New European Bauhaus on Euroopan unionin aloite, joka yhdistää innovaatiot ja luovuuden. Se kutsuu kaikki eurooppalaiset mukaan muotoilemaan kestävää, osallistavaa ja kaunista tulevaisuutta.

Aloite on synnyttänyt laajan ruohonjuuritason liikkeen, johon kuuluu jo lähes 2 000 eri alojen yhdistystä, yritystä ja julkisen sektorin toimijaa, kuten kuntia ja yliopistoja. Tähän mennessä jo noin 700 hanketta on vienyt New European Bauhausin eli NEBin arvoja muun muassa tutkimukseen, aluesuunnitteluun, osaamisen kehittämiseen ja kulttuurialoille.

Kuvan lähde: Euroopan unioni – New European Bauhaus

Pohjois-Suomeen elokuussa 2026 perustettu Arctic NEB Local Chapter on Suomen ensimmäinen alueellinen New European Bauhaus -verkosto. Toimijat edistävät kestäviä ja kauniita elinympäristöihin liittyviä ratkaisuja kaikille. Arctic NEB kokoaa ensimmäisessä vaiheessa yhteen pohjoisen toimijoita: luovien ja kulttuurialojen organisaatioita, oppilaitoksia, kuntia, yrityksiä ja asukkaita (kansalaisia) Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun alueilta.

Arctic NEBin ovat perustaneet Aaltosiilo, Pohjois-Suomen rakennusklusteri, Arctic Factory, Lapin ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu ja Proto – Pohjois-Suomen muotoilijat.

Lapin ammattikorkeakoulu on mukana verkostossa edistääkseen pohjoiselle tärkeitä teemoja, kuten kestävää matkailua ja rakentamista, kulttuuria ja luovia aloja sekä paikallista identiteettiä unohtamatta ilmastonmuutoshaastetta arktisella alueella.

Kuvituskuva ja hästäki #NewEuropeanBauhaus.