Lapin AMK:n sosionomiopinnoissa kehität vahvan sosiaalialan ammattitaidon. Opit tukemaan yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, toimintakykyä ja sosiaalista osallisuutta ammatillisin menetelmin ja verkostotyön avulla. Koulutus valmistaa sinut toimimaan vastuullisesti ja vaikuttavasti sosiaalialan ammattilaisena.

Sosionomina työskentelet eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa – lasten, nuorten, perheiden, aikuisten ja ikääntyneiden parissa. Työtehtävät sijoittuvat monipuolisesti julkiselle, yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Sosionomin työ on yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja tarjoaa laajat uramahdollisuudet.


Sosionomiopinnot ovat käytännönläheisiä ja työelämälähtöisiä. Opit ohjautumaan itse ja toimimaan yhteistyössä muiden kanssa. Harjoittelujaksot vievät osaamisesi uudelle tasolle ja tuovat varmuutta tulevaan työhön. Opiskelu tukee ammatillista identiteettiäsi ja kehittää vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.


Ensimmäisenä opiskeluvuotena opit sosiaalialan asiakastyön perusvalmiuksia ja tarkastelet omia arvojasi ja ihmiskäsitystäsi. Toisena vuonna aloitat profiloivat opinnot, jotka liittyvät esimerkiksi varhaiskasvatukseen, lastensuojeluun, perhetyöhön, aikuissosiaalityöhön, osallisuuden tukemiseen ja kuntoutukseen. Kolmantena vuonna syvennyt työyhteisön toimintaan, lähijohtamiseen sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan – valmistaudut asiantuntijatehtäviin ja sosiaalialan kehittämiseen.

Koulutus päiväopintoina

Sosionomin päiväopinnoissa Lapin AMK:ssa opiskelet ensimmäiset 1,5 vuotta (lukukaudet 1–3) Kemin kampuksella 3–4 päivänä viikossa. Loput viikosta on varattu itsenäiseen opiskeluun ja ryhmätöihin, joita voi tehdä myös kampuksen tiloissa. Kampustyöskentely sisältää ohjattua ryhmäopiskelua, kuten luentoja, harjoituksia, keskusteluja ja työelämäyhteistyötä. Opiskelutavat tukevat oppimistasi, ammatillista kasvua ja tarjoavat vertaistukea opiskelijayhteisössä.

Neljännestä lukukaudesta alkaen opinnot jatkuvat monimuoto-opiskeluna (lukukaudet 4–7). Opetus yhdistää verkko-opiskelun ja lähiopetuksen: kontaktiopetusta on enintään 5 arkipäivää kuukaudessa, joista 2–3 päivää kampuksella Kemissä ja 1–2 päivää etäopetuksena Zoomissa. Näinä yhteisinä opetuspäivinä käsitellään keskeisiä teemoja, ja osallistuminen on tärkeää ammatillisen dialogin, argumentoinnin ja ryhmätyöskentelytaitojen kehittymisen kannalta. Harjoittelujaksot ovat kokoaikaista opiskelua ja toteutuvat sosiaalialan työelämäympäristöissä.

Miksi valita päiväopinnot?

  • Opit ihmisläheisesti käytännön tilanteissa
  • Saat henkilökohtaista ohjausta ja tukea opettajilta
  • Harjoittelet käytännön taitoja turvallisesti ja tehokkaasti
  • Kehität itseluottamusta ja työelämävalmiuksia
  • Toimit aktiivisesti opiskelijayhteisössä ja alan verkostoissa
  • Yhdistät teoriaopinnot ja käytännön harjoittelun saumattomasti

Hae yhteishaussa

Voit hakea sosionomin päiväopintoihin yhteishaussa 10.-24.3.2026

Hae Opintopolku.fi:ssä

Koulutukseen voi hakea kevään yhteishaussa ja opinnot alkavat syksyllä.

Koulutus monimuoto-opintoina

Lapin AMK:n sosionomin monimuoto-opinnoissa opiskelu tapahtuu sekä kampuksella Kemissä että verkossa Moodle-oppimisympäristössä ja Zoom-etäopetuksessa. Kontaktiopetusta järjestetään enintään viitenä arkipäivänä kuukaudessa: 2–3 päivää kampuksella ja 1–2 päivää etäyhteydellä. Opetus toteutuu pääosin arkisin päiväaikaan, mutta ohjausta tai infoja voi olla myös iltaisin. Opinnot alkavat pakollisella kolmen päivän lähijaksolla Kemissä. Harjoittelujaksot ovat kokoaikaista opiskelua, eikä niitä voi suorittaa oman työn ohessa.

Monimuoto-opiskelu edellyttää sinulta aktiivista otetta, itsenäisyyttä ja kykyä toimia ryhmässä. Iso osa opiskelusta on itsenäistä työskentelyä, johon saat opettajien ohjausta. Opintojen työmäärä on mitoitettu niin, että yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelua. Verkko-opiskelun sujuva hyödyntäminen vaatii riittävän laitteiston, tietotekniikan perustaidot sekä motivaatiota käyttää erilaisia digitaalisia sovelluksia oppimisen tukena.

Hae yhteishaussa

Voit hakea sosionomin monimuoto-opintoihin yhteishaussa 10.-24.3.2026

Hae Opintopolku.fi:ssä

Koulutukseen voi hakea kevään yhteishaussa ja opinnot alkavat syksyllä.

