscheider-Studie zu Vertrauen und Sicherheit im Internet 2013. Viitattu 19.11.2025 https://www.divsi.de/wp-content/uploads/2013/07/DIVSI_Entscheiderstudie-130205-Druckfassung.pdf

Esping-Andersen, G. 1990. The Three Worlds of Welfare Capitalism. Polity Press. Viitattu 3.12.2025 https://pagotto.wordpress.com/wp-content/uploads/2018/05/the-three-worlds-of-welfare-capitalism-1990.pdf

e-Europe 2005. 2002. An information society for all. An Action Plan to be presented in the Sevilla European Council, 21/22 June 2002. COM(2002) 263 final. EU. Viitattu 19.11.2025 http://www.sustainable-design.ie/sustain/e-Europe2005.pdf

Eurostat. Viitattu 18.11.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/web/main/data/database

Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04, Internet use: downloading official forms (last 12 months). Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/ISOC_CIEGI_AC$DEFAULTVIEW

Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04, Internet use: obtaining information from public authorities web sites (last 12 months). Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/ISOC_CIEGI_AC$DEFAULTVIEW

Eurostat, dsb_icteg01, dsb_icteg02, dsb_icteg03, dsb_icteg04, Internet use: submitting completed forms (last 12 months). Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/ISOC_CIEGI_AC$DEFAULTVIEW

Eurostat, isoc_ci_ac_i, Internet use: Internet banking. Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/TIN00099

Eurostat, isoc_ci_ifp_iu, Individuals who have never used the internet. Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/TIN00093

Eurostat, isoc_ci_in_h, Households – level of internet access. Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/product/page/TIN00134

Eurostat, isoc_ec_ibuy & isoc_ec_ib20. Viitattu 4.6.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/ISOC_EC_IBUY/default/table?lang=en,m & https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/isoc_ec_ib20/default/table?lang=en

Ferragina, E. & Seeleib-Kaiser, M. 2011. Welfare regime debate: past, present, futures? Policy and Politics, 2011, 39 (4), pp.583–611. Viitattu 11.11.2025 halshs-01347336⟩

Güler. M. A. 2019. The concept of the welfare state and typologies of welfare regimes: A review. Problemy Polityki Społecznej Studia i Dyskusje 47(4):113–130. Viitattu 21.11.2025 https://www.researchgate.net/publication/341398889_The_Concept_of_the_Welfare_State_and_Typologies_of_Welfare_Regimes-_A_Review

Hallitusohjelmat vuodesta 1917. Viitattu 19.11.2025 https://valtioneuvosto.fi/historia-ja-rakennukset/hallitusohjelmat

Halttunen-Sommardahl, R. 2008. Osallistavia menetelmiä ja rakenteita sosiaaliviraston työssä. –Opas sosiaaliviraston työntekijöille. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto. Viitattu Viitattu 30.12.2025 https://hyrrat.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/10/Halttunen-Sommerdahl-R.-2008-Osallistavia-menetelmi%C3%A4-ja-rakenteita.pdf

Haverinen, E. 2025. Selkokielen tarvearvio 2025. Selkokeskus. Viitattu 30.12.2025 https://selkokeskus.fi/wp-content/uploads/2025/05/selkokielen_tarvearvio_2025_saavutettava.pdf

Hoffrén, J. 2023. Tilastojen luku- ja käyttötaito on tärkeä kansalaistaito. Dimensio. Matemaattis-luonnontieteellinen aikakauslehti. Viitattu 21.11.2025 https://dimensiolehti.fi/tilastojen-luku-ja-kayttotaito-on-tarkea-kansalaistaito/

Hyvärinen, M. Suoninen, E. & Vuori, J. 2021. HAASTATTELUT. Teoksessa Vuori, J. (toim.) Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirja. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Viitattu 30.12.2025 https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvali/laadullisen-tutkimuksen-aineistot/haastattelut/

Hämel, K. 2012. Öffnung und Engagement. Altenpflegeheime zwischen staatlicher Regulierung, Wettbewerb und zivilgesellschaftlicher Einbettung. Springer VS. Viitattu 26.11.2025 https://pocketbook.de/de_de/downloadable/download/sample/sample_id/3763968/?srsltid=AfmBOorULp5v8ofxVdJIJ3zMIiNpbj-cTGOAgnTutWwQG6cfbdecKHR2

Hämäläinen, U. & Tuomala, J. 2013. Faktaa nuorisotyöttömyydestä. VATT POLICY BRIEF 2-2013. Taloustieteellisiä näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja talouspolitiikan päätöksiin. Viitattu 30.12.2025 https://vatt.fi/-/vatt-policy-brief-2-2013-faktaa-nuorisotyottomyydesta

Julkisen hallinnon ICT. Viitattu 19.11.2025 https://vm.fi/julkisen-hallinnon-ict

Julkunen, R. 2017. Muuttuvat hyvinvointivaltiot. Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot reformoitavina. SoPhi 137. Viitattu 11.11.2025 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/55748/978-951-39-7146-5.pdf?sequence=1

Klie, T. 20214. Welfare Mix –Elf Thesen. BBE-Newsletter 04/2014. Viitattu 26.11.2025 https://www.b-b-e.de/fileadmin/Redaktion/05_Newsletter/01_BBE_Newsletter/bis_2017/2014/NL04_Gastbeitrag_Klie.pdf

Korkman, S. 2011. Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta? EVAn kotisivuilla raportteja, 30. Viitattu 11.11.2025 https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2011/03/Hyvinvointivaltio.pdf

Kuntien digitalisaatiokartoitus. Kuntaliitto. Viitattu 19.11.2025 https://www.kuntaliitto.fi/kuntajohtaminen-ja-digitalisaatio/kuntien-digikehittaminen/digitalisaatiokartoitus

6 Uusia ilmiöalueita 2000-luvulla. Suomen tilastojen historia. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://guides.stat.fi/suomentilastojenhistoria/uusiailmioalueita

Larsen, C. A. 2008. The institutional logic of welfare attitudes: how welfare regimes influence public support. Comparative Political Studies, 41(2), 145-168. Viitattu 11.11.2025 https://vbn.aau.dk/ws/portalfiles/portal/65656750/cps_the_institutional_logic_of_welfare_attitudes_albrekt_larsen.pdf

Lehtonen, H. 2000. VOIKO SUOMALAINEN HYVINVOINTI-VALTIOMALLI MUUTTUA? Sosiologia 2/2000, 130–141. Viitattu 29.12.2025 https://journal.fi/sosiologia/article/view/123258/73418?acceptCookies=1

Majoinen, K. & Antila, A. 2017. Hyvinvoinnin edistäminen kunnassa. Sisältö, mahdollisuudet ja haasteet. ARTTU2-TUTKIMUSOHJELMAN JULKAISUSARJA NRO 12/2017. Viitattu 26.11.2025 https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2017/1880-hyvinvoinnin-edistaminen-kunnassa-arttu2-tutkimusohjelman-julkaisu-nro-122017

Manow, P. 2004. The good, the bad, and the ugly: Esping-Andersen’s regime typology and the religious roots of the Western welfare state, MPIfG Working Paper, No. 04/3, Max Planck Institute for the Study of Societies, Cologne. Viitattu 11.11.2025 https://www.econstor.eu/bitstream/10419/44286/1/644389354.pdf

Melkas, J. 2018. Oikeiden kysymysten esittämisen taito on tilastojen ymmärtämisen avain Tieto&trendit. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/oikeiden-kysymysten-esittamisen-taito-on-tilastojen-ymmartamisen-avain

OECD.Stat. Viitattu 18.11.2025 https://data-explorer.oecd.org/

Palosuo, H., Koskinen, S., Lahelma, E., Prättälä, R., Martelin, T., Ostamo, A., Keskimäki, I., Sihto, M., Talala, K., Hyvönen, E. & Linnanmäki, E. (toim.). Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosioekonomisten terveyserojen muutokset 1980–2005. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:23. Viitattu 29.12.2025 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/20140ed0-1299-4ed7-a078-e445723fac97/content

Powell, M. & Barrientos, A. 2004. Welfare regimes and the welfare mix. European Journal of Political Research 43: 83–105, 2004. Viitattu 3.12.2025 https://www.researchgate.net/publication/230249751_Welfare_Regimes_And_The_Welfare_Mix

Pärnänen, A. 2022. Mitä jos ei olisi tilastoja? Tieto&trendit. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://stat.fi/tietotrendit/blogit/2022/mita-jos-ei-olisi-tilastoja

Quality of life indicators. Viitattu 18.11.2025 https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Quality_of_life_indicators

Report on the state of the digital decade 2024. 2030 Digital decade. Viitattu 29.11.2025 https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/library/report-state-digital-decade-2024; https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/suomen-digikehitys-kansainvalisessa-vertailussa?toggle=L%C3%A4hteet%20ja%20lis%C3%A4tiedot

Riel, M. 2024. Understanding Action Research. Viitattu 30.12.2025 https://www.ccarweb.org/what-is-action-research

Ross, P-S. 2020. Governance-Strukturen, Welfare-Mix und organisationale Hybridisierung in der Kinder- und Jugendhilfe. Teoksessa Polutta, A. (Hrsg.) Kooperative Organisations- und Professionsentwicklung in Hochschule und Sozialwesen? Gleichstellungspolitik und Professionalisierung in geteilter Verantwortung. Viitattu 8.10.2025 https://www.researchgate.net/publication/345656056_Governance-Strukturen_Welfare-Mix_und_organisationale_Hybridisierung_in_der_Kinder-_und_Jugendhilfe

Roivas, S. 2009. Tietoyhteiskunnan lupaus. Tieto- ja kommunikaatioteknologioiden sosiaalisesta soveltamisesta. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 830. Viitattu 19.11.2025 https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7680-8

Saari, J. & Taipale, S. 2013. Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltio. Teoksessa Saari, J., Taipale, S. & Kainulainen, S. (toim.) Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja A Tutkimuksia 38. Viitattu 26.11.2025 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/129163/Diak_A_38_ISBN_978-952-493-195-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sapir, A. 2005.Globalisation and the reform of european social models. Bruegelpolicybrief ISSUE 2005/01, november 2005. Viitattu 21.11.2025 https://www.bruegel.org/sites/default/files/2025-08/Bruegel_2005_Globalization%20%26%20SocialModels.pdf

7 Tilastokeskuksen vaiheita historian käänteissä. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://guides.stat.fi/suomentilastojenhistoria/tilastokeskuksen-vaiheita-historian-kaanteissa

Selkokeskus 2025. Selkokielen tarve 2025. Viitattu 30.12.2025 https://selkokeskus.fi/selkokieli/selkokielen-tarve/

Selkälä, A., Viinamäki, L., Suikkanen, A. & Reips, U-D. 2021. “Web Survey Entry Selection by a Mailed Invitation Letter.” Survey Practice 14 (1). Viitattu 30.12.2025 https://doi.org/10.29115/SP-2021-0003

Suomi digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksissä 2025. Viitattu 11.11.2025 https://digital-strategy.ec.europa.eu/fi/node/9783/printable/pdf

Sundberg, L. & Holmström, J. 2024. Citizen-centricity in digital government research: A literature review and integrative framework. Information Polity 29 (2024) 55–72. Viitattu 5.12.2025 https://journals.sagepub.com/doi/full/10.3233/IP-220047

Tanninen, H. 2008. Hyvinvointivaltiomallit ja talouden toiminta. Palkansaajien tutkimuslaitos. Työpapereita 240. Viitattu 11.11.2025 https://labore.fi/wp-content/uploads/2020/02/sel240.pdf

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2011. Liitetaulukot 2., 4., 9., 13. ja 17. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2011/sutivi_2011_2011-11-02_fi.pdf

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2012. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2012. Liitetaulukot 3., 7., 13., 17. ja 21. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2012/sutivi_2012_2012-11-07_fi.pdf

Tikanmäki, H., Ahola, I., Koponen, J., Reipas, K. & Suikkanen, H. 2027. Skenaariolaskelmia työn muutoksen vaikutuksesta eläkejärjestelmään ja julkiseen talouteen. ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03/2017. Viitattu 28.12.2025 https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/ccfb1b93-e18d-4623-ab51-8f40de7ff812/content

Tilastojen lukutaito -opas. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://guides.stat.fi/c.php?g=686459&p=4918311#s-lg-box-wrapper-18225433

Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://stat.fi/tup/tilastotietokannat/index.html

Tilastolaki (280/2004). Finlex. Viitattu 18.11.2025 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2004/280

Tilastoviraston historia n.d. Tilastokeskus. Viitattu 18.11.2025 https://stat.fi/fi/tietoa-meista/tutustu-tilastokeskukseen/tilastoviraston-historia

Timeline of statistics. Viitattu 18.11.2025 https://statsref.com/timeline-of-statistics.pdf

Tuomivaara, S. & Alasoini, T. 2020. Digitaaliset kuilut ja digivälineiden erilaiset käyttäjät Suomen työelämässä. Työterveyslaitos. Viitattu 5.12.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:9789522619488; https://www.julkari.fi/handle/10024/140828

Työelämän suunta – skenaarioita työn tulevaisuudesta -raporttisarja 2025. Työterveyslaitos. Viitattu 7.1.2026 https://www.ttl.fi/teemat/tyoelaman-muutos/tyoelaman-suunta-skenaarioita-tyon-tulevaisuudesta

Van Dijk, J. 2008. “The Digital Divide in Europe.” In The Handbook of Internet Politics. Routledge, London. Accessed August 18, 2011. Viitattu 19.11.2025 https://www.researchgate.net/publication/265074677_The_Digital_Divide_in_Europe

Viinamäki, L. Selkälä, A. & Suikkanen, A. 2016. Havaintoja e-kansalaisuudesta eräissä EU-maissa, Suomessa ja Suomen Lapissa. Teema-artikkeli. Lumen. Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti 3/2016. Viitattu 20.1.2024 https://www.theseus.fi/handle/10024/119671

Virallisen tilaston laatulinjaus 2025. SVT:n neuvottelukunnan 26.11.2025 vahvistama. Tilastokeskus. Viitattu 28.12.2025 https://media.stat.fi/A7H6ohk0S8qafyCM4bfDaz/cmir8fdpvxwq707upiuqjrdgr

Virtanen, L., Kaihlanen, A-M., Kainiemi, E., Hakamäki, P. & Heponiemi, T. 2023. Hyvinvointiyhteiskunnan erilaiset digipalveluiden käyttäjät: Katsaus digipalveluiden hyödyntämiseen liittyvistä yksilötason tekijöistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 31/2023. Viitattu 5.12.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-138-2

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2013. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2013. Liitetaulukot 3., 7., 12., 18. ja 24. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2013/sutivi_2013_2013-11-07_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2014. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2014. Liitetaulukot 4., 8., 13., 20. ja 28. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2014/sutivi_2014_2014-11-06_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2015. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2015. Liitetaulukot 5., 9., 18., 25. ja 28. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2015/sutivi_2015_2015-11-26_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2016. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2016. Liitetaulukot 5., 9., 18., 29. ja 35. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2016/sutivi_2016_2016-12-09_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2017. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2017. Liitetaulukot 5., 9., 21., 29. ja 32. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2017/sutivi_2017_2017-08-24_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2018. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2018. Liitetaulukot 5., 9., 15. ja 24. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2019. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2019. Liitetaulukot 5., 11., 17., 22. ja 30. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2020. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2019. Liitetaulukot 5., 11., 19., 26. ja 31. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2020/sutivi_2020_2020-11-10_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2021. Liitetaulukot 5., 11., 16., 22. ja 30. Viitattu 4.6.2025 https://stat.fi/til/sutivi/2021/sutivi_2021_2021-11-30_fi.pdf

YK:n tilasto-osasto, UNSD. Viitattu 18.11.2025 https://unstats.un.org/UNSDWebsite/

---

Digiajan hallinto kumppanuusperusteisena digikansalaisten huomiointina

Ville Kivivirta, Leena Viinamäki, Arto Selkälä & Antti Syväjärvi

Johdanto

Tarkastelemme digitaalisen ajan hallintoa toimijuuden näkökulmasta. Kontekstuaalisesti artikkeli liittyy digitalisaatiokehitykseen kytkeytyvään yhteiskunnan muutoksen ja sitä kautta hallinnon tutkimuksen painopisteen siirtymään. Klassinen julkishallinnon lähestymistapa on ollut pitkään hyvin hallintokeskeistä, jossa jollakin on ollut oikeus ja velvollisuus hallinnoida ja ohjata strategioihin perustuen (Asgarkhani 2005) ja hallinnon tutkimuksen painopisteenä on tyypillisesti ollut työn johtaminen ja hallinnon organisointi eri muodoissaan (Bryson, Berry & Yang 2010). Tällaisen lähestymistavan ovat haastaneet erilaiset hallintanäkemykset, joiden tavoitteissa korostuvat kumppanuus ja sopimuksellisuus sekä uudet strategiakäytäntöjen muodot (Bekkers & Homburg 2007) yhteistyössä julkisen, yksityisen ja vapaaehtoissektorin organisaatioiden kanssa edistäen palveluiden tuotantoa ja hyvinvointia (Osborne ym. 2012).

