Hankkeen uutiset ja tapahtumat

Hankkeen kuulumisia kesään ja asiaa syksystä!

Kesä tulee kovaa vauhtia ja peltotyöt alkavat olla kovassa vauhdissa. Hanke taukoaa työpajojen ja koulutusten osalta kesän ajaksi, jotta kaikki saavat rauhassa keskittyä kasvukauden kiireisiin. Tässä kuitenkin vielä koostettuna ensi syksyn juttuja!

Valokuvakilpailu Mistä ruoka tulee?

Kesä on loistavaa aikaa ottaa tunnelmallisia ja vaikuttavia kuvia! Siispä päätimme pistää pystyyn pienen kuvakilpailun: ota kesän aikana 5 kuvaa tilaltasi ja lähetä ne 30.9.2026 osallistuaksesi kilpailuun!

Parhaat kuvat palkitaan. Voittajakuvien valinnassa raati arvostaa sitä, miten kuvat onnistuvat välittämään tarinaa ruoasta ja tilasi ominaispiirteitä. Tarkoituksena on myös samalla kerätä kuvamateriaalia hankkeelle, joten tulemme käyttämään toimitettuja kuvia muun muassa Lalan somessa. Tuodaan samalla näkyvyyttä lappilaiselle lihantuotannolle, tiloille ja suoramyynnille: julkaise siis kuvasi myös omissa somekanavissa ja merkitse lapinlahiliha julkaisuun!

Syksyllä on tulossa pienimuotoinen valokuvauskoulutus markkinointia ajatellen. Kilpailun kuvat voivat toimia myös esimerkkeinä koulutuksessa.

Kuva-aiheet

Tilan eläimet, arki ja työ, tilan väki, eläimet ja ihmiset, tuotteet, mistä ruoka ja tuotteet tulevat. Voit myös kuvata kuvasarjan, jolla esittelet tilasi toimintaa ja ”tuotepolkua” tai tilasi tarinaa. Kuvatessa voit miettiä, mitä haluaisit näyttää ulkopuoliselle ja täysin tuntemattomalle tai millaisia kuvia voisit käyttää tilasi markkinoinnissa? Kaikki tuotantosuunnat ja tilat ovat tervetulleita osallistumaan kilpailuun!

Osallistumisohjeet ja lisätiedot

Yksi tila voi osallistua max 5 kuvalla. Lähetä ne sähköpostilla Marille (mari.parpala@lapinamk.fi) 30.9.2026 mennessä. Nimeä kuvat ja liitä mukaan lyhyt kuvaus tilasta sekä yhteystietosi.

Kuvia voidaan käyttää Lala-hankkeen viestinnässä ja raportoinnissa. Tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla. Kuvien tulee olla omalta tilaltasi tai kuvien ottamiseen ja osallistumiseen tulee olla lupa. Sinun ei tarvitse olla ilmoittautunut hankkeeseen osallistuaksesi kilpailuun.

29.-30.8.2026 Lapin Lähiliha Louen maaseudulta käsin messuilla

Lala on matkassa Louen messuilla! Tästä pääset katsomaan tarkempaa ohjelmaa: https://www.maaseudultakasin.info/

12.9. Lähiruokapäivä Keskitalon luomutilalla Putkivaarassa

Eija ja Teemu Nurmela järjestävät jo perinteiset lähiruokapäivät tilallaan Ranuan Putkivaarassa 12.9.2026 ja olemme osallistumassa myös hankkeen voimin tapahtumaan. Nurmelat toivottavat muutkin tuottajat tervetulleiksi myymään tuotteitaan tapahtumaan. Olethan yhteydessä, mikäli tällainen kiinnostaa! Nythän kannattaa jo teurastusten mukaan varata hieman tuotteita tuohon myyntiin, syyskuu tulee äkkiä. Ja totta kai nyt kannattaa jo muutenkin laittaa päivämäärä kalenteriin ja suunnata syyskuussa Putkivaaraan. 

Työpajat jatkuvat syyskuussa, tiedotamme päivämääristä ja aikatauluista sitten lähempänä. Oikein hyvää kesää kaikille ja palataan syksyllä asiaan! 🙂


LaLa:n materiaalipankki

SharePointiin on avattu LaLa:n materiaalipankki, josta löytyy jatkossa kaikki tallenteet sekä muu osallistujille jaettavaksi tehty opetus- ja koulutusmateriaali:

https://lucit.sharepoint.com/:f:/s/Julkisettiedostot/IgCTeovdctQqQqVJCZ2NPVseAfm7e2xLszhj4wAq-QviutE?e=4adW7q


Osallistuja: vastaa hankkeen kartoituskyselyyn!

