Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit – Eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisen erojen ja erityisyyksien jäsennystä

6.10.2025

Artikkelikokoelma

Sari Halttunen (toim.), Susanna Helavirta (toim.)

Hyvinvointi ja kulttuuri

Käsiä rakentamassa tikuista taloa pöydälle.

Toimittajat:

Sari Halttunen, YTM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu
Susanna Helavirta, YTT, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu

Artikkelien kirjoittajat:

Tuija Eronen, YTT, koulutusasiantuntija, Jatkuvan oppimisen palvelut, Tampereen yliopisto
Sari Halttunen, YTM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu
Susanna Helavirta, YTT, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu
Riitta-Liisa Kumpulehto, YTM, lehtori, Sosiaali- ja terveystutkintokoulutus, Savonia ammattikorkeakoulu
Taina Lehtoranta, YTM, lehtori, Sosiaali- ja terveystutkintokoulutus, Savonia ammattikorkeakoulu
Päivi Petrelius, YTT, yliopettaja, Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, XAMK
Eeva Timonen-Kallio, YTT, yliopettaja/tutkimusvastaava, Terveys- ja hyvinvointi, Turun ammattikorkeakoulu

Tiivistelmä

Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit -artikkelikokoelma pohjautuu kansallisen VAASI-hankkeen kehittämistyöhön. Julkaisussa kuvataan hankkeessa toteutetun vaativan sijaishuollon osaamisprofiilien laadintaprosessia ja sen lopputulemaa.

Jo pidempään on tuotu esiin tarve tunnistaa eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisen eroja ja erityisyyksiä. Artikkelikokoelma palvelee nyt tätä tarvetta. Siinä tuodaan sijaishuollon toimijoiden, kouluttajaorganisaatioiden, lainsäätäjien ja päättäjien tiedoksi sijaishuollon henkilöstön käsityksiä omasta osaamisestaan, kuvataan osaamisen porrasteisuutta sijaishuollon eri muodoissa, tarkastellaan sijaishuoltoa kompleksisena toimintaympäristönä sekä pohditaan millaisilla uusilla tieto- ja osaamispohjilla ja ammatillisilla rakenteilla sijaishuollon laatua voidaan parantaa.

Osaamisprofiilit voivat käytännössä olla työntekijöiden sekä työnantajien apuna arvioitaessa lisä- ja täydennyskoulutuksen tarpeita. Ne voivat toimia myös rekrytoinnin tukena sekä työvälineenä työnantajan ja työntekijän välisissä kehityskeskusteluissa. Ne voivat omalta osaltaan myös tukea sijaishuollon kilpailutusosaamista yhtenäistämällä eri sijaishuoltopalveluihin liittyviä osaamisodotuksia. Osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen kautta haluamme tukea sijaishuollon ammatillista houkuttelevuutta ja henkilöstön pysyvyyttä.

Esipuhe

Susanna Helavirta, Sari Halttunen ja Eeva Timonen-Kallio

Tämä artikkelikokoelma on toteutettu osana kansallista Vaativan sijaishuollon osaamisen kehittäminen (VAASI) -hanketta. Viiden korkeakoulun (Turun ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Savonian ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu) toteuttama hanke saa rahoituksen Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ERS+). Hanke käynnistyi huhtikuussa 2023 ja se päättyy maaliskuussa 2026. Hankkeen tavoitteena on ollut kartoittaa sijaishuollon ammattilista osaamista ja osaamiseen liittyviä koulutustarpeita sekä tuottaa tältä pohjalta sijaishuollon henkilöstön käyttöön digitaalisia oppimismateriaaleja. Osaamiskartoituksen pohjalta hankkeen tavoitteena mukaisesti hankkeessa on myös laadittu vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit, joiden avulla voidaan tunnistaa eri tasoisiin sijaishuoltopalveluihin liittyvän osaamisen eroja ja erityisyyttä.

Artikkelikokoelmassa kuvataan VAASI-hankkeessa toteutetun vaativan sijaishuollon osaamisprofiilien laadintaprosessia ja sen lopputulemaa. Osaamisprofiilien laadinnasta vastasi Lapin ammattikorkeakoulu, mutta osaamisprofiilien kehittämistyö toteutettiin kaikilla VAASI-hankkeen toteuttajien alueilla – Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Kymenlaakson ja Lapin maakunnissa. Kehittämistyö tapahtui kullakin alueella yhteistyössä sijaishuollon ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret tilastojen valossa

Kuvaamme seuraavaksi millaisessa toimintaympäristössä vaativan sijaishuollon osaamisprofiileja on kehitetty. VAASI-hankkeen toiminnan aikana kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten vuosittaisessa määrässä ei tapahtunut suuria muutoksia. Tätä raporttia kirjoitettaessa tuorein tilastotieto oli vuodelta 2024. Sen mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 17 100 lasta eli 1,6 % lapsista. Heistä oli vuoden aikana huostaanotettuna 66 prosenttia eli 11 300 lasta. Sekä huostassa (muutos 0 %) olleiden lasten määrä, että sijoitettujen lasten määrä (-2 %) olivat vuoden 2024 tilastossa pysyneet varsin vakaina edelliseen vuoteen verrattuna. Myös kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä pysyi lähes samana suhteessa edelliseen vuoreen. Kiireellisesti sijoitettuna oli kaiken kaikkiaan 4 900 lasta (0,5 % väestön 0–17-vuotiaista). Tyypillisintä kiireellinen sijoitus oli 16–17-vuotiailla. (Lastensuojelu 2024.)

Kuvio 1. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleet lapset sekä heistä huostassa ja kiireellisesti sijoitettuna olleet vuosina 1991–2024 (Lastensuojelu 2024, 3).

Uusien huostaanottojen määrä väheni vuosina 2019‒2022 yhteensä 13 prosenttia. Trendi kääntyi kuitenkin 2023 ja uusien huostaanottojen määrässä oli pientä kasvua (+2 %). Vuonna 2024 uusien huostaanottojen määrä laski jälleen 2 prosenttia. Uusia huostaanottoja tehtiin vuonna 2024 yhteensä 1800. Huostaanotettujen kokonaismäärä pysyi lähes samana (-19 lasta). Uudet huostaanotot olivat aiempien vuosien tapaan edelleen yleisimpiä 13‒17-vuotiailla. (Lastensuojelu 2024, 4.)

Perhehoidossa olevien lasten osuus on ollut viime vuosina suuri. Vuoden 2024 viimeisenä päivänä huostassa oli 9400 lasta, joista yli puolet (53 %, 5000 lasta) oli perhehoidossa. Ammatilliseen perhehoitoon oli sijoitettuna 7 prosenttia ja laitoksiin 38 prosenttia huostassa olleista lapsista (kts. kuvio 2). Sijoitusmuodot vaihtelevat huomattavasti lapsen iän mukaan. Alle 6- vuotiasta lähes kaikki olivat sijoitettuna perhehoitoon, kun vastaavasti laitokseen oli sijoitettuna yli puolet 16–17-vuotiaista (kts. kuvio 2). (Lastensuojelu 2024, 9.)

Kuvio 2. Huostassa 31.12.2024 olleet lapset sijoitusmuodon mukaan(N=9435). (Lastensuojelu 2024, 9)

Kansallisesti koottu lastensuojelutilasto tekee myös näkyväksi, kuinka hyvinvointialueiden kesken oli eroja sen suhteen, mihin lapset oli sijoitettu (kts. Taulukko 1). Perhehoidon osuus huostassa olleista lapsista oli suurin Ahvenanmaalla (83 %) sekä Keski-Pohjanmaalla (74 %) ja pienin Itä-Uudellamaalla (35 %). Laitoksiin sijoitettujen lasten osuudet olivat suurimmat Länsi-Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla (46 %), kun taas pienimät osuudet olivat Ahvenanmaalla (9 %) ja Keski-Pohjanmaalla (22 %). (Lastensuojelu 2024, 8.) VAASI-hankkeen toimijoiden hyvinvointialueiden kesken ei ollut suuria eroja: Pirkanmaalla oli hieman suurempi perhehoitoon sijoitettujen lasten osuus muihin hanketoimijoiden hyvinvointialueisiin verrattuna, kun taas Kymenlaaksossa ja Satakunnassa oli hieman muita alueita suurempi osuus lapsista sijoitettu laitoshoitoon. Ammatilliseen perhehoitoon sijoitettujen lasten määrä oli Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla hieman muita alueita vähäisempää.

Taulukko 1. Huostassa 31.12.2024 olleet lapset sijoitusmuodon mukaan hyvinvointialueittain (Lastensuojelu 2024, 10)

Sijaishuoltopalvelut Suomessa

Sijaishuoltopalveluiden järjestämisvastuu on julkisella sektorilla (hyvinvointialueilla), mutta se tuottaa palveluista enää vain pienen osan. Palveluiden tuottaminen on tällä hetkellä pitkälti yksityisten toimijoiden (järjestöt ja yrityspohjaiset toimijat) vastuulla. Yksityisten palveluntuottajien osuutta on arvioitu eri tavoin eri yhteyksissä. Shanksin ym. (2021) pohjoismaisen vertailun mukaan sijaishuollon laitoshoidon yksityisten palvelutuottajien osuus on yli 80 prosenttia. Sosiaalihuollon porrasteisuus selvityksessä tuodaan puolestaan esiin, että yksityisen palveluntuotannon osuus lastensuojelun laitos- ja perhehoidossa on 71 prosenttia. Vastaava luku esim. ikääntyneiden laitoshoidossa on 10 prosenttia. (Heikkilä & Marjamäki 2024, 58–59).

Eriksson ja Harrikari (2023) ovat tarkastelleet sijaishuollon palvelutuotannon muutosta Suomessa vuosien 2018–2023 aikana. He nostavat tarkastelussaan esiin suomalaisen sijaishuoltopalvelun erityisyyksiä. Suomalaisen sijaishuollon tunnusomainen piirre on sen laitosvaltaisuus. Sen suhteen Suomi eroaa muista Pohjoismaista. Eriksson ja Harrikari (2023) hyödyntävät tarkastelussaan Shanksin ym. julkaisua. Se tekee näkyväksi, kuinka Suomi sijoittaa kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista lähemmäs puolet laitoshoitoon, Norjassa laitoksiin sijoitusten osuus on vain vajaa kymmenys. Eriksson ja Harrikari (2023, 554) toteavat, että laitoshoidon osuus on hienoisesti kaventunut vuoden 2012 perhehoidon ensisijaisuutta edellyttävän lakimuutoksen jälkeen, mutta merkittävää muutosta sijaishuollon rakenteessa ei ole tapahtunut. He arvioivat, että yksi taustalla vaikuttava tekijä lienee alle 18-vuotiaiden kodin ulkopuolelle sijoitettujen ikärakenne, jossa pienten alle kouluikäisten ja alakouluikäisten, useimmiten perhehoitoon sijoitettavien, määrä on pysynyt varsin tasaisena, mutta yläkouluikäisten määrä on kasvanut tasaisen voimakkaasti.

Eriksson ja Harrikari (2023, 554) tuovat Shanksin ym. (2021) julkaisua hyödyntäen esiin, kuinka pohjoismainen vertailu osoittaa, että yksityisten yritysten osuus sijaishuollon laitoshoidon palvelutuottajista on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Vaikka Suomen ja Ruotsin sijaishuoltomarkkinoiden kehitys on monelta osin seurannut samaa kaavaa 1990-luvulta alkaen, mailla on joitain eroavia kehityskulkuja ja erityispiirteitä. Ruotsissa yksityisten, yritysmuodoltaan voittoa mahdollistavien laitosten (78 %) rinnalla esiintyy pääosin julkista palvelutuotantoa (20 %). Suomessa yksityisten voittoa mahdollistavien yritysten osuus on vielä tätäkin suurempi (83 %) ja yleishyödyllisten (8 %) ja julkisten (10 %) palvelutuottajien osuudet ovat lähes samansuuruiset. Norjassa (45 %) ja Tanskassa (22 %) yksityisten voittoa mahdollistavien yritysten osuus palvelutuotannosta on tuntuvasti pienempi, vaikka maita ohjaa sama Euroopan talousaluetta sääntelevä lainsäädäntö. Eriksson ja Harrikari (2023, 554) arvioivatkin, että hankintalainsäädäntöä on tulkittu eri tavalla eri maissa, mikä on johtanut siihen, että markkinoistumistrendi on ollut vahvempi Suomessa ja Ruotsissa kuin muissa Pohjoismaissa.

Heikki Ranta (2024, 57) on erilaisten selvitysten ja tutkimusten valossa tarkastellut yksityisten laitos- ja perhekotiyksikköjen määriä. Hänen tarkastelunsa osoittaa niiden määrän nopean kasvun erityisesti 2000-luvulle tultaessa. Kun vuonna 1979 Suomessa oli 58 yksityistä laitosta, oli niitä vuonna 1998 yhteensä 150. Mutta vuonna 2020 lastensuojelulaitoksia ja ammatillisia perhekoteja oli Suomessa jo kaikkiaan 708. Ranta (2024, 58) nimeääkin vuodet 2001–2020 yrityspohjaisen yksityisen laitoshoidon kiihtyvän kasvun ja keskittymisen jaksoksi.

Vaativa sijaishuolto

Sijaishuollon laitospalveluja koskevassa puheessa palveluja kuulee kuvattavan usein perustason tai vaativan tason palveluiksi. Laki ei kuitenkaan tunnista sijaishuollon laitoshoidon erilaisia vaativuusluokituksia. Sen sijaan hyvinvointialueiden järjestämis- ja hankintakäytännöissä laitoshoitoa on porrastettu lasten tarpeiden mukaan perus-, vaativan- ja erityistason palveluiksi. Kilpailutusten myötä käsitteistä on tullut varsin itsestään selviä retorisia valintoja. Käytännössä eritasoiset palvelut eroavat mitoituksen, henkilöstömäärän ja tarjottavan palvelun sisällöllisen erikoistumisen suhteen sekä kustannuksiltaan (kts. esim. Heino, Lappalainen, Ranta & Weckroth 2021).

THL:n ympärivuorokautisten lastensuojelulaitosten kyselyyn vastanneista (N=224) 36 prosenttia määritteli toimivansa perustasolla ja näiden vastaajien joukossa oli paljon ammatillisia perhekoteja. Yli puolet (53 prosenttia) määritteli toimintansa kuuluvan vaativalle erityistasolle. Noin 7 prosenttia katsoi yksikön toiminnan vastaavan vaativan erityistason lastensuojelua. (Heino, Lappalainen, Ranta & Weckroth 2021, 113–115.) Heinon ym. (2021) tekemässä kyselyssä osa sijaishuoltopaikan toimijoista piti yksikön sijoittamista jollekin vaativuuden tasolle kuitenkin hankalana.

Myöskään vaativalle sijaishuollolle ei ole määritelty lainsäädännössä sisältöä. Usein sillä tarkoitetaan sijaishuollon laitoshoitoa, johon ohjautuu enemmän tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, kuin muuhun laitoshoitoon. Siksi vaativa sijaishuolto liitetään kiistatta vaativan tason, erityistason ja koulukodin sijaishuoltotyöhon mukaan lukien myös erityinen huolenpito (EHO). (kts. esim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020.)

Heino ym. (2021, 112) pohtivat myös vaativan sijaishuollon ymmärrystä. He lähtevät tarkastelussaan siitä, kuinka lastensuojelu ja sijaishuolto ovat palvelujärjestelmässä aina olleet erityisiä ja viimesijaisia. Sitä kautta siis vaativia palveluja. Se missä menee raja vaativan ja ei vaativan sijaishuollon osalta voi olla sitä myöten kiistanalaista. Tekemänsä sijaishuoltotoimijoiden kyselyn perusteella Heino ym. (2021, 113) toteavatkin, että jokaiselta lastensuojelun ympärivuorokautiselta yksiköltä, ”perustasonkin” yksiköltä edellytetään vaativaa osaamista ja hoitoa. Toisaalta kyselyn vastanneet tunnistivat, että vaativuus eri tasoisten yksikköjen kesken ei ole samanlaista, mutta osaamisen näkökulmasta sitä ei selvityksessä avattu

Vaativan sijaishuollon osaamisen tunnistamisen tarve ja osaamisprofiilit

Jo pidempään on eri yhteyksissä nostettu esiin tarve tunnistaa ja määritellä sijaishuollon ammatillisessa työssä tarvittava osaaminen. Esimerkiksi Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020, 19) esitti omassa loppuraportissaan lastensuojelulaitosten henkilökunnan ammatillisten osaamisvaateiden tarkentamista. Myös esim. Timonen-Kallio, Yliruka & Närhi (2017, 5) ovat terapeuttista laitoskasvatusmallia tarkastelleessa selvityksessä tuoneet esiin tarvetta nykyistä selkeämmin määritellyille kelpoisuuksille.

Myös valtion koulukoteja koskeneessa selvityksessä selvityshenkilö Anneli Pohjola (2022, 109) tuo esiin tarpeen määritellä ja kirkastaa koulukotien tehtävä sijaishuoltopalveluissa, mikä samalla vaatii työn erityisyyden analyysia vaativan lastensuojelun osaajana. Pohjola toteaa selvityksessään, että nykyisin koulukodit ovat suuntautuneet eho-osastojen lisäämiseen. Selvitystyön myötä keskusteluissa visioitiin erikoistuneita osastoja vaikeimpiin erityiskysymyksiin, esimerkiksi neuropsykiatrisiin ja ADHD-ongelmiin, vakavaan mielenterveys- ja väkivaltaoireiluun. Nämä erikoistumisen tarpeet kietoutuvat samalla kehittämisen yhteen painopisteeseen eli osaamisen syventämiseen eri ongelmakimppujen kanssa työskenneltäessä. Koulutuksia on tarjolla hyvin yhteisesti, mutta myös laajempaa erikoistavaa koulutusohjelmaa kaivattiin. (Pohjola 2022, 109–110.)

Osaamisen tarkastelun tukena työelämässä näkee laaditun osaajalähtöisiä osaamisprofiileja. VAASI-hankkeen valmistelun aikana sijaishuoltopaikan ammattilaiset toivat esiin tarpeen tunnistaa ja tunnustaa eri tasoisiin sijaishuoltopalveluihin liittyvä osaaminen. VAASI-hankkeessa vaativan sijaishuollon osaamisprofiileja lähdettiin luomaan sijaishuoltopalveluihin kiinnittyvänä. Niiden avulla haluttiin tehdä näkyväksi eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa tarvittavan osaamisen ja vaadittavan osaamisen erot ja erityisyydet. Osaamisprofiilien avulla haluttiin myös avata ymmärrystä eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisen vaateista. Osaamisprofiilien laadinnan tunnistettiin tukevan sijaishuollon ammatillista kenttää monin tavoin. Niiden nähtiin voivan osaltaan tukea eri tasoisten sijaishuoltopalveluiden ja työntekijöiden osaamisen kohtaantoa ja sitä kautta toimivan myös sijaishuollon veto- ja pitovoimaa lisäävänä. Samoin niiden nähtiin voivan toimia myös rekrytoinnin tukena sekä työvälineenä työnantajan ja työntekijän välisissä kehityskeskusteluissa. Samoin tunnistettiin, kuinka osaamisprofiilit voivat olla työntekijöiden sekä työnantajien apuna arvioitaessa lisä- ja täydennyskoulutuksen tarpeita. Tärkeänä pidettiin myös osaamisprofiilien mahdollisuutta olla tukemassa sijaishuollon kilpailutusosaamista tunnistamalla ja osin yhtenäistämällä eri sijaishuoltopalveluihin liittyviä osaamisodotuksia.

Artikkelikokoelman rakenne

Artikkelikokoelman alussa Eeva Timonen-Kallio ja Tuija Eronen tarkastelevat VAASI-hankkeessa toteutetun sijaishuollon ammattilaisille osoitetun kyselytutkimuksen tuloksia. He kuvaavat sitä, millaisen osaamisymmärryksen valossa vaativan sijaishuollon osaamisprofiileja laadittiin. Sen jälkeen Sari Halttunen ja Susanna Helavirta avaavat sijaishuollon osaamisen porrasteisuusajattelua sosiaalihuollon porrasteisuusselvityksen innoittamana. Porrasteisuusajattelun idea toimi myös osaamisprofiilien laadinnan tukena. Myös kompleksisuusajattelua hyödynnettiin osaamisprofiilien laadinnassa. Siksi artikkelissa neljä Susanna Helavirta ja Päivi Petrelius pohtivat kompleksisuusajattelun merkitystä sijaishuollon ammatillisen työn vaativuuteen liittyen. Kyseisen tarkastelun jälkeen artikkelissa viisi Sari Halttunen, Susanna Helavirta, Taina Lehtoranta ja Riitta-Liisa Kumpulehto kuvaavat vaativan sijaishuollon osaamisprofiilien laadinnan prosessia, jossa keskeinen ajatuksena oli asiantuntijalähtöinen kehittäminen. Artikkelissa kuusi Sari Halttunen ja Susanna Helavirta kuvaavat ja avaavat kehittämistyön tulosta eli eritasoisen sijaishuoltopalvelun osaamisprofiileja, niiden yhtäläisyyksiä ja erityisyyksiä. Raportin lopussa Susanna Helavirta ja Sari Halttunen nostavat esiin huomioita, joita vaativan sijaishuollon osaamisprofiilityöskentely teki näkyväksi.

LÄHTEET

Eriksson, P. & Harrikari, T. 2023. Lastensuojelun sijaishuollon palvelutuotannon muutos 2018–2023, Yksityistymisen ja markkinoistumisen trendien tarkastelu. Yhteiskuntapolitiikka Vol, 88 Nro 5–6 (2025), 552–560.

Heino, T., Lappalainen, E., Ranta, H. & Weckroth, N. 2021. Lastensuojelun 24/7-yksiköt. Palvelutuotannon moninaisuus ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 6/2021.

Heikkilä, M. & Marjamäki, P. 2024. Sosiaalihuollon porrasteisuus uusissa sote-rakenteissa: Nykytila ja ehdotukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:4.

Lastensuojelu 2024. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportti 23/2025.

Pohjola, A. 2022. Valtion koulukotien kehittäminen osana sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:4.

Ranta, H. 2024. Lastensuojelun laitoshoidon markkinoistuminen lainsäädännössä ja viranomaisasiakirjoissa. Janus, Vol 32 Nro 1 (2024), 54-72.

Shanks, E., Backe-Hansen, E., Eriksson, P., Lausten, M., Lundström, T., Ranta, H. & Sallnäs, M. 2021 Privatisation of residential care for children and youth in Denmark, Finland, Norway, and Sweden. Nordic Welfare Research, Vol 6 Nro 3 (2021), 128–141

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 28/2020.

Tiili, A. & Kuokkanen, J. 2021. Lapsen vuoksi – Lastensuojelun laitoshoidon vetovoimatekijät ja alalta työntävät tekijät. Helsinki: Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu 2/21.

Timonen-Kallio, E., Yliruka, L. & Närhi, P. 2017. Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 23/2017.

Sijaishuollon ammattilaisten käsityksiä omasta osaamisestaan ja osaamisen vahvistamisen tarpeista

Tuija Eronen & Eeva Timonen-Kallio

Aluksi

Henkilöstön osaamisella on ratkaiseva vaikutus siihen missä määrin sijaishuollon palvelujen piirissä olevat lapset tulevat kohdatuksi lainsäädännön edellyttämällä tavalla sekä huomioiduiksi ja hyväksytyiksi erityisine tarpeineen ja toiveineen. Sijaishuollon järjestämisen ongelmakohtia on kuitenkin haettu lähinnä palvelurakenteesta ^[1] ja vähäisistä resursseista, eikä henkilöstön osaaminen ole ollut keskusteluissa juurikaan esillä. Tällä hetkellä lastensuojelun sijaishuollon pätevyysvaatimukset on määritelty väljästi, jolloin työntekijöiden tieto- ja osaamispohjan arviointi jäävät kulloinkin yksittäisten työhön rekrytoijien vastuulle.

Laitoshoidon palvelumuoto sisältää kolme tasoa: perus- erityis- ja vaativan tason laitoshoidon (Heino ym. 2021). Vaikka laki ei tunne tätä sijaishuollossa laitosluokitusta, palveluiden kilpailutuksissa vaativuusluokituksia on käytetty ja osaamisodotukset rakentuvat pitkälti kilpailutusten luomien ehtojen kautta. On tärkeää löytää laajemmin kansallisella tasolla konsensusta siitä mitä ammatillinen sijaishuolto on ja millaista osaamista se eri ammattiryhmiltä edellyttää. Tässä artikkelissa tuodaan esille ammattilaisten käsityksiä omasta osaamisestaan ja osaamisen vahvistamisen tarpeista sekä tarkastellaan henkilöstön osaamisen merkitystä sijaishuollon laadun turvaajana.