Hallintokeskeisen näkökulman yhteydessä on käsitelty myös, tieto- ja viestintäteknologian, sähköisyyden, digitalisaation tai julkisen sektorin tietohallinnon kysymyksiä (mm. Bekkers 2003; Bannister 2015; Syväjärvi & Ihalainen 2011) Digitalisaation avulla on tavoiteltu kilpailun, erikoistumisen, organisointitapojen tehokkuuden, resurssien monipuolisuuden ja erityyppisiin koordinointeihin perustuen tuottaa etuja julkisten tehtävien hoitamisessa (Milakovich 2012; Syväjärvi ym. 2017). Valtionhallinnon ja yritysten lisäksi digitalisaatio on koskettanut eri monitasohallinnan toimijoita (Schou & Hjelholt 2018). Se mitä nykyään käsitellään digitaalisen ajan hallintona, muuttaa hallintoa ja palveluiden tuotantoa, jolla on seurauksia sekä kansalaisille että palveluiden käyttäjille (Henman 2019). Kyseinen tarkastelutavan muutos on olennainen, sillä se nostaa esiin muuttuvaan toimijuuteen liittyvät kysymykset. Tämä ydinkysymys sitoo artikkelimme yhä ajankohtaisempaan yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun digitalisaation mukanaan tuomista haasteista sekä digipalveluiden käyttäjien että niitä tuottavien tahojen näkökulmista (Verdegem & Verleye 2009; Ragnedda & Kreitem 2018; Randal & Berlina 2019).

Vastaamme artikkelissamme kysymykseen: Miten kansalaiset hahmottavat oman toimijuutensa digitaalisen ajan hallinnossa ja miten kansalaisten ja viranomaisten näkemykset suhteutuvat toisiinsa?

Ensimmäiseksi tarkastelemme digitalisaation toimijuutta muuttavaa luonnetta ja toimijuutta hallinnon tutkimuksessa. Toiseksi esittelemme tutkimuksemme toteutuksen. Kolmanneksi esittelemme tutkimustuloksemme. Viimeiseksi esittelemme aineiston analyysimme johtopäätökset ja käymme keskustelua niiden merkityksestä.

Teoreettinen tarkastelu

Tässä luvussa keskitymme erityisesti digitalisaation toimijuutta muuttavaan luonteeseen. Aloitamme tarkastelumme esittelemällä toimijuuskeskustelua yhteiskuntatieteissä ja digitalisaation sille asettamaa haastetta. On tärkeää tiedostaa, että eräitä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen peruslähtökohtia on tarkasteltava uudelleen digitalisaation näkökulmasta, koska perinteiset käsitykset esimerkiksi toimijuudesta ja osallisuudesta ovat ajalta ennen yhteiskunnan laajempaa digitalisaatiota. Tämän jälkeen tarkastelemme toimijuuden problematiikkaa digitaalisen ajan hallinnossa. Hallinnon muutosta tarkasteltaessa on kuitenkin tärkeää tiedostaa, ettei digitalisaatio välttämättä kaikissa tapauksessa ole toimijuuden muutoksen pohjimmainen syy.

Muuttuva toimijuuskäsitys

Toimijuus on paitsi yhteiskuntatieteellisesti haasteellisesti määriteltävä käsite, myös mielenkiintoinen etymologisesta näkökulmasta. Monissa indoeurooppalaisissa kielissä käytetään englannin sanaa agency vastaavaa termiä puhuttaessa toimijuudesta. Se juontuu etymologisesti latinan sanasta agentia, jolla lienee protoindoeurooppalainen juurisana (esimerkiksi sanskriitin ajati ja skandinaavinen aka viittaavat ajamiseen ja liikkumiseen). Sen sijaan suomen kielen sana toimijuus lienee samaa sukua kuin sanat toimi ja totuus. Yhteiskuntatieteessä termiä toimijuus käytetään toisinaan kapeassa merkityksessä viittaamaan toimijan tietoiseen toimintaan, laajemmin yksinkertaisesti toimijaan, joka toimii. Tutkimuksessa on korostettu toimijoiden autonomiaa ja heidän toimintansa tarkoituksellisuutta, minkä vuoksi on toisinaan korostunut aktiivisten ja voimakkaiden yksilöiden toimijuus.

Giddens (1984) on monen muun yhteiskuntatieteilijän tavoin korostanut autonomisen ihmistoimijan refleksiivisyyttä osana yhteiskunnan rakenteita, jossa toimija tietää, miten asiat ovat ja kykenee rationalisoimaan toimintaansa. Myös hallinnon ja autonomisten ihmistoimijoiden välinen dynamiikka on kiintoisa tarkastelukohde. Archer (1995) on tuonut esiin murtuneen refleksiivisyyden käsitteen eli tilanteen, jossa yksilöt jäävät passiivisiksi toimijoiksi rakenteen ja toimijuuden välisen jännitteen puuttuessa. Eri tieteenfilosofisista näkökulmista ”toimijan tietoinen toiminta” ja sen reunaehdot näyttäytyvät eri tavoin. Lisäksi toimijuus konseptina liittyy myös vallitsevaan kulttuuriseen järjestykseen (Ashmore, Wooffit & Harding 1994). Sosiaaliteoriassa Elias (1978) teoretisoi tietoisen toiminnan ja toimijuuden ongelmallista suhdetta. Kompromissiratkaisuna pragmatismissa toimijuuteen viitataan usein prosessuaalisessa merkityksessä vastavetona sekä yksilösubjektin roolia että sosiaalisten voimien merkitystä ylikorostaville näkemyksille (Carle 2005).

Organisaatiotutkimuksessa toimijuuden taustaoletuksen nähdään edelleen usein perinteisen agenttiteorian näkökulmasta, jossa toimijuus organisaatioissa nähdään klassisen taloustieteen näkökulmasta korostaen toistensa kanssa sopimuksellisia suhteita tekevien ihmisten toimintaa opportunistisesti ja rationaalisesti (Brummans 2018; ks. Coase 1937). Sen lisäksi että kyseisessä tarkastelutavassa on ideologisia rajoitteita, se ei ota teknologiaa huomioon. Laajemmin organisaatiotutkimuksessa on ilmennyt myös teoreettisempia perspektiivejä toimijuuteen. Esimerkiksi Poole (2014) määrittelee toimijuuden systeemiteoreettisesti korostaen agentin reagoivuutta ja toiminnan mielekkyyttä. Systeemisten ja strukturalististen toimijuusnäkemysten vastapainona Weick (1979) painottaa merkityksellistämisen näkökulmasta esittäjien agentiaalista potentiaalia. Kriittisen teorian näkökulmasta taas yleensä korostetaan sitä, miten subjektiviteetit ja identiteetit määrittyvät vallan ja vastarinnan suhteissa (Hardy & Clegg 2006). Eri toimijuuskäsityksistä kiinnostuneille voi suositella Brummansin (2018) yleisesitystä eri toimijuuskäsityksistä organisaatiotutkimuksessa.

Tiivistettynä suurin osa perinteisestä tutkimuksesta on keskittynyt ihmistoimijoihin tai ihmistoimijoiden muodostamien organisaatioiden tarkasteluun, eivätkä ne juuri ota digitalisaatiota huomioon. Silti digitalisaatio saattaa kiistää toisten tahojen toimijuuden, yhdistää erillisen toimijuuden yhdeksi jaetuksi toimijuudeksi sekä luoda kokonaan uutta toimijuutta. Meyer (2008) yhdistää sen, mitä kutsutaan toimijuudeksi (actorhood) siihen, mikä muodostaa institutionaaliset mallit ja käsikirjoitukset siitä, mitä on ylipäätään olla toimija ja toimia. Viime aikoina toimijuustutkimuksessa ihmisten ja ei-ihmiselementtien välillä jaettua toimijuutta esiin tuovat näkemykset ovat yleistyneet (Latour 2005). Näissä korostuu usein polyfoninen toimijuuskäsitys ja erilaisten materiaalisten tai kehollisten toimijuuden ulottuvuuksien korostaminen organisoinnin prosesseissa (Ashcraft, Kuhn & Cooren 2009). Mainitut näkökulmat kritisoivat autonomisia ihmistoimijoita korostavaa tarkastelutapaa osin elitistisenä ja osin antroposentrisenä, koska siinä muiden kuin ihmistoimijoiden roolia on kiistetty ja modernistiseen rationaaliseen toimintaan kykenemättömien ihmisten toimijuutta on vähätelty.

Esimerkiksi sosiomateriaaliset näkemykset näkevät sosiaalisen ja materiaalisen yhdessä hybridillä tavalla, missä ihmisten toimijuutta ei enää ylikorosteta. Analysoidakseen nykyistä digitaalista kapitalismia, missä agentti saapuu markkinoille verkostona, Callon (2008) tarkastelee toimijuutta kollektiivisena ja hajautettuna sosioteknisenä järjestelynä, Mol (2002) kiinnittää huomion tiedon epätasaisuuteen ja toimijuuden interaktioihin eri toimijoiden kautta tapahtumien tiloissa ja Barad (2007) korostaa jatkuvia performatiivisia maailman rekonfiguraatioita. Ylipäätään sosiaalisen ja materiaalisen ulottuuden yhteen kietoutumista korostava tutkimus ei ainoastaan haasta sitä, kuka varsinaisesti toimii, vaan myös kiinnittää huomion esimerkiksi siihen, minkälaisia standardisoituja agenttisen auktoriteetin teknologioita on käytössä toimijuuden institutionalisoitumisessa (ks. Meyer & Jepperson 2000). Hayles (2016) on uusmaterialistisesta näkökulmasta korostanut informaation materiaalisuutta digitalisaation aikakautena käyttäen verkoston sijaan termiä cognitive agency. Johtopäätöksenä muuttuvasta toimijuuskäsityksestä on todettava, että tulkintamme mukaan digitalisaatio yhdessä ympäristöongelmien kanssa on kiihdyttänyt laajempaa filosofisempaa keskustelua ihmisen ja teknologian suhteesta maapallolla.

Toimijuus ja digitaalisen ajan hallinto

Tarkasteltuamme toimijuuskäsityksiä käsittelemme seuraavaksi toimijuutta digitaalisen ajan hallinnossa kiinnittäen huomiota erityisesti toimijoiden roolin muutokseen. Äärimuodoissaan digitalisaatiokriittiset näkemykset näkevät digitalisaatiossa vaarana ihmistoimijuutta rajoittavan kontrolliyhteiskunnan ja algoritmeilla hallitsevan kyberneettisen kapitalismin liiton (Caldwell & Smith 2016; Stiegler 2018). Jos sivuutamme nämä dyspotiat, tulee silti esille digitaalisuuteen liittyvä toimijuuden kohtaama vastarinta sekä ongelma paikantaa digitaalisen ajan toimijuus (Rose 2017).

Digitaalisen ajan hallinnon muuttuessa verkostomaisemmaksi korostuvat yhteistoiminta, luottamus ja aktiivisuus pysyvän kilpailuedun lähteinä (Osborne, Radnor & Nasi 2012). On myös esitetty, että julkisrahoitteisten digipalveluiden tulisi olla universaaleja ja kontekstuaalisia (Bertot, Estevez & Janowski 2016). Digitalisaation arkipäiväistyessä osa kansalaisista kykenee ja haluaa toimia digikansalaisena määrittäen omaa rooliaan itse kyeten osallistumaan digitaalisen yhteiskunnan toimintaan. Digikansalaisen asema ja rooli rakentuvat vuorovaikutteisesti. Koko ICT-ratkaisuja voimakkaasti hyödyntävän palveluajattelun ytimessä on ajatus palveluiden käyttäjistä niiden tuottajina eli palvelulla ei ole arvoa ennen kuin se on yhdessä tuotettu ja käytetty (Osborne, Radnor & Nasi 2012; vrt. Le Dieu 2013). On esitetty viitteitä siitä, että digiajan hallinnon arkeen saattavat merkittävästi vaikuttaa uudet ja yhä vaativammat palveluiden käyttäjät (mm. Brown 2007).

Valitettavasti visio digitaalisen ajan aktiivisista asiakkaista on paikoin utopiaa (Zuboff & Maxmin 2004). Digitaalisen ajan hallinnossa hallinto ja asiakkaat eivät edelleenkään tunne toisiaan tarpeeksi hyvin (Clarke & Margetts 2014), digipalveluiden käytössä ja asiakaskeskeisyydessä ilmenee jatkuvia haasteita (Kotamraju & Geest 2012). Nyky-yhteiskunnassa kansalaiset itse tekevät digitalisaation myötä toisille toimijatahoille aikaisemmin kuulunutta palkkatyötä ja yksityiselle sektorille kehitettyä sanastoa on omaksuttu myös julkisrahoitteisen palveluntuotannon piirissä. Keskustelussa palveluiden käyttäjien roolista palveluntuotannossa (ks. esim. Häikiö 2010) ja tarkasteltaessa kansalaisen muuttuvaa roolia on huomioitu, että pelkän asiakkuuden tarkastelu saattaa rajata näkökulmaa liikaa (Niiranen 2002). Rantanen & Toikko (2006) sekä Stout (2010) taas korostavat siirtymää kohti kansalaislähtöistä kehittämistä hahmottaen asiakkaiden osallistumisen Arnsteinia (1969) seuraten erilaisten tasojen avulla.

Tarkasteltaessa digitalisaatiota kansalaisten näkökulmasta on todettava, että osalle kansalaisista on Suomessa muodostunut erilainen digikansalaisuuden toimintaprofiili erilaisine tarpeineen. Silti kansalaisten tarpeiden sijasta digiasioinnin kehittämistä ovat toisinaan ohjanneet julkisen sektorin sisäiset intressit ja teknologiset mahdollisuudet (Verdegem & Verleye 2009). Myös digisyrjäytyminen ja yhdenvertaisuus on ongelma, sillä ongelmaksi tulevat kansalaiset, jotka syystä tai toisesta eivät pysy tai halua pysyä mukana digitalisaatiokehityksessä tai väestöryhmät, joita digitaalinen syrjäytyminen koskettaa (esim. van Dijk 2009; Roivas 2009; Friemel 2016; OECD 2018).

Silti poliittinen toimijuus uudistuu, sillä digikansalaisilla on hyvin erilaiset odotukset kollektiivisesta osallistumisesta ja samalla entistä suuremmat mahdollisuudet muokata oman osallistumisensa tapoja (Bimber, Flanagin & Stohl 2012) osan käyttäjistä kyetessä innovoimaan itse samalla muokaten perinteisiä toimijoiden rooleja (Bommert 2010). Siinä missä ennen kansalaisten osallistuminen saattoi riippua siitä, minkälaisia osallistumismahdollisuuksia paikalliset organisaatiot sattuivat tarjoamaan, on digikansalaisilla enemmän valinnanvaraa. Myös alueina keskustan ja paikallisen raja-aidat näyttävät osin menettäneen merkitystään (Griggs & Sullivan 2012).

Edellä kuvaamamme teoreettisen tarkastelun pohjalta voidaan havaita toimijuuden kysymysten relevanttius digitalisoituvassa yhteiskunnassa ja kansalaisten muuttuva rooli osana palveluiden tuotantoa. Siirtymä digitaalisen ajan hallintoon johtaa eri toimijoiden suhteiden uudelleenarviointiin pakottaen myös dialogiin ja jaettuun vastuuseen sekä tarpeeseen ymmärtää toisten toimijoiden toimintaa olettaen, että toimijoiden omiin haasteisiin halutaan yhdessä vastata (ks. Peattie, Peattie & Thomas 2012; French & Gordon 2015). Sen sijaan digiajan hallintoa käsittelevässä keskustelussa on yleensä sivuutettu laajempi filosofinen keskustelu ihmisen ja teknologian suhteesta. Palaamme tähän myöhemmin tutkimuksemme tulosten tarkastelussa.

Tutkimuksen toteutus

Seuraavaksi analysoimme kansalaisille ja viranomaisille esitettyjä mielipideväittämiä digitalisaatiosta Lapissa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa kerätyn erityisesti harvaanasuttujen alueiden digitalisaatiosta tietoa tuottavan kyselytutkimuksemme kautta (Viinamäki ym. 2017). Monitahoarviointiasetelmaan soveltuvan kvantitatiivisen analyysin toteuttamista varten laadittiin postikysely kansalaisille ja verkkokysely viranomaisille ja muille julkisrahoitteisten palvelujen tuottajatahoille niin, että osa kysymyksistä oli soveltuvilta osin samoja. Tämä mahdollisti digipalveluja käyttävien kansalaisten ja niitä tuottavien julkisrahoitteisten palvelujen tuottajatahojen näkemysten vertailun. Kysely kansalaisille toteutettiin postikyselynä lokakuussa 2016. Kolmesta tuhannesta (N=3000) lähetetystä vastauskuoresta palautui analysoitavaksi 1063 (n=1063). Saadaksemme julkisrahoitteisten palveluiden tuottajatahojen arviointeja digitalisaatiosta tutkimusmaakunnissa kohdensimme heille verkkokyselyn (N=229) tammi–helmikuussa 2017. Kolme erilaista tutkimusmaakuntaa varmistavat tutkimustulosten laajemman hyödynnettävyyden erityisesti harvaanasuttujen alueiden erityispiirteiden näkökulmasta.