Kyselyn avulla kartoitamme, mitä haluatte oppia ja kuulla suoramyynnistä sekä millaista osaamista osallistujilta jo löytyy. Kyselyn tekemiseen menee noin 5 minuuttia.

https://link.webropol.com/s/lala-alkukartoituskysely


Menneet työpajat

Keräämme tähän nostoja järjestetyistä työpajoista. Materiaalipankki kootaan SharePointiin, linkki löytyy sivuvalikosta.

Elintarvikelainsäädännön webinaari 22.4.2026

Eläinlääkäri Mikaela Sauvala kertoi meille ajankohtaista elintarvikelainsäädännöstä. Tallenteen löydät materiaalipankista.

Makujen tori 14.4.2026 Arktikumissa – Lapin B2B-ruokatreffit 

Makujen torilla tuottajat ja ravintoloitsijat kohtasivat keskustelun ja tuotemaistelun merkeissä. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, miten yhteydenpitoa voitaisiin kehittää, miten myyjät ja ostajat löytäisivät paremmin toisensa sekä mitä erityispiirteitä Lapissa on saatavilla olevien tuotteiden, ravintoloiden sesonkien ja välimatkojen suhteen. Uusia asiakassuhteita solmittiin, hyviä ideoita heiteltiin ja vastaavanlaista tapahtumaa toivottiin järjestettävän uudelleen!

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä seuraavat hankkeet: Culinary Seasons, Lapin lähiliha, Artesaaniruoka Aito O Äkta, Eväitä elämään ja Luonnontuotteita pohjoisesta.

Luonnonmaut lähilihassa jatkojalostustyöpaja Louella 24.3.2026

Työpaja järjestettiin yhteistyössä Lappia Living Labs -hankkeen kanssa Louella 24. maaliskuuta. Paikalla oli lihantuottajia, kehittäjiä sekä luonnontuotealasta kiinnostuneita. Työpajassa kuultiin puheenvuoroja luonnonraaka-aineiden hyödyntämisestä lihatuotteista sekä asiakaslähtöisestä tuotekehityksestä Jenni Sjömanilta sekä Anna-Riikka Lavialta. Artesaaniruoka-konseptia meille esitteli Henna Kukkonen. Lisäksi pääsimme maistelemaan ja arvioimaan Louen koulutilan luonnonraaka-aineilla maustettuja lapinlehmänmakkaroita, joissa oli hyödynnetty niin marja-, yrtti- kuin sienijauheita. Näitä on myynnissä rajoitettu erä Louen kyläkaupalla @louen_kylakauppa sekä @louenkoulutilan tilapuodissa. Lopuksi tutustuimme Lappia Living Labs -hankkeen kehittämisympäristöön ja sen pikapakastuskontteihin konttipuistossa.

Graanin markkinoinnin ja myynnin koulutus Rovaniemellä Lapin AMKlla 18.-19.3.2026

Maaliskuussa pidettiin intensiivinen myynnin ja markkinoinnin Bootcamp kaikille suoramyynnistä kiinnostuneille. Kouluttajana toimi kokenut ja erittäin innostava sparraaja Noora Kokko. Kahden päivän aikana pureuduimme muun muassa:

  • Strategian kirkastamiseen
  • Asiakasymmärryksen hyödyntämiseen
  • Viestien ja oikeiden kanavien valintaan
  • Ostopolun rakentamiseen
  • Tuotteistamiseen
  • Arvopohjaiseen hinnoitteluun

Koulutuksen tavoitteena oli vahvistaa suoramyyntiä ja rakentaa liiketoimintaa, joka näkyy myös tilin tuloksessa. Graanin nettisivut: https://graani.fi/

Rahoituswebinaari 12.3.2026

Webinaarissa kuultiin maatilojen rahoituksesta sekä tukimuodoista Elinvoimakeskuksen yritysasiantuntijalta Mikko Niemelältä sekä Leader Peräpohjolan toiminnanjohtajalta Marjut Aholalta. Keskityimme eritysesti suoramyyntiin liittyvään rahoitukseen. Webinaarista löytyy tallenne materiaalipankista!

Vierailu Vainion teurastamolla Leivejoen Lihalla 11.3.2026

Vierailulla päästiin näkemään Vainion teurastamon tiloja Leivejoen Lihalla sekä kuulemaan yrityksestä ja sen toiminnasta. Paikalla oli lähes 20 tuottajaa perheineen ja kolme tuntia meni joutuisasti suoramyynnistä keskustellen. Teurastamotiloja pääsee harvoin näkemään, joten oli mielenkiintoista nähdä tilat omin silmin sekä kuulla työstä ja sen vaiheista. Henri Vainio kertoi myös hieman suoramyynnin kannattavuudesta sekä hinnoittelusta ja tämä herättikin paljon keskustelua. Kuvia vierailusta voi käydä katsomassa materiaalipankista.

Lihan suoramyynti -webinaari 16.1.