Sijaishuollon ammatillisen työn käsitteet

Sijaishuollon lastensuojelutyössä työskentelee moniammatillinen, koulutustaustaltaan ja osaamisprofiililtaan heterogeeninen henkilöstö. On tärkeää kysyä mitä sijaishuollossa tehtävä ammatillinen työ sisältää. Lasten kanssa tehtävää työtä sijaishuollossa kuvataan ”suhdeperustainen” tai ”lapsikeskeinen” tai ”kotitapaisuuden” käsitteillä, jotka eivät kerro mitä sijaishuollossa tehtävä ammatillinen työ on käytännössä. Käsitteet eivät myöskään jäsennä työntekijöiden arjen ammatillisia työtehtäviä eikä käytössä olevia menetelmiä eikä täsmennä henkilöstöltä vaadittavaa ammatillista osaamista.

Sijaishuollossa jokapäiväisessä työskentelyssä tasapainoillaan kodinomaisen ja ammatillisen laitoskasvatuksen välillä. Erilaiset viitekehykset työskentelyssä voivat edesauttaa työntekijöiden ammatillisen identiteetin ja kyvykkyyden tunteen vähenemistä (Timonen-Kallio ym. 2017). Tuore tutkimus lastensuojelun laitoshuollon käytössä olevista menetelmistä ja mittareista tuo esiin sekaannusta toisaalta varsinaisten menetelmien käytön ja yleisten ammatillisten tavoitteiden välillä sekä toisaalta viitekehysten (esim. traumainformoitu lähestymistapa) ja tarkemmin määriteltyjen työmenetelmien sekoittumisesta (Laajasalo ym. 2025; ks. myös Timonen-Kallio 2020).

Sijaishuollon henkilöstö ja osaaminen

Sijaishuollon kaikissa muodoissa tehtävä työ on aina vaativaa, perustasonkin yksiköltä edellytetään vaativaa osaamista ja hoitoa, mutta vaativuus ei ole eri tasoisten yksikköjen kesken samanlaista (Heino ym. 2021). Mitä perhehoitotyö, tavallinen, erityistasoinen ja vaativan tason laitoksen hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustyö on ammatillisena osaamisena? Osaamisen avaamisen tarve on tunnistettu useissa puheenvuoroissa (Laakso 2019; Timonen-Kallio ym. 2017; Pohjola & Satka 2022; Aaltio & Eriksson 2023; Haapala & Sirkiä 2023) sekä hankeselvityksissä (esim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020). Osaamisen vahvistamiseksi ja koulutussisältöjen työelämävastaavuuden nimissä lastensuojeluyksiköt toivovat koulutuspaikkojen lisäämistä ja tiiviimpää oppilaitosyhteistyöstä (Heino ym. 2021). Toisaalta sijaishuoltopaikkojen profiloituminen lisää tarvetta osoittaa erityisosaamista. Sijaishuollon palvelutuottajan ja ylläpitäjän toiminnan luonteella onkin yhteys siihen, kuinka paljon ja millä koulutustasolla olevia työntekijöitä yksikköön palkataan (Porko ym. 2018). Sijaishuollon valtakunnallisesti toimivilla suurilla yrityksillä on omaa sisäistä koulutustarjontaa.

Sijaishuollon vaativissa tehtävissä työskentelee ammattilaisia erilaisilla koulutustaustoilla. Sosiaalityöntekijöiden koulutussisällöistä ja osaamisesta tiedetään paremmin. Sen sijaan vähemmän on tietoa siitä, miten lastensuojelulaitoksissa työskentelevät ammattilaiset, kuten sosionomit (AMK ja YAMK), sairaanhoitajat (AMK/YAMK) sekä lähihoitajat (toinen aste), tai perhehoidossa perhehoitajat (ei muodollista koulutusvaatimusta) hyödyntävät työssään tietoa ja vahvistavat osaamistaan (Yliruka ym. 2020). Isommilla organisaatioilla on tarjolla omia räätälöityjä täydennyskoulutuksia henkilöstölleen.

Osaamiskartoituskysely

Keväällä ja kesällä 2024 sijaishuollon työntekijöille toteutettiin osaamiskartoituskysely jossa kysyttiin heidän käsityksiään omasta tämänhetkisestä ydin- ja erityisosaamisesta sekä toiveet ja tarpeet osaamisen vahvistamiselle. Kyselyn tavoitteena oli sekä jäsentää että selvittää mistä puhumme, kun puhumme sijaishuollon osaamisesta ja mitä sijaishuollon eri muodoissa työskentelevät työntekijät kertovat osaamisestaan. Sijaishuollon osaamisen käsitteellistämisen pohjana käytettiin aiempia tutkimustuloksia sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien osaamisen jaotteluista (Martin ym. 2018).

Kysely toteutettiin viidellä hyvinvointialueella, hankekumppaneina toimivissa sijaishuollon yrityksissä ja yksiköissä. Tiedonkeruuta varten haettiin tarvittavat tutkimusluvat noudattaen kunkin toimijan tutkimuslupakäytäntöjä. Tiedonkeruu tapahtui sähköisen kyselyn avulla. Osaamistarpeiden selvityksen avulla saatiin ajankohtaistieto ja tarpeet sijaishuollon osaamisen kehittämiseksi.

Kyselyyn osallistui 130 henkilöä viideltä hyvinvointialueelta. Vastaajat olivat esihenkilöitä (n=25), sosiaalityöntekijöitä (n=9), sijaishuoltoyksiköiden ohjaajia (n=68), erityis- tai muita työntekijöitä (n=13) ja perhehoitajia (n=9). Vastaajista 83 prosenttia (n=108) oli naisia. Vastaajista 60 prosenttia työskenteli julkisella sektorilla, jolloin työnantajana toimi joko hyvinvointialue tai valtio. Vastaajista 84 prosenttia oli työskennellyt sijaishuollon tehtävissä yli kolme vuotta ja 35 prosenttia yli kaksitoista vuotta. Vastaajien koulutustaso oli erittäin korkea, sillä 79 prosentilla oli suoritettuna joko ammattikorkeakoulututkinto, ylempi ammattikorkeakoulututkinto, yliopistollinen maisterintutkinto tai jatko-opinnot. Kyselyyn vastanneet olivat erittäin korkeasti koulutettua ja kokeneita sijaishuollon työntekijöitä.

Kyselyssä tiedusteltiin perustutkintoon sisältyneitä lastensuojelun ja sijaishuollon opintoja sekä tutkinnon jälkeistä täydennyskoulutusta. Ohjaajan työhön pätevöittäviin AMK-tutkintoihin ja yliopistojen sosiaalityön tutkintoon vastaajilla liittyi yleisiä lastensuojelun opintoja. AMK-tutkintoihin sisältyi lastensuojelun ja sijaishuollon opintoja 5–30 opintopistettä, jotka käsittelivät lastensuojelulakia, perhetyötä ja erityispedagogiikkaa. Sekä AMK-tutkinnot että sosiaalityön maisteriopinnot sisältävät lastensuojelulain, työmenetelmien ja käytännön harjoittelujaksoja, mutta koulutuksen antamat käytännön valmiudet koettiin riittämättömiksi.

Sijaishuollon työntekijöiden osaaminen ja osaamistarpeet

Perustutkinnon jälkeen laitoksissa työskentelevät työntekijät ovat suorittaneet erilaisia täydennyskoulutuksia, kuten traumatyöskentelyä, neuropsykiatrista valmennusta, MAPA-koulutusta, kiintymyskeskeistä lastensuojelutyötä ja perhearviointimenetelmiä. Useat työntekijät suorittavat parhaillaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK), neuropsykiatrista valmentajakoulutusta, johtamis- ja erityisammattitutkintoja sekä traumainformoitua työotetta. Sosiaalityöntekijät olivat suorittaneet verkostokonsulttikoulutusta, mentorikoulutusta, voimauttavaa valokuvausta ja johtamiskoulutusta. Koulutukset liittyvät myös perhearviointiin, neuropsykiatriseen valmennukseen, päihdetyöhön, väkivaltatyöhön ja tietoturvaan. Sosiaalityöntekijöiden mukaan täydennyskoulutuksia on kuitenkin koettu olevan tarjolla vähän ja usein ne ovat lyhyitä.

Kyselyssä sijaishuollon ammatillista osaamista jäsennettiin viiteen osa-alueeseen. Vastaajia pyydettiin arvioimaan osaamistaan asteikolla 1-6 seuraavissa työhön liittyvissä kokonaisuuksissa.

Asiakastyön osaaminen/lasten ja nuorten kanssa työskentely
Lasten verkostojen kanssa työskentely ja vuorovaikutustaidot
Palvelujärjestelmäosaaminen
Työyhteisötaidot
Tutkimus- ja kehittämisosaaminen

Vertailtaessa sosiaalityöntekijöiden, perhehoitajien, perus- ja erityistason laitosten työntekijöiden ja erityisen huolenpidon yksiköissä työskentelevien työntekijöiden arvioita osaamisestaan, olivat ammattiryhmittäiset erot laskettuina keskiarvoina joillakin osaamisalueilla erittäin pieniä. Vertailussa on otettava huomioon, että vastaajien määrä eri ryhmissä vaihteli suuresti. Vastaajien määrä erityisen huolenpidon ryhmässä oli erittäin pieni, vain kolme henkilöä. Silti osaamisen arvioinnissa tämän ryhmän vastaukset antavat viitteitä työn erityisyydestä ja erityisistä osaamistarpeista.

Asiakastyön osaaminen ja lasten kanssa työskentely osiossa luottamuksellisen suhteen rakentaminen lapseen, lapsen läheissuhteiden tukeminen ja arkisen turvallisuuden ylläpitäminen arvioitiin erityisiksi osaamisen vahvuuksina (4,5–5,0). Erityisen huolenpidon yksikön (EHO) työntekijät olivat taitavia tunnistamaan väkivallan merkkejä, arviolla 4.6, mikä on korkeampi kuin muilla (4,0–4,3). Neuropsykiatrisissa asioissa osaaminen arvioitiin korkeaksi (4,2–4,8) Mielenterveysosaaminen osaamisen keskiarvot vaihtelivat välillä 4,0–4,5. Nämä vahvuudet osoittavat, että vaikka pieniä eroja on niin kaikki ovat hyvin varustautuneita tukemaan lapsia monipuolisesti ja tehokkaasti eri tilanteissa. Osaamistarpeet lapsen kanssa työskentelyssä liittyvät perus- ja erityistasonlaitoksissa ja perhehoitajilla trauma- ja kriisityöskentelyyn ja lapsen palvelutarpeiden arviointiin.

Lapsen siirtymiin liittyen haluttiin tietää juridisesta, emotionaalisesta ja sosiaalisesta osaamisesta. Sosiaalityöntekijät arvioivat osaamisensa ymmärrettävästi korkeimmaksi juridisen hallinnan osa-alueella (5,2), kun taas muilla osa-alueilla arviot ovat ammattiryhmillä lähempänä toisiaan (noin 4–4,5). EHO-ryhmä antaa emotionaalisen hallinnan ja juridisen hallinnan osa-alueille korkeimmat arviot suhteessa muihin sijaishuoltomuotoihin.

Vanhempien kanssa työskentelyn osaaminen vaihteli arvioinneissa välillä 3,1–4,6. Perhehoitajat ja perustason laitoksissa työskentelevät arvioivat osaamisensa luottamuksellisen suhteen rakentamisessa vanhempiin muita ryhmiä korkeammaksi (4,5–4,6). Sosiaalityöntekijät antoivat korkeimman arvion vanhempien tukemisessa vanhemmuudessa (4,2). Alhaisimmat arviot annetaan vanhempien hyvinvoinnin ja palvelutarpeiden arvioinnissa.

Kaikki ryhmät arvioivat ammatillisen osaamisensa vahvuudet hyvin lähelle toisiaan. Ammatilliset kohtaamis- ja vuorovaikutustaidot, monialaiset kohtaamis- ja vuorovaikutustaidot, dokumentointi ja raportointi sekä oman persoonan ammatillinen käyttö arviot ovat korkeita kaikissa ryhmissä välillä 4,7–4,9. Alemmalle arvioitiin osaaminen kulttuurisensitiivisessä työskentelyssä, jossa arviot ovat tasaisia noin 4. Yhteistyöverkostojen rakentamisen arviot vaihtelevat välillä 3,8–4,2. Erityisen suuria osaamisen eroja syntyi vieraskielisten asiakkaiden kanssa työskentelyssä ja tulkin käytössä työskentelyssä. EHO-ryhmä erottuu selvästi korkeimmalla arviolla 5,7, kun taas muut ryhmät ovat välillä 2,6–3,5.

Palvelujärjestelmäosaamisen osiossa kysyttiin osaamisesta palvelujärjestelmän ja sitä ohjaavan lainsäädännön tuntemuksessa ja asiakkaiden ohjaamisessa palveluihin. Sosiaalityöntekijät arvioivat osaamisensa kaikilla osa-alueilla korkeimmaksi (lähes 5), kun taas muut ryhmät sijoittuvat hieman alemmaksi (noin 3,5–4,2). EHO-ryhmä arvioi osaamisensa korkeammaksi kuin perus- ja erityisryhmät, mutta matalammaksi kuin sosiaalityöntekijät.

Työyhteisötaidot arvioitiin kaikissa ryhmissä korkeiksi. Työyhteisön yhteistyökykyisenä jäsenenä toimiminen, itsen johtaminen ja psykologisen turvallisuuden luominen saivat kaikissa ryhmissä korkeimmat arviot (4,5-5,6). Palautteen antaminen työyhteisön jäsenille ja yhteistyökumppaneille ja työn laadun ja vaikutusten arvioinnit olivat kaikilla matalammat välillä 4,0-4,3. EHO-ryhmä arvioi osaamisensa korkeimmaksi lähes kaikilla osa-alueilla, erityisesti ”Työyhteisön yhteistyökykyisenä jäsenenä toimiminen” -kohdassa, jossa arvo on lähellä 6. Muut ryhmät sijoittuvat hieman matalammille tasoille, mutta erot eivät ole suuria.

Oman työn kehittämisosaaminen kattoi neljä keskeistä osa-aluetta, jotka olivat innovaatioiden kehittäminen, tiedontuottaminen omasta työstä, työmenetelmien kehittäminen ja tiedon hyödyntäminen oman työn kehittämiseksi. EHO-ryhmä arvioi osaamisensa kaikilla eri osa-alueissa vahvimmaksi (korkeimmat arvot, 4,2–4,5). Muut ryhmät ovat arvoiltaan hyvin lähellä toisiaan (3,8–4,2). Näiden tietojen perusteella voidaan nähdä, että EHO-ryhmä erottuu erityisesti korkeilla arvosanoillaan kaikilla oman työn kehittämisen osa-alueilla. Tärkeää on myös huomata, että perhehoitajien arviot työnkehittämisen osaamisessa eivät eroa laitoksissa työskentelevien työntekijöiden tai sosiaalityöntekijöiden arvioista.

Vastaajilla oli erittäin vahva eettinen ja arvopohjainen työote sijaishuollossa tehtävään työhön. Työhön liittyvinä eettisen ja arvo-osaamisen elementteinä vastaajat kertoivat avoimissa vastauksissa seuraavien asioiden olevan työssä keskeisiä:

Ihmiskäsitys, toisen kunnioitus, moniarvoisuus, sallivuus.
Ihmisarvon kunnioittaminen, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus.
Avoimuus, ystävällisyys, empaattisuus.
Lapsen edun tulkinta.
Lapsen ja vanhempien etuun liittyvät ristiriidat.
Yksilöllisesti huomioonottava, arvostava sekä kunnioittava työote asiakasta ja heidän läheisiään kohtaan.
Eri kulttuurien ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden ymmärtäminen ja hyväksyminen.
Tasa-arvoinen kohtelu ja myötätunto.

Pohdinta

Sijaishuollon henkilöstön osaamisen vahvistaminen liittyy vahvasti tekeillä oleviin lastensuojelulain, ammattihenkilölain ja hyvinvointialueiden palvelurakenteiden uudistuksiin. VAASI-hankkeessa toteutettu osaamiskartoitus selvitti sijaishuollossa työskentelevien ammattilaisten käsityksiä omasta osaamisestaan ja koulutustarpeistaan. Luotto omaan osaamiseen on vahvaa eikä erityisiä osaamistarpeita saatu tällä kyselyllä selvitettyä. Osaamiskartoituksen viitteelliset tulokset olivat kuitenkin tukena osaamisprofiilien laadintaan liittyvässä kehittämistyössä. Kartoituksen avulla sijaishuollon työntekijöitä ja asiantuntijoita viritettiin keskusteluun osaamisen eri tasoista sekä kompetenssien samankaltaisuuksista ja eroista eri sijaishuoltomuodoissa.

Kartoituksen mukaan sijaishuollon työ opitaan työpaikalla, joten henkilöstön jatkuva kouluttaminen ja osaamisen vahvistaminen ovat avainasemassa laadullisesti korkeatasoisen sijaishuollon toteuttamisessa. Lopullisena tavoitteena VAASI-hankkeen kehittämistyössä onkin rakentaa tähän tietoon perustuen sijaishuollon koulutustaustaltaan heterogeenisen henkilöstön ja organisaatioiden käyttöön digitaalisia yhteisöllisen oppimisen oppimateriaaleja, joilla tuetaan työyhteisön yhteistä reflektiota ja oppimista sekä tehdään näkyväksi sijaishuollon käytännön toimintaa ohjaavaa viitekehystä. Osaamiskartoitus osoitti, että tarvitaan mahdollisuuksia oppimiseen ja osaamisen vahvistamiseen omalla työpaikalla ja työn arjessa.

^[1] Hallituksen esityksessä ehdotetaan uuden kuntouttavan ja suljetun laitospalvelun perustamista sijaishuoltoon.

LÄHTEET:

Aaltio E. & Eriksson, P. 2023. Sijaishuollon mustaa laatikkoa ryhdytty avaamaan vaikuttavuuden ja laadun arvioimiseksi. Yhteiskuntapolitiikka, Vol 88 Nro 3 (2023). https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061354677

Haapala, H. & Sirkiä, R. 2023. Koskaan ei pidä luopua toivosta — kokemuksia ja näkemyksiä vaativan tason laitoshoidon työstä ja toimintaympäristöstä. Teoksessa Elina Kekkonen & Johannes Jahnukainen (toim.) Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 2/2023. Viitattu 1.6.2025. https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/2023/06/20230605NakokulmiaSijaishuoltoonJulkaisuValmis.pdf

Heino, T., Lappalainen, E., Ranta, H. & Weckroth, N. 2021. Lastensuojelun 24/7-yksiköt. Palvelutuotannon moninaisuus ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 6/2021. Viitattu 1.6.2025. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-666-4

Laajasalo, T., Eriksson, P. & Luoto E. 2025. Viitekehykset, työmenetelmät ja muutoksen mittarit lastensuojelun sijaishuollossa. Tutkimuksesta tiiviisti 32/2025. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 1.6.2025. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-551-9

Laakso, R. 2019 “Ne näki musta”. Huostassa olevien lasten hyvinvointi ja sijaishuoltoon liittyvät kokemukset. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 1/2019. Viitattu 1.6.2025. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-267-3

Martin, M., Kemppainen, T., Niskala, A. & Pohjola, A. 2018. Sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien osaaminen Lapissa. Osaamiskartoituksen tuloksia. Rovaniemi: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja 42.

Pohjola, A. & Satka, M. 2022. Sosiaalialan tietoperusta sosiaali- ja terveydenhuollon uudessa palvelujärjestelmässä. Janus Vol 30 (3), 289-295. Viitattu 1.6.2025. https://doi.org/10.30668/janus.121374

Porko, P., Heino, T., & Eriksson, P. 2018. Selvitys yksityisistä lastensuojelun yksiköistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen työpaperi 21/2018. Viitattu 1.6.2025. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-131-7

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 28/2020.

Timonen-Kallio, E. 2020. Osallisuuden edistäminen ammatillisena toimintana. Teoksessa P. Myllymäki, E. Timonen-Kallio & S. Kinos (toim.). Osallisuuden edistäminen eri toimintaympäristöissä – asennetta ja menetelmiä. Turku: Turun ammattikorkeakoulun julkaisuja.

Timonen-Kallio, E., Yliruka, L. & Närhi, P.2017. Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 27/2017.

Yliruka L., Petrelius P., Alho, S., Jaakola, A-M., Lunabba, H., Remes, S., Keränen, S., Teiro, S. & Terämä, A-M. 2020. Osaaminen lastensuojelun sosiaalityössä: Esitys asiantuntijuutta tukevasta urapolkumallista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 36/2020.

Sijaishuollon porrasteisuus

Sari Halttunen ja Susanna Helavirta

Sosiaalihuollon porrasteisuusselvitys

Osaamisprofiilien laadintaa on VAASI-hankkeessa virittänyt vuoden 2024 alussa valmistunut sosiaalihuollon porrasteisuusselvitys (Heikkilä & Marjamäki 2024). Sosiaalihuollon kentällä porrasteisuus-ajattelu ja käsite on melko tuore asia, toisin kuin terveydenhuollossa, jossa on jo pitkään ollut jako perus- ja erikoissairaanhoitoon. Heikkilä & Marjamäki (2024, 14) toteavat, että sosiaalihuollon kentällä porrasteisuus käsite nähtiin selvityksen alussa jopa epämieluisana ajatuksena, koska se koettiin vieraana ja monimerkityksellisenä ja liitettiin terveydenhuollon jäykkään ja hierarkkiseen porrastukseen. Huolta herätti muun muassa asiakkaiden siirtäminen portailta toiselle (emt., 20).

Heikkilä ja Marjamäen (2024, 75) mukaan porrasteisuutta ei tule ajatella asiakkaiden hierarkkisena palvelupolkuna, vaan ennen kaikkea ammattilaisten osaamiseen liittyvänä rakenteena. Selvityksessä esitettiinkin, että porrasteisuus – käsitettä ja sen käyttöönottoa tarkasteltaisiin sosiaalihuollossa osaamispohjaisen porrastuksen tarkastelun näkökulmasta. Samalla selvityksessä todettiin, että tähän liittyvää tutkimusta ja muuta tietopohjaa on sosiaalihuollossa liian vähän. (Heikkilä & Marjamäki 2024, 75.)

Porrasteisuus-käsite toimi innovatiivisena työvälineenä VAASI-hankkeessa. Se tarjosi hankkeen kehittämistyötä oivallisesti tukevan apuvälineen ja vahvisti hankkeen tavoitteen mukaista osaamisen erojen tunnistamisen tarvetta eri tasoisissa palveluissa. Porrasteisuus-käsite auttoi myös jäsentämään sitä, mistä kaikesta osaamisen erot ja erityisyydet syntyvät sijaishuollon eri palveluissa.

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus laissa

Vaikka meillä Suomessa ei varsinaisesti puhuta sijaishuoltopalveluiden porrasteisuudesta, voidaan kuitenkin tunnistaa siihen liittyvää porrasteisuusajattelua. Erityisesti kun tarkastellaan sijaishuollon eri muotoja, voidaan todeta, että niitä määritellään lainsäädännössä porrasteisesti suhteessa toisiinsa. Sijaishuollon palveluille asettuu lainsäädännön kautta ikään kuin portaittainen järjestys. Lastensuojelulaissa lähtökohtana on, että perhehoito on sijaishuoltopalveluissa ensisijainen ja ”laitoshuoltoa järjestetään, jos sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla” (Lastensuojelulaki 2007/417).

Koulukotien ja muiden sijaishuoltopalveluiden portaittaista suhdetta voidaan puolestaan tunnistaa laissa terveyden- ja hyvinvointilaitosten alaisista lastensuojeluyksiköistä (2010/1397). Sen mukaan koulukodeissa annetaan kasvatusta, hoitoa ja perusopetusta ja siihen liittyvää muuta opetusta sellaisille lastensuojelulain perusteella sijais- tai jälkihuoltoon sijoitetuille lapsille ja nuorille, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kasvattaa ja hoitaa muussa lastensuojeluyksikössä (Laki terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 2010/1397 § 1.2).

Lainsäätäjä on tarkastellut myös erityistä huolenpitoa, sen asemaa ja paikkaa osana sijaishuoltopalveluiden kokonaisuutta, vaikka se on vielä nykyisellään rajoitustoimenpide eikä varsinainen sijaishuoltomuoto. Lainsäätäjä on todennut, että erityisen huolenpidon ”edellytyksenä on, että sijaishuoltoa ei ole lapsen hoidon ja huolenpidon tarve huomioon ottaen mahdollista järjestää muulla tavoin” (Lastensuojelulaki 2007/417).