Kansalaiskyselyn otanta-asetelman toteutettiin siten, että tutkimuksen kokonaisotos (3000) jaettiin ensin tasan (tasakiintiöinti) kaikkien kolmen tutkimusmaakunnan kesken. Jokaisesta maakunnasta poimittiin 1000 henkilöä ositetulla otannalla suhteellista kiintiöintiä käyttäen (ks. Thompson 2012, 141). Kunta muodosti osituksen ensimmäisen asteen ja ikä toisen. Jokaisessa maakunnassa henkilöt poimittiin kaikista muista kunnista paitsi maakunnan keskuskunnasta, jolloin maakuntaa kohdellaan erillisenä perusjoukkona. Tämä on perusteltua maakuntien laadullisen erilaisuuden vuoksi ja koska siten taataan estimoinnin melko sama tarkkuus kaikissa maakunnissa (Laaksonen 2013). Koska lisäksi tasan maakuntiin jaettu kokonaisotos allokoitiin suhteellista kiintiöintiä käyttäen, edustaa lopullinen otos keskuskunnan pois jättämisen jälkeen melko samalla tarkkuudella eri maakuntien väestöä jäljelle jääneiden kuntien väestömäärän ja niiden kansalaisten ikäjakauman mukaisessa suhteessa. Ositettuun otantaan päädyttiin yksinkertaisen satunnaisotannan asemasta, koska vanhemmat henkilöt käyttävät digipalveluita vähemmän ja kohtaavat myös nuorempia enemmän vaikeuksia verkkoasioinnissaan. Ikä-muuttujassa esiintyy siis suhteessa selitettävään muuttujaan enemmän vaihtelua ositteiden välillä kuin niiden sisällä, mikä nähdään yhdeksi ositetun otannan toteuttamisen edellytyksistä (Asher 2012, 95; Thompson 2012, 146).

Otoskokoa arvioitaessa lisäksi on huomioitu todennäköisesti esiintyvä yksikkökato sekä yksittäisiin kysymyksiin liittyvä osittaiskato. Katoanalyysin mukaan maantieteellistä katoa on Pohjanmaan osa-aineistossa, sillä suomea pääosin äidinkielenään edustavien kuntien asukkaat ovat yliedustettuina. Pohjois-Karjalan ja Lapin osalta kansalaiskyselyn aineiston alueellinen edustavuus on erittäin hyvä. Iän suhteen esiintyy aliedustusta kaikissa maakunnallisissa osa-aineistoissa 18–34-vuotiaissa vastaajissa. Aineiston edustavuuden takaamiseksi Pohjois-Karjalan ja Lapin osa-aineistot painotettiin ikäryhmien suhteen ja Pohjanmaan osa-aineisto kuntien ja ikäryhmien suhteen väestöä edustavaksi yhdistämällä aluksi ruotsinkieliset kunnat ja suomenkieliset kunnat riittävän ositekohtaisen vastaajamäärän saavuttamiseksi (ks. Heeringa, West & Berglund 2010, 104–105; Laaksonen 2013, 126).

Viranomaiskysely toteutettiin verkkokyselynä, joka lähetettiin tutkimusmaakuntien kuntien johtaville viranhaltijoille (kunnanjohtaja, elinkeinojohtaja, perusturvajohtaja ja tietohallintojohtaja). Lisäksi kysely lähettiin keskeisille alueviranomaisille maakuntaliittoihin, sairaanhoitopiireihin ja niiden perusterveydenhuollon yksiköihin, aluehallintovirastoihin, sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin tutkimushankkeen ohjausryhmän jäsenten lisäksi. Sähköpostiosoitteita etsiessämme havaitsimme myös kuntien em. johtavien viranhaltijoiden laajan ja heterogeenisen työtehtävänimikkeistön, jota määrittää kuntien organisaatio- ja tehtävärakenne kuntien koon lisäksi (ks. myös Viinamäki & Pohjola 2016, 26–27). Henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseen lähetetyistä kyselylinkeistä (N=229) ja kahdesta muistutusviestistä huolimatta kyselyn lopullinen vastausprosentti oli 21 % (n=48). Verkkokysely riittää kuitenkin välttävään estimointitarkkuuteen (n=14–19). Estimoinnin epävarmuutta lisää se, ettei kato välttämättä ollut täysin satunnaista (MCAR), eikä katoanalyysiä kyetä kehikkoperusjoukon puuttuessa tekemään. Viranomaiskyselyn alustavia tuloksia myös käytiin läpi maakunnallisissa työpajoissa.

Kansalaisten näkemysten analyysin lisäksi myös vertasimme kansalaisten näkemyksiä viranomaiskyselyn vastauksiin kuiluanalyysin näkökulmasta. Koska viranomaisvastaajien kehikkoperusjoukkoa ei ollut saatavissa, ei viranomaisaineistoa voitu painottaa. Viranomaisaineisto yhdistettiin kuitenkin jälkiositettuun kansalaiskyselyaineistoon mielipidejakaumien vertaamiseksi. Näin voitiin pienentää kansalaiskyselyaineiston tulosten harhaa. Mielipidejakaumia verrattiin näiden kahden aineiston välillä riippumattomien otosten t-testillä. Koska aineiston painottaminen muuttaa havaintomääriä ja sitä kautta t-testissä laskettavien ryhmäkeskiarvojen (kansalaiskyselyaineiston ja viranomaiskyselyaineiston) keskivirheitä, laskettiin t-testit yleisen lineaarisen mallin (GLM) yhteydessä käyttäen painotettua pienimmän neliösumman menetelmää (WLS).

Painotetun lineaarisen mallin yhteydessä lasketussa t-testissä keskiarvo ja varianssi laskettiin painotusmuuttujaan perustuen, mutta toisin kuin tavanomaisessa painotettuun aineistoon sovellettavassa t-testissä, ryhmien havaintomäärät perustuvat painottamattomaan aineistoon. Näin painottamisen seurauksena muodostuvat keinotekoiset havaintomäärät eivät vääristä ryhmäkeskiarvojen välistä merkitsevyystestausta. Varianssien yhtäsuuruutta tarkasteltiin Levenen testillä. Yhtä suurten varianssien tapauksessa t- ja p- arvot laskettiin ylläkuvatulla menetelmällä. Erisuurten varianssien tapauksessa t- ja p-arvot laskettiin erisuurten varianssien t-testillä ylläkuvattua menettelytapaa noudattaen (käyttäen painotetun aineiston keskiarvoja ja variansseja, mutta painottamattoman aineiston tapausmääriä). Kuvioissa yksittäisten mielipidejakaumien keskiarvot ja luottamusvälit laskettiin käyttäen painotetun aineiston tapausmääriä. Mielipideväittämien jakaumat olivat varsin vinoja, mutta vinous esiintyi kaikissa muuttujissa samansuuntaisena. Tällöin t-testiä voidaan jakaumien vinoudesta huolimatta käyttää keskiarvoerojen vertailussa (Russo 2003, 159). Lisäksi käytettiin yksisuuntaista hypoteesin testausta sellaisissa kysymyksissä, joissa viranomaiset olivat arvioineet esitettyjä väitteitä kansalaisia myönteisemmin ja joissa se sisällöllisesti arvioiden oli myös todennäköistä. Tällaisissa tapauksissa voidaan olettaa, että myös perusjoukossa mielipiteet eroavat kansalaisten ja viranomaisten välillä samansuuntaisesti kuin aineistossa.

Digitalisaation myötä verkkoperustaiset aineistonkeruumahdollisuudet monipuolistuvat ja ovat yhä helppokäyttöisempiä saavuttaen kansalaiset, joilla on mahdollisuus osallistua verkkoperustaisesti (tietokone, tabletti tai kännykkä) tutkijoiden yhteistyöpyyntöihin, kuten verkkokyselyihin tai -haastatteluihin − toisaalta pelkästään verkkoperustaiset aineistokeruumuodot eivät välttämättä tavoita kaikkia kansalaisryhmiä. Tämän vuoksi olisikin hyvä hankkia tutkimusaineistoa monikanavaisesti, jotta eri kansalaisryhmillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet osallistua tutkimukseen. Lisäksi tutkijat voivat osallistua varsin vaivattomasti erilaisiin verkkokeskusteluareenoilla käytäviin keskusteluihin, jolloin on eettisesti tärkeää paikantaa tukijan osallisuusrooli (Selkälä ym. 2016; Sugiura ym. 2017; Zimmer & Kinder-Kurlanda 2017).

Kansalaisten digitoimijuus suhteessa julkishallintoon ja asiointiin

Seuraavaksi tarkastelemme tutkimusaineiston perusteella, miten kansalaiset näkevät toimijuutensa digitaalisen ajan hallinnossa. Jotta terminologia olisi avautunut kaikille kyselymme vastaajille, käytimme arkikielessä abstraktin digitalisaation sijaan toisinaan termiä ”internetperusteinen asiointi”, vaikka termi ei kuvaa digitaalisuuden kaikkia ulottuvuuksia. Aiemmassa tutkimuksessa on usein painotettu sellaisia digitalisaatioon liittyviä kuiluja, joissa korostuu se, ettei kaikilla kansalaisilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hyödyntää digitalisaatiota (Milakovich 2012, 251). Digikuilun käsite on itsessään hyödyllinen, mutta voi esittää toimijuuden varsin yksipuolisesti.

Suomessa digitalisaatiokehitys on toisinaan hahmotettu ainoastaan ylhäältä alas etenevänä, jolloin kansalaisten rooliksi on jäänyt mukautuminen. Toimijuuden digikuilu ei välttämättä kerro pelkästään ongelmista, vaan voi näkemyksemme mukaan kertoa myös kansalaisen toimijuuden kannalta hyödyllisestä jännitteestä. Kuiluja voidaan tästä syystä pitää toimijuuden kannalta ongelmallisena, jos ne estävät yhteistyön ja omatoimisen aktiivisuuden, mutta hyödyllisinä, jos ne kannustavat kansalaisia omaan aktiivisuuteen ja taloudellisen lisäarvon luomiseen. On kuitenkin merkillepantavaa, että monen tarkastellun digiteeman osalta Lapin, Pohjois-Karjalan ja Pohjanmaan kansalaisten ja viranomaisten näkemykset digitalisaatiosta näyttävät olevan varsin samansuuntaisia. Ennen varsinaista kuiluanalyysiä esittelemme aluksi kansalaisten näkemyksiä digitaalisuudesta elämisen arjessa sekä digitalisaation reunaehtoja.

Näkemykset digitaalisuudesta elämisen arjessa ja digitalisaation reunaehdot

Aloitamme tulosten tulkinnan kuvaamalla sitä, mitä asioita kansalaiset ja viranomaiset pitivät digiasiointimahdollisuudessa elämisen arjessa erityisen hyvänä kuiluanalyysin tulosten mukaan (Kuvio 1.).

Kuvio 1. Digiasiointimahdollisuus elämisen arjessa onnistuneimmillaan.

Tulosten mukaan digitalisaation koettiin helpottaneen viranomaisasiointia ja myös elämää. Tämä näkyy tulostemme perusteella myös harvaanasutuissa Lapin ja Pohjois-Karjalan kunnissa, varsinkin jos palveluiden helppokäyttöisyys ja käyttöturvallisuus on huomioitu. Kansalaiset olivat jonkin verran kriittisempiä kuin viranomaiset digitaalisuuden hyötyjen osalta, tosin kansalaiset suhtautuivat yksityisten palveluntarjoajien kuten pankkien tarjoamiin digipalveluihin jonkin verran viranomaisvastaajia myönteisemmin.

Seuraavaksi tarkastelemme, missä seikoissa digitaalisuus näyttäytyi tulostemme perusteella keskinkertaisimmillaan (Kuvio 2.).

Kuvio 2.    Digiasiointimahdollisuus elämisen arjessa keskinkertaisimmillaan.

Tulostemme mukaan julkiset digipalvelut vastaavat suhteellisen hyvin kansalaisten tarpeisiin ja kansalaiset arvioivat ne paremmiksi kuin viranomaiset. Myös kolmannen sektorin tarjoamat digipalvelut koettiin keskinkertaisiksi, kansalaisten mielestä jopa osin hyviksi. Sen sijaan kansalaiset eivät viranomaisista poiketen juuri korostaneet digiasioinnin merkitystä kotipaikan valinnassa.

Elämisen arkeen liittyvien seikkojen jälkeen siirrymme tarkastelemaan digitaalisuuden reunaehtoja. Tuloksistamme on poimittava reunaehtoja digitaalisuudelle, jotka arvioitiin osin keskinkertaisella tavalla toteutuneiksi (Kuvio 3.) ja osin hyviksi (Kuvio 4.).

Kuvio 3.  Digiasioinnin keskinkertaisiksi arvioituja reunaehtoja.

Digitaalisuuden keskinkertaisiksi arvioitujen reunaehtoja olivat erityisesti internetliittymän luotettavuus ja nopeus, joka viittaa siihen, että erityisesti Lapin ja Pohjois-Karjalan harvaanasutuilla alueilla digitaalisuuteen liittyvä infrastruktuuri ei ollut kaikkien kansalaisten mielestä erinomaisella tai hyvällä tasolla. Viranomaisten internetsivuja ei myöskään pidetty erityisen helppokäyttöisenä ja osa kansalaista piti digitalisaatiosta itselleen koituvia kustannuksia liian kalliina. Sen sijaan suomalaisten kansalaisten osaamisen puutteeseen digitalisaation ei koettu kaatuvan.

Tarkastelimme myös tulostemme perusteella hyviksi arvioituja digitalisaation reunaehtoja (Kuvio 4.).

Kuvio 4.    Digiasioinnin hyviksi arvioituja reunaehtoja.

Sekä kyselyihin vastanneet kansalaiset että viranomaiset Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla arvioivat kyberturvallisuuteen liittyvän internetliittymän toimintavarmuuden sekä käyttäjäkokemukseen liittyvän digiasioinnin helppokäyttöisyyden tärkeäksi tekijäksi. Myös ajasta ja paikasta riippumattomuutta korostettiin. Mahdollisesti Lapin ja Pohjois-Karjalan paikoin pitkien etäisyyksien vuoksi digitaalisuuden koettiin myös yleisesti säätävän aikaa ja rahaa. Digiasiointia pidettiin hyvänä vaihtoehtona käyntinä viranomaisten luona.

Kuiluanalyysissä tunnistetut kuilut ja toimijuus

Seuraavaksi esittelemme tunnistamamme kuilut kansalaisille ja viranomaisille esitettyjen mielipideväittämien välillä ja tulkitsemme kuilujen merkitystä. Kuiluanalyysin tuloksia kokonaisuutena tarkastellen on paikallaan mainita, että viranomaisvastaajat ja kansalaiset olivat monista digitalisaatioon liittyvistä asioista saamaa mieltä. Mikään ei siis viittaa siihen, että digitalisaatioasioiden parissa työskentelisi ainakaan maakunnissa kansalaisten arjesta vieraantunut viranomaiseliitti. Helppokäyttöisyyttä ja ajan säästöstä olivat vastaajat lähes saamaa mieltä korostaen sen merkitystä sähköisten palveluiden käytössä. Emme myöskään tunnistaneet kuiluja, joissa kansalaisten ja viranomaisten näkemykset eroaisivat radikaalisti. Sen sijaan eri digitaalisuuteen liittyvien seikkojen painotuksissa oli useita näkemyseroja. Tulostemme mukaan kansalaisten ja viranomaisten näkemykset erosivat toisistaan toimijuuden suhteen merkitsevästi 95 prosentin luottamustasolla seuraavissa asioissa:

• Internetyhteyksien toimintavarmuus ja nopeus digiasioinnin mahdollistamisen näkökulmasta
• Digiasioinnin ajasta ja paikasta riippumattomuus
• Yksityiset digipalvelut vastaavat kansalaisten omia tarpeita
• Digiasiointimahdollisuuksia tarjottaessa on tärkeää huomioida niiden helppokäyttöisyys myös toimintarajoitteisille kansalaisille

Toimijuuden mahdollistavana tekijänä sekä viranomaiset että kansalaiset korostivat digi-infrastruktuurin toimintavarmuutta. Vastauksissa viranomaiset arvioivat yhteydet jonkin verran paremmiksi kuin kansalaiset. Sosiaalinen maailma ja ihmisen elämä on informatisoitunut, eikä toimijuus informaatioympäristössä onnistu, jos yhteys tähän ympäristöön katkaistaan tai se on epäluotettava. Tutkimuksemme työpajoissa maakuntien viranomaiset korostivat materiaalisen digi-infrastruktuurin merkitystä ja olivat huolestuneita siitä, mistä löydetään resurssit rakentaa uusia tietoverkkoja myös harvaanasutuille alueille. Sekä kansalaiset ja viranomaiset pitivät digiasioinnin ajasta ja paikasta riippumattomuutta tärkeänä. Hieman yllättäen viranomaiset arvioivat kansalais-ten arvostavan tätä hieman enemmän, kun kansalaiset itse.

Viranomaiset eivät myöskään uskoneet yksityisten digipalveluiden vastaavan kansalaisten tarpeisiin samassa määrin kuin kansalaiset itse raportoivat. Esimerkiksi pankit ja monet yksityiset yritykset tarjoavat asiakkailleen usein kehittyneempiä palveluita kuin viranomaiset. Digikansalaisuuden muodostumisen kannalta yksityisten palveluntarjoajien tarjoamilla sovelluksilla vaikuttaa olevan tärkeämpi rooli kuin viranomaiset ovat valmiita tunnustamaan. Toisaalta taas viranomaiset korostivat erityisryhmiä enemmän, kun kansalaiset itse. Julkisella vallalla on lakisääteiden velvollisuus erityisryhmistä huolehtimiseen, ja tämän myös digitalisaatiosta vastaavat viranomaiset olivat ainakin kyselyvastausten perusteella sisäistäneet. Lisäksi kansalaisten ja viranomaisten näkemykset erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi 99 prosentin luottamustasolla seuraavissa asioissa:

• Viranomaisasiointi verkossa on liian kallista
• Digiasioinnin vaikutut kotipaikkakunnan valintaan
• Kolmannen sektorin digipalvelut vastaavat kansalaisten tarpeisiin

Digitaalisen eriarvoisuuden osalta kuilu realisoitui kansalaisten ja viranomaisten vastauksessa koskien viranomaisasioinnin kalleutta. Kansalaiset kokivat viranomaisasioinnin kalleuden suuremmaksi ongelmaksi kuin viranomaiset. Vaikka viranomaisasiointi verkossa on periaatteessa ilmaista, se edellyttää kuitenkin rahallista resurssointia omiin verkkoperustaisen asioinnin mahdollistaviin laitteisiin ja verkkoliittymiin. Ylipäätään nopeat ja toimivat verkkoliittymät saattavat olla harvaanasutuilla alueilla huomattavasti kalliimpia, kun kaupungissa asuvalle. Lisäksi kansainvälisessä vertailussa suhteellisen halvat suomalaiset verkkoliittymät eivät ole ilmaisia. Verkkoasiointi-laitteistoja pitää omalla kustannuksella päivittää muutaman vuoden välein, jotta aktiivinen toimijuus mahdollistuisi. Usein aktiivinen digitoimijuus julkisen sektorin palveluissa myös edellyttää monien yksityisen sektorin palveluiden käyttämistä, jotka eivät ole täysin ilmaisia. Verkkoasioinnista voi näin ollen tulla erityisesti harvaanasutulla alueella asuvalle pienituloiselle kansalaiselle merkittäviä kustannuksia, jotka voivat muodostua esteeksi aktiiviselle digikansalaisuudelle.

