Hyvinvointia kehittämässä 13.11.2025 Artikkelikokoelma, Opinnäyte Posio, Esa (toim.) Hyvinvointi ja kulttuuri Metatiedot Tyyppi: Kokoomajulkaisu Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy Julkaisuvuosi: 2025 Sarja: Pohjoisen tekijät – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 20/2025 ISBN: 978-952-316-559-5 ISSN: 2954-1654 PDF-linkki: Pohjoisen tekijät 20 2025 Esa Posio.pdf Oikeudet: CC BY Kannen kuva: Craiyon -tekoälykuvageneraattorilla Johanna Piiroinen Kieli: suomi © Lapin ammattikorkeakoulu ja tekijät URN: urn:isbn:978-952-316-559-5 Kirjoittajat Posio, Esa (toim.) Sisällysluettelo Näytä sisällysluettelo Artikkelikokoelma YAMK-opinnäytetöiden tuloksistaTiivistelmäEsipuheJohdantoOpiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman esiselvitysTyöhyvinvoinnin edistäminen monikulttuurisessa työyhteisössäVieraskielisten osallisuus MLL:N toiminnassa – kokemuksia osallisuudesta Keravan ja Koivukylän toimipisteiltä Liitetiedostot Liitteet 1-3 Ilola Lustig Liitteet 1-3 Leijo Makynen Rautiainen Liitteet 1-8 Owusu Piikki Piiroinen Jaa somessa Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa (avautuu uuteen ikkunaan) Jaa LinkedInissä Jaa LinkedInissä (avautuu uuteen ikkunaan) Jaa Blueskyssa Jaa Blueskyssa (avautuu uuteen ikkunaan) Jaa Threadsissa Jaa Threadsissa (avautuu uuteen ikkunaan) Artikkelikokoelma YAMK-opinnäytetöiden tuloksista Toimitus ja esipuhe: Esa Posio, HTM, lehtori, Vastuulliset palvelut, Lapin ammattikorkeakoulu Artikkelien kirjoittajat: Teresa Ilola, tradenomi (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Ida Leijo, sairaanhoitaja (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Elina Lustig, sosionomi (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Tiina Mäkynen, tradenomi (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Yasmine Owusu, terveydenhoitaja (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Asko Piikki, sosionomi (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Johanna Piiroinen, sosionomi (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Susanna Rautiainen, sairaanhoitaja (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu Tiivistelmä Monialainen opinnäytetyö (MONT) on keskeinen osa Ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija -koulutusta, jossa opiskelijat kehittävät työelämää yhdistäen ajankohtaista tutkimustietoa ja tulevaisuuden ennakointia. MONT-prosessissa opiskelijat työskentelevät monialaisissa teemaryhmissä, jotka muodostuivat koulutuksen alussa neljästä aiheesta: hyvinvointi, johtajuus, kehittämiskulttuuri ja prosessinkehitys. Tässä kokoomateoksessa keskitytään hyvinvoinnin kehittämiseen muuttuvassa toimintaympäristössä. Teos sisältää kolme artikkelia, joissa käsitellään opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelmaa Ammattiopisto Lappiassa, vieraskielisten osallisuutta Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Keravan ja Koivukylän toimipisteiden toiminnassa sekä työhyvinvointia monikulttuurisessa työyhteisössä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Länsimäen terveysasemalla. Kokoomateos tarjoaa ajankohtaisia näkemyksiä ja työkaluja hyvinvoinnin edistämiseen monimuotoisissa toimintaympäristöissä. Esipuhe Hyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, joka rakentuu yksilön kokemuksista, yhteisön rakenteista ja yhteiskunnan tarjoamista mahdollisuuksista. Tämä kokoomateos kokoaa yhteen kolme Ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija -koulutuksen aikana syntynyttä opinnäytetyöartikkelia, jotka tarkastelevat hyvinvointia eri konteksteissa: oppilaitoksessa, työyhteisössä ja kansalaisjärjestötoiminnassa. Artikkeleiden yhteinen nimittäjä on ihmislähtöinen kehittäminen, jossa osallisuus, vuorovaikutus ja yhteisöllisyys nähdään hyvinvoinnin keskeisinä rakennuspalikoina. Julkaisun arvo ei rajoitu yksittäisten kehittämiskohteiden esittelyyn, vaan se tarjoaa laajempaa ymmärrystä siitä, miten hyvinvointia voidaan edistää rakenteellisesti ja kulttuurisesti erilaisissa toimintaympäristöissä. Esille nousevat ilmiöt – nuorten opiskelijoiden jaksaminen, monikulttuuristen työyhteisöjen vuorovaikutus ja vieraskielisten osallisuus – ovat ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä. Ne haastavat perinteisiä toimintamalleja ja edellyttävät uudenlaista lähestymistapaa, jossa kehittämistyö perustuu kokemustiedon ja asiantuntijuuden yhdistämiseen. Ilola ja Lustig tarkastelevat Ammattiopisto Lappian opiskelijoiden hyvinvointia ja tuottavat kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat opiskelijoiden arjen haasteisiin. Artikkeli ei ainoastaan kuvaa nykytilaa, vaan toimii esimerkkinä siitä, miten oppilaitos voi systemaattisesti rakentaa hyvinvointia tukevia rakenteita. Leijo, Mäkynen ja Rautiainen puolestaan avaavat näkymän monikulttuurisen työyhteisön dynamiikkaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Heidän työnsä osoittaa, että työhyvinvointi ei ole yksilön ominaisuus, vaan yhteisön kyky luoda turvallinen ja osallistava ilmapiiri. Owusu, Piikki ja Piiroinen tuovat esiin vieraskielisten osallistujien kokemuksia Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnassa, ja heidän artikkelinsa haastaa pohtimaan, miten kansalaisjärjestöt voivat vahvistaa osallisuutta kulttuurisesti moninaisessa yhteiskunnassa. Kaikkia artikkeleita yhdistää osallistavien menetelmien käyttö, kuten työpajat ja kyselyt, jotka tuottavat arvokasta tietoa kehittämistyön tueksi. Näiden menetelmien kautta esiin nousee yhteisöjen oma ääni, joka usein jää kuulumatta perinteisessä kehittämistyössä. Kokoomateos osoittaa, että hyvinvoinnin edistäminen ei ole vain palveluiden parantamista, vaan myös rakenteiden ja toimintakulttuurien uudistamista. Opinnäytetöiden taustalla vaikuttavat opiskelijoiden omat kokemukset ja kiinnostuksen kohteet, mikä tekee kehittämistyöstä merkityksellistä ja vaikuttavaa. Monialainen yhteistyö ja vertaistuki ovat olleet keskeisiä tekijöitä prosessissa, ja opiskelijoiden verkostot ovat laajentuneet yli organisaatio- ja toimialarajojen. Tämä osoittaa, että asiantuntijuus ei synny yksin, vaan yhteisessä dialogissa. Lämmin kiitos opiskelijoille, joiden asiantunteva ja sitoutunut työ on mahdollistanut tämän julkaisun. Teidän kehittämisotteenne, kriittinen ajattelunne ja ratkaisukeskeisyytenne ovat tuottaneet uusia näkökulmia ja konkreettisia ehdotuksia hyvinvoinnin edistämiseksi. Kiitos myös toimeksiantajille ja ohjaaville tahoille – yhteistyönne on ollut keskeinen osa onnistunutta kehittämisprosessia. Johtamisen näkökulmasta nämä työt vievät organisaatioiden hyvinvoinnin kehittämistä eteenpäin ja antavat esimerkkejä kuinka käytännössä näitä voidaan käyttää, ei vain toimeksiantajaorganisaatioissa, vaan myös laajemmin erilaisten toimijoiden hyvinvointijohtamisen kehittämisen välineinä. Työt luovat osaltaan tärkeää keskustelua hyvinvoinnista ja sen johtamisen kehittämisestä alati monimuotoisemmissa työyhteisöissä. Näistä mainioista töistä on hyvä luoda vaikkapa oppituntikeskustelua ja käyttää näitä esimerkkeinä. Toivon, että tämä julkaisu tarjoaa lukijalle uusia ajatuksia, näkökulmia ja käytännön työkaluja hyvinvoinnin kehittämiseen eri konteksteissa. Rovaniemellä 6.6.2025 Esa Posio lehtoriVastuulliset palvelut, Lapin ammattikorkeakoulu Johdanto Artikkelikokoelma rakentuu kolmesta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöstä (kuvio 1). Yhteinen tietoperusta artikkelikokoelmaa varten tehtiin yhdessä artikkeleiden kirjoittajien kanssa MONT (monialainen opinnäytetyö) prosessin mukaisesti. Kuvio 1. Kokoomateoksessa käsiteltävät teemat ja opinnäytetyöartikkelit Artikkelikokoelman yhteisenä teemana oli hyvinvointi ja sen kehittäminen. Muuttuvassa maailmassa ja yhteiskunnassa ihmisten hyvinvoinnilla on yhä suurempi painoarvo. Niemelä ja Laaninen (2024, 38, 41) ovat havainneet, että suomalaisten hyvinvointi on heikentynyt koronapandemian ja erityisesti vuosien 2020 ja 2022 välillä. Hyvinvoinnin vahvistaminen kaipaa laaja-alaista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Vielä vuonna 2016 suomalaisista 82 % koki onnellisuutta melko usein tai jatkuvasti, mutta vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa osuus oli enää 57 % (Niemelä & Laaninen 2024, 22–23). Isola, Karvonen, Keto-Tokoi ja Leemann (2025, 25) tuovat esiin, että eri väestöryhmissä koettu hyvinvointi vaihtelee esimerkiksi koulutuksen ja iän mukaan. Koskela, Ikonen ja Parikka (2023, 2–3) toteavat, että Suomessa työikäisten psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt samalla kun elämänlaatu on heikentynyt. Hyvinvoinnin heikentyessä entisestään uhkana on kasautuneet erityyppiset hyvinvointiongelmat, joihin ratkaisujen löytäminen on yhä hankalampaa (Niemelä & Laaninen 2024). Lähdemäki-Pekkinen, Poussa ja Rekola (2024) tuovat esiin hyvinvoinnin haasteiden kasvun Sitran megatrendinä. Hyvinvoinnin haasteita ovat esimerkiksi lisääntyneet mielenterveysongelmat, väestön ikääntyminen, syntyvyyden lasku sekä huoltosuhteen heikkeneminen. Lisäksi Isola ym. (2017, 25) mainitsevat, että heikkoa osallisuutta ja yksinäisyyttä kokee joka kymmenes aikuisista. Ratkaisuiksi hyvinvoinnin haasteisiin Dufva ja Rekola (2023, 29–30) ehdottavat muutosta ajatusmalleissa ja ihanteissa sekä korostavat ongelmien ennaltaehkäisyä, pitkää aikaväliä, eettistä toimintaa sekä osallisuuden, yhteisöllisyyden ja onnellisuuden vahvistamista. Pyrkimyksenä olisi poistaa yhteiskunnassa riskitekijöitä, esimerkiksi yksinäisyyttä ja syrjintää, sekä lisätä erilaisia suojaavia tekijöitä, joita ovat muun muassa yhteisön tuki, suvaitsevaisuus ja elämänhallinnan taidot. Salminen (2025, 3) korostaa, että kestävä yhteiskunta edellyttää hyvinvointia. Hyvinvoivan yhteiskunnan painopiste täytyy olla ennaltaehkäisevissä ja terveyttä edistävissä toimissa, mikä vaatii johdonmukaisia yhteiskunnallisia päätöksiä. Hyvinvointia tehdään yhdessä. On tärkeää, että ihminen voi mahdollisimman hyvin niin koulussa, työpaikallaan kuin vapaa-ajan toiminnassaan. Artikkelissa Opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman esiselvitys lähtökohtana oli tutkia opiskelijoiden hyvinvointia, selvittää sen nykytila ja luoda kehittämistoimenpiteitä hyvinvoinnin parantamiseksi. Toimeksiantajan, Ammattiopisto Lappian, tarkoitus oli vahvistaa ja tukea opiskelijoidensa hyvinvointia ja laatia opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelma osaksi henkilöstön hyvinvointiohjelmaa. Opinnäytetyö toimi esiselvityksenä sille. Opinnäytetyö oli monimenetelmällinen tapaustutkimus, jonka kohderyhmänä oli Ammattiopisto Lappian opiskelijat. Aineistoa kerättiin kahdella kyselyllä ja osallistavalla työpajalla. Vieraskielisten osallisuus MLL:n toiminnassa – Kokemuksia osallisuudesta Keravan ja Koivukylän toimipisteiltä –opinnäytetyössä kartoitetaan vieraskielisten osallisuuden kokemuksia Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnassa. Opinnäytetyön toimeksiantaja Mannerheimin Lastensuojeluliitto eli MLL on pitkään tukenut vieraskielisten kotoutumista ja osallisuutta kielitaidon kehittämisen ja vapaaehtoistoiminnan avulla. Työn tavoitteena oli selvittää vieraskielisten osallisuuden kokemuksia ja sen toteutumista MLL:n Keravan ja Koivukylän toiminnassa. Lisäksi selvitettiin vieraskielisten vapaaehtoistoimijaksi siirtymisen polun tukemista. Opinnäytetyö oli monimenetelmällinen tapaustutkimus ja aineisto kerättiin kyselyn ja ideointipuun avulla. Työhyvinvoinnin edistäminen monikulttuurisessa työyhteisössä -opinnäytetyössä selvitetään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen kuuluvan Länsimäen terveysaseman monikulttuurisen henkilöstön työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sosiaalisten suhteiden, yhteistyön ja johtamisen näkökulmasta. Toimeksiantajan toiveena oli saada tietoa siitä, kuinka työhyvinvointia voidaan vahvistaa työyhteisön sosiaalisten suhteiden kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja johtamisen merkityksestä työhyvinvoinnin edistämisessä. Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisenä tapaustutkimuksena, ja aineisto kerättiin kyselyn sekä työpajan avulla. Seuraavissa luvuissa käsitellään artikkeleita yhdistäviä hyvinvoinnin teemoja, joista tuodaan esiin hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia, kokemuksellisuutta sekä osallisuutta. Lisäksi yhteisessä tietoperustassa esitellään tarkemmin artikkeleissa esiintyviä kehittämis-, aineistonkeruu- ja analysointimenetelmiä sekä tutkimustyössä käytettyä eettisyyttä sekä luotettavuutta. Hyvinvoinnin ulottuvuudet Hyvinvointi on laaja ja kiistanalainen käsite ja sen määritteleminen on vaikeaa (Dodge, Daly, Huyton & Sanders 2012, 222; Miranti, Tanton, Vidyattama, Schirmer & Rowe 2020, 464). Miranti ym. (2020, 464) toteavat hyvinvoinnin kertovan siitä, missä määrin henkilöllä on korkea elämänlaatu, hän voi osallistua yhteiskuntaan ja voi saavuttaa toivottuja tuloksia elämässä. Dodge ym. (2012, 230) taas määrittelevät hyvinvoinnin vakaaksi tilaksi, jossa yksilöllä on sellaiset psykologiset, fyysiset ja sosiaaliset resurssit, että hän selviää kohdatessaan jonkinlaisen psykologisen, fyysisen tai sosiaalisen haasteen. Hyvinvoinnin määritelmää voidaan siis lähestyä useasta eri näkökulmasta. Yksi tapa lähestyä hyvinvointia on jakaa se subjektiiviseen ja objektiiviseen hyvinvointiin. Uotinen ja Vaalavuo (2022, 78–79) määrittelevät objektiivisen hyvinvoinnin kuvaavan niitä hyvinvoinnin osa-alueita, jotka ovat yleisesti tärkeitä ja tulevat ihmisen ulkopuolelta, esimerkiksi tuloja. Subjektiivinen lähestymistapa hyvinvoinnille taas kuvaa elämäntyytyväisyyden kokemuksia ja muun muassa sitä, että ihminen kokee epämiellyttävien tunteiden sijaan miellyttäviä tunteita. Se kuvaa hyvinvointia, joka kumpuaa ihmisen sisältä. Ulkopuolisista asioista ja tuloista riippumattomia teorioita, jotka kuvaavat hyvinvoivaa ihmistä, Uotinen ja Vaalavuo (2022, 85) luettelevat useita. Teorioiden mukaan hyvinvointia kokeva ihminen hyväksyy itsensä ja kokee olevansa hyvä ihminen. Tällöin hänen ihmissuhteensa ovat kunnioittavia, hyvälaatuisia ja yhteenkuuluvuutta sisältäviä. Hyvinvoiva ihminen kokee olevansa itseohjautuva, hallitsevansa ympäristöään ja olevansa kyvykäs. Hän kokee, että hänellä on merkitys, tarkoitus ja tavoitteita elämässään ja hän kokee henkilökohtaista kasvua. Kirjoittajat kuvailevat hyvinvoivan ihmisen olevan kiinnostunut omasta elämästään, tekemistään asioista ja olevan aktiivisesti toimelias. Näiden lisäksi hyvinvoiva ihminen tekee hyvää sekä uskoo hyvään tulevaisuuteen. Toinen tapa lähestyä hyvinvointia on jakaa se fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Dodge ym. 2012, 230). Metsäniemi (2024) kirjoittaa, että fyysinen hyvinvointi koostuu unesta, ravinnosta ja liikunnasta. Psyykkinen hyvinvointi puolestaan on mielen tasapainoa. Se on yhteydessä mielenterveyteen, sillä mielenterveys on psyykkisen hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. (WHO 2022.) THL:n (2020) mukaan sosiaalinen hyvinvointi on voimavara, jota ei ole vielä tunnistettu riittävästi. Sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavat sosiaaliset suhteet sekä käsitykset ja kokemukset ympäröivästä yhteiskunnasta. Myös tunne siitä, että kuulun johonkin, on osa sosiaalista hyvinvointia. Vaikka hyvinvointia voidaan mitata ja tarkastella eri tavoin, on ihmisen omalla kokemuksella terveydestään suuri merkitys. Maailman terveysjärjestö WHO (2024) määrittelee terveyden olevan täydellinen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvoinnin tila. Tätä määritelmää on kuitenkin kritisoitu siitä, että tällaista tilaa ei ole kenenkään mahdollista saavuttaa, sillä terveys on alati muuttuva tila (Metsäniemi 2024). Yksilön ja yhteiskunnan vastuu hyvinvoinnista Ihminen vaikuttaa merkittävästi omaan hyvinvointiinsa. Johtajuudessakin tärkeintä on ensisijaisesti itsensä johtaminen, jonka päämääränä on kokonaisvaltainen hyvinvointi (Sydänmaanlakka 2012, 29). Myös Manka ja Manka (2023, 205–208) tukevat ajatusta, jossa psykologinen pääoma sisältää myös ihmisen oman vastuun hyvinvoinnistaan. He kirjoittavat psykologisen pääoman muodostuvan toiveikkuudesta, realistisesta optimismista, itseluottamuksesta ja sitkeydestä. Psykologinen pääoma on kaikilla ja siihen voi vaikuttaa koko elämänsä ajan. Itseluottamusta vahvistavat muun muassa fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi. Vaikka hyvinvointi on osittain subjektiivinen kokemus, sitä voidaan tarkastella myös laajemmin yhteiskunnan tasolla (Dodge ym. 2012, 224). Hyvinvointia halutaan tukea yhteiskunnallisella tasolla ja yksi syy siihen voi olla, että Clark (2018, 258) toteaa hyvinvoivan ihmisen tuottavan sosiaalisesti kestäviä ilmiöitä, kuten avuliaisuutta, terveyttä ja tuotteliaisuutta. Helliwell ym. (2024, 15) kirjoittavat Suomen olevan seitsemättä kertaa maailman onnellisin maa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ovat hyvinvoivia. Yhteiskunnan täytyy luoda sellainen ympäristö, jossa yksilö voi toteuttaa omia tarpeitaan ja pitää yllä omaa hyvinvointiaan. Koulutus on esimerkiksi keskeinen osa hyvinvointia, sillä itsensä haastaminen tuo onnistumisen tunteita ja lisää hyvinvointia. Kansallisesti hyvinvoinnista vastaa useampi taho. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on lisätä väestön toimintakykyä, terveyttä, hyvinvointia ja sosiaalista osallisuutta. Ministeriön mukaan vastuu hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta on hyvinvointialueilla ja kunnilla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023, 2024.) Ministeriön alaisuudessa toimii itsenäinen valtion asiantuntija- ja tutkimuslaitos THL, jonka toiminta perustuu lakiin. Sen tavoitteena on lisätä hyvinvointia, terveyttä sekä turvallisuutta. (THL 2024b.) Hyvinvointia tuetaan myös kansainvälisellä tasolla, esimerkiksi kestävän kehityksen globaalilla toimintaohjelmalla Agenda2030. Se pyrkii tukemaan globaalia hyvinvointia 17 tavoitteella, joita ovat muun muassa ei nälkää, ei köyhyyttä, hyvä koulutus sekä terveyttä ja hyvinvointia (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2024). Moilanen, Pietilä ja Kangasniemi (2015, 273) tiivistävät hyvinvoinnin vastuunjaon siten, että yksilöllä on itsemääräämisoikeus, johon terveysvalinnat perustuvat, mutta terveysvalintoihin vaikuttavat sekä yksilö että yhteiskunta. Yksilöllä täytyy olla riittävästi yhteiskunnan taholta tuotettua tietoa tukemaan valintoja. Isola ja Leemann (2021, 282) toteavat osallisuuden kokemuksen olevan muutosvoima, joka syntyy erilaisissa suhteissa ja yhteiskunnallisissa rakenteissa. Sen voi työntää alkuun pienikin asia, esimerkiksi myönteinen palaute tai hyväksyvä katse. Myös THL (2023a, 28) tuo esiin osallisuuden kokemuksen muutosprosessina, joka lisää hyvinvointia ja se voidaan nähdä voimavarana. Osalliseksi itsensä tunteva ihminen tekee valintoja hyvinvointinsa eteen tulevaisuuteen kytkeytyen, kun taas osaton ihminen havaitsee vain riskejä ja kielteisiä asioita edessään. Kokemuksellisuus ja sen merkitys tutkimuksen näkökulmasta Kokemus itsessään käsitetään Backmanin (2018, 26–28) mukaan faktoista erillään olevana subjektiivisena oletuksena tai tuntumana. Se on jaettua, yhteisen todellisuuden kokemista ja omien näkemysten vertailua siihen sekä jaettua vuorovaikutusta. Länsimaisessa filosofiassa kokemus ymmärretään etenkin tiedonhankinnan tavaksi, tietämisen yhdeksi tasoksi, mutta ei lopullisen tiedon asteeksi. Rauhala (2005, 126–165) luokittelee kokemuksen lajeiksi tiedon, tunteen, tahdon, intuition, uskon sekä epätavalliset kokemukset. Koivisto (2011, 15) kirjoittaa kokemuksen olevan aina kokemusta jostakin. Kokemus muotoutuu ihmisen sen hetkisestä elämyksellisestä tilasta, jonka pohjana on ihmisen kokema merkittävä elämäntilanne ja vuorovaikutus. Perttula (2009, 116–119) puolestaan esittää kokemuksen olevan ihmisen subjektiivinen ja välitön tapa kohdata ja ymmärtää maailmaansa. Kokemus on myös aina yksilöllistä ja siinä heijastuvat kokijan ainutkertaiset elämänhistorialliset, kulttuuriset ja tilannekohtaiset taustat. Kokemus muodostuu vuorovaikutuksessa ympäristön ja yksilön omien merkityksenantojen kanssa. Kokemus on myös dynaaminen ja muuttuva prosessi, joka elää jatkuvasti ja vaikuttaa siihen, kuinka ihminen tulkitsee ja käsittelee kokemaansa. Se ilmenee yksilön omana, henkilökohtaisena merkityksenantona, joka voi tuoda esiin syvemmän ymmärryksen elämän ilmiöistä. Kokemuksellisuus viittaa fenomenologiaan, joka on filosofinen ja teoreettinen lähestymistapa kokemuksen käsitteeseen. Fenomenologia on myös tutkimusmetodologia, joka tutkii inhimillisiä ilmiöitä sellaisina kuin ne koetaan. Fenomenologisen tutkimuksen tavoitteena on syventyä tutkittavien henkilöiden elämismaailmaan ja tarkastella ilmiöitä heidän kokemustensa ja todellisuutensa näkökulmasta. (Huhtinen & Tuominen 2020, 297–298.) Kukkola (2018, 46) esittää fenomenologisen tutkimuksen keskittyvän tiettyyn kontekstiin liittyvien kokemusten selittämiseen ja jäsentämiseen. Tökkäri (2018, 65) tuo esiin, että fenomenologiassa korostetaan kokemuksen yksilöllisyyttä. Tökkäri (2018, 66) viittaa Perttulaan (1995) todetessaan, että fenomenologisiin näkemyksiin perustuva kokemuksen tutkimus on haastavaa, sillä saatava tieto rajoittuu yksittäistapauksiin. Tieto ei siis ole yleistettävissä, mutta siitä voidaan tehdä kokoavia johtopäätöksiä. Tämä edellyttää kuitenkin, että yksittäistapausten kontekstit ovat keskenään samankaltaisia, esimerkiksi siten, että ne kuuluvat samaan ammattikuntaan. Perttula (2009, 143–147) esittää tutkijan pyrkimyksenä olevan selvittää mahdollisimman objektiivisesti, millaisena tutkimuksen keskiössä olevan henkilön kokemus ilmenee. Tutkijan oma kokemus muodostuu kuitenkin suhteessa tutkittavan kanssa, mikä tekee täysin objektiivisena tarkkailijana pysymisestä mahdotonta. Näin ollen tutkija on väistämättä osa tutkimuskohdettaan. Myös Giorgi (2005, 76–81) korostaa, että inhimillisiä ilmiöitä tulisi tarkastella elämismaailman kokemuksina. Tutkittavien kokemuksia tulisi pyrkiä analysoimaan systemaattisesti ja tutkijan aiemmat oletukset ja ennakkotiedot asettaa syrjään, jotta ilmiöitä voidaan tarkastella sellaisina kuin ne näyttäytyvät tutkittavien tietoisuudessa. Fenomenologisessa tutkimuksessa tavoitetaan ihmisen kokemusten merkityksellisyys. Intentionaalisuus, eli tietoisuuden ja sen kohteiden välinen suhde on keskeisessä asemassa, ja sen avulla voidaan ymmärtää ihmisen suhdetta maailmaan, muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Osallisuus ja lähikäsitteet Osallisuus on monimerkityksellinen ja abstrakti käsite, jota on hankala luonnehtia ja mitata (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 269; Meriluoto & Marila-Penttinen 2015, 7). Salminen ym. (2021, 82) tuovat esiin, että englanniksi käsitteellä on kaksi vastinetta ”participation” ja ”social inclusion”, joiden käyttö riippuu asiayhteydestä. Osallisuuden käsitteen perustan voidaan todeta nousevan syrjäytymisestä (social exclusion/inclusion) sekä toisaalta osallistumisesta ja vaikuttamisesta (participation). Inkluusio, kuuluminen ja osallistuminen sekä vaikuttaminen kuuluvat yhtäläisinä merkityksinä suomalaisessa osallisuuskeskustelussa. (Salminen ym. 2021, 82.) THL (2023a, 17) määrittelee osallisuuden kuulumiseksi ja kuulluksi tulemiseksi. Isolan ym. (2017, 3) mukaan osallisuus on liittymistä, kuulumista, suhteissa olemista, yhtenäisyyttä, yhteensopivuutta sekä mukaan ottamista. THL (2023a, 17) kuvailee osallisen ihmisen tuntevan olevansa tärkeä osa kokonaisuutta. Tällöin ihminen kokee tulevansa kuulluksi omana itsenään ja kykenee vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun sekä yhteisiin asioihin. Yhteys yhteisiin sekä omiin voimavaroihin, joita ovat esimerkiksi luottamus, toiminta, tieto, taito, yhteiset merkitykset sekä keskinäinen kunnioitus ovat osallisuuden edellytyksiä. Ramadan (2022b, 2) toteaa, että osallisuudessa on olennaista vapaus valita sekä vapaaehtoisuus. Tärkeimpinä osallisuuden edellytyksinä Rouvinen-Wilenius (2014, 67) pitää sitoutumista, luottamusta sekä kuulluksi tulemista. Isolan ym. (2017, 23) mukaan osallisuus voidaan hahmottaa muodostuvan kolmesta osallisuuden osa-alueesta. Ensimmäiseksi on osallisuus omaan elämään ja vaikuttamisprosesseihin, esimerkiksi palveluissa ja yhteiskunnassa. Toiseksi on paikallinen osallisuus, jossa on mahdollista liittyä moniin hyvinvoinnin tekijöihin sekä kolmantena elämän merkityksellisyys vuorovaikutussuhteissa, jossa puolestaan on vaikutusmahdollisuus resurssien jakamiseen. Osallisuuteen liitettyjä käsitteitä ovat jo englanniksi aiemmin mainitut vaikuttaminen ja osallistuminen sekä osallistaminen. THL (2023a, 23) tuo esiin, että vaikuttaminen on prosessi, joka saa osakseen tukea rakenteista, esimerkiksi tilasta, paikasta tai menetelmästä. Niiden kautta vuorovaikutus, eli vaikuttaminen ja vaikuttuminen, muihin ihmisiin voi mahdollistua. Elämään on mahdollista saada uusia sisältöjä ja merkityksellisyyttä onnistuneen vaikuttamisen kautta. Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet voivat Raivion ja Karjalaisen (2013, 14) mukaan sekoittua helposti ja Virolainen (2015, 54) huomauttaakin, että niitä voidaan käyttää myös toistensa synonyymeina. Toisaalta Meriluoto ja Marila-Penttinen (2015, 9) toteavat ettei osallisuuden ja osallistumisen erottamista toisistaan voida tehdä. Ne tarvitsevat toinen toistaan toteutuakseen. Virolainen (2015, 54) tuo esiin, että osallistuminen, etenkin yhteiskunnallisessa merkityksessä, voidaan ymmärtää aktiivisena vaikuttamisena yhteisiin asioihin, joista yhtenä esimerkkinä on äänestäminen. Yhteiskuntaan osallistumisen ja yhteisöön sekä yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta vaikutusmahdollisuuksilla on suuri merkitys. Jones (2021, 373) toteaakin osallisuuden olevan enemmän kuin osallistumista. Era (2013, 145) kirjoittaa osallistujien kokevan osallisuutta, jos heitä kuullaan ja heillä on vaikutusmahdollisuus päätöksentekoon. Osallistaminen-sanaa käytetään, kun halutaan saada muita osallistumaan esimerkiksi johonkin toimintaan tai kehittämiseen. Osallistaminen lisää henkilöiden osallisuutta vaikuttamisessa tai päätöksenteossa. (THL 2024a.) Jones (2021, 372) toteaa osallistavan toiminnan ideaksi saada palveluita käyttävät ihmiset uudelleenasemoitua esimerkiksi asiantuntijoiksi, kuluttajiksi tai asiakkaiksi. Era (2013, 145) kuitenkin huomauttaa, että osallistaminen voidaan kokea ylhäältäpäin ohjatuksi, näennäiseksi tai jopa pakotetuksi. Osallisuus kokemuksena on sekä hyvinvoinnin osa että sitä vahvistava voimavara. Osallisuus saa kokemaan merkityksellisyyttä ja antaa mahdollisuuden tavoitella itselle merkittäviä asioita ja osallistua yhteiseen toimintaan. Kokemus osallisuudesta vaikuttaa esimerkiksi toiminta- ja työkykykyyn, elämänlaatuun, mielenterveyshäiriöihin ja terveyteen. (THL 2023a, 17, 27, 28.) Myös Piškur ym. (2014, 211, 212) toteavat osallisuuden ja etenkin sosiaalisen osallisuuden vaikuttavan terveyteen ja hyvinvointiin myönteisesti. Hoffmann ym. (2023, 3, 4) kirjoittavat, että sosiaalinen osallisuus vaikuttaa hyvinvointiin ja että se vaatii samalla osallisuuden saavuttamisen vaativan työtä ihmiseltä itseltään. Osallisuuden vaikutusta hyvinvointiin voidaan kriittisesti tarkastella Salmisen ym. (2021, 81–85) osallisuuden kehät -mallin avulla. Malli esittää mahdollisia ristiriitoja osallisuuden ja hyvinvoinnin välillä ja asettaa yksilön elämäntilanteen olennaiseksi tarkastelun kohteeksi kaiken keskellä. Kehät kuvaavat kolmea osallisuuden kokemukseen liittyvää tekijää, jotka ovat palvelujen ja elinympäristöjen tarjoama turva, yhteiskunnan jäsenenä osallistuminen sekä merkitykselliset sosiaaliset suhteet. Aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät Tämän kokoomateoksen kaikissa opinnäytetöissä käytettiin aineistonkeruumenetelminä kyselyä sekä kahdessa myös työpajatyöskentelyä. Menetelmien yhdistäminen antoi monipuolisen kuvan tutkittavista aiheista. Kysely Kyselylomaketutkimus voidaan Vastamäen ja Vallin (2018, 110) mukaan jakaa pitkittäis- tai poikittaistutkimuksiin. Kaikissa opinnäytetöissä kyselytutkimus toteutettiin poikittaistutkimuksena, jonka aineisto kerättiin Vastamäen ja Vallin (2018, 110) ehdotuksen mukaisesti yhtenä ajankohtana usealta eri vastaajalta, jonka tarkoitus oli kuvata eri ilmiöitä. Teknisesti kyselyt toteutettiin Webropol-kyselynä, joka on tunnettu sovellus kyselyiden tekemiseen (Ojasalo, Moilanen & Ritalahti 2015, 128). Se sisältää ajankohtaisen tietoturvan ja tietoa voidaan käsitellä anonyymisti. (Webropol 2024.) Webropolilla tehdyssä kyselyssä vastaajan on helpompi vertailla vastauksia, joka parantaa annettujen vastausten johdonmukaisuutta (Valli & Perkkilä 2018, 104). Kyselylomake on perinteinen tapa kerätä tutkimusaineistoa (Valli 2018, 189), joka soveltuu Ojasalon ym. (2015, 122) mukaan monenlaisten aiheiden tutkimiseen. Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2014, 196) ja Ojasalo ym. (2015, 128) tuovat esiin sen etuina olevan nopeus ja aineiston sujuva kerääminen reaaliaikaisesti. Hirsjärvi ym. (2014, 196) toteavat, että yhtenä kyselyn ongelmana voidaan nähdä vastaajien kato, jonka suuruus riippuu vastaajajoukosta ja tutkimuksen aihepiiristä. Vastamäki ja Valli (2018, 115) sekä Vilkka (2021a, 106) tuovat esille, että hyvin tehty kyselylomake on tärkeä tutkimuksen onnistumisen kannalta ja se edellyttää perehtymistä myös aikaisempiin aiheesta julkaistuihin tutkimuksiin. Hyvin suunniteltu kyselylomake mahdollistaa myös aineiston tehokkaan keruun laajalta vastaajajoukolta, ja samaa aineistoa voidaan hyödyntää useissa tutkimuksissa (Valli 2018, 97). Jyrinki (1974, 104–105) toteaa oleellista kyselyssä olevan kohtuullinen pituus ja ulkoasun selkeys vastaajan sekä tutkijan tiedon tallennuksen kannalta. Valli (2018, 193) huomauttaa, että jos kyselylomake on liian pitkä, niin vastaaja ei välttämättä jaksa keskittyä kysymysten vastaamiseen, mikä voi vaikuttaa kyselyn luotettavuuteen. Vilkka (2021b, 4) kuvailee, että kyselylomakkeen kysymykset voivat olla monivalintakysymyksiä, avoimia tai sekamuotoisia kysymyksiä. Kysymysten luomisessa ja muotoilussa on tärkeää olla huolellinen, sillä ne luovat perustan tutkimuksen onnistumiselle. Sanamuotojen tulee olla tarkkoja ja selkeitä, jotta ne eivät aiheuta väärinymmärryksiä. (Valli 2018, 93.) Kysymysten tulisi pyrkiä tutkimusongelman kannalta kattavaan kysymyksenasetteluun (Jyrinki 1974, 42; Vilkka 2021b, 4). Valli (2018, 192) toteaa, että kyselylomakkeessa on usein taustakysymyksiä, jotka toimivat lämmittelykysymyksinä varsinaiseen aiheeseen. Taustakysymykset voivat liittyä esimerkiksi vastaajan ikään, sukupuoleen tai koulutukseen. Ojasalo ym. (2015, 129) huomauttavatkin, että on tärkeää välttää kyselyn laatijoina tilanne, jossa kysely kohdistuisi koko joukkoon eikä vain tarkoituksenmukaiseen asiakaskuntaan. Jyrinki (1974, 41) täsmentää, että on myös tärkeää päättää, miten lomaketta testataan ja miten sitä mahdollisesti korjataan. Fasilitoiva työpaja Sipponen-Damonte (2020, 14) esittää fasilitoinnin olevan prosessi, jossa pyritään ohjaamaan ryhmän työskentelyä siten, että kaikki osallistujat voivat olla aktiivisesti mukana ja tuoda esiin omia näkemyksiään. Tavoitteena on saavuttaa konkreettisia tuloksia, kuten päätöksiä, yhteisiä käsityksiä tai suunnitelmia, kuten roolien ja vastuiden määrittelyä. Tämä edellyttää huolellista valmistelua ja oikeiden työskentelymenetelmien valintaa. Sarkkinen (2022) viittaa haastattelemansa Kurjen sanoihin kirjoittaessaan siitä, kuinka hyvä fasilitoija ohjaa näkemään käsiteltävän asian uudessa valossa ja auttaa herättämään keskustelua sekä saamaan uusia oivalluksia. Tärkeää on luoda ilmapiiri, jossa osallistujat tuntevat itsensä turvallisiksi ja voivat jakaa mielipiteitään vapaasti. Fasilitaattorin tehtävänä on tukea tätä prosessia pysyen puolueettomana ja auttaen osallistujia ymmärtämään toistensa näkökulmia. (Sipponen-Damonte 2020, 25.) Työpajojen onnistunut fasilitointi alkaa selkeiden tavoitteiden määrittelystä, sillä ne ohjaavat koko prosessia ja varmistavat, että keskustelu pysyy olennaisessa. Kysymysten huolellinen muotoilu on tärkeää, koska ne voivat tuottaa syvällisiä ja laadukkaita vastauksia (Sipponen-Damonte 2020, 48, 52). Poussa, Lähdemäki- Pekkinen, Ikäheimo ja Dufva (2021, 9) pitävät tärkeänä selkeää tavoitteiden määrittämistä ennen prosessia sekä tietoa siitä, onko työpajan tarkoitus keskustelu vai siinä syntyneiden ideoiden hyödyntäminen. Wenström (2020,176–177) toteaa, että fasilitoinnissa ei ole kyse vain menetelmien käytöstä, vaan se myös edistää vuorovaikutusta ja tukee osallistujien sitoutumista sekä heidän näkemyksiensä esiin tuomista. Yhteiskehittämistä voidaan tukea työpajoilla tai virtuaalisilla alustoilla, ja se voi edistää luovien ja toimivien ratkaisujen syntymistä (Tuulaniemi 2011, 118). Fasilitoivaa työpajaa käytetään, kun halutaan käytännön kysymyksiin vastauksia tai kun tarvitaan suunnitelma toimenpiteistä halutun tulevaisuuden toteuttamiseksi (Lauttamäki 2014). Erityisesti muutostyöpajojen kaltaiset tilaisuudet, joissa keskitytään työhyvinvointiin ja muutoksiin, voivat lisätä luottamusta ja tukea organisaatioita muutosten keskellä (Anttonen ym. 2008, 23–24). Sisällönanalyysi Sisällönanalyysi on keskeinen menetelmä laadullisessa tutkimuksessa aineiston käsittelyssä. Tavoitteena on jäsentää aineisto selkeäksi kokonaisuudeksi säilyttäen samalla sen keskeinen informaatio. Pelkistämällä aineistosta pyritään poistamaan hajanaisuus ja lisäämään informaatioarvoa. Sisällönanalyysi auttaa tutkijaa luomaan johdonmukaisen ja ymmärrettävän kokonaisuuden, joka tukee ilmiön tarkastelua ja johtopäätösten tekemistä. Analyysin prosessi voidaan dokumentoida, mikä mahdollistaa ratkaisujen tarkastelun ja arvioinnin (Puusa 2020, 148–149). Teemoittelu Kaikissa kolmessa artikkelissa on käytetty laadullisen aineiston analysointimenetelmänä teemoittelua, jonka Tuomi ja Sarajärvi (2018, 4.1) määrittelevät olevan laadullisen aineiston jakamista osiin ja ryhmittelemistä erilaisten aiheiden mukaan. Aineiston jakaminen pienempiin osiin mahdollistaa teemojen vertailua keskenään. Kehittämismenetelmät Monimenetelmällisyys Kokoomateoksen opinnäytetyöt ovat monimenetelmällisiä tutkimuksia. Vilkka ja Mankki (2024, 14–18) toteavat monimenetelmällisen tutkimuksen määritelmän olevan hieman haastava. Monimenetelmällisellä tutkimuksella on lähikäsitteitä, mutta näistä se poikkeaa siinä, että monimenetelmällinen tutkimus yhdistää aina sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä (Sormunen, Saaranen, Tossavainen & Turunen 2013, 312). Monimenetelmätutkimuksessa tutkijalla on vapaus valita parhaat menetelmät ja yhdistellä niitä yksittäisessä tutkimuksessa vastatakseen tutkimuskysymykseen. Eri menetelmillä saadut tulokset voivat tarjota syvällisemmän näkemyksen ja parantaa monimutkaisen ilmiön ymmärtämistä. (Erikson & Koistinen 2014, 9–10.) Spratt, Walker ja Robinson (2004, 6) toteavat monimenetelmällisen tutkimuksen olevan muutakin kuin vain pelkästään kvalitatiivisen ja kvantitatiivisten tutkimusten yhdistämistä. Greene (2007, 17–20) on puhunut monimenetelmällisen tutkimuksen yhteydessä erityisestä monimenetelmällistä ajattelutavasta, joka pyrkii lähestymään ja ymmärtämään paremmin monimutkaisia ja kompleksisia ilmiöitä. Eriksson ja Koistinen (2014, 31) täsmentävät, että tutkijan on mahdollista täydentää tietämystään ja kuvaustaan tutkittavasta tapauksesta käyttämällä tutkimuksessa useampaa erilaista aineistoa. Laadullinen tutkimus Laadullisella eli kvalitatiivisella tutkimuksella saadaan hyödyllistä ja ymmärrystä lisäävää tietoa tutkittavasta ilmiöstä sekä sen rakenteista ja mekanismeista (Aaltio & Puusa 2020, luku 11). Laadullisessa tutkimuksessa tarkastellaan Alasuutarin (2011, 59) mukaan aineistoa kokonaisuutena ja selvitetään asioiden välisiä yhteyksiä. Laadullisessa tutkimuksessa määrä ei korvaa laatua (Vilkka 2021b, 5). Hammersley (2013, 12) toteaa, että laadullisessa tutkimuksessa painotetaan enemmän kuvausten ja selitysten luomista ja kehittämistä kuin ennalta määrättyjen hypoteesien testaamista. Laadullinen tutkimus soveltuu erityisesti vastaamaan kysymykseen, miksi jotain havaitaan tai ei havaita (Busetto, Wick & Gumbinger 2020). Laadullisella tutkimusmenetelmällä tehty tutkimus kuvaa ihmisten välistä sosiaalisten merkitysten maailmaa ja tulkintoja, jotka ovat välittömän havainnoinnin tavoittamattomissa (Vilkka 2021b, 5). Laadullisen tutkimuksen eniten käytetyt aineistonkeruumenetelmät ovat havainnointi, haastattelu, kysely sekä erilaisista dokumenteista koottu tieto (Tuomi & Sarajärvi 2018, 3). Ennen aineiston keräämistä tehdään päätös valintakriteereistä suhteessa tutkimuksen tavoitteisiin sekä tutkimusongelmaan ja valitaan harkinnanvaraisesti vain sellaiset henkilöt, joilta arvellaan saatavan eniten tietoa tutkittavasta asiasta (Tuomi & Sarajärvi 2018, 3.4; Vilkka 2021b, 5). Keskeistä laadullisessa tutkimuksessa on löytää tutkimuksen edetessä johtavat ideat, joiden avulla tehdään tutkimuksellisia ratkaisuja (Kiviniemi 2018, 1). On myös mahdollista, että esimerkiksi tutkimussuunnitelma tai aineistonkeruuta koskevat ratkaisut muokkaantuvat tutkimuksen aikana (Hirsjärvi ym. 2014, 164; Kiviniemi 2018, 62). Tästäkin syystä laadullista tutkimusta voidaan luonnehtia prosessiksi, sillä tutkimuksen etenemisen vaiheet eivät välttämättä ole ennalta selkeästi jäsennettävissä (Kiviniemi 2018, 62). Määrällinen tutkimus Määrällisessä eli kvantitatiivisessa tutkimuksessa tutkittavia asioita ja niiden ominaisuuksia tarkastellaan Vilkan (2007, 14) mukaan numeerisesti eli tutkimusaineisto esitetään ja analysoidaan lukujen avulla. Tutkimus vastaa kysymyksiin, kuinka monta, kuinka paljon ja kuinka usein. Tutkija voi joko hankkia tutkimusaineiston suoraan numeroin tai muuntaa laadullisen aineiston numeeriseen muotoon. Tulokset esitetään numeroina, mutta niitä myös tulkitaan ja selitetään sanallisesti. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa kuvataan, miten tutkittavat ilmiöt liittyvät toisiinsa tai eroavat toisistaan. (Vilkka 2007, 14.) Määrällisessä tutkimuksessa tutkimuskohteita voivat olla ihmiset sekä erilaiset kulttuurituotteet. (Vilkka 2021a, 94.) Tutkimuksessa keskitytään ilmiön kannalta keskeisiin syihin ja tekijöihin, mikä tarkoittaa, ettei kaikkia mahdollisia ilmiöön vaikuttavia tekijöitä ole mahdollista sisällyttää yhteen tutkimukseen. Tämä edellyttää tutkijalta selkeää käsitystä omasta tutkimusasetelmastaan ja tutkimuksen rajoituksista ilmiön tarkastelussa ja tulosten tulkinnassa. (Jokivuori & Hietala 2015, luku 1.) Yleisin tapa kerätä aineistoa määrällisessä tutkimuksessa on kyselylomake. Tapa soveltuu hyvin laajalle ihmisjoukolle sekä käsiteltäessä arkaluontoisia aiheita, sillä kyselylomaketta käytettäessä vastaajan anonymiteetti säilyy. Haittapuolena tavassa on mahdollinen alhainen vastausprosentti. (Vilkka 2021a, 94.) Tutkimusongelman pohjalta analyysivaiheessa voidaan päätyä käyttämään menetelmiä, jotka tarkastelevat monien muuttujien välisiä yhteyksiä samanaikaisesti. Usein monimuuttujamenetelmiin sisällytetään myös kausaalisen mallintamisen periaatteet, mikä tarkoittaa, että tutkija hyödyntää aiempien tutkimusten tuloksia, teoreettista ymmärrystään ja mittaustuloksia muodostaakseen mallin, joka kuvaa parhaiten ilmiöiden välisiä syy-seuraussuhteita. Tämä kausaalinen lähestymistapa on hyvin lähellä arkiajattelua, jossa pohditaan tapahtumien syitä ja niiden seurauksia. (Jokivuori & Hietala 2015, luku 1.) Tapaustutkimus Tavallisesti tapaustutkimus keskittyy yhteen tarkasteltavaan tapaukseen (Eskola & Suoranta 1998, luku 2.), mutta Saaranen-Kauppinen ja Puusniekka (2009, 43) toteavat, että myös monen tapauksen tutkimukset ovat mahdollisia. Niiden tarkastelussa erityisen kiinnostuksen kohteena ovat prosessit. Laine, Bamberg ja Jokinen (2015, 31) lisäävät tapaustutkimuksen perimmäisen tehtävän olevan se, että tapauksesta tehdään ymmärrettävä ja saadaan selitys tietyille ilmiöille. Tapaustutkimus on suositeltu lähestymistapa, kun tutkijalla on vain vähän mahdollisuuksia kontrolloida tapahtumia ja kun tutkimus keskittyy tarkastelemaan nykyajan ilmiöitä todellisen elämän kontekstissa, erityisesti silloin kun pohditaan “miten” ja “miksi” kysymyksiä (Ojasalo ym. 2015, 52–53; Yin 2018, 13). Tapaustutkimuksessa tutkimuskohdetta ei tulisi valita harkitsemattomasti, vaan sen tulisi olla olennainen ja liittyä merkityksellisesti tutkittavaan aiheeseen. Tutkimuskohteen valinnassa on painotettava tapauksen ominaisuuksia suhteessa tutkimuskohteeseen ja tavoiteltavaan tietoon, jotta valinta olisi aina relevantti. (Vilkka, Saarela & Eskola 2018, 192). Saaranen-Kauppinen ja Puusniekka (2009, 43–44) esittävät, että tapaustutkimus valitaan, kun tavoitteena on syvällinen ymmärrys kohteesta ottaen huomioon siihen liittyvä konteksti, kuten olosuhteet ja taustatekijät. Tutkittava kohde tulee ymmärtää kokonaisuutena ja kohteen valinnassa on tärkeää huomioida työelämän käytännön tarve sekä asetetut tavoitteet (Ojasalo ym. 2015, 52). Tapaustutkimus soveltuu sekä kvantitatiiviseen että kvalitatiiviseen tutkimukseen, koska siinä hyödynnetään erilaisia tiedonkeruu- ja analyysimenetelmiä eikä sitä voida pitää pelkästään aineistonkeruutekniikkana (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2009, 43). Tapaustutkimukselle tyypillistä on käyttää useita menetelmiä riittävän seikkaperäisen ja syvällisen kuvan luomiseksi tutkittavasta tapauksesta (Ojasalo ym. 2015, 55). Eriksson ja Koistinen (2014, 1) huomauttavat, että laadullinen tutkimus ei aina ole sama asia kuin tapaustutkimus, vaikka tapaustutkimus usein hyödyntääkin laadullisia menetelmiä. Tapaustutkimuksen ydin on yksittäisten tapausten analysointi tutkimuskysymysten, asetelman ja aineiston avulla. Tämä tutkimusmenetelmä on tarkasti rajattu ja jäsennelty, mikä erottaa sen monista muista laadullisen tutkimuksen lähestymistavoista. Peltola (2007, 111) tuo esiin, että tapaustutkimus ei ole pelkästään yksittäinen empiirinen havainto, vaan sen tavoitteena on tuottaa tietoa tiettyihin paikkoihin ja aikoihin liittyvistä olosuhteista, ilmiöistä, prosesseista, merkityksistä. Simons (2009, 21) toteaa, että tapaustutkimus on moninäkökulmainen ja syvällinen tarkastelu tietyn projektin monimutkaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta todellisessa kontekstissa. Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta tarkastellaan kolmen käsitteen kautta, jotka ovat eettisyys, luotettavuus sekä uskottavuus (Juutin & Puusan 2020, luku 6). Tutkimusta tehtäessä on aina kiinnitettävä huomiota tutkimusetiikkaan, joka tarkoittaa hyvän tieteellisen käytännön noudattamista. Hyvä tieteellinen käytäntö pohjautuu eurooppalaisen tutkimuseettisen ohjeistuksen mukaisesti neljään periaatteeseen: luotettavuuteen, rehellisyyteen, arvostukseen ja vastuullisuuteen. (All European Academies 2023, 5.) Kaikissa kehittämistöissä on noudatettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan eli TENK (2023) ohjeita, Lapin ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeita (Lapin ammattikorkeakoulu 2024) ja ammattikorkeakouluille asetettuja eettisiä ja hyvän tieteellisen käytännön suosituksia koko prosessin ajan. Myös yleiset ihmisiin kohdistuvien tutkimusten periaatteet sekä eettisen arvioinnin lähtökohdat, tarpeellisuus ja ennakkoarviointimenettely on huomioitu ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettisten ohjeiden (Arene 2019) mukaisesti. Tutkimukseen osallistuvilla tulee aina olla riittävä tieto tutkimuksen tarkoituksesta sekä aineiston keräämisestä. Lisäksi osallistuminen tutkimukseen tulee olla suostumukseen perustuvaa. (Vilkka 2021a, 115.) Opinnäytetöissä on noudatettu näitä periaatteita. Eettisyyden arvioinnissa on tärkeää selvittää, millaisia valintoja tehdään ennen aineiston keruuta ja mihin niillä pyritään. Lisäksi on tarkasteltava suhdetta tutkittaviin, roolijakoa sekä sitä, miten nämä tekijät vaikuttavat aineiston muodostumiseen ja laatuun. (Vilkka 2021a, 199.) Vilkka (2021b, 2) määrittelee hyvän tieteellisen käytännön olevan sitä, että tutkimus suunnitellaan, toteutetaan sekä raportoidaan laadukkaasti. Lisäksi tutkijan tulee toimia rehellisesti, huolellisesti sekä tarkasti tutkimustyötä tehdessään ja tuloksia esittäessään. Hyvin laadittu ja kirjoitettu tutkimussuunnitelma on osa hyvää tieteellistä käytäntöä. Asianmukaiset lähdeviitteet kuuluvat sekä suunnitelmaan että valmiiseen tutkimustekstiin. Lisäksi käytettävän lähdekirjallisuuden luotettavuuden, ajantasaisuuden ja relevanttiuden arviointi on tärkeää tutkimuksen eettistä pohdintaa (Tuomi & Sarajärvi 2018, 7.2, 7.3). Tuomi ja Sarajärvi (2018, 7.2) mainitsevat, että erityisesti laadullisissa tutkimuksissa eettisyyden tarkastelu on tärkeää. Jotta tutkimusta voidaan pitää luotettavana, täytyy sen olla myös eettisesti kestävä. Eettinen kestävyys ei kuitenkaan yksin riitä siihen, että tutkimusta voidaan pitää luotettavana. Tärkeää luotettavuuden tarkastelussa on käytettyjen metodien kuvaaminen sekä tulkintojen seurattavuus (Aaltio & Puusa 2020, luku 11). Luotettavuuden arvioinnissa käytämme hyväksi Tuomen ja Sarajärven (2018, luku 6.3) listaa, jonka mukaan arvioimme esimerkiksi aineiston keruuta menetelmänä sekä siinä olleita mahdollisia ongelmia, tutkimuksen kestoa, aineiston analyysia eli miten aineisto analysoitiin ja miksi niin meneteltiin, onko tutkimus eettisesti korkeatasoinen sekä tutkimuksen raportointia eli miten tutkimusaineisto on koottu ja miten se on analysoitu. Hirsjärven ym. (2014, 231) mukaan opinnäytetyö on raportoitava mahdollisimman avoimesti ja luotettavasti, jotta tutkimuksen reliaabelius eli mittaustulosten toistettavuus onnistuu. Myös Kiviniemi (2018, 71) korostaa prosessin raportoinnin tärkeyttä tutkimuksen uskottavuuden ja luotettavuuden kannalta. Lisäksi arvioitiin tutkimusmenetelmän kykyä mitata sitä, mikä on mittauksen kohteena eli validiteettia. Tutkijan on tärkeää huomioida tutkimukseen osallistuneiden näkemykset heidän omasta näkökulmastaan ja heidän omilla käsitteillään (Eriksson & Koistinen 2014, 43). Vilkka (2021a, 200–201) toteaa, että jos luottamus tutkijaan puuttuu, aineiston laatu voi heikentyä, koska osallistujat saattavat suhtautua tutkimukseen varautuneesti, pidättäytyä tiedon jakamisesta tai epäröidä osallistumista. Lisäksi tuttavuus tutkijan kanssa ei takaa luotettavaa aineistoa. Liiallinen tuttavallisuus voi vahvistaa tutkijan asemaa tavalla, joka vääristää tutkimusasetelmaa ja vaikuttaa aineiston luotettavuuteen. Tutkimukseen vastanneet ovat voineet esimerkiksi ymmärtää kyselylomakkeiden kysymykset eri tavoin kuin tutkija on ajatellut. Tutkija ei voi pitää kiinni alkuperäisen ideansa mukaisista ajatuksista tulosten käsittelyssä, sillä muutoin tuloksia ei voisi pitää pätevinä tai tosina. (Hirsjärvi ym. 2014, 231–232.) Vilkka (2021a, 198) toteaa Kokkoon ja Pyykköön (2015) viitaten, että opinnäytetyön tekijällä on laajempi vastuu tutkimuseettisistä asioista, kuten tietosuojasta kuin haastateltavilla tai muilla osallistujilla. Tutkimustilanteessa osapuolten roolit ja asemat muotoutuvat vuorovaikutuksen myötä, mikä vaikuttaa myös tiedon muodostumiseen. Eettisen tarkastelun lisäksi opinnäytetöiden luotettavuutta vahvistaa triangulaatio, jossa aineistot, menetelmät ja näkökulmat täydentävät toisiaan. Triangulaation avulla voidaan varmentaa saatuja tuloksia ja ehkäistä tutkimuksen monimutkaisuus (Laine ym. 2007, 23) ja se voidaan toteuttaa Vilkan (2021b, 59) mukaan tutkimuksessa monella tavalla. Åkerblad ja Seppänen-Järvelä (2024, luku 3.3) toteavat, että triangulaatio auttaa saamaan syvemmän ja laajemman ymmärryksen tutkittavasta kohteesta ja auttaa välttämään yksipuolisia tulkintoja. Luotettavuuden arviointi on haastavaa erilaisten tutkimusasetelmien ja niihin liittyvien erityispiirteiden vuoksi. Toisaalta monipuolisen aineiston käyttäminen tukee luotettavuuden arviointia. (Sormunen ym. 2013, 318.) Kananen (2013, 85–86, 116) korostaa, että tieteellisten artikkeleiden, tutkimusten ja monipuolisen painetun aineiston käyttö lisää tutkimuksen luotettavuutta. Keskeistä tieteellisessä tutkimuksessa on asianmukaisten menetelmien käyttö sekä aineiston luotettavuus. LÄHTEET Aaltio, I. & Puusa. A. 2020. Mitä laadullisen tutkimuksen arvioinnissa tulisi ottaa huomioon? Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. 2., painos. Helsinki: Gaudeamus, 405–437. Alasuutari, P. 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Tampere: Vastapaino. Anttonen, H., Räsänen, T., Aaltonen, M., Husman, P., Lindström, K., Ylikoski, M., Jokiluoma, H., Van Den Broek, K., Haratau, T., Kuhn, K., Masanotti, G. & Wynne, R. 2008. Well-being at work – new innovations and good practices. Helsinki: Finnish Institute of Occupational Health. All European Academies 2023. The European Code of Conduct for Research Integrity. Revised edition 2023. Berlin: All European Academies, 1–12. Viitattu 6.4.2024 https://allea.org/wp-content/uploads/2023/06/European-Code-of-Conduct-Revised-Edition-2023.pdf. Arene ry 2019. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Viitattu 20.3.2024 https://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2020/AMMATTIKORKEAKOULUJEN%20OPINN%C3%84YTET%C3%96IDEN%20EETTISET%20SUOSITUKSET%202020.pdf?_t=1578480382. Backman, J. 2018. Äärellisyyden kohtaaminen: kokemuksen filosofista käsitehistoriaa. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.) Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 25–40. Viitattu 25.5.2024 https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63420/Kokemuksen_tutkimus_VI_Toikkanen_Virtanen_pdf.pdf?sequence=1. Busetto, L., Wick, W. & Gumbinger, C. 2020. How to use and assess qualitative research methods. Neurological Research and Practice, Vol 2 Number 14 (2020), 2–10. Viitattu 19.5.2024 https://doi.org/10.1186/s42466-020-00059-z. Clark, A. E. 2018. Four Decades of the Economics of Happiness: Where Next? Review of Income and Wealth, Vol 64 Nro 2 (2018), 245–269. Viitattu 16.8.2024 https://doi.org/10.1111/roiw.12369. Dodge, R., Daly, A., Huyton, J., & Sanders, L. 2012. The challenge of defining wellbeing. International Journal of Wellbeing, Vol 2 Nro 3, 222–235. Viitattu 19.8.2024 doi:10.5502/ijw.v2i3.4. Dufva, M. & Rekola, S. 2023. Megatrendit 2023. Ymmärrystä yllätysten aikaan. Sitran selvityksiä 224. Helsinki: PunaMusta Oy. Viitattu 18.2.2025 https://www.sitra.fi/wp/wp-content/uploads/2023/01/sitra_megatrendit-2023_ymmarrysta-yllatysten-aikaan.pdf. Era, T. 2013. Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Teoksessa T. Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156, 141–136. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64153/JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf. Eriksson, P. & Koistinen, K. 2014. Monenlainen tapaustutkimus. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 11:2014. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. Viitattu 7.5.2024 https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/fecd7913-7363-4d9f-9e2e-2d9f3e597230/content. Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Giorgi, A. 2005. The Phenomenological Movement and Research in the Human Sciences. Nursing Science Quarterly, Vol 18 Nro 1 (2005), 75–82. Viitattu 27.11.2024 https://doi.org/ 10.1177/0894318404272112. Greene, J. 2007. Mixed Methods in Social Inquiry. San Francisco: Jossey-Bass. Hammersley, M. 2013. What is Qualitative Research? London: Bloomsbury Academic. Viitattu 20.5.2024 https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/58723/9781849666077.pdf;jsessionid=3FE8BDA07E4E18D0EFEACBC48CE6FB0B?sequence=1. Helliwell, J. F., Layard, R., Sachs, J. D., De Neve, J.-E., Aknin, L. B., & Wang, S. (Eds.). 2024. World Happiness Report 2024. University of Oxford: Wellbeing Research Centre. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2014. Tutki ja kirjoita. 19., painos. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Hoffmann, L., Völlm, C., Bernard, M., Fink, A., Richter, M. & Dawal, B. 2023. What does social participation mean? A qualitative study exploring the concept of participation from the perspectives of experts and parents. BMJ Publishing Group. Viitattu 23.5.2024 https://bmjopen.bmj.com/content/bmjopen/13/7/e072684.full.pdf. Huhtinen, A. & Tuominen, J. 2020. Fenomenologia. Ihmisten kokemukset tutkimuksen kohteena. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 296–307. Isola, A.-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Viitattu 9.4.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-917-0. Isola, A.-M. & Leemann, L. 2021. Osallisuuden kokemus on hyvinvoinnin ja terveyden tekijä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Vol 58 Nro 4 (2021), 381–383. Viitattu 22.5.2024 https://doi.org/10.23990/sa.112402. Isola, A.-M., Karvonen, S., Keto-Tokoi, A. & Leemann, L. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.). Ratkaisuja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Väestön terveys- ja hyvinvointikatsaus 2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 1/2025. Helsinki 2025. Viitattu 5.3.2025 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-444-4. Jokivuori, P. & Hietala, R. 2015. Määrällisiä tarinoita. Monimuuttujamenetelmien käyttö ja tulkinta. 1. painos. Helsinki: Docendo. Jones, M. 2021. Osallistava toiminta muovaa terveyspalveluja. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Vol 58 Nro 3 (2021), 372–375. Viitattu 29.5.2024 https://doi.org/10.23990/sa.109696. Juuti, P. & Puusa, A. 2020. Laadullisen tutkimuksen ominaispiirteet. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 57–61. Jyrinki, E. 1974. Kysely ja haastattelu tutkimuksessa. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab. Kiviniemi, K. 2018. Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 5., uudistettu ja täydennetty painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 62–74. Kivinen, T., Vanjusov, H. & Vornanen, R. 2020. Asiakkaan ääni – osallisuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Teoksessa A. Hujala & H. Taskinen (toim.) Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere: University Press, 267–293. Viitattu 3.4.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-022-9. Koivisto, K. 2011. Ihmisen kokemuksellisuus ja kokonaisvaltaisuus: Fenomenologisen erityistieteen tuottama tieto ja tiedon hyödynnettävyys hoitamisen ilmiöön. Oulu: Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Viitattu 30.10.2024 https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201303213522. Koskela, T., Ikonen, J. & Parikka, S. 2023. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys – Terve Suomi 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportti 31/2023. Viitattu 3.3.2025 https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146624/Tilastoraportti_Terve_Suomi_2022.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kukkola, J. 2018. Kokemuksen tutkimuksen metatiede: kokemuksen käsitteen käytön ja kokemuksen ehtojen tutkimus. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.) Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 41–63. Laine, M., Bamberg, J. & Jokinen, P. 2015. Tapaustutkimuksen käytäntö ja teoria. Teoksessa M. Laine, J. Bamberg & P. Jokinen (toim.) Tapaustutkimuksen taito. 3., painos. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University press, 9–38. Lapin ammattikorkeakoulu 2024. Millainen on opinnäytetyö. Viitattu 6.4.2024 https://www.lapinamk.fi/fi/Opiskelijalle/Oppaat-ja-ohjeet/Opinnaytetyo. Lauttamäki, V. 2014. Practical Quide for Facilitating a Futures Workshop. Finland Futures Research Centre. University of Turku, 1–11. Viitattu 13.3.2025 https://www.utu.fi/sites/default/files/public://media/file/Ville-Lauttamaki_futures-workshops.pdf. Lähdemäki-Pekkinen, J. Poussa, L. & Rekola, S. 2024. Hyvinvoinnin haasteet kasvavat, mutta mitä jää katveeseen? Sitra. Viitattu 18.2.2025 https://www.sitra.fi/artikkelit/hyvinvoinnin-haasteet-kasvavat-mutta-mita-jaa-katveeseen/. Manka, M-L. & Manka, M. 2023. Työhyvinvointi. 