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus hyvinvointialueiden kilpailutuksissa

Kunnat/hyvinvointialueet ovat nimenneet sijaishuoltopalveluja eritasoisiksi palveluiksi erilaisin käsittein (esim. perus-, vaativan- tai erityistason palvelut) lasten ja nuorten tarvitseman hoidon vaativuuden mukaan. Tämä sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus – ajattelu näkyy vahvasti sijaishuoltopalveluiden kilpailutuksen sisällöissä itsestään selvinä valintoina, vaikka lainsäädännössä näitä määrityksiä ei varsinaisesti tunnisteta. Myös sijaishuoltopalveluihin liittyvässä puheessa ne näyttäytyvät varsin vahvasti. Sijaishuoltoyksikköjä kuvataan yleisesti perustason, vaativan tason tai erityistason yksiköiksi.

Se, millaisia sisällöllisiä ja osaamiseen liittyviä eroja eri sijaishuoltopalveluiden välillä kilpailutuksissa tehdään, ei ole yksiselitteistä. Hoikkala ja Lavikainen (2015, 23) toteavat kuntien sijaishuoltokilpailutuksia tarkastelleessa selvityksessään, että tavanomaista sijaishuoltoa koskevat kriteerit ovat yleisesti ottaen selvemmät kuin erityisosaamista vaativammiksi määrittyvien palveluiden kriteerit. Lisäksi he (emt. 2015, 20) tuovat esiin, kuinka erityisyksikköjen ja koulukotihoidon välinen rajapinta on niukasti tarkasteltu, mutta toteavat samalla, että koulukotihoitoa ei kaikissa kilpailutuksissa enää ole omana palvelumuotonaan. Hoikkalan ja Lavikaisen (2015, 41) mukaan kilpailutusten haasteena onkin, etteivät sijaishuoltopaikkojen väliset erot tule näkyviin, kun kaikki täyttävät edellytettävät vaatimukset. He peräänkuuluttavatkin laadukkaan sijaishuollon edellyttävän erityisosaamisen tunnustamista ja näkyväksi tekemistä (emt. 41).

Sijaishuollon ammatillisen osaamisen porrasteisuus kelpoisuusehtojen näkökulmasta

Suomessa sijaishuollon ammatilliseen tehtävään ei ole mitään yhteistä koulutusta. Lainlaatija on kuitenkin määritellyt eritasoisiin sijaishuoltopalveluihin liittyviä koulutustason ehtoja. Sijaishuoltoa perhehoitona järjestettäessä perhehoitajien kelpoisuutta ohjaa perhehoitolaki (Perhehoitolaki 263/2015). Perhehoitoon sijoitetun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö voi toimia tehtävässään joko koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Perhehoitajalta ei varsinaisesti siis edellytetä ammatillista koulutusta, mutta kaikki saavat ennakkovalmennuksen perhehoitajan tehtävään. Perhehoidon puolella voidaan erottaa perhehoitolain (263/2015) mukaisesti toimeksiantosuhteinen perhehoito sekä ammatillisessa perhekodissa annettu perhehoito. Mikäli toimii ammatillisena perhehoitajana (luvan varaista toimintaa), vaaditaan lain mukaan vähintään yhdeltä lasten hoitoon osallistuvalta soveltuva koulutus. (Perhehoitolaki 2015/263.)

Lastensuojelulaitosten osalta henkilökunnan kelpoisuutta määrittää puolestaan varsinaisena substanssilakina lastensuojelulaki (Lastensuojelulaki 417/2007). Lain mukaan lastensuojelulaitoksissa on oltava lasten ja nuorten tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen nähden riittävä määrä ammattihenkilölaissa tarkoitettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, esim. sosionomi, kuntoutuksen ohjaaja, lähihoitaja jne. (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 2015/817). Lastensuojelulaitoksissa toimivien ammattilaisten osalta koulutusvaateet ovat näin ollen korkeammat ja tarkemmat kuin perhehoidossa. Perhehoidossa koulutusvaatimuksena on soveltuva koulutus ja laitoshoidossa puolestaan edellytetään ammattihenkilölaissa mainittua ammattipätevyyttä. Viimesijaisena palveluna toimivien valtion koulukotien ohjaajien osalta koulutuksellisena osaamisen ehtona on soveltuva korkeakoulututkinto (Laki terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 2010/1397). Erityisen huolenpidon osaston osalta säädetään siitä, että hoidon ja huolenpidon tulee olla moniammatillisista (Lastensuojelulaki 417/2007 11: 71 §).

Lainsäädännön lisäksi hyvinvointialueiden kilpailutuksissa on myös voitu asettaa ehtoja sijaishuollossa toimivien ammattilaisten riittävän ja sopivan koulutuksen osalta. Hoikkala ja Lavikainen (2015, 24) toteavat selvityksessään, että osassa kilpailutuksia henkilökunnan osaamista ja koulutustasoa koskevat määrittelyt ovat melko tarkkoja. Toisaalta Hoikkalan ja Lavikaisen selvitys (2015, 24) osoittaa kuitenkin, että varsinkin erityisyksikköjen osalta henkilökunnan peruskoulutus sekä heiltä vaadittavat soveltuvat erikoiskoulutukset ja erityisosaaminen näyttävät löysästi muotoilluilta. Tiedetään myös, että sosiaalihuollon tutkimus, kehittämis- ja koulutustoiminta ei tuota systemaattisesti sellaista erityisosaamista, joka palvelisi vaativinta asiakastyötä (Heikkilä & Marjamäki 2024).

Tiedossamme on, että hyvinvointialueiden kilpailutuksissa on saatettu asettaa tarkempia koulutusvaateita soveltuvan koulutuksen osalta. Olemme esimerkiksi nähneet palvelukuvauksia, joissa muun muassa edellytetään, että henkilöstömitoitukseen laskettavasta hoito- ja kasvatustehtävissä olevasta henkilökunnasta vähintään 50 %:lla tulee olla sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan AMK-tutkinto tai entinen vastaava opistoasteen tutkinto tai muu lupaviranomaisen hyväksymä soveltuva korkeakoulututkinto. Sen lisäksi on edellytetty, että vähintään kahdella (2) on oltava sosiaalialan AMK- tutkinto tai entinen vastaava opistoasteen tutkinto (laillistettu ammattihenkilö).

Heinon ym. julkaisussa Lastensuojelun 24/7-yksiköt (2021) kuvataan palveluntuottajille tehtyä laajaa kyselyä lastensuojeluyksiköiden toiminnasta. Vastanneista palveluntuottajista 43 teki ehdotuksia, joilla henkilökunnan saatavuutta voitaisiin parantaa. Joka kolmas ehdotus liittyi koulutukseen. Näistä suurin osa koski toivetta, että koulutusvaatimukset ja koulutussisällöt vastaisivat paremmin työn arkeen.Vastaajat ehdottivat työelämälähtöisyyden sekä koulutuspaikkojen lisäämistäja myös koulutuksen tuomista isommilta paikkakunnilta lähemmäs maakuntiin. Oppilaitosyhteistyö nähtiin tärkeänä ja oppilaitoksiin ehdotettiin toimitettavan laitosten havaintoja ja kokemusta osaamisen kehittämistarpeista. Myös kokemusasiantuntijoiden kokemukseen perustuvaa tietoa ja taitoa sekä heidän tapaamisiaan toivottiin lisää koulutukseen. Henkilöstön pätevyysvaatimuksiin ja mitoitukseen toivottiin sekä joustoa että muutoksia. Lastensuojelutyöhön toivottiin monia pätevöitymispolkuja mm. yhteisöpedagogeille, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajille ja lähihoitajille. AMK- opintoihin ehdotettiin lastensuojelutyöhön erikoistumisen mahdollisuutta ja sairaanhoitajien koulutukseen toivottiin psykiatrian erikoistumisalaa. (Heino, Lappalainen, Ranta & Weckroth 2021, 35.)

Tämä kaikki vahvistaa ajatusta siitä, että vaativan lastensuojelun asiantuntijatyöhön tarvitaan laaja-alaisen perusosaamisen lisäksi kohdennettua koulutusta – erikoistumista ja pätevöitymistä lastensuojelun vaativiin tehtäviin sekä kykyä ymmärtää lastensuojelun yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä. Sijaishuollon ammatillisessa työssä ei riitä se, että on hyvä tyyppi (Helavirta ym. 2025).

Laillisuusvalvonnan luomat osaamisen ehdot

Uuden sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain voimaan tulon myötä lastensuojelun sijaishuollon yksiköiden lupamenettely on korvautunut rekisteröintimenettelyllä (Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalaki 741/2023). Aluehallintoviraston kanssa käymämme keskustelun perusteella rekisteröintimenettelyllä haetaan yksiköiden perustamiseen kevyempää käytäntöä. Valvontaviranomaiselle keskeistä rekisteröinnissä on sijaishuoltoyksikön vastuuhenkilön koulutus ja työkokemus. Rekisteröinnin yhteydessä aluehallintovirasto arvioi sitä, onko sijaishuoltoyksikön vastuuhenkilöllä vaadittava korkeakoulututkinto, riittävä johtamiskokemus tai -koulutus sekä työkokemusta alalta (kts. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 § 4: 46a). Muun henkilöstön osalta palveluntuottajarekisteriin (soteri) ilmoitetaan henkilöstö vain henkilötyövuosina. Palveluntuottaja vastaa siitä, että henkilöstön osaaminen vastaa asiakkaiden tarpeisiin koko ajan toiminnan aikana.

Edellä esitetyn lisäksi aluehallintovirastojen sijaishuoltoa koskevissa vakiintuneissa valvonta- ja rekisteröintikäytännöissä korostetaan, että lastensuojelulaitosten henkilöstöstä puolella tulee olla korkeakoulututkinto. Tämä valvontaviranomaisen vaatimus on herättänyt keskustelua julkisuudessa. Valvontaviranomainen perustelee asiaa asiakasturvallisuudella. Valviran ylitarkastaja Pekka Ojaniemi toteaa MTV:n uutisissa 2025, että “Vakiintunut käytäntö on, että se puolet ja puolet voisi olla hyvä ja tämä perustuu siihen, että kun puhutaan lastensuojelun sijaishuollon yksiköistä, niin kysymys on erittäin vaativasta sosiaalihuollon palvelusta. Työntekijöiden koulutuksen pitää olla riittävää siihen hommaan” (MTV uutiset 2025).

Erityisenhuolenpidon yksiköissä (EHO) tämä työntekijöiden kelpoisuuteen liittyvä vaade on valvontaviranomaisen vakiintuneiden rekisteröinti- ja valvontakäytäntöjen mukaan vieläkin tiukempi. Siellä suurimmalla osalla henkilöstöä tulee olla korkeakoulututkinto.

Myös palveluntuottajan vastuu siitä, että henkilöstön osaaminen vastaa asiakkaiden tarpeisiin koko toiminnan ajan on uuden valvontalain myötä lisääntynyt. Valvontaviranomaisen mukaan rajoitustoimenpiteen voi suorittaa vain henkilö, joka on valmistunut ja jolla on tutkinto. Opiskelijan roolissa rajoitustoimenpiteitä ei voi tehdä. Jos työsuhteessa oleva opiskelija joutuu turvautumaan rajoitustoimenpiteisiin, pitää hänellä olla työpari. Jos opiskelijalla on LSL:n 60 §:n mukainen tutkinto, esim. lähihoitajatutkinto, niin yllä oleva sääntö ei koske häntä, hänen ollessaan työsuhteessa laitoksessa sosionomiopintojensa ohella.

Pohdinta

Eritasoisten sijaishuoltopalveluissa vaadittavan osaamiseen on löydettävissä porrasteisuutta monesta eri näkökulmasta. Lainsäätäjä luo omat edellytyksensä kelpoisuusehtojen kautta, hyvinvointialueiden kilpailutukset asettavat ehtonsa sijaishuollossa toimivien ammattilaisten riittävän ja sopivan koulutuksen osalta ja valvontaviranomaiset edellyttävät vakiintuneissa valvonta- ja rekisteröintikäytännöissä koulutuksen tason suhteen vaatimuksia.

LÄHTEET

Heikkilä, M. & Marjamäki, P. 2024. Sosiaalihuollon porrasteisuus uusissa sote-rakenteissa: Nykytila ja ehdotukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:4.

Heino, T., Lappalainen, E. & Ranta, H. & Weckroth, N. 2021. Lastensuojelun 24/7 – yksiköt. Palveluntuotannon moninaisuus ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 6/2021.

Helavirta, S., Sainio, P., Närvi, L., Nybacka, M., Pakarinen, T., Johansson, S. & Harakkamäki, L. 2025. Riittääkö, että on (pelkästään) hyvä tyyppi? Yhteiskuntapolitiikka, Vol 90 Nro 1 (2025), 88–90.

Helavirta, S. 2023. Sijaishuollon ammatillisen osaamisen kehittäminen kansallisena tavoitteena. Pohjoisen tekijät 18.12.2023. Viitattu 3.5.2025.Sijaishuollon ammatillisen osaamisen kehittäminen kansallisena tavoitteena – Lapin ammattikorkeakoulu

Hoikkala S & Lavikainen, J. 2015. Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 26.6.2015/817. Viitattu 21.5.2025 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150817

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 14.4.2023/741. Viitattu 1.6.2025 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta | 741/2023 | Suomen säädöskokoelma | Finlex

Laki terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 30.12.2010/1379. Viitattu 21.5.2025 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101379.

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Viitattu 21.5.2025. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417

MTV uutiset. Ojaniemi Pekka. Luettu 10.6.2025. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyvinvointialueilla-ei-hyvaksyta-valvontaviranomaisen-omaa-lastensuojelua-koskevaa-henkilostomitoitusta-valvira-toimii-kuin-valtio-valtiossa/9

Perhehoitolaki 20.3.2015/263. Viitattu 21.5.2025. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150263

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/130. Viitattu 1.6.2025 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2014/1301

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän raportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 28/2020.

Kompleksisuusymmärrys sijaishuollon ammatillisen työn vaativuutta selittämässä

Susanna Helavirta ja Päivi Petrelius

Aluksi

Sijaishuoltotyön ammatillista vaativuutta on VAASI-hankkeessa tarkasteltu kompleksisuusajattelun kautta (kts. esim. Helavirta 2025). Se on tapa ymmärtää maailmaa asioiden ja ilmiöiden yhteen kietoutuneisuutena, jossa kokonaisuutta ei voida ymmärtää pilkkomalla sitä osiin. Kokonaisuus on siis jotain muuta kuin osiensa summa. (Puustinen & Jokinen 2020, 36.) Kompleksisuusajattelun teoreettiset juuret ovat vahvasti sekä systeemiajattelussa että kaaosteoreettisessa ajattelussa, mutta se sisältää erilaisia lähestymistapoja erilaisin painotuksin (Puustinen & Jokinen 2020, 17). Sen yhtenä peruslähtökohtana on, että asioita tapahtuu ilman selkeitä ja näkyviä syitä. (Puustinen & Jalonen 2020). Lisäksi kompleksisuuteen liitetään tilannesidonnaisuus eli toisiinsa kietoutuvat asiat vaihtelevat tilanteesta toiseen (Yliruka ym. 2018). Tästä syystä asiat ovat usein vaikeasti ennakoitavissa olevia (Niemi & Kräkin 2019). Puustinen & Jokinen (2020, 18) toteavatkin, että kompleksisuusajattelussa pyritäänkin ymmärtämään ennakoimattomuutta ja yllätyksellisyyttä.

Stevens & Hasset (2007) tuovat esiin, kuinka kompleksisuusajattelu auttaa lastensuojelussa ymmärtämään sitä, miten asiat eivät useinkaan ole lineaarisia. A:sta voi seurata B, mutta yhtä lailla myös C ja D. Tai voi olla, ettei seuraakaan mitään. Tästä seuraa myös se, että kompleksisten tilanteiden ratkaisuyritysten lopputuloksesta ei ole koskaan täyttä varmuutta.

Kriittispluralistinen ymmärrys kompleksisuudesta lähtee siitä ajatuksesta, että kompleksisuus on elämään ja tiedon tuottamiseen liittyvä ilmiö, jota ei koskaan pystytä täydellisesti ymmärtämään (Puustinen & Jokinen 2020, 19). Pohdimme tässä puheenvuorossa sitä, mitä tämänkaltainen ymmärrys voisi tarkoittaa sijaishuollon ammatillisessa työssä. Samalla tunnistamme myös sen, miten kompleksisuutta sijaishuollon ammatilliseen työhön tuottavat paitsi asiakkaiden kompleksiset tilanteet, myös palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja moniammatillisen yhteistyön haasteet (kts. esim. Aarnio & Miettunen 2018).

Kompleksisuuden nelikenttä

Cynefinin nelikenttä on vuosituhannen alussa kehitetty työkalu, jonka avulla on pyritty jäsentämään erilaisten arjen ja työelämän haasteiden ratkomiseen liittyvää ennustettavuutta. Malli jäsentelee ongelmia tai ilmiöitä yksinkertaisiksi, monimutkaisiksi, kompleksisiksi ja kaoottisiksi (Kurtz & Snowden 2003). Kun toimitaan yksinkertaisten ja monimutkaisten ilmiöiden alueella, syy-seuraus-suhteita on tunnistettavissa, jolloin toimenpiteitä voidaan tehdä tähän nojaavan järkeilyn avulla. Kompleksisille ja kaoottisille ilmiöille on ominaista epävarmuus ja epälineaarisuus. Näiden neljän kentän lisäksi nelikenttä tunnistaa epäjärjestyksen alueen, jolla on vaikeaa tunnistaa, minkä laatuisesta ilmiöstä ylipäänsä on kyse. Kompleksisten ilmiöiden äärellä Snowden ja Boone (2007) ehdottavat etenemistä sellaisten pienten kokeilujen kautta, joissa on turvallista myös epäonnistua. Kompleksisisiin ilmiöihin liittyy maaston tuntemattomuus: kaikkia tilanteessa tai ilmiössä vaikuttavia tekijöitä ja niiden välisiä palautekehiä ei tiedetä, jolloin kokeileminen on tapa oppia ymmärtämään, minkä kaiken kanssa ollaan tekemisissä.

Kuvio 1. Cynefinin nelikenttä (mukaillen Kurtz & Snowden 2003)

Nelikentän nimi Cynefin viittaa asuinpaikkaan ja sen ideana on, että on tärkeää tunnistaa, millä kentällä tai alueella toimitaan. Nelikenttä auttaa jäsentämään, mille kentälle erilaiset sijaishuollon arjessa kohdattavat ilmiöt sijoittuvat. Sijaishuollon työskentelyssä tätä voi olla tärkeää sanoittaa yhdessä, jotta kompleksisia arjen ilmiöitä ei yritetä ratkaista keinoilla, jotka eivät toimi. Kompleksisten ilmiöiden äärellä tarvitaan kokeiluja, kokeiluiden seurausten havainnointia ja kokeiluista oppivaa reflektointia.

Kompleksisuus elämään liittyvänä näkökulmana sijaishuoltotyössä

Tarja Pösö (2012, 170) on todennut kuinka monet keskeiset sosiaalisen elämän kategoriat kuten lapsen etu, vanhemmuus tai koti eivät ole vapaita tulkintojen ja arvottavien kannanottojen moninaisuudesta. Moninaisuutta voivat ylläpitää ammattilaisten tai sukupolvien keskenään erilaiset näkemykset sekä tilannekohtaiset tulkinnat niistä. Siksi työ vaatii jatkuvaa puntarointia ja moraalista järkeilyä. Puntarointi eli deliberaatio liitetäänkin usein kompleksisuuteen. Raisio, Jalonen & Uusikylä (2018, 34) tuovat esiin, kuinka puntaroinnin rooli on merkittävä siksi, että se auttaa selventämään päätöksenteon taustalla olevia moninaisia arvoja. Mitä enemmän näkemykset ongelman tai ratkaisuehdotusten luonteesta erkaantuvat toisistaan ja mitä moninaisempia arvoja on esillä, sitä tärkeämpää on käydä monipuolista puntarointia ja arvokeskustelua. Tätä myös sijaishuollon ammatillinen työ edellyttää.

Sosiaalialan ammatillisessa työssä on tunnistettu moraalisen järkeilyn tarve ja olemassaolo. Se liittyy työssä läsnä olevaan arkiseen arvottamiseen ja arviointiin, erilaisten vaihtoehtojen punnintaan ja oleellisen valikointiin. Se tunnistaa ilmiöiden monimutkaisuuden ja hyvän ja pahan samanaikaisen läsnäolon. (ks. esim. Forsberg 2012). Tarja Pösö (2012, 170) pohtii tätä haastetta puhuttelevan esimerkin kautta sijaishuoltoon liittyen:

”Sosiaalityöntekijä oli selvittämässä tilannetta, jossa sijaisperheen isä oli saanut syytteen ja sittemmin rangaistuksen lapseen kohdistuneesta väkivallan teosta. Teko oli täydellisen tuomittava, mutta inhimillisesti katsottuna ymmärrettävä: vaikeassa ja samalla arkisessa ristiriitatilanteessa isä oli ottanut liian kovalla otteella lapsesta kiinni ja teko oli täyttänyt väkivaltaisen rikoksen tunnusmerkit. Vakiintunut käsitys on, että lapsi ei saa kokea väkivaltaa perheessä – riippumatta siitä, onko perhe biologinen vai sijaisperhe. Siksi sosiaalityöntekijän odotettiin ryhtyvän ilman muuta valmistelemaan lapsen siirtämistä sijaisperheestä toiseen sijaishuoltopaikkaan. Mutta sosiaalityöntekijä näkikin kiintymyksen ja hellyyden, joka isän ja lapsen välillä oli. Isä oli pyytänyt anteeksi ja lapsi oli antanut anteeksi. Voisiko sosiaalityöntekijä luottaa, että pahaa tapahtui vain kerran eikä väkivalta tulisi toistumaan? Että lapsen pitkäaikaisesti kokema hyvä olisi tärkeämpää kuin satunnainen paha? Että lapselle olisi haitallisempaa asettautua uuteen sijaisperheeseen tai lastensuojelulaitokseen ja yrittää oppia luottamaan niiden uusiin ihmisiin, kuin jatkaa hänestä välittävässä, tutussa perheessä?”

Kun elämän ilmiöt eivät ole yksitulkintaisia, vahvistavat ne työssä kohdattavaa kompleksisuutta. Sitä lisäävät myös sosiaalisen elämän ilmiöiden ja niihin liittyvien haasteiden pirullinen luonne. Kompleksisuusajattelussa puhutaankin pirullisista ongelmista (esim. Lundström & Mäenpää 2020). Pirulliset ongelmat ovat kimputtuneita ongelmavyyhtejä, monenlaisten asioiden yhteenkietoutumina. Lisäksi tunnistetaan niihin liittyvä dynaamisuus: ongelmat eivät ole staattisia, vaan elämän virrassa liikkeessä olevia ja muuttuvia. (esim. Pösö 2005.) Niihin vahvasti liittyy myös ainutlaatuisuus eli mikään ongelmavyyhti ei ole identtinen toisen kanssa (kts. esim. Lundström & Mäenpää 2020).

Kun tunnistetaan, että sosiaalisen elämän ilmiöiden ja niihin liittyvien ongelman rajat, muodot ja selitykset ovat epämääräisiä, muuntuvia ja tilannesidonnaisia, on vaikea tietää, koska ongelma on ratkaistu puhumattakaan siitä, että tiedettäisiin, mitä ongelman ratkaisusta seuraa. Pirulliset ongelmat myös ikään kuin väistävät ratkaisuja, kuten Lundström & Mäenpää (2020) toteavat. Kompleksisuusajatteluun liittyykin ymmärrys siitä, että ongelmien osalta ei ole olemassa täydellisiä ratkaisuja, vaan parempia tai huonompia vaihtoehtoja. Ammatilliseksi haasteeksi tuleekin, mikä vaihtoehto valitaan monenlaisten epävarmuustekijöiden vallitessa. Pirulliset ongelmat saattavat myös ratketa yllättäen ratkaisuvaihtoehdoista riippumatta (Niemi & Kräkin 2019, 26).