Kansalaiset eivät myöskään pitäneet digiasioinnin vaikutusta kotikunnan valintaan yhtä merkittävänä kuin viranomaiset. Tämä saattaa selittyä sillä, että Suomessa kansalaiset ovat tottuneet saamaan yhdenvertaista kohtelua asuinpaikastaan riippumatta. Suomessa kunnat ja alueet ovat ryhtyneet kilpailemaan hyvistä asukkaista ja tämä retoriikka oli varmasti kyselyyn vastanneille viranomaisille tuttua. Silti Suomessa esimerkiksi työn perässä muuttaminen on vertailumaihin verrattuna vähäisempää. Saattaa olla, että viranomaiset ennakoivat kehitystrendit tai ainakin paineet kansalaisia paremmin siirryttäessä maailmaan, missä kaikilla alueiden väliset erot digitalisaatiokehityksen hyödyntämisessä kasvavat. Aiemmin mainittujen yksityisten digipalveluiden merkityksen lievän aliarvioinnin lisäksi maakuntien viranomaiset aliarvioivat myös kolmannen sektorin digipalvelut. Tulostemme mukaan viranomaiset eivät uskoneet kolmannen sektorin palveluiden vastaavan kansalaisten tarpeisiin siinä määrin, kun kansalaiset itse. Tulostemme perusteella voidaan todeta, että kansalaisten arvion mukaan kolmannen sektorin digipalvelut toimivat ehkä paremmin kuin viranomaiset ovat valmiita tunnustamaan. 99,9 prosentin luottamustasolla kansalaisten ja viranomaisten näkemykset erosivat toisistaan seuraavissa asioissa:

• Internetliittymän toimintavarmuus ilman teknisiä ongelmia
• Digiasiointimahdollisuus on helpottanut kansalaisten viranomaisasiointia
• Digiasiointimahdollisuus on helpottanut kansalaisten elämää

Internetliittymän teknistä toimintavarmuutta pitivät tärkeinä kaikki viranomaiset vielä hieman kansalaisia enemmän. Sen sijaan viranomaiset olettivat, että digiasiointi on helpottanut kansalaisten viranomaisasiointia enemmän kuin kansalaiset itse arvioivat. Kansalaiset eivät arvioineet elämän helpottuneen digiasioinnin myötä niin paljon kuin viranomaiset olettivat kansalaisten elämän helpottuneen. Toimijuuden näkökulmasta digitalisaation ei kuitenkaan välttämättä olekaan suotavaa helpottaa elämää liikaa, koska se saattaa passivoida. Tunnistamiemme digikuilujen taustalla oleva dynamiikka kansalaisten toimijuuden ja hallinnon rakenteiden välillä on tutkimuksellisesti kiinnostava. Tutkimuksemme viittaa siihen, että hallinnon ja digikansalaisen välinen dynamiikka luo digikuiluja, jotka eivät ole pelkästään negatiivisia, vaan voivat tukea kansalaisten omaa aktiivista toimijuutta ja luoda mahdollisuuksia uusille toimintatavoille.

Keskustelu ja johtopäätökset

Tunnistetuista kymmenestä toimijuuden kuilusta kansalaisten ja julkisen hallinnon välillä puolta voidaan luonnehtia pääosin positiivisina ja puolta pääosin negatiivisina. Kuten Isin ja Ruppert (2015) toteavat, digitaalisuuden ja kansalaisuuden suhde on dynaaminen ja tarjoten uhkia ja mahdollisuuksia toimijuuden suhteen. Toimijuuden teorian mukaan kuiluja voidaan pitää toimijuuden kannalta ongelmallisena, jos ne estävät yhteistyön, omatoimisen aktiivisuuden ja vähentävät luottamusta. Näitä kuiluja tunnistimme viisi:

• Internetyhteyksien toimintavarmuus ja nopeus digiasioinnin mahdollistamisen näkökulmasta
• Viranomaisasiointi verkossa on liian kallista
• Mahdollisuus digiasiointiin vaikuttaa kotipaikkakunnan valintaan
• Digiasiointimahdollisuus on helpottanut kansalaisten viranomaisasiointia
• Digiasiointimahdollisuus on helpottanut kansalaisten elämää

Lisäksi tunninnistimme viisi kuilua, jotka saattavat selvemmin kannustaa toimijoita aktiivisempaan toimijuuteen:

• Yksityiset digipalvelut vastaavat kansalaisten omia tarpeita
• Kolmannen sektorin digipalvelut vastaavat kansalaisten tarpeisiin
• Digiasioinnin ajasta ja paikasta riippumattomuus
• Internetliittymän toimintavarmuus ilman teknisiä ongelmia
• Digiasiointimahdollisuuksia tarjottaessa on tärkeää huomioida niiden helppokäyttöisyys myös toimintarajoitteisille kansalaisille

Yksityisen ja kolmannen sektorin tarjoamat digipalvelut saattavat mahdollistaa uutta toimijuutta viranomaisten vetäytyessä harvaanasutuilta alueilta, jos niiden rooli verkostomaisessa digiajan hallinnossa huomioidaan. Toisaalta viranomaiset laittoivat kansalaisia enemmän painoarvoa toimintavarmuudelle ja helppokäyttöisyydelle erityisryhmille, mikä saattaa ilmentää julkisen sektorin muuttuvaa toimijuutta digiyhteiskunnassa erityisesti kyberturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden varmistajana, vaikka myös kansalaiset pitivät näitä seikkoja tärkeinä. Tulosten tulkinnan perusteella johtopäätöksemme voi tiivistää kolmen teemaan, joita esittelemme seuraavaksi.

Kansalaisten muuttuva rooli ja osallisuus

Ensinnäkin tulostemme analyysin mukaan kansalaisten muuttuva rooli kytkeytyy digitaalisen ajan hallinnon käyttäjänäkökulmaan. Kansalaiset kokevat viranomaisista poiketen, että sekä yksityiset että kolmannen sektorin digipalvelut vastaavat kansalaisten tarpeisiin. Sen sijaan kansalaiset eivät niin selvästi kokeneet digiasiointimahdollisuuksien helpottaneen elämää. Sen sijaan tuloksissa nousi tarve kansalaisten aktiivisemmalle toimijuudelle ja eri toimijoiden yhteistyölle digitaalisen ajan hallinnossa. Tuloksemme haastavat keskusjohtoisen tavan organisoida digitaalisen ajan hallinto. Näin ollen toimijuuskäsitystä, jossa toimijalla ei ole mahdollisia muokata oman osallistumisensa tapoja, voidaan pitää digitalisoituneessa maailmassa ongelmallisena (ks. esim. Rodríguez Bolívar & Alcaide Muñoz 2019).

Digiajan hallinto ja kumppanuusperusteisuuden haaste

Toiseksi digiajan hallinto on tulostemme mukaan kohdannut palveluiden tuottajanäkökulmasta kumppanuusperusteisuuden haasteen. Digiasioinnin muututtua ajasta ja paikasta riippumattomaksi ja eri toimijoiden tuottamaksi, on myös kansalaisten ja viranomaisten suhde muuttunut. Evans, Dunleavy, McGregor & Halupka (2019) esittävät pääosin Australian esimerkkien pohjalta, että olemme siirtymässä digitaalisen ajan hallinnon vaiheeseen, missä julkisrahoitteiset palvelut yhteissuunnitellaan diginatiiveille. Digikansalaisuuden suhteen muuttuva toimijuus herättää myös kysymyksiä kansalaisten yhdenvertaisuudesta, joista kyselyymme vastanneet viranomaiset olivat kansalaisia enemmän huolissaan. Digisyrjäytyminen näyttäytyy rajallisena toimijuutena ICT-infrastruktuureista riippuvaisilla tietoyhteiskunnan areenoilla.

Tutkimustulostemme mukaan ehdotamme, että digihallintoa tulisi rakentaa kumppanuusperusteisesti tavalla, jossa korotuvat toimijoiden yhdenvertaisuus ja sitoutuneisuus, osallistava yhteisvastuu kehittämisestä sekä lopulta jaetut odotukset ja toiveet digitaalisuudesta. Vaikuttaa siltä, että osin niin kansalaiset kuin viranomaisetkin tunnustavat digitalisaation muuttavan kansalaisten toimijuutta kumppanuusperusteiseen suuntaan. Tämä on osin ilmeistä, sillä fyysiset julkiset palvelut ovat jo monin paikoin kadonneet ja kumppanuusperusteisuus on paikoin haja-asutusalueilla ainoa tapa turvata hyvinvointivaltion palvelutaso. Tämä luo kuitenkin myös kuiluja sekä muuttaa hallinnon ja digikansalaisten välistä dynamiikka hallinnon tarkoittaessa kansalaisten aktiivisuudella ja osallisuudella muuta kuin kansalaiset (vrt. Elovaara & Mörtberg 2007). On kuitenkin tutkimuksellisesti tärkeää huomata, että tunnistetut kuilut voivat synnyttää uutta kansalaisten omaa aktiivista toimijuutta.

Kohti toimijuuskäsityksen uudelleenmuotoilua digiajan hallinnon tutkimuksessa

Kolmas johtopäätöksemme liittyy havaitsemaamme tarpeeseen muotoilla uudelleen toimijuuskäsitys tavalla, joka mahdollistaa kumppanuusperusteisen digikansalaisten huomioinnin. Teoreettisen tarkastelumme perusteella digitalisaatio on kiihdyttänyt laajempaa filosofisempaa keskustelua ihmisen ja teknologian suhteesta, mutta tämä keskustelu ei ole juuri näkynyt digitaalisen ajan hallintoa käsittelevässä tutkimuksessa. Ylipäätään viime aikoina informaatiosysteemien autonomian lisääntymisen on havaittu kaventavan ihmisen toimijuutta (Markus & Rowe 2018; Caldwell & Smith 2016). Pelkkä toimijoiden roolin muutoksen havaitseminen ei kuitenkaan vielä riitä, jos toimijuuskäsityksen tieteenfilosofiset taustaoletukset pysyvät samoina.

Taustaoletusten pohdinta on tärkeää, jotta voidaan kohdata digitaalisen ajan hallinto ja teoretisoida muuttuvaa toimijuutta. Hallinnon kehittämisen kannalta tarvittaisiin myös uutta tapaa ajatella, jotta toimijat löytävät toisensa. Kritiikkinä laajalle levinnyttä klassisen taloustieteen metodologista yksilökäsitystä vastaan hallinnon tutkimuksessa on esitetty tarve erityisesti prosessifilosofiaan pohjaaville vaihtoehtoisille digitaalisen ajan toimijuusnäkemyksille (Kivivirta & Syväjärvi 2016). Prosessinäkökulmien polyfoninen toimijuuskäsitys haastaa perinteiset käsitykset, joissa toimijat ovat autonomisia ja omavaraisia agentteja (Chia & Holt 2009). Yksilön merkitystä ei prosessinäkökulmissa kuitenkaan aliarvioida, vaan sen merkitys tärkeänä abstraktiona tunnustetaan tavalla, missä yksilöllisyys on sulautunut yhtenäisyyteen ja temporaaliuus tuotetaan prosesseissa, missä on osallisina monia ajassa ja tilassa hajallaan olevia, mutta toisiaan tarvitsevia ihmis- ja ei-ihmistoimijoita (ks. Barker 2012; Kreps 2018).

Rajoitukset ja jatkotutkimusaiheet

Tutkimuksellamme on myös rajoituksia. Julkisrahoitteisten palveluiden tuottajien näkökulmien suhteen aineisto mahdollistaa ennen maakuntiin jakamista melko tarkkaan estimointiin, mutta aineiston pieni koko ja kato lisää estimoinnin epävarmuutta. Kyselyaineistoilla on tunnettuja rajoitteita, joita esimerkiksi palveluntarjoajien paikkatietoon perustuvia käyttäjätietoja analysoimalla voitaisiin täydentää. On tärkeää muistaa, että digitalisaatio on yksi muutostrendi muiden joukossa. Esimerkiksi sosioekonomiset tekijät ja digitalisaatioon varsinaisesti liittymättömät yhteiskuntapoliittiset muutostrendit saattavat myös selittää tutkimustuloksiamme.

Teoreettisen tarkastelumme perusteella digitaalisen ajan toimijuutta tarkastelevaa tieteenteoriaa on pidettävä osin puutteellisena ja sen täydentämiselle vastaamaan kumppanuusperusteisen digitaalisen ajan hallinnon vaatimuksia. Toimijuutta digitaalisessa hallinnossa tarkastelevan teoreettisen tarkastelun kannalta on havaittava, että muutos toimijuuskäsityksessä painottaa jaettua toimijuutta ja ylipäätään vaikeuttaa toimijoiden selkeää empiiristä tunnistamista. Myös digitaalisten julkisrahoitteisten palveluiden tuottaminen yhdessä ei ainoastaan korosta asiakkaan roolia, vaan myös yhteistä toimijuutta lisäarvon tuottamiseksi palveluprosesseissa erilaisissa relationaalisissa verkostoissa, kuten Callon (2008) toteaa korostaessaan and agencement-teesiään. Uudet teknologiat kuten erityisesti tekoäly ja esineiden internet saattavat muuttavat lähivuosina toimijuutta tavalla, joka täytyy jatkotutkimuksessa huomioida paremmin. Näkemys digitaalisen ajan hallinnosta ei voi jatkossa perustua erilaisten itsenäisten yksiköiden toimijuuden tarkasteluun irrallaan muista. Tähän vastauksena olemme esittäneet prosessifilosofian toimijuuskäsityksen hyödyntämistä. Jatkotutkimuksen kannalta lisätutkimus kansalaisten toimijuudesta digitaalisuutta hyödyntävissä kumppanuusverkostoissa esimerkiksi toimintatutkimuksen otteella voisi tuottaa arvokasta lisätietoa asiasta.

Lähteet

Ashcraft, K., Kuhn, T. & Cooren, F. 2009. Constitutional amendments: “Materializing” organizational communication. Academy of Management Annals, 3(1), 1–64.

Ashmore, M., Wooffit, R. & Harding, S. 1994. Humans and others, agents and things. American Behavior Scientist, 37(6), 733–740.

Archer, M. 1995. Realist Social Theory: The Morphogenetic Approach. Cambridge: Cambridge University Press.

Arnstein, S. 1969. A ladder of citizen participation. Journal of the American Institute ofPlanners, 35(4): 216–224.

Asgarkhani, M. 2005. Digital government and its effectiveness in public management reform, Public Management Review 7(3), 465–487.

Asher, H. 2012. Polling and the public. What every citizen should know. Eight edition. CQ Press. Washington, DC.

Bannister, F. 2015. Deep e-government: Beneath the carapace. In Scholl, D. (Eds.) E-Government: Information, Technology, and Transformation. Advances in Management Information Systems. Lontoo: Routledge.

Barker, T.S. 2012. Time and the Digital: Connecting technology, aesthetics, and a process philosophy of time. Hanover: Dartmouth College Press.

Barad, K. 2007. Meeting the Universe Halfway: Quantum Physics and the Entanglement of Matter and Meaning. Lontoo: Duke University Press.

Bertot, J., Estevez, E. & Janowski, T. 2016. Universal and contextualized public services: Digital public service innovation framework. Government Information Quarterly, 33, 211–222.

Bekkers, V. 2003. e-Government and the emergence of virtual organisations in the public sector. Information Polity, 8(3-4), 89–102.

Bekkers, V. & Homburg, V. 2007. The myths of e- government: looking beyond the assumption of a new and better government. The Information Society, 23(5), 373–382.

Bimber, B., Flanagin, A.J. & Stohl, C. 2012. Collective Action in Organizations: Interaction and Engagement in an Era of Technological Change. New York: Cambridge University Press.

Bommert, B. 2010. Collaborative innovation in the public sector. International Public Management Review, 11(1),15–33.

Brown, M.M. 2007. Understanding e-government benefits. An examination of leading-edge local governments. The American Review of Public Administration, 37(2), 178–197.

Brummans, B. 2018. The Agency of Organizing: Perspectives and Case Studies. Lontoo: Routledge.

Bryson, J.M., Berry, S.F. & Yang, K. 2010. The state of public strategic management research: A selective literature review and set of future directions. American Review of Public Administration, 40(5), 495–521.

Caldwell, G. & Smith, C. (Eds.) 2016. Digital Futures and the City of Today: New Technologies and Physical Spaces. Bristol: Intellect.

Callon, M. 2008. Economic markets and the rise of interactive agencements: From prosthetic agencies to habilitated agencies. Teoksessa Pinch, T. & Koray, R. (Eds.) Living in a Material World: Economic Sociology Meets Science and Technology Studies (s. 29–56). Cambridge: MIT Press.

