Logistiikka teki tuloaan Jani Mäläskän elämään jo 16-vuotiaana, kun hän jakoi öisin lehtiä  poikkeusluvalla. Nyt hän tekee pioneerityötä käynnistäessään  logistiikkaan keskittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä Lapissa.

Insinööri YAMK Jani Mäläskä on aloittanut tämän vuoden huhtikuussa ammattikorkeakoululla logistiikan erityisasiantuntijana. Tehtäväkenttä on valtava, sillä alan tutkimus- ja kehittämistyö rakennetaan alueella pitkälti alkutekijöistään. Samalla tilanne on herkullinen ihmiselle, joka on omistanut käytännössä koko 25-vuotisen työuransa logistiikan kysymyksille.

Jani on tottunut työskentelemään tehokkaasti, pitämään yllä hyvää draivia ja hakemaan työlleen vaikuttavuutta. Alueellisen kehittämisen lisäksi työskentelyn pontimena toimii halu toimia yrityslähtöisesti. Yrityslähtöisyys onkin termi, jota Jani käyttää usein. Yrittäjänä hän myös tietää, mitä se tarkoittaa ja edellyttää. Oma yritys työllistää 12 henkilöä.

– Yrityslähtöisyys ei tarkoita sitä, että mennään yritykseen kertomaan mitä meillä olisi hankkeessa tarjolla. Se on enemmän kuuntelemista ja yritysten oikeiden ongelmien ja kehittämistarpeiden löytämistä. Sen jälkeen voidaan yhdessä miettiä, mitä me voimme tehdä asian ratkaisemiseksi. Minusta meillä pitää aina olla aikaa yrityksille, Jani pohtii.

Suomi ei ole niemi

Meri-Lappi on alueena kemiläiselle Jani Mäläskälle tuttu, eikä ammattikorkeakoulukaan ole sen kaksinkertaiselle alumnille talona tuntematon.

On oikeastaan kummallista, että Meri-Lapin logistista merkitystä ei ole aiemmin ymmärretty, vaan tarvittiin maailmanpoliittisia heilahduksia se osoittamaan. Myös Janin mielestä alueen merkitys on jäänyt pitkään liian vähälle huomiolle.

– Vasta viime vuosien geopoliittisen tilanteen muutokset ja Suomen muuttunut turvallisuusympäristö ovat nostaneet pohjoisen yhteyksien merkityksen aivan uudella tavalla esiin.

Logistiset solmukohdat ovat kaikkein kiinnostavimpia, Jani kertoo. Meri-Lapissa kohtaavat Ten-T-verkon maantieyhteydet, rautatie-, meri- ja lentoliikenne sekä Ruotsin rajan yli kulkevat yhteydet.

– Kun tähän yhdistetään vahva teollisuus sekä keskeinen pohjoinen sijainti, meillä on todella kiinnostava paikka kehittää ja testata uusia logistisia ratkaisuja. Meillä on jäätyvä meri, lumi, pakkanen ja pitkät etäisyydet, mutta samalla toimiva infra, teollisuus ja ihmisasutus ovat lähellä. Se tekee alueesta poikkeuksellisen kiinnostavan testiympäristön.

Nyt ajankohtaisia ja suoraan logistiseen osaamisen liittyviä teemoja ovat drooniteknologia ja sen käyttökohteet, Rail Nordica eli raideleveyskysymys, autonomiset ajoneuvot, liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat sekä matkailun voimakas kasvu ja sen aiheuttamat suuret kausivaihtelut ihmisvirroissa. Erityisesti NATO-jäsenyyden myötä esille ovat nousseet myös huoltovarmuus, resilienssi ja kaksoiskäyttömahdollisuudet.

Kansainvälisen yhteistyön kannalta tällä hetkellä kiinnostavimmat kumppanit löytyvät pohjoismaista sekä keskisestä ja eteläisestä Euroopasta. Janin haaveissa on rakentaa ammattikorkeakoululle logistiikan testausympäristö.

– Arktinen alue on nyt globaalisti nosteessa, ja Lapin AMKin erottautumistekijä ovat meidän ääriolosuhteet. Jos jokin ratkaisu toimii täällä pakkasessa, lumessa ja pitkillä etäisyyksillä, sillä on erittäin hyvät edellytykset toimia muuallakin.

Janin mukaan Lapin ja Suomen laajemminkin pitäisi olla ensimmäisten joukossa ottamassa tulevaisuuden teknologioita käyttöön – toimia ”early adopterina” ja tarjota yrityksille aitoja testi- ja pilotointiympäristöjä teknologioiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen.

Hankkeiden koukeroinen maailma

Julkisrahoitteisista kehittämisprojekteista Jani Mäläskällä on aiempaa kokemusta Kemin Digipoliksessa. Hänen mukaansa ammattikorkeakoulu on isona talona kiinnostava työympäristö, koska täällä hän voi keskittyä kokonaan omaan mieliteemaansa logistiikkaan ja sen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.

Logistiikan tiimi on toki ammattikorkeakoulussa vielä pieni. Janin lisäksi siihen kuuluu tänä syksynä käynnistyneen logistiikkainsinöörikoulutuksen kaksi lehtoria. Ensi kuussa tiimiä tulee täydentämään projektipäällikkö, koska ensimmäiselle kehittämishankkeelle on saatu rahoitus. Neljän ammattikorkeakoulun VireLog-ryhmähankkeessa toteutetaan muun muassa vihreää siirtymää ja digitalisaatiota Lapin logistisiin olosuhteisiin. Kolmeen muuhun hankehakemukseen odotetaan vielä rahoituspäätöstä.

Ammattikorkeakoulu on vakaa ja kannustava työskentely-ympäristö, jossa osaamistaan pääsee käyttämään ja kehittämään täydeltä potentiaaliltaan. Vain julkisen rahan käyttöön liittyvät raportointikäytännöt tuntuvat välillä yrittäjästä jäykiltä.

– Kyllä tämä aika lähellä unelmatyötä on. Yrittäjänä olen tottunut siihen, että jos jokin hyvä idea syntyy, sitä lähdetään aika nopeasti viemään eteenpäin. Hankemaailmassa rytmi on vähän erilainen. Jos julkisen puolen mahdollisuudet ja pitkäjänteisyys saisi yhdistettyä yksityisen puolen ketteryyteen ja tekemisen draiviin, niin sitten oltaisiin jo aika lähellä unelmatyötä, Jani hymyilee.

Henkilö seisoo koulun aulan porrastasanteella.

Jani Mäläskä on aikanaan valmistunut Kemin kampukselta tuotantotalouden insinööriksi ja tehnyt myöhemmin myös ylemmän tutkinnon Lapin ammattikorkeakoululle.

Teksti ja kuva: Heli Lohi