Kompleksisuus näyttäytyy sijaishuollon ammatillisessa työssä myös ilmiöiden yleisyyteen ja erityisyyteen liittyvässä tasapainottelussa. Vaikka riidat, väkivalta tai heitteillejättö tai hylkääminen ovat jossakin mielessä yleisiä, ne koetaan erityisinä, juuri tämän isän, äidin, lapsen, sisaruksen ja mummon välisten suhteiden kysymyksinä. Vaikeissa, epäselvissä ja ristiriitaisissa tilanteissa erityisyys korostuu. Siksi lastensuojelussa yleinen joudutaan sovittamaan aina erityiseen erityisen ehdoilla. (Pösö 2012, 171.) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sijaishuollon ammatillisessa työssä ratkaisuja on tehtävä yksilöllinen tilanne ja yksilölliset kokemukset huomioiden huolimatta siitä, että tiedetään yleisesti siitä, mitä esimerkiksi erilaisista sosiaalisista ongelmista voi seurata tai mitä niihin liittyy.

Aukkoinen tieto kompleksisuutta lisäävänä tekijänä

Sijaishuollon ammatillisessa työssä on vahvasti läsnä – muiden sosiaalialan ammatillisten tehtävien tapaan – tiedon ja tietämisen aukkoisuus. Tiedon aukkoisuus näyttäytyy yhtä lailla ammattilaisten tiedonmuodostuksessa kuin asiakkaiden kokemustietoon liittyvissä haasteissa. Tiedon aukkoisuutta voivat synnyttää myös ammatilliseen kohtaamiseen liittyvät haasteet yhtä lailla kuin monialaisen yhteistyön haasteet.

Tuuli Lamponen (2023) on omassa tutkimuksessaan tarkastellut sitä, miten moninaisen ja luonteeltaan erilaisen tiedon varassa sosiaalityöntekijät tekevät kiireellisiä sijoituksia. Toisaalta työntekijöiden käytössä oli faktatietoa, jota työntekijät kuvasivat kiistattomana ja yksiselitteisenä tietona. Se näyttäytyi muun muassa eri viranomaisten jaettuna tietona tai se oli lapsen tai nuoren asiakirjoihin tallennettua perusteltua tietoa. (Lamponen 2023, 109.) Mutta faktatiedon rinnalla tunnistettiin myös toisenlaisen tiedon ja tietämisen olemassaolo. Lamponen kuvaa tätä tutkimuksessaan intuitiiviseksi tiedoksi. Intuitiivisella tiedolla Lamponen (2023, 109) viittaa työntekijöiden ”sisäiseen käsitykseen” tilanteessa, jossa oli käytössä niukasti tietoa tai käytössä ollut tieto oli ristiriitaista. Niukan tiedon aukkoja ikään kuin ”paikattiin” oman asiantuntijuuden kautta syntyneellä ymmärryksellä. Intuitiiviseen tietoon läheisesti liittyi siten kokemustieto eli tieto, jota työvuosien kertymisen myötä oli saavutettu. (emt., 109.)

Niukan ja aukkoisen tiedon haaste liittyy monenlaisiin tilanteisiin sijaishuollon ammatillisessa työssä. Kiire ja nopeaa arviointia ja päätöksentekoa vaativat tilanteet ovat usein tällaisiksi tunnistettuja. Sijaishuoltopaikkojen ammattilaiset ovat kuvanneet muun muassa kiinnipitotilanteiden vaativuuden liittyvän usein tilanteiden ja tarpeiden nopeaan arviointiin ja myös toimintaan niukankin tiedon varassa. Vähäisen työkokemuksen omaavat työntekijät ovat tuoneetkin esille, kuinka kiinnipitotilanteet herättävät usein tästäkin syystä epävarmuutta ja emotionaalista kuormaa – jopa pelkoa ja ahdistusta. (kts. esim. Helavirta 2021.)

Myös Tuuli Lamponen (2023, 118) kuvaa tutkimuksessaan kuinka kiireellisiin sijoituksiin liittyy usein tilanne, jossa aikaisempaa tietoa lapsesta, nuoresta tai perheestä ei ole lainkaan käytössä tai sitä on todella vähän. Päätös kiireellisen sijoituksen tarpeesta joudutaan tekemään yksinomaan arviointihetkessä olevan tiedon varassa. Tämä heijastuu suoraan myös sijaishuoltopaikoissa toimivien ammattilaisten käytössä olevaan tietoon. Usein kiireellisesti sijaishuoltopaikkaan tulleiden lasten, nuorten ja perheiden kanssa joudutaan työskentelemään niukan ennakkotiedon varassa. Se vaatii myös omanlaista osaamista – kuten kirjan osaamisprofiileja koskeva luku tekee näkyväksi.

Ammattilaisten tiedonmuodostuksen lisäksi sijaishuollossa olevien lasten, nuorten ja vanhempien monenlaiset vaikeat kokemukset ovat omiaan lisäämään tiedon aukkoisuutta. Vaikeat kokemukset voivat olla niin haastavia, että niitä on vaikea sanoittaa ja pukea sanoiksi tai ne on täytynyt unohtaa. Tiedetään myös, että joillekin vaikeat kokemukset eivät ole verbaalisia, vaan ne saatetaan kokea kehollisesti. Siksi sijaishuollon ammatillisenkin työn kentällä kokemusten aukkojen täyttämistä ja sanoittamista tuetaan erilaisin lasten, nuorten ja perheiden kanssa käytössä olevien työmenetelmin ja – välinein. (kts. esim. Bardy & Känkänen 2005; Barkman & Hipp 2023)

Tiedon ja tietämisen aukkoisuutta elämisen ja arjen vaikeuksissa saattavat lisätä myös niihin liittyvät tunteet. Esimerkiksi häpeä tai syyllisyys voivat joillekin olla niin voimakkaita tunnekokemuksia, että ne estävät omista kokemuksista kertomisen. Sally Palmer kollegoineen (1999) selvitti perheväkivaltakokemuksia käsittelevässä tutkimuksessaan sitä, millaiset asiat lasten mielestä voivat olla esteenä omien kokemusten kertomiselle. Lapset nimesivät seuraavat asiat:

pelko seurauksista sekä itselle, perheelle että tekijälle (epätietoisuus siitä, mitä seuraa, jos puhuu)
usko omaan syyllisyyteen (minä ansaitsen tämän)
todellisuuden vääristyminen (epätietoisuus siitä, mikä on oikein/väärin)
sanattomuus (ei ole sanoja tapahtumille, asioille jne.)

Kokemuksiin liittyvät sanoittamisen haasteet, niukkuus ja vaikeneminen ovat omiaan lisäämään aukkoisen tiedon läsnäoloa sijaishuollon ammatillisessa työssä. Ja sitä kautta työn kompleksisuus korostuu.

Toimintaympäristön tuottama kompleksisuus

Lastensuojelu ja sijaishuolto ovat toimintaa, jossa työskennellään usein kompleksisten ilmiöiden kanssa kompleksisessa toimintaympäristössä. Lasten ja lapsiperheiden kanssa tehtävän sosiaalihuollon työn maastoa luonnehtii se, että ratkaisujen löytäminen lapsen, nuoren ja perheen tilanteeseen edellyttää usein yhteistoimintaa useiden sidosryhmien kanssa. Valmiit toimintamallit eivät aina toimi, työskentelyn tulokset voivat olla osin odottamattomia ja tilanteet edellyttävät joustavuutta ja kykyä sopeuttaa omaa ja lapsen ympärillä työskentelevän verkoston toimintaa pitkin matkaa.

Sosiaalihuollon asiakastyön kompleksisuuden heijastumista työntekijöiden kokemuksiin on tarkasteltu valtakunnallisessa sosiaalityöntekijöille tehdyssä kyselyssä (Yliruka ym. 2018). Sosiaalityöntekijöiden kokemia haasteita voi tunnistaa myös sijaishuollon arjessa ja siellä työskentelevien muiden ammattilaisten työssä. Yksittäinen työntekijä ei voi millään hallita kaikkia niitä ilmiöitä, joita lasten ja perheiden elämäntilanteissa ilmenevien ongelmien kasautuminen, vaativuus tai harvinaisuus tuottavat. Kompleksisuutta lisää lastensuojelun ja sijaishuollon toimintaa säätelevä juridishallinnollinen konteksti, jossa toimitaan monen eri lainsäädännön alaisuudessa. Edelleen kompleksisuutta lisää se, että lapsen tilanteessa on toimittava samaan aikaan useissa verkostoissa.

Kompleksiset asiakastilanteet edellyttävät laaja-alaista työskentelyotetta. Eräs haaste sijaishuollon näkökulmasta on se, että palvelujärjestelmän eri toimijat eivät välttämättä ole sitoutuneita lasten ja perheiden elämäntilanteiden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen ja laaja-alaiseen työskentelyyn. Monissa niistä palveluista, joita lapsi ja nuori tarvitsee, toimitaan tarkemmin rajatulla erikoisalueella, mikä rajaa muiden työskentelyä eikä mahdollista esimerkiksi ajan käyttämistä aidon yhteisen ymmärryksen rakentamiseen tai kokeilevaan yhdessä oppimiseen yhteisen asiakkaan ympärillä.

Myös palveluiden organisointi voi lisätä kompleksisuutta. Valtakunnallisessa kyselyssä lasten ja perheiden palveluiden sosiaalityöntekijöille nousi toistuvasti esiin esimerkiksi eri tahojen työnjakoon, vastuisiin, työprosessien jatkumollisuuteen, päällekkäisyyden ehkäisemiseen, kustannuksiin, kriisitilanteiden hoitamiseen, tuen ja palveluiden räätälöimiseen ja jaetun ymmärryksen rakentamiseen liittyviä ratkaisemattomia kysymyksiä. (Yliruka ym. 2018.)

Kompleksisuuden kanssa kyllä selviää

Sosiaalisten ilmiöiden ja niihin liittyvien haasteiden moninainen kompleksisuus lisää työn epävarmuutta ja horjuttaa hallinnan tunnetta. Se selittää omalta osaltaan sitä, miksi sijaishuollon ammatillinen työ saattaa aika ajoin tuntua kaaottiselta. Vaikka kompleksisuus on asia, joka vaikuttaa työn vaativuuteen, on se myös asia, jonka kanssa voi oppia selviytymään. Lähtökohtaisesti jo kompleksisuuden ymmärtäminen auttaa tässä. Kuten Niemi ja Kräkin (2019, 30) toteavat, pelkkä ymmärrys kompleksisuuden olemassaolosta lisää hallinnan tunnetta. Mutta muitakin selviytymiskeinoja on tunnistettu.

Niemi ja Kräkin (2019) selvittivät Kompleksinen työelämäkoulutukseen osallistuneilta asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotehtävissä olevilta henkilöiltä heidän selviytymiskeinojaan kompleksisuuden tuottaman kaaoksen tunteen kanssa selviämisessä. Osa asiantuntijoista edusti sosiaali- ja terveysalaa. Niemi ja Kräkin (2019, 30) toteavat, että asiantuntijoiden esiin nostamissa selviytymiskeinoissa oli erotettavissa toisaalta pysyviä, asiantuntijatyön perustaan vaikuttavia keinoja ja toisaalta muuntuvia, tilannekohtaisia keinoja. Kompleksisuuden olemassaolon tiedostaminen nähtiin pysyvänä työn perustaan liittyvänä keinona, josta seurasi se, että asiantuntijat pyrkivät selviytymään tilanteista eteenpäin, sen sijaan, että he pyrkivät kompleksisten tilanteiden mekaaniseen ratkaisemiseen. Asiantuntijat tunnistivat, että kaikkea ei voi ratkaista eivätkä kaikki asiat ole ja tule täydellisiksi. Tämä armollinen asenne tuki osaltaan kompleksisuuden kanssa selviämistä. (emt., 31.)

Armollisen asenteen lisäksi Niemi & Kräkin (2019, 36) haastateltavat toivat myös iän tuoman kokemuksen ja työn merkityksellisyyden kirkastamisen tärkeänä rauhoittavana keinona kompleksisuuden kanssa selviytymisessä. Joissakin tilanteissa myös ”raaka lapiointi” eli mekaaninen työn tekeminen tilanteissa, joissa työtä on paljon, koettiin jossakin määrin kompleksisten haasteiden kanssa selviämisen tukena.

Niemen ja Kräkinin (2019, 31) haastattelemat asiantuntijat pyrkivät myös käymään dialogia sekä hyödyntämään erilaisia verkostoja, jotka auttoivat monimutkaisten asioiden työstämisessä. Dialogisuuden on nähty kytkeytyvän vahvasti kompleksisuuden kanssa toimimiseen. Kun ollaan tekemisissä pirullisten ongelmien kanssa, joihin liittyy vaihtoehtoisia tai ristiriitaisiakin selitysmalleja, ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisupyrkimyksiin tarvitaan usein moninäkökulmaisuutta ja jaettua osaamista. Tällöin korostuu refleksiivinen asenne omiin ja toisten käsityksiin, kiinnostuneisuutta eri näkökantoja kohtaan ja valmiutta muuttaa omia käsityksiä.

Lastensuojelussa ja sosiaalityössä kompleksisuuden haaste on tunnistettu ja viime vuosien kehittämistyössä on etsitty strategioita, joiden avulla kompleksisuutta voidaan käsitellä. Vastauksia on etsitty esimerkiksi systeemisestä työotteesta. Systeemiseen työotteeseen sisältyy monenlaisia arkisia työkaluja myös kompleksisuuden jäsentämiseen. Eräs esimerkki on Peter Langin ja kollegoiden (Lang ym. 1990) kehittämä ammatillisten toimintakehysten teoria, jossa on samankaltainen ajatus kuin Cynefin -nelikentässä: asiakastyön arjen haasteiden äärellä on tärkeää tunnistaa, missä maastossa ollaan, ja käyttää erilaisia strategioita sen mukaan onko asiassa kyse nopeasti hoidettavasta arjen pulmasta, luottamuksen vahvistamista edellyttävästä tilanteesta vai jäsentymättömästä tilanteesta, jossa on pysähdyttävä yhdessä tarkastelemaan ja reflektoimaan, mistä kaikesta lapsen tilanteessa voisi olla kysymys. Tärkeitä työ- ja ajattelustrategioita kompleksisuuden kanssa selviytymiseksi ovat systeemisessä lähestymistavassa pyrkimys luottamuksen vahvistamiseen suhteessa asiakkaaseen, lapsen elämäntilanteen kokonaisuuden ja ihmissuhteiden huomioiminen, asiakkaan kokemuksen arvostaminen ja kuunteleminen, tietoisuus työntekijänä omasta ajattelusta ja vuorovaikutuksen tavoista, oman toiminnan vaikutusten tunnistaminen ja joustavuus. (Fagerström ym. 2023, 161.) Myös systeemiseen lähestymistapaan kuuluva hypoteesiajattelu tukee kokeilevaa työskentelytapaa, jota kompleksiset tilanteet edellyttävät: “Jos toteutamme suunnitellun, mitä siitä seuraa? Kuka reagoi ja miten?” (Fagerström ym. 2023, 161).

Kompleksisuuden kanssa selviää, kun sietää monia asioita. Lähestymistapoja on kehitetty ja niitä voidaan ottaa käyttöön. Samalla on siedettävä epävarmuutta, vajavaisuutta ja keskeneräisyyttä, asioiden ennakoimattomuutta ja ymmärrystä siitä, ettei ymmärrä. Kaikkia näitä yhdistää kärsivällisyys. Se tukee kompleksisuuden kanssa selviämistä – myös sijaishuollon ammatillisessa työssä.

LÄHTEET

Aarnio, N. & Miettunen, N. 2018. Kompleksisuus sosiaalihuollon vaativuuden määrittelijänä. Teoksessa P. Petrelius & P. Eriksson (toim.) Uudistuva lastensuojelu – kohti asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistoimintaa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Työpaperi 32/2018, 230–240.

Bardy, M. & Känkänen, P. 2005. Omat ja muiden tarinat. Ihmisyyttä vaalimassa. Helsinki: Stakes.

Barkman, J. & T. Hipp. 2023. Elämäntarina työskentely vakauttavana työmuotona lastensuojelun sijais- ja jälkihuollossa. Teoksessa J. Matikka & T. Hipp (toim.) Traumainformoitu työote. Jyväskylä: PS-kustannus.

Brougham, G. 2015. The Cynefin Mini-Book, an Introduction to Complexity and the Cynefin Framework; Ciobotaru, A., Ed.; Utah State University Press: Logan, UT, USA.

Forsberg, H. 2012. Johdatus kirjan käsitemaailmaan. Teoksessa H. Forsberg & L. Autonen-Vaaraniemi (toim.) Kiistanalainen perhe , moraalinen järkeily ja sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 7–21.

Helavirta, S. 2021. Rajoitustoimenpiteet sijaishuollon arjessa ja ammattilaisten kokemana. Teoksessa S.Helavirta, S. Halttunen & R. Laakso (toim.) Sijaishuollon rajoitustoimenpiteet ammatillisina käytäntöinä ja kokemuksina. Rovaniemi: Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 12/2021, 63–80.

Helavirta, S. 2025. Pirulliset ongelmat, aukkoinen tieto sekä monialaisen työn paradoksit. Kompleksisuus-ajattelu lastensuojelutyön vaativuutta selittämässä. Lapin ammattikorkeakoulun Lumen-verkkolehti 1/2025.

Kurtz, C.F. & Snowden, D.J. 2003. The new dynamics of strategy: Sense-making in a complex and complicated world. IBM Systems Journal 42 (3), 462–483.

Lamponen, T. 2023. Kiireellisen sijoituksen päätöksenteko lastensuojelun lastensuojelun sosiaalityöntekijän työnä. Tampere: Tampereen yliopiston väitöskirjat 644.

Lang, P. 1990. The Systemic Professional. Domains of Action and the Question of Neutrality.Human Systems: The Journal of Systemic Consultation and Managemen. Vol. 1 No 1(1990):Inaugural Issue.

Lundström, N. & Mäenpää, A. 2020. Pirullisia ongelmia ja pirullisia pelejä – kuka pelaa ja millaista peliä. Teoksessa P. Vartiainen & Raisio, H. (toim.) Johtaminen kompleksisessa maailmassa. Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen. Helsinki: Gaudeamus, 37-59.

Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön paradoksivyyhti. Työn kaaosmaisuuden kokemus ja selviytymiskeinot asiantuntijatyössä. Työelämän tutkimus 17 (1), 24-38.

Puustinen, A. & Jalonen, H. 2020. Kompleksisuusajattelu – ymmärtämistä edistävä uusi lähestymistapa vai vanhaa viiniä uudessa pullossa? Teoksessa P. Vartiainen & Raisio, H. (toim.) Johtaminen kompleksisessa maailmassa. Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen. Helsinki: Gaudeamus.

Raisio, H., Jalonen, H. & Uusikylä, P. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Helsinki: Sitran selvityksiä 139.

Snowden, D.J. & Boone, M.E. 2007. A leader’s framework for decision making. Harvard Business Review 11/2007. Available online: https://hbr.org/2007/11/a-leaders-framework-for-decision-making

Stevens, I. & Hassett, P. 2006. Applying complexity theory to risk in child protection practice. Childhood Vol 14(1): 128–144.

Palmer, S., Brown, R., Rae-Grant, N. & Loughlin, J. 1999. Responding to Children’s Disclosure of Familial Abuse: What Survivors Tell Us. Children Welfare League of America 78 (2), 259–282.

Pösö, T. 2005. Ilkeät ongelmat, hyvät käytännöt. Helsinki: FinSoc 2, 4–6.

Pösö, T. 2012. Epilogi. Teoksessa H. Forsberg & L. Autonen-Vaaraniemi (toim.) Kiistanalainen perhe , moraalinen järkeily ja sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 169–173.

Yliruka, L., Vartio, R., Pasanen, K. & Petrelius, P. 2018. Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos työpaperi 16/2018.

Vaativaa sijaishuoltoa asiantuntijalähtöisesti kehittämässä

Sari Halttunen, Susanna Helavirta, Riitta-Liisa Kumpulehto, Taina Lehtoranta

Aluksi

Yhteiskehittämisen tavoitteena VAASI-hankkeessa on lastensuojelun eri toimijoiden yhteisöllisen oppimisen vahvistaminen omissa työyhteisöissään- hyvässä työyhteisössä opitaan jotakin yhdessä. Yhteiskehittäminen tarkoittaa avointa vuorovaikutusta, jossa opitaan toisilta ja kehitetään yhdessä, yhteisesti ja tasavertaisina. Pyrkimyksenä ovat jaetut yhteiset tavoitteet ja avoimuus kokeilla ja muokata kokeilujen pohjalta toimintaa paremmaksi. Yhteiskehittämisen prosessissa tuodaan yhteen erilaisia kokemuksia, asiantuntijuutta, tarpeita ja toiveita. Samalla vahvistetaan osallisuutta ja erilaisten sidosryhmien keskinäistä ymmärrystä. (ks. esim. Kostilainen ym. 2020, 41; Uggerhoj 2015.) Asiantuntijalähtöisessä kehittämistyössä korostuu erityisesti kyky rakentaa luottamusta ja osallisuutta: kun kehittämistyö lähtee aidosti arjen tarpeista, sen tulokset ovat käytännönläheisiä ja juurtuvat helpommin.

VAASI-hankkeessa yhteisöllisen oppimisen lähtökohtana on ollut asiantuntijalähtöinen osallistava ja tutkiva kehittäminen, jossa asiantuntijuus on sekä saamista että antamista. Lähtökohtana on ollut pyrkiä kokoamaan eri positioista syntyvää asiantuntijanäkemystä. Mukana on ollut monialaisesti sijaishuollon toimijoita: esihenkilöitä, sosiaalityöntekijöitä, ohjaajia, perhehoitajia sekä kokemusasiantuntijoita. Kokemusasiantuntijoiden vahvan mukana olemisen tarkoitus on ollut vahvistaa heidän osallisuutensa jo hankkeen suunnittelussa. Onni Westlund (2023, 299) on puheenvuorossaan Turvallinen, merkityksellinen ja mielekäs nuorten kokemusasiantuntijatoiminta kuvannut sitä, kuinka nuorten kokemuksellista tietoa, tutkimustietoa ja ammattilaisten tietoa yhdistämällä voidaan tutkittavista ilmiöistä rakentaa yhä moninäkökulmaisempaa ja tarkempaa kokonaiskuvaa. Näin rakentuvan ymmärryksen kautta voidaan hahmottaa paremmin esimerkiksi sitä, kuinka palvelut vastaavat nuorten tarpeisiin, sekä sitä, kuinka palveluiden vaikuttavuutta voitaisiin kehittää.

Miten yhteinen asiantuntijalähtöinen kehittäminen toteutettiin?

Hankesuunnitelman mukaisesti jokaisella toiminta-alueella yhteiskehittämisen työpajoja tuli järjestää 2–3 kertaa syksyn 2024 – kevään 2025 aikana. Työpajoja järjestettiin kaikilla alueilla yhteensä 39 kertaa. Osa työpajoista toteutettiin verkossa ja osa työpaikoilla tai korkeakouluilla. Kaikkien alueiden työpajoihin on osallistunut huomattava määrä, yhteensä 234, lastensuojelun sijaishuollossa toimivaa ammattilaista ja asiantuntijaa. Kukin hankkeen osatoteuttaja (Turku AMK, Tampereen yliopisto, Kaakkois-suomen AMK (Xamk), Lapin AMK ja Savonia AMK) suunnitteli ja toteutti omalla alueellaan toimenpiteet yhteistyössä alueensa toimijoiden kanssa kuunnellen työelämän toiveita toteutukselle. Näin haluttiin huomioida koko hankealueen alueelliset tarpeet.

Syksyllä 2024 toteutetut työpajat keskittyivät kokoamaan asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, millaista osaamista eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa tarvitaan ja millaisia osaamisen eroja asiantuntijat eritasoisten sijaishuoltopalveluiden kesken tunnistivat. Työpajatyöskentelyn tueksi oli laadittu sijaishuollon osaamista jäsentävä taulukko, jonka lähtökohtana oli VAASÌ-hankkeen alussa toteutettu osaamiskartoitus. Saadun tiedon avulla ryhdyttiin alustavasti laatimaan hankkeessa tehtäviä eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisprofiileja. Kevään 2025 työpajoissa asiantuntijat kommentoivat alustavasti luotuja osaamisprofiileja. Kukin alue kokosi saadut palautteet ja kommentit ja niiden pohjalta keskityttiin osaamisprofiilien loppuun saattamiseen. Kaikissa työpajoissa käytettiin erilaisia osallistavia työmenetelmiä, kuten pienryhmätyöskentelyä. Jokainen alue keräsi työpajoissaan tekemänsä huomiot ja palautteet kirjallisena. Työpajoihin osallistui laajasti lastensuojelun toimijoita sijaishuoltopalvelun kaikilta eri tasoilta, joka osaamisprofiilien laadinnan näkökulmasta on merkittävä asia.