Carle, S. 2005. Theorizing agency. American University Law Review, 55(2), 307–387.

Chia, R. & Holt, R. 2009. Strategy without design: The silent efficacy of indirect action. Cambridge: Cambridge University Press.

Clarke, A. & Margetts, H. 2014. Governments and citizens getting to know each other? Open, closed, and big data in public management reform. Policy & Internet, 6, 393–417.

Coase, R. H. 1937. The nature of the firm. Economica, 4(16), 386–405.

Elias, N. 1978. What is Sociology? Lontoo: Hutchinson.

Elovaara, P. & Mörtberg, C. 2007. Design of digital democracies: Performances of citizenship, gender and IT. Information, Communication & Society, 10(3).

Evans, M., Dunleavy, P., McGregor, C. & Halupka, M. 2019. Towards digital era governance: Lessons from the Australian experience. Teoksessa Massey, A. (Ed.) A Research Agenda for Public Administration (s. 146–161). Cheltenham: Edward Elgar.

French, J. & Gordon, R. 2015. Strategic social marketing. Lontoo: SAGE Publications.

Friemel, T.N. 2016. The digital divide has grown old: Determinants of a digital divide among seniors. New media & society, 18(2) 313–331.

Giddens, A. 1984. Yhteiskuntateorian keskeisiä ongelmia. Toiminnan, rakenteen ja ristiriidan käsitteet yhteiskunta-analyysissä. Helsinki: Otava.

Griggs, S. & Sullivan, H. 2014. Puzzling agency in centre-local relations: Regulatory governance and accounts of change under New Labour. The British Journal of Politics and International Relations, 16(3), 495–514.

Hardy, C. & Clegg, S. 2006. Some dare call it power. Teoksessa Clegg, S., Hardy, C., Lawrence, T. & Nord, W. (Eds.) The SAGE handbook of organization studies (s. 754–775). Lontoo: Sage.

Hayles, K.N. 2016. Cognitive assemblages: Technical agency and human interactions, Critical Inquiry, 43(1), 32–55.

Heeringa, S., West, B.T. & Berglund, P.A. 2010. Applied Survey Data Analysis. Boca Raton: Taylor & Francis.

Henman, P. 2010. Governing electronically – e-government and the reconfiguration of Public administration, policy and power. Houndmills: Palgrave Macmillan.

Henman, P. 2019. Of algorithms, apps and advice: digital social policy and service delivery, Journal of Asian Public Policy, 12(1), 71–89.

Häikiö, L. 2010. The Diversity of citizenship and democracy in local public management reform. Public Management Review, 12(3), 363–384.

Isin, E. & Ruppert, E. 2015. Being Digital Citizens. Lontoo: Rowman & Littlefield.

Kivivirta, V. & Syväjärvi, A. 2016. Aika ja materiaalisaatio osana kompleksista julkishallinnollista tietohallintoa: näkökulmia ja avauksia prosessifilosofiasta. Hallinnon tutkimus 35(1), 24–40.

Kotamraju, N. & Geest, T. 2012. The tension between user-centred design and e-government services. Behaviour & Information Technology, 31, 261–273.

Kreps, D. 2018. Against Nature: The Metaphysics of Information Systems. Abington: Routledge.

Laaksonen, S. 2013. Surveymetodiikka. Aineiston kokoamisesta puhdistamisen kautta analyysiin. Ventus Publishing.

Latour, B. 2005. Reassembling the Social. An Introduction to Actor-Network-Theory. Oxford: Oxford University Press.

Le Dieu, P. 2013. Digital public space – a challenge. Teoksessa Hemment, D., Thompson, B., de Vincente, J. & Cooper, R. (Eds.) Digital Public Spaces (s. 15–17). Manchester: FutureEverything.

Markus, M. I. & Rowe, F. 2018. Is IT changing the world? Conceptions of causality for IS research. MIS Quarterly 42(4), 1255–1280.

Meyer, J.W. 2008. Reflections on institutional theories of organizations. Teoksessa Greenwood, R., Oliver, C., Suddaby, R. & Sahlin-Andersson, K. (Eds.), The Sage Handbook of Organizational Institutionalism (s. 789–809). Lontoo: Sage.

Meyer, J.W. & Jepperson, R.L. 2000. The “actors” of modern society: The cultural construction of social agency. Sociological Theory 18, 100–120.

Milakovich, M.E. 2012. Digital Governance: New Technologies for Improving Public Service and Participation. New York: Routledge.

Mol, A. 2002. The Body Multiple: Ontology in Medical Practice. Lontoo: Duke University Press.

Niiranen, V. 2002. Asiakkaan osallistuminen tukee kansalaisuutta sosiaalityössäkin. Teoksessa Juhila, K. & Forsberg, H. & Roivainen, I. (toim.) Marginaalit ja sosiaalityö (s. 63–80). Jyväskylä: SoPhi.

OECD 2018. Bridging the rural digital divide, OECD Digital Economy Papers, No. 265, Pariisi: OECD Publishing.

Osborne, S., Radnor, Z. & Nasi, G. 2012. A new Theory for public service management? Toward a (public) service-dominant approach. American Review of Public Administration 43(2), 135–158.

Osborne, S., Radnor, Z. & Strokosch, K. 2016. Co-production and the co-creation of value in public services: A suitable case for treatment? Public Management Review 18(5), 639–653.

Peattie, S., Peattie, K. & Thomas, R. 2012. Social marketing as transformational marketing in public services. Public Management Review, 14(7), 987–1010.

Poole, M. S. 2014. Systems theory. Teoksessa L. Putnam & Mumby, D. (Eds.), The Sage handbook of organizational communication: Advances in theory, research, and methods (s. 49–74). Lontoo: Sage.

Randall, L. & Berlina, A. 2019. Governing the digital transition in Nordic Regions: The human element. Nordregio Report 2019:4. Stockholm: Nordregio.

Rantanen, T. & Toikko, T. 2006. Käytäntötutkimuksesta kansalaislähtöiseen kehittämiseen. Janus 14(4), 403–410.

Ragnedda, M. & Kreitem, H. 2018. The three levels of digital divide in East EU countries. World of Media. Journal of Russian Media and Journalism Studies 1(4), 5–26.

Rodríguez Bolívar, M.P. & Alcaide Muñoz, L. 2019. E-participation in smart cities: technologies and models of governance for citizen engagement. Cham: Springer Nature.

Roivas, S. 2009. Tietoyhteiskunnan lupaus. Tieto- ja kommunikaatioteknologioiden sosiaalisesta soveltamisesta. Tampere: Acta Electronica Universitatis Tamperensis 830.

Rose, G. 2017. Posthuman agency in the digitally mediated city. Exteriorization, individuation, reinvention, Annals of the American Association of Geographers, 107(4), 779–793.

Russo, R. 2003. Statistics for the Behavioural Sciences: An Introduction. Hove: Taylor & Francis.

Schou, J. & Hjelholt, M. 2018. Digitalization and Public Sector Transformations. Palgrave Macmillan.

Selkälä, A., Viinamäki, L., Suikkanen, A. & Vasari, P. 2016. e-Kansalaisuus syrjäseudulla. Internetin käyttökokemuksia Lapista. Yhteiskuntapolitiikka 81(3), 332–342.

Sugiura, L., Wiles, R. & Pope, C. 2017. Ethical challenges in online research: Public/private perceptions. Research Ethics 13(3–4), 184–199.

Stiegler, B. 2018. The Neganthropocene. Lontoo: Open Humanities Press.

Stout, M. 2010. Climbing the ladder of participation: establishing local policies for participatory practice. Public Administration and Management 15(1), 46–97.

Syväjärvi, A. & Ihalainen, H. 2011. Tietohallinto osana kunnallista itsehallintoa – valinnat ja strategisuus keskiössä. Teoksessa Haveri, A., Stenvall, J. & Majoinen, K. (toim.) Kunnallisen itsehallinnon peruskivet (s. 297–311). Helsinki: Suomen kuntaliitto, Kunnallistieteen yhdistys.

Syväjärvi, A., Leinonen, J., Kivivirta, V. & Kesti, M. 2017. The latitude of information management in local government: Views of local government managers. International Journal of Electronic Government Research 13(1), 69–85.

Thompson, S.K. 2012. Sampling. John Wiley & Sons, Inc. Hoboken, New Jersey.

van Dijk, J. 2009. On Europe, digitally divided. Teoksessa Chadwick, A. & Howard, P.N. The Handbook of Internet Politics (s. 288‒304). Lontoo: Routledge.

Verdegem, P. & Verleye, G. 2009. User-centered E-Government in practice: A comprehensive model formeasuring user satisfaction. Government Information Quarterly 26, 487‒497.

Viinamäki, L. & Pohjola, A. 2016. Tutkimus sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkina-asemasta. Lapin ammattikorkeakoulu, Sarja A. Tutkimukset 1/2016.

Viinamäki, L., Kivivirta, V., Selkälä, A., Voutilainen, O., Syväjärvi, A. & Suikkanen, A. 2017. Ajasta ja paikasta riippumatta. Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla –hankkeen loppuraportti. Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A. Referee-tutkimukset 1/2017.

Weick, K. 1979. The Social Psychology of Organizing. New York: McGraw-Hill.

Zimmer, M. & Kinder-Kurlanda, K. (toim.) 2017. Internet research ethics for the social age. New challenges, cases, and contexts. New York: Peter Lang.

Zuboff, S. & Maxmin, J. 2004. The support economy: Why corporations are failing individuals and the next episode of capitalism. New York: Penguin.

---

Digiasiointi Kelan ja TE-palveluiden käyntiasioinnin korvaajaksi?

Arto Selkälä, Ville Kivivirta, Leena Viinamäki, Antti Syväjärvi & Asko Suikkanen

Johdanto

Jo ennen koronakriisiä Suomen talouspolitiikkaa on varjostanut huoli kestävyysvajeesta. Digitalisaatiolla saavutettavaa työn tuottavuuden kasvua on pidetty mahdollisuutena pienentää julkisen sektorin menoeriä (Tihinen ym. 2019). Digiasioinnilla pyritään korvaamaan käyntiasiointia ja saavuttamaan oikeita tai kuviteltuja säästöjä. Yhteiskuntapoliittisesti käyntiasioinnin korvaaminen digiasioinnilla on monitahoinen kysymys. Aiempi tutkimus antaa ristiriitaisen kuvan digiasioinnin hyödyistä, jotka liittyvät muun muassa kansalaisten puutteelliseen digiasiointivälineiden käyttöosaamiseen ja erilaisten vähemmistöryhmien tai alueiden marginalisoitumiseen digiyhteiskunnasta (Feeney & Welch 2012; de la Fuente 2014; Zheng ym. 2014; Meijer & Torenvlied 2016).

Otamme tässä artikkelissa osaa digiasioinnin käytön hyödyistä ja toimivuudesta käytävään ristiriitaiseen keskusteluun maantieteellisesti ja väestöllisesti rajattuun aineistoon perustuen. Tarkastelemme, korvaako digiasiointi käyntiasiointia Lapin ja Pohjois-Karjalan maakunnissa työvoiman ulkopuolisen väestön keskuudessa sekä mitä yhteiskuntapoliittisia seurauksia tällä on. Kysymme erityisesti, miten erilaiset taustatekijät selittävät digiasioinnin valitsemista käyntiasioinnin sijasta työvoiman ulkopuolella olevien kansalaisten keskuudessa välimatkan kasvaessa kuntakeskukseen. Nämä ovat keskeisiä tutkimuskysymyksiä vallitsevassa yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa, missä maaseudulla asuva väestö ikääntyy ja käyntiasiointimatkat pitenevät palveluverkoston heikentyessä (Aro 2018; Heleniak 2020). Lisäksi työvoiman ulkopuoliset kansalaiset kohtaavat monia rajoitteita digiasioinnissaan, mistä syystä he muodostavat keskeisen ryhmän digitalisoituvan yhteiskunnan tasa-arvoisen kehityksen näkökulmasta tarkasteltuna. Kokonaisuutena ottaen syrjäseuduilla asuvat työvoiman ulkopuoliset kansalaiset kohtaavat digitalisoituvan yhteiskuntakehityksen sekä syrjässä asumisen että työvoiman ulkopuolella olemisen kautta, mistä syystä heidän ottamisensa tarkastelun kohteeksi on erityisen perusteltua.

Siirtyminen digiasiointiin, julkisrahoitteiset palvelut ja kansalaisten muuttuva rooli

Suomi on kuulunut Euroopan komission digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksillä (DESI) arvioituna EU:n keskiarvon yläpuolelle vuosina 2014–2019. Myös julkishallinnon palveluiden digitalisoitumisen osalta Suomi on sijoittunut EU:n keskiarvon yläpuolelle (Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) (2019). Digitalisaation myötä palvelukanavavalikoima on laajentunut perinteisistä käyntiasiointipisteistä yhteispalvelupisteissä ja verkkoasiointiportaaleissa tapahtuvaan etäasiointiin (Asiakaspalvelu 2014 – Yhdessä palvelut lähelle 2014, 20–24). Palvelukanavavalikoiman laajentuessa käyntiasiointimahdollisuudet ovat vähentyneet (Mattila 2019). Julkisen hallinnon asiakkuusstrategian tavoitteena on luoda verkkopalvelut houkuttelevimmaksi asiointikanavavaksi. Verkkoasiointia määrittää esteettömyys (verkkopalveluiden saatavuus, saavutettavuus ja verkkopalveluiden tekninen toimintavarmuus), kvalifikaatiot (verkkoasiointiosaaminen asiointiportaaleissa), infrastruktuuri (käytettävissä olevat verkkoperustaisen asioinnin mahdollistavat välineet ja yhteydet) sekä tasa-arvo (verkkopalveluiden saavutettavuus alueittain ja väestöryhmittäin) (Viinamäki ym. 2016; Ragnedda & Kreitem 2018). Digiasioinnin rakenteellisten reunaehtojen (e-saatavuus ja e-toimivuus) ja väestöryhmittäisten digiasiointiresurssien (e-saavutettavuus ja e-käytettävyys) kehittäminen on kirjattu 2010-luvun hallitusohjelmiin (Pääministeri Jyrki Kataisen … (2011); Pääministeri Antti Rinteen … (2019); Pääministeri Sanna Marinin …, (2019).

Digiasiointi toteutuu ilman asiointipisteeseen matkustamistarvetta, on ajallisesti joustavaa ja sitä on perusteltu toiminnan tehostamisella (Parviainen ym. 2017). Tutkimustulokset ICT:n käytön hyödyistä hallinnossa ovat kuitenkin ristiriitaisia. Feeney & Welchin (2012) ja Meijer & Torenvliedin (2016) mukaan hallinnon digitalisaatio auttaa kommunikoimaan kansalaisten kanssa ja lisää tuloksellisuutta. Toisaalta tutkimuksissa mainitaan digiasiointivälineiden puutteellinen käyttöosaaminen (de la Fuente 2014; Zheng ym. 2014) ja julkisten johtajien digitalisaatioon liittyvät asenneongelmat (Zhang & Feeney 2018). Väestöryhmistä etniset vähemmistöt, huono-osaiset, vammaiset jne. voivat marginalisoitua digiyhteiskunnasta. Väestöryhmittäisten digikuilujen lisäksi kuiluja muodostuu organisaatioittain ja maittain (Dewan & Riggins 2005; Srinuan & Bohlin 2011). Väestöryhmittäisiä digikuiluja voi muodostua sosioekonomisen aseman (digiosaaminen ja digiasioinnin mahdollistavat välineet), asuinpaikan (digiasioinnin mahdollistavat yhteydet) ja ikäryhmän määrittäminä (van Dijk 2009; Randall & Berlina 2019). Digiasiointi edellyttää asiointiosaamista ja riittävää digi-infrastruktuuria (Farrington ym. 2015). Perinteinen käyntiasiointikin voi edellyttää verkon kautta tapahtuvaa ajanvarausta (Kivipelto ym. 2019, 14–21; Eronen ym. 2020, 117–122). Myös asiointi valtakunnallisessa puhelinpalvelussa maksaa esimerkiksi Kelan ja TE-toimiston toimintapiiriin kuuluvia asioita hoidettaessa (Puheluhinnat 2019; Soita Kelaan). Puhelinpalvelut ovatkin nykyisin lähinnä verkkoasiointia täydentäviä palveluita.

Digikansalaisuuden monet ulottuvuudet

Digiasioinnin osalta erottuu erilaisia digiasioijaryhmiä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat internetaikakautena syntyneet diginatiivit, jotka hyödyntävät digipalveluja luontevan optimaalisesti elämisen arjessaan. Toiseen ryhmään kuuluvat käyttävät satunnaisesti digipalveluja suosien käynti- ja puhelinasiointia. Kolmanteen ryhmään kuuluvat käyttävät digipalveluja ”vapaaehtoisen pakon” sanelemana muiden asiointikanavien saavutettavuuden (mm. aukioloajat, käyntiasiointietäisyydet) vähentymisen vuoksi. Neljänteen ryhmään kuuluvat epäilevät digiasiointia mm. tietoturvaan liittyvien riskitekijöiden vuoksi minimoiden digiasiointinsa. Viidenteen ryhmään kuuluvat eivät käytä digipalveluja lainkaan, vaan he käyttävät perinteisiä asiointikanavia niiden vaikeasta saavutettavuudesta huolimatta. Digiasioijaryhmien muotoutumisen taustalla on sukupolvikokemus digipalveluiden käyttämisestä. Vanhimpiin ikäryhmiin kuuluvilla ei välttämättä ole ehtinyt kertyä digipalveluiden käyttökokemusta työelämässä. (BaeBrandtzæg ym. 2011; DIVSI Entscheider-Studie … 2013; Antoun 2015.)