Koulutus verkko-opintoina

Lapin AMK:n sosionomiopinnoissa verkko-opiskelu yhdistyy ohjattuun kontaktiopetukseen. Oppimisympäristöinä käytetään Moodle-verkkoalustaa ja Zoom-etäopetusta. Zoom-yhteydellä tapahtuvaa opetusta ja ohjausta järjestetään 1–2 arkipäivänä joka toinen viikko, ja osallistuminen näihin päiviin on pakollista. Opetuspäivä sijoittuu klo 8–18 välille: klo 8–16 opiskellaan opintojaksojen sisältöjä ja klo 16–18 on varattu ohjaukseen. Opinnot alkavat tammikuussa kolmen päivän lähijaksolla Kemin kampuksella, johon kaikkien opiskelijoiden tulee osallistua. Harjoittelujaksot ovat kokoaikaista opiskelua, eikä niitä voi suorittaa oman työn ohessa. Hyväksilukujen kautta opintojen nopeuttaminen on mahdollista, mutta se voi edellyttää osallistumista eri ryhmien opetukseen myös kampuksella.

Verkko-opiskelu edellyttää opiskelijalta aktiivisuutta, itseohjautuvuutta ja hyviä opiskeluvalmiuksia. Suurin osa opiskelusta tapahtuu itsenäisesti etänä, mutta myös ryhmä- ja pienryhmätyöskentelyä hyödynnetään. Opiskelun tueksi saat ohjausta opettajilta ja opinto-ohjaajalta. On tärkeää huomioida, että yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Verkko-opintojen sujuva toteutus vaatii riittävän laitteiston, tietotekniikan perustaidot sekä motivaatiota käyttää digitaalisia oppimisympäristöjä ja sovelluksia.

Koulutukseen voi hakea syksyn yhteishaussa ja opinnot alkavat keväällä.

    Polkuopinnot vaihtoehtoinen reitti tutkintoon

    Voit hakea opiskelemaan sosionomiksi myös avoimen AMKin polkuopintojen kautta. Tammikuussa 2026 alkaa verkko-opintoina ryhmä polkuopiskelijoille. Ilmoittautuminen alkaa 27.11.25 klo 8.00. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

    Polkuopinnot 60 op sopivat sinulle, jos:

    • Et ole saanut paikkaa yhteishausssa
    • Vietät välivuotta
    • Olet alanvaihtaja
    • Haluat tutustua alaan menettämättä ensikertalaisuusstatusta

    Polkuopinnot tutustuttavat sinut alaan ja korkeakouluopiskeluun. Suoritettuasi polkuopinnot hyväksytysti voit hakea erillishaussa Lapin AMKin tutkinto-opiskelijaksi ja jatkaa opintojasi saman ryhmän mukana.

    Lisätietoa: Avoin AMK

    Hakeminen koulutukseen

    Haku AMK-koulutuksiin tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa, jossa joka koulutuksella on oma sivu. Opintopolku.fi-palvelusta löydät:

    • Tarkemmat tiedot koulutuksesta
    • Valintaperusteet
    • Hakulomakkeen, jolla haetaan koulutukseen
    • Tietoa valintakokeesta ja valintakoeajankohdista
    • Valintaprosessin seuranta tapahtuu Oma opintopolku-palvelussa.

    Lisätietoa hakemisesta löydät myös Lapin AMKin sivuilta: Hakeminen tutkinto-opiskelijaksi

    Oppimisympäristöt 

    Kemin Kosmos-talossa sosiaalialan tutkimus, teoria ja käytäntö kohtaavat innostavalla tavalla. Käytössäsi ovat muun muassa seuraavat sosiaalialan oppimis- ja kehittämisympäristöt:

    • Aistihuone
    • Kotiympäristö
    • Areena

    Opettajat olivat innostavia ja ihanan kannustavia sekä kertoivat paljon oikean elämän esimerkkejä mikä oli mielestäni hyvä.

    Sosionomiopiskelijan antama lukuvuosipalaute

    Sosionomin uramahdollisuudet

    Sosionomi voi työskennellä monissa eri tehtävissä, joissa tuetaan ihmisten hyvinvointia, osallisuutta ja arjessa selviytymistä:

    • Perheohjaaja
    • Sosiaaliohjaaja
    • Työtoiminnan ohjaaja
    • Lastensuojelun ohjaaja
    • Maahanmuuttajatyön ohjaaja
    • Päihdetyöntekijä
    • Koulukuraattori
    • Järjestötyöntekijä
    • Sosiaalialan esihenkilö
    • Palvelukodin vastaava ohjaaja

    Lisätietoa

    Lisätietoa hakemisesta, opiskelumuodoista, Lapin ammattikorkeakoulutusta opiskelupaikkana ja opintojen aloitusajoista:

    Tutustu kampuskaupunkiin

    Kemi sijaitsee Lapin maakunnassa, Kemijoen suistossa. Se on tiivis kaupunki, jossa kaikki palvelut ovat lähellä. Kemissä on helppo ja nopea liikkua. Arki on sujuvaa. Mitä näyttää Kemin kaupunki? Katso video!

    Katso video

    Tutustu kampuskaupunkiin

    Kemi sijaitsee Lapin maakunnassa, Kemijoen suistossa. Se on tiivis kaupunki, jossa kaikki palvelut ovat lähellä. Kemissä on helppo ja nopea liikkua. Arki on sujuvaa. Mitä näyttää Kemin kaupunki? Katso video!

    Katso video
    Kolme opiskelijaa istuu kampuksella rennosti selät vastaikkain ja katsovat kännykän näyttöä. Kaikki hymyilevät.

    Opiskelijatarinoita

    Sosionomiopiskelijoiden kokemuksia

    Opiskelijatarinoita