Lapin alueella yhteistyöhön ja työpajoihin osallistumisen virittämiseksi järjestettiin kaikille toimijoille yhteinen etätyöpaja kesäkuussa 2024. Työpajassa käytiin läpi VAASI-hankkeen ajankohtaista tietoa ja informoitiin tulevista tapahtumista. Samalla kuultiin myös sitä, miten osaamisprofiileista keskusteleminen toimii ja mitä tulee huomioida syksyn työpajoja ajatellen. Työpajan toteutukseen osallistui myös Lapin ammattikorkeakoulun opiskelija Maija Örnmark (2025) ja laati työpajan annista AMK sosionomin opinnäytetyönsä.

Syksyn 2024 ja kevään 2025 työpajat päädyttiin järjestämään työpaikkakohtaisesti, jotta osaamisprofiilien laadintaan saatiin laajasti mukaan sijaishuollon arjen työtä tekevien näkökulmia. Syksyn 2024 työpaja pidettiin yhdeksällä eri työpaikalla, eli samansisältöinen työpaja järjestettiin yhteensä 9 kertaa. Niihin osallistui 65 sijaishuollon asiantuntijaa. Kevään 2025 aikana samansisältöisiä työpajoja järjestettiin 12 työpaikalla ja niihin osallistui yhteensä 85 asiantuntijaa. Asiantuntijat edustivat laajasti eri sijaishuoltopalveluiden tasoja – koulukoti, erityinen huolenpito, vaativa taso, perustaso ja perhehoito. Lapissa kaikki syksyn työpajoihin osallistuneet osallistuivat myös kevään työpajoihin. Lisäksi kevään 2025 järjestettyyn etätyöpajaan saatiin mukaan iso joukko lastensuojelun sijaishuollon kokemustoimijoita.

Syyskuussa 2024 järjestetyssä työpajassa pohdittiin eri sijaishuoltopalveluiden osaamisen eroja ja erityisyyksiä ja sitä mihin erityisyys liittyy eri palveluiden tasoilla, mitä sijaishuoltopaikkojen profiloituminen tarkoittaa ja mikä merkitys sillä on osaamisen kannalta – mitä silloin osataan enemmän. Työpajoissa työskentelyyn ja osaamisprofiilien jäsentämiseen kaikilla alueilla virittäydyttiin sijaishuoltotyön/lastensuojelutyön vaativuuden näkyväksi tekevän kompleksisuusajattelun avulla sekä keskustelemalla sosiaalihuollon porrasteisuusselvityksestä ja osaamisperustaisesta sijaishuoltopalveluiden porrasteisuudesta. (Marjamäki &Heikkilä, 2024). Työpajat toteutettiin osallistaen asiantuntijat pienryhmätyöskentelyyn.

Syksyn 2024 työpajatyöskentelyn pohjalta koottiin alustavaa osaamisprofiilien jäsennystä, jonka työstämistä jatkettiin kevään 2025 työpajoissa. Alustava osaamisprofiilisto esiteltiin työpajoissa, joissa asiantuntijat perehtyivät niihin osallistavin menetelmin sekä kommentoivat ja antoivat niistä palautetta. Yhteisten palautekeskustelujen jälkeen osaamisprofiileja muokattiin vastaamaan asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, millaista osaamista lastensuojelun sijaishuollon eritasoisissa palveluissa tarvitaan ja mitkä ovat osaamisen erot ja erityisyydet.

Savonia-ammattikorkeakoulu toteutti työpajoja yhteensä 10 kertaa. Työpajoja pidettiin kahdessa vaiheessa: syyskaudella 2024 sekä kevätkaudella 2025. Yhteen järjestettyyn tilaisuuteen ei saapunut yhtään osallistujaa, joten yhdeksässä työpajassa oli osallistujia. Osallistujamäärät vaihtelivat 1–6 henkilön välillä. Osallistujia työpajoihin kirjattiin yhteensä 29.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK toteutti työpajoja yhteensä kolme kertaa. Kussakin työpajassa oli kuusi osallistujaa. Osallistujia oli yhteensä 18 henkilöä.

Turun ammattikorkeakoulussa toteutettiin kaksi työpajaa. Molemmissa työpajoissa olivat pääosin samat osallistujat. Syksyn 2024 työpajassa oli 7 osallistujaa ja kevään 2025 työpajassa 5 osallistujaa. Osallistujat olivat yksityisen ja julkisen sektorin sijaishuoltoyksiköiden sosiaalityöntekijöitä, julkisen sektorin päälliköitä sijais- ja laitoshoidosta sekä yksityisen sektorin perhehoidon ammattilaisia.

Syksyn 2024 työpajan osallistujien spontaani ajatus oli, että eri tasoisissa yksiköissä ei ole osaamisessa juurikaan eroa, erot liittyvät resurssointiin. Esimerkiksi kilpailutuksissa ei voida asettaa vaatimuksia henkilöstön osaamisen suhteen vaihtuvan henkilöstön vuoksi. Työpajatyöskentelyn tukena ollut taulukko osaamisen teemoista koettiin hyväksi. Osallistujien mukaan osaamisen teemat kuvasivat hyvin sijaishuollon osaamisvaateita.

Kevään 2025 työpajan osallistujille esiteltiin alustavat sijaishuollon osaamisprofiilit. Työpajakeskustelusta saatiin paljon kehittämistyötä tukevaa palautetta.

Tampereen yliopisto toteutti työpajoja yhteensä 2 kertaa. Toinen työpaja toteutui loppuvuodesta 2024 ja toinen keväällä 2025. Osallistujamäärät pysyivät lähes samoina ollen 12 ja 13 henkilöä. Yhteensä osallistujia oli täten 25 henkilöä. Työpajojen aiheet olivat puhuttelevia.

Taulukko 1. Kehittämistyöpajoihin osallistuneet maakunnittain

Hanketoimija	Syksyn 2024 työpajoihin osallistujat	Kevään 2025 työpajoihin osallistujat
Lapin AMK	65	85
Savonia AMK	12	17
Turun AMK	7	5
Kaakkois-Suomen AMK (XAMK)	6	12
Tampereen yliopisto	12	13
Osallistujat yhteensä	102	132

Asiantuntijoiden huomiot

Työpajatyöskentelyjen keskiössä olivat kysymykset siitä, mitä osaamisen vaativuus eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa tarkoittaa, mihin erityisyys liittyy eri sijaishuoltopalveluiden tasoilla, mikä merkitys on työntekijöiden koulutuksella ja koulutustasolla ja mikä merkitys profiloitumisella on osaamisen näkökulmasta.

Kompleksisuus-ajattelu herätti asiantuntijoissa ymmärrystä omaan työhön, sen vaativuuteen ja monimutkaisiin ilmiöihin. Työpajojen työskentelyn keskeisiä lähtökohtia olivat moniäänisyys ja tilan antaminen osallistujien väliselle vuorovaikutukselle. Näin pyrittiin muodostamaan yhteistä ymmärrystä yksilöllisistä käsityksistä ja kokemuksista. Keskustelussa välittyi ammattilaisten vahva tarve puhua siitä, mitä ammatillinen työ on tai miten siihen liittyvät näkökulmat koetaan kokemusasiantuntijan näkökulmasta.

Työpajojen keskusteluissa liikuttiin sijaishuollon ammatillisen osaamisen keskeisten kysymysten ympärillä ja keskusteluista välittyi se, että osaamisen ulottuvuuksien tarkastelu edellyttää nimenomaan moniäänistä keskustelua. Työpajoissa tuotiin myös useampaan kertaan esille huomio siitä, miten vaativaa ammatillisen työn ja osaamisen sanoittaminen on.

Työpajojen merkitys asiantuntijoille

Työpajojen teemat virittivät asiantuntijat innokkaaseen työskentelyyn ja keskusteluun ja palautteet työskentelystä olivat myönteisiä. Työpajoissa tapahtuneen työskentelyn ja keskustelun katsottiin jäsentäneen omaa työtä. Asiantuntijat kokivat voineensa pysähtyä oman työnsä äärelle pohtimaan omaa sekä koko työyhteisön osaamista ja saamaan tietoa, jota voivat työyhteisöissä myöhemmin yhdessä työstää.

”Ihana pohtiva tilaisuus. Herätteli miettimään omaa työtäni hektisen arjen keskellä.”

”Mukava ja mielenkiintoista kuulla työryhmän ajatuksia.”

Oman osaamisen kehittäminen ja työn vaativuus herätti paljon keskustelua. Asiantuntijat arvioivat, että pystyivät työpajoissa pohtimaan sitä, mikä omassa työyhteisössä ja omassa työssä on hyvin ja mihin tulee erityisesti kiinnittää huomioita. Kehittämistyössä mukana olon nähtiin myös vahvistavan omaa ymmärrystä omista taidoista ja osaamisesta. Osaamisen tunnistamisen taito nähdäänkin asiantuntijuuden tärkeänä osana (Kekoni ym. 2019, 31). Työskentely mahdollisti keskustelun myös siitä, mikä omassa työssä vaatii erityistä osaamista.

” Hyvä avata välillä silmiä ja muistuttaa itseäkin, mitä kaikkea tämä työ vaatii.”

” Työpaja sai pohdiskelemaan työhön liittyvää moninaisuutta ammatillisessa mielessä. Se myös uusia ajatuksia oman ammattitaidon kehittämiseksi. ”

Lapin alueella asiantuntijat näkivät tärkeänä oman työn ja osaamisen näkyväksi tekemisen ja sen sanoittamisen. Työpajat nähtiin tärkeänä tiedon lisääjänä ja osaamisen kartoittamisen välineenä.

”Tarpeellista työn ja osaamisen näkyväksi tekemistä ja sanoittamista.”

”Puhuttiin tärkeistä asioista ja siitä, että osaamista kartoitetaan ja se tehdään näkyväksi niin työ- kuin koulutuskentällä. Kiitos!”

Merkityksellisenä koettiin myös mahdollisuus olla mukana hankkeessa sekä hankkeen asiantuntijalähtöinen lähestymistapa.

”Kiitos tavastanne ja ajastanne kuulla työyhteisöämme ja kuljettaa meitä mukana prosessissanne”.

”On kunnia olla mukana hankkeessa.”

”Hyvä, että on päässyt osallistumaan Vaasi-hankkeeseen.”

”Kiitos kun ruohonjuurityöntekijöitäkin kuunnellaan.”

Lähitapaamiset työpajoissa herättivät myös myönteisiä kommentteja.

”Kiitos. Mielenkiintoista keskustelua ja hyvää kirjallista koontia. Mukava tavata läsnä.”

” Kiitos, kun kävitte!”

Pohdinta

Asiantuntijat ja työyhteisöt osallistuivat työpajoihin innostuneesti ja halu kehittää omaa työtä oli suuri. Lastensuojelun työtä kuormittaa jatkuvasti kasvava palveluntarve, joka näkyy työssä kasvavina asiakasmäärinä, monimutkaisina tilanteina ja kiireenä. Oman työn kehittäminen nähtiin kuitenkin tärkeänä, vaikka työelämän haasteet aikataulujen ja resurssien puitteissa ovatkin haasteellisia.

Esihenkilön rooli on merkittävä kehittämisessä. Yhteisöllisen oppimisen ja asiantuntijalähtöisen kehittämistyön onnistuneessa prosessissa on lähtökohtana ollut esihenkilöiden vahva sitoutuminen. Kun esihenkilö näkee työssä oppimisen ja jatkuvan kehittymisen tärkeänä sijaishuollon arjessa, on osaamisen kehittämisen teemojen kanssa työskentely luontevaa ja innostavaa. Asia nähdään tärkeänä ja sille löytyy resursseja

Kentällä on vahva halu parantaa palveluita ja löytää työhön uusia ratkaisuja. Työntekijät haluavat kehittämisen avulla parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia, parantaa palvelun laatua sekä vahvistaa omaa osaamistaan ja hyvinvointia. Asiantuntijalähtöinen kehittämistyö edellyttää, että sille annetaan riittävät voimavarat ja aikaa, jotta voidaan päästä lähemmäksi kestävää kehittämistä.

LÄHTEET

Heikkilä, M. & Marjamäki, P. 2024. Sosiaalihuollon porrasteisuus uusissa sote-rakenteissa: Nykytila ja ehdotukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 4/2024.

Kekoni, T., Mönkkönen, K., Hujala, A., Laulainen, S. & Hirvonen, J. 2019. ”Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä.” Teoksessa K. Mönkkönen, T. Kekoni & A. Pehkonen (toim.) Moniammatillinen yhteistyö – Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus, 15–46.

Kostilainen, H., Määttä, A., Nieminen, A. & Perikangas, S. 2020. Yhteiskehittäminen hyvän elämän palvelujen muotoiluna. Teoksessa J. Helminen (toim.) Näkökulmia osallistavaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 5, 36–49. Viitattu 1.6.2025. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-348-3

Uggerhoj, L. 2015. Learning from each other: Collaboration processes in practice reserch. Nordic Social Work Research, Vol 4 Nro 1, 44–57.

Westlund, O. 2023. Turvallinen, merkityksellinen ja mielekäs nuorten kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelussa. Teoksessa K. Malinen, M. Itäpuisto, J. Moilainen, J. Kiili & M. Punna (toim.) Vertaistuki ja kokemukseen perustuva asiantuntijuus lasten ja perheiden voimavarana. Tampere: Vastapaino, 229–238.

Örnmark, M. 2025. Osaamisvaateiden erot ja erityisyys sijaishuoltopalveluiden eri tasoilla. Sosionomi tutkinnon opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.6.2025. https://www.theseus.fi/handle/10024/891168

Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit

Susanna Helavirta ja Sari Halttunen

Aluksi

Tässä artikkelissa kuvaamme VAASI-hankkeen kehittämistyön tuloksena syntyneet vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit. Osaamisprofiileilla kuvaamme sitä, millaisena VAASI-hankkeen kehittämistyöhön osallistuneet asiantuntijat – niin sijaishuollossa toimivat ammattilaiset kuin lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät sekä kokemus- ja kehittäjänuoret – sijaishuollon ammatillisen osaamisen näkivät. Ja millaisia osaamisen eroja he eritasoisten sijaishuoltopalveluiden kesken tunnistivat.

Työpajakeskusteluissa olivat edustettuina kattavasti eritasoisten sijaishuoltopalveluiden ammattilaiset eli mukana oli niin perhehoidon, ammatillisen perhehoidon, perustason laitospalvelun, vaativan/erityistason laitospalvelun, koulukodin sekä erityisen huolenpidon ammattilaisia. Työpajoihin osallistuneilla kokemusnuorilla oli myös laajasti kokemusta eritasoisista sijaishuoltopalveluissa, samoin lapsen asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä.

Osaamisprofiileihin liittyvissä asiantuntijoiden työpajoissa välittyi osallistujien vahva tarve puhua siitä, mitä ammatillinen työ ja siinä vaadittava osaaminen on. Keskustelut työpajoissa osoittivat paitsi sen, miten laaja-alaista ja vaativaa sijaishuollon ammatillinen työ on, myös sen kuinka vaativaa on työssä tarvittavan osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen. Osaamisesta keskusteltaessa puhe kääntyi helposti sijaishuollon arjen työn ja tekemisen kuvaamiseen.

Lisäksi eritasoisen sijaishuoltopalveluiden osaamiseen liittyvien erojen ja erityisyyksien nimeämiseen liittyi hyvin pienienkin osaamisen nyanssien tunnistamisen vaade. Esimerkiksi turvallisuusosaaminen nähtiin tärkeänä kaikissa sijaishuoltopalveluissa, mutta siihen liittyi erityisiä osaamisvaateita vaativan tason sijaishuoltopalveluissa.

Työpajakeskusteluissa varsin yhteinen näkemys oli, että osaamisvaateet ovat varsin jaettuja vaativan sijaishuoltopalvelun, erityistason sijaishuoltopalvelun, koulukodin ja erityisen huolen osalta. Keskusteluissa edellä mainitut palvelut nimettiin varsin usein vaativan tason sijaishuoltopalveluiksi. Osaamiseen liittyvien erojen nähtiin liittyvän erityisesti vaativan tason ja perustason laitospalvelun ja perhehoitopalvelun välille. Sen sijaan ammatillisen perhekodin osaamisen tarkastelu jäi työpajoissa niukaksi, mikä osaltaan johtunee siitä, että ammatillisen perhekodin edustajia työpajoissa oli niukasti. Se puolestaan kertonee siitä, että valtakunnallisesti ammatillisesti toimivien perhekotien määrä on sijaishuollon kentällä pieni.

Tukeuduimme osaamisen nimeämisessä työpajoissa ammattilaisten tekemien tai itse koostamiemme kirjausten osalta myös tekoälyn apuun. Hyödynsimme sitä joiltakin osin työpajakuvausten sanoittamisessa nimenomaan osaamisen näkökulmasta. Palautekierroksella saatu palaute asiantuntijoilta osoitti, että tekoälyn avustuksella tehdyt sanoitukset vastasivat hyvin sijaishuoltopaikan ammattilaisten näkemyksiä.

Loimme työpajakeskusteluiden pohjalta neljä sijaishuollon osaamisprofiilia:

Perhehoito
Ammatillinen perhehoito
Perustason laitos
Vaativan tason laitos (sisältää vaativan, erityistason, koulukodin, ehon)

Eritasoisiin sijaishuoltopalveluihin liittyvän osaamisen rinnalla työpajoissa tuotiin vahvasti esiin, kuinka sijaishuollossa tarvittavaan osaamiseen liittyy myös paljon sijaishuoltopalvelusta riippumatonta osaamista. Eli osaamista, jota tarvitaan kaikissa sijaishuoltopalveluissa. Aloimme puhumaankin kivijalkaosaamisesta (kts. Kuvio 1) Sellaisena nähtiin muun muassa moninainen lasten ja nuorten kasvatus- ja kohtaamisosaaminen, heidän erilaisiin ja erityisiin tarpeisiinsa liittyvä osaaminen, vanhempien ja läheisten kanssa työskentelyyn liittyvä laaja-alainen osaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen, monialainen yhteistyö osaaminen jne. Näitä yhteisiä osaamisvaateita kuvaamme tarkemmin tässä luvussa.

Osaamisprofiileja laadittaessa esille nousi tärkeäksi asiaksi pohtia sijaishuollon osaamisen keskeisiä yhteisiä lähtökohtia: mikä on perustaltaan sijaishuollon ammatillisessa osaamisessa tärkeää ja mistä syntyy osaamisen perusta. Aloimme puhua osaamisen perustasta eli itsetuntemuksen maaperästä (kts. Kuvio 1). Sellaisena nähtiin muun muassa ammattilaisten ymmärrys sijaishuollon yhteiskunnallisesta tehtävästä, sijaishuollossa oleviin lapsiin, nuoriin ja vanhempiin liittyvä ihmiskuvallinen ymmärrys sekä ammattietiikka. Avaamme ja pohdimme osaamisen perustaa tarkemmin tässä luvussa myös.

Osaamisprofiilityöskentelyssä tuotiin toistuvasti myös esiin, miten osaamista tukevat erilaiset rakenteet, kuten työntekijäresurssi, johtamisen käytännöt, työnohjaus, koulutus- ja kehittämisresurssit jne. (kts. Kuvio 4). Työpajoissa nähtiin, että osaamista ei voi tarkastella irrallaan niistä. Tarkastelemme myös osaamisen rakenteiden merkitystä tässä luvussa.

Osaamisprofiilit

Kuvio 1. Osaamisprofiilitalo

Kuvio 1 kokoaa osaamisprofiileja koskevan tuotoksen yhteen. Seuraavaksi avaamme sen sisältöjä tarkemmin

Kuvion osaamissisällöt

Kuvaamme seuraavaksi, mitä kuviossa nimetyt osaamissisällöt niin kivijalkaosaamisen kuin eri sijaishuoltopalveluihin kiinnittyvän erityisosaamisen suhteen piti sisällään. Kivijalkaosaamisella tarkoitamme osaamista, jota kaikissa sijaishuoltopalveluissa tarvitaan. Osaamisen sisällöt toki saattavat painottua riippuen ajasta ja sijaishuoltopaikassa olevien lasten tilanteista ja tarpeista.

KIVIJALKAOSAAMINEN
eli kaikkiin sijaishuoltopalveluihin liittyvä osaaminen

1. Lasten ja nuorten kasvatus- ja kohtaamisosaaminen

Kyky luoda turvallinen, välittävä ja luottamuksellinen suhde lapseen
Kyky ymmärtää kehityksen, käyttäytymisen ja tunne-elämän tukemista eri ikävaiheissa, sekä kykyä soveltaa tätä tietoa käytännössä.
Kriisityöosaaminen lasten ja nuorten kanssa eli taito tukea heitä sijoitukseen liittyvien tunteiden käsittelyssä
Kyky tukea sijoitettujen lasten keskinäisiä suhteita
Kyky ymmärtää laaja-alaisia kasvatuksellisia menetelmiä ja taito soveltaa niitä yksilöllisten tarpeiden mukaan arjessa
Kyky ohjata ja tukea lapsia ja nuoria siten, että he ovat aktiivisia toimijoita omassa kasvussaan ja kehityksessään.
Taito tukea ja huomioida lasten oma kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta
Kyky ymmärtää rajoitustoimenpiteiden ja kasvatuksellisen rajoittamisen lähtökohtaerot

2. Lasten ja nuorten erityisiin tarpeisiin liittyvä osaaminen

Tieto lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveysongelmista sekä neuropsykiatrisista vaikeuksista
Traumatietoinen osaaminen eli taito kohdata lapsia ja nuoria, joilla on vaikeita ja haastavia tilanteita ja kokemuksia
Taito vahvistaa lasten ja nuorten voimavaroja sekä uskoa omiin kykyihin
Taito hyödyntää ammatillisia työmenetelmiä lasten ja nuorten erityisiin tarpeisiin liittyen
Taito rakentaa arkeen selkeät, ennakoitavat rakenteet, jotka tukevat lasten ja nuorten aloitteellisuutta, keskittymistä ja tunteiden säätelyä

3. Vanhempien ja lähteisten kanssa työskentely

Kyky ja taito tukea lapsen suhteita vanhempiin ja läheisiin sekä yhteydenpitoa heihin
Kyky tavoitteelliseen tukeen ja suunnitelmalliseen työskentelyyn vanhempien ja läheisten kanssa
Kyky etäyhteistyöhön vanhempien kanssa
Taito ja kyky toimia lapsen asioissa vastoin vanhempien tahtoa, esim. yhteydenpidon rajoittaminen lapsen ja vanhemman välillä, huostaanoton purkuun liittyvät tilanteet, tahdonvastaiset sijoitukset
Kriisityöosaaminen eli taito tukea ja kohdata vanhempia sijoitukseen liittyvien tunteiden käsittelyssä
Tieto jaetun huoltajuuden merkityksestä ja huoltajille kuuluvan päätösvallan erityisyydestä huostaanotetun/kiireellisesti sijoitetun lapsen ja nuoren kohdalla

4. Institutionaalisen luottamuksen rakentamisen taito

Kyky auttaa lapsia, nuoria ja perheitä ymmärtämään sijaishuollon tavoitteet ja toimintatavat
Taito vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden luottamusta lastensuojelun prosesseihin ja koko palvelujärjestelmään – erityisesti, kun sijaishuoltoon tullaan ensimmäistä kertaa

5. Strukturoidun arjen osaaminen

Kyky toimia johdonmukaisesti arjessa, jossa on selkeä rakenne ja toistuvat rutiinit
Taito suunnitella, ylläpitää ja ohjata ennakoitavaa päivärytmiä
Taito asettaa rajoja ja reagoida johdonmukaisesti haastaviinkin tilanteisiin

6. Monialainen yhteistyöosaaminen

Taito osata toimia erilaisissa moniammatillisissa ja monitoimijaisissa verkostoissa
Kyky ymmärtää sosiaalityöntekijän päätösten merkitys lapsen arjessa

7. Palvelujärjestelmäosaaminen

Tieto, millaisia palveluja lapsille ja nuorille on olemassa ja milloin niitä tarvitaan
Tieto palvelujärjestelmän taustalla olevasta lainsäädännöstä
Taito etsiä sopivia palveluita lasten ja nuorten tilanteisiin
Kyky tukea lasta tai nuorta palveluiden hyödyntämisessä ja vastaanottamisessa

8. Turvallisuusosaaminen

Kyky ja taito luoda turvallinen ja ennustettava kasvuyhteisö
Taito ennakoida uhkaavia tilanteita
Taito kohdata väkivaltainen lapsi
Ymmärrys ja rohkeus hoitaa vaativia tilanteita
Kyky kohdata työssä vaikeita ilmiöitä ja käsitellä niitä sekä lasten ja nuorten että työyhteisön/perheen kanssa rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti.