Digitalisaatio on muuttanut palvelujen käyttäjien roolin kuluttajina ja kansalaisina aikaisempaa vaativammaksi ja moniulotteisemmaksi. Kansalaisilla täytyy olla riittävä digiasiointiosaaminen sekä digiasioinnin mahdollistavat välineet ja yhteydet vahvan sähköisen tunnistamisvälineen lisäksi (Tuorila 2017). Digipalveluiden saavutettavuus niiden kehittämisestä huolimatta ei kaikilta osin vastaa palveluja tuottavien tahojen tavoitteita ja niitä käyttävien kansalaisten tarpeita. Yhtenä syynä tähän on se, että digitaalisia verkkoyhteyksiä tuottavilla markkinatoimijoilla on heikosti kannusteita investoida harvaan asuttujen alueiden verkkoyhteyksiin (ks. Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) (2019), mikä todennäköisesti heijastuu myös kansalaisten digipalveluiden käyttökokemuksiin (4G-yhteydet ovat … 2020; ”Teen hakemukset öisin … 2020). Lisäksi asiointitapahtumatyyppi määrittää digiasioinnin mahdollistumista. Esimerkiksi Kelassa vuonna 2020 voitiin hakea verkossa yhteensä 30 eri etuutta, mutta 27 etuutta voitiin hakea ainoastaan paperilomakkeella (Etuuksien hakutavat 2020). Vuonna 2025 suurinta osaa Kelan etuuksista voitiin hakea verkkopalvelu OmaKelan verkkohakemuksella. Myös lomakkeet voitiin lähettää verkkopalvelu OmaKelassa tai lomakkeet voitiin postittaa Kelaan. (Lomakkeet 2025.) Digiasiointimahdollisuuksien lisääntymisen taustalla on yhteiskunnan digitalisoituminen lainsäädäntömuutoksineen (Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista 571/2016).

Taulukko 1.   Internetin käyttö viranomaisasioinnissa, %-osuus väestöstä vuosina 2011, 2016 ja 2019. (Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011; Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2016, 2019)

Internetin käyttö on jatkanut yleistymistään ja käyttämättömyys vähenemistään 2010-luvulla jälkipuoliskolla viranomaisasioinnissa riippumatta sukupuolesta, sosioekonomisesta asemasta, koulutusasteesta ja asuinalueesta. Yleisimmin kansalaiset hakevat tietoja viranomaisten tai julkisten palveluiden tarjoajien internetsivuilta lähettäen huomattavasti vähäisemmässä määrin täytettyjä lomakkeita viranomaisille internetin kautta. Väestöryhmittäin tarkasteltuna internetin käyttöerot ovat suhteellisesti pienimmät sukupuolten välillä ja suhteellisesti suurimmat sosioekonomisen aseman ja koulutusasteen mukaan. Tässä artikkelissa keskitymme vielä rajatumpaan kohderyhmään, syrjäseuduilla asuviin työvoiman ulkopuolella oleviin kansalaisiin, joihin digitaalisen asioinnin tilastoinnissa ja tutkimuksessa on kiinnitetty vain vähän huomiota.

Tutkimusaineisto ja menetelmät

Kansalaiskyselyn otanta-asetelman kuvaus

Tutkimusaineisto perustuu kansalaiskyselyyn, joka toteutettiin postikyselynä lokakuussa 2016. Tutkimuksen kokonaisotos (3000) jaettiin ensin tasan (tasakiintiöinti) kaikkien kolmen tutkimusmaakunnan kesken. Jokaisesta maakunnasta poimittiin 1000 henkilöä ositetulla otannalla suhteellista kiintiöintiä käyttäen (Thompson 2012, 141). Kunta muodosti osituksen ensimmäisen asteen ja ikä toisen. Jokaisessa maakunnassa henkilöt poimittiin kaikista muista kunnista paitsi maakunnan keskuskunnasta (Pohjois-Karjalassa: Joensuu, Pohjanmaalla: Vaasa; Lapissa: Rovaniemi).

Käyttämässämme ratkaisussa jokaista maakuntaa kohdellaan erillisenä perusjoukkona (tasakiintiöinti). Tämä on perusteltua maakuntien laadullisen erilaisuuden vuoksi ja koska siten taataan estimoinnin melko sama tarkkuus kaikissa maakunnissa (Laaksonen 2013). Ositettuun otantaan päädyttiin yksinkertaisen satunnaisotannan asemasta, koska ikämuuttuja on yhteydessä verkkoasioinnin intensiteettiin vanhempien henkilöiden asioidessa vähemmän verkossa (Tilastokeskus 2020a). Ikääntyneet kohtaavat myös nuorempia enemmän vaikeuksia verkkoasioinnissaan. Ikä-muuttujassa esiintyy siis suhteessa tutkimuksen yhteen keskeiseen selitettävään muuttujaan, verkkoasiointiin nähden, enemmän vaihtelua ositteiden välillä kuin niiden sisällä, mikä nähdään yhdeksi ositetun otannan toteuttamisen edellytyksistä (Asher 2012, 95; Thompson 2012, 146). Sukupuolimuuttujaa emme osituksessa huomioineet, koska digiasioinnin määrä ei käytännössä vaihtele lainkaan sukupuolten välillä (Tilastokeskus 2020a).

Katoanalyysi osoitti Lapin ja Pohjois-Karjalan maakuntien osa-aineistojen alueellisen edustavuuden erinomaiseksi kuntien todellisten väestömäärien suhteellisten osuuksien ja aineiston vastaavien suhteellisten osuuksien (maakunnan väestöstä) erotusten itseisarvojen keskiarvon jäädessä molemmissa maakunnissa yhden prosenttiyksikön alle (Viinamäki ym. 2017, 25, 152–153). Iän suhteen esiintyi sen sijaan selvää aliedustusta 18–34-vuotiaissa vastaajissa. Tästä syystä Pohjois-Karjalan ja Lapin osa-aineistot painotettiin pelkästään ikäryhmien suhteen, alueellisen edustavuuden ollessa erinomainen (ks. Heeringa ym. 2010, 104–105; Laaksonen 2013, 126). Artikkelin tulokset perustuvat painotettuun aineistoon.

Tutkimuksen kohderyhmä

Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat Lapin ja Pohjois-Karjalan maakunnissa keskuskaupunkien ulkopuolisella alueella vakituisesti asuvat työvoiman ulkopuolella olevat kansalaiset, joiden Kelan ja TE-toimiston käyntiasiointikerrat sekä vastaavien palveluntarjoajien digitaalisten palveluiden käyttökerrat (kk) selvitimme tilastollisesti edustavalla väestötason postikyselyllä. Lappi ja Pohjois-Karjala edustavat hyvin Suomen harvaanasuttuja alueita. Lapin väestöstä asuu maaseutualueella 41 prosenttia ja Pohjois-Karjalassa 49 prosenttia koko maan vastaavan osuuden jäädessä 27 prosenttiin (Tilastokeskus 2020b). Työvoiman ulkopuolisiksi henkilöiksi määrittelimme työttömät, äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaalla olevat, opiskelijat, sairauslomalla olevat sekä eläkeläiset. Kohdensimme tarkastelumme näihin henkilöihin, koska heidän palvelutarpeensa eroavat laadullisesti työllisistä, vaikka heidän Kelan ja TE-toimiston digipalveluiden käyttökerrat eivät tilastollisesti merkitsevästi eronneet työllisten käyttökerroista Lapissa ja Pohjois-Karjalassa (Kela: khi²=14,344, p=0,073; TE: khi²=9,529, p=0,390). Tämän vuoksi mallintaminen erillisinä osaryhminä on perusteltua.

Tutkimuksen selittävät ja selitettävät muuttujat

Selitettävä muuttuja (johdantokysymys):

”Kuinka monta kertaa viimeksi kuluneen kuukauden aikana (30 vuorokautta) olette asioinut alla olevien palveluntarjoajien toimipisteissä JA käyttänyt samojen palveluntarjoajien internetpalveluja? Ilmoittakaa asiointikertojenne lukumäärät niille varattuun tilaan.”

• Kela
• TE

Selittävät muuttujat:

• Välimatka kuntakeskukseen km
• Ikä
• Koulutus:

Dummy 1:Ammattikoulututkinnon tai opistoasteen tutkinnon suorittaneet

Dummy 2: Korkeakoulututkinnon (AMK tai yliopisto) suorittaneet

Referenssiluokka: Kokonaan vailla ammatillista koulutusta olevat yhdistettynä ammatillisen kurssin tai kansanopistotutkinnon suorittaneisiin.

Kuvailevat tutkimustulokset

Yhteenvetona (Liite 1.) Kelan ja TE-keskuksen palveluiden käyttäjien (työvoiman ulkopuolella) kuvailevasta tarkastelusta voidaan sanoa, että Kelan palveluiden käyttäjät ovat keskimäärin noin 7 vuotta TE-keskuksen palveluiden käyttäjiä vanhempia, asuvat vakituisesti keskimäärin noin 5 kilometriä lähempänä kuntakeskusta ja ovat jonkin verran korkeammin koulutettuja (Kelan palveluiden käyttäjät: 17 prosentilla korkeakoulututkinto/TE-keskuksen palveluiden käyttäjät: 11 prosentilla korkeakoulututkinto).

Taulukko 2.   Kelan ja TE-keskuksen kuukausittaiset digiasiointikerrat niillä työvoiman ulkopuolisilla kansalaisilla, jotka käyttävät vähintään kerran kuukaudessa joko käyntiasiointipalveluja tai digipalveluja tarkasteltuna välimatkan suhteen kuntakeskukseen.

Verrattaessa välimatkan suhteen Kelan ja TE-keskuksen digitaalisten palveluiden käyttökertoja (Taulukko 2.) havaitaan kauempana kuntakeskuksesta (yli 10 km) asuvien työvoiman ulkopuolella olevien kansalaisten käyttävän molempien palveluntarjoajien digitaalisia palveluita huomattavasti lähempänä kuntakeskusta asuvia harvemmin (5 käyttökertaa tai enemmän/kk: Kela: korkeintaan 10 km: 15 %, yli 10 km: 2 %; TE: korkeintaan 10 km: 22 % yli 10 km: 4 %). Ilmiöllä voi olla yhteys palveluiden heikkoon saatavuuden kokemukseen syrjäseuduilla, jonka Selkälä ym. (2016) havaitsivat heikkenevän välimatkan kasvaessa kuntakeskukseen erityisesti Kelan palveluissa. Selkälän ym. (2016) mukaan Kelan palveluiden saatavuuskokemuksen heikentyminen syrjäseuduilla on todennäköisemmin yhteydessä palveluntarjoajan verkkopalvelujen ominaisuuksiin kuin hitaisiin internetyhteyksiin.

Monitasomallinnuksen toteutus ja hyödyt

Selittävien muuttujien yhteys Kelan ja TE-keskuksen kuukausittaiseen digiasiointiin mallinnettiin negatiiviseen binomijakaumaan perustuvalla monitasoregressiomallilla. Monitasoregressiomallinnus (multilevel, hierarchical) mahdollistaa digiasioinnin mallintamisen itsenäisenä selittäjänä suhteessa toimipisteasiointiin. Toimipisteasioinnin vaikutus on tärkeää kontrolloida huomioiden sen asema hierarkkisesti digiasiointia ylempänä tekijänä. Tämä johtuu siitä, että osa selittäjämuuttujien (esimerkiksi matka kuntakeskukseen) havaitusta vaikutuksesta digiasiointiin selittyy vastaajien taipumuksella käyttää ylipäätään tarkastelun kohteena olevaa palvelua (esim. Kela). Tämä vaikutus (toimipisteasioinnin ja digiasioinnin välinen hierarkkinen riippuvuus) täytyy poistaa kiinnostuksen kohteena olevien selittäjämuuttujien vaikutuksesta digiasiointiin mallintamalla se itsenäisenä tekijänä monitasoanalyysissä. Henkilöt, jotka käyttävät paljon esimerkiksi Kelan toimipistepalveluja, käyttävät todennäköisesti paljon myös Kelan e-palveluja, koska taipumus käyttää Kelan palveluita ylipäätään on tällaisilla henkilöillä suuri riippumatta palvelumuodosta (toimipistepalvelu/digipalvelu). Vastaavasti ne henkilöt, joilla ei ole taipumusta käydä Kelan toimipisteissä, eivät myöskään todennäköisesti käytä paljon Kelan e-palveluita. Eri palveluntarjoajien toimipisteasioinnin ja digiasioinnin välillä esiintyy siis todennäköisesti riippuvuutta, jonka aineistohavainnot myös vahvistivat. Riippuvuus esiintyy kuitenkin negatiivisena molempien palveluntarjoajien palveluissa, siten että digitaalisen asioinnin lisääntyessä käyntiasiointi vähenee ja päinvastoin (KELA: khi²: 81,674, p<0,001; Spearman’s rho: -0,358; TE: khi²: 33,302, p<0,01; Spearman’s rho: -0,380). Havainnot vihjaavat digitaalisen asioinnin voivan korvata käyntiasiointia molemmilla tarkastelluilla palveluntarjoajilla, mutta toisaalta kyseessä voi olla näennäisriippuvuus, jonka luonne paljastuu vasta lopullisen mallinnuksen yhteydessä.

Yllä kuvattu hierarkkinen toimipiste- ja digiasioinnin välinen riippuvuus voi myös poiketa Kelan ja TE-toimiston palveluiden välillä. Monitasomallinnus mahdollistaa digiasioinnin valintataipumuksen selittämisen toimipisteasioinnista riippumatta. Tämä mahdollistuu poistamalla toimipisteasioinnin ja digiasioinnin välinen riippuvuus selittävien muuttujien selitysasteista, jonka seurauksena jäljelle jäävät selitysasteet kuvaavat näiden tekijöiden vaikutusta digiasiointiin riippumatta toimipisteasioinnin samankaltaistavasta vaikutuksesta. Tällaisen oleellisesti niin selitettävään muuttujaan kuin selittäjämuuttujiinkin yhteydessä olevan kontrollimuuttujan pois jättäminen mallista voi tuottaa harhaisia kerroinestimaatteja (omitted variable bias) (Wooldridge 2009, 507). Kun lisäksi tunnistetaan toimipisteasioinnin hierarkkinen suhde digiasiointiin ja käytetään monitasomallinnusta, päästään luotettavampaan lopputulokseen kuin yksitasoista regressiomallinnusta käytettäessä.

Monitasomallinnuksessa aineiston sulautettu, monitasoinen rakenne huomioidaan jakamalla jäännösvaihtelu eri tasoille, joita tutkimuksessamme vastaavat digiasiointi (taso 1) ja toimipisteasiointi (taso 2) (ks. Hoffman & Rovine 2007; Hox, 2010; Snijders & Bosker 2012). Koska digiasiointi ymmärretään monitasorakenteessa toimipisteasioinnille alisteisena tapahtumana, voidaan monitasomallintamisen avulla toimipisteasioinnin samankaltaistava vaikutus digiasiointiin poistaa digiasioinnista. Toisin sanoen tällöin mallissa mukana olevien kiinteiden selittäjien tuottamasta vaihtelusta digiasiointiin on poistettu toimipisteasioinnin ja digiasioinnin välinen riippuvuus. Hierarkkisesti korkeammalle tasolle kuuluvan muuttujan (toimipisteasiointi) tuottama samankaltaistumisvaikutus alemman tason muuttujan (digiasiointi) vaihteluun osoitetaan tyypillisesti sisäkorrelaatiolla (ICC).

Tässä tutkimuksessa selittävien tekijöiden riippuvuuden mallintaminen suhteessa digisiointiin perustuu Poisson-todennäköisyysjakaumaan selitettävän muuttujan arvojen muodostuessa käyntikerroista. Tavanomaisen Poisson-monitasomallinnuksen hyödyntäminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen Poisson-todennäköisyysjakauman perustuessa oletukseen selitettävän muuttujan keskiarvon ja varianssin yhtäsuuruudesta. Koska eri maakuntien digiasiointikertoja kuvaavien muuttujien jakaumat ovat oikealle vinoja, muuttujien varianssi ylittää selvästi niiden keskiarvon, muodostaen ns. ”overdispersion” -ongelman (Azen & Walker 2011). Tästä syystä käytimme negatiiviseen binomijakaumaan perustuvaa Poisson -monitasomallinnusta tavanomaisen Poisson -monitasomallinnuksen sijasta, joka mahdollistaa lukumäärien mallinnuksen myös ”overdispersion” -tapauksissa (DeMaris 2004, 364; Heck ym. 2012, 102; Riggs & Lalonde 2017, 118).