3., uudistettu painos. Helsinki: Alma Talent Oy. Meriluoto, T. & Marila-Penttinen, L. 2015. Mikä osallisuus, mikä kokemusasiantuntijuus? Teoksessa T. Meriluoto, L. Marila-Penttinen & E. Lehtinen (toim.) Osallisuus. Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Ensi- ja turvakotien liiton käsikirja 2. Ensi- ja turvakotien liitto, 6–37. Metsäniemi, P. 2024. Mitä terveys on? Lääkärikirja Duodecim. Viitattu 18.2.2025 https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00903. Miranti, R., Tanton, R., Vidyattama, Y., Schirmer, J. & Rowe, P. 2020. Examining Evidence of Wellbeing indicators: A Practical Method of Assessment. Journal of Well-Being Assessment, Vol 4 Nro 3 (2020), 463–494. Viitattu 13.5.2024 https://doi.org/10.1007/s41543-021-00044-6. Moilanen T., Pietilä A-M. & Kangasniemi M. 2015. Yksilön terveysvalinnat ja vastuu osana itsemääräämisoikeutta. Asiakirja-analyysi sosiaali- ja terveysministeriön informaatio- ohjauksesta. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti – Journal of Social Medicine. Vol 52 Nro 4 (2015), 268–281. Viitattu 25.9.2024 https://journal.fi/sla/article/view/53590. Niemelä, M. & Laaninen, M. 2024. Suomalaisten koettu hyvinvointi kriisien aikana. Teoksessa A. Rajavuori (toim.) Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024. Kalevi Sorsa -säätiö, 19–46. Viitattu 18.2.2025 https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/eriarvoisuuden-tila-suomessa-2024.pdf. Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki, Sanoma Pro. Peltola, T. 2007. Empirian ja teorian vuoropuhelu. Teoksessa M. Laine, J. Ramberg & P. Jokinen (toim.) Tapaustutkimuksen taito. Helsinki: Yliopistopaino, 111–129. Perttula, J. 2009. Kokemus ja kokemuksen tutkimus: Fenomenologisen erityistieteen tieteenteoria. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Kokemuksen tutkimus: Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. 3. painos. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 115–162. Piškur, B., Daniëls, R., Jongmans, M., Ketelaar, M., Smeets, R., Norton, M. & Beurskens, A. 2014. Participation and social participation: are they distinct concepts? Clinical Rehabilitation, Vol 28 Nro 3 (2014), 211–220. SAGE Publications. Viitattu 11.5.2024 https://doi.org/10.1177/0269215513499029. Poussa, L., Lähdemäki- Pekkinen, J., Ikäheimo, H-P. & Dufva, M. 2021. Futures frequency. Workshop facilitator`s handbook. Sitra Studies 183. Viitattu 15.3.2025 https://www.sitra.fi/app/uploads/2021/03/futuresfrequencyengv2.pdf. Puusa, A. 2020. Näkökulmia laadullisen aineiston analysointiin. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 145–172. Raivio, H. & Karjalainen, J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai välinen, palvelut ovat! Teoksessa T. Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 12–34. Viitattu 22.5.2024 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64153/JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf. Ramadan, F. 2022b. Osallisuutta tarvitaan kotoutumiseen. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.4.2024 https://julkaisut.kuntoutussaatio.fi/wp-content/uploads//Osallisuutta-tarvitaan-kotoutumiseen.pdf. Rauhala, L. 2005. Tajunnan itsepuolustus. Helsinki: Gaudeamus. Rouvinen-Wilenius, P. 2014. Kohti osallisuutta – mikä estää, mikä mahdollistaa. Teoksessa A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.) Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry, 51–68. Viitattu 11.4.2024 https://www.pksotu.fi/pksotu/wp-content/uploads/2018/02/oSallisuuden-j%C3%A4ljill%C3%A4-verkkoversio-pakattuna-16052014.pdf. Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2009. Menetelmäopetuksen tietovaranto KvaliMOTV. Kvalitatiivisten menetelmien verkko-oppikirja. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 2009. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen Yliopisto. Viitattu 17.6.2024 https://www.fsd.tuni.fi/fi/tietoarkisto/julkaisut/kvalimotv.pdf. Salminen, J., Lehtonen, P., Rikala, S., Kuusisto, A-K., Luoma- Halkola, H., Puumala, E., Sointu, L., Wallin, A. & Häikiö, L. 2021. Osallisuuden kehät: Näkökulmia hyvinvoinnin muotoutumiseen. Focus Localis – Hyvinvoinnin teemanumero, Vol 49 Nro 3 (2021), 80–98. Viitattu 21.4.2024 https://journal.fi/focuslocalis/issue/view/7929/1264. Salminen, M. 2025. Esipuhe. Teoksessa Kestilä, L. & Karvonen, S. (toim.). Ratkaisuja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Väestön terveys- ja hyvinvointikatsaus 2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 1/2025. Helsinki 2025. Viitattu 5.3.2025 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-444-4. Sarkkinen, A. 2022. Digitaalinen fasilitointi on uusi työelämätaito – ota se haltuun kokeilemalla. Työterveyslaitos. Viitattu 5.3.2025 https://www.ttl.fi/tyopiste/digitaalinen-fasilitointi-on-uusi-tyoelamataito-ota-se-haltuun-kokeilemalla. Simons, H. 2009. Case Study Research in Practice. 1. edition. Sage Publications, Limited. Sipponen-Damonte, M. 2020. Varmuutta fasilitointiin. Helsinki: Alma Talent. Sormunen, M., Saaranen, T., Tossavainen, K. & Turunen, H. 2013. Monimenetelmätutkimus terveystieteissä. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti Vol. 50 Nro 4 (2013), 312–321. Viitattu 9.6.2024 https://journal.fi/sla/issue/view/2511. Sosiaali- ja terveysministeriö 2023. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Viitattu 24.9.2024 https://stm.fi/terveyden-edistaminen. Sosiaali- ja terveysministeriö 2024. Vastuualueet. Viitattu 2.10.2024 https://stm.fi/vastuualueet. Spratt, C., Walker, R. & Robinson, B. 2004. Mixed Research Methods. Module A5. The PREST training resources. Commonwealth of Learning. Viitattu 21.5.2024 https://oasis.col.org/server/api/core/bitstreams/a0f649ca-9764-438a-b10b-84638b956ebf/content. Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2024. Kestävän kehityksen globaali toimintaohjelma Agenda2030. Viitattu 24.9.2024 https://kestavakehitys.fi/agenda-2030. Sydänmaanlakka, P. 2012. Älykäs johtaminen 7.0: miten kasvaa viisaaksi johtajaksi? Helsinki: Alma Talent. TENK 2023. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan HTK-ohje 2023. Teoksessa R. Keiski, K. Hämäläinen, M. Karhunen, E. Löfström, S. Näreaho, K. Varantola, S-K. Spoof, T. Tarkiainen, E. Kaila & M. Aittasalo (toim.) Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 2/2023, 1–33. Viitattu 6.4.2024 https://tenk.fi/sites/default/files/2023-03/HTK-ohje_2023.pdf. THL 2020. Sosiaalista hyvinvointia ei osata vielä tunnistaa. Viitattu 25.9.2024 https://www.ttl.fi/ajankohtaista/uutinen/sosiaalista-hyvinvointia-ei-osata-viela-tunnistaa. THL 2023a. Osallisuuden edistäjän opas. Ohjaus 10/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 3.4.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-088-0. THL 2024a. Ohjeita osallistamiseen. Viitattu 11.11.2024 https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-edistamisen-mallit/osallisuutta-edistava-hallintomalli-tukee-osallisuustyon-johtamista/ohjeita-osallistamiseen. THL 2024b. Tietoa meistä. Viitattu 25.9.2024 https://thl.fi/thl/tietoa-meista. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Tuulaniemi, J. 2011. Palvelumuotoilu. Helsinki: Talentum Media Oy. Tökkäri, V. 2018. Fenomenologisen, hermeneuttis-fenomenologisen ja narratiivisen kokemuksen tutkimuksen käytäntöjä. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.) Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 64–84. Uotinen, J. & Vaalavuo, M. 2022. Hyvinvointi Euroopassa: käsitteet, mittarit ja jakautuminen. Teoksessa S. Karvonen., L. Kestilä. & P. Saikkonen. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2022. THL:n julkaisuja 7/2022, 75–91. Valli, R. 2018. Aineistonkeruu kyselylomakkeella. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 92–116. Valli, R. & Perkkilä, P. 2018. Sähköinen kyselylomake ja sosiaalinen media aineistonkeruussa. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 100–109. Vastamäki, J. & Valli, R. 2018. Tutkimusasetelman ja mittareiden valinta kyselylomaketutkimuksessa. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistokeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: PS- kustannus, 110–113. Vilkka, H. 2007. Tutki ja mittaa: Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Tammi. Vilkka, H., Saarela, M. & Eskola, J. 2018. Riittääkö yksi? Tapaustutkimus kuvaajana ja selittäjänä. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 190–201. Vilkka, H. 2021a. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Vilkka, H. 2021b. Tutki ja kehitä. 5., päivitetty painos. Jyväskylä: PS-kustannus. Vilkka, H & Mankki, V. 2024. Johdatus monimenetelmätutkimukseen. Jyväskylä: Santalahti-kustannus. Virolainen, J. 2015. Kulttuuripoliittinen näkökulma osallistumiseen. Teoksessa A. Lindholm (toim.) Ei-kävijästä osalliseksi – Osallistuminen, osallistaminen ja osallisuus kulttuurialalla. Humanistinen ammattikorkeakoulu, 54–63. Viitattu 29.5.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-219-5. Webropol 2024. Kyselyt ja raportointi. Viitattu 18.11.2024 https://webropol.fi/kyselyt-ja-raportointi/. Wenström, S. 2020. Positiivinen johtaminen. Johda paremmin opetus- ja kasvatusalalla. Keuruu: PS-kustannus. WHO 2022. Mental health. Viitattu 28.5.2024 https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/mental-health-strengthening-our-response. WHO 2024. Health and Well-Being. Viitattu 31.5.2024 https://www.who.int/data/gho/data/major-themes/health-and-well-being. Yin, R. K. 2018. Case Study Research and Application. Design and Methods. 6. painos. Los Angeles: SAGE Publications. Åkerblad, L. & Seppänen-Järvelä, R. 2024. Monimenetelmällinen tutkimus. Opas suunnitteluun ja toteutukseen. Helsinki: Gaudeamus Opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman esiselvitys Teresa Ilola ja Elina Lustig Preliminary study for students` wellbeing plan The purpose of the thesis was to compile a preliminary study for the wellbeing plan of students in vocational education by using participatory methods. The target was to survey the current wellbeing of the students of Lappia Vocational College and to resolve, how the school would be able to support the wellbeing of the students. The database was gathered studying the concept of student wellbeing through legislation, challenges, support actions and futures point of view. The inspection of wellbeing was limited to physical, psychical and social dimensions. The research was implemented as a multimethod case study, where students were involved in the development work. The used data was collected in three stages: first a small-scale survey, which was directed to the staff and gave qualitative data and served as a base for the next step, which was a survey for the students that gave both qualitative and quantitative data. In the end a participatory workshop was held based on the results of the students’ survey to obtain the qualitative data. The qualitative data was analysed by using theme analysis and the quantitative data was analysed by using statistical methods. The results showed that the current level of wellbeing of the students at Lappia Vocational College was quite good, however, younger students experienced more challenges than the older. Especially endurance, sleep, lack of motivation and anxiety appeared up as the biggest challenges. Most support from the vocational college is needed for psychical wellbeing, arranging the studies and physical wellbeing. Development proposals were made based on the results. Keywords: Wellbeing, students, participation, development Johdanto On tärkeää, että opiskellessaan opiskelija voi hyvin ja saa käytyä opintonsa loppuu, sillä Stanwickin, Ongin ja Karmelin (2006, 30) mukaan koulutuksella on ainakin välillisesti vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Koulutus tarjoaa enemmän resursseja, jotka tuovat paremman terveystason, esimerkiksi tuloja, hyvän työympäristön, sosiaalisia suhteita ja tietämystä terveydestä. Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen opintojen aikana on siis kannattavaa niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Kehitysympäristönä koulu on erityisesti nuorelle merkittävä, sillä se vaikuttaa hyvinvointiin ja muokkaa opiskelijan käsitystä itsestään. Koulun merkitys hyvinvoinnin tukemissa on erityisen tärkeää niille, jotka välttelevät koulutöitä. Sitoutumattomat opiskelijat ovat pessimistisempiä hyvinvoinnin ja motivaation suhteen kuin oppimis- ja menestyshakuiset. Koulutöitä välttelevät keräävät monia ongelmia, kuten kielteisen suhtautumisen kouluun, huonon koulumenestyksen ja pahoinvointia. (Uusitalo-Malmivaara 2015, 243, 254.) Toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnin haasteet näkyvät tilastoissa, joiden mukaan opiskelijat voivat yhä huonommin. Poissaolojen määrä, opiskelujen keskenjättäminen ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. (THL 2022.) Opettajista noin 90 % kokee opiskelijoiden tuen tarpeen kasvaneen. Lisäksi lähes 80 % kokee opiskelijoiden heikompien opiskeluvalmiuksien myötä työnsä kuormittavampana ja yli 60 % on sitä mieltä, että kurin ja järjestyksen ylläpitoon menee enemmän aikaa kuin aiemmin. (OAJ 2024.) Opinnäytetyön aiheena on opiskelijoiden hyvinvointi. Opinnäytetyössä hyvinvointikäsite jaetaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen, jotta sen tarkastelu ja tutkiminen olisi selkeämpää. Toimeksiantajana toimii Ammattiopisto Lappia. Lappian tavoitteena on luoda opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelma osana henkilöstön hyvinvointiohjelmaa, ja opinnäytetyö toimii sen esiselvityksenä. Opinnäytetyössä tutkitaan osallistavasti, miten Ammattiopisto Lappia voi tukea opiskelijoiden hyvinvointia. Opinnäytetyössä otetaan huomioon, että toinen opinnäytetyön tekijä työskentelee opintosihteerinä toimeksiantajalla. Esiselvitys valmistuu neljän vaiheen kehittämisprosessina. Opiskelijoiden hyvinvointia tutkitaan Lappian opiskelijoille suunnatulla kyselyllä (Liite 1), joka mittaa hyvinvoinnin nykytilaa ja tuo esiin, kuinka oppilaitos voisi tukea opiskelijoiden hyvinvointia paremmin. Kyselyn tuloksien analysoinnin jälkeen nostetaan esiin kolme kehityskohdetta. Kehityskohteita työstetään opiskelijoiden kanssa työpajassa, jossa opiskelijat pohtivat toimenpiteitä kehityskohteisiin. Työpajan ja koko tutkimuksen tuloksista luodaan kehittämisehdotukset oppilaitokselle opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Opiskelijat ovat osana kehittämisprosessia, sillä osallisuus mahdollistaa vaikuttamisen ja opinnäytetyössä pyritään ihmislähtöiseen kehittämiseen. Osallisuudesta kerrotaan enemmän yhteisessä tietoperustassa. Ammattiopiston missio on tukea ja ohjata opiskelijoita hyvän elämän polulle, jotta valmistuneet opiskelijat olisivat hyvinvoivia ja osaavia tulevaisuudentekijöitä. Oppilaitokselle on tärkeää työelämän kehittyminen ja pohjoinen elinvoima. (Lappia 2024a.) Opinnäytetyö tukee myös alueellisten kehittämisohjelmien toteutumista, mitä ovat muun muassa Lapin maakuntaohjelma 2022–2025 sekä Lapin liiton Hyvinvointiohjelma 2025. Opinnäytetyössä on hyödynnetty tekoälysovellus ChatGPT:tä kuvioiden teossa sekä opiskelijoiden hyvinvointikyselyn kysymysten pohtimisessa. Analysointivaiheessa tekoälyä on käytetty opinnäytetyön tekijöiden teemoittelun valmistuttua antamaan esimerkkejä siitä, millaisia teemoja avoimen kysymyksen vastauksista voisi tulla. Näitä verrattiin saatuihin teemoihin ja huomattiin, että ne ovat melko yhteneväisiä. Toimeksiantaja Toimeksiantaja on Ammattiopisto Lappia, joka tarjoaa käytännönläheistä koulutusta nuorille, mutta myös aikuisille ja työelämälle Lapissa. Oppilaitoksen laaja toiminta-alue kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta. Toimipisteitä on Torniossa, Kemissä, Louella Tervolassa, Rovaniemellä ja Muoniossa. Koulutusta toteutetaan myös muualla Suomessa sekä rajanaapureiden Ruotsin ja Norjan kanssa. Oppilaitos järjestää koulutuksia lisäksi yrityksille ja yhteisöille. Ammattiopisto Lappiaa ylläpitää Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä. Oppilaitoksessa on opiskelijoita noin 3500 ja henkilöstöä on noin 340. (Lappia 2025). Lappiassa Osaamis- ja työelämäpalveluiden (OSPA) osaamispalvelujohtajan Antti Päivärinnan päävastuulla on opiskeluhuolto, jonka alaisuudessa vastuu on myös koulutuspäällikkö Mikko Karilla. Osaamispalvelujohtajan Sanna Laihisen vastuulla on opiskelijapalvelut. Näiden kautta johdetaan opiskelijoiden hyvinvointia. Vastuu opiskelijoiden hyvinvoinnista ja sen tukemisesta on kuitenkin kaikilla oppilaitoksen työntekijöillä sekä opiskelijoilla itsellään. Opinnäytetyö koskee kaikkia Lappian opiskelijoita, sillä sen tarkoitus on tukea sekä nuorten että aikuisten opiskelijoiden hyvinvointia. Opinnäytetyö tukee Lappian strategiaa 2030, jonka yksi tavoite on olla hyvinvoiva ja osaava Lappia (kuvio 1). Kuvio 1. Lappian strategiakuva 2030 (Lappia 2024a). Lappia huolehtii opiskelijoiden hyvinvoinnista tällä hetkellä usealla tavalla. Oppilaitoksella on opiskelijaterveydenhuolto, joka tarjoaa terveydenhoitajan palveluja jokaisessa toimipisteessä sekä opintopsykologin palveluja Tornion toimipisteessä. Oppilaitoksessa on lisäksi opinto-ohjausta ja kuraattoripalvelut jokaisessa toimipisteessä. Myös eri alojen ammatilliset ohjaajat ovat tukemassa opiskelijoita. Liikuntaa ja harrastuksia tuetaan erilaisilla liikkumista lisäävillä toiminnoilla osana opetusta sekä mahdollisuudella ilmaiseen uimahallikäyntiin, kuntosaliin tai lasketteluun. (Lappia 2024b; 2024c.) Opiskelijoille on tarjolla valinnaisena opintokokonaisuutena Ammattiosaajan Työkykypassi, joka sisältää työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen osa-alueet ja sen hyödyntämisestä ja kehittämisestä on sovittu alueen eri toimijoiden kanssa. (Lappia 2024d.) Opiskelijoiden hyvinvointia tuetaan Lappiassa myös hankkeilla, asuntolaohjaajien sekä opiskelijakunnan avulla. Opiskelijatyytyväisyys oli vuonna 2023 oppilaitoksessa 4,4/5, joka oli maan keskitasoa korkeampi (Vipunen 2025). Opiskelijoiden hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa Opiskelijan määritelmä ja oikeudet Opiskelijalla tarkoitetaan Tilastokeskuksen (2024) mukaan henkilöä, joka on täyttänyt 15 vuotta ja joka opiskelee päätoimisesti jossakin oppilaitoksessa eikä ole työtön eikä ansiotyössä. Väestön luokittelussa sosioekonomisen aseman mukaan opiskelijoiden alaikäraja on 16 vuotta. Joissakin tarkasteluissa kaikkia perusasteen jälkeisissä oppilaitoksissa opiskelevia voidaan pitää opiskelijoina. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla Tilastokeskus tarkoittaa opiskelijoita, jotka ovat kalenterivuoden aikana kirjoilla oppilaitoksessa ja suorittavat ammatillista perusopetusta, ammattitutkintokoulutusta tai erikoisammattitutkintokoulutusta. Tässä tutkimuksessa opiskelijoilla tarkoitetaan kaikkia Lappiassa opiskelevia henkilöitä koulutuksen pituudesta, tutkintotyypistä tai laajuudesta riippumatta. Oppilaitoksessa opiskelee sekä nuoria että aikuisia ja koulutusmuotoja ovat oppisopimuskoulutus, työvoimakoulutus, tutkintoon johtava koulutus, lisä- ja täydennyskoulutus sekä lupa- ja korttikoulutus. Opiskelumuotoja ovat perinteisen lähiopetuksen lisäksi monimuoto-opetus sekä verkko-opetus. (Lappia 2025.) Opiskelijoiden hyvinvointi on moniulotteinen kokonaisuus, johon vaikuttavat muun muassa fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät ja jota tukemassa on esimerkiksi laki. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (2013, §6) mukaan opiskelijalla on oikeus opiskeluhuoltoon, joka tarkoittaa toimintaa, jonka avulla tuetaan sekä yhteisöllistä ja yksilöllistä hyvinvointia sekä terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön syntymistä. Lisäksi sen tarkoitus on muun muassa edistää mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Opiskelijoiden haasteet hyvinvoinnin näkökulmasta Opiskelijoilla on jo ennen ammatillista koulutusta tietoa terveyteen liittyvistä perusasioista. Terveystieto oppiaineena on kirjattu perusopetuslakiin vuonna 2001. (Laukkanen, Marttunen, Miettinen ja Pietikäinen 2006, 162–163.) Hyvinvoinnin haasteet ovat terveystiedon määrästä ja saavutettavuudesta huolimatta lisääntyneet. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyn mukaan opiskeluhuoltopalveluissa toimivista asiantuntijoista yli puolet koki opiskelijoiden yksinäisyyden ja arjen hallinnan ongelmien lisääntyneen. Puolet vastaajista koki myös opiskeluongelmien kasvaneen. (THL 2022.) THL:n (2023) Lapin hyvinvointialueen ammatillisten oppilaitoksien opiskelijoille suunnatun Kouluterveyskyselyn mukaan lähes puolet opiskelijoista kokee oppimiseen liittyviä vaikeuksia ja nukkuu arkisin alle kahdeksan tuntia yössä. Luvattomia poissaoloja on ollut neljäsosalla vähintään kuukausittain. Opiskelijoista noin kolmasosa kokee, ettei elämällä ole tarkoitusta ja päivittäiset tekemiset ovat merkityksettömiä. Sosiaalista ahdistuneisuutta kokee kolmasosa opiskelijoista. Fyysiset haasteet Opiskelijoiden hyvinvoinnin kannalta fyysiset haasteet voivat liittyä esimerkiksi fyysiseen aktiivisuuteen, uneen, jaksamiseen sekä ruokailutottumuksiin. Kunttu (2011, 131) korostaa, että nuorten aikuisten keskuudessa vertaisryhmällä on todettu olevan suuri merkitys liikuntaan suhtautumisessa. Marquez ym. (2020) painottavat, että fyysinen aktiivisuus parantaa hyvinvointia ja elämänlaatua. Laakson (2011, 197) mukaan hyvät liikuntamahdollisuudet ja ruokailutavat edistävät terveellisiä tottumuksia. Harrastusliikunnan lisääntymisestä huolimatta, opiskelijoista vain murto-osa harrastaa riittävästi liikuntaa terveyssuosituksiin peilaten. Liikunta on opiskelukykyä tukevaa toimintaa ja nuorena omaksuttu malli liikkumisesta tukee myös aikuisiän liikkumista. Uni on tärkeää muistin ja oppimisen kannalta. Vaikka uni ajatellaan osaksi fyysistä hyvinvointia, Armand, Biassoni ja Corrias (2021, 10–11) tuovat esiin, että akateemisen suoriutumisen ja unenlaadun välistä yhteyttä säätelee psyykkinen hyvinvointi ja ne ovat yhteydessä toisiinsa käyrän muotoisesti. Hannulan ja Mikkolan (2011, 203–205) mukaan opiskelijoilla ilmenneiden unihäiriöiden syynä voivat olla stressi, paineet opiskelusta sekä huolet sosiaalisissa suhteissa. Mielenterveysongelmat voivat myös aiheuttaa uniongelmia. Huonoa unenlaatua voi ennakoida lapsuudenkodin vaikeudet ja huono suhde toiseen vanhempaan. Liiallinen kännykänkäyttö voi myös vaikeuttaa unta ja pitää yllä aktiivista vireystilaa iltaisin. Opiskelijat nimeävät väsymyksen yleisemmin oireeksi niin lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa kuin korkeakouluissakin. Väsymys vaikuttaa jaksamiseen ja jaksaminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Salmela-Aro, Savolainen ja Holopainen (2009, 1316–27) esittävät, että koulu-uupumus ennustaa vahvemmin myöhempiä masennusoireita. Myös Salmela-Aro, Upadyaya, Hakkarainen, Lonka ja Alho (2017, 343–357) ovat havainneet yhteyden masennusoireiden ja koulu-uupumuksen välillä. Psyykkiset haasteet Opiskeluun heijastuu nuoren kokema innostus, kiinnostus ja riittävä lepo. Osan mielestä opiskelu on innostavaa, osaa se taas kuormittaa. Kouluhyvinvointia voidaan tarkastella kouluinnon ja koulu-uupumuksen avulla. Kouluinto yhdistää päättäväisyyden ja innostumisen. Koulu-uupumuksesta kertoo negatiivinen suhtautuminen koulunkäyntiin ja uupumusasteinen väsymys. (Salmela-Aro 2018, 25–26.) Uusitalo-Malmivaara (2015, 290) toteaa, että kaveripiirin uupumus voi helposti levitä myös muihin, mutta innostavien kavereiden seuraan hakeudutaan. Yksi psyykkisen hyvinvoinnin haasteista opiskelijoilla on motivaatio. Lerkkanen ja Pakarinen (2018, 181) kirjoittavat, että koulumotivaatio on kiinnostusta opiskelua ja oppimista kohtaan sekä halua osallistua opetustilanteisiin ja koulun toimintaan. Suuri osa hyvinvoinnista ja sisäisestä motivaatiosta selittyy kolmen psykologisen perustarpeen kautta: vapaaehtoisuus, yhteenkuuluvuus ja kyvykkyys (Ryan ja Deci 2017, 3–4; Uusitalo-Malmivaara 2015, 46,48). Motivaatio liittyy myös läheisesti havaintoihin, arvoihin, uskomuksiin, toimintaan ja kiinnostuksen kohteisiin. Oppimismotivaatio muovautuu koko ajan ja sosiaalisilla suhteilla on siihen suuri merkitys. (Kiuru 2018, 123–124.) Toinen psyykkisen hyvinvoinnin haaste on ahdistuneisuus. Laukkasen ym. (2006, 67, 69–70) mukaan ahdistuneisuushäiriöstä puhutaan, kun ahdistuneisuus vaikuttaa nuoren kykyyn käydä koulua, solmia vuorovaikutuksellisia suhteita tai harrastaa. Ahdistuneisuushäiriöihin kuuluu sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriöt. Joskus vaikeus selvitä koulutehtävistä voi myös kertoa ahdistuneisuushäiriöstä. Zile, Bite, Krumina, Folkmanis ja Tzivian (2021, 10–11) tuovat esiin, että tärkeämpiä ennustajia oppimistuloksille ovat sukupuoli, persoonallisuus ja koulutyyppi kuin ahdistuneisuus. Esimerkiksi tyttöjen perfektionismi ja korkeat koulupaineet lisäävät ahdistuneisuutta. Sosiaaliset haasteet Oppilaitos on yhteisö, jonka vertaisryhmän kautta opiskelijat kokevat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Erityisesti nuoret muovaavat omaa identiteettiään ja suhdetta sekä itseensä että muihin. Kunttu (2011, 130) määrittelee sosiaaliseen vuorovaikutukseen sisältyvän sosiaalisen tuen, joka voi vaikuttaa myönteisesti stressin haitallisiin terveysvaikutuksiin sekä edistää minäkuvaa ja omanarvontunnetta. Sosiaalinen tuki suojaa opiskelijaa myös masennukselta. Ystävyyssuhteiden puuttuminen, kiusaaminen ja aikuisen tuen puute ovat masennuksen riskitekijöitä ja voivat johtaa yksinäisyyteen sekä vetäytymiseen sosiaalisista tilanteista (Karlsson 2011, 287; Urpilainen 2024, 44.) Martinin (2011, 290–291) mukaan sosiaalisten tilanteiden jännittäminen johtaa niiden välttelyyn ja eikä niihin harjaannu. Sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa opiskelukykyyn vaikeutena luoda ystävyyssuhteita kursseilta poisjäämisen takia ja se saattaa johtaa sosiaalisen median liialliseen käyttöön, joka taas Salmela-Aron ym. mukaan (2017, 343–357) ennustaa koulu-uupumusta. Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen Oppilaitoksilla ja opettajilla on suuri vaikutus lasten ja nuorten kehitykseen (Cowie, Boardman, Dawkins & Jennifer 2004, 24). Yli kymmenen vuoden ajan lapset ja nuoret viettävät valveajastaan melkein yhtä suuren osan koulussa kuin kotona. Koulussa vietetty aika on lisääntynyt, sillä oppivelvollisuus päättyy vasta, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen suorittanut hyväksytysti ylioppilastutkinnon tai ammatillisen koulutuksen. (Oppivelvollisuuslaki 2020, §2). Nuoren toimintakyky ennakoi arjen haasteista selviytymistä (Laukkanen ym. 2006, 156–157), mikä on yksi syy, miksi opiskelijoiden hyvinvointia on tärkeä tukea. Yksi tapa hyvinvoinnin tukemiseen on lisätä myönteisiä tunteita ja korostaa vahvuuksia. Uusitalo-Malmivaara (2015, 21) toteaa myönteisillä tunteilla olevan suuri yhteys hyvinvointiin, onnistumiseen, oppimiseen, fyysiseen terveyteen, havaintokykyyn, muistamiseen, saavuttamiseen ja jopa geeneihin. Positiivisia tunteita kokevat muodostavat sosiaalisia kontakteja helpommin, kuin negatiivisia tunteita kokevat. Salmela-Aro (2018, 10) toteaa, että opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessa erityisesti kykyä sietää haasteita ja varautua epäonnistumisiin. Palautteenannossa on hyvä perustella, mikä sujui hienosti tai minkä asian osasi. Tämä vahvistaa käsitystä omista vahvuuksista ja positiivista minäkuvaa. Opettajilla on oltava tietoa opiskelijan vahvuuksista, keinoja niiden tunnistamiseen ja resursseja auttaa löytämään omat vahvuudet (Uusitalo-Malmivaara 2015, 274, 277, Salmela-Aro 2018, 41). Opiskelijoiden hyvinvointia voidaan tukea myös luomalla merkityksellisyyttä ja yhdessä työskentelyä, sillä ne lisäävät oppimisen iloa ja jaksamista ponnistella tavoitteiden eteen (Salmela-Aro 2018, 10). Yhteisöllisyys on myös Pikkaraisen (2023, 87, 184,185) mukaan tärkeää, sillä se voi vaikuttaa koulutuksen keskeytymiseen, joka on viime vuosina ammatillisessa koulutuksessa ollut 13 %. Myös Salmela-Aro (2018, 16–17) painottaa sosiaalisten suhteiden merkitystä opiskelijan hyvinvoinnin lisäksi oppimiseen ja motivaatioon. Koulunkäyntiin motivoitunut kaveripiiri voi edistää oppimismotivaatiota. Lämmin suhde huoltajiin, hyvä kaveripiiri sekä kuuluminen luokkayhteisöön tukevat nuoren pärjäävyyttä (Ranta 2011, 31). Nuoruus voi olla haastavaa, joten erityisesti nuorille opiskelijoille on tärkeä tarjota apua elämänhallintaan sekä muita matalan kynnyksen tukitoimia. Hyvinvointi lähtee siitä, kun nuori kokee tulleensa kohdatuksi. (Leskisenoja & Sandberg 2019, osa 3.) Kouluterveydenhuollon palvelut ovat tärkeä tuki nuoren terveelle kasvulle ja kehitykselle. Kouluterveydenhuoltoon kuuluvat terveydenhoitajan ja lääkärin lisäksi, koulupsykologi, suun terveydenhuolto, koulukuraattori sekä mahdolliset terapiatyöntekijät. Myös Salo (2023, 28) korostaa kohtaamisen merkitystä. Myötätuntoinen ja kannustava vuorovaikutus oppilaita kohtaan vahvistaa sinnikkyyttä ja positiivisuutta oppimisessa. Salmela-Aron (2018, 28) mukaan opettajan toiminta ja vuorovaikutus vaikuttavat opiskelijoiden motivaatioon. On tärkeää huomioida opiskelija yksilönä. Esimerkiksi monet ahdistuneet ja sosiaalisia tilanteita jännittävät voivat hyötyä psykofyysisestä työotteesta esimerkiksi rentoutumisen ja hengityksen kautta (Martin 2011, 291). Hyvinvoinnin tulevaisuus Manka & Manka (2023) kirjoittavat nuorten elämäntoiveina olevan muun muassa mielekäs työ, läheiset ystävät ja hyvinvointi. Nuorilla on kuitenkin huoli omasta henkisestä hyvinvoinnista, jaksamisesta ja toimeentulosta. Saman kaltaisia tuloksia on nähtävissä Nuorten tulevaisuusraportissa (Nuorten NYT 2023), jossa kysyttiin, mikä vaikuttaa eniten siihen, että nuori pelkää työelämän olevan liian raskasta. Kolmasosa vastasi “minulla ei ole tarpeeksi voimia ja jaksamista työelämää varten”. Nuorilla on myös huoli siitä, ettei työelämässä kiinnitetä tarpeeksi huomiota hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tällaiset tulevaisuuden huolet saattavat vaikuttaa nuorten opiskelijoiden hyvinvointiin ja haluun valmistua. Lisääntyneet mielenterveyden haasteet voivat vaikeuttaa opiskelijoiden elämää tulevaisuudessa huomattavasti. Cowie ym. (2004, 13) tähdentää, että mielenterveys käsitettä ympäröivä häpeän tunne vaikuttaa osaltaan siihen, että se jää usein tunnistamatta ja se jopa kielletään. Psyykkisen sairauden leima jää vielä senkin jälkeen, kun henkilö on toipunut täysin, mikä saattaa vaikeuttaa työn ja kumppanin löytämistä. Erityisesti kouluasteelta toiselle siirryttäessä opiskelijat voivat kokea kriittisiä vaiheita, joilla voi olla merkittävä vaikutus heidän hyvinvointiinsa (Uusitalo-Malmivaara 2015, 287). Opiskeluinto valmistelee nuoria työelämään tulevaisuudessa, koska opiskeluvaiheen hyvinvoinnilla on suuri merkitys työhyvinvointiin (Salmela-Aro 2011, 43). Tarkoitus, tavoitteet ja tutkimuskysymykset Opinnäytetyön tarkoituksena on edistää opiskelijoiden hyvinvointia. Tavoitteena on luoda opiskelijoille suunnatun kyselyn sekä työpajan avulla pohja opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelmalle, joka tulee osaksi Lappian henkilöstön hyvinvointiohjelmaa. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mikä on Ammattiopisto Lappian opiskelijoiden hyvinvoinnin nykytilanne? Miten Ammattiopisto Lappia voi tukea opiskelijoiden hyvinvointia? Menetelmällinen toteutus Tapaustutkimus kehittämismenetelmänä Opinnäytetyössä käytettiin kehittämisen lähestymistapana tapaustutkimusta, sillä se tuki parhaiten toimeksiantajan tavoitetta tutkia ja tukea opiskelijoiden hyvinvointia. Tapaustutkimus soveltuu käytettäväksi menetelmäksi, kun tarkoitus on tuottaa kehittämisehdotuksia ja -ideoita. Tapaustutkimuksen avulla saadaan yksityiskohtaista tietoa tutkittavasta tapauksesta. Tapaustutkimuksessa tutkittavia kohteita on vähän ja niitä voivat olla esimerkiksi ihmisryhmä, organisaatio tai tapahtuma. Tärkeintä on, että kohde on kokonaisuus. (Ojasalo, Moilanen & Ritalahti 2015, 52–53.) Tapaustutkimus on kehittämistyötä ja se lähtee liikkeelle teoriasta ja aiemmista tutkimuksista sekä analysoitavasta tapauksesta. Tärkeintä on löytää olennaista tietoa ja peilata omia ajatuksia toisten ajatuksiin. (Ojasalo ym. 2015, 53–54.) Opinnäytetyössä kohteena on Ammattiopisto Lappian kaikki opiskelijat. Tutkimuksessa hyödynnettiin yleisesti opiskelijoista ja heidän hyvinvoinnistaan löytyvää tutkimustietoa. Olemassa olevaan tietoon perehtyminen auttoi saamaan yleiskuvaa opiskelijoiden hyvinvoinnin tilanteesta ja sen tukemisesta. Tapaustutkimuksessa olemassa olevaan tietoon perehtymisen jälkeen tulee aineistonkeruuprosessi. Kun aineisto on kerätty, aineisto analysoidaan, jonka jälkeen luodaan kehittämisehdotukset. Tapaustutkimuksessa käytetään tiedonkeruumenetelmänä yleensä haastattelua, mutta tässä työssä sitä ei käytetty aikataulullisista syistä. (Ojasalo ym. 2015, 54–55.) Opiskelijoille tehtävään kyselyyn suuntaa antoi henkilökunnalle tehdyn kyselyn (liite 2) tulokset. Valmista hyvinvointisuunnitelmaa voidaan ylläpitää esimerkiksi PDCA-mallilla, joka on jatkuvan parantamisen malli ja jota kutsutaan myös Demingin pyöräksi (The W. Edwards Deming Institute 2025). Prosessikuvaus opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman teosta Hyvinvointisuunnitelman teko sisältää kuusi vaihetta (kuvio 2), joista neljä toteutui opinnäytetyössä. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin kysely opiskelijoille kartoittaen heidän hyvinvointinsa nykytilanne. Toisessa vaiheessa valittiin kehityskohteet analysoituamme kyselyn tulokset. Kolmannessa vaiheessa pidettiin työpaja kolmelle opiskelijalle, missä he saivat ideoida toimenpiteitä nostamiimme kehityskohteisiin. Neljännessä vaiheessa kirjoitettiin työpajan ja tutkimuksen tulosten perusteella kehittämisehdotukset toimeksiantajalle. Viidennessä vaiheessa Lappia laatii kehittämisehdotuksien pohjalta opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman osaksi henkilöstön hyvinvointiohjelmaa. Kuudennessa vaiheessa Lappia toteuttaa toimenpiteitä opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi. Kuvio 2. Prosessikuvaus opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelman teosta Vaiheet 1–6 tapahtuvat uudelleen sopivalla aikavälillä, jolloin tavoitteena on saada säännöllisesti tietoa opiskelijoiden hyvinvoinnin tilasta ja siitä, kuinka toteutetut toimenpiteet ovat vaikuttaneet hyvinvointiin. Kokonaisuutena tätä kutsutaan opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelmaksi. Aineistokeruumenetelmät Tapaustutkimukseen soveltuivat aineistonkeruumenetelmiksi avoin kysely, puolistrukturoitu kysely sekä työpaja. Monipuolinen lähestymistapa tarjoaa kattavaa ymmärrystä tutkittavasta aiheesta (Vilkka & Mankki 2024, 7). Tapaustutkimusta voidaan tehdä laadullisin ja määrällisin menetelmin (Ojasalo ym. 2015, 54.) Opinnäytetyössä käytettiin molempia tapoja, joten sitä kutsutaan monimenetelmälliseksi tapaustutkimukseksi. Vilkan & Mankin (2024, 14–18) mukaan monimenetelmällisen tutkimuksen määritelmä on hieman haastava, mitä on avattu enemmän yhteisessä tietoperustassa. Avoimen kyselyn ja puolistrukturoidun kyselyn tuloksista saatiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Työpaja oli laadullinen aineistokeruumenetelmä. Opinnäytetyössä tehtiin kaksi kyselyä Webropolilla. Molemmat kyselyt toteutettiin anonyymisti. Ensimmäinen kysely tehtiin huhtikuussa 2024 pienelle osalle henkilöstöä sekä opiskelijakunnalle (14 henkilöä). Kysely sisälsi seitsemän avointa kysymystä opiskelijoiden hyvinvointiin liittyen. Tarkoituksena oli hakea vastaajien näkemystä opiskelijoiden hyvinvoinnin tilasta sekä poimia mahdollisia huomioita tulevaa hyvinvointisuunnitelmaa varten. Vastausaikaa annettiin kaksi viikkoa, joka sisälsi yhden muistutuksen viikon jälkeen kyselyn lähettämisestä. Tämän kyselyn tulokset (6 vastausta) analysoitiin toukokuun 2024 aikana teemoittelun avulla. Toinen kysely oli Lappian opiskelijoille ja sisälsi 13 suljettua sekä yhden avoimen kysymyksen. Kyselyllä tavoitettiin laaja joukko opiskelijoita (n. 3060) eri paikkakunnilta, millä mitattiin hyvinvointia fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien kautta. Kysely toteutettiin syyskuussa 2024 Wilman kautta saatekirjeen ja kyselylinkin avulla. Vastausaikaa oli viikko. Kun vastausaikaa oli jäljellä kaksi päivää, opiskelijoille lähti muistutus Wilman kautta. Lisäksi lähetimme opettajille sähköpostin, jossa pyysimme kannustamaan opiskelijoita vastaamaan kyselyyn. Vastauksia saimme 500. Aineisto analysoitiin teemoittelun ja määrällisten analysointimenetelmien avulla loka-marraskuun aikana 2024. Kyselyn vastausten analysoinnin tuotoksena nostettiin esiin kehityskohteet opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiselle. Marraskuun alussa 2024 pyydettiin apua kuraattorilta ja opettajilta, jotta saisimme opiskelijoita työpajaan. Samaan aikaan tehtiin suunnitelma työpajan toteutukselle; aikataulu, sisältö ja fasilitointi. Näihin kolmeen kehityskohteeseen opiskelijat ideoivat toimenpiteitä työpajassa. Työpaja on Ojasalon ym. (2015, 61–162) mukaan hyvä osallistava tapa tuottaa luovia ideoita ongelmanratkaisuun. Tunnin kestävä työpaja oli joulukuun 2024 alussa ja opinnäytetyön tekijät toimivat siinä fasilitaattoreina. Työpajaan osallistui kolme opiskelijaa, joka oli toivottua vähemmän, mutta riittävästi. Kolme kehityskohdetta oli jaoteltu papereille eri puolille opiskelijoiden taukotupaa Lappian Tornion toimipisteessä. Opiskelijat saivat 15 minuuttia yhden kehityskohteen toimenpiteiden ideoimiseen. Kaksi opiskelijaa toimi parina ja yksi itsenäisesti. Ideat kirjoitettiin muistilapuille. Työpaja päättyi, kun opiskelijat olivat kiertäneet kaikki pisteet. Opiskelijoiden kehitysehdotukset kerättiin yhteen ja kirjoitettiin auki opinnäytetyön tulososioon. Lappia sai kyselylomakkeen kysymykset ja tulokset sekä työpajan sisällön ja tulokset käyttöönsä, jotta oppilaitos voi päivittää hyvinvointisuunnitelmaansa säännöllisesti. Analysointimenetelmät Tutkimuksessa käytettiin teemoittelua molempien kyselyjen tuloksia analysoidessa. Tärkeää teemoittelussa on, että aineistosta paikannetaan olennaisimmat teemat tutkittavan aiheen kannalta ja poimitaan usein esiintyviä asioita (Tietoarkisto 2024). Tuomen ja Sarajärven (2018, luku 4.1) mukaan teemoittelussa painottuu, mitä kustakin teemasta on tullut ilmi ja se voi olla luokittelun kaltaista. Eskolan ja Suorannan (1998, luku 4) mukaan teemoittelua voidaan suositella, kun halutaan ratkaista käytännöllinen ongelma. Tällöin voidaan keskittyä poimimaan tutkimusongelman ratkaisemisen kannalta tärkeää tietoa. Keväällä 2024 Lappian henkilökunnalle tehdyn kyselyn vastaukset teemoiteltiin niin, että Webropolista otettiin Excel-tiedosto, johon oli kerätty yhdelle sivulle yksi kysymys ja sen vastaukset. Koska kysely sisälsi pelkästään avoimia kysymyksiä ja vastaukset olivat osittain laajoja, vastauksista ryhmiteltiin pääkohdat toiselle sarakkeelle. Tuloksena oli, että suurin osa opiskelijoista voi hyvin, mutta hyvinvointi on polarisoitunutta eli niillä, joilla menee huonosti, menee entistä huonommin. Haasteet ja ongelmat ovat kasaantuneita ja ne ovat entistä raskaampia. Myös arjen hyvinvointia nostettiin esiin eli puhelimen liiallista käyttöä ja terveellisen ruokavalion puutetta. Näitä teemoja hyödynnetiin opiskelijoiden kyselyn suunnitteluvaiheessa. Opiskelijoiden kysely oli lyhyt ja täyttöaika oli noin 5 minuuttia. Avoimia kysymyksiä oli yksi, minkä vastaukset koottiin Excel-taulukkoon. Teemoittelun avulla jaoimme vastaukset toiseen Excel-taulukkoon pystysarakkeisiin seuraavien teemojen mukaisesti: fyysinen hyvinvointi, psyykkinen hyvinvointi, sosiaalinen hyvinvointi, opintojen ohjaus ja tuki, opiskelujärjestelyt, taloudellinen tuki, opiskelutilojen viihtyvyys, tiedotus ja viestintä sekä muut. Teemat muodostuivat tuloksia useaan kertaan lukiessa. Jaottelun jälkeen aineistoa käytiin läpi uudelleen ja tässä kohtaa osa vastauksista siirtyi toisesta teemasta toiseen. Siirsimme jokaisen teeman Excelissä omalle välilehdelleen ja vastaukset teemoiteltiin vielä tarkemmin (liite 3). Suljettuja kysymyksiä oli 13 ja ne analysointiin käyttämällä apuna frekvenssianalyysiä eli lukumääriä ja prosenttiosuuksia, ristiintaulukointia, jossa tarkasteltiin kahden eri vastaajaryhmän eroja sekä graafisesti esittämällä pylväsdiagrammeja. Vastaaja pystyi osassa kysymyksistä valita useamman vastausvaihtoehdon. Työpajan tulokset kirjoitettiin suoraan opinnäytetyöhön kehittämisehdotuksina oppilaitokselle. Tutkimuksen tulokset Opiskelijoiden kyselyn suljettujen kysymysten keskeiset tulokset Opiskelijoille suunnattuun hyvinvointikyselyyn (liite 1) tuli vastauksia 500 (16,3 % Lappian opiskelijoista). Alussa kartoitettiin opiskelijoiden ikä, sukupuoli, paikkakunta ja opintoala. Suurin osa vastaajista oli enintään 20-vuotiaita, ja naiset vastasivat hieman miehiä enemmän. Eniten vastaajia opiskeli Torniossa ja Kemissä ja eniten vastauksia tuli sosiaali- ja terveysalalta. Alkukartoituksen jälkeen selvitettiin opiskelijoiden hyvinvoinnin nykytilannetta (kuvio 3). Yli puolet opiskelijoista koki olevansa tyytyväinen hyvinvointiinsa. Vajaa viidesosa koki puolestaan olevansa tyytymätön hyvinvointiinsa: melko tyytymätön (15 %), erittäin tyytymätön (4 %). Vastaajista 17 % ei osannut sanoa, kuinka tyytyväinen oli. Kuvio 3. Opiskelijoiden vastausjakauma ”Kuinka tyytyväinen olet yleisesti ottaen hyvinvointiisi tällä hetkellä?”, n=500 Yli puolet vastaajista koki opintoihin liittyviä haasteita. Vajaa viidesosa puolestaan koki, ettei haasteita ole ja 3 % ei osannut sanoa, onko opintoihin liittyviä haasteita. Joka kolmannella vastaajalla on ollut poissaoloja opinnoista haasteiden takia. Vastaajilla oli eniten haasteita fyysisen sekä psyykkisen hyvinvoinnin osa-alueilla (kuvio 4). Kuvio 4. Opiskelijoiden vastaukset kysymykseen ”Mitä hyvinvoinnin osa-alueista haasteet koskevat?” Kuvio 5 tarkentaa, mitä haasteet ovat hyvinvoinnin osa-alueiden sisällä. Vastauksista erottui neljä kärkeä, joista kaksi oli fyysisen ja kaksi psyykkisen hyvinvoinnin osa-alueelta. Vastaajista lähes ¾ osaa koki haasteita jaksamisessa ja yli puolet unen kanssa. Lähes puolet vastaajista koki haasteita motivaation puutteen ja ahdistuksen kanssa. Vaihtoehdon “jokin muu, mikä” vastauksista nousivat ADHD, raha, kiire, jännitys, epävarmuus, digitalisoituminen ja terveys. Kuvio 5. Opiskelijoiden vastaukset kysymykseen ”Mitä haasteet ovat?” Suurin osa vastaajista kokee saaneensa riittävästi tukea opintoihinsa liittyviin haasteisiin vähintään joskus. Kuviosta 6 nähdään, että yli puolet vastaajista ei ole käyttänyt mitään tarjotuista hyvinvoinnin tukipalveluista. Eniten hyödynnettyjä palveluita ovat opiskelijaterveydenhuolto, opinto-ohjaus ja kuraattori. Vaihtoehtoon ”jokin muu, mikä?” vastanneet mainitsivat opettajat, muun koulun henkilökunnan, psykologin, psykiatrin ja ruokailun. Kuvio 6. Opiskelijoiden vastaukset kysymykseen ”Mitä resursseja tai palveluita olet käyttänyt hyvinvointisi tukemiseen Ammattiopisto Lappiassa?”, n=500 Yli puolet vastaajista (64 %) ei koe tarvetta lisätuelle. Eniten lisätuen tarvetta koettiin opintojen ohjaukseen (20 %) sekä psyykkiseen hyvinvointiin (18 %). Noin 10 % vastaajista koki lisätuen tarvetta fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Opiskelijoiden hyvinvointia tukivat eniten ystävät ja perhe. Noin kolmasosan hyvinvointia tuki myös liikunta ja muut harrastukset. Vastausvaihtoehdosta ”jokin muu, mikä?” hyvinvointia tukeviksi asioiksi nousivat elämänhallinta, työ, kumppani, lemmikki ja musiikki. Ikäryhmien väliset erot hyvinvoinnissa ja opintojen haasteissa Vertailimme kyselyn suljettujen kysymysten vastauksia 25 vuotta ja sitä nuorempien (69 %) sekä yli 26-vuotiaiden (31 %) vastanneiden kesken. Yleisesti ottaen tyytyväisempiä hyvinvointiinsa olivat yli 26-vuotiaat opiskelijat. Yli 26-vuotiaista melko tai erittäin tyytymättömiä omaan hyvinvointiinsa oli 11 %, kun taas nuoremmista vastaava luku oli 23 %. Kolmasosa yli 26-vuotiaista vastasi, ettei opintoihin liittyviä haasteita ole, kun taas nuoremmista vain vajaa viidesosa oli sitä mieltä. Nuoremmat opiskelijat kokivat eniten psyykkisen hyvinvoinnin haasteita, kun taas vanhemmilla korostuivat fyysisen hyvinvoinnin haasteet. Sosiaalisen hyvinvoinnin haasteet olivat molemmilla ryhmillä vähäisempiä (kuvio 8). Kuvio 8. Nuorten ja yli 25-vuotiaiden vastausjakauma kysymykseen ”Mitä hyvinvoinnin osa-alueista haasteet koskevat?”, n=500 Molemmissa ikäryhmissä fyysisen hyvinvoinnin haasteet liittyivät eniten uneen ja jaksamiseen (kuvio 9). Psyykkisen hyvinvoinnin haasteista nuoremmilla nousi motivaation puute ja ahdistus, ja vanhemmilta näiden lisäksi yksinäisyyden kokemukset. Kuvio 9. Nuorten ja yli 25-vuotiaiden vastausjakauma kysymykseen ”Mitä haasteet ovat”, n=500 Poissaoloja haasteiden vuoksi on kolmasosalla vastaajista ja lähes 90 % näistä on vastaajaryhmästä 25 vuotta tai nuorempi. Nuoremmat olivat käyttäneet eniten opiskelijaterveydenhuoltoa ja kuraattorin palveluita ja kokivat tarvitsevansa eniten tukea psyykkiseen hyvinvointiin liittyen. Vanhemmat taas olivat käyttäneet eniten opiskelijaterveydenhuoltoa ja opinto-ohjausta ja kokivat eniten tarvitsevansa apua opintojen ohjaukseen. Yli 25-vuotiaista 76 % oli sitä mieltä, että perhe tukee opiskelua ja nuoremmista eniten vastauksia sai ystävät. Vanhemmista hieman yli puolet koki liikunnan tuen merkitykselliseksi ja nuoremmista vastaava luku oli 34 %. Opiskelijoiden odotukset oppilaitoksen tarjoamalle tuelle Kyselyn viimeinen kysymys oli avoin kysymys “miten Ammattiopisto Lappia voisi tukea hyvinvointiasi”. Tuloksia tarkasteltiin yhdeksän eri teeman kautta (kuvio 10). Suurin osa vastauksista tuli teeman “muut” alle. Näistä vastauksista reilusti yli puolet oli “en osaa sanoa” tai “en tiedä” vastauksia, viivojen, merkkien, hymiöiden ja muiden epämääräisten vastausten lisäksi. Kuvio 10. Opiskelijoiden toiveet hyvinvoinnin tukemiseen teemoittain, n=500 Loput vastauksista (n=187) jakautuivat muiden teemojen alle. Oppilaitokselta kaivattiin eniten tukea psyykkiseen hyvinvointiin, opiskelujärjestelyihin ja fyysiseen hyvinvointiin. Opiskelijan ohjausta ja tukea sekä sosiaalisen hyvinvoinnin tukemista nostettiin myös esiin jonkin verran. Psyykkisen hyvinvoinnin teeman vastauksista yli puolet toivoi muutosta opettajan toimintaan. Suurimpana toiveena oli opiskelijoiden ymmärtäminen. Opettajilta toivottiin, että he kuuntelisivat enemmän opiskelijoita, eivätkä huutaisi. Opiskelijat vastasivat haluavansa rohkaisua, kannustamista ja motivointia sekä asioiden läpikäymistä rauhassa. Parempaa yhteydenpitoa opettajan ja opiskelijan välillä toivoi 12,5 % vastaajista ja toiset 12,5 % vastanneista toivoi mielenterveyspalvelujen parempaa mahdollisuutta. Alla aineistositaatti näkemyksestä hyvinvoinnin tukemiselle tuen ja ymmärtämisen kautta. “Enemmän ymmärtäväinen ja halukas auttamaan. Usein vastaus on negatiivinen ja arvosteleva. Haluaisin että haasteitani ymmärrettäisi ja yritettäisiin keksiä yhdessä ratkaisu opintojen etenemiseen.” Opiskelujärjestelyt -teeman vastauksista reilu kolmasosa toivoi opetuksen kuormituksen vähentämistä. Tähän liitettiin muun muassa lyhyemmät opiskeluviikot ja opintopäivät sekä myöhäisemmät aamut opinnoille. Kolmasosa toivoi opintojen joustavuutta ja mukauttamista esimerkiksi etäopiskelun ja opintoajan joustavuuden avulla. Vajaa 23 % nosti esiin opetuksen laatuun ja selkeyteen liittyviä asioita, kuten parempia opettajia, selkeitä aikatauluja ja yhtenäisiä ohjeita opettajilta. Alla aineistositaatti aikuisen opiskelijan näkökulmasta ja toiveesta joustavuuteen. “Ehkä ymmärrys siihen, ettei aikuisilla opiskelijoilla ole välttämättä aikaa paneutua läksyihin. On lapsia, perhettä, talolainoja ja työtä, eikä äiti ole laittamassa ruokaa ja harrastaakin vielä pitäisi. Tästä ollut puhetta useamman aikuisen normaalia elämää elävän opiskelijan kanssa. Fyysisen hyvinvoinnin teeman vastauksista yli puolet koski liikkumiseen liittyviä asioita. Suurin osa toivoi lisää liikuntamahdollisuuksia, liikuntapaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia oppilaitokselta. Aktiivinen tuntityöskentely taukoliikunnan avulla, leuanvetotanko ja nyrkkeilysäkki olivat opiskelijoiden toiveita. Reilu kolmasosa nosti esiin ruokailuun liittyviä asioita. Ruuan laatuun ja proteiinin määrään toivottiin parannusta. Rahallinen tuki ruokailuun tuotiin esiin sekä toiveet aamupalasta ja ilmaisesta kahvista koululla. Opintojen ohjauksen ja tuen teeman (4 %) vastauksista lähes puolet toivoi henkilökohtaisen tuen mahdollisuutta yksilöllisen ohjauksen, opintopolun rakentamisen tai esimerkiksi opintojen selkeyttämisen muodossa. Sosiaalisen hyvinvoinnin teemaan (3,6 %) vastauksista lähes joka kolmas vastanneista toivoi enemmän yhteisöllistä toimintaa esimerkiksi harrastuspäiviä, matalan kynnyksen iltatoimintaa ja teemapäiviä. Tiedotus ja viestintä -teeman alla toivottiin selkeää tiedottamista esimerkiksi siitä, mitä apua hyvinvoinnin tukemiseksi on jo saatavilla. Taloudellisen tuen teeman alla toivottiin rahallista apua bussikorttiin. Opiskelutilojen viihtyisyyden teeman alla toivottiin parempaa luokkahuoneen ilmanlaatua. Kolmessa viimeisessä teemassa vastausmäärä oli alle prosentin. Opiskelijoiden kehittämisehdotukset työpajasta Ensimmäiseksi kehityskohteeksi työpajaan nousi opettajan toiminta ja vuorovaikutus. Tehtävänantona oli miettiä käytännön toimenpiteitä, joita opettaja voisi toteuttaa päivittäisessä työssään tukemaan opiskelijoiden hyvinvointia ja parantamaan kokemusta yhteydenpidosta opettajan ja opiskelijan välillä. Opiskelijat toivoivat joustavuutta ja ymmärrystä erilaisia opiskelijoita ja tilanteita kohtaan sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä. Opiskelijat ehdottivat, että opettajat voisivat päivän lopulla kysyä opiskelijoilta, ovatko he oppineet mitään uutta tänään ja viikon päätteeksi kysyä, miten viikko on mennyt. Opiskelijat ehdottivat myös viikoittaista hyvinvointikyselyä, jossa kysyttäisiin esimerkiksi, onko liikkunut viikon aikana ja syönyt hyvin. Toinen kehityskohde työpajassa koski tukipalveluja. Tukipalveluilla tarkoitettiin opiskelijaterveydenhuoltoa sisältäen terveydenhoitajat, lääkärit ja psykologit, opinto-ohjausta, kuraattoreita, liikuntapalveluita ja erityisopettajia ja tämä avattiin tehtävänannossa. Tehtävänanto opiskelijoille oli pohtia, miten tukipalveluista tehtäisiin helposti lähestyttävämpiä ja matalan kynnyksen palveluilta. Opiskelijat ehdottivat tukipalveluiden mainostamista oppilaitoksen alueella, sen ulkopuolella ja myös opettajat voisivat informoida tukipalveluista enemmän. Esiin tuotiin myös anonyymi lähestymistapa opiskelijoilta tukipalveluita kohtaan, joka huomioisi ujot opiskelijat. Opiskelijat ehdottivat ryhmätuen ja yhteisöllisyyden lisäämistä esimerkiksi hyvinvointityöpajojen avulla. Kolmas kehityskohde työpajassa koski opintojen ohjausta. Opiskelijat pohtivat, miten opintojen ohjausta voisi muuttaa tai parantaa, jotta se vastaisi paremmin opiskelijoiden tarpeita. Opiskelijat ehdottivat parempaa yhteydenpitoa opiskelijoihin. Opiskelijoilta voisi useammin kysyä, onko huolia tai ongelmia opiskeluissa tai sen ulkopuolella. Opiskelijat toivoivat myös monikanavaista ohjausta, esimerkiksi videopuheluin, niin että ohjaus on helposti saavutettavissa eri elämäntilanteissa oleville. Esiin nousi myös työelämärelevanssi, jota avattiin niin, että opintojen ohjaukseen lisättäisiin työelämään liittyvää tietoa. Taulukko 1. Opiskelijoiden kehittämisehdotukset työpajasta. Yllä kootusti tutkijoiden valitsemat kehityskohteet kyselyn tulosten pohjalta ja opiskelijoiden kehityskohteisiin tekemät kehittämisehdotukset (kuvio 11). Pohdinta Johtopäätökset keskeisistä tutkimustuloksista Tutkimuksen tarkoituksena oli luoda pohja opiskelijoiden hyvinvointisuunnitelmalle tutkimalla, mikä on Ammattiopisto Lappian opiskelijoiden hyvinvoinnin nykytilanne ja miten Ammattiopisto Lappia voi tukea opiskelijoiden hyvinvointia. Opiskelijoiden kyselyn vastausaktiivisuus (16,3 %) osoittaa, että hyvinvointi on heille tärkeä aihe. Suurin osa opiskelijoista kokee hyvinvointinsa hyväksi. Opiskelijoiden hyvinvointia tukevat eniten ystävät ja perhe. Tulokset ovat linjassa sen kanssa, että opiskelijat kokivat vähiten haasteita sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Lämmin suhde huoltajiin, hyvä kaveripiiri sekä kuuluminen luokkayhteisöön tukevat nuoren pärjäävyyttä (Ranta 2011, 31). Samalla huolestuttavaa on, että lähes joka viides opiskelija on melko tai erittäin tyytymätön omaan hyvinvointiinsa ja haasteita opinnoissa kokee noin puolet vastaajista. Haasteiden määrä näkyy erityisesti nuorempien opiskelijoiden poissaoloissa. OAJ:n (2024) ja THL:n (2022, 2023) kyselyjen tulokset ovat linjassa tutkimusten tulosten kanssa. Jaksaminen nousi esiin suurimpana hyvinvoinnin haasteena sekä nuoremmilla että vanhemmilla vastaajilla. Tämä havainto on linjassa Mankan & Mankan (2023) nuorten jaksamishuolen kanssa. Kyselyssä “jaksaminen” määriteltiin fyysisen hyvinvoinnin osa-alueeseen, mutta tuloksia tarkasteltaessa totesimme, että jaksaminen ei yksiselitteisesti ole fyysistä jaksamista vaan voi liittyä muihinkin hyvinvoinnin osa-alueisiin. Tämä voi vääristää fyysisen hyvinvoinnin osa-alueen vastausmäärää suuremmaksi. Opiskelijoiden hyvinvoinnin nykytilanteesta kertoo se, että haasteita on eniten fyysisellä ja psyykkisellä hyvinvoinnin osa-alueella. Saamiamme tuloksia tukee kouluterveyskyselyn (THL 2023) tulokset. Lisätukea kaivattiin eniten psyykkiseen hyvinvointiin, opintojen ohjaukseen, opiskelujärjestelyihin sekä fyysiseen hyvinvointiin esimerkiksi liikuntamahdollisuuksien lisäämisen kautta. Opiskelijat toivovat parempaa yhteydenpitoa opettajan ja opiskelijan välillä, mikä tukee heidän psyykkistä hyvinvointiaan. Salo (2023, 28) ja Salmela-Aro (2018, 16–17, 28) painottavat kohtaamisen ja motivoivan vuorovaikutuksen merkitystä myönteisen oppimisen vahvistamiseksi. Uusitalo-Malmivaaran (2015, 290) mukaan oikeudenmukaiset, kannustavat ja voimaannuttavat opettajat motivoivat nuoria, kun taas kritiikki, kiire, aikapaineet ja epäoikeudenmukainen kohtelu voivat laskea innostusta. Opiskelijat toivovat tukea opiskelujärjestelyihin. Oppilaitos voisi vastausten perusteella tukea tätä parhaiten joustavuudella ja mukauttamisella sekä kuormituksen vähentämisellä. Opintojen ohjauksella saadaan mukautettua opintojen kuormittavuutta ja aikataulua. Opintojen ohjauksen tärkeyttä tuo esiin erityisesti vanhempien opiskelijoiden toive tuesta tähän osa-alueeseen. Tuloksia vertailemalla ikäryhmittäin, huomattiin, että suurimmat tukitoimet täytyy kohdistaa alle 25-vuotiaisiin opiskelijoihin, sillä he vastaavat hyvinvointinsa olevan huonommalla tasolla kuin vanhemmilla opiskelijoilla. Tukitoimet pitäisi ensisijaisesti kohdistua näin ollen psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Leskisenoja & Sandberg (2019, osa 3) painottavat, että erityisesti nuorille tulisi olla tarjolla matalan kynnyksen tukitoimia, kuten psykologeja, kuraattoreita ja ohjaajia. Tukipalveluiden tärkeyttä korostaa myös se, että erityisesti nuoremmat toivovat parempaa mahdollisuutta mielenterveyspalveluihin. Kehittämisehdotukset Keskeisten tulosten pohjalta koostettiin kehittämisehdotukset opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Uskomme, että kaikilla kehitystoimilla voidaan vaikuttaa opiskelijoiden suurimpaan hyvinvoinnin haasteeseen eli jaksamiseen. Opiskelijoiden toive Ammattiopisto Lappialta oli läsnä oleva kohtaaminen ja ymmärrys erilaisuutta ja erilaisia tilanteita kohtaan, erityisesti opettajan toiminnan kehittämisen kautta. Kehittämisehdotuksena tähän toiveeseen, oppilaitos voisi lisätä ja mahdollistaa koulutusta henkilökunnalle ja erityisesti opettajille esimerkiksi vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, positiivisen psykologian voimasta sekä monimuotoisesta oppilaitosarjesta. Yleisesti hyvinvoinnin tukemiseksi opiskelijoille voisi tehdä hyvinvoinnin vuosikellon, jossa joka kuukausi vaihtuu hyvinvoinnin teema: elokuussa opiskeluarjen aloitus ja motivaatio, syyskuussa mielenterveys ja jaksaminen jne. Vuosikello kattaisi muun muassa tiedotuksen olemassa olevista tukipalveluista ja yhteisöllisyyden esimerkiksi työpajojen muodossa. Vuosikelloon saisi nivottua hyvin laajasti hyvinvoinnin eri osa-alueita ajan- ja arjenhallinnasta terveellisiin ruokavalintoihin. Vuosikello näkyisi ja toteutettaisiin sosiaalisessa mediassa, ilmoitustauluilla, oppilaitoksen valotauluilla ja arjessa. Erityisesti psyykkistä hyvinvointia tukemaan oppilaitokselle voisi kehittää Wilmaan Pyydä apua –napin tai oman sovelluksen, minkä takana olisi opinto-ohjaajat, kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat ja muita tarvittavia ammattilaisia. Opiskelija saisi nimellään tai nimimerkillä kysyä neuvoa tai pyytää apua. Viesti menisi napin/sovelluksen kautta oppilaitoksen ammattilaisille, jotka vastaisivat 1–2 arkipäivän sisällä. Kuvio 11. Kehittämisehdotukset oppilaitokselle. Yllä kootusti opinnäytetyön tulosten perusteella luodut kehittämisehdotukset. Eettisyys ja luotettavuus Tutkimuksen eettisyys toteutui kiinnittämällä huomiota tutkimusetiikkaan, joka tarkoittaa hyvän tieteellisen käytännön noudattamista. TENK eli Tutkimuseettinen neuvottelukunta on määritellyt ohjeet, joita noudattamalla tutkimus säilyy eettisesti vahvana koko tutkimusprosessin ajan niin ideointivaiheessa kuin tulosten tiedottamisessa. (Vilkka 2021, 41.) Opinnäytetyöartikkelin yhteisessä tietoperustassa on kerrottu tarkemmin eettisyyteen ja luotettavuuteen liittyvistä periaatteista. Tutkimuksen luotettavuus toteutui siten, että opinnäytetyö on julkinen asiakirja, mahdollisimman avoin ja läpinäkyvä koko tutkimusprosessin ajalta. Tutkimus ei tarvinnut eettistä ennakkoarviointia TENK:in (2023) ohjeiden mukaisesti. Toimeksiantajan kanssa tehtiin toimeksiantosopimus. Toinen opinnäytetyön tekijä, Teresa, työskenteli opintosihteerinä oppisopimustoimistossa toimeksiantajalla. Hän ei ollut esteellinen toteuttamaan tutkimusta, sillä hänen roolinsa opiskelijoiden arjessa on hyvin vähäinen. Voidaan olettaa, että Teresan työnkuva vaikutti hyvin vähän tai ollenkaan opiskelijoiden vastauksiin. Opinnäytetyön suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon, että kohteena on organisaatio. Arenen (2020) mukaan hyvänä tutkimustapana pidetään luvan pyytämistä tutkimuksen kohteelta, joten tutkimuslupa saatiin toimeksiantajalta. Organisaation lisäksi tutkimuksen kohteena olivat opiskelijat, joten TENK:in (2020) ohjeet ihmiseen kohdistuvista tutkimuksista huomioitiin. Opinnäytetyössä korostettiin vapaaehtoisuutta kyselyyn vastaamisissa ja työpajaan osallistumisessa, sillä ihmisiin kohdistuvissa tutkimuksissa vapaaehtoisuus täytyy ottaa huomioon (Vilkka 2021, 47, TENK 2020). Suunnitteluvaiheessa tehtiin myös aineistonhallintasuunnitelma, jonka mukaan aineistoa luovutettiin toimeksiantajalle ja hävitettiin sovitusti. Opinnäytetyön toteutusvaiheessa eettisyys näkyi aineistokeruumenetelmäksi valitussa kyselyssä, joka on eettisesti kestävä tiedonhankintamenetelmä. Opinnäytetyössä tutustuttiin tietosuojaan ja henkilötietojen käsittelyyn liittyviin periaatteisiin. Tutkimuksen aineistonkeruuosuus toteutettiin anonyymisti. TENK:in (2020) ohjeessa määritellään alaikäisiin kohdistuvien tutkimuksien ohjeistusta ja se huomioitiin tekemällä Wilma-tiedote opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen kyselystä. Aineiston analysointivaihe toteutettiin myös niin, että se oli eettisesti kestävää. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa uusimalla kysely säännöllisesti ja vertailemalla tuloksia lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Tulosten avulla voidaan kehittää hyvinvointipalveluja yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Tutkimuksen luotettavuuteen saattaa vaikuttaa se, että kysely toteutettiin Webropol-linkin avulla, jolloin avatessaan Wilma-viestin uudelleen, vastaaja pystyi vastaamaan kyselyyn linkin kautta toistamiseen. Pidämme tätä kuitenkin epätodennäköisenä. Jatkokehittämisaiheet Kunttu (2011, 131) painottaa, että opiskelijoiden hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa ohjaavat päätökset, joilla myönnetään resursseja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen, toimeentuloon, liikkumiseen, opiskelijaruokailuun sekä perheellisten opiskelijoiden tukemiseen. Kyselystä nousi konkreettisia toiveita ja tarpeita opiskelijoilta, joita kaikkia ei pysty yhtä aikaa toteuttamaan. Tiedämme, että ammatillisesta koulutuksen rahoituksesta leikataan nyt huomattavasti. Pohdimme, miten ja millaisia toimenpiteitä Ammattiopisto Lappia tulee toteuttamaan hyvinvoinnin tueksi, millä aikataululla ja resursseilla sekä miten oppilaitos priorisoi toimenpiteiden toteutuksen tai toteuttamatta jättämisen. Oppilaitoksen olisi hyvä laatia jatkokehittämistä ajatellen säännöllinen hyvinvointikysely opiskelijoille, jotta se saa tasaisesti palautetta hyvinvoinnin tilasta ja kehittämistoimenpiteistä. LÄHTEET Arene ry 2020. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. Viitattu 8.4.2024 https://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2020/AMMATTIKORKEAKOULUJEN%20OPINN%C3%84YTET%C3%96IDEN%20EETTISET%20SUOSITUKSET%202020.pdf?_t=1578480382. Armand, M. A., Biassoni, F. & Corrias, A. 2021. Sleep, well-being and academic performance: A study in a Singapore residential college. Frontiers in Psychology, 12, Article 672238. Viitattu 12.4.2025 https://doi.org/10.3389/fpsyg.2021.672238. Cowie, H., Boardman, C., Dawkins, J., & Jennifer, D. 2004. Emotional health and well-being: A practical guide for schools. SAGE Publications Ltd. Viitattu 24.10.2024 https://doi.org/10.4135/9781446215647. Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Hannula, R. & Mikkola, O. 2011. Uni ja opiskelukyky. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 203–205. Karlsson, L. 2011. Masennus. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 287. Kiuru, N. 2018. Kaveriverkostot ja oppimismotivaatio. Teoksessa K. Salmela-Aro (toim.) Motivaatio ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus, 123–124. Kunttu, K. 2011. Psykososiaalisen ympäristön vaikutus terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 131. Laakso, L. 2011. Liikuntatottumukset. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 197. Lappia 2024a. Rajatonta osaamista pohjoisesta. Viitattu 15.6.2024 https://www.lappia.fi/tietoa-lappiasta/strategia/. – 2024b. Hyvinvointi. Viitattu 15.6.2024 https://opiskelijalle.lappia.fi/opiskelijan-opas/hyvinvointi/. – 2024c. Omatoiminen liikunta. Viitattu 26.8.2024 Omatoiminen liikunta – opiskelijalle.lappia.fi. – 2024d. Työkykypassi. Viitattu 24.9.2024 https://opiskelijalle.lappia.fi/tyokykypassi/. Lappia 2025. Tietoa Lappiasta. Viitattu 23.2.2025 https://www.lappia.fi/tietoa-lappiasta/. Laukkanen, E., Marttunen, M., Miettinen, S. & Pietikäinen, M. 2006. Nuoren psyykkisten ongelmien kohtaaminen. Hämeenlinna: Karisto Oy. Lerkkanen, M-K. & Pakarinen, E. 2018. Opettajan merkitys oppimismotivaatiolle. Motivaatio koulun opetus- ja oppimistilanteissa. Teoksessa K. Salmela-Aro (toim.) Motivaatio ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus, 181. Leskisenoja, E. & Sandberg, E. 2019. Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi. Jyväskylä: PS-kustannus. Manka, M-L. & Manka, M. 2023. Työhyvinvointi. 3., uudistettu painos. Helsinki: Alma Talent Oy. Marquez, D. X., Aguiñaga, S., Vásquez, P. M., Conroy, D. E., Erickson, K. I., Hillman, C., Stillman, C. M., Ballard, R. M., Sheppard, B. B., Petruzzello, S. J., King, A. C. & Powell, K. E. l. A. 2020. Systematic review of physical activity and quality of life and well-being. Translational Behavioral Medicine, Volume 10, Issue 5, October 2020, Pages 1098–1109. Viitattu 24.9.2024 https://doi.org/10.1093/tbm/ibz198. Martin, M. 2011. Ahdistuneisuushäiriöt. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 290–291. Nuorten NYT 2023. Nuorten tulevaisuusraportti 2023. Viitattu 20.5.2024 https://nuortennyt.fi/ajankohtaista/tutkimukset/tulevaisuusraportti/. OAJ 2024. Ammatillisen toisen asteen jäsenkysely 2024. Viitattu 30.5.24 https://www.oaj.fi/contentassets/00ec8dc2abe34efba5be061f054890f1/ammatillisen-jasenkysely-2024.pdf. Ojasalo, K., Moilanen T. & Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät – Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: Sanoma Pro. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. 30.12.2013/1287. Viitattu 1.5.2024 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287. Oppivelvollisuuslaki. 30.12.2020/1214. Viitattu 31.5.2024 https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2020/20201214. Pikkarainen, M. 2023. Experiences of Detachment in Narratives of Finnish Early School Leavers A Perspective on Self-Determination Theory. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. Viitattu 2.10.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9685-7. Ranta, E. 2011. Opiskelun haasteet lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 31. Ryan, R. M. & Deci, E. L. 2017. Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. New York: The Guilford Press. Salmela-Aro, K. 2018. Motivaatio ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus. Salmela-Aro, K. 2011. Opiskelu-uupumus ja -into. Teoksessa K. Kunttu., A. Komulainen., K. Makkonen & P. Pynnönen (toim.) Opiskeluterveys. Duodecim. Porvoo: Bookwell Oy, 43. Salmela-Aro, K., Savolainen, H. & Holopainen, L. 2009. Depressive symptoms and school burnout during adolescence: evidence from two cross-lagged longitudinal studies. J Youth Adolesc. 2009 Nov;38(10):1316-27. Viitattu 24.9.2024 https://doi.org/10.1007/s10964-008-9334-3. Salmela-Aro, K., Upadyaya, K., Hakkarainen, K., Lonka, K. & Alho, K. 2017. The Dark Side of Internet Use: Two Longitudinal Studies of Excessive Internet Use, Depressive Symptoms, School Burnout and Engagement Among Finnish Early and Late Adolescents. J Youth Adolesc. 2017 Feb;46(2):343–357. Viitattu 24.9.2024 https://doi.org/10.1007/s10964-016-0494-2. Salo, A.-E. 2023. Nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen rakentaa resilienssiä varhaisnuoruudessa. Kasvun tuki -aikakauslehti, 3(1). Viitattu 15.11.2024 https://doi.org/10.61259/kt.130413. Stanwick, J., Ong, K., & Karmel, T. 2006. Vocational education and training, health and wellbeing: Is there a relationship? Adelaide: National Centre for Vocational Education Research. Viitattu 7.5.2024 https://eric.ed.gov/?id=ED495917. The W. Edwards Deming Institute. 2025. The PDSA Cycle. Viitattu 24.2.2025 https://deming.org/explore/pdsa/. THL 2022. Oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarve kasvoi lukuvuonna 2021–2022, kertoo kysely opiskeluhuoltopalveluille. Viitattu 1.5.2024 https://thl.fi/-/oppilaiden-ja-opiskelijoiden-tuen-tarve-kasvoi-lukuvuonna-2021-2022-kertoo-kysely-opiskeluhuoltopalveluille. THL 2023. Kouluterveyskyselyn tulokset. Viitattu 7.5.2024 https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk2/nuoret/fact_ktk2_nuoret?row=952513L&row=952810L&column=alue-886677.&column=vuosi-952479.&column=ka-987707.&column=taustatekija-888288&column=sp-888243&fo=1#. Tietoarkisto 2024. Teemoittelu. Viitattu 2.6.2024 https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvali/analyysitavan-valinta-ja-yleiset-analyysitavat/teemoittelu/. Tilastokeskus 2024. Opiskelija. Viitattu 28.5.2024 https://stat.fi/meta/kas/opiskelijat.html. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Uudistettu laitos. Helsinki: Tammi. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2020. Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Viitattu 8.4.2024 https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2023. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Viitattu 9.4.2024 https://tenk.fi/sites/default/files/2023-03/HTK-ohje_2023.pdf. Urpilainen, A. 2024. Yksinoloa ja yksinäisyyttä. Laadullinen tutkimus nuorten yksinolosta TikTok- videoiden valossa. Pro gradu –tutkielma, Lapin yliopisto. Viitattu 17.11.2024 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024031210801. Uusitalo-Malmivaara, L. 2015. Positiivisen psykologian voima. 2. painos. Jyväskylä: PS-kustannus. Vilkka, H. 2021 Uudistettu painos. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-kustannus. Vilkka, H. & Mankki, V. 2024. Johdatus monimenetelmätutkimukseen. Jyväskylä: Santalahti-kustannus. Vipunen 2025. Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute. Viitattu 21.2.2025 https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Ammatillinen%20koulutus%20-%20opiskelijapalaute%20-%20analyysi.xlsb. Zile, I., Bite, I., Krumina, I., Folkmanis, V. & Tzivian, L. 2021. Association between Anxiety, Quality of Life and Academic Performance of the Final-Year-Students in Latvia. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021, 18(11), 5784. Viitattu 12.4.2025 https://doi.org/10.3390/ijerph18115784. LIITTEET Liite 1. Kysely opiskelijoilleLiite 2. Kysely henkilökunnalleLiite 3. Avoimen kysymyksen vastausten teemoittelutaulukko Työhyvinvoinnin edistäminen monikulttuurisessa työyhteisössä Ida Leijo, Tiina Mäkynen ja Susanna Rautiainen Promoting well-being at work in a multicultural work community The topic of the thesis is promoting well-being in a multicultural workplace from the perspective of social relationships and leadership. The study examined how social relationships are formed in a multicultural work community, how they affect well-being at work, and what methods can be used to strengthen them. Additionally, it explored how leadership strategies can support the reinforcement of social relationships. The key themes of the study are well-being at work, particularly social well-being and work atmosphere, as well as multiculturalism in the workplace and leadership. The thesis was conducted as a mixed-method case study, where data was collected through both a survey and a workshop. The survey was carried out electronically using the Webropol software in November 2024, targeting the staff of Länsimäki Health Center, and received eight responses. The workshop was organized in January 2025, with five employees participating. The quantitative data was analysed using Webropol’s reporting function, while the qualitative data was analysed through data-driven content analysis. The results of the study indicated that workplace well-being is particularly influenced by the well-functioning communication, the experience of equality, and social relationships within the work community. The study concludes that well-being at work can be promoted by developing communication practices, ensuring fair treatment within the workplace, and supporting interaction and a sense of community among employees by increasing shared events and standardizing communication. Keywords:well-being at work, social well-being at work, multiculturalism, leadership, communication Johdanto Työhyvinvointi on keskeinen tekijä niin työntekijöiden kuin organisaatioidenkin menestykselle (Halonen, Kauppi, Mäkelä, Sipponen & Laitinen 2025). Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia työhyvinvoinnin edistämistä, sosiaalisten suhteiden merkitystä ja johtamista monikulttuurisessa työyhteisössä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten sosiaaliset suhteet rakentuvat monikulttuurisessa työyhteisössä ja kuinka ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin, mikä on johtamisen rooli sekä millaisia keinoja työyhteisössä voidaan käyttää näiden suhteiden ja sitä kautta työhyvinvoinnin vahvistamiseksi. Tutkimuksessa pyritään tuottamaan tietoa siitä, kuinka vuorovaikutus ja yhteisöllisyys voivat parantaa työntekijöiden hyvinvointia, ja millaisilla käytännön toimenpiteillä näitä voidaan edistää. Opinnäytetyössä selvitetään kyselytutkimuksen ja työpajan avulla, mitkä tekijät vaikuttavat Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen kuuluvan Länsimäen terveysaseman monikulttuurisen henkilöstön työhyvinvointiin, erityisesti sosiaalisten suhteiden, yhteistyön ja ryhmäytymisen näkökulmasta. Hakunilan terveysasemalla havaittiin kesästä 2024 alkaen laajoja remonttitarpeita, minkä vuoksi Länsimäen ja Hakunilan terveysasemat toimivat tällä hetkellä yhdistettyinä Länsimäen terveysaseman tiloissa. Terveysaseman henkilöstöön kuuluu lääkäreitä, sairaanhoitajia, psykiatrisia sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja lähihoitajia ja henkilöstön taustat vaihtelevat suuresti iän, kulttuuritaustan ja työkokemuksen suhteen. Kehittämistyö on tarpeen, jotta yhteistyö paranisi ja sosiaaliset suhteet vahvistuisivat ehkäisten työyhteisön sisäisten ryhmien välisiä jakaumia. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella tuotetaan toimeksiantajalle tietoa siitä, miten työyhteisön sisäiset suhteet ja vuorovaikutus vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin ja kuinka näitä suhteita, yhteistyötä ja ryhmäytymistä voidaan tietoisesti ja tarkoituksellisesti kehittää ja tukea. Työhyvinvoinnin ja sosiaalisten suhteiden vahvistaminen monikulttuurisessa työyhteisössä valikoitui opinnäytetyön aiheeksi toimeksiantajan toiveesta. Aiheen valintaa ei ole vaikea perustella, sillä useat tutkimukset osoittavat, että sosiaaliset suhteet työpaikalla vaikuttavat merkittävästi työhyvinvointiin, työilmapiiriin ja työntekijöiden sitoutuneisuuteen. Esimerkiksi Manka ja Manka (2023, 5, 177) korostavat, että menestyvän organisaation avaintekijöitä ovat henkilöstön hyvinvointi ja motivaatio. Hyvään ilmapiiriin, toimivaan johtamiseen ja toimintatapoihin tulee panostaa, ja myös sosiaaliset suhteet ovat olennainen osa työhyvinvointia. Monikulttuurinen ja -ammatillinen työyhteisö saattaa kohdata erityisiä haasteita, mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia rikkaaseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen. Kulttuurinen ja ammatillinen, kuten kaikki muukin inhimillinen erilaisuus, voi parhaimmillaan ja oikein hyödynnettynä edistää työyhteisön hyvinvointia ja parantaa työn tuloksia. Kuitenkin eri kulttuureja ja ammattikuntia edustavien työntekijöiden sujuva yhteistyö saattaa vaatia tietoista huomiota sosiaalisten suhteiden ja yhteistyön parantamiseksi. (Kontio 2010, 8–10; Lahti 2014, luvut 1 ja 5.) Opinnäytetyön tutkimuskysymykset ovat: Mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstön työhyvinvointiin? Miten monikulttuurisen työyhteisön yhteistyötä voidaan vahvistaa? Toimintaympäristö Vantaan ja Keravan hyvinvointialue Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen omalle alueelleen erikoistunut asiantuntijayhteisö. Hyvinvointialueeseen kuuluu kaksi kaupunkia, useita kyliä ja 280 000 asukasta. (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2025.) Alueen päätöksentekoa, valmistelua ja palvelutuotantoa ohjaa hyvinvointialuestrategia. Lisäksi strategia määrittelee tavoitteet, joiden toteutumiseksi hyvinvointialueella työskennellään. Strategiaan on nostettu viisi näkökulmaa hyvinvointiin, jotka määrittelevät tavoitteita laaja-alaisesti ja heijastavat hyvinvointialueen arvoja. Ne ovat: Vahvistetaan hyvinvointia ja turvallisuutta Parannetaan palveluita Arvostetaan henkilöstöä Toimitaan yhdessä Huolehditaan kestävästä taloudesta. (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2025.) Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tavoitteita määrittävät myös strategiaan kirjattu visio, joka on seuraava: Vuonna 2030 asukkaiden hyvinvointi ja tyytyväisyys palveluihin ovat Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella valtakunnallisesti korkeimmat, palvelut on uudistettu rohkeasti tietoa hyödyntäen ja kumppaneita kuullen ja VAKE on työpaikkana halutuin hyvinvointialue (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2025). Henkilöstönäkökulma strategiassa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen onnistuminen perustehtävässään ja strategian toteuttamisessa perustuu oikeudenmukaiseen, arvostavaan ja osaavaan johtamiseen sekä motivoituneeseen, kehittämis- ja kehittymiskykyiseen, määrältään riittävään henkilöstöön. Henkilöstönäkökulman tavoitteet korostavat erityisesti henkilöstökokemuksen merkitystä. Henkilöstökokemuksella on suora vaikutus asiakaskokemukseen ja siihen, kuinka asiakaslähtöistä, ammatillista ja ammattitaitoista palvelua ja kohtelua hyvinvointialueen asiakkaat saavat. Henkilöstökokemuksen parantamisessa keskeisiä toimia ovat pitkäjänteinen henkilöstösuunnittelu ja työvuorotason optimointi, jotka tukevat osaamisen kohdentamista, jaksamista ja työhyvinvointia. Henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lisätään tiivistämällä vuoropuhelua työyhteisössä. Lisäksi johtamisella on suuri merkitys henkilöstön saatavuuteen ja pysyvyyteen, ja esihenkilöitä koulutetaankin henkilöstöjohtamiseen. (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2022, 23.) Hyvinvointialueen henkilöstötilanteen ja -kokemuksen parantamiseksi on määritetty mittava toimenpiteiden kokonaisuus, joka toimeenpannaan vaiheittain valtuustokauden aikana. Henkilöstön työhyvinvointia seurataan ja mitataan säännöllisesti. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue osallistuu muun muassa henkilöstön työhyvinvointia selvittävään Hyvinvointialuetutkimukseen ja käyttää tietoa päätöksenteon tukena. Tuloksia hyödynnetään organisaatiossa ja toimipaikoissa suunnitelmallisesti. (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2022, 24.) Henkilöstöpulaa pyritään ratkaisemaan muun muassa kansainvälisellä rekrytoinnilla. Suomen ja/tai ruotsin kielen oppiminen ja mahdollisuus pätevöityä alan ammatteihin turvataan yhteistyössä alan oppilaitosten kanssa. Työyhteisöiltä tämä edellyttää valmiutta vastaanottaa ja integroida entistä monimuotoisempaa henkilöstöä osaksi työyhteisöä. (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2022, 24.) Vuoden 2023 lopussa Suomessa asui vakituisesti 372 973 ulkomaan kansalaista, joista 42 366 asui Vantaan alueella (Tilastokeskus 2024). Suomessa sairaanhoitajan ammateissa työskentelevistä ulkomaista syntyperää olevien osuus oli 4,5 % vuonna 2022 (Suomen Sairaanhoitajat 2025). Työhyvinvointi Hyvinvointia käsitteenä kuvataan yksityiskohtaisemmin artikkelikokoelman yhteisessä tietoperustassa. Työhyvinvointiin sisältyvät työhön liittyvät fyysiset ja psyykkiset vaatimukset sekä työntekijän fyysisten ja mielen tason valmiuksien ja voimavarojen kohtaaminen. Työhyvinvoinnin käsitteen muotoutumiseen vaikuttavat myös työpaikan toimintatavat, johtaminen, ilmapiiri ja itse työ, kuten myös työntekijä, joka aina tulkitsee työhyvinvoinnin oman elämänsä näkökulmasta. Oleellinen elementti on päivittäisen työn sujuminen. (Manka & Manka 2023, 109.) Tarkkonen (2012, 198) kuvaa työhyvinvointiin liittyvän yksilöllisen kokemuksen psykologisella ja fysiologisella tasolla. Työhyvinvoinnin ollessa hyvällä tasolla työntekijä kokee henkilökohtaisten voimavarojensa olevan riittävät tai jopa ylittävän työn vaatimukset. Kallio (2023, 164) toteaa Hintsaan viitaten, että työn toimivuus edistää hyvinvointia, joka on menestyksen edellytys. Sosiaali- ja terveysministeriö (2005, 17) kuvaa lukuisten tekijöiden vaikuttavan työssä käyvän henkilön sujuvaan selviytymiseen päivittäisistä työtehtävistään, kuten esimerkiksi työyhteisön toimivuuden, työympäristön sekä työsuhteeseen ja palkkaukseen liittyvien tekijöiden. Lisäksi työhyvinvointiin vaikuttavat henkilön fyysinen, henkinen ja sosiaalinen tilanne, yksityiselämä, taloudellinen tilanne, elämänmuutokset ja muut ympäristön tapahtumat. Innasen (2014, 69–71) mukaan vaikuttavia tekijöitä ovat myös esimerkiksi työn määrä ja kuormittavuus ja yksittäisen työntekijän vaikutusmahdollisuudet työhönsä. Rauramo (2012, 10) esittää, että työ, työpaikka ja työyhteisö ovat keskeisiä tekijöitä ihmisen elämässä ja identiteetissä ja vaikuttavat voimakkaasti myös ihmisen yleiseen hyvinvointiin. Toisaalta yksityiselämä ja sen mahdolliset haasteet puolestaan vaikuttavat osaltaan työssä suoriutumiseen. Työhyvinvoinnin erottaminen muusta hyvinvoinnista saattaakin olla erityisen haastavaa, sillä näihin vaikuttavat samat tekijät. Sosiaali- ja terveysalalla työhyvinvointi heijastuu tutkimuksissa suoraan potilastyytyväisyyteen ja -turvallisuuteen (Halonen ym. 2025). Työhyvinvoinnin edistäminen tuloksellisesti vaatii jatkuvaa seurantaa ja arviointia sekä organisaatioon soveltuvat mittarit. Toimiva mittaristo palvelee niin yksittäisen organisaation kuin koko toimialankin tarpeita. (Rauramo 2012, 19–20.) Työterveyslaitos on tuottanut noin viiden vuoden ajan ajankohtaista ja relevanttia tietoa työhyvinvoinnin kehittymisestä Miten Suomi voi? -tutkimushankkeen avulla. Tuoreimpien tulosten mukaan suomalaisten työhyvinvointi on heikentynyt erityisesti johtajien ja nuorten aikuisten keskuudessa, eikä työhyvinvointi yleisestikään ottaen ole palannut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. (Suutala, Kaltiainen & Hakanen 2024.) Työssäkäynti on ihmiselle keskeinen osa elämää ja sen tulisi voida tuottaa tekijälleen hyvinvointia. Työ antaa turvan toimeentulon muodossa, mahdollisuuden tehdä kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita sekä parhaassa tapauksessa solmia ihmissuhteita. Työhyvinvoinnin johtamisen ja edistämisen tulisikin aina olla osana organisaation strategista johtamistyötä. (Halonen ym. 2025.) Kauhasen (2016, 87–89) mukaan työhyvinvointiin voi vaikuttaa yksilö-, organisaatio- sekä yhteiskunnan tasolla. Yksilötason vaikuttaminen on näistä merkittävä, mutta organisaatiotasolla esille nousevat muun muassa joustavuus, kannustava ilmapiiri sekä toimiva esihenkilötyö. Sosiaalinen työhyvinvointi Sosiaaliseen työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ovat muun muassa työpaikalla tapahtuva kanssakäyminen, vuorovaikutus, ryhmäytyminen ja yhteisöllisyys. Myös esimerkiksi kollegoiden lähestyttävyys sekä organisaation ja työyhteisön ilmapiiri ylipäätään vaikuttavat sosiaaliseen työhyvinvointiin. (Virolainen 2012, 24.) Hyppäsen (2013, 167–172) mukaan myös esihenkilöillä on merkittävä rooli sosiaalisen työhyvinvoinnin edistäjinä työyhteisöissä: esihenkilöillä tulisi olla hyvät vuorovaikutustaidot, aito kiinnostus työntekijöiden työtä kohtaan ja kannustava johtamisote. Manka ja Manka (2023, 110) jaottelevat työhyvinvointimallissaan työhyvinvointiin liittyvät tekijät kolmeen eri pääomaan: rakennepääomaan, sosiaaliseen pääomaan ja psykologiseen pääomaan (kuvio 1). Kuvio 1. Työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät (Manka & Manka 2023, 110) Mankan ja Mankan (2023, 110, 176) mukaan työyhteisön sosiaalinen pääoma muodostuu osallistavasta ja kannustavasta johtamisesta, avoimesta vuorovaikutuksesta sekä työyhteisötaidoista. Se syntyy yhteisöllisyydestä ja työyhteisön jäsenten välisestä vuorovaikutuksesta ja vahvistaa luottamusta, vastavuoroisuutta ja verkostoitumista yhteisössä sekä edistää koko organisaation tavoitteiden saavuttamista. Toisaalta työyhteisön sosiaaliset suhteet saattavat myös joissain tilanteissa kehittyä liiankin tiiviiksi, jolloin seurauksena voi olla esimerkiksi ns. kuppikuntaisuutta. Oksanen (2009, 68–70) esittää työyhteisön sosiaalisen pääoman jakaantuvan kahteen osa-alueeseen: horisontaaliseen eli työntekijöiden väliseen ja vertikaaliseen eli esihenkilön ja työntekijöiden väliseen pääomaan. Näin ollen hyvä sosiaalinen pääoma rakentuu sekä toimivasta työyhteisöstä että hyvästä johtamistyöstä. Sosiaalisen pääoman syntymiseen vaikuttavat vastavuoroisuus, sosiaaliset suhteet, verkostot ja osallistuminen sekä luottamus, yhteiset arvot ja normit. Useiden tutkimusten mukaan onnistuneella johtamistyöllä onkin merkittävä vaikutus sosiaalisen pääoman kertymiseen työyhteisössä. Esimerkiksi Suonsivun (2022, 156) mukaan nykyajan johtamistyössä korostuvat esihenkilöiden sosiaaliset taidot ja ihmisten johtamistaidot. Esihenkilöt omaksuvat työssään ns. valmentajan roolin, jossa he auttavat työntekijöitä saavuttamaan tavoitteensa vuorovaikutuksen ja vuoropuhelun keinoin, kannustaen ja tukien. Jokainen työyhteisön jäsen, niin esihenkilöistä kuin työntekijöistäkin, edistää osaltaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalisen pääoman kertymistä. Keskeisiä työyhteisötaitoja ovat esimerkiksi oman perustehtävän tekeminen aktiivisesti, kohteliaisuus, aktiivinen auttaminen, yhteistyö, palautteen antaminen, aktiivinen kehittämistyö ja positiivisen ilmapiirin edistäminen. (Manka & Manka 2023, 192–193.) Työilmapiiri Työilmapiiri on kokonaisuus, joka muodostuu johtamistyylistä, ilmapiiristä ja työyhteisöstä. Työilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä ovat yhteistyötavat, työyhteisön sisäiset toimintamallit sekä arvokäsitykset, toimintatavat ja uskomukset. Ilmapiiri ilmentää työyhteisön kulttuuria ja siinä on yhteys organisaation ja yksilön välillä. (Rauramo 2012, 107–108; Paasivaara & Nikkilä 2010, 138.) Järvisen (2020, 91) mukaan ilmapiirissä on kyse tunteesta, joka syntyy työn sujuvuudesta sekä toimivasta yhteistyöstä. Aro (2018, 39) toteaa Nakariin (2003) viitaten työilmapiirin määritelmän olevan yksilötason kokemus työympäristöstä. Työilmapiiri ei ole mitattava asia, vaan pikemminkin yhteisön käsitys sosiaalisesta työympäristöstä ja sen laadusta (Aro 2018, 39). Myönteinen ilmapiiri tukee tyytyväisyyden tunnetta (Salmimies & Ruutu 2013, 160). Paasivaaran ja Nikkilän (2010, 139) mukaan johtajilla on kehittämisvastuu, mutta jokainen yksilö vastaa omasta käytöksestään sekä toiminnastaan. Aro (2018, 50, 71) tuo myös esille johtamisen merkitystä työilmapiirin luomisessa. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on kuitenkin omalta osaltaan vastuu. Tätä vastuuta ei voi delegoida esihenkilöille. Virtanen ja Sinokki (2014, 213) korostavat yksilön vastuuta optimismin ylläpitämisessä haastavissa tilanteissa sekä tuen ja avun tarjoamisessa työyhteisössä. Järvinen (2020, 100) toteaa, että jokainen työyhteisön jäsen on osa toisten ilmapiiriä sekä esihenkilön roolia esimerkin näyttäjänä omalla käytöksellään. Paasivaaran ja Nikkilän (2010, 138) mukaan yksilötasolla oman käytöksen muuttaminen parempaan suuntaan edistää työilmapiiriä, vaikkei yksi henkilö voikaan sitä täysin muuttaa. Monikulttuurisuus työyhteisöissä Kulttuurilla voidaan tarkoittaa vuorovaikutuksessa olevien henkilöiden yhteistä tapaa elää. Samaa kulttuuria edustavat ihmiset tulkitsevat usein maailmaa samalla tavoin. Kulttuuri vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Kulttuuria voidaan analysoida uskomusten, arvojen, asenteiden, normien sekä käyttäytymissääntöjen perusteella. (Guirdham & Guirdham 2017, 17, 19.) Keisala (2012, 20) toteaa Phillipsiin & Boyacigilleriin (2003) viitaten, että kulttuuri on ihmismielen ohjelmointia kollektiiviseksi, jonka vuoksi tietty ihmisryhmä tulkitsee maailmaa opitulla tavalla. UNESCO (2006, 17) määrittelee monikulttuurisuuden kuvaavan yhteiskunnan kulttuurisesti monimuotoista luonnetta. Määritelmässä käsite ei viittaa ainoastaan etnisen tai kansallisen kulttuurin piirteisiin, vaan käsittää myös kielellisen, uskonnollisen ja sosioekonomisen moninaisuuden. Oman ja toisten kulttuurien ymmärtäminen voi edistää keskinäistä tutustumista ja ymmärrystä, tuoda esiin syrjiviksi koettuja käytäntöjä sekä auttaa huomioimaan erilaisia kulttuurisia tarpeita ja odotuksia (Hietapakka 2017, 251). Lahti (2014, luku 1) esittää työelämän monikulttuurisuuden ymmärrettävän yleensä liittyväksi esimerkiksi työntekijöiden kansalaisuuteen, etniseen ryhmään, uskontoon ja kieleen. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä ole ainoita tekijöitä, vaan puhutaankin laajemmin ihmisten monimuotoisuudesta työyhteisössä. Huhdan ja Myllyntauksen (2023, 30) mukaan monikulttuurisuus on yksi kolmestatoista monimuotoisuuden tekijästä. Jackson ja Van de Vijver (2018, 3) toteavat Olanrewajuun, Loromekeen ja Adekoyeen (2017) viitaten, että monikulttuurisuus on käyttäytymismalli, jonka tarkoitus on ratkaista kulttuurisen monimuotoisuuden haasteet arvostuksen ja hyväksynnän kautta. Julkinen sektori on Suomessa jo vuosien ajan ollut monikulttuurisen työelämän edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Esimerkiksi terveysasemilla ja vanhustenhoitoyksiköissä monikulttuurisuus on pitkään ollut arkipäivää, sekä henkilöstön että asiakkaiden keskuudessa. (Lahti 2014, luku 5.) Keisalan (2012, 182, 187) mukaan monikulttuurisen työyhteisön onnistuneessa vuorovaikutuksessa on opittava toisilta, jotta voidaan rakentaa tasa-arvoinen kolmas kulttuuri. Menestyksekäs kolmas kulttuuri ei rakennu yhden ryhmän määrittelemille periaatteille eikä heikomman sopeutumisen varaan. Tasa-arvoisessa kulttuurissa on tilaa oppimiselle sekä muiden näkemysten kunnioittamiselle. Lahden (2014, 55) mukaan monikulttuurisuus ja diversiteetti työyhteisöissä tuovat hyötyä niin yksilöille, organisaatioille kuin asiakaskunnallekin. Näkemysten monipuolisuuden vuoksi päätösten teko voi olla tällaisessa työyhteisössä parempaa. Lahden (2008, 22) mukaan parhaan hyödyn monikulttuurisesta työyhteisöstä saa taitavalla johtamisella. Ajanko (2016, 36) toteaa, että mikäli moninaisuutta ei johdeta, erilaisuus polarisoituu ja syntyy vastakkainasettelua. Piili (2006, 89) painottaa onnistuneen johtamisen monikulttuurisessa työyhteisössä perustuvan ihmisten arvostamiselle. Arvostus ja hyvä johtaminen edistävät toimivaa vuorovaikutusta ja tasa-arvoa. Johtamisen merkitys työyhteisöissä Henkilöstöön, itse työhön, työympäristöön ja organisaatioon liittyvillä tekijöillä ja kehittämistoimilla on hyvin suuri merkitys työhyvinvointiin. Näihin vaikutetaan esimerkiksi organisaation johtamisen, ennakointi- ja kehittämistyön, päätöksenteon ja toimintatapojen kautta. (Halonen ym. 2025.) Erityisesti onnistuneen johtamistyön voidaan katsoa olevan avainasemassa työhyvinvoinnin ja työyhteisön päivittäisen toiminnan onnistumisessa. Parhaimmillaan hyvä johtaminen on työntekijöitä palvelevaa toimintaa; kannustavaa ja tukevaa. (Rauramo 2012, 19–20.) Seeck (2021, luku 1) määrittelee johtajuuden toiminnaksi, jossa ihmisten työpanosta ja resursseja hankitaan, ohjataan ja hyödynnetään tehokkaasti asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Sydänmaanlakka (2019, 139) kuvaa johtamista vuorovaikutteisena prosessina, jossa johtaja vaikuttaa johdettaviin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti. Prosessi kattaa tavoitteiden asettamisen, suunnittelun, organisoinnin, vaikuttamisen, motivoinnin, valvonnan, ongelmien ratkaisun ja päätöksenteon. Johtamisessa tarkoituksena on perustehtävästä huolehtiminen sekä tavoitteiden saavuttaminen (Tarkkonen 2012, 8). Johtajan tehtävänä on ensisijaisesti luoda järjestystä, selkeyttää tavoitteita ja vaikuttaa työilmapiirin kehitykseen. Keskeisiä johtajan taitoja ovat vuorovaikutus, luottamuksen rakentaminen, motivoiminen, yksilöiden huomioiminen sekä avoimuus ja tunneäly. Johtajuus voidaan nähdä sosiaalisena vaikuttamisena, jossa johtajan auktoriteetti on merkittävässä roolissa. (Fredriksson & Saarivirta 2015, 12.) Kuuselan (2013, 83–84) mukaan esihenkilön tulisi johtaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys luo perustan sille, että työyhteisö toimii organisaation tavoitteiden mukaisesti. Kannustava ja osallistava esihenkilötyö lisää ja luo edellytykset työhyvinvoinnille. Onnistuneeseen johtamiseen kuuluu oikeudenmukaisuus, palautetaidot ja keskustelutaidot. (Kauhanen 2016, 92; Ranta 2021, 82.) Kuusela (2013, 87) tuo myös esille palautteen antamisen liittyvän onnistuneeseen johtamistyöhön. Rakentava palaute on arvostuksen ja luottamuksen osoitus henkilöstölle. Cameron (2012, 64) toteaa myös kritiikin minimoimisen ja positiivisen palautteen lisäämisen mahdollistavan viestinnän myönteiset vaikutukset. Positiivinen viestintä edistää positiivisia tunteita ja luo yhteyttä sekä parantaa suorituskykyä. Wood ja de Menezes (2011, 1590) toteavat Warriin (2007) viitaten, että osallistava johtaminen viestii henkilöstölle kunnioitusta ja työpanoksen arvostusta. Tiedon jakaminen ja ymmärrys organisaation tavoitteista lisäävät henkilöstön tyytyväisyyttä. Salmimies ja Ruutu (2013, 87–88) puolestaan toteavat valmentavan johtamisen vaativan luottamusta henkilöstöön ja tämän edellyttävän myötätuntoa, aktiivista vuorovaikutusta ja taitoa asettautua toisen asemaan. Menetelmällinen toteutus ja aineiston analyysi Monimenetelmällisen tapaustutkimuksen, kyselytutkimuksen, työpajan sekä laadullisen ja määrällisen aineiston analyysin periaatteita on kuvattu laajemmin artikkelikokoelman yhteisessä tietoperustassa. Monimenetelmällinen tapaustutkimus Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisenä tapaustutkimuksena. Monimenetelmällinen tapaustutkimus yhdistää laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä, tarjoten joustavuutta ja syvällistä ymmärrystä monimutkaisista ilmiöistä (Sormunen, Saaranen, Tossavainen & Turunen, 2013, 312; Erikson & Koistinen 2014, 9–10). Yinin (2018, 13–15) mukaan tämä menetelmä soveltuu erityisesti ajankohtaisten ilmiöiden tarkasteluun niiden luonnollisessa ympäristössä, kun tutkimus vastaa kysymyksiin ”miten” ja ”miksi”. Tämä tekee menetelmästä erinomaisen työkalun työhyvinvoinnin edistämisen tutkimukseen monikulttuurisessa työyhteisössä, jossa vuorovaikutuksen ja kulttuuristen tekijöiden rooli on keskeinen. Tapaustutkimus yhdistää sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen ominaisuuksia ja hyödyntää monipuolisesti tiedonkeruu- ja analyysimenetelmiä, mikä tekee siitä joustavan lähestymistavan. Keskeistä on tutkittavan tapauksen muodostama kokonaisuus. (Kananen 2013, 36; Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2009, 43.) Vilkan (2021, 102) mukaan tapaustutkimus syventää ymmärrystä tutkimuskysymyksistä ja antaa suuntaa lisätutkimuksille. Menetelmän tavoitteena on syventää ymmärrystä ilmiöistä, prosesseista ja merkityksistä tietyssä ajassa ja paikassa (Peltola 2007, 111). Åkerblad ja Seppänen-Järvelä (2024, 101) korostavat laadullisen ja määrällisen aineiston samanaikaista keruuta ja yhdistämistä kokonaiskuvan muodostamiseksi. Tämä tutkimus perustuu intensiiviseen tapaustutkimukseen, joka on yksi mahdollisista lähestymistavoista. Intensiivisessä tapaustutkimuksessa tarkastellaan syvällisesti yksittäistä tapausta sen omassa kontekstissa, huomioiden ympäristön sosiaaliset, kulttuuriset ja fyysiset ulottuvuudet. Sen tavoitteena on ymmärtää tapauksen sisäistä dynamiikkaa ja toimijoiden näkemyksiä. (Erikson & Koistinen 2014, 18–20.) Tapaustutkimuksen vahvuuksiin kuuluvat joustavuus ja aineiston huolellinen valinta. Toisaalta siihen liittyy myös haasteita, kuten epäselvät tutkimuskysymykset, puutteellinen analyysi ja heikko yhteys aiempiin tutkimuksiin. Näiden tekijöiden huomioiminen ja valintojen perusteleminen ovat tärkeitä tutkimuksen onnistumiselle. (Malmsten 2007, 57, 72; Erikson & Koistinen 2014, 47–48.) Kyselytutkimus Aineistonkeruun ensimmäinen vaihe toteutettiin kyselytutkimuksena (liite 2), jonka kohderyhmänä oli Länsimäen terveysaseman henkilöstö. Kysely lähetettiin 56 henkilölle marraskuussa 2024. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin Webropol-kysely- ja raportointiohjelmalla luotua sähköistä kyselylomaketta. Kysely toteutettiin anonyymisti eikä tunnistetietoja kerätty, jotta vastaajat saattoivat vastata ilman pelkoa henkilöllisyytensä paljastumisesta. Vastaajille kerrottiin saatteessa (liite 1) kyselyn tarkoituksesta, aineiston käytöstä ja anonymiteetin säilymisestä. Kyselyyn vastaaminen perustui täysin vapaaehtoisuuteen. Kysely toimitettiin henkilöstölle sähköisesti terveysaseman osastonhoitajien kautta, ja myöhemmin lähetettiin vielä erillinen muistutusviesti. Kyselyyn vastasi yhteensä kahdeksan henkilöä (n=8). Kyselylomake laadittiin tutkimuskysymyksiin perustuen ja kysymykset muotoiltiin siten, että ne sisälsivät tutkimuksen keskeiset teemat: työhyvinvoinnin, työilmapiirin, yhteistyön, johtamisen sekä monikulttuurisuuden vaikutukset työyhteisössä. Yhdessä kysymyksessä pyydettiin vastaajia arvioimaan työhyvinvointiaan numeerisella arvosanalla. Muissa suljetuissa kysymyksissä hyödynnettiin Likert-asteikkoa. Avoimien kysymysten avulla saatiin kerättyä vastaajien omia mielipiteitä, ideoita ja kokemuksia ja nämä toivat tutkimukseen paljon arvokasta laadullista aineistoa. Työpaja Ryhmiteltyämme kyselytutkimuksesta saatuja vastauksia ja aloitettuamme sisällönanalyysin huomasimme, että saadut vastaukset eivät täysin vastanneet kokoamaamme tietoperustaa. Ohjaajamme kanssa käydyn keskustelun lopputuloksena päätimme, että jotta pystyisimme vahvistamaan teoreettista viitekehystämme ja välttämään sitä, että joutuisimme kirjoittamaan tätä suurilta osin uudelleen, tarvitsisimme lisää laadullista materiaalia tutkimusta täydentämään. Tämän pohjalta pidimme aineistonkeruun toisena vaiheena tammikuussa 2025 Länsimäen terveysaseman viidelle (n=5) henkilöstön jäsenelle pienimuotoisen työpajan. Työpajan tavoitteena oli kerätä lisää laadullista materiaalia tutkimusta varten ja saada osallistujien näkemyksiä neljän avoimen kysymyksen avulla (liite 3). Työpajan suunnittelussa huomioitiin lyhyt varoitusaika ja terveysaseman kiireinen työtilanne. Mukaan otettiin vain vapaaehtoisesti ilmoittautuneita, ja työskentely pidettiin tiiviinä, lyhyenä ja tehokkaana. Työpajan alussa esittelimme sen tarkoituksen ja rakenteen. Kerroimme myös, että osallistujien vastaukset käsitellään anonyymisti, eikä mitään tunnistetietoja kerätä. Osallistujat jakaantuivat kahteen ryhmään, joissa he pohtivat kysymyksiä yhdessä ja kirjasivat vastauksensa ylös. Alustuksen jälkeen osallistuimme työpajaan ainoastaan tarkkailijoina varmistaaksemme, että tutkimuksen tekijöinä emme vaikuttaisi pienryhmien keskusteluihin ja aineiston syntyyn. Aineiston analyysi Määrällisen tutkimusaineiston käsittelyssä on kolme vaihetta: saatujen vastausten tarkistus, vastausaineiston muuntaminen muotoon, jossa sitä on mahdollista käsitellä numeraalisesti sekä muunnetun ja tallennetun aineiston tarkistus (Vilkka 2007, 105). Määrällinen aineisto koostettiin suoraan Webropol-ohjelman raportointitoiminnolla. Toiminto kertoi suoraan muun muassa kysymyksiin vastanneiden määrän ja listasi prosenttiosuudet eri väittämien vastauksissa. Tässä tutkimuksessa määrällisten vastausten analysointi on luonteeltaan kuvailevaa. Vilkan (2007, 161) mukaan määrällisessä tutkimuksessa aineistoa käsitelläänkin juuri kuvaillen, selittäen ja argumentoiden. Tutkimuksessa määrälliset ja laadulliset menetelmät on sekä tiedonkeruussa että analyysissä yhdistetty toisiaan täydentäen. Laadulliset ja määrälliset aineistot ja analyysit kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, vaikuttaen toisiinsa tutkimuksen kuluessa ja ollen näin jossain määrin toisistaan riippuvaisia (Åkerblad & Seppänen-Järvelä 2024, 120). Laadullisen aineiston analyysin tarkoituksena on tiivistää laajaa sisältökokonaisuutta pienempiin osiin. Tavoitteena analysoinnissa on hallita ja ymmärtää laajaa kokonaisuutta sekä jäsennellä aineisto järjestelmällisesti. (Vilkka 2021, 129.) Aineiston analyysissa hyödynsimme aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysiprosessissa ryhmittelimme teemat aihepiireittäin ja tyypittelimme aineistoa ja teemoitimme sen yhteneväisiä ominaisuuksia. Aineiston koodaus värikoodein havainnollisti sisältöä ja helpotti sen ymmärtämistä ja käsittelyä. Käytimme vastausten koostamisessa ja analysoinnissa apuna Excel-taulukkoa. Laadullisen aineiston analyysin etenemistapa noudatti Tuomen ja Sarajärven (2018, luku 4) kuvaamaa sisällönanalyysia. Aluksi pelkistimme aineiston pilkkomalla sen pienemiin osiin. Tämän jälkeen klusteroimme eli ryhmittelimme aineiston samankaltaisuuksien mukaan ja jaottelimme sen alaluokkiin. Näiden pohjalta muodostimme yläluokkia ja pääluokkia, minkä jälkeen siirryimme ryhmittelyyn ja aineiston käsitteellistämiseen eli abstrahointiin. Tässä vaiheessa poimimme olennaisen tiedon, jonka perusteella muodostimme teoreettisia käsitteitä. Käsitteellistäminen on prosessi, jossa rakennetaan käsitteitä apuna käyttäen tutkimuskohteen kuvaus (Tuomi & Sarajärvi 2018, luku 4). Erittelemällä aineiston sisällön kvantifioimme myös, kuinka usein samat asiat esiintyivät tutkimusaineistossa. Alasuutarin (2011, luku 2) mukaan laadullinen tutkimus koostuu siitä, että havainnot pelkistetään ja arvoitus ratkaistaan. Keskeiset tulokset Kyselytutkimuksen tulokset Työhyvinvointi Kyselyn tulokset osoittavat, että työhyvinvointi jakautuu epätasaisesti vastaajien keskuudessa (kuvio 2). Kolme vastaajaa arvioi työhyvinvointinsa arvosanalla 7, mikä viittaa kohtalaiseen tasapainoon työn vaatimusten ja työntekijän voimavarojen kanssa. Eräässä vastauksessa oli toiveikas ajatus työhyvinvoinnin paranemisesta ja kehittymisestä tulevaisuudessa. Kuvio 2. Kyselyyn vastanneiden arvio kokemastaan työhyvinvoinnista (n=7) Pienempi osuus vastaajista antoi joko selvästi matalamman tai korkeamman arvosanan. Työnhyvinvointi voi vaihdella vastaajien henkilökohtaisten kokemusten ja työolosuhteiden mukaan. Eräs vastaaja toi esiin, että luottamus työnantajaan on heikentynyt organisaatiomuutoksen myötä: Luottamus itse työnantajaan on kärsinyt suuresti hyvinvointialueille siirtyessä ja työhyvinvointiin ei panosteta työyhteisössä enää juurikaan. (V3) Tulokset korostavat tarvetta yksilöllisten erojen huomioimiseen ja työhyvinvoinnin tukemiseen organisaatiotasolla. Erityisesti uupumisen ja pitkien sairauslomien yhteys työhyvinvointiin nousi esiin vastauksissa. Tämä korostaa, kuinka tärkeää on puuttua työhyvinvointia heikentäviin tekijöihin ennen kuin ne johtavat vakaviin seurauksiin. Työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät Kyselyssä kartoitettiin työyhteisöön liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin. Vastaajat saivat valita useita vaihtoehtoja, ja tulosten perusteella työhyvinvointiin vaikuttavat merkittävimmin johtaminen, yhteistyö ja työyhteisön ilmapiiri (kuvio 3). Johtaminen nousi esiin kaikissa vastauksissa, kun taas seitsemän vastaajaa koki yhteistyön ja ilmapiirin tärkeiksi. Sosiaaliset suhteet koettiin myös tärkeiksi ja ne mainittiin kuudessa vastauksessa. Monimuotoisuus sai huomiota neljässä vastauksista, ja vain yksi vastaajista nosti esiin muita tekijöitä. Kuvio 3. Vastaajien kokemukset työhyvinvointitekijöistä (n=8) Johtaminen ja viestintä Johtaminen nousi kyselyn tuloksissa keskeisimmäksi työhyvinvointiin vaikuttavaksi tekijäksi. Vastaajista viisi koki työyhteisössä ilmenevän haasteita johtamisessa. Johtamiselta toivottiin johdonmukaisuutta sekä epäkohtiin puuttumista. Lisäksi esihenkilöiltä odotettiin tasapuolista ja reilua kohtelua myös viestinnässä. Kommunikaation koki haasteena kuusi vastaajista. Kaikki kommunikaatioon liittyvät haasteet eivät välttämättä tässä yhteydessä liity johtamiseen taikka esihenkilötyöhön. Joidenkin avointen kysymysten vastauksissa nousi kuitenkin esille esihenkilöihin liittyvät viestinnän haasteet. Hyvän johtamistavan koettiin myös olevan edellytys toimivalle yhteistyölle. Monet vastaajista arvioivat kommunikaatiossa ja johtamisessa olevan haasteita (kuvio 4). Kuvio 4. Vastaajien kokemukset työyhteisön kohtaamista haasteista (n=8) Johtamisen rooli yhteistyön vahvistamisessa nähtiin tärkeänä asiana. Eräästä vastauksesta ilmeni, että johtajan odotetaan olevan selkeä, ennakoitava sekä tasapuolinen. Lisäksi tärkeäksi koettiin olennaisiin asioihin keskittyminen. Sosiaalinen työhyvinvointi ja työilmapiiri Useissa vastauksissa haasteena nousi esiin työyhteisön jakautuminen pieniin porukoihin, minkä lisäksi mainittiin erikseen vielä yhteisön kahtia jakautuminen kokeneempien ja uudempien työntekijöiden välillä. Toisaalta työyhteisön vahvuutena nousi vastauksissa esille avulias ilmapiiri. Suurin osa vastaajista arvioikin yhteistyön melko toimivaksi tai jokseenkin toimivaksi (kuvio 5). Kuvio 5. Vastaajien kokemus työyhteisön yhteistyön sujuvuudesta (n=8) Kehittämisehdotuksina useissa vastauksissa esitettiin, että työyhteisössä tulisi olla enemmän aikaa yhdessä tekemiseen ja vapaaseen keskusteluun sekä järjestettyjä yhteisiä hetkiä ja tilaisuuksia, kuten kehittämispäiviä, pikkujouluja, työhyvinvointipäiviä ja yhteisiä ruokailuja. Lisäksi vastauksissa nousi esille tarve kehittää perustavanlaatuisia työyhteisötaitoja. Eräs vastaaja totesi seuraavaa: Jokainen voisi tahollaan miettiä, miten tapaa ja kohtelee työkaveria. (V4) Työpajan tulokset Työpajassa kysyttiin osallistujilta, miten monikulttuurisuus huomioidaan työhyvinvoinnin edistämisessä ja mitä tämän osa-alueen vahvistamiseksi voidaan tehdä. Vastauksissa nousivat esille käytännönläheiset asiat, liittyen ruokailuun, vaatetukseen ja työkieleen. Osallistujat toivat esille tarpeen huomioida eri kulttuuritaustojen ruokarajoitteet esimerkiksi työhyvinvointipäivien ruokatarjoilussa ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa. Myös vaatetukseen liittyvä sallivuus nostettiin esille, esimerkkinä mainittiin huivien hyväksyminen osana työpukeutumista. Toisaalta kuitenkin toiveena oli, että työyhteisössä puhuttaisiin työkielenä suomea. Eräässä vastauksessa tuotiin esille työmoraalin tason nostaminen ja siihen liittyen näkemys, että maahanmuuttajataustaisilla työntekijöillä on kevyempi työtahti. Työyhteisöviestinnän edistämiseen liittyvässä vastauksessa esille nousi Teams-kanavien määrän karsimisen tarpeellisuus. Toiveena oli, että Teamsia käytettäisiin ainoastaan kiireellisempiin asioihin ja sähköpostia kiireettömissä asioissa. Jatkuva viestiääni koettiin hermostuttavaksi ja tuovan tunteen tarkkailemisesta. Yhdessä vastauksessa mainittiin, että olisi hyvä kiinnittää huomiota sävyyn, jolla asia esitetään sekä välttämään ristiriitaista viestintää. Eräässä toisessa vastauksessa nousi esille, että viestinnän laatua ja priorisointia tulisi lisätä. Ylipäätään työpajassa esille nousi toive viestinnän täsmällisyydestä sekä viestintäkanavien rajoittamisesta. Työilmapiirin parantamiseen liittyvässä kysymyksessä kaksi vastausta nostivat esille peruskäytöstavat, kuten tervehtimisen ja kiittämisen ja mainitsivat näiden olevan tekoja, joilla työilmapiiriä voi parantaa. Samankaltaisia huomioita nousi esille myös kyselytutkimuksen vastauksissa. Eräässä vastauksessa tuli esille neuvomisen olevan parempi tapa kuin moittimisen. Yhdessä vastauksessa mainittiin työrauhan merkitys ja toiveena, että meneillään olevan työtehtävän saisi suorittaa ennen toiseen tehtävään siirtämistä. Esihenkilöiden ja henkilöstön välillä olevan molemminpuolisen joustamisen todettiin myös olevan työilmapiiriä parantava tekijä. Vastauksissa tuli esille pienten, jokapäiväisten ja yhteistyötä edistävien tekojen merkitys, kuten työhuoneen siistiksi jättämisen työpäivän jälkeen. Työpajassa pyydettiin lisäksi osallistujia nimeämään konkreettisia tekoja esihenkilöiltä, jotka tukevat työhyvinvointia. Tästä teemasta nousi esiin useita keskeisiä asioita, kuten että työntekijät arvostavat tasa-arvoista ja johdonmukaista johtamista. Vastaajat mainitsivat myös esihenkilön aidon kiinnostuksen työntekijän hyvinvointia kohtaan ja kuuntelemisen, mikä kuvaa johtamisen vuorovaikutuksellista luonnetta. Nämäkin vastaukset ovat hyvin linjassa kyselytutkimuksen tulosten kanssa. Työpajaan osallistuneet vastaajat toivoivat myös, että heidän onnistumisiaan arvostettaisiin konkreettisesti, kuten palkitsemisella. Lisäksi kävi ilmi, että työntekijät toivovat esihenkilöiden luottavan enemmän heidän itseohjautuvuuteensa. Johtopäätökset ja pohdinta Tutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa Länsimäen terveysaseman henkilöstön ajankohtaisesta tilanteesta ja näkemyksistä työhyvinvoinnistaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin kahta keskeistä kysymystä: Mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstön hyvinvointiin? ja Miten monikulttuurisen työyhteisön yhteistyötä voidaan vahvistaa? Vaikka kyselytutkimukseen ja työpajaan osallistui koko terveysaseman henkilöstömäärään nähden suhteellisen vähän henkilöitä, saatiin vastaajilta silti sekä tietoa työhyvinvointiin vaikuttavista ja sitä edistävistä tekijöistä (kuvio 6), että ehdotuksia yhteistyön vahvistamiseksi työyhteisössä. Vastaukset olivat keskenään melko yhdenmukaisia, ja huomionarvoisimpana käytännön kehittämistoimenpide-ehdotuksena nousi erilaisten yhteisten tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen henkilöstölle. Kuvio 6. Työhyvinvointia edistävät tekijät Länsimäen terveysasemalla Selkeä viestintä ja hyvä johtaminen työhyvinvoinnin tukena Johtaminen koettiin tutkimuksessa tärkeimmäksi työhyvinvointiin vaikuttavaksi tekijäksi, ja erityisesti esihenkilöiden vuorovaikutustaitojen merkitys nousi esiin. Vastaajien näkemyksen mukaan hyvä johtaminen edellyttää luottamuksen rakentamista, työntekijöiden huomioimista sekä selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Myös Pentikäinen (2009, 55) tähdentää johtamisen perusasioiden kuten johdonmukaisuuden, suoraviivaisuuden sekä luottamuksen tärkeyttä johtamistyössä. Tutkimuksessa nousivat esiin myös esihenkilön aito kiinnostus työntekijöiden hyvinvointia kohtaan ja palkitsemiskulttuurin merkitys. Lisäksi itseohjautuvuuden tukeminen koettiin tärkeäksi. Itseohjautuvuus lisääkin tutkitusti työn imua, työhyvinvointia ja vähentää stressiä (Martela, Hakanen, Hoang & Vuori 2021, 19–20). Työntekijöiden autonomian tukeminen vahvistaa heidän työtyytyväisyyttään, osaamistaan ja sitoutumistaan sekä edistää koko organisaation menestystä (Deci, Olafsen & Ryan 2017, 20). Toimiva viestintä on hyvin keskeinen osa työhyvinvointia, sillä se ehkäisee väärinymmärryksiä ja vahvistaa luottamusta työyhteisössä (Tamminen & Solin 2014). Tutkimuksen tuloksissa korostuikin esihenkilöiden viestinnän selkeyden ja tasapuolisuuden merkitys. Myös viestintäkanavien selkeyttämistä ja Teamsin käytön karsimista toivottiin. Hyvä viestintä ei ole pelkkää mekaanista tiedonvälitystä, vaan se myös vahvistaa työntekijöiden kokemusta arvostuksesta ja työn merkityksellisyydestä. Esihenkilöiden johdonmukainen ja selkeä viestintä tukee johdon uskottavuutta ja vähentää virhetulkintoja. (Aro 2018, 68.) Sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisyyden merkitys Henkilöstön toiveet yhteisestä tekemisestä ja tilaisuuksista nousivat tutkimuksessa vahvasti esille, mikä korostaa työyhteisön sosiaalisen pääoman merkitystä. Tämä pääoma syntyy työyhteisön jäsenten välisestä avoimesta vuorovaikutuksesta, työyhteisötaidoista ja yhteisöllisyydestä. Se vahvistaa luottamusta, vastavuoroisuutta ja verkostoitumista työyhteisössä sekä edistää lopulta koko organisaation tavoitteiden saavuttamista. (Manka & Manka 2023, 110, 176.) Virolainen (2012, 24) toteaa, että sosiaalisen työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää tutustua työkavereihin myös yksilöinä ja henkilökohtaisemmalla tasolla; tämä voi vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta. Tärkeänä osana sosiaalista työhyvinvointia ja työilmapiiriä tutkimuksessa nousi esille perustavanlaatuiset työyhteisötaidot ja muiden huomioon ottaminen erilaisin päivittäisin teoin. Mankan ja Mankan (2023, 192–193) mukaan keskeisiä työyhteisötaitoja ovatkin esimerkiksi kohteliaisuus, aktiivinen auttaminen ja positiivisen ilmapiirin edistäminen. Myös Paasivaaran ja Nikkilän (2010, 138) mukaan yksilön hyvä käyttäytyminen on työilmapiiriä edistävä tekijä. Eräässä työpajan vastauksessa esitettiin, että ilmapiirin tulisi työyhteisössä olla sellainen, että asioita uskalletaan ”nostaa pöydälle”. Tämä liittyy psykologisen turvallisuuden käsitteeseen, joka on organisaatioissa keskeinen tekijä työntekijöiden osaamisen kehittymiselle ja kukoistukselle. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä vuorovaikutus on avointa: erilaisia ideoita, ajatuksia, mielipiteitä ja ongelmia tuodaan yhteisössä vapaasti esille. (Edmondson 2019, 14, 106.) Työyhteisön jakautuminen pieniin ryhmiin voi haastaa yhteisöllisyyden ja yhteistyön sujuvuuden. Manka ja Manka (2023, 176) huomauttavat, että liian tiiviit sosiaaliset suhteet saattavat synnyttää erillisiä ryhmittymiä, mikä voi vaikeuttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista. On tärkeää luoda ja vahvistaa yhteisiä arvoja, jotka yhdistävät koko työyhteisöä. Monimuotoisuuden huomioiminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen Huomionarvoista on, että kyselytutkimuksessa, jossa toimeksiantajan toiveesta ei erikseen kysytty monikulttuurisuudesta, tämä ei noussut vastauksissa esille. Toimeksiantajan kanssa käydyistä keskusteluista ilmenikin, että monikulttuurisuus on ollut työyhteisössä arkipäivää jo useiden vuosien ajan, minkä vuoksi sitä ei koeta mitenkään erityisenä. Työpajassa, jossa yksi kysymys käsitteli monikulttuurisuutta, ilmeni tarve huomioida eri kulttuuritaustat paremmin työyhteisössä, jotta kaikki työntekijät kokisivat itsensä tervetulleiksi ja arvostetuiksi. Inklusiivinen organisaatiokulttuuri perustuu tietoiseen erilaisuuden arvostamiseen (Huerta ym. 2017, 1). Samalla kuitenkin korostettiin suomen kielen osaamisen merkitystä työtehtävistä suoriutumisessa ja sujuvassa kommunikaatiossa. Keisala, Koskela ja Hammar (2017, 107) toteavat, että suomen kielen taito on keskeinen edellytys työntekijöiden suoriutumiselle työtehtävistään. Kielitaidon puute voi hidastaa työntekijöiden integroitumista ja vaikeuttaa yhteistyötä (Vartiainen, Alenius, Pitkänen & Koskela 2017, 154). Yhdenvertaisuuden toteutuminen nousi keskeiseksi teemaksi, erityisesti työtehtävien jakautumisen ja työtahdin osalta. Kaikille työntekijöille asetettujen yhtenäisten käytäntöjen ja sääntöjen noudattaminen vahvistaa työyhteisön hyvinvointia ja motivaatiota. Epätasa-arvoinen kohtelu voi heikentää ilmapiiriä ja työntekijöiden sitoutumista. (Virolainen 2012, 39.) Ihannetilanteessa monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus tukevat toisiaan kaikissa johtamisen vaiheissa, ja päätöksenteko perustuu työntekijöiden osaamiseen ja kykyihin. Monimuotoisuuden edistäminen ei tarkoita vaatimustason laskemista, vaan tavoitteena on rakentaa oikeudenmukainen ja hyvinvoiva työyhteisö, jossa moninaisuus nähdään vahvuutena. (Compoint 2017, 4–6.) Kehittämisehdotukset Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työyhteisössä on koettu tarvetta yhteisille tilaisuuksille ja kokoontumisille. Sekä viralliset että epäviralliset tapaamiset nähdään tärkeinä sosiaalisten suhteiden vahvistamisessa ja yhteistyön edistämisessä. Ensimmäinen kehittämisehdotus, joka nousee selkeästi esiin tutkimusaineistosta, on juuri tällaisten yhteisten tilaisuuksien järjestäminen säännöllisesti. Tapahtumat voisivat olla esimerkiksi kehittämispäiviä, työpajoja, kahvitilaisuuksia, virkistyspäiviä tai vapaamuotoisempia kokoontumisia, kuten yhteisiä lounaita ja pikkujouluja. Tavoitteena olisi mahdollistaa mahdollisimman monen työyhteisön jäsenen osallistuminen. Näissä tilaisuuksissa voidaan paitsi kehittää työyhteisön toimintaa ja nostaa esiin tärkeitä teemoja, myös rohkaista henkilöstöä osallistumaan aktiivisesti keskusteluun ja toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi pienryhmätyöskentely voi tarjota konkreettisen tavan osallistamiseen. Kun henkilöstö pääsee itse vaikuttamaan arjen toimintaan ja ideoimaan parannuksia, vahvistuu samalla sitoutuminen organisaation yhteisiin tavoitteisiin ja keskinäinen arvostus kasvaa (Viitala 2021, luku 2.6). Yhteiset tapahtumat toimivat myös keinona ehkäistä kuppikuntaisuutta, joka nousi esiin useissa vastauksissa. Pieniin porukoihin jakautumisen ehkäisy olikin yksi keskeinen syy tämän opinnäytetyön tekemiselle. Toisena konkreettisena kehittämisehdotuksena tutkimuksesta nousee työyhteisösääntöjen laatiminen tai aiemmin laadittujen sääntöjen päivittäminen. Sääntöjen tulisi olla selkeitä ja konkreettisia (Mannermaa 2024, 89), ja niiden pohjaksi ehdotetaan käytettäväksi Mannermaan Työntekijätaidot -käsikirjaa, jossa käsitellään muun muassa työyhteisötaitoja ja sääntöjen laatimista. Näin pelkkien yleisten pelisääntöjen sijaan painopiste siirtyisi työntekijätaitoihin, vuorovaikutukseen ja käyttäytymiseen työyhteisössä. Tämä näkökulma voisi tuoda syvyyttä ja tarkennuksia nykytilanteeseen, jossa työyhteisössä on jo olemassa pelisäännöt. Yhteisten pelisääntöjen laatiminen ja tarkentaminen työyhteisössä on arvokas prosessi, sillä se tekee odotuksista näkyviä ja tarjoaa samalla mahdollisuuden tarkastella nykyisten toimintatapojen toimivuutta. Kun säännöt rakennetaan yhdessä, ne lisäävät sitoutumista ja kannustavat henkilöstöä toimimaan yhteisten tavoitteiden ja ryhmän edun mukaisesti. Samalla voidaan selkeyttää henkilöstön perustehtäviä ja päämääriä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että pelisäännöt heijastavat aina laatimishetken mukaista tilannetta. Tämän vuoksi niitä tulisi tarkastella ja päivittää säännöllisesti, jotta ne pysyvät ajan tasalla ja tukevat työyhteisön jatkuvaa kehitystä. (Terävä & Mäkelä-Pusa 2011, 20–21.) Kolmanneksi kehittämisehdotukseksi nousee ajatus jatkaa ja kehittää edelleen kehityskeskusteluja ja hoitajakokouksia. Kehityskeskustelut tarjoavat esihenkilöille ja työntekijöille mahdollisuuden pysähtyä arvioimaan nykytilannetta, tunnistaa työntekijän innostuksen lähteitä ja suunnitella tulevaa kehitystä. Ne eivät korvaa arjen kuulumisten vaihtoa, vaan täydentävät sitä syvemmällä keskustelulla työhyvinvoinnista, työkuormituksesta ja työntekijän jaksamisesta. Onnistunut kehityskeskustelu edellyttää molempien osapuolten valmistautumista ja aktiivista vuorovaikutusta, jossa työntekijän ääni kuuluu vahvasti. (Clottes Heikkilä 2022.) Avoin dialogi esimiehen ja henkilöstön välillä auttaa ylläpitämään hyvää ilmapiiriä ja rakentavaa yhteistyötä koko työyhteisössä (Joki 2024, 165–167). Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus Tutkimuksen eettisyyttä ja luotettavuutta käsitellään tarkemmin artikkelikokoelman yhteisessä tietoperustassa. Eettisyys on olennainen osa tutkimuksen luotettavuutta. Tuomi ja Sarajärvi (2009, 127, 129) korostavat, että eettisyys on jatkuva prosessi suunnittelusta raportointiin ja rakentuu monista pienistä ratkaisuista tutkimuksen eri vaiheissa. Tämä opinnäytetyö on toteutettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2023) hyvää tieteellistä käytäntöä ja tutkimuseettisiä ohjeita noudattaen, painottaen rehellisyyttä, huolellisuutta ja läpinäkyvyyttä. Tutkimuksen keskeisenä periaatteena on osallistujien oikeuksien kunnioittaminen. Kuula (2011, 24–25) painottaa tutkittavien suojaa ja tiedon eettistä soveltamista, mikä on erityisen tärkeää ihmisten kokemuksiin perustuvassa tutkimuksessa. Tutkimukseen osallistujille annettiin saatekirjeessä selkeää tietoa tutkimuksen tarkoituksesta, heidän oikeuksistaan sekä vapaaehtoisuudesta. Tutkimuksen eettisyyttä vahvisti se, että tutkimuksessa voitiin hyödyntää Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kevyempää tutkimusilmoituskäytäntöä, mikä oli mahdollista, koska henkilötietoja ei kerätty eikä tutkimus kohdistunut asiakkaisiin eikä potilaisiin. Tutkimuksen eettisyyttä tukee riippumattomuus, joka varmistettiin siten, ettei tutkijoilla ollut sidoksia tutkimusorganisaatioon. Tiedonkeruumenetelmät on valittu niin, että ne turvaavat vastaajien anonymiteetin ja avoimuuden. Tässä tutkimuksessa sähköisellä kyselylomakkeella ja työpajassa ei kerätty henkilötietoja tai muita tunnistettavia tietoja. Kyselylomake arvioitiin toimeksiantajan edustajien toimesta, mutta niiden testaamattomuus ulkopuolisilla vastaajilla saattoi vaikuttaa kysymysten tulkintaan. Luotettavuuden varmistamiseksi tutkimuksessa hyödynnettiin monipuolista aineistoa, kuten tieteellisiä lähteitä sekä kyselyn ja työpajan tuottamaa empiiristä aineistoa. Sormunen ym. (2013, 318) ja Kananen (2013, 116) korostavat, että monipuolinen aineisto ja tieteellisten lähteiden käyttö vahvistavat tutkimuksen luotettavuutta ja uskottavuutta. Vilkka (2021, 199) muistuttaa, että eettisyyteen kuuluu myös lähdekritiikki, jonka avulla varmistetaan aineiston luotettavuus ja oikeellisuus. Tutkimustulokset eivät olleet toimeksiantajan näkemyksistä poikkeavia tai ristiriitaisia, vaan hyvin linjassa niiden kanssa. Tämä yhtenäisyys lisää tulosten uskottavuutta ja viittaa siihen, että tutkimus vastasi asetettuihin tavoitteisiin. Vilkka (2021, 185–186) tuo esille, että tutkijan taidot ja näkökulmat voivat vaikuttaa aineiston tulkintaan. Tutkimuksessa pyrittiin varmistamaan, että tulokset perustuvat sekä aineistoon että objektiivisuuteen useamman havainnoitsijan avulla. Kananen (2013, 118) toteaa, että tutkimuksen luotettavuus rakentuu jo suunnitteluvaiheessa, joten panostimme huolellisesti menetelmien valintaan ja perusteluihin. Tutkimusprosessin dokumentointi on toteutettu huolellisesti, jotta valitut menetelmät ja ratkaisut ovat jäljitettävissä. Rehellinen ja tarkka arviointi antaa lukijalle selkeän käsityksen tutkimusprosessista. Tutkimus täyttää hyvän tieteellisen käytännön vaatimukset ja tukee sen tulosten luotettavuutta. Yhteen organisaatioon rajatun opinnäytetyön tulokset ovat kuitenkin vahvasti aikaan ja paikkaan sidottuja, minkä vuoksi niiden yleistettävyys on hyvin rajallista (Puusa & Julkunen 2020, 190). Jatkotutkimusaiheet Opinnäytetyön aihe on erittäin ajankohtainen, sillä etenkin sosiaali- ja terveysalalla työtä tehdään nyt ja tulevaisuudessa yhä useammin kulttuurisesti moninaisissa ja monikielisissä työyhteisöissä. Monimuotoisen työyhteisön toimivuus nousee yhä keskeisempään rooliin sekä työntekijöiden hyvinvoinnin että työyhteisön tuloksellisuuden kannalta. Väestön kulttuurinen ja etninen monimuotoistuminen onkin tulevina vuosikymmeninä huomioitava työelämässä entistä paremmin. (Bergholm ym. 2020, 62.) Jatkotutkimuksissa voitaisiin keskittyä tutkimaan, mitkä johtamismallit ja käytännöt sosiaali- ja terveysalalla tukevat parhaiten monimuotoisia työyhteisöjä. Lisäksi voitaisiin tarkastella työyhteisön vuorovaikutuksen ja psykologisen turvallisuuden merkitystä työhyvinvoinnille eri kulttuureista tulevien työntekijöiden näkökulmasta. Hyvinvointialueille voitaisiin kehittää käytännön suosituksia ja toimintamalleja, jotka tukevat monimuotoisia työyhteisöjä entistä paremmin. LÄHTEET Ajanko, S. 2016. Moninaisuuden johtaminen. Ytimessä johtajan itsetuntemus. Helsinki: Suomen Liikekirjat. Alasuutari, P. 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Tampere: Vastapaino. Aro, A. 2018.Työilmapiiri kuntoon. Helsinki: Alma Talent. Bergholm, B., Lantto, E., Leino-Arjas, P., Ruokolainen, M., Tarvainen, K. & Varje, P. 2020. Ikääntyvä ja monimuotoistuva työväestö. Teoksessa L. Kokkinen (toim.) Hyvinvointia työstä 2030-luvulla: Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitoksen raportti, 53–74. Viitattu 14.3.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-261-943-3. Cameron, K. 2012. Positive leadership. Strategies for extraordinary performance. 2., edition. San Francisco: BK Business Book. Clottes Heikkilä, H. 2022. Kehityskeskustelu auttaa tunnistamaan, mikä saa työntekijän syttymään työssä. Työterveyslaitos 8.11.2022. Viitattu 14.3.2025 https://www.ttl.fi/tyopiste/kehityskeskustelu-auttaa-tunnistamaan-mika-saa-tyontekijan-syttymaan-tyossa. Compoint, T. 2017. Succeed as an inclusive leader: Winning leadership habits in a diverse world. [Kustannuspaikka tuntematon]: Déclic International. Deci, E.L., Olafsen, A.H. & Ryan, R.M. 2017. Self-determination theory on work organizations: The state of a science. Annual review of organizational psychology and organizational behavior, Volume 4, April 2017, 19-43. Viitattu 3.2.2025 https://doi.org/10.1146/annurev-orgpsych-032516-113108. Edmondson, A. C. 2019. The fearless organization: creating psychological safety in the workplace for learning, innovation, and growth. New Jersey: Wiley & Sons. Eriksson, P. & Koistinen, K. 2014. Monenlainen tapaustutkimus. Kuluttuja tutkimuskeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 2014:11. Viitattu 10.6.2024 https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/fecd7913-7363-4d9f-9e2e-2d9f3e597230/content. Fredriksson, M. & Saarivirta, T. 2015. Johtaminen eilen ja tänään. Johtamisen rooli oppimisen mahdollistajana. Ammattikasvatuksen aikakausikirja, 17(1), 7–20. Viitattu 15.9.2024 https://journal.fi/akakk/article/view/90152/49325. Guirdham, M. & Guirdham, O. 2017. Communicating Across Cultures as Work. Palgrave: Bloomsbury Publishing Plc. Halonen, M., Kauppi, M., Mäkelä, L., Sipponen, J. & Laitinen, J. 2025. Työhyvinvoinnin tiedolla johtaminen sote-alalla. Työterveyslaitos. Viitattu 26.1.2025 https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/tyohyvinvoinnin-tiedolla-johtaminen-sote-alalla. Hietapakka, L. 2017. Miten torjua eriarvoisuutta monikulttuurisissa terveydenhuollon työyhteisöissä? Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti, Vol 54 Nro 3 (2017), 251–254. https://doi.org/10.23990/sa.65569. Huerta C.G., Emami, A., Glazer, G., Martin-Holland, J., Lewis, J., Relf, J., Yearwood, E.L. & Zhan, L. 2017. Diversity, equity, and inclusion in academic nursing. American Association of Collages of Nursing. Viitattu 29.1.2024 https://www.aacnnursing.org/news-data/position-statements-white-papers/diversity-equity-and-inclusion-in-academic-nursing. Huhta, M. & Myllyntaus, V. 2023. Monimuotoisuus työelämässä. Helsinki: Alma Talent. Hyppänen, R. 2013. Esimiesosaaminen, liiketoiminnan menestystekijä. Helsinki: Edita. Innanen, H. 2014. Occupational Well-being: The Role of Areas of Worklife and Achievement and Social Strategies. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. Viitattu 22.5.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5871-8. Jackson, L.T.B. & van de Vijver, F.J.R. 2018. Multiculturalism in the workplace. Model and test. SA Journal of Human Resource Management, Vol 16 (2018). Viitattu 6.9.2024 https://doi.org/10.4102/sajhrm.v16i0.908. Joki, M. 2024. Henkilöstöasiantuntijan käsikirja. 8., uudistettu painos. Helsinki: Kauppakamari. Järvinen, P. 2020. Miten johtaa ihmistä. 102 ohjetta esimiehelle. Helsinki: Alma Talent. Kallio, K.E. 2023. Moderni johtaja. Työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseen. Helsinki: Kauppakamari. Kananen, J. 2013. Case-tutkimus opinnäytetyössä. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kauhanen, J. 2016. Työhyvinvointi organisaation menestystekijänä. Kehittämisohjelman laatiminen. Helsinki: Kauppakamari. Keisala, K. 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampere: Yliopistopaino. Keisala, K., Koskela, M. & Hammar, S. 2017. Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen kehittäminen Karhulan sairaalassa. Teoksessa P. Pitkänen, K. Keisala & V. Niiranen (toim.) Kulttuurien välinen työ sosiaali- ja terveydenhuollon työyhteisöissä. Viitattu 29.1.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0610-6. Kontio, M. 2010. Moniammatillinen yhteistyö. Oulu: TUKEVA-hanke. Kuula, A. 2011. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. 2., uudistettu painos. Tampere: Vastapaino. Kuusela, S. 2013. Esimiehen vuorovaikutustaidot. Helsinki: Sanoma Pro. Lahti, L. 2008. Monikulttuurinen johtaminen. Helsinki: Alma Talent. Lahti, L. 2014. Monikulttuurinen työelämä: hyväksi ihmiselle, hyväksi bisnekselle. Helsinki: Alma Talent. Malmsten, A. 2007. Rajaaminen. Teoksessa M. Laine, J. Ramberg & P. Jokinen (toim.) Tapaustutkimuksen taito. 3. painos. Helsinki: Gaudeamus, 57–73. Manka, M. & Manka, M. 2023. Työhyvinvointi. 3., uudistettu painos. Helsinki: Alma Talent. Mannermaa, K. 2024. Työntekijätaidot. Käsikirja. Helsinki: Alma Talent. Martela, F., Hakanen, J., Hoang, N. & Vuori, J. 2021. Itseohjautuvuus ja työn imu Suomessa – Onko itseohjautuvuus työhyvinvoinnin vai -pahoinvoinnin lähde? Aalto University, School of science, Department of industrial engineering and management. Aalto University publication series business+economy 3/2021. Helsinki: Unigrafia. Viitattu 3.2.2025 https://aaltodoc.aalto.fi/server/api/core/bitstreams/f8b6416e-c95d-49d8-afa8-7614f9b2c013/content. Oksanen, T. 2009. Workplace Social Capital and Employee Health. Väitöskirja, Turun yliopisto. Viitattu 20.6.2024 https://www.researchgate.net/publication/265356075_WORKPLACE_SOCIAL_CAPITAL_AND_EMPLOYEE_HEALTH. Paasivaara, L.& Nikkilä, J. 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia. Helsinki: Kirjapaja. Peltola, T. 2007. Empirian ja teorian vuoropuhelu. Teoksessa M. Laine, J. Ramberg & P. Jokinen (toim.) Tapaustutkimuksen taito. 3. painos. Helsinki: Gaudeamus, 111–129. Pentikäinen, M. 2009. Ensi askeleet esimiehenä. Helsinki: Talentum. Piili, M. 2006. Esimiestyön avaimet. Ihmisen kohtaaminen ja ohjaaminen. Jyväskylä: Gummerus. Puusa, A. & Julkunen, S. 2020. Luotettavuuden arviointi laadullisessa tutkimuksessa. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 103–117. Ranta, R. 2021. Kehittämisen käytännöt. Vantaa: Luovion. Rauramo, P. 2012. Työhyvinvoinnin portaat -viisi vaikuttavaa askelta. 2., uudistettu painos. Porvoo: Bookwell. Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2009. Menetelmäopetuksen tietovaranto KvaliMOTV. Kvalitatiivisten menetelmien verkko-oppikirja. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 2009, Tampereen Yliopisto. Viitattu 17.6.2024 https://www.fsd.tuni.fi/fi/tietoarkisto/julkaisut/kvalimotv.pdf. Salmimies, R. & Ruutu, S. 2013. Ratkaisuja esimiestyön haasteisiin. Helsinki: Sanoma Pro. Seeck, H. 2021. Johtamisopit Suomessa. Taylorismista innovaatioteorioihin. 6.painos. Helsinki: Gaudeamus. Sormunen, M., Saaranen, T., Tossavainen, K. & Turunen, H. 2013. Monimenetelmätutkimus terveystieteissä. Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti, Vol 50 Nro 4 (2013), 312–321. Viitattu 9.6.2024 https://journal.fi/sla/article/view/41281/10526. Suomen Sairaanhoitajat 2025. Tilastotietoa sairaanhoitajista. Viitattu 3.2.2025 https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaaminen/tilastoja-sairaanhoitajista-2/. Suonsivu, K. 2022. Työhyvinvointi osana henkilöstöjohtamista. 4., painos. Tallinna: United Press. Suutala, S., Kaltiainen, J. & Hakanen, J. 2024. Miten Suomi voi? -tutkimus: Työhyvinvoinnin kehittyminen loppuvuoden 2019 ja kesän 2024 välillä. Työterveyslaitos. Viitattu 3.2.2025 https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/miten-suomi-voi. Sydänmaanlakka, P. 2019. Globaali johtaminen. Miten hallita maailmaa älykkäästi. Helsinki: Alma Talent. Tarkkonen, J. 2012. Työhyvinvointi johtamistehtävänä. Periaatteet, rakenteet ja käytännöt. EU: UNIpress. Terävä, K. & Mäkelä-Pusa, P. 2011. Esimies työhyvinvointia rakentamassa. Tampere: Tammerprint Oy. Tamminen, N. & Solin, P. 2014. Mielenterveyden edistäminen työpaikalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 23.5.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-118-1. Tilastokeskus 2024. Tilastokeskuksen maksuttomat tilastotietokannat. Viitattu 29.1.2025 https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Maahanmuuttajat_ja_kotoutuminen/Maahanmuuttajat_ja_kotoutuminen__Maahanmuuttajat_ja_kotoutuminen/maakoto_pxt_11vu.px/. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: Tammi. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2023. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa 2023. Viitattu 9.2.2025 https://tenk.fi/sites/default/files/2023-03/HTK-ohje_2023.pdf. Työhyvinvointitutkimus Suomessa ja sen painoalueet terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2005:25. Viitattu 22.5.2024 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504224056. UNESCO 2006. Guidelines on Intercultural Education. Paris: UNESCO. Viitattu 4.9.2024 https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000147878. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2022. Vantaan ja Keravan hyvinvointialuestrategia: Aluevaltuusto 22.11.2022. Tarkistettu aluevaltuusto 28.10.2024. Viitattu 18.1.2025 https://vakehyva.fi/sites/default/files/document/Vantaan%20ja%20Keravan%20hyvinvointialueen%20strategia_0.pdf. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2025. Strategia: Hyvä, parempi, paras – strategia ohjaa kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Viitattu 18.1.2025 https://vakehyva.fi/fi/paatoksenteko-ja-organisaatio/strategia. Vartiainen, P., Alenius, P., Pitkänen, P. & Koskela M. 2017. Ulkomailta muuttaneiden hoitajien integraatio ja oppimisen polut sosiaali- ja terveyshuollon työyhteisöissä. Työelämän tutkimus, Vol 15 Nro 2 (2017), 148–162. Viitattu 29.1.2025 https://journal.fi/tyoelamantutkimus/issue/view/5825. Viitala, R. 2021. Henkilöstöjohtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita. Vilkka, H. 2007. Tutki ja mittaa: Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Tammi. Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Virolainen, H. 2012. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi. Helsinki: Books on Demand. Virtanen, P. & Sinokki, M. 2014. Hyvinvointia työstä. Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt. Helsinki: Tietosanomat. Wood, S. & de Menezes, L.M. 2011. High involvement management, high-performance work systems and well-being. The International Journal of Human Resource Management, Vol 22 Nro 7 (2011), 1586-1610. Viitattu 18.1.2024 https://doi.org/10.1080/09585192.2011.561967. Yin, R. K. 2018. Case study research and application: design and methods. 6. edition. Los Angeles: SAGE Publications, Inc. Åkerblad, L. & Seppänen-Järvelä, R. 2024. Monimenetelmällinen tutkimus: Opas suunnitteluun ja toteutukseen. Helsinki: Gaudeamus. LIITTEET Liite 1. SaatekirjeLiite 2. KyselylomakeLiite 3. Työpajan kysymykset Vieraskielisten osallisuus MLL:N toiminnassa – kokemuksia osallisuudesta Keravan ja Koivukylän toimipisteiltä Yasmine Owusu, Asko Piikki ja Johanna Piiroinen The Mannerheim League for Child Welfare Foreign speakers’ inclusion in MLL activities – Experiences from Kerava and Koivukylä The commissioner of this study, the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) Uusimaa district, promotes inclusion and integration of individuals with foreign language backgrounds, for example, by organising volunteer activities. The theoretical framework of this study defined inclusion and addressed the experience of inclusion, social inclusion, service inclusion, and the promotion of inclusion. Inclusion is a key aspect of well-being, shaped by a sense of belonging, meaningful activities, manageability, opportunities to influence, and the ability to participate. The purpose of this study was to answer research questions about how foreign-language speakers at MLL’s Kerava and Koivukylä offices in the Uusimaa district perceive inclusion, how their inclusion is realised, and how their participation and inclusion can be enhanced. Additionally, the means to support the path of becoming a volunteer were investigated. The research was conducted as a multi-method qualitative case study. The methods used included a Webropol survey with open-ended questions and an idea tree. A total of 30 responses for the survey and 140 for the idea tree were received. The responses were analysed using content analysis and thematic categorisation. The study provided answers to all the research questions. The findings emphasised the importance of interaction, language, and culture in fostering inclusion. There was significant interest in volunteer work. Interaction and language skills emerged as central factors in enabling participation and interaction with others. The results of this study indicate that when individuals feel heard, their sense of belonging to a group strengthens, which in turn supports social participation and well-being. Keywords:inclusion, participation, well-being, immigrants, volunteer work, interaction, languages Johdanto Vieraskielisen väestön osuuden odotetaan kasvavan Helsingin kaupungin (2023, 48) ennusteen mukaan Uudenmaan maakunnan alueella vuoteen 2040 mennessä lähes kaksinkertaiseksi. Vuoden 2022 alussa vieraskielisiä asukkaita Uudenmaan alueella oli 265 000 ja ennustuksen mukaan heitä olisi vuoden 2040 lopussa noin 562 000. Kotoutumisen osaamiskeskuksen (2024a) mukaan maahanmuuton kasvun vuoksi tarvitaan paitsi julkisia palveluita, myös erillisiä palveluita ja toimenpiteitä, jotka edistävät kotoutumista. Keskeistä kotoutumisen edistämisessä ovat yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja hyvien väestösuhteiden edistäminen. On tärkeää, että myös kansalaisyhteiskunta ja järjestöt on otettu mukaan kotouttamista edistävään työhön. Valtioneuvoston (2021, 120) mukaan väestön hyvät vuorovaikutussuhteet auttavat kotoutumisessa sekä vaikuttavat ihmisten turvallisuuden tunteeseen sekä haluun osallistua yhteiskuntaan. Kotoutumisen osaamiskeskus (2024b) tuo esiin, että myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto eli MLL on mukana kotoutumisen kumppanuusohjelmassa edistämässä osallisuutta ja ehkäisemässä syrjäytyneisyyttä. Ramadan (2022a, 53) kirjoittaa, että tarvitaan lisää laadullista tietoa, kuinka järjestöt vaikuttavat maahan muuttaneiden kokemukseen osallisuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön eli STM:n (2024a) mukaan Suomessa toteutettava sosiaali- ja terveyspolitiikka pyrkii tukemaan kaiken ikäisten lasten ja aikuisten osallisuutta ja ihmisarvoista elämää. Tavoitteena on tukea kaikkia sukupuolia sekä eri kieli-, kulttuuri-, vähemmistö- ja erityisryhmiä sekä lisätä heidän osallisuuttaan ja hyvinvointiaan. Osallisuus on myös vahvasti esillä hallitusohjelmassa ja esimerkiksi kuntapolitiikassa asukkaiden osallisuuden, tasa-arvoisuuden, yleisenä demokratian ja osallisuuden vahvistamisena (Valtioneuvosto 2023, 53, 192). Opinnäytetyön aihe tukeutuu myös Euroopan komission (2021) luomaan sosiaalisten oikeuksien pilariin, jonka mukaan eurooppalaisen elämisen tavan yhtenä tärkeimpänä ydinarvona on sosiaalisen inkluusion edistäminen. Siihen sisältyy myös sosiaalinen osallisuus. Opinnäytetyön toimeksianto perustuu MLL:n Uudenmaan piirin kehittämistarpeeseen, jonka kautta kartoitetaan vieraskielisten osallisuuden kokemusta heidän toiminnassaan. Lisäksi selvitetään toimijaksi siirtymisen polun tukemista ja annetaan kehittämisideoita MLL:lle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n (2023b) mukaan osallisuudella on merkittävä yhteys hyvinvointiin. Kokemus omasta osallisuudesta lisää hyvinvointia, turvallisuutta, uskoa omiin mahdollisuuksiin sekä tulevaisuuteen. Inha, Laiho ja Mattila (2020) kirjoittavat myös kielen kytkeytyvän osallisuuteen. Lisäksi se on Tiililän (2020, 80) mukaan merkittävä taustatekijä eriarvoisuudessa ja syrjäytymisessä. Opinnäytetyössä osallisuus otettiin keskeiseksi lähestymistavaksi. Aineisto kerättiin monimenetelmäisenä laadullisena tapaustutkimuksena avoimia kysymyksiä sisältävän Webropol-kyselyn sekä ideointipuun kautta. MLL:n Uudenmaan piirin Vantaan Koivukylän ja Keravan toimipisteiden vieraskielisiä asiakkaita osallistettiin kyselyyn vastaamisessa ja ideointipuun toteutuksessa. Tutkimuksen perusteella saatiin tietoa siitä, kuinka vieraskielisten osallisuutta voidaan edistää. Opinnäytetyön toivotaan antavan tietoa myös yleisesti järjestöille vieraskielisten osallisuudesta ja sen kehittämisestä. Vieraskieliset MLL:n toimintaympäristössä MLL:n keskeinen tavoite on rakentaa lapsiystävällistä yhteiskuntaa. MLL on yhteisö, joka koostuu keskusjärjestöstä, 10 piirijärjestöstä ja 537 paikallisyhdistyksestä (MLL 2024a). Se on organisaationa edelläkävijä, joka toimii lähes kaikissa Suomen kunnissa järjestäen muun muassa kerhotoimintaa ja perhekahviloita (MLL 2024a). MLL järjestää myös kaveritoimintaa, esimerkiksi Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaa (MLL 2024e). MLL:n toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan (MLL 2024a) ja se tarjoaa myös vapaaehtoiskoulutuksia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille (MLL 2024d.) Ansio (2017, 6) mainitsee vapaaehtoistyön olevan merkittävä osallisuuden ja osallistumisen keino, ja Laimio (2017, 4) toteaakin, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tehdä itselleen tärkeää vapaaehtoistyötä riippumatta esimerkiksi kielitaidosta. Sveen, Anthun Batt-Rawden ja Tingvold (2022, 581) tuovat esiin, että vapaaehtoistyöllä voi olla myös terveyttä edistävä vaikutus, joka parhaimmillaan edistää maahanmuuttajien yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä positiivista hyvinvointia. Ramadan (2022a, 52) toteaa järjestöjen edistävän esimerkiksi maahan muuttaneiden osallisuutta monella eri tavalla. Usein ne voivat tuottaa kotoutumista tukevia palveluita, mutta tarjoavat myös järjestöissä toimimisessa tavan osallistua. Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) kautta kolmanneksen myös MLL:n toiminnasta (STM 2024b; MLL 2024c). Opinnäytetyössä toimeksiantajana toimii MLL:n Uudenmaan piiri, jonka alueella vuonna 2024 on 89 paikallisyhdistystä (MLL 2024b). Opinnäytetyö toteutetaan MLL:n Uudenmaan piirin Keravan ja Vantaan Koivukylän alueella. MLL:n tarjoamia palveluita voidaan Leemannin ja Hämäläisen (2015, 1) mukaan kutsua myös matalan kynnyksen palveluiksi. Ne voivat olla esimerkiksi suomen kielen harjoittelua maahan muuttaneiden integroitumiseksi, tai perhekahviloissa lapsiperheille suunnattua tukea eri kehitysvaiheissa. Näihin palveluihin on matalampi kynnys hakeutua ja asiakkaalta vaadittavia edellytyksiä palveluun hakeutumiseen on myös madallettu. Isola ym. (2017, 26) mainitsevat matalan kynnyksen tilojen vahvistavan yksilön autonomiaa, jos niissä tarjotaan vaihtoehtoista toimintaa, esimerkiksi erilaisten ryhmien järjestämistä tai yksilöllisen tuen tarjoamista. Tällaisissa tiloissa on olennaista pohtia ja ideoida toimintaa osallistujien kanssa yhteistyössä. Vieraskielinen henkilö Toimeksiantajan mukaan heidän kehittämistoimintansa tavoitteena on tavoittaa vieraskielistä, maahanmuuttajataustaista väestöä vapaaehtoistoimintaan ja sitä kautta lisätä heidän osallisuuttaan. Kotimaisten kielten keskus (2024) määrittelee vieraskielisen henkilöksi, jonka kieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Vieraskielisiä oli Suomessa Tilastokeskuksen (2023) mukaan lähes puoli miljoonaa. Vuonna 2022 vieraskielisten määrä lisääntyi yli 30 000 henkilöllä, mikä on suurin kasvu 40 vuoteen. Suurimmat vieraskielisten ryhmät ovat venäjän-, viron- ja arabiankieliset. Vieraskielisten osuus on korkein Uudenmaan maakunnassa Vantaan (25 %), Espoon (22 %) ja Helsingin (18 %) alueella sekä Pohjanmaalla Närpiössä (20 %). (Tilastokeskus 2023.) Kotimaisten kielten keskuksen (2024) mukaan nimitystä muunkielinen käytetään synonyyminä sanalle vieraskielinen. Työ- ja elinkeinoministeriö (2019, 4) tuo esiin, että vieraskielinen henkilö voi olla maahanmuuttaja tai syntynyt Suomessa. Tilastoissa maahanmuuttajan määritelmä ei ole vakiintunut ja maahanmuuttajista puhuttaessa tilastot voivat perustua ulkomaalaistaustaisten, vieraskielisten, ulkomaan kansalaisten tai ulkomailla syntyneiden kohdejoukkoihin. Työ- ja elinkeinoministeriö (2021, 27) määrittelee maahanmuuttajan käsitteenä tarkoittavan Suomessa asuvaa oleskeluoikeuden saanutta henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen ja on syntynyt ulkomailla. Termiä maahanmuuttaja tulisi käyttää vain tilastoissa tai sellaisissa tilanteissa, joissa termin käytöllä on selittävä arvo. Osallisuus keskeisenä osana hyvinvointia Teorian ja analyysin perusteella seuraavassa käsitellään tärkeimpiä osallisuuteen liittyviä teemoja, joita ovat osallisuuden määritelmät ja lähikäsitteet, osallisuuden kokemus, sosiaalinen osallisuus ja palveluosallisuus sekä osallisuuden edistäminen. Osallisuuden määritelmiä ja lähikäsitteitä Isola ym. (2017, 9) toteavat osallisuuden viitekehyksen muodostuvan erilaisista teorioista, sillä tarvitaan useampi teoria taustoittamaan ihmisten toimintaa ja sitä, miten järjestetään yhteinen olemassaolo. Osallisuutta voidaan tarkastella syrjäytymisen vastaparina Erik Allardtin (1976) jäsennyksen mukaan. Allardt (1976, 37–43) rakensi hyvinvoinnin ulottuvuudet kolmeen perustarpeisiin liittyvään jaotteluun, jotka ovat having (elämän aineelliset resurssit, esimerkiksi terveys, talous, asuminen, työllisyys), loving (ihmisten välisyys, kuten perhe, suku, yhteisöt) sekä being (itsensä toteuttaminen yhteiskunnassa, kuten osallistuminen, työelämä). Raivio ja Karjalainen (2013, 16) ovat muokanneet Allardtin (1976) mallista jaottelun, jonka mukaan ihmisen osallisuuden edellytyksinä ovat elämän riittävät aineelliset resurssit (having), esimerkiksi riittävä toimeentulo ja hyvinvointi eli taloudellinen osallisuus. Toinen edellytys on oman elämän ja päätöksenteon toimijuus (acting), eli toiminnallinen osallisuus. Kolmantena edellytyksenä on yhteisöihin kuuluminen (belonging) tärkeiden ihmissuhteiden kautta eli yhteisöllinen osallisuus. Yksi malli osallisuuden tarkasteluun on myös Senin (2009) ja Nussbaumin (2011) osallisuuden viitekehys, jossa korostetaan perustarpeiden sijaan toimijuutta (capability). Capability-viitekehyksen mukaan ihminen voi itse vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ja valita omaan elämäänsä liittyviä asioita, mikä lisää ihmisen toimijuutta ja hyvinvointia. (Sen 2009, 225–230; Raivio & Karjalainen 2013, 17–20.) Isola ym. (2017, 29) kirjoittavat osallisuuden toteutumisen vaativan aineellisten ja aineettomien tarpeiden tyydyttymistä, esimerkiksi luottamusta ja turvaa. Kukkonen ja Isola (2021, 106) toteavat, että yhteisössä olemisen ja yhteisössä toimimisen kokemukset ovat hyvin oleellisia osallisuudessa. Näin on mahdollista saada toisilta arvostusta, uusia virikkeitä, kokemus yhteisöön kuulumisesta sekä luoda yhteyksiä muihin ihmisiin. Koivisto, Isola ja Lyytikäinen (2018, 21) tuovat esiin, että osallisuuden edellytyksiä luodaan osallistumisella, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi palveluita kehittämällä ja yhteisiä asioita hoitamalla. Ramadan (2022a, 51) kirjoittaa, että maahanmuuttajien osallisuuteen on kiinnitetty viime vuosina enemmän huomiota. Järjestöillä on tutkimustiedon mukaan oleellinen rooli osallisuuden vahvistamisessa maahan muuttaneiden keskuudessa. (Ramadan 2022a, 53.) Italiassa maahanmuuttajien vapaaehtoistyön on havaittu vahvistavan oikeudellista, kielellistä, sosiaalista sekä kulttuurista tukea myös yhteisöjen muille jäsenille sekä heille, jotka jakavat muuttoliikkeen kokemuksen. Yhteisöön osallistuminen voi olla heille hyödyllistä myös siksi, että sillä voi olla myönteisiä tuloksia sekä lisätä kykyä vastustaa mahdollista vastaanottavien yhteiskuntien epäasiallista kohtelua, jota he voivat välillä kokea. (Martinez-Damia, Marzana, Paloma & Marta 2023, 8.) Osallisuuden yksi lähikäsite on toimijuus, joka rakentuu Pirnesin ja Tiihosen (2011, 441) mukaan kokemuksista, osaamisesta, osallistumisesta, elämyksistä, luovuudesta sekä osallisuudesta. Koivisto ym. (2018, 18) mainitsevat sen korostavan tasavertaisuutta ja olevan yksilön omaa toimijuutta, jolloin hän ei ole palvelun kohteena. Toimijuuden kautta on mahdollisuus muokata toiminnasta ominaisempaa sekä vaikuttaa toiminnan sisältöön tai kohteeseen toimijana ollessaan, niin yksilönä kuin ryhmänä. Ihmisen motivoitumisen, itsensä sekä ympäristöönsä uskomisen ja asioiden tavoittelun kautta paranevat samalla myös toimijuuden lähtökohdat. (Koivisto ym. 2018, 23.) Lipponen, Kumpulainen ja Hilppö (2013, 160–161) määrittelevät toimijuuteen sisältyvän vahvasti esimerkiksi osallisuuden ja vapaaehtoisuuden, ja näitä käsitteitä käytetäänkin yleensä rinnakkain. Toimijuus mahdollistuu aina vuorovaikutuksessa. Ramadan (2022b, 2) muistuttaa osallisen ihmisen olevan itse aktiivinen toimija, joka päättää millaisiin yhteisöihin hän osallistuu ja miten hän elämässään toimii. Osallisuuden kokemus Virolainen (2015, 56) toteaa, että osallisuuden kokemus on monitasoisempaa kuin osallistuminen ja lisäksi siihen kuuluu kokemus omasta toimijuudesta. Osallisuuden kokemus muodostuu THL:n (2023a, 27) mukaan neljästä kohdasta, jotka ovat kuuluminen itselle tärkeään yhteisöön tai ryhmään, päivittäisen tekemisen merkityksellisyys sekä mahdollisuus osallistua yhteisiin tekemisiin ja vaikutusmahdollisuus elinympäristöön. Lisäksi siihen kuuluu hallittavuus, jolla tarkoitetaan mahdollisuutta tavoitella itselle merkityksellisiä asioita. Särkelä-Kukko (2014, 35) mainitsee osallisuuden kokemuksen olevan aina yhteydessä osallistujan ihmiskäsitykseen, identiteettiin sekä henkilökohtaiseen elämismaailmaansa sekä Isolan ym. (2017, 29) mukaan myös omiin tarpeisiin sekä voimavaroihin. Osallisuus on monitasoinen ja monisyinen kokonaisuus, joka muodostuu tuntemisesta, kuulumisesta sekä tekemisestä (Särkelä-Kukko 2014, 36). THL (2023b) toteaa osallisuuden kokemuksen lisäävän turvallisuutta sekä tulevaisuuden toivoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Lisäksi vahva kokemus osallisuudesta edistää väestösuhteita, lisää yhteisöllistä hyvinvointia sekä parantaa paikallista ilmapiiriä ja elinvoimaa (THL 2023a, 14). Osallisuuden kokemus on THL:n (2023a, 27) mukaan olennainen osa hyvinvointia ja sen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi mielenterveyshäiriöihin, terveyteen ja toiminta- ja työkykyyn sekä Isolan ja Leemannin (2021, 381) mukaan myös tulevaisuuden suunnitteluun. THL (2023b) tuo esiin, että vähäinen osallisuuden kokemus on tehtyjen havaintojen perusteella usein yhteydessä esimerkiksi vakavaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen, yksinäisyyteen sekä kokemukseen huonosta työkyvystä. Osallisuuden kokemuksella on merkitystä myös siihen, kuinka suuren osan potentiaalisesta toimintakyvystään ihminen käyttää (THL 2023a, 17). Särkelä-Kukko (2014, 39) kirjoittaa osallisuuden kokemuksen syntymiseen vaikuttavan yksilön omat voimavarat, yleinen asenneilmapiiri sekä yhteiskunnan rakenteet. Sosiaaliset suhteet ja yhteisöt, liittyminen ja kokemus yhteisöllisyydestä tuottavat osallisuutta. (Särkelä-Kukko 2014, 41.) Meriluoto ja Marila-Penttinen (2015, 9) toteavat ihmisen omakohtaisen tunteen osallisuudesta tai joukkoon kuulumisesta nähdyn välttämättömyytenä osallistumiselle. Näin osallistuminen luo lisäksi kokemuksia osallisuudesta. Osallistuessaan ihminen havaitsee vaikutukset omista teoistaan sekä mielipiteistään ja kiinnittyy yhteisöönsä tiukemmin. Osallisuus ja osallistuminen voidaan nähdä toisiaan ruokkivina ilmiöinä kehän muodossa. Osallisuuden kokemus on THL:n (2023a, 29) mukaan vuorovaikutuksessa erilaisiin ilmiöihin, joita ovat esimerkiksi elämänlaatu, aineellinen ja aineeton köyhyys, yksinäisyys sekä osallistuminen. Raivio ja Karjalainen (2013, 15) tuovat lisäksi esiin, että osallisuuden aste ja esimerkiksi yhteiskunnallinen toimintakykymme voivat vaihdella elämän aikana. Leemann, Isola ja Kuusio (2023) huomauttavat, että maahanmuuttajilla kokemus osallisuudesta on hieman vahvempi kuin Suomen väestöllä keskimäärin. Myös Seppänen ja Abdulhamed (2023) tuovat esiin, että noin puolet maahan muuttaneista kokee kuuluvuuden tunnetta suomalaisiin. Intke-Hernandez (2020, 79–83) tuo esiin maahanmuuttajaäitien osallisuuden kokemuksia, jotka voivat syntyä myös ilman kielitaitoa. Toimiminen sen sijaan on vaikeaa ilman paikallisen kielen taitoja. Osallisuuden kokemus on keskeinen tekijä varsinaisessa osallisuuden rakentumisessa. Inha ym. (2020) toteavat kielen merkityksen osallisuudessa olevan suuri ja, että on tärkeää tiedostaa, että kieli voi olla myös osallisuutta poissulkevaa. Kielestä johtuva osattomuus voi siirtyä sukupolvelta toiselle sekä näyttäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisenä ja syrjäytymisenä. Tiililä (2020, 80) kirjoittaa kielen vaikuttavan myös siihen, millainen kokemus syntyy yhteisöön kuulumisesta sekä vaikuttaa ymmärrykseen yhteiskunnan ja sen rakenteiden ja toiminnan muodostumisesta. Kielitaito antaa Yatesin (2011, 457–458) mukaan ihmiselle mahdollisuuden osallistua yhteisön toimintaan, mikä vaikuttaa myönteisesti ihmisen itsetuntoon ja mahdollisuuksiin osallistua uuteen ympäristöönsä. Myös Kokkonen, Pöyhönen, Reiman ja Lehtonen (2019, 92) muistuttavat kielen oppimisen antavan mahdollisuuden osallistua sosiaalisiin suhteisiin ja verkostoihin, mikä on myös kotoutumisen kannalta keskeistä. Kuusio ym. (2023, 4) kuvailevat maahan muuttaneiden kokevan yksinäisyyttä, mutta osallisuuden ja päivittäisen elämän turvallisuuden kokemuksen olevan heillä melko vahva, vaikka lähtömaiden ja sukupuolten välillä voi olla kuitenkin suuria eroja. Castaneda ym. (2017) tuovat esiin, että Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen tulleilla jopa neljännellä yksinäisyys on yleisempää, elämänlaatu heikompaa ja vapaa-ajan toimintaan osallistuminen vähäisempää verrattuna koko väestöön tai muihin maahanmuuttajiin. THL (2024b) on kehittänyt osallisuuden kokemuksen mittaamiseen osallisuusindikaattorin yhdessä Isolan ym. (2017, 53–55) kanssa. Indikaattorin avulla selvitetään esimerkiksi vastaajan tekemisen merkityksellisyyttä, kuuluvuuden tunteita ja toimintamahdollisuuksia, sekä seurataan muutosta osallisuuden kokemuksessa. Lisäksi sillä voidaan todistaa osallisuutta edistävän toiminnan vaikutuksia. (THL 2024b.) Sosiaalinen osallisuus ja palveluosallisuus Lindh, Linnakangas ja Laitinen (2017, 73) jakavat osallisuuden kahteen ulottuvuuteen: sosiaaliseen osallisuuteen sekä palveluosallisuuteen. Osallisuutta Salminen ym. (2021, 80) tarkastelevat myös esimerkiksi sosiokulttuurisesta taloudellismateriaalisesta tai poliittisesta näkökulmasta. WHO (2019, 3) määrittelee sosiaalisen osallisuuden väestön osallistumisena heidän oman hyvinvointinsa vaikuttaviin päätöksiin. Piškur ym. (2014, 211–213) kirjoittavat, että vaikka sosiaalinen osallisuus on osa WHO:n terveyden määritelmää, käsite sosiaalinen osallisuus ei löydy WHO:n toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisestä luokituksesta. Yleensä käsitteitä osallisuus ja sosiaalinen osallisuus käytetään synonyymeinä. Leemann, Kuusio ja Hämäläinen (2015, 3) toteavat, että sosiaalisen osallisuuden käsitteellä tarkoitetaan yleensä köyhyyden torjuntaa sekä syrjäytymisen ja syrjäyttämisen ehkäisemistä, eli syrjäytymisen vastakohtana. Sosiaalista osallisuutta pidetään Leemannin ym. (2015, 1) mukaan sosiaalipolitiikassa tärkeänä, sillä sosiaalinen osallisuus ymmärretään usein niin, että valtiolla on velvollisuus luoda kansalaisilleen mahdollisuuksia sekä tukea heidän osallistumistaan yhteiskuntaan. Ramadan (2022a, 60) kirjoittaa, että järjestön toimintaan osallistumisen kautta on mahdollista saada taitoja ja tietoja, joita tarvitaan esimerkiksi poliittisessa osallistumisessa. Yleensä näillä matalan kynnyksen palveluilla voidaan lisätä sosiaalista osallisuutta ja niihin pääseminen onkin siksi hyvin tärkeää (Leemann & Hämäläinen 2015, 3). Hoffmann ym. (2023, 3.4) toteavat, että sosiaalinen osallisuus rakentuu subjektiivisesta ja objektiivisesta osasta. Asiantuntijoiden mukaan huomio kiinnittyy usein subjektiiviseen näkökulmaan ja kysymykseen: tunteeko yksilö olevansa mukana? Subjektiiviseen näkökulmaan liittyy oleellisesti myös yksilön omat käsitykset eri elämän tilanteissa. Myös Leemann ym. (2015, 5) tuovat esiin, että Suomessa sosiaalista osallisuutta tarkastellaan usein yksilön subjektiivisena tunnekokemuksena, joka syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Yleensä keskeistä on kuulumisen tunne johonkin ryhmään tai yhteisöön sekä kokemus vaikutusmahdollisuuksista omaan elämään. Sveen, Anthun, Batt-Rawden ja Tingvold (2023, 1–3) kirjoittavat, että maahanmuuttajien osallistuminen vapaaehtoistoimintaan voi edistää sosiaalista osallisuutta ja lisätä osallisuuden kokemusta. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen lisää myös maahanmuuttajien yhteisöllisyyttä, itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta sekä auttaa vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta uuteen yhteisöönsä. Vapaaehtoistoiminnan kautta saadut osallisuuden kokemukset ovat etenkin heikommassa asemassa oleville ihmisille tärkeitä (THL 2023a, 215). Palveluosallisuudella tarkoitetaan Lindhin ym. (2017, 73–74) mukaan kokemustiedon huomioimista palveluissa sekä erilaisiin mahdollisuuksiin saada tietoa palveluista ja niiden piiriin pääsemisestä. Palveluosallisuus kytkeytyy asiakkuuden ja palvelujärjestelmän suhteeseen ja niiden vuorovaikutukseen sekä vaikutusmahdollisuuksiin palvelun toteutukseen tai sisältöihin osallistumalla palvelusuunnitteluprosesseihin. (Lindh ym. 2017, 74–75.) THL (2024a) kuvaa asiakasosallisuuden tarkoittavan palvelun käyttäjän osallistumista ja vaikuttamista palveluun. Osallisuus omaan palveluun luo pohjan asiakasosallisuudelle. Kun asiakkaat osallistuvat omien tai läheistensä palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen, he ovat todennäköisesti myös tyytyväisempiä toteutettavaan palveluun. Sihvo ym. (2018, 11) mainitsevat asiakasosallisuuden voivan olla pienimuotoista aktiivisuutta asioihin vaikuttamisessa kuin toimintaa ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Osallisuuden edistäminen Osallisuuden edistäminen on lakisääteinen tehtävä, joka nousee perustuslaista (731/199). Lain mukaan jokaisella kansalaisella täytyy olla oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon sekä lähiympäristönsä kehittämiseen (Perustuslaki 1999/731 § 1:2). Euroopan komission (2020) mukaan osallisuutta ja kotoutumista edistävä politiikka on olennaisen tärkeää sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kaikkien hyväksi toimivan dynaamisen talouden kannalta. Hautamäki, Aalto, Alaverdyan ja Saarikoski (2022, 9) kirjoittavat, että osallisuuden edistäminen käsitetään ihmistyössä yleensä tavoitteeksi, johon lainsäädäntö velvoittaa organisaatiota ja sen työntekijöitä ammatillisilla ja poliittisilla ohjeilla. Osallisuuden edistäminen on tärkeää, sillä THL:n (2023a, 13) mukaan sen avulla on mahdollista esimerkiksi hillitä eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, järjestää erilaisille yhteiskunnan ryhmille kohtaamisia, vahvistaa opintojen ja työelämän etenemisestä sekä parantaa palveluja. Isola ym. (2017, 61) huomauttavat, että osallisuuden edistämisen idea on yksinkertainen: Osallisuustyö perustuu yhteisyyteen, joka edistää esimerkiksi paikallisen palvelujärjestelmän, sivistystyön, kansalaisyhteiskunnan sekä asukkaat. Osallisuustyöllä on mahdollista luoda ja jakaa yhteiskuntaryhmät ylittävää hyvinvointia sekä arvoa. Meriluoto ja Marila-Penttinen (2015, 9) toteavat mahdollisuuksien luomisen keskeiseksi asiaksi osallisuuden edistämisessä. Tilaa on tärkeää olla, jos ihminen haluaa vaikuttaa ja toimia. Osallistuminen voi olla kuuntelemista tai läsnäoloa, kun toiselle se on toimintaa. Onkin oleellista tukea osallisuutta luomalla ja tarjoamalla mahdollisuuksia, ei velvoittamalla toimimaan eikä osallistumaan. Ramadan (2022b, 3) muistuttaa, että kaikki järjestöt voivat edistää maahan muuttaneiden osallisuutta. Järjestöt voivat tarjota erilaisia mahdollisuuksia olla mukana tuottamassa yhteistä hyvää ja tällä tavoin tukea maahan muuttaneiden sekä vieraskielisten osallisuutta (Ramadan 2022b, 4). Suomen sosiaali ja terveys ry eli SOSTE (2018) huomauttaa, että osallisuutta on luontevinta edistää arjen ympäristöissä, joissa ihmiset normaalistikin toisiaan tapaavat. Järjestöillä on tärkeä tehtävä osallisuuden sekä vaikuttamisen paikkojen tarjoamisessa ja järjestämisessä erilaisille ihmisryhmille, esimerkiksi heikommassa asemassa oleville sekä vähemmistöille. Koivisto ym. (2018, 23) tuovat esiin, että osallisuuden edistämisessä voidaan arvioida yksittäisen palvelun merkitystä esimerkiksi tarpeiden tyydyttymisen tai toimijuuden edellytysten kautta. Tällä tavoin varmistetaan, että palvelu tarjoaa asiakkaille heitä hyödyttäviä ja tarpeeseen vastaavia resursseja. THL:n (2023b) mukaan yksilöiden osallisuuden edistämisessä keskeisiä periaatteita ovat osallistujan kunnioittava kohtaaminen, ratkaisujen etsiminen yhdessä sekä toimintaan osallistumisen omaehtoisuus. Tärkeää on myös kehittää toimintaa yhdessä osallistujan kanssa ja, että toiminta tavoittaa yksin jääneet ja syrjäytyneet. Näin yksilö voi liittyä tärkeäksi kokemansa yhteisön osaksi, olla tasavertainen hyvän tuottamisessa sekä saada arvostusta ja yhteyksiä muihin. Vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että toiminta vahvistaa yksilön vaikuttamismahdollisuuksia myös toiminnan ulkopuolella ja, että osallisuutta parantavat keinot tulevat osaksi jatkuvaa toimintaa. Leemann ym. (2015, 9) kirjoittavat, että sosiaalisen osallisuuden lisäämiseksi palveluissa ja asiakastyössä käytetään asiakasosallisuutta. Asiakasosallisuuden avulla voidaan parantaa palvelun toimivuutta ja tehokkuutta, sekä parantaa laatua esimerkiksi ottamalla huomioon eritaustaisten ja eri-ikäisten henkilöiden näkemykset. Asiakasosallisuudesta puhuttaessa osallisuutta lisätään palvelussa erityisesti asiakkaan vaikutusmahdollisuuksien ja päätöksenteon kautta. Toisaalta THL (2023a, 14) tuo esiin, että osallistaminen, asiakasosallisuus sekä erilaiset osallistumiskanavat kuuluvat osallisuuden edistämiseen, mutta sen eteen tarvitaan myös muita toimia. Oleellista olisi kiinnittää huomio yhteiskunnassa ryhmiin, joiden osallisuutta rajoittaa esimerkiksi syrjintä, palvelujärjestelmän kankeus tai jotka ovat palveluissa väliinputoajia. Tällöin on oleellista purkaa esteitä sekä toisaalta lisätä voimavaroja osallisuuden toteutumiselle. Tarkoitus, tavoitteet ja kysymyksenasettelu Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vieraskielisten osallisuuden kokemusta MLL:n Uudenmaan piirin Keravan ja Koivukylän toimipisteiden toiminnassa. Työn tavoitteena oli selvittää vieraskielisten osallisuuden toteutumista MLL:n Keravan ja Koivukylän toiminnassa. Tavoitteena oli saada selville vieraskielisten henkilöiden näkemyksiä ja kokemuksia heidän osallisuudestaan ja sen toteutumisesta MLL:n toiminnassa. Lisäksi selvitettiin myös vieraskielisten toimijaksi siirtymisen polun tukemista toimeksiantajan toiveesta. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset olivat: Miten vieraskieliset kokevat osallisuuden? Miten vieraskielisten osallisuus toteutuu? Miten lisätään vieraskielisten osallisuutta? Laadullisesti ja monimenetelmällisesti toteutettu tapaustutkimus Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on ilmentää mahdollisimman hyvin tutkittavien henkilöiden käsityksiä ja heidän kokemusmaailmaansa (Aaltio & Puusa 2020, luku 11), joten se sopi tutkimukseen parhaiten. Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2014, 164) nimeävät kvalitatiivisen tutkimuksen tyypillisiksi piirteiksi ihmisen suosimisen tiedon keruussa sekä kohdejoukon tarkoituksenmukaisen valinnan. Lisäksi aineiston hankinnassa suosittiin tapoja, joiden kautta tutkittavien näkökulmat pääsivät esille (Hirsjärvi ym. 2014, 164), joka oli tarkoituksenmukaista opinnäytetyössä. Piekkari ja Welch (2020, luku 13) tuovat esiin, että tapaustutkimuksessa tapauksia tarkastellaan niiden luonnollisessa asiayhteydessä ja aineistoa voi olla kussakin tapauksessa runsaasti. Tapaustutkimus muokkaantuu eri tutkimusympäristöihin sopivaksi joustavuudellaan sekä muuntautumiskyvyllään ja sopii niin aloittelevalle kuin kokeneelle tutkijalle. Vuori (2021) sekä Ojasalo, Moilanen ja Ritalahti (2015, 53) kirjoittavat tapaustutkimuksen yhdistelevän erilaisia aineistoja. Ojasalo ym. (2015, 52) toteavat, että tapaustutkimuksen tavoite on tuottaa syvällistä sekä yksityiskohtaista tietoa tutkittavasta aiheesta ja Carterin (2020, 2) mukaan kerätä tietoa ja dataa tutkimuskysymyksen selvittämiseksi. Tutkimukseen valittiin monimenetelmällinen lähestymistapa, sillä Spratt, Walker ja Robinson (2004, 8) toteavat, että monimenetelmällisyyttä voidaan toteuttaa myös pelkässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa. Monimenetelmällisyys kvalitatiivisessa tutkimuksessa tarkoittaa usein sitä, että samassa tutkimusparadigmassa käytetään erilaisia tiedonkeruumenetelmiä (Spratt ym. 2004, 8), joiden avulla voidaan saavuttaa tutkimuksen kannalta luotettavampi lopputulos (Eriksson & Koistinen 2014, 31). Laadullinen tutkimus, tapaustutkimus sekä monimenetelmällisyys on tarkemmin avattu artikkelikokoelman yhteisessä tietoperustassa. Aineiston keruu ja analysointi Aineistokeruumenetelmänä käytettiin kyselyä, joka on avattu yhteisessä tietoperustassa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselyn lisäksi ideointipuuta. Analyysi toteutettiin sisällönanalyysilla sekä teemoittelulla. Kyselyn toteuttaminen Tiedonkeruumenetelmäksi valittiin poikittaistutkimuksena toteutettu kyselytutkimus. Kyselyssä vastauskohdat olivat vapaita eli tyhjiä, joihin Jyrinki (1976, 95) mainitsee vastaajan voivan kirjoittaa vastauksensa vapaamuotoisesti ja luonteenomaisella tavalla ja Vilkan (2021, luku 4) mukaan niiden tavoitteena on saada vastaajilta spontaaneita mielipiteitä. Kyselyn kysymykset muodostettiin käyttäen apuna THL:n (2024b) osallisuusindikaattoria ja muodostaen pohjaa kysymyksille. Kysymyksillä kartoitettiin osallisuuden viitekehyksestä esiin nousseita pääteemoja eli esimerkiksi kuulumista ja kuulluksi tulemista, osallistumista sekä toimijuutta. Kysymyksiä muokattiin mahdollisimman yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Ensimmäiseksi kysymykseksi laitettiin helppo kysymys, jonka avulla siirryttiin asteittain vaikeampiin kysymyksiin (kts. Jyrinki 1974, 103; Valli 2018, 192). Kyselyn kysymykset testattiin yhteensä kymmenellä vieraskielisellä henkilöllä kesäkuun alussa sekä heinäkuun lopussa. Kyselyn saatekirje (Liite 1) tehtiin suomeksi ja englanniksi. Kyselyn kahdeksan kysymystä (Liite 1) käännettiin englannin kielelle ja sen lisäksi MLL:n omien kääntäjien avulla elokuun alussa kielille somalia, arabia, ukraina ja venäjä. Elokuussa 2024 lomakkeen kysymykset kirjattiin eri kielillä sovitusti Keravan toimipisteellä MLL:n Uudenmaan piirin Webropol-tunnuksilla Webropoliin. Täten kysymykset ja vastaukset jäivät myös toimeksiantajan käyttöön. Kysely lähetettiin organisaation kautta Webropol-kyselynä ja toteutettiin kyselytutkimuksen verkkolomakekyselynä avoimilla kysymyksillä sekä mukailtuna kontrolloituna kyselynä 26.8.-22.9.2024 välisenä aikana. Kyselyn avauduttua Keravan koordinaattori lähetti kyselyn oman sähköpostilistan kautta MLL:n Uudenmaan piirin Keravan ja Vantaan Koivukylän vieraskielisille kävijöille. Keravan koordinaattori lähetti vastauksia sovitusti ja ne käännettiin muun muassa Google Translaten avulla suomen kielelle. Opinnäytetyön toimeksiantajan mukaan vieraskielisillä asiakkailla ei ole aina toimivia sähköpostiosoitteita, joten kyselyn parempi tavoitettavuus ja pienempi kato varmistettiin olemalla paikalla myös toimipisteillä. Hirsjärvi ym. (2014, 196–197) toteavat kontrolloidussa kyselyssä tutkijan jakavan kyselylomakkeen henkilökohtaisesti. Paikan päällä tarvittaessa vastaajille kerrottiin lisää tutkimuksen tarkoituksesta, selvitettiin kyselyä ja vastattiin mahdollisiin kysymyksiin. Vastaajat saivat täyttää kyselyn myös omalla ajallaan. (kts. Hirsjärvi ym. 2014, 197.) Tutkimuksessa käytettiin kontrolloitua kyselyä mukaillusti jakamalla QR-koodia tabletin kautta sekä paperille tulostettuna vastaajan älypuhelinta varten. Henkilöitä lähestyttiin kunnioittavasti ja rohkeasti tiedustellen vieraskielisyystaustaa sekä havainnoimalla heitä paikan päällä. Tarvittaessa vieraskielisiä autettiin vastauksen kirjoittamisessa suomen kielellä. Webropol -kyselyyn saatiin vastauksia 30 henkilöltä. Ideointipuu Toiseksi menetelmäksi valittiin ideointipuu. Ideointipuu (brainstorming tree) auttaa visualisesti hahmottamaan ja keräämään uusia näkökulmia, ajatuksia ja ideoita kehitettävästä aiheesta. Ideointipuun hyötyjä ovat muun muassa helppokäyttöisyys, selkeys ja nopeus. Ideointipuu voi toimia myös keskustelun herättäjänä. (Innokylä 2024.) Menetelmä toimii Innokylän (2024) mukaan parhaiten, kun ideointi tehdään visualisesti puun muotoon. Keravan ja Vantaan Koivukylän toimipisteille tehtiin kaksi ideointipuuta (Liite 2), joihin tutkimukseen osallistujat vastasivat post-it-lapuilla. Puihin kerättiin tutkimukseen osallistujilta