9. Tiedontuottamisen taito

Kyky ja taito tunnistaa ja tuoda esiin lapsen tilanteesta olennaiset seikat
Taito sanallistaa lapsen tilannetta esim. monialaisissa verkostoissa
Taito kirjata eli koota ja tuottaa kirjallisia dokumentteja (esim. lausunnot, selvitykset, kuukausiraportit, päivittäiskirjaukset)
Taito asettua myös ei tietämisen positioon: uskallus tunnistaa oman osaamisen rajoja

10. Arviointiosaaminen

Kyky arvioida lasten ja nuorten tilanteita ja tuen tarpeita
Kyky muodostaa kokonaiskuva lapsen ja nuoren elämäntilanteesta yhdistäen eri tietolähteitä
Kyky koota tietoa, havainnoida ja analysoida lasten ja nuorten tuen tarpeita silloin, kun ennakkotietoa on vähän tai ei lainkaan

PERHEHOIDON OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

1. Kotiosaaminen

Kyky toimia yksityisen perhe-elämän ja sijaishuollon julkisen tehtävän rajalla – huomioiden samanaikaisesti perhehoitoperheen yksityisyys sekä biologisten vanhempien oikeudet ja osallisuus lapsen elämään
Kyky ja taito ymmärtää toimivan parisuhteen merkitys ja omien biologisten lasten asema ja rooli suhteessa sijoitettuihin lapsiin
Kyky toimia hienovaraisesti ja ammatillisesti kodinomaisessa ympäristössä, jossa arki ja lastensuojelun vastuut yhdistyvät
Kyky ja taito toimia kodin arjessa lapsen/nuoren vanhempien ja muiden läheisten kanssa sekä kyky ottaa lapsen verkosto mukaan kotiarkeen
Kyky ja taito ymmärtää jaetun vanhemmuuden merkitys biologisille vanhemmille

2. Sijoitusmuoto-osaaminen

Kyky tunnistaa ja ymmärtää eri sijoitusmuotojen (avohuolto- ja huostaanotto/kiireellinen) oikeudellinen merkitys lapsen ja vanhempien asemaan
Taito hahmottaa ja soveltaa eri sijoitusmuotojen oikeudellisia vaikutuksia käytännön työssä.
Taito ymmärtää lastensuojelun eri sijoitusmuotojen vaikutuksia lapsen kasvuun ja perhesuhteisiin.

3. Laaja-alainen eri-ikäisten lasten ja nuorten kehityksen tuntemus (”vauvasta nuoriin aikuisiin”)

Tieto laaja-alaisesti monien eri-ikäisten lasten kehityksestä ja tarpeista
Taito kohdata, keskustella ja neuvotella eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa

4. Tietosuojaosaaminen

Tieto tietosuoja- ja salassapitosäännösten merkityksestä kotiympäristössä ja arjen sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa.

5. Itseohjautuvuusosaaminen

Kyky osata säilyttää arkinen toimintakyky perheenä stressaavissa ja haastavissa tilanteissa
Kyky seurata itsenäisesti omaa hyvinvointia ja taito hakea apua
Kyky ja taito reflektoida omaa toimintaa perheen arjessa
Kyky osata asettaa realistiset tavoitteet arjen sujumiselle (itsensä johtaminen)
Kyky ymmärtää perhehoitajan ja sosiaalityöntekijän erilaiset roolit, vastuut ja tehtävät

AMMATILLISEN PERHEHOIDON OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

1. Kotiosaaminen

Kyky toimia yksityisen perhe-elämän ja sijaishuollon julkisen tehtävän rajalla – huomioiden samanaikaisesti perhehoitoperheen yksityisyys sekä biologisten vanhempien oikeudet ja osallisuus lapsen elämään
Kyky ja taito ymmärtää toimivan parisuhteen merkitys ja omien biologisten lasten asema ja rooli suhteessa sijoitettuihin lapsiin
Kyky toimia hienovaraisesti ja ammatillisesti kodinomaisessa ympäristössä, jossa arki ja lastensuojelun vastuut yhdistyvät
Kyky ja taito toimia kodin arjessa lapsen/nuoren vanhempien ja muiden läheisten kanssa sekä kyky ottaa lapsen verkosto mukaan kotiarkeen
Kyky ja taito ymmärtää jaetun vanhemmuuden merkitys biologisille vanhemmille

2. Sijoitusmuoto-osaaminen

Kyky tunnistaa ja ymmärtää eri sijoitusmuotojen (avohuolto- ja huostaanotto/kiireellinen) oikeudellinen merkitys lapsen ja vanhempien asemaan
Taito hahmottaa ja soveltaa eri sijoitusmuotojen oikeudellisia vaikutuksia käytännön työssä.
Taito ymmärtää lastensuojelun eri sijoitusmuotojen vaikutuksia lapsen kasvuun ja perhesuhteisiin.

3. Laaja-alainen eri-ikäisten lasten ja nuorten kehityksen tuntemus (”vauvasta nuoriin aikuisiin”)

Tieto laaja-alaisesti monien eri-ikäisten lasten kehityksestä ja tarpeista.
Taito kohdata, keskustella ja neuvotella eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa

4. Palveluverkoston hallinnan taito

Ymmärrys palveluprosesseista: miten ja milloin palveluita haetaan, mitä ehtoja niihin liittyy, miten päätöksentekoprosessi toimii ja millä perusteilla palvelut myönnetään

5. Työyhteisöosaaminen

Taito kehittää omaa ja työyhteisön resilienssiä eli joustavuutta ja voimavarakeskeisyyttä haastavissa työtilanteissa
Kyky ottaa avoimesti esille työn haasteita ja kehitystarpeita sekä edistää ilmapiiriä, jossa asioista voi keskustella rakentavasti.
Taito kohdata työssä syntyvää kuormitusta, hallita stressiä ja palautua haastavista tilanteista.
Kyky varmistaa, että tärkeä tieto kulkee sujuvasti työyhteisössä ja viranomaisyhteistyössä
Kyky tukea kollegoita, jakaa osaamista ja luoda rakentavaa yhteistyötä

6. Omavalvontaosaaminen

Kyky tunnistaa ja puuttua epäkohtiin, ennaltaehkäistä väärinkäytöksiä ja varmistaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen.
Taito arvioida ja kehittää toimintakäytäntöjä, dokumentoida havaintoja ja osallistua yksikön sisäiseen valvontatyöhön
Kyky tehdä yhteistyötä valvovien viranomaisten kanssa

7. Menetelmäosaaminen

Taito ja kyky käyttää ja soveltaa erilaisia työmenetelmiä ja – välineitä lasten ja nuorten tarpeisiin liittyen
Taito hyödyntää erilaisia menetelmiä ja mittareita lapsen tilanteen arvioinnissa

PERUSTASON LAITOSPALVELUN OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

1. Sijoitusmuoto-osaaminen

Kyky tunnistaa ja ymmärtää eri sijoitusmuotojen (avohuolto- ja huostaanotto/kiireellinen) oikeudellinen merkitys lapsen ja vanhempien asemaan
Taito hahmottaa ja soveltaa eri sijoitusmuotojen oikeudellisia vaikutuksia käytännön työssä.
Taito ymmärtää lastensuojelun eri sijoitusmuotojen vaikutuksia lapsen kasvuun ja perhesuhteisiin.

2. Laaja-alainen eri-ikäisten lasten ja nuorten kehityksen tuntemus (”vauvasta nuoriin aikuisiin”)

Tieto laaja-alaisesti monien eri-ikäisten lasten kehityksestä ja tarpeista
Taito kohdata, keskustella ja neuvotella eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa

3. Palveluverkoston hallinnan taito

Ymmärrys palveluprosesseista: miten ja milloin palveluita haetaan, mitä ehtoja niihin liittyy, miten päätöksentekoprosessi toimii ja millä perusteilla palvelut myönnetään

4. Työyhteisöosaaminen

Taito kehittää omaa ja työyhteisön resilienssiä eli joustavuutta ja voimavarakeskeisyyttä haastavissa työtilanteissa
Kyky ottaa avoimesti esille työn haasteita ja kehitystarpeita sekä edistää ilmapiiriä, jossa asioista voi keskustella rakentavasti.
Taito kohdata työssä syntyvää kuormitusta, hallita stressiä ja palautua haastavista tilanteista.
Kyky varmistaa, että tärkeä tieto kulkee sujuvasti työyhteisössä ja viranomaisyhteistyössä
Kyky tukea kollegoita, jakaa osaamista ja luoda rakentavaa yhteistyötä

5. Omavalvontaosaaminen

Kyky tunnistaa ja puuttua epäkohtiin, ennaltaehkäistä väärinkäytöksiä ja varmistaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen.
Taito arvioida ja kehittää toimintakäytäntöjä, dokumentoida havaintoja ja osallistua yksikön sisäiseen valvontatyöhön
Kyky tehdä yhteistyötä valvovien viranomaisten kanssa

6. Menetelmäosaaminen

Taito ja kyky käyttää ja soveltaa erilaisia työmenetelmiä ja – välineitä lasten ja nuorten tarpeisiin liittyen
Taito hyödyntää erilaisia menetelmiä ja mittareita lapsen tilanteen arvioinnissa

7. Tutkimusperustainen osaaminen

Kyky tarkastella laaja-alaisesti ja tutkimusperustaisesti lasten ja nuorten haasteita
Kyky hyödyntää ajankohtaista tutkimustietoa ja soveltaa sitä käytännön työhön

8. Rajoitustoimenpiteiden vastuullinen ja reflektiivinen hallinta

Tieto eri rajoitustoimenpiteiden juridisista edellytyksistä, kestosta, dokumentointivaatimuksista ja valvonnasta.
Ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa viimesijaisuus, suhteellisuusperiaate ja lapsen oikeuksien ensisijaisuus.
Taito toimia niin, että lapsen oikeusturva toteutuu kaikissa tilanteissa.
Kyky kohdata lapsi rajoitustoimenpiteessä kunnioittavasti ja rauhallisesti, vaikka tilanne olisi haastava.
Tietoisuus siitä, miten rajoitustoimet voivat vaikuttaa lapseen psyykkisesti ja fyysisesti – ja miten tämä huomioidaan vuorovaikutuksessa.
Taito käydä tilanteet läpi lapsen kanssa tavalla, joka vahvistaa luottamusta ja lapsen ymmärrystä tapahtuneesta
Valmius käsitellä omia ja työyhteisön tunteita tilanteen jälkeen – reflektiivinen työote
Kyky tehdä perusteltuja päätöksiä ja raportoida toimenpiteet

VAATIVAN TASON LAITOSPALVELUN OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

(VAATIVA, ERITYINEN, KOULUKOTI JA EHO)

1. Palveluverkoston hallinnan taito

Kyky ymmärtää palveluprosesseja: miten ja milloin palveluita haetaan, mitä ehtoja niihin liittyy, miten päätöksentekoprosessi toimii ja millä perusteilla palvelut myönnetään

2. Erityisen laaja-alainen yhteistyö- ja verkosto-osaaminen

Taito osata toimia säännöllisesti erityisissä (esim. vankila, rikosseuraamusvirasto, oikeuspsykiatria, poliisi, EVA-yksiköt) moniammatillisissa verkostoissa
Taito tehdä työtä oman yksikön moniammatillisen osaajajoukon kanssa
Taito toimia koulun arjessa erityisesti koulukodeissa

3. Työyhteisöosaaminen

Taito kehittää omaa ja työyhteisön resilienssiä eli joustavuutta ja voimavarakeskeisyyttä vaativissa työtilanteissa.
Taito kohdata työssä syntyvää kuormitusta, hallita stressiä ja palautua vaativista tilanteista.
Kyky tukea kollegoita, jakaa osaamista ja luoda rakentavaa yhteistyötä vaativissa työolosuhteissa.
Kyky tarkastella omaa ja työyhteisön toimintaa kriittisesti ja kehittävästi
Kyky varmistaa, että tärkeä tieto kulkee sujuvasti työyhteisössä ja viranomaisyhteistyössä

4. Omavalvontaosaaminen

Kyky tunnistaa ja puuttua epäkohtiin, ennaltaehkäistä väärinkäytöksiä ja varmistaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen.
Taito arvioida ja kehittää toimintakäytäntöjä, dokumentoida havaintoja ja osallistua yksikön sisäiseen valvontatyöhön
Kyky tehdä yhteistyötä valvovien viranomaisten kanssa

5. Menetelmäosaaminen

Taito ja kyky käyttää ja soveltaa erilaisia työmenetelmiä ja – välineitä lasten ja nuorten tarpeisiin liittyen
Taito hyödyntää erilaisia menetelmiä ja mittareita lapsen tilanteen arvioinnissa

6. Tutkimusperustainen osaaminen

Kyky ymmärtää laaja-alaisesti ja tutkimusperustaisesti lasten ja nuorten haasteita
Kyky hyödyntää ajankohtaista tutkimustietoa ja soveltaa sitä käytännön työhön

7. Rajoitustoimenpiteiden laaja-alainen vastuullinen ja reflektiivinen hallinta

Tieto eri rajoitustoimenpiteiden juridisista edellytyksistä, kestosta, dokumentointivaatimuksista ja valvonnasta
Ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa viimesijaisuus, suhteellisuusperiaate ja lapsen oikeuksien ensisijaisuus.
Taito toimia niin, että lapsen oikeusturva toteutuu kaikissa tilanteissa.
Kyky kohdata lapsi rajoitustoimenpiteessä kunnioittavasti ja rauhallisesti, vaikka tilanne olisi haastava.
Tietoisuus siitä, miten rajoitustoimet voivat vaikuttaa lapseen psyykkisesti ja fyysisesti – ja miten tämä huomioidaan vuorovaikutuksessa.
Taito käydä tilanteet läpi lapsen kanssa tavalla, joka vahvistaa luottamusta ja lapsen ymmärrystä tapahtuneesta
Valmius käsitellä omia ja työyhteisön tunteita tilanteen jälkeen
Kyky tehdä perusteltuja päätöksiä ja raportoida toimenpiteet
Ymmärrys, että rajoitustoimenpiteet ovat osana arjen rakennetta ja turvallisuuden ylläpitämistä
Ymmärrys, että rajoitustoimenpideosaaminen ei ole poikkeustilanteiden taitoa vaan päivittäistä vastuullista työskentelyä

8. Erityinen turvallisuusosaaminen (fyysinen ja psykologinen)

Taito ennakoida tilanteita ja tunnistaa väkivallan riskejä
Tieto ja taito hoitaa uhkaavia ja/tai väkivaltatilanteita
Taito olla valppaana mahdolliselle väkivallan uhkalle ja kyky sietää sitä

9. Rajoitetun arjen hallinnan taito

Kyky tukea lasten ja nuorten osallisuutta, turvallisuutta ja kokemusta toimijuudesta myös ympäristössä, jossa päivittäinen elämä tapahtuu kontrolloiduissa ja rajatuissa puitteissa.
Taito, kohdata lapsi empaattisesti ja arvostavasti tilanteissa, joissa hänellä ei ole mahdollisuutta poistua tai vaikuttaa arkeensa vapaasti
Taito toimia niin, että lapsen oikeudet eivät kavennu enempää kuin on välttämätöntä
Taito ylläpitää johdonmukaisuutta ja turvallista arkea tiukasti rajatussa ympäristössä ilman, että kontrolli syrjäyttää vuorovaikutuksen ja yksilöllisen tuen.

10. Onnistumisen kokemusten vahvistamisen taito

Kyky auttaa nuoria työstämään epäonnistujan identiteettiä ja rakentamaan positiivista, vahvistavaa minäkuvaa (taustalla esim. useat ”epäonnistuneet” sijoitukset tai traumaattiset kokemukset).
Kyky auttaa nuoria rakentamaan myönteistä minäkuvaa ja irrottautumaan epäonnistujan identiteetistä.

“Itsetuntemuksen maaperä” eli osaamisen perusta

Osaamisprofiileja laadittaessa esille nousi tärkeäksi asiaksi pohtia sijaishuollon osaamisen keskeisiä yhteisiä lähtökohtia: mikä on perustaltaan sijaishuollon ammatillisessa osaamisessa tärkeää ja mistä syntyy osaamisen kasvupohja. Miksi se on merkityksellistä ja mitä hyötyä suotuisasta kasvupohjasta on osaamisen kehittymiselle? Osaamisen lähtökohtien määrittelyssä voidaan hyödyntää monia eri näkökulmia, jotka liittyvät työn vaatimuksiin mm. erilaisiin geneerisiin ja ammatillisiin taitoihin.

Ammattieettinen osaaminen luo perustaa sijaishuollon työhön. Se tarkoittaa kykyä tunnistaa eettisiä tilanteita ja ongelmia sekä arvioida ja toimia oikein erilaisissa tilanteissa. Eettiset periaatteet sijaishuollon työssä korostavat mm. ihmisarvon kunnioittamista, oikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksia ja huolenpitoa, jotka kaikki ovat ensiarvoisen tärkeitä hyvässä ammatillisessa työssä. (Talentia 2005). Sosiaalialalla törmätään työssä paitsi yhteiskunnassa vallitseviin eettisiin näkemyksiin sosiaalipalveluiden perusteista ja tavoitteista, myös eri ammattiryhmien erilaisiin eettisiin toimintaohjeisiin, asiakastyön mukanaan tuomiin eettisiin ristiriitoihin ja johtamistyöhön liittyviin eettisiin kysymyksiin (Laulainen & Sinkkonen 2010, 226). Ammattieettisellä ymmärryksellä on vaikutusta siihen, kuinka sosiaalialan ammattilaiset näkevät asiakkaidensa tilanteet ja sitä kautta sillä on väistämättä merkitystä myös työssä. Tiedollisella oppimisella saa välineitä työhön, mutta se ei pelkästään ole riittävää.

Koulutus ja oppiminen lisää ymmärrystä elämän vaikeuksien yhteiskunnallisista syistä ja sitä kautta lisää ymmärrystä myös sijaishuollon yhteiskunnallisesta tehtävästä. Lastensuojelun yhteiskunnallisena tehtävänä ei suinkaan ole ottaa hoitaakseen mitä tahansa yksilön tai perheen ongelmaa, vaan lastensuojelussa tehdään arvioita siitä, ovatko ongelmat sellaisia, että ne tavalla tai toisella vaikuttavat tai todennäköisesti vaikuttavat lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin ja että niihin voidaan vaikuttaa lastensuojelun keinoin lapsen edun mukaisesti. Lastensuojelun asiakkuuden valintaan vaikuttaa se, mikä on lastensuojelun tehtäväalue yhteiskunnassa ja mitkä ovat sen tavoitteet ja oikeutukset. Erilaisiin asiakkuuksiin valikoinnissa on kyse asioiden punninnasta lastensuojelun tehtävän näkökulmasta ja se tuo valinnan lähelle sitä kohtaa, jossa lastensuojelun julkinen järjestelmä puuttuu tai antaa apuaan yksittäisten vanhempien ja lasten välisiin, muuten yksityisiksi katsottuihin suhteisiin (institutionaalinen raja). (Pösö 2010, 325–326, 333, 325).

Sijaishuoltoyksiköiden henkilökunnan osaaminen voidaan nähdä vahvasti liittyvän sijaishuollon yhteiskunnalliseen tehtävään lapsen oikeuksien toteuttajana. Sijaishuoltoa tarjoavien yksiköiden henkilökunnan on tärkeää myös tunnistaa sijaishuoltoyksiköiden luonne lapsen julkisena kotina. (Porko, Heino, Eriksson 2018, 30.)

Yhteinen ymmärrys sijaishuollon työtä ohjaavista arvoista on sijaishuollossa erityisen tärkeää. Arvot ohjaavat sitä millaisia valintoja teemme, miten käyttäydymme tai reagoimme erilaisissa tilanteissa, mitä asioita pidämme hyvinä ja tärkeinä. Arvot ovat asioita, joita voidaan ryhmitellä monella tapaa. Ne voivat olla abstrakteja kuten oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus tai konkreettisia kuten terveys tai talous. (Lehtonen 2009, 6-7). Yhteistä niille on, että ihminen pitää niitä hyvinä, tärkeinä ja välttämättöminä elämässään. Arvoihin vaikuttaa kulttuuri, ympäristö ja yhteiskunta, jossa elämme ja se, mitä omaksumme elämän kuluessa. Arvomaailman merkitys korostuu sijaishuollossa, koska lasten ja nuorten arvomaailma rakentuu pitkälti ympäristöstä, jossa he elävät. Arvot välittyvät arjessa ja teoissa ja näkyvät myös lasten ja nuorten elämässä.

Asenteet puolestaan näkyvät ammattilaisten tavassa reagoida erilaisiin tilanteisiin ja asioihin, siinä miten puhumme toisillemme ja käyttäydymme toisiamme kohtaan. Sijaishuollon työssä on tärkeää luoda tietoa ja ymmärrystä suvaitsevaisuudesta sekä tunnistaa ja purkaa ennakkoluuloja ja eriarvoisuutta. Sijaishuollon ammatillisessa työssä on merkityksellistä, mikä on ihmiskuvallinen ymmärryksemme eli millainen käsitys meillä on ihmisestä. Se vaikuttaa siihen, miten näemme toiset ihmiset, lapset ja nuoret tai miten suhtaudumme heidän toimintaansa. On merkityksellistä, näemmekö lapset ja nuoret kokonaisuuksina ja ainutkertaisina yksilöinä vai näemmekö vain lapsen/nuoren haasteet ja epäonnistumiset ja tarkastelemme lapsia ja nuoria yksinomaan ongelmien ja riskien kautta. Arjen onnistumisten, ilojen ja hyvän huomaaminen on yhtä lailla tärkeää. Susanna Helavirta (2011) on väitöstutkimuksessaan todennut, että viranomaisten kohdalla tämä haaste näyttää vielä suuremmalta, sillä hänen tekemänsä väitöstutkimuksen aineistossa kymmenet lapset olivat sitä mieltä, ettei heidän onnistumisiaan koskaan huomata. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, miten monissa ammatillisissa käytänteissä on taipumus lähestyä lapsia ja perheitä ongelmahakuisesti. Helavirta pohtiikin tutkimuksessaan sitä, mitä tarkoittaa lapsen vuorovaikutuksessa rakentuvalle identiteetille se, ettei häntä koskaan nähdä onnistujana? (Helavirta 2011, 81–82). Strandellin, Julkusen & Lammisen (2002) tutkimus lastensuojelun asiakkaana olevien nuorten ”normaalin” elämänkulun konstruoinnista lähtee tässä suhteessa tärkeästä huomiosta. Se, miten nuoriin suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten nuoret itse suhtautuvat omaan elämäänsä ja omiin mahdollisuuksiinsa.

Reflektoivan työtavan merkitys korostuu sijaishuollon työssä. Sijaishuollon ammatillisessa työssä tarvitaan kykyä omien ja toisen sisäisten tilojen havainnointiin, tunnistamiseen ja niihin suhtautumiseen. Reflektiivisyys liittyy erityisesti vuorovaikutukseen, joka on keskeinen osa sijaishuollon työmenetelmiä. Reflektiivinen ammatillinen toiminta on monitasoista ja moniulotteista ja asiantuntijana kehittyminen onkin siten jatkuva prosessi, jossa reflektiivisen ajattelun ja ammattikäytännön kehittyminen on nähtävä moniulotteisena ja -tasoisena (Tiuraniemi 2002, 2, 30- 31). Sijaishuollon henkilöstön ammatillisessa osaamisessa tärkeitä taitoja ovat hyvien vuorovaikutustaitojen ja dialogisuuden lisäksi kyky oman toiminnan reflektointiin. Ammatillisesti tämä tarkoittaa, että henkilö hahmottaa oman työnsä lähtökohdat ja tarkoituksen ja käy monialaista sektorit ylittävää reflektoivaa pohdintaa. Arjen aikatauluista kiireen keskeltä olisikin löydettävä tilaa säännöllisille yhteistapaamisille ja foorumeille, joilla reflektoiva pohdinta on mahdollista. Monialainen, sektorit ylittävä yhteistyö on välttämättömyys lasten ja nuorten tehokkaampaan auttamiseen ja hoitoon.

Työpajoissa käydyissä keskusteluissa osallistujat puhuivat hyvän kohtaamisen lisäksi myös työntekijöiden kyvystä tunneälyyn ja sosiaaliseen älykkyyteen. Luottamuksen rakentaminen ja taito aitoon välittämiseen nousi tärkeäksi osaamisen taidoksi. Ihmiskuvallinen ymmärrys, eettinen ajattelu ja toiminta, omien arvojen ja asenteiden reflektointi ja sijaishuollon yhteiskunnallisen tehtävän oivallus ovat sijaishuollossa keskeisen tärkeitä, koska ne avaavat mahdollisuuden tarkastella lapsia ja nuoria ja ylipäätään ihmisiä ja ihmisyyttä laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Sijaishuollon työssä tämä on erityisen tärkeää, jotta luomme myös lapsille ja nuorille kasvupohjan, josta he voivat rakentaa omannäköistä elämäänsä.