Käyntikertoja tai lukumääriä koskevan ilmiön mallintamisessa tulee lisäksi huomioida niissä tyypillisesti esiintyvien ”ei lukumäärää” tai ”nolla kertaa” -tapausten mallintamiseen liittyvät haasteet. Tässä tapauksessa ”nolla kertaa” tapausten suuri määrä eri palvelumuotoja koskevissa asiointikysymyksissä kertoo siitä, että suurin osa vastaajista ei käytä lainkaan kysyttyjä palveluja. Tällaiset henkilöt poikkeavat sisällöllisesti tutkittavan ilmiön kannalta niistä henkilöistä, jotka ovat asioineet vähintään kerran kuukaudessa toisessa palvelumuodossa (esim. asiointipalvelu), vaikka eivät olisikaan asioineet toisessa yhtään kertaa. Tällaiset henkilöt kuitenkin käyttävät palvelua ylipäätään, toisin kuin ne henkilöt, jotka eivät käytä kumpaakaan palvelumuotoa. Näiden kahden ryhmän ”nolla kertaa” vastaukset ovat siten seurausta sisällöllisesti erilaisista prosesseista. Tätä lukumääräaineistojen tyypillistä piirrettä hallitaan ns. ”zero-inflated” -mallintamisen avulla (Allison 2012; Xie ym. 2013; Fisher ym. 2017, 79). Omassa tarkastelussamme keskitymme ainoastaan niihin vastaajiin, jotka käyttävät jompaakumpaa tarkastelluista palvelumuodoista (asiointipalvelu/internetpalvelu) vähintään kerran kuukaudessa, mistä syystä tätä rakenteellista ongelmaa ei tarkastelussamme esiinny. Mallintamisessa voitiin siten käyttää tavanomaista negatiiviseen binomijakaumaan perustuvaa Poisson -monitasomallinnusta. Lomakekysymyksen muotoilulla varmistettiin, että vastaajat arvioivat palvelujen käyttöä yhdenmukaisesti viimeksi kuluneen kuukauden aikana (30 vrk). Tästä syystä selitettävät muuttujat (internet-palveluiden käyttökerrat) muodostuvat samaan aikajaksoon suhteutetuista lukumääristä eikä yksilöllisesti vaihtelevia aikajaksoja (offset) aineistossamme esiinny.

Ryhmittelevien tason-2 muuttujien (Kelan toimipisteasiointi kuukauden aikana & TE-toimiston toimipisteasiointi kuukauden aikana) jakaumat painottuivat korkeintaan 2 kertaa kuukaudessa palvelua käyttäviin siten, että Kelan toimipisteasiointia yli 2 kertaa kuukaudessa käyttäneitä oli koko aineistossa 12 henkilöä, joiden käyttökerrat jakautuivat kolmen ja kymmenen käyttökerran välille. TE-toimiston toimipisteasiointia yli 2 kertaa kuukaudessa käyttäneitä oli koko aineistossa vain yksi henkilö. Koska toimipisteasiointimuuttujat kuuluvat käyttämässämme monitasomallinnuksessa tasolle 2, muuttujat luokiteltiin uudelleen siten, että yli 2 kertaa kuukaudessa toimipisteasiointia käyttäneet yhdistettiin 2 kertaa kuukaudessa palvelua käyttäneisiin. Näin vältettiin vain muutamasta henkilöstä koostuvien tason 2 muuttujien luokkien muodostuminen maakuntakohtaisessa tarkastelussa.

Monitasomalleja rakennettaessa välimatkamuuttujan (matka kuntakeskukseen) sallittiin muodostaa tasolle-2 kuuluvan toimipisteasiointimuuttujan jokaiselle arvolle oma kulmakertoimensa. Toisin sanoen välimatkamuuttujan kulmakertoimen sallittiin vaihdella vapaasti toimipisteasiointimuuttujan arvojen sisällä. Tällaista mallia kutsutaan satunnaiskertoimien malliksi (Ellonen 2006, 132). Ratkaisu perustuu oletukseen, että toimipisteasioinnin samankaltaistavan vaikutuksen ohella välimatkamuuttujan yhteys digiasiointiin voi vaihdella toimipisteasioinnin funktiona. On esimerkiksi mahdollista, että toimipisteasioinnin lisääntyessä välimatkan kasvun digiasiointia lisäävä vaikutus voimistuu. Suhde voi esiintyä myös päinvastaisena, jolloin välimatkan kasvu kuntakeskukseen lisäisi digiasiointia enemmän käyntiasioinnin vähentyessä.

Monitasomallinnuksen käyttö mahdollistaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin vastaamisen:

1. Kuinka paljon eri tekijät selittävät Kelan ja TE-keskuksen digipalveluiden käyttöä, kun niiden vaikutuksesta on poistettu taipumus käyttää ylipäätään kyseisen palveluntarjoajan asiointipalveluja?
2. Voidaanko digipalveluilla korvata julkisten palveluntuottajien asiointipalveluja syrjäseuduilla?
3. Esiintyykö selittävien muuttujien (taso-1) välisiä yhdysvaikutuksia digitaalisten palveluiden käyttöön?

Toiseen tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää sen selvittämistä, vaihteleeko välimatkan vaikutus digipalveluiden käyttöön käyntiasiointikertojen funktiona. Mikäli välimatkamuuttujan (taso–1) ja käyntiasiointimuuttujan (taso–2) välillä havaitaan negatiivinen tasojen välinen yhdysvaikutus (cross-level interaction) suhteessa digipalveluiden käyttöön, kertoo se siitä, että digipalvelut korvaavat syrjäseudun asukkaiden käyntiasiointia. Käytännössä tällainen yhdysvaikutus esiintyisi siten, että välimatkan kasvu kuntakeskukseen kasvattaisi digipalveluiden käyttöä eniten käyntiasioinnin ollessa vähäisintä. Vastaavasti käyntiasioinnin lisääntyessä välimatkan digiasiointia lisäävä vaikutus heikkenisi. Mitä voimakkaampia tällaisia yhdysvaikutuksia havaitaan, sitä enemmän digiasiointi korvaa käyntiasiointia. Tämä johtuu siitä, että jos digiasiointi aidosti korvaa käyntiasiointia syrjäseuduilla, on digiasioinnin lisäännyttävä välimatkan kasvaessa silloin kun käyntiasiointi vähenee. Vastaavasti voidaan ajatella, että mikäli korvaavaa vaikutusta ei esiinny, täytyisi välimatkan digiasiointia lisäävän vaikutuksen esiintyä suunnilleen samansuuruisena käyntiasiointimuuttujan kaikilla arvoilla.

Mallintaminen toteutettiin monitasomallintamiselle tyypilliseen tapaan ns. ”bottom-up” -periaatetta noudattaen, jolloin malliin lisätään ensin päävaikutukset ja vasta sen jälkeen yhdysvaikutukset, jokaisessa vaiheessa estimaattien tilastollinen merkitsevyys tarkistaen (Hox 2010, 56). Välimatka-asteikolliset muuttujat keskitettiin. Keskittäminen helpottaa päävaikutusten tulkintaa, jos mallissa on mukana välimatka-asteikollisten ja kategoristen muuttujien välisiä yhdysvaikutuksia (DeMaris 2004, 106–107; Draper & Smith 1998, 371–375). Monitasomalleissa käytetään joko ”grand-mean centering” – tai ”group-mean centering” -keskittämistä, joista jälkimmäinen perustuu ryhmittelevän muuttujan (taso-2) ryhmäkeskiarvojen ympärillä keskittämiseen. Eri keskittämistavat mahdollistavat erityyppisiin tutkimuskysymyksiin vastaamisen (Bell ym. 2018, 2033; Hox 2010, 69). ”Group-mean centering” sopiierityisesti tilanteisiin, joissa mallinnetaan tasojen välisiä (cross-level interaction) yhdysvaikutuksia tai tasolle-1 kuuluvien muuttujien välisiä kaksisuuntaisia yhdysvaikutuksia (Hox 2010, 69; Enders & Tofighi 2007, 136). Koska ”grand-mean centering” -keskittämiseen perustuen emme löytäneet kummankaan tutkitun maakunnan kummankaan palvelumuodon (Kela/TE) malleista tilastollisesti merkitsevää satunnaiskerroinvaihtelua, ei myöskään tasojen välisiä yhdysvaikutuksia voinut esiintyä. Tästä syystä tasojen välisiä yhdysvaikutuksia ei mallinnettu eikä ”grand-mean centering” -keskittämiselle tarvinnut harkita vaihtoehtoista keskittämistapaa.

Mallinnuksessa lähdettiin liikkeelle ns. nollamallista, jolla osoitettiin ryhmittelevän tason 2 käyntiasiointimuuttujan samankaltaistava vaikutus digiasiointiin. Tämän jälkeen malleihin lisättiin välimatka kuntakeskukseen satunnaisesti vaihtelevaksi selittäjämuuttujaksi. Näin testattiin, löydetäänkö tasojen välisen yhdysvaikutuksen esiintymisen kannalta välttämätöntä satunnaiskerroinvaikutusta (random slope effect). Toisin sanoen selvitettiin, vaihteleeko välimatkan vaikutus digipalveluiden käyttöön satunnaisesti käyntiasiointikertojen sisällä (taso 2). Tämän jälkeen malleihin lisättiin loput kiinteät selittäjät, jonka jälkeen seuraavassa vaiheessa lisättiin vielä kaksisuuntaiset yhdysvaikutukset. Tämän jälkeen sellaiset tilastollisesti ei-merkitsevät parametrit poistettiin malleista, joiden päävaikutukset eivät olleet mukana merkitsevissä yhdysvaikutuksissa. Lopuksi testattiin vielä uudelleen satunnaiskerroinvaikutuksen esiintyminen lopullisen mallin yhteydessä.

Tutkimustulokset

Tulostemme mukaan sekä Kelan että TE-toimiston digipalveluissa havaittiin heikko satunnaisvakiovaikutus (random intercept effect), mutta se ei ollut kummankaan palveluntarjoajan osalta tilastollisesti merkitsevä. Tästä syystä myöskään sisäkorrelaatioita (ICC) ei laskettu, joilla tyypillisesti osoitetaan ryhmittelevän muuttujan samankaltaistamisvaikutuksen suuruus. Tulokset osoittavat lisäksi molempien palveluntarjoajien osalta, että välimatkan vaikutus digiasiointiin ei vaihtele satunnaisesti käyntiasiointimuuttujan luokissa eli satunnaiskerroinvaikutusta ei esiinny. Voidaan siis todeta, että myöskään sellaista digiasioinnin käyntiasiointia korvaavaa vaikutusta välimatkan kasvaessa kuntakeskukseen ei löydetty, mitä lähdettiin etsimään.

Taulukko 3.   Eri tekijöiden yhteys Kelan ja TE-keskuksen verkkopalveluiden käyttökertoihin (kk).

Negatiiviseen binomijakaumaan perustuva monitasomallinnus. Tason-2 ryhmittelevinä tekijöinä Kelan ja Te-keskuksen käyntiasiointikerrat. Jatkuvat muuttujat keskitetty ns. ”grand-mean centering” keskittämistapaa käyttäen *p<0,05, **p<0,01, ***p<0,001. Exp(β) = ln^β.

Tulosten mukaan (Taulukko 3.) välimatkan kasvu kuntakeskukseen vähentää sekä Kelan että TE-toimiston internetpalveluiden käyttöä, mutta havaittu negatiivinen vaikutus oli TE-palveluiden osalta selvästi voimakkaampi. 10 km välimatkan lisäys kuntakeskukseen vähentää Kelan internetpalveluiden käyttöä 2,7 % (1-exp(β x 10)) x 100, kun vastaavalla tavalla laskettuna välimatkan lisäys kuntakeskukseen vähentää TE-toimiston digipalveluiden käyttöä 22 %. Vaikka Kelan osalta havaittu negatiivinen vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä, tulos osoittaa selvästi välimatkan kasvun kuntakeskukseen vaikuttavan eri tavoin Kelan ja TE-toimiston digipalveluiden käyttöön, kun huomioidaan Kelan osa-aineiston lähes kaksi kertaa suurempi koko TE-toimiston osa-aineistoon verrattuna. Tämä lisää todennäköisyyttä, että havaittu ero Kelan ja TE-toimiston välillä esiintyy myös perusjoukossa, koska tilastollisen voiman selvästä heikkenemisestä huolimatta Kelan osa-aineistoon verrattuna TE-toimiston osa-aineistossa löydetään huomattavasti voimakkaampi negatiivinen vaikutus.

Ikä on yhteydessä molempien palveluntarjoajien internetpalveluiden käyttöön siten, että käyttö lisääntyy molempien palveluntarjoajien osalta suunnilleen saman verran vastaajien ikääntyessä. Iän vaikutus internetpalveluiden käyttöön on kuitenkin hyvin pieni, eikä tilastollisesti merkitsevä kummankaan palveluntarjoajan palveluissa. Koulutuksen vaikutus internetpalveluiden käyttöön eroaa Kelan ja TE-keskuksen välillä. Kelan osalta siirryttäessä kouluttamattomista (sisältäen myös ammatillisen kurssin tai kansanopistotutkinnon suorittaneet) ammattikoulun tai opistotasoisen tutkinnon suorittaneisiin internetpalveluiden käyttö kasvaa huomattavasti ((expβ – 1) x 100 = 93 %). Koulutusvaikutus on kuitenkin selvästi heikompi siirryttäessä kouluttamattomista korkeakoulututkinnon suorittaneisiin (43 %). TE-toimiston viimeistä mallia edeltävässä mallissa siirryttäessä kouluttamattomista ammattikoulun tai opistotasoisen tutkinnon suorittaneisiin (Dummy 1) ei internetpalveluiden käyttö lisäänny läheskään yhtä paljon kuin Kelan palveluissa, vaikka vaikutus onkin selvästi positiivinen (22 %). Kerroinestimaatin tilastollinen merkitsevyys ylittää (p=0,087) nollahypoteesin hylkäämisrajan niukasti (p<0,05), mutta siitä huolimatta tulokseen voidaan suhtautua varovaisen myönteisesti, kun muistetaan tilastollisten merkitsevyysrajojen sopimuksenvaraisuus. Verrattaessa kouluttamattomia korkeakoulututkinnon suorittaneisiin havaitaan negatiivinen koulutusvaikutus TE-toimiston internetpalveluiden käytön vähentyessä 69 % ((1–expβ) x 100). Poistettaessa lopuksi tilastollisesti ei-merkitsevät selittäjät TE-toimiston mallista, päädytään lopullisessa mallissa välimatkan osalta samaan lopputulokseen. Sen sijaan koulutuksen negatiivinen vaikutus voimistuu 69 prosentista 74 prosenttiin siirryttäessä kouluttamattomista korkeakoulututkinnon suorittaneisiin.

Kokonaisuutena ottaen voidaankin todeta koulutuksen digipalveluiden käyttöä lisäävän vaikutuksen olevan selvästi heikompi TE-toimiston kuin Kelan palveluissa. Tulkinta riippuu paljon myös siitä, mitä koulutusryhmiä keskenään halutaan verrata. Jos korostetaan kouluttamattomien vertailua korkeakoulutettuihin, koulutuksen kasvu vähentää selvästi TE-toimiston internetpalveluiden käyttöä. Tulos voi kertoa myös TE-toimiston palveluiden erityisluonteesta, joista suurin osa liittyy työllistymistä tukeviin palveluihin. On mahdollista, että korkeakoulutetut etsivät työtä ensisijaisesti muita kanavia, kuin TE-toimiston verkkopalveluja käyttäen.

Kelan palveluissa havaittiin myös sekä välimatkan ja koulutuksen että iän ja koulutuksen negatiivinen yhdysvaikutus digipalveluiden käyttöön. Välimatkan ja koulutuksen yhdysvaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,059), vaikka olikin hyvin lähellä nollahypoteesin hylkäämisrajaa (p<0,05). Välimatkan ja koulutuksen yhdysvaikutusta voidaan tulkita siten, että ammattikoulun ja opistotasoisen tutkinnon suorittaneilla välimatkan Kelan digipalveluiden käyttöä lievästi heikentävä vaikutus voimistuu verrattuna kouluttamattomiin henkilöihin. Tämä on ymmärrettävää, kun huomioidaan, että lähimpänä kuntakeskusta asuvat tyypillisesti korkeammin koulutetut työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt, jotka myös käyttävät kouluttamattomia kansalaisia enemmän Kelan digipalveluita, olihan koulutuksen päävaikutus merkittävä juuri Kelan digipalveluissa. Tästä syystä digipalveluiden käyttö laskee jyrkemmin välimatkan vaikutuksesta tällaisilla henkilöillä, joilla palvelun käyttö ylipäätään on runsaampaa. Iän ja koulutuksen negatiivinen yhdysvaikutus viittaa puolestaan siihen, että iän digipalveluiden käyttöä lievästi kasvattava vaikutus heikkenee korkeammin koulutetuilla. Sitä voidaan tulkita kuten välimatkan ja koulutuksenkin välistä yhdysvaikutusta huomioimalla, että nuoremmat korkeammin koulutetut työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt käyttävät ylipäätään enemmän Kelan verkkopalveluja kuin vastaavan ikäiset vähemmän koulutetut henkilöt. Tästä syystä iän mukanaan tuoma digiasioinnin vähentyminen on koulutetummilla henkilöillä voimakkaampaa, joka havaitaan negatiivisena yhdysvaikutuksena iän ja koulutuksen välillä.

Johtopäätökset

Pohjoismaisissa digitalisaatioon liittyvissä strategiadokumenteissa digitalisaatio esitetään välttämättömänä ja positiivisena prosessina, jossa digitalisaatioon kytkeytyvillä reformeilla pyritään muokkaamaan perinteistä hyvinvointiyhteiskuntaa kohti kilpailuyhteiskuntaa yrittäjyyttä, innovaatiota, joustavuutta, kilpailukykyä ja kasvua korostettaessa (Schou & Hjelholt 2018). Vaikka digitaaliset sosiaalipalvelut verrattuna digiterveyspalveluihin eivät ole olleet digitalisaation eturintamassa, on sosiaalipalveluiden digitalisaatiolla yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia (Kauppila ym. 2018; Zechner 2019). Juho Saari (2017) on luonnehtinut edeltäviä vuosia Suomessa termillä sosiaalipolitiikan kylmä kausi, jossa uuden ajan hyvinvointivaltion rakentumista määrittävät jatkuva niukkuus sekä erilaiset leikkauksia ja uudistuksia ohjaavat rakenteelliset intressit. Tästä näkökulmasta digitalisaatio on muodostunut välineeksi toteuttaa tarpeellisiksi katsottuja leikkauksia ja uudistuksia. Usein uudistuksiin on sisältynyt käyntiasioinnin korvaaminen digiasioinnilla ja kansalaisen oman aktiivisen roolin ja vastuun korostuminen (Eronen ym. 2020, 97–122).

