Kehittyvä ammattilainen rakentaa kehittyvää työelämää 10.6.2026 Liiketoiminta ja yrittäjyys Asiasanat alumni Master School YAMK Erityisen antoisiksi jäivät asiantuntijaluennot ja niiden ympärille rakentuneet keskustelut, joissa pääsi vaihtamaan ajatuksia eri alojen ammattilaisten kanssa. Valmistuin sosiaali- ja terveysalan ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta terveyden edistämisen koulutusohjelmasta vuonna 2020 tutkintonimikkeenä geronomi (YAMK). Päätös lähteä jatko-opintoihin syntyi halusta oppia uutta, kehittää omaa osaamista ja alaa. Opintojen joustavuus oli merkittävä etu: niitä pystyi suorittamaan työn ohessa sekä etänä että lähiopetuksessa, lähellä kotia. Tämä mahdollisti opiskelun sovittamisen arjen ja työn vaatimuksiin. Opinnot toteutuivat pitkälti moniammatillisissa tiimeissä paikan päällä ja verkon välityksellä. Erityisen antoisiksi jäivät asiantuntijaluennot ja niiden ympärille rakentuneet keskustelut, joissa pääsi vaihtamaan ajatuksia eri alojen ammattilaisten kanssa. Opintojen aikana maailma kuitenkin muuttui koronapandemian myötä, mikä toi mukanaan uusia toimintatapoja ja haasteita opiskeluun. Muutoksista huolimatta opinnot etenivät hienosti maaliin asti etäopetuksena ja valmistujaisia juhlittiin poikkeuksellisesti Teamsin välityksellä. Opinnäytetyön toteutin parityönä ja onnistuimme sitomaan sen tiiviisti työelämään, josta yhteistyökumppanimme sai tarvittavaa tietoa ja palautetta toimintansa kehittämiseen. Suosittelen lämpimästi parityöskentelyä opinnäytetyössä, sillä se tuo mukaan moniammatillista näkökulmaa, mahdollistaa yhteisen ideoinnin ja tarjoaa arvokasta vertaistukea matkan varrella. Oman osaamisen kehittymisen lisäksi opintojen arvokkainta antia olivat verkostoituminen sekä yhteistyö muiden alojen ammattilaisten kanssa. Sosiaali- ja terveysalalla työtä tehdään moniammatillisesti rajapinnoilla, joten ymmärrys toisten työstä ja toimintatavoista on korvaamatonta. Verkostojen merkitys on korostunut entisestään myös omassa työssäni Lapin hyvinvointialueen myötä, kun yhteistyötä tehdään yli kuntarajojen yhteisten käytäntöjen ja tavoitteiden pohjalta. Toivon, että sosiaali- ja terveysalalla tuetaan ja hyödynnetään entistä enemmän työntekijöiden halua kehittää itseään ja syventää osaamistaan YAMK-opintojen kautta. Jatko-opiskelu kertoo ennen kaikkea uteliaisuudesta, sitoutumisesta ja halusta olla mukana rakentamassa entistä vaikuttavampia palveluita. Jatkuvasti oppiva ja itseään kehittävä työntekijä on esihenkilölle tärkeä voimavara, sillä hän tuo työyhteisöön uusia näkökulmia, kehittämisideoita ja valmiuksia vastata jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin. Kun ammattilaiset kehittävät omaa osaamistaan, kehittyvät samalla myös työyhteisöt, niiden toimintatavat ja koko ala. Siispä uutta kohti! Jokainen askel opinnoissa vie koko alaa eteenpäin! -Pilvi- Lue myös Kaikki blogikirjoitukset 10.6.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Korteniemi, Nelly Eurooppa raportoi kestävyydestä Nelly Korteniemi (TaM) toimii lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä ja asiantuntijana kestävyyteen, johtamiseen ja liiketalouteen liittyvissä hankkeissa. Liiketoiminta ja yrittäjyys 3.6.2026 Opiskelijablogi Kolme kuukautta, monta näkökulmaa – oivalluksia kunnallisesta työstä ja omasta osaamisesta Anne Tervaniemi kertoo blogitekstissään harjoittelukokemuksestaan Tornion kaupungilla, jossa hän sai monipuolisen kuvan kunnallisesta organisaatiosta ja sen eri toiminnoista…. Liiketoiminta ja yrittäjyys 3.6.2026 Alumnitarinat Mietteitä tradenomiopinnoista Tiheä opiskelutahti on ollut mahdollista joustavien verkko-opintojen myötä. Lapin AMK:ssa on mahdollisuus opiskella ristiin opiskeluna muilta kampuksilta kursseja… Liiketoiminta ja yrittäjyys
10.6.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Korteniemi, Nelly Eurooppa raportoi kestävyydestä Nelly Korteniemi (TaM) toimii lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä ja asiantuntijana kestävyyteen, johtamiseen ja liiketalouteen liittyvissä hankkeissa. Liiketoiminta ja yrittäjyys
3.6.2026 Opiskelijablogi Kolme kuukautta, monta näkökulmaa – oivalluksia kunnallisesta työstä ja omasta osaamisesta Anne Tervaniemi kertoo blogitekstissään harjoittelukokemuksestaan Tornion kaupungilla, jossa hän sai monipuolisen kuvan kunnallisesta organisaatiosta ja sen eri toiminnoista…. Liiketoiminta ja yrittäjyys
3.6.2026 Alumnitarinat Mietteitä tradenomiopinnoista Tiheä opiskelutahti on ollut mahdollista joustavien verkko-opintojen myötä. Lapin AMK:ssa on mahdollisuus opiskella ristiin opiskeluna muilta kampuksilta kursseja… Liiketoiminta ja yrittäjyys