Osaamista tukevat rakenteet

Osaamisprofiilityöskentelyssä tuotiin toistuvasti esiin, miten osaamista ei voi tarkastella irrallaan osaamista tukevista rakenteista. Varsin usein keskusteluissa päädyttiin henkilöstöresurssin merkityksen tarkasteluun. Jaettu näkemys oli, että riittävä henkilöstöresurssi tukee osaamista ja toisaalta resurssien niukkuus työn vaativuuteen nähden nähtiin haasteena osaamisen hyödyntämiselle. Tiilin ja Kuokkasen (2021, 22-23) sijaishuollon ammattilaisille (n=173) tekemän kyselyn mukaan, 60 % sijaishuollon ammattilaisista ajattelee työntekijöiden määrän olevan liian alhainen lasten tarvitsemaan tuen määrään laitoshoidossa. Haasteita riittävien henkilöstöresurssien osalta on siis tunnistettavissa.

Sijaishuollon henkilöstöresurssien vähimmäisvaatimukset on meillä säädelty laissa. Perhehoitolaki määrittelee perhehoitoa ja ammatillista perhehoitoa koskevan henkilöstömäärän. Perhehoitolain 7 §:n mukaan perhekodissa saadaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää henkilöä hoitajan kanssa samassa taloudessa asuvat alle kouluikäiset lapset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan luettuina. Ammatillisessa perhekodissa saadaan hoitaa samanaikaisesti enintään seitsemää henkilöä, jos perhekodissa annettavasta hoidosta, kasvatuksesta tai muusta huolenpidosta vastaa vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa henkilöä, joista ainakin yhdellä on 6 §:n 1 momentissa ja yhdellä 3 momentissa säädetty kelpoisuus. (Perhehoitolaki 8 §).

Laitoshoidon henkilöstömäärää säädellään lastensuojelulaissa, jonka mukaan lastensuojelulaitoksessa on oltava lasten ja nuorten tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen nähden riittävä määrä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä sekä muuta henkilöstöä. (Lastensuojelulaki 60 §). Lastensuojelulaki ei määrittele tätä tarkemmin. Sen sijaan sijaishuoltopalveluiden kilpailutusten ehdoissa henkilöstömitoitukseen on saatettu luotu tarkempia ehtoja.

Lastensuojelulakiin lisättiin vuonna 2019 säädös, jossa henkilöstön riittävän mitoituksen vaade liitettiin myös rajoitustoimenpiteen käyttöön. Lastensuojelulain 60.3 § mukaa henkilöstön riittävästä määrästä, osaamisesta ja perehdytyksestä on huolehdittava siten, etteivät niihin liittyvät puutteet aiheuta rajoitusten käyttämistä, lapsen turvallisuutta vaarantavia ja ihmisarvoa alentavia rajoitustoimenpiteiden toteuttamistapoja ja käytäntöjä.

Hoikkala ja Lavikainen (2014) tuovat sijaishuollon kilpailutusehtoja tarkastelevassa selvityksessä esiin, kuinka joissakin kilpailutuksissa oli erikseen huomioitu henkilöstöresurssien vähimmäisvaatimuksen ylittäminen. Siitä oli annettu yksiköille lisää laatupisteitä.

Henkilöstöresurssin lisäksi työnohjaus oli asia, joka tuotiin myös esiin osaamista keskeisesti tukevaksi asiaksi. Sen järjestäminen näyttäytyi varsin vakiintuneelta käytännöltä työpajoihin osallistuneiden sijaishuoltoyksikköjen arjessa. Joidenkin hyvinvointialueiden sijaishuollon kilpailutuksissa työnohjauksen järjestäminen näyttäytyy myös yhtenä palvelukuvauksiin liittyvänä ehtona. Myös perhehoidon toimeksiantosopimuksiin sisältyy perhehoitolain mukainen velvollisuus sopia työnohjauksen toteuttamisesta (Perhehoitolaki 10 §). Heinon ym. (2021) tekemässä sijaishuoltopaikkoja koskevassa selvityksessä nostetaan esiin työnohjauksen tärkeys. Selvitys korostaa, että vaativa työ, joka nostaa varoittamattakin pintaan sekä kaikkien osallisten tunteita että kokemuksia, edellyttää työnohjausta ja tilanteiden reflektointia ja yhteistä käsittelyä. Heinon ym. (2021) selvitykseen osallistuneissa yksiköissä työnohjaus oli lähes kaikissa järjestetty, useimmiten ryhmätyönohjauksena. Lisäksi osassa oli traumaattisten tilanteiden varalle kehitelty erilaisia prosesseja. (Heino, Lappalainen, Ranta & Weckroth 2021.)

Työnohjauksen rinnalla yksikköjen koulutus- ja kehittämisresurssit nähtiin myös tärkeänä osaamisen tukena. Työpajakeskustelujen perusteella niiden osalta yksikköjen välillä oli vaihtelua. Joissakin yksiköissä vaikutti olevan aktiivinen työn kehittämisen kulttuuri, joissakin kehittäminen oli työpajatyöskentelyn aikaan seesteisempää. Koulutuksen osalta osalla yksiköistä oli jatkuvasti tarjolla erilaista työn tekemistä tukevaa kouluttautumismahdollisuutta, osassa koulutustarjonta oli harvempaa. Mutta työpajakeskusteluja sävytti jaetusti vahva koulutusmyönteisyys.

Myös Tiilin ja Kuokkasen (2021) tekemässä kyselyssä sijaishuoltopaikkojen työntekijät toivat esiin työn haastavuuden lisääntymisen ja siksi nähtiinkin tärkeänä, että työn ohessa on mahdollisuus suorittaa erilaisia erikoistumis- ja täydennyskoulutuksia.

Voi olla, että henkilöstön kouluttautuminen tulee tulevaisuudessa näkymään yhdenmukaisempana hankkeen aikana voimaan tulleen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutusasetuksen myötä. 1.4.2024 voimaan tullut asetus sisältää säännökset täydennyskoulutuksen laadun edellytyksistä, täydennyskoulutuksen määrästä sekä täydennyskoulutuksen arvioinnista ja seurannasta. Asetus edellyttää, että hyvinvointialueet seuraavat sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstönsä ammatillista kehittymistä ja huolehtivat siitä, että henkilöstö osallistuu riittävästi oman alansa täydennyskoulutukseen. Samalla tavalla hyvinvointialueen on seurattava ja huolehdittava myös niiden yksityisten palveluntuottajien palveluksessa olevan henkilöstön täydennyskoulutukseen osallistumisesta, joilta hyvinvointialue hankkii palvelut. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta 2024/57.) Tiedossa on, että myös sijaishuoltopaikkojen kilpailutuksissa on saatettu edellyttää sijaishuoltopaikoilta koulutussuunnitelman laadintaa, joka huomioi vuosittain ammatillisen osaamisen täydennyskoulutustarpeet.

Työpajoissa korostettiin myös sitä, miten osaaminen on yhteydessä henkilöstön työhyvinvointiin.Työhyvinvoinnin haasteet lastensuojelutyössä on tunnistettu asia. Tiili ja Kuokkanen (2021, 14) tuovat esiin, kuinka tutkimustenkin valossa näyttää siltä, että lastensuojelun työntekijät ovat erityisen alttiita työuupumukselle. Se kytkeytyy moniin asioihin kuten huonoihin työoloihin, liialliseen vastuunkantoon tai olemattomiin etenemismahdollisuuksiin. Työpajoissa erilaisia työhyvinvointia tukevia käytäntöjä pidettiin tärkeänä osaamista tukevana asiana. Esiin nostettiin esimerkiksi työterveyshuollon palvelujen merkitys tai erilaiset työyhteisössä käytössä olevat liikunta- ja kulttuuriedut. Myös esihenkilötyön merkitys työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukena koettiin tärkeäksi.

Johtaminen ja esihenkilötyö oli myös asia, jota pidettiin yksikön henkilöstön osaamiseen vahvasti liittyvänä tukirakenteena. Nostettiinpa työpajoissa esiin ajatus siitä, että työyhteisö tai työyksikkö on johtajansa näköinen. Johtamisen ja esihenkilön merkitys nähtiin laaja-alaisesti osaamista tukevana. Johtamisen nähtiin muun muassa luovan puitteet henkilöstön osaamiselle ja osaamisen jakamiselle. Siihen läheisesti koettiin liittyvän turvallisen toimintakulttuurin – niin psykologisen kuin fyysisen –luominen. Tärkeänä pidettiin myös jatkuvan osaamisen kehittämistä ja mahdollistamista työyhteisössä. (kts. esim. Örnmark 2025).

Yhteisöllisen oppimisen rakenteiden kehittäminen oli VAASI-hankkeen yhtenä tavoitteena. Siksi sitä koskevat keskustelut vahvistuivat hankkeen aikana. Työpajoissa tuotiin muun muassa esiin, miten tärkeitä yhteisen osaamisen jakamisen paikat ja käytännöt olivat ja miten ne tukivat myös yksilöllistä osaamista.

Yllä olevien lisäksi työpajoissa sivuttiin palautteen saamisen merkitystä osaamisen vahvistamisen tukena. VAASI-hankkeen kehittämistyön aikana joissakin sijaishuoltoyksiköissä oli lähdetty systemaattisesti kehittämään palautetietoista lastensuojelua ottamalla käyttöön kansallisesti kehiteltyä FIT – mittaria (kts. Tippett & Yliruka 2023). Joissakin yksiköissä oli myös käytäntönä kerätä säännöllisesti palautetta toiminnasta lapsilta ja nuorilta. Palautteen saaminen osaltaan oli vaikuttamassa yksikön ammatillisen työn osaamisen arvioinnissa. Toinen työpajakeskusteluissa sivuttu osaamista tukeva käytäntö oli perehdytys. Sen tärkeyttä keskusteluissa korostettiin. Perehdytyksen tärkeyttä toivat esiin myös Tiilin ja Kuokkasen (2021) kyselyyn vastanneet sijaishuollon ammattilaiset. Iso osa (43 %) kyselyyn vastanneista piti väkivaltatilanteisiin liittyvää perehdytystä tai koulutusta riittämättömänä (emt., 36). VAASI-hankkeessa luodut digitaaliset oppimateriaalit tukevat omalta osaltaan sijaishuollon perehdytystyötä.

Osaamisprofiilien luomisen haasteet

Osaamisprofiilien valmistelun prosessi on ollut laaja ja edellyttänyt vahvaa yhteistyötä ja -toimintaa sijaishuollon eri toimijoiden kanssa. Mukana on ollut toimijoita perhehoidosta, ammatillisesta perhehoidosta, laitospalveluista (perus, vaativa, eho), sosiaalityöntekijöitä sekä kokemusasiantuntijoita. Olemme kuulleet myös valvontaviranomaisen näkemyksiä ja kilpailutuksen asiantuntijoita. Tämä toimijoiden moninaisuus on mahdollistanut sijaishuoltopalveluiden osaamisen tarkastelun eri palveluiden tasolta sekä nostanut esiin osaamisen eroja ja erityisyyksiä.

Matka osaamisprofiilien luomiseen ollut myös monivaiheinen ja väliin haastavakin. Sijaishuoltotyön vaativuus ja sen sanoittaminen on vaatinut paljon erilaisten näkemysten, kokemusten ja käsitysten kuulemista ja ymmärrystä ja sekä oman ajattelun kehittymistä.

Osaamisprofiilien lopulliseen muotoon olemme päätyneet monien eri kompromissien kautta. Niihin on vaikuttanut sijaishuollon eri toimijoiden ja yksiköiden yksikkökohtaisuus. Saman sijaishuoltopalvelun sisällä toimivien yksiköiden ammatillisen osaamisen vaade voi olla vaihtuva ja muuttuva riippuen kulloisestakin yksikön tilanteesta esim. lasten ja nuorten hoidon ja huolenpidon vaativuuden suhteen. Tilanteet yksiköissä voivat vaihtua nopeasti ja sen myötä myös osaamisen vaativuuden taso vaihtelee. Myös toimijoiden näkemykset ja käsitykset ovat subjektiivisia ja perustuvat yksilökohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiin.

Pohdimme myös sitä, mikä merkitys osaamisen vaatimuksen kokemukseen on yksikköjen erilaisilla toimintaympäristöillä. Mikä merkitys on yksikön tiloilla ja lähiympäristöllä, kodinomaisuudella ja turvallisuudella, sijainnilla ja paikallisyhteisöillä? Entä miten toimintaympäristön ilmapiiri, toimintakulttuuri, johtajuus tai erityispalveluiden saatavuus vaikuttaa työntekijän kokemukseen työn vaativuudesta?

Myös sijaishuollon perhehoitomuotojen moninaisuus näyttäytyi osaamisprofiilien laadinnassa mielenkiintoisena. Perhehoitoa voidaan järjestää pitkäaikaisena perhehoitona silloin, kun lapsi sijoitetaan suunnitelmallisesti pidemmäksi aikaa, usein huostaanoton yhteydessä. Sijoitus voi jatkua, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Perhehoito voi olla myös lyhytaikaista esimerkiksi kriisitilanteissa tai avohuollon tukitoimena sijoitettaessa. Lapsi sijoitetaan perheeseen tilapäisesti, yleensä muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Tätä voidaan kutsua myös vastaanotto, päivystys- tai kriisiperhehoidoksi. On myös mahdollista, että koko perhe – lapsi ja vanhemmat – sijoitetaan yhdessä perhehoitoperheeseen. Tavoitteena on tukea vanhemmuutta ja mahdollistaa perheen jälleenyhdistäminen. Silloin voihaan puhua koko perheen kuntouttavasta perhehoidosta. Sukulaisperhesijoituksesta puhutaan silloin, lapsi sijoitetaan hänen lähipiiriinsä. Myös sukulaisperhe arvioidaan samalla tavalla kuin muutkin sijaisperheet ja selvitetään heidän valmiutensa, voimavaransa ja sitoutumisensa lapsen hoitoon ja kasvatukseen.

Myös Tarja Heino ja Emilia Säles (2017) ovat todenneet, että perhehoidon toimintamuodot ovat moninaistuneet. He erottelevatkin niitä viiden ulottuvuuden kautta. Yksi ulottuvuus on juridinen silloin, kun katsotaan perhehoitoa sen järjestämistavan mukaan: on toimeksiantosuhteista ja ammatillista perhehoitoa. Toinen ulottuvuus liittyy lasten tarpeisiin ja näistä tarpeista johtuvaan perhehoidon vaativuuteen. Jokaisen lapsen elämäntilanne on ainutlaatuinen ja siihen liittyy myös se, miten lapsen syntymävanhemmat suhtautuvat lapsen sijoitukseen ja osallistuvat perhekodin ja lapsen arkeen. Siten myös lasten vanhempien tarpeet ja ongelmat tulevat mukaan perhehoidolle asettuviin sisällöllisiin ja toiminnallisiin vaatimuksiin. Kolmas ulottuvuus on ajallinen, ja erotteleva asia on sijoituksen kesto. Suuri osa lapsista on edelleen pitkäaikaisessa perhehoidossa. Perheiden jälleenyhdistämisen periaatteen vahvistuminen on tuottanut paineen lyhytaikaiseen ja kuntouttavaan perhehoidon kehittämiseen. Aikaulottuvuudelle asettuu myös kiireellisten ja ns. kriisiperhesijoitusten kehittyminen. Neljäs ulottuvuus voidaan nähdä siinä, miten tuttu tai vieras perhekoti lapselle on ennestään. Perhehoitoon sijoitetuista lapsista 11 % on lapsen sukulaisten ja läheisten perheissä. Viides ulottuvuus liittyy kulttuurisensitiivisyyteen. Sijoituksen kynnyksellä olevista jo noin joka viidennen lapsen kohdalla tulee ottaa huomioon kulttuurisia, etnisiä tai uskonnollisia tekijöitä. (Heino & Säles 2017, 20-21.)

Lastensuojelun sijaishuollon yksiköiden oma sisältäpäin syntynyt profiloituminen jonkin erityisalueen osaajaksi on kiinnostavaa. Yksiköiden tarjoamien palvelujen kirjo on suuri. Osa yksiköistä tarjoaa kohdennettua ja erikoistunutta palvelua, jotka kohdistuvat tiettyihin lapsiryhmiin tai erityistarpeisiin. Usein erikoistuminen on tarkoittanut koulutuksen hankkimista kyseisen alan ilmiöistä, niiden hallinnasta ja käytöstä. Käytännössä erikoistuminen tarkoittaa sitä, että henkilökunta on mm. saanut nepsykoulutusta, trauma- ja päihdekoulutusta. (Heino ym. 2021, 107, 119). Kiinnostavaa on, mitä profiloituneessa yksikössä osataan enemmän ja millaisiin tarpeisiin pystytään vastaamaan paremmin? Voidaanko profiloitumisella pyrkiä vastaamaan puutteellisiin terveydenhuollon palveluvajeisiin kuten esim. lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon? Voiko profiloituminen tuottaa parempaa hoitoa ja tuottaa parempia tuloksia? Voiko profiloitumisella olla myös negatiivia vaikutuksia leimautumisen tai osaamisen fokusoitumisen näkökulmasta?

LÄHTEET

Heino, T., Lappalainen, E., Ranta, H. & Weckroth, N. 2021. Lastensuojelun 24/7-yksiköt. Palvelutuotannon moninaisuus ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 6/2021.

Heino, T. & Säles, E. 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen työpaperi 20/2017.

Helavirta, S. 2011. Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Tampereen yliopisto: Acta Universitatis Tamperensis 1669.

Hoikkala, S. & Lavikainen, V. 2015. Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta? Selvitys sijaishuollon laadusta. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Laulainen, S. & Sinkkonen M. 2010. Sosiaalialan johtajien kohtaamat eettiset ristiriidat. Janus, Vol 18 Nro 3 (2010), 225–242.

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Viitattu 10.6.2025. https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/2007/417.

Lehtonen, T.2009. Arvot ja arvojohtaminen: filosofisia huomautuksia. Janus artikkeli. Hallinnon tutkimus, Vol 28 Nro 4 (2009), 6-7.

Perhehoitolaki 25.3.2015/263. Viitattu 10.6.2025 https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2015/263.

Porko, P, Heino, T. & Eriksson, P. 2018. Selvitys yksityisistä lastensuojelun yksiköistä. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 21/2018.

Pösö, T. 2002. Havaintoja suomalaisen lastensuojelun institutionaalisesta rajasta. Janus, Vol 18 Nro (2002), 324–336.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta 30.1.2024/57. Viitattu 10.6.2025 https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2024/57.

Strandell, H., Julkunen, I. & Lamminen, K. 2002 “Ku ois vaan sellaine normaali elämä”: elämänkulku marginaalista katsoen. Teoksessa K. Juhila, H. Forsberg & I. Roivainen (toim.) Marginaalit ja sosiaalityö. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 111–124.

Talentia 2005. Arvot, arki, elämä ja etiikka. Sosiaalialan ammattilaisten eettiset ohjeet. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry, ammattieettinen lautakunta.

Tiili, A. & Kuokkanen, J. 2021. Lapsen vuoksi. Lastensuojelun laitoshoidon vetovoimatekijät ja alalta työntävät tekijät. Helsinki: Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu 2/2021.

Timonen-Kallio, E., Yliruka, L. & Närhi, P. 2017. Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen työpaperi 23/2017.

Tiuraniemi, J. 2002. Reflektiivisyys asiantuntijan työssä. Teoksessa P. Niemi & E. Keskinen (toim.) Taitavan toiminnan psykologia. Turku: Turun yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja 2, 30–31.

Tippett, A-M. & Yliruka, L. 2023. FIT-mittarin pilotointi lastensuojelussa – ensimmäiset askeleet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 20/2023.

Lopuksi: Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilityön herättämiä huomioita

Susanna Helavirta ja Sari Halttunen

Sijaishuollon ammatillisen työn osaamisvaateiden lisääntyminen

Sijaishuollon ammatillisen työn osaamisvaateet eivät ole staattisia, vaan jatkuvasti muutoksessa ja liikkeessä oleva asia. Ihan niin kuin mikä tahansa muukin sosiaalialan ammatillisen työn alue, myös sijaishuollon ammatillinen työ on kuin yhteiskunnan ilmapuntari eli erilaiset yhteiskunnalliset muutokset ja perheiden, lasten ja nuorten tilanteet heijastuvat suoraan ammatillisessa työssä kohdattaviin asioihin.

Osaamisprofiilien laadintaan liittyvissä työpajoissa varsin jaettu sijaishuollon ammattilaisten näkemys oli se, että ammatillisen työn osaamisvaateet ovat viime vuosina lisääntyneet kaikilla sijaishuoltopalveluiden tasoilla. Mitään systemaattista koontia osaamisvaateiden lisääntymisestä ei työpajoissa tehty, mutta erityisen paljon puhetta tuotettiin siitä, kuinka samaan aikaan, kun lasten, nuorten ja perheiden elämisen haasteet ja tuentarpeet ovat moninaistuneet ja monimutkaistuneet, koettiin, että lapset ja nuoret sijoitetaan tuen tarpeiltaan eri tavoin eritasoisiin sijaishuoltopalveluihin kuin aiemmin.

Myös perhehoidossa toimivat perhehoitajat toivat esiin, kuinka tavallinen kasvattajana toiminen ei enää riitä, vaan osaamisvaateet ovat entistä ammatillisempia. Lasten ja nuorten tarpeiden monimutkaistumisen lisäksi kasvaneet osaamisvaateet liitettiin myös esimerkiksi uudenlaisiin työn tekemisen ehtoihin, esim. kirjaamisen toteuttamiseen, kokoavaan tiedontuottamiseen tai yhteistyön systemaattisempaan tekemiseen vanhempien kanssa. Perhehoidon lisääntyneen ammatillisuuden vaateen ovat tunnistaneet myös myös Tarja Heino ja Emilia Säles (2017) perhehoidon kehittämistarpeita selvittäneessä raportissaan. Perhehoitoon kohdistuu yhä enemmän erikoistumista ja ammatillista osaamista edellyttävää kysyntää (Heino & Säles, 2017, 22).

Osaamisvaateiden lisääntymisestä keskusteltiin työpajoissa myös perustason laitoshoitoon liittyen. Ammattilaisten puheissa tuotiin esiin näkemyksiä ja kokemuksia siitä, kuinka perustason laitoshuollossa työskennellään nykyisellään sellaisten lasten ja nuorten haasteiden kanssa, joita aiemmin kohdattiin vaativan tason yksiköissä. Tämä näkyi muun muassa rajoitustoimenpiteiden tarpeiden ja sitä myötä niihin liittyvän osaamisen lisääntymisenä sekä turvallisuuskysymysten ja – osaamisen vahvempana huomioimisena. Esiin tuotiin myös omavalvonnan vaateiden lisääntyminen.

Myös vaativan sijaishuollon (vaativan tason laitoshoidon, erityislaitoshoidon, koulukodin ja eho) ammattilaiset kokivat työn vaativuuden lisääntyneen liittyen erityisesti lasten ja nuorten ongelmien ja haasteiden monimutkaistumiseen ja vakavuuteen. Havainto on samankaltainen kuin Wennbergin, Rausmaan ja Kortelaisen (2020, 11) selvitykseen osallistuneet sijaishuollon ammattilaiset toivat esiin erityisen huolenpidon kasvaneeseen tarpeeseen liittyen. Jaetun ammatillisen näkemyksen mukaan lasten ja nuorten ongelmat ovat entistä monisyisempiä ja vaikeampia, jolloin kevyemmät sijaishuoltopalvelut eivät ole riittäviä. Vaativamman sijaishuoltopalvelun tarpeen kasvu näkyykin siinä, että erityisen huolenpidon kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Osa lapsista ja nuorista on joutunut odottamaan pitkään erityisen huolenpidon yksikköön pääsyä (kts. myös Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeksi 2025, 36). Wennbergin ym. (2020, 16) selvityksessä osa nuorista oli joutunut odottamaan erityiseen huolenpitoon pääsyä jopa puoli vuotta.

Vaativan sijaishuollon vaativuuden ja sitä kautta myös osaamisvaateiden kasvusta kertoo VAASI-hankkeen aikana käynnistynyt lastensuojelulain kokonaisuudistus. Loppukeväästä 2025 lausuntokierrokselle lähteneessä hallituksen esityksessä ehdotetaan uuden kuntouttavan ja suljetun laitospalvelun perustamista. Suljettuun laitospalveluun voitaisiin sijoittaa vakavaa väkivaltaa tai muita rikollisia tekoja tehneitä alaikäisiä, jos palvelu arvioidaan välttämättömäksi alaikäisen suojelemiseksi omaa ja/tai muiden turvallisuutta vaarantavalta käyttäytymiseltä. Tarkoituksena on, että lapsi saisi laitoksesta tarvitsemansa kuntouttavat palvelut ja pitkäjänteisen tuen silloin, kun muut sijaishuollon keinot tai muut palvelut eivät soveltuisi käytettäviksi suljetun laitospalvelun sijaan. (Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeksi 2025, 48.) Näin kaikkein vaativamman tuen tarpeessa oleville lapsille ja nuorille olisi tarjolla vaativinta tukea tarjoava sijaishuoltopalvelu.

Osaamisvaateiden laaja-alaisuus ja moniulotteisuus

Sijaishuollon ammatillisen työn vaativuutta on perinteisesti tarkasteltu lasten ja nuorten tarpeiden ja tilanteiden vaativuudella. Esimerkiksi Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020, 22) tuodaan esiin, kuinka vaativaa sijaishuoltoa tarvitsevat lapset, joilla on erityinen tai monialainen tuen tarve. Usein lapsella on useita toisiinsa linkittyviä tuen tarpeita sekä haasteita koulunkäymisessä. Osalla lapsista on diagnosoituja tai diagnosoimattomia kehitysviiveitä tai oppimisvaikeuksia. Hyvin usein taustalla on vakavia haasteita perhesuhteissa. Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän raportin mukaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020) erityinen tai monialainen tuen tarve edellyttää muun muassa suunnitelmallista ja tehostettua vaativaa erityisosaamista.

Myös osaamisprofiilityöskentelyyn osallistuneet ammattilaiset toivat esiin saman huomion. Osaamisen vaativuus liittyy vahvasti lasten ja nuorten tarpeiden ja tilanteiden vaativuuteen ja erityisesti vaativan sijaishuoltopalvelun (vaativan, erityistason, koulukodin ja ehon) kohdalla osaamisvaateet ovat tältä osin erityisiä ja vaativia. Mutta sen lisäksi sijaishuollon ammattilaiset toivat esiin laajasti muitakin sijaishuollon ammatilliseen työhön liittyviä seikkoja, jotka lisäävät työn vaativuutta. Osaamisen vaativuuden nähtiin liittyvän esimerkiksi strukturoidun arjen luomiin osaamisvaateisiin. Samoin turvallisuus ja siihen liittyvät osaamistarpeet nähtiin yhtenä työn vaativuutta lisäävänä asiana. Myös erilaiset lasten ja nuorten siirtymät, esim. sijaishuoltopaikkaan tuleminen ja sijaishuoltopakan muutokset tuottavat ammattilaisten näkemysten mukaan erityisiä osaamisvaateita. Keskusteluissa nostettiin esiin myös erilaisten sijoitusmuotojen (avohuolto/kiireellinen/huostaanotto) tuottamat moninaiset osaamisvaateet. Nämä esimerkkeinä siitä, miten moninaisista seikoista työn vaativuus syntyy.

Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä (2020) peräänkuulutti raportissaan vaativan sijaishuollon määrittelyä eli sen sisällöistä, tarkoituksesta ja järjestämisestä säätämistä. Osaamisprofiilityö on avannut näkyjä siihen, miten tärkeää vaativan sijaishuollon tarkastelussa on tunnistaa se moninaisuus, joka tekee työstä vaativan. Ja samalla osaamisvaateiden laaja-alaisuus korostaa entisestään sitä, miten keskeistä vahva ammatillinen osaaminen sijaishuoltotyössä on. Asia, jota myös vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020, 28) tuo esiin. Uudistamistyöryhmä korostaa, että osaavan ammattitaitoisen työskentelyn avulla on mahdollista vähentää palvelutarpeita ja edistää perheiden jälleen yhdistämistä (emt., 18).

Sijaishuollon toimijoiden yhteistoiminta osaamista tukemassa

Sijaishuollon ammatillisen tehtäväkentän erityispiirre on se, että julkinen kasvatustehtävä edellyttää vahvaa yhteistyötä sijaishuoltopaikan toimijoiden ja lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijän kesken. Se näkyy myös lastensuojelulakiin kirjattuna työskentelyn tavoitteena:

”Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän sekä lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sijaishuollossa vastaavan työntekijän tulee olla yhteistyössä sijaishuoltoon sijoitetun lapsen ja hänen vanhempansa ja huoltajansa sekä sijaishuoltopaikan edustajan kanssa lapsen huollon jatkuvuuden turvaamiseksi.” (Lastensuojelulaki 417/2007 § 10:52)

Säännöksen mukaisesti lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on muun muassa arvioitava yhdessä lapsen, lapsen vanhemman ja sijaishuoltopaikan edustajan kanssa lapselle annettavan hoidon ja kasvatuksen sisältöä. Ja lapsen huolenpitoon ja hoitoon liittyvissä päätöksissä selvitettävä sijaishuollon ammattilaisten käsitys siitä, millä tavoin ja miten lapselle annettavaa hoitoa tosiasiallisesti toteutetaan. (Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 2006, 178-179.)

Yhteistyötä kehystävät eri toimijoiden erilaiset roolit, tehtävät ja vastuut. Niiden ymmärtäminen on keskeinen osa sijaishuoltotyötä. Esimerkiksi samalla kun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tukee sijaishuollon toimijoita tehtävässään, on hänellä keskeinen rooli myös valvoa sijaishuollon toimintaa.

Sijaishuoltopaikan toimijoiden ja lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden yhteistyötä sivuttiin laajasti osaamisprofiilityöpajoissa. Se näyttäytyi tärkeänä osana sijaishuoltotyössä, ja siihen liittyi myös vahvoja odotuksia puolin ja toisin. Työpajoissa tuotiin esiin, kuinka esimerkiksi asiakassuunnitelmaneuvottelut ja sijaishuollon tavoitteiden laadinta sekä lasten tilanteiden arviointi olivat yhteisen työskentelyn keskeisiä kohtia. Samoin tuotiin esiin, kuinka tietyt tilanteet aktivoivat yhteistyön tarvetta, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten sijaishuoltopaikoista karkaamiset, rajoitustoimenpiteiden käyttäminen tai ristiriidat kotilomiin liittyen.

Joissakin työpajakeskusteluissa tuotiin myös esiin yhteistyön haasteita ja jännitteitä. Ne vaikuttivat olevan hyvin samansuuntaisia aiempien tutkimuskeskustelujen kanssa (ks. esim. Eronen & Laakso 2017; Aarnio 2021; Valkonen 2014; Heino ym. 2021). Esimerkiksi työntekijöiden vaihtuvuus, tavoitettavuuden, tiedonkulun ja arvostamisen haasteet ja ammatillisten näkemysten ristiriidat olivat aika ajoin läsnä yhteistyön tekemisessä.

Sijaishuollossa toimivien ammattilaisten yhteistyö on parhaimmillaan sijaishuollon ammatillista osaamista vahvistavaa ja tukevaa. Siksi olisikin tärkeää, että yhteistyöhön liittyviä haasteita ja jännitteitä päästäisiin purkamaan ja poistamaan. Näin olisi aidosti mahdollisuus toimia – kuten Noora Aarnio toteaa (2021, 82) – ammattilaisten muodostamassa aikuisten verkostossa sijoitetun lapsen ympärillä lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Katveeseen jääneet, tunnistamattomat, kiistanalaiset sekä epäselvät osaamisalueet

Kiinnostava havainto oli se, että vaikka perheen jälleen yhdistäminen on keskeinen tavoite huostaanotetun lapsen ja nuoren kohdalla, näyttäytyi siihen liittyvä osaaminen ammattilaisten puheissa niukasti. Yksittäisinä näkökulmina tuotiin esiin luopumisen taito, joka nähtiin sijaishuollon toimijan taitona surra ja käsitellä lapsesta tai nuoresta luopumista hänen palatessaan perheensä luokse. Joissakin keskusteluissa perheen jälleenyhdistämistyön nähtiin kuuluvaksi yksinomaan lapsen asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille.

Se, että perheen jälleenyhdistämistyötä ei nähdä yhteisenä työnä sijaishuoltopaikan toimijoiden kanssa on kiinnostava. Ja asettuu kiinnostavaksi myös sijaishuollon laatukriteerien valossa. Laatukriteereihin sisältyvien sijaishuoltotoimijoiden tehtäväkuvauksissa tulee kiistatta esiin, kuinka perheen jälleenyhdistämistyöskentely on alue, johon osallistuvat kaikki sijaishuollon toimijat perhehoitajasta laitostyöntekijöihin ja lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään (Lastensuojelun laatusuositus 2019). Perheen jälleenyhdistämistyöskentely ja siihen liittyvä osaaminen on asia, jota olisi tarve tarkastella jatkossa tarkemmin.

Toisena yleisenä huomioina osaamisprofiilikeskusteluissa tuli esiin vanhemmuustyön hähmäisyys. Joissakin keskusteluissa tuotiin esiin, kuinka sijoitetun lapsen vanhempien kanssa työskentely oli todella moninaista yhteistyötä: yhteydenpitoa, kotikäyntejä, vanhemmuuden tukemista jne. Siksi korostettiin vahvasti siihen liittyvän osaamisen keskeisyyttä. Toisaalta työpajoissa oli keskusteluja, joissa tuotiin esiin epäselvyys siitä, kuka tai ketkä sijoitetun lapsen vanhemman kanssa työskentelevät ja millä tavoin. Joidenkin toimijoiden arjen käytännöissä vanhempien kanssa työskentely näyttäytyi tavattoman ohuena. Myös Heino ym. (2021, 186) tuovat sijaishuollon toimijoiden kyselyyn pohjautuvassa tutkimuksessaan esiin, kuinka yleistä oli, että sijaishuoltoyksiköissä ei ollut tietoa vanhempien asiakassuunnitelmasta ja sitä kautta perhekohtaisesta yhteistyöstä ja toiminnasta.

Työpajoissa esiin tullut vanhemmuustyön moninaisuus on yhdenmukainen huostaanotettujen vanhempien kokemuksia selvittäneissä tutkimuksissa (esim. Pitkänen 2011; Vierula 2016). Mia Pitkäsen (2011,108) haastattelemien vanhempien kokemuksissa sijoituksen aikainen työskentely ja tuki näyttäytyi epäselvänä sekä sosiaalityöntekijä- ja sijaishuoltopaikkakohtaisena. Siksi tuki oli kovin vaihtelevaa. Pitkäsen haastattelemat vanhemmat kokivatkin tärkeänä, että vanhempien kanssa tehtävässä työssä varmistetaan, että joku työskentelee vanhempien kanssa. “Ei jätetä tyhjän päälle”. (Pitkänen 2011, 108.)

Osaamisprofiilien hyödyt ja hyödyntäminen

Laaditut osaamisprofiliit avaavat ymmärrystä eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisen vaateista, mutta ne osaamisprofiilityöskentelystä saamamme palautteen mukaan myös hyödyntävät sijaishuollon ammatillista kenttää monin muun tavoin. Kokoamme ja pohdimme lopuksi, millaisia käyttömahdollisuuksia osaamisprofiilit tarjoavat. Osa osaamisprofiilien hyödyistä ja tarpeista on ovat hankevalmistelun aikana esiin nostettuja, osa sellaisia, joita hankkeen työskentelyaikana sijaishuollon ammattilaiset nostivat esiin.

Lastensuojelun sijaishuollon eritasoisia palveluja ja niissä tarvittavaa osaamista ja osaamisen eroja on lastensuojelussa tunnistettu, mutta niitä ei ole kansallisessa lainsäädännössä ja keskusteluissa tarkemmin määritelty. VAASI-hankkeessa laaditut sijaishuollon osaamisprofiilit tekevät näkyväksi eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa tarvittavan osaamisen ja osaamiseen liittyviä eroja ja erityisyyksiä. Samalla osaamisprofiili tekee näkyväksi sen laaja-alaisen osaamisvaateen, joka koskettaa kaikkia sijaishuoltopalveluja.

Osaamisprofiilit voivat osaltaan tukea eri tasoisten sijaishuoltopalveluiden ja työntekijöiden osaamisen kohtaantoa ja sitä kautta toimia myös sijaishuollon veto- ja pitovoimaa lisäävänä. Lastensuojelun laitoshoito ei Lastensuojelun keskusliiton (Tiili & Kuokkanen 2021, 35-36) tekemän kyselyn mukaan näyttäydy työnä, johon työntekijät haluavat sitoutua. Sosiaalityössä yleisemminkin työn kuormituksen ja niukkojen henkilöstöresurssien yhteydessä keskustellaan työntekijöiden nopeasta vaihtuvuudesta, rekrytointiongelmista ja työtyytymättömyydestä (Forsman 2010).

Osaamisprofiilien avulla työntekijät voivat arvioida omaa osaamistaan, vahvuuksia ja kehittämisen kohteita suhteessa osaamisprofiileissa esiin nostettuihin osaamisen vaateisiin. He voivat arvioida, vastaako oma osaaminen riittävästi juurikin sen sijaishuoltopalvelun osaamisen vaateisiin; haluanko toimia jatkuvasti haastavassa ympäristössä, riittääkö osaamiseni tehtävään vai toivoisinko ehkä enemmän haasteita työssäni?

Työnantaja voi osaamisprofiilien tuella esim. rekrytoinnin yhteydessä arvioida ja tuoda esille tehtävässä tarvittavan osaamisen suhteessa työntekijän osaamiseen. Työnantaja ja työntekijä voivat rakentavasti keskustella työn osaamisen vaateista osaprofiilien kautta, jolloin työn kokonaiskuva ja työntekijän osaaminen avautuvat paremmin. Lastensuojelun sijaishuollon toimijat ovat nostaneet esille, että osaamisprofiileja voidaan hyödyntää myös työnantajan ja työntekijän välisissä kehityskeskusteluissa. Osaamisprofiilit voivat toimia myös lisä- ja täydennyskoulutuksen tarpeen arvioinnin tukena ja auttaa työntekijöitä sekä työnantajaa arvioimaan kohdennetusti, millaista osaamista tai osaamisen kehittämistä työn vaativuus edellyttää.

Sijaishuollon palveluiden järjestämistä ja tuottamista ohjaavat kilpailutus- ja hankintamenettelyt sekä niihin liittyvät lait. Kansallisesti on noussut huoli, turvaavatko kilpailutuskäytännöt ja hankintalaki aina lapsen edun mukaiset ratkaisut sijaishuollossa (Hoikkala & Lavikainen 2015). Eri sijaishuoltopalveluissa tarvittavan osaamisen ja niissä vaadittavan osaamisen erojen ja erityisyyksien näkyväksi tekeminen helpottaa myös kilpailutusehtojen tekemistä. Osaamisprofiilit tukevat sijaishuollon kilpailutusosaamista, sillä ne voivat toimia osaamisodotuksia yhteneväistävänä välineenä ja vahvistavat sijaishuollon laadun huomioimista. Lastensuojelun laitoshoidossa laadukkaan sijaishuollon edellytykset paikantuvat erityisesti henkilöstöön. Laadun kannalta oleellista on osaava henkilöstö ja sen riittävä määrä (Heino 2020; Timonen-Kallio ym. 2017, Hoikkala & Lavikainen 2015).

Käymämme työpajaprosessin aikana sijaishuollon toimijat kertoivat, että työpajoissa tapahtunut työskentely ja keskustelu on luonut heille mahdollisuuden jäsentää omaa työtään ja pysähtyä sijaishuollon ammatillisen työn ja oman työyhteisöosaamisen äärelle. He pystyivät työpajoissa pohtimaan sitä, mikä omassa työyhteisössä ja omassa työssä on osaamisen näkökulmasta hyvin ja mihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Osaamisprofiilit antoivat välineitä oman ja työyhteisön osaamisen reflektointiin. Samoin työpajoissa tuotiin myös esiin, että osaamisprofiilit tarjoavat mahdollisuuden oman osaamisen arviointiin. Työskentely mahdollisti keskustelun siitä, mikä omassa työssä vaatii erityistä osaamista. Oman ajattelun ja työyhteisön yhteisen pohdinnan kautta syntyi kokemus jaetusta asiantuntijuudesta.

Osaamisprofiilien työstäminen herätti myös pohdintaa siitä, mitä hyötyä osaamisprofiileilla voisi olla sijaishuoltopaikan valinnassa. Riitta Laakso (2013) on kuvannut tutkimuksessaan Mistä koti huostaanotetulle lapselle?, miten sosiaalityöntekijät ovat pohtineet sijaishuoltopaikkojen ammatillista osaamista eri suunnista käsin. Toisaalta arvioiden sitä, missä paikassa on riittävä ammatillinen osaaminen kunkin lapsen yksilöllisiin ja erityisiin tarpeisiin nähden ja toisaalta, millaisia valmiuksia ja ammatillista osaamista sijaishuoltopaikoissa on vanhempien kanssa työskentelyyn. (Laakso 2013, 78-79.)

Sosiaalityöntekijöiden mielestä sijaishuoltopalveluiden kilpailutukset ja niiden perusteella luodut listat eivät ole ratkaisseet sijaishuoltopaikkojen välistä arviointia tai paikan valintaa. Ne eivät anna riittävää perustaa silloin, kun arvioidaan tietylle lapselle sopivaa sijaishuoltopaikkaa. Sijaishuoltopaikan valinnassa korostuukin kokemuksen merkitys: se millaisia kokemuksia sijaishuoltopaikasta on saatu aiemmin ja mitä kokemuksia muilla työyhteisön jäsenillä on, ohjaa sijaishuoltopaikan valintaa. (Laakso 2013, 78–79.) Voisiko olla niin, että eritasoisten sijaishuoltomuotojen osaamisprofiilien jäsentäminen ja tunnistaminen voisi osaltaan olla tukemassa lapselle sopivan sijaishuoltopaikan valintaa?

VAASI-hankkeessa toteutettu osaamisprofiilityö on asiantuntijalähtöisen kehittämistyön tulos. Selvää on, että osaamisprofiilien edelleen työstämisen tarve jatkuu ja edellyttää myös systemaattista tutkimusta. Sen rinnalla yhtä tärkeänä kulkee tarve avata tutkimusperustaisesti ja moninaisesti sitä, mitä sijaishuollon ammatillinen työ on. Se tieto on tärkeää paitsi sijaishuollossa tarvittavan osaamisen tarkastelussa, myös sijaishuollon ammatillisen työn näkyväksi tekemisessä. VAASI-hankkeen työpajassa osaamisprofiileihin tutustuessaan eräs kokemusnuori, joka oli aikoinaan ollut sijoitettuna useampaan sijaishuoltopaikkaan, totesi puhuttelevasti, kuinka “ei ollut tullut ajatelleeksi miten monenlaista ja laaja-alaista osaamista sijaishuollon ammatillinen työ edellyttää ja sitä kautta miten vaativaa työ onkaan”. Osaamisprofiilit tekivät hänelle tämän näkyväksi.

LÄHTEET

Aarnio, N. 2021. Sosiaalityöntekijän ja lastensuojelulaitoksen työntekijän yhteistyö rajoitustoimenpiteen tarpeen arvioinnissa. Teoksessa S., Helavirta, S., Halttunen & R. Laakso (toim.) Sijaishuollon rajoitustoimenpiteet ammatillisina käytäntöinä ja kokemuksina. Rovaniemi: Lapin AMK:n julkaisuja 12/2021.

Eronen, T. & Laakso, R. 2017. Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä. Teoksessa R. Enroos, M. Mäntysaari & S.Ranta-Tyrkkö (toim.) Mielekäs tutkimus: näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin. Tampere: Tampere University Press, 141-162.

Forsman, S. 2010. Sosiaalityöntekijän jaksaminen ja jatkaminen lastensuojelussa henkilökohtaisen ja muodollisen uran rajapinnoilla. Tutkimusraportti. Tampere: Tampereen yliopisto.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi 2025. Helsinki: STM.

Hallituksen esitys eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 2006. Helsinki: HE 252/2006.

Heino, T. (toim.) 2020. Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 1.6.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-569-8

Heino, T., Lappalainen, E., Ranta, H. & Weckroth, N. 2021. Lastensuojelun 24/7-yksiköt. Palvelutuotannon moninaisuus ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 6/2021.

Hoikkala, S. & Lavikainen, V. 2015. Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Tiili, A. & Kuokkanen, J. 2021. Lapsen vuoksi – Lastensuojelun laitoshoidon vetovoimatekijät ja alalta työntävät tekijät. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 2/2021.

Laakso, R. 2013. Mistä koti huostaanotetulle lapselle? Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 73.

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Viitattu 1.6.2025 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2007/417

Lastensuojelun laatusuositus 2019. Helsinki: STM.

Pitkänen, M.2011. Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lasten huostaanotossa. Helsinki: Soccan ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja nro 26/2011.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 28/2020.

Timonen-Kallio, E., Yliruka, L. & Närhi, P. 2017. Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 23/2017.

Valkonen, L. 2014. Sijaisvanhemmat. Helsinki: Perhehoitoliitto.

Vierula, T. 2016. Huostaanoton käynnistämät suhteet ja prosessit vanhempien henkilökohtaisessa elämässä. Teoksessa R. Enroos & T.Heino & T.Pösö (toim.) Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 261-290.

Wennberg, M., Rausmaa, S. & Kortelainen, J. 2020. Erityisen huolenpidon nuorten palvelupolut. Helsinki: Itla.

Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit – Eritasoisten sijaishuoltopalveluiden osaamisen erojen ja erityisyyksien jäsennystä

Metatiedot

Kirjoittajat

Sari Halttunen (toim.)

Susanna Helavirta (toim.)

Sisällysluettelo

Jaa somessa

Tiivistelmä

Esipuhe

Sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret tilastojen valossa

Sijaishuoltopalvelut Suomessa

Vaativa sijaishuolto

Vaativan sijaishuollon osaamisen tunnistamisen tarve ja osaamisprofiilit

Artikkelikokoelman rakenne

LÄHTEET

Sijaishuollon ammattilaisten käsityksiä omasta osaamisestaan ja osaamisen vahvistamisen tarpeista

Aluksi

Sijaishuollon ammatillisen työn käsitteet

Sijaishuollon henkilöstö ja osaaminen

Osaamiskartoituskysely

Sijaishuollon työntekijöiden osaaminen ja osaamistarpeet

Pohdinta

LÄHTEET:

Sijaishuollon porrasteisuus

Sosiaalihuollon porrasteisuusselvitys

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus laissa

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus hyvinvointialueiden kilpailutuksissa

Sijaishuollon ammatillisen osaamisen porrasteisuus kelpoisuusehtojen näkökulmasta

Laillisuusvalvonnan luomat osaamisen ehdot

Pohdinta

LÄHTEET

Kompleksisuusymmärrys sijaishuollon ammatillisen työn vaativuutta selittämässä

Aluksi

Kompleksisuuden nelikenttä

Kompleksisuus elämään liittyvänä näkökulmana sijaishuoltotyössä

Aukkoinen tieto kompleksisuutta lisäävänä tekijänä

Toimintaympäristön tuottama kompleksisuus

Kompleksisuuden kanssa kyllä selviää

LÄHTEET

Vaativaa sijaishuoltoa asiantuntijalähtöisesti kehittämässä

Aluksi

Miten yhteinen asiantuntijalähtöinen kehittäminen toteutettiin?

Asiantuntijoiden huomiot

Työpajojen merkitys asiantuntijoille

Pohdinta

LÄHTEET

Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit

Aluksi

Osaamisprofiilit

Kuvion osaamissisällöt

KIVIJALKAOSAAMINENeli kaikkiin sijaishuoltopalveluihin liittyvä osaaminen

PERHEHOIDON OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

AMMATILLISEN PERHEHOIDON OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

PERUSTASON LAITOSPALVELUN OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

VAATIVAN TASON LAITOSPALVELUN OSAAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ

“Itsetuntemuksen maaperä” eli osaamisen perusta

Osaamista tukevat rakenteet

Osaamisprofiilien luomisen haasteet

LÄHTEET

Lopuksi: Vaativan sijaishuollon osaamisprofiilityön herättämiä huomioita

Sijaishuollon ammatillisen työn osaamisvaateiden lisääntyminen

Osaamisvaateiden laaja-alaisuus ja moniulotteisuus

Sijaishuollon toimijoiden yhteistoiminta osaamista tukemassa

Katveeseen jääneet, tunnistamattomat, kiistanalaiset sekä epäselvät osaamisalueet

Osaamisprofiilien hyödyt ja hyödyntäminen

LÄHTEET

KIVIJALKAOSAAMINEN
eli kaikkiin sijaishuoltopalveluihin liittyvä osaaminen