Artikkelissa olemme analysoineet monitasoregressiomallinnuksen avulla, miten digiasiointi korvaa käyntiasiointia Suomen syrjäseuduilla työvoiman ulkopuolella olevien kansalaisten keskuudessa. Tutkimustulostemme perusteella ei voida osoittaa, että digipalvelut korvaisivat käyntiasiointia välimatkan kasvaessa kuntakeskukseen. Toisaalta välimatkan kasvu näyttää vähentävän enemmän TE-keskuksen, kun Kelan digipalveluiden käyttöä. Tässä mielessä tulokset ovat ristiriidassa aiempien havaintojen (Selkälä ym. 2016) kanssa koskien palveluiden saatavuuden kokemusta syrjäseuduilla, jonka havaittiin heikkenevän internetin käytön lisääntyessä erityisesti Kelan palveluissa. On kuitenkin muistettava, että palveluiden saatavuuden kokemus ja konkreettiset käyttökerrat ovat eri asioita, eikä niitä voi suoraan rinnastaa.

Tulostemme mukaan korkeampi koulutus on yhteydessä Kelan digipalveluiden lisääntyneeseen käyttöön, mutta ei TE-keskuksen digipalveluiden käyttöön. Havaitsemamme iän vaatimaton yhteys digipalveluiden käyttöön ei sovi vallitseviin mielikuviin digisyrjäytyneistä ikääntyneistä ihmisistä. Sen sijaan voidaan todeta väestön ammatillisen koulutuksen merkityksen korostuvan. Siinä missä korkeimmin koulutetut voivat hakea töitä eri kanavien kautta ja heillä on lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet toimia aktiivisina digikansalaisina, ammattikouluttamattomat ja vailla toisen asteen koulusta olevat näyttävät syrjäytyvän entistä enemmän digitalisaation myötä. Vaikka he käyttäisivätkin tietotekniikkaa esimerkkisi viihdekäyttöön, heillä ei useinkaan ole työelämässä ja digiasioinnissa tarvittavaa verkkoasiointiosaamista.

Tutkimustuloksemme heijastelevat aiempia ristiriitaisia tutkimustuloksia julkisrahoitteisten palveluiden digitalisaation ja ICT:n hyödyistä hallinnossa (Feeney & Welch 2012; Meijer & Torenvlied 2016; de la Fuente 2014; Zheng ym. 2014). Suomessa väestö näyttää eriytyvän suhteessa digitalisaatiokehitykseen, koska kaikki ihmiset eivät uudistuksista ja tavoitteista huolimatta kiinnity työelämään. Lisäksi kuten Juho Saari (2017) toteaa, vallitsee myös epäselvyys siitä, missä määrin erilaiset ihmisiä koskettavat yhteiskuntapoliittiset ilmiöt ovat yhteiskunnan rakenteiden määräämiä ja pysyviä. Artikkelitutkimuksemme perusteella monilla vailla ammatillista koulutusta olevilla ei näytä olevan digikansalaisvalmiuksia, mitä voi pitää rakenteellisena yhteiskuntapoliittisena ongelmana. Resurssoinnit ammatilliseen koulutukseen ja työmarkkinoille pääsyyn helpottamiseksi tulisikin mieltää investointina, joka mahdollistaisi digitalisaation hyötyjen ulosmittaamisen koko yhteiskunnassa. Puhe toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta pelkkänä menoeränä sekä riskit matalapalkkaisten työmarkkinoiden kurjuudesta palkansaajille asettunevat näin laajempaan yhteiskuntapoliittiseen kontekstiin.

Artikkelitutkimuksemme on toteutettu ennen koronatilanteesta aiheutunutta digiloikkaa. Tutkimustuloksemme antavat lisäinformaatiota kevään 2020 koronatilanteessa realisoituneille digiasiointitarpeille väestöryhmittäin, asiointityypeittäin ja asuinalueittain. Koronapandemian seuraukset saattavat pitkittyessään jopa tehdä tunnistamistamme digiasiointiin liittyvistä yhteiskuntapoliittisista ongelmista vaikeampia ja kalliimpia hallita. Olisikin hyödyllistä tutkia tarkemmin, millaisia vaikutuksia viimeaikaisella kehityksellä on kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta ja analysoida, millaisilla politiikkatoimilla niihin voitaisiin vastata. Koneoppimiseen liittyvä työn roolin murros yhteiskunnassa pakottaa tulevina vuosikymmeninä miettimään yhteiskuntapoliittista hyvinvointipolitiikkaa uudesta näkökulmasta (Hiilamo 2020). Koska digitalisaatioreformeja on toteutettu eri maissa eri tavalla, vertaileva tutkimusasetelma tuottaisi mielenkiintoista kansainvälistä lisätietoa digiasioinnin yhteiskuntapoliittisista vaikutuksista ja auttaisi arvioimaan eri politiikkatoimia asiointityypeittäin.

Lähteet

Allison, P. 2012. Do we really need zero-Inflated models? Luettu 10.4.2020 https://statisticalhorizons.com/zero-inflated-models

Antoun, C. 2015. Who Are the Internet Users, Mobile Internet Users, and Mobile-Mostly Internet Users? Demographic Differences across Internet-Use Subgroups in the U.S. In: D. Toninelli & R. Pinter & P. de Pedraza (eds.) Mobile Research Methods: Opportunities and Challenges of Mobile Research Methodologies. London: Ubiquity Press, 99–117. DOI: http://dx.doi.org/10.5334/bar.g. License: CC-BY 4.0

Aro, T. 2018. MUUTTOLIIKE. Suhteessa kaupungistumiseen, työn murrokseen ja digitalisaatioon. Luettu 3.7.2020 https://docplayer.fi/109480622-Muuttoliike-suhteessa-kaupungistumiseen-tyon-murrokseen-ja-digitalisaatioon-vtt-asiantuntija-timo-aro.html

Asiakaspalvelu 2014 -Yhdessä palvelut lähelle. Julkisen hallinnon yhteisen asiakaspalvelun jatkovalmistelutyöryhmän loppuraportti 2014. Helsinki: Valtiovarainministeriö, Julkaisuja 20/2014.

Asher, H. 2012. Polling and the public. What every citizen should know. Eight edition. CQ Press. Washington, DC.

Azen, R. & Walker, C. M. 2011. Categorical data analysis for the behavioral and social sciences. New York: Routledge.

Bell, A. & Kelvyn, J. & Malcolm, F. 2018. Understanding and misunderstanding group mean centering: a commentary on Kelley et al.’s dangerous practice. Quality & Quantity 52, 2031–2036.

BaeBrandtzæg, P. & Heim, J. & Karahasanović, A. 2011. Understanding the new digital divide − A typology of Internet users in Europe. Luettu 3.7.2020 https://www.sciencedirect.com/science/journal/10715819

de la Fuente, J. M. R. 2014. E-government strategies in Spanish local governments. Local Government Studies 40(4), 600–620.

DeMaris, A. 2004. Regression with social data: Modeling continuous and limited response variables. New Jersey: John Wiley & Sons Inc.

Dewan, S. & Riggins, F. J. 2005. The Digital Divide: Current and Future Research Directions. Journal of the Association for Information Systems Vol. 6 No. 12, 298−337. Luettu 10.7.2020 https://pdfs.semanticscholar.org/d6c1/18d8c0461b350e9925103db435776714781d.pdf

Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) 2019. Maaraportti, Suomi. Luettu 5.5.2020 https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/scoreboard/finland

Draper, N. R. & Smith, H.1998. Applied regression analysis. New York: Wiley.

DIVSI Entscheider-Studie zu Vertrauen und Sicherheit im Internet 2013. Luettu 5.7.2020 https://www.divsi.de/wp-content/uploads/2013/07/DIVSI_Entscheiderstudie-130205-Druckfassung.pdf

Ellonen, N. 2006. Monitasoanalyysit ja niiden soveltaminen sosiaalitieteissä. Janus 14(2) 2006, 127–138.

Enders, C. K. & Tofighi, D. 2007. Centering predictor variables in cross-sectional multilevel models: A new look at an old issue. Psychological Methods 12(2), 121–138.

Eronen, A., Hiilamo, H., Ilmarinen, K., Jokela, M., Karjalainen, P., Karvonen, S., Kivipelto, M., Koponen, E., Leemann, L., Londén, P. & Saikku, P. 2020. Sosiaalibarometri 2020. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Etuuksien hakutavat 2020. Kela. Luettu 7.5.2020 https://www.kela.fi/etuuksien-hakutavat

Farrington, J., Philip, L., Cottrill, C., Abbott, P., Blank, G. & Dutton, W. 2015. Two-Speed Britain: Rural and Urban Internet. Aberdeen: Aberdeen University Press.

Feeney, M. K. & Welch, E. W. 2012. Electronic participation technologies and perceived outcomes for local government managers. Public Management Review 14(6), 815–833.

Fisher, W. H., Hartwell, S. W. & Deng, X. 2017. Managing Inflation: On the use and potential misuse of zero-Inflated count regression models. Crime & Delinquency 63(1), 77–87.

Heck, R. H. & Scott, T. L. & Tabata, L. N. 2012. Multilevel modeling of categorical outcomes using IBM SPSS. New York: Routledge.

Heeringa, S. G., West, B. T. & Berglund, P. A. 2010. Applied survey data analysis. Taylor & Francis. Boca Raton.

Heleniak, T. 2020. Migration and Mobility More Diverse, More Urban. In J. Grunfelder, G. Norlén, L. Randall & N. Sánchez Gassen (eds.) State Of The Nordic Region 2020, 40–50.

Hiilamo, H. 2020. Ilmastonmuutos, kestävyysvaje ja sotu-uudistus. Yhteiskuntapolitiikka 85(2), 197−203.

Hoffman, L. & Rovine, M. J. 2007. Multilevel models for the experimental psychologist: Foundations and illustrative examples. Behavior Research Methods 39, 101–117.

Hox, J. J. 2010. Multilevel analysis: Techniques and applications. New York: Routledge.

Kauppila, T., Kiiski, K. & Lehtonen, M. 2018. Sähköhelmenkalastus Sosiaalihuollon sähköisten palvelujen nykytila ja kehittämistarpeet. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 14/2018.

Kivipelto, M., Tanhua H. & Jokela, M. 2019. Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista. THL, Raportti 11/2019.

Laaksonen, S. 2013. Surveymetodiikka. Aineiston kokoamisesta puhdistamisen kautta analyysiin. Ventus Publishing.

Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista 571/2016. Luettu 5.1.2026 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2016/571

Lomakkeet 2025. Kela. Luettu 5.1.2026 https://www.kela.fi/lomakkeet

Mattila, H. 2019. Kelan suljetut palvelupisteet. Miten asiakkaat jatkavat asiointiaan palvelupisteen sulkemisen jälkeen? Kela, Työpapereita 147|2019.

Meijer, A. & Torenvlied, R. 2016. Social media and the new organization of government communications: An empirical analysis of twitter usage by the Dutch Police. American review of public administration 46(2), 143–161.

4G-yhteydet ovat hitaampia kuin muutama vuosi sitten ja paikalliset erot ovat valtavia – Katso, kuinka nopea nettiyhteys on kotikunnassasi (27.1.2020). Luettu 3.7.2020 https://yle.fi/uutiset/3-11174191

Parviainen, P., Kääriäinen, J., Honkatukia, J. & Federley, M. 2017. Julkishallinnon digitalisaatio – tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Luettu 7.6.2020 https://vnk.fi/fi/julkaisu?pubid=16202

Puheluhinnat 2019. Luettu 3.7.2020 https://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/puheluhinnat/index.html

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 2011. Hallitusohjelma, Valtioneuvoston kanslia, Hallituksen julkaisusarja 1/2011. Luettu 7.5.2020 https://vnk.fi/julkaisu?pubid=3604

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:23. Luettu 7.5.2020 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161662

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta (2019) Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. Luettu 7.5.2020 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-808-3

Ragnedda, M. & Kreitem, H. 2018. The Three Levels of Digital Divide in East EU Countries. World of Media. Journal of Russian Media and Journalism Studies 4, 5–26.

Randall, L. & Berlina, A. 2019. Governing the digital transition in nordic regions: The human element. NORDREGIO REPORT 2019:4. Luettu 9.7.2020 http://norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:1295022/FULLTEXT01.pdf

Riggs, J. & Lalonde, T. 2017. Handbook for applied modeling: Non-Gaussian and correlated data. Cambridge: Cambridge University Press.

Saari, J. 2017. Oleskeluyhteiskunta. Teoksessa J. Saari (toim.), Sosiaaliturvariippuvuus. Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? Tampere: Tampere University Press, 13–35.

Selkälä, A., Viinamäki, L., Suikkanen, A. & Vasari, P. 2016. e-Kansalaisuus syrjäseudulla. Internetin käyttökokemuksia Lapista. Yhteiskuntapolitiikka 81(3), 332–342.

Schou, J. & Hjelholt, M. 2018. Digitalization and Public Sector Transformations. Palgrave Macmillan.

Snijders, T. & Bosker, R. 2012. Multilevel analysis. An introduction to basic and advanced multilevel modeling. Thousand Oaks, CA: Sage.

Srinuan, C. & Bohlin, E. 2011. Understanding the digital divide: A literature survey and ways forward, 22nd European Regional Conference of the International Telecommunications Society (ITS): ”Innovative ICT Applications – Emerging Regulatory, Economic and Policy Issues”, Budapest, Hungary, 18th-21st September, 2011. Luettu 30.7.2020 https://www.econstor.eu/handle/10419/52191

Soita Kelaan. Luettu 3.7.2020 https://www.kela.fi/soita-kelaan

”Teen hakemukset öisin, sillä liitteitä pitää syöttää kahteen paikkaan” – Pienten kuntien sosiaalitoimet ja asiakkaat kritisoivat Kelan palveluita (20.5.2020) Luettu 4.4.2020 https://yle.fi/uutiset/3-11345855

Thompson, S. K. 2012. Sampling. Hoboken: Wiley & Sons.

Tihinen, M. (toim.) & Federley, M., Hyvärinen, S., Karttaavi, T., Keskitalo, S., Korhonen, M., Kääriäinen, J., Naumanen, M., Seisto, A. & Veijola, T. 2019. Kuntien digitaalisen toiminnan ja päätöksenteon kehittäminen sekä digitalisaation mahdollistaman säästöpotentiaalin tarkentaminen osana JTS-miljardia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 7/2019.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2011. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2011. Luettu 4.9.2020 https://stat.fi/til/sutivi/2011/sutivi_2011_2011-11-02_fi.pdf

Tilastokeskus 2020a. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö. Liitetaulukko 11. Internetin käyttö ja käytön useus 2019, %-osuus väestöstä. Luettu 4.9.2020 https://www.tilastokeskus.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_tau_011_fi.html

Tilastokeskus 2020b. Tunnuslukuja väestöstä alueittain 2019. Luettu 20.8.2020 https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/

Tuorila, H. 2017. ”Sähköisten tunnistamisvälineiden saavutettavuuden vaikutus palveluyhteiskunnan digitalisaatioon.” Yhteiskuntapolitiikka 82(1), 106–111.

van Dijk, J. 2009. The Digital Divide in Europe. Luettu 27.7.2020 https://www.researchgate.net/publication/265074677_The_Digital_Divide_in_Europe

Viinamäki, L., Selkälä, A. & Suikkanen, A. 2016. Havaintoja e-kansalaisuudesta eräissä EU-maissa, Suomessa ja Suomen Lapissa. Lumen. Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti 3/2016. Luettu 7.5.2020 http://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=25cbf626-1638-4815-9b4b-4613343e3f80

Viinamäki, L., Kivivirta, V., Selkälä, A., Voutilainen O., Syväjärvi, A. & Suikkanen, A. 2017. …ajasta ja paikasta riippumatta… Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla-hankkeen loppuraportti. Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. 1/2017. Luettu 3.7.2020 http://www.theseus.fi/handle/10024/137218

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2016. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2016. Luettu 4.9.2020 https://stat.fi/til/sutivi/2016/sutivi_2016_2016-12-09_fi.pdf

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2019. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2019. Luettu 3.7.2020 https://stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_fi.pdf

Wooldridge, J. 2009. Introductory Econometrics: A Modern Approach. South-Western Cengage learning. United States: Mason.

Xie, H., Tao, J., McHugo, G. & Drake, R. 2013. Comparing statistical methods for analyzing skewed longitudinal count data with many zeros: An example of smoking cessation. Journal of substance abuse treatment 45, 99–108.

Zhang & Feeney 2018. Managerial ambivalence and electronic civic engagement: The role of public manager beliefs and perceived needs. Public Administration Review, 78(1), 58–70.

Zechner, M. 2019. Is Finland Connected for e-Health and e-Welfare? Teoksessa Jing Tian-kui, Kuhnle Stein, Pan Yi, Chen Sheying (toim.) Aging Welfare and Social Policy. International Perspectives on Aging, vol 20. Cham: Springer.

Zheng, Y., Schachter, H. L. & Holzer, M. 2014. The impact of government form on e-participation: A study of New Jersey municipalities. Government Information Quarterly, 31(4), 653–659.

Liite 1.         Artikkelitutkimuksen kohdejoukon vastaajaprofiili.