Webinaarissa oli aiheena lihan suoramyynti, lihan raakakypsytys ja sen vaikutus lihan makuun. Lisäksi kävimme läpi markkinoinnin perusperiaatteita ja sosiaalisen median mahdollisuuksia markkinoinnissa. Lopuksi Hanna-Mari Romakkaniemi esitteli meille Uudista tapasi tuottaa – kohti kestävää ruoantuotantoa –hanketta.

II Työpaja 9.12.2025 Lapin AMK, Vainion teurastamo & Meän Liha

Tiistaina 9.12. meillä oli taas aivan huippu työpaja, jossa päästiin kuulemaan @vainionteurastamo Henri Vainiota sekä @meanliha Pekka Mansikkasaloa. Keskustelu oli vilkasta, puheenvuorot antoisia ja kaiken kaikkiaan osallistujia oli 30! Hanketiimi on tästä aivan onnesta soikeana, LaLassa on nyt kyllä niin hyvä meininki päällä!

Tallenteet puheenvuoroista tulee materiaalipankkiin, joka saadaan avattua varmaan ensi viikolla. Iso kiitos vielä Henrille ja Pekalle, sekä jokaiselle joka oli paikan päällä tai etänä tai katselee sitten tallenteita!

Aloitustyöpaja 17.11.2025 Lapin AMK, Rovaniemi

Maanantaina 17.11. polkaistiin LaLa-hanke kunnolla käyntiin ensimmäisessä työpajassa Lapin AMKlla Rovaniemellä! Porukkaa oli sekä paikan päällä että etänä. Iso kiitos vielä puhujille: Jenna Kiemunki, Outi Keto-Tokoi Ketokaritsalta, Tuomo Nieminen Niemisen tilalta, sekä Eija Nurmela, Keskitalon Ylämaankarja.

Saimme kuulla heiltä esimerkkejä suoramyyntitoiminnasta ja sen toteuttamisesta. Antoisaa oli myös kuulla tarina jokaisen tilan takana: mistä on lähdetty, mitä kaikkea on kokeiltu ja mikä on todettu toimivaksi. Jenna kertoi meille esimerkkejä suoramyynnistä poropuolelta sekä esitteli poronlihan myynnin kannattavuustekijöitä. Todella hyödyllistä tietoa myös nauta- ja lammaspuolelle!


Lapin lähiliha-hanke

Lapin lähiliha on paikallistason koulutushanke, joka tarjoaa toimivia ratkaisuja lappilaisen suoramyynnin kipukohtiin eri vaiheissa toiminnan kehittämistä oleville maatiloille. Hankkeen työpajoissa etsitään vaihtoehtoja erilaisille Lapin sisäisille alueellisille lähilihaketjuille, joilla varmistetaan toimitusvarmuus ja voidaan vastata alueelliseen kysyntään.

Elintarvikkeiden paikallinen jalostusaste Lapissa on pieni. Nykyisessä järjestelmässä tuotteen alkuperätieto pääsääntöisesti katoaa, kun se käy etelämpänä jalostettavana. Lapissa yöpyy vuosittain jopa enemmän kuin Suomen väkiluvun verran matkailijoita, eikä heidän tuomaa potentiaalia ole kokonaisuudessaan hyödynnetty elintarviketaloudessa.

Suoramyyntiyritykset tarvitsevat hyvät yhteistyöverkostot sekä ajantasaista ohjausta mm. suoramyynnin säätelyyn, hyviin toimintamenetelmiin, oman tuotannon kestävyyden ja eettisyyden esiin tuomiseen, logistiikan ja varastoinnin suunnitteluun, myyntiin sekä sopimusten tekoon ja johtamiseen. Markkinavuoropuhelua uusien tuottajien ja asiakkaiden välillä on myös tärkeää tehdä.

Tavoitteena on lisätä tuottajien välistä yhteistyötä, joka mahdollistaa toisilta oppimisen, yhteismarkkinoinnin, tuotteiden tasaisemman saatavuuden ja vastaamisen suuremmankin volyymin kysyntään. Tavoitteena on myös lisätä osaamista ja yhteistyötä lähilihaketjun uusien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämiseksi. Hankkeen osatavoitteena on koota ja aktivoida alueellisia lähiruokaverkostoja alkutuottajista, jatkojalostajista sekä ravintola- ja lähiruokamyymäläyrityksistä.

Hankkeen tuloksena ja koulutusten myötä tuottajien neuvotteluasema elintarvikeketjussa parantuu, tuottajilla on mahdollisuus tuotannon kannattavuuden parantumiseen panostamalla lihan jalostuksen tuomaan arvonnousuun. Hankkeen toteuttaa Lapin ammattikorkeakoulu 1.8.2025–31.8.2027.


Viimeksi päivitetty: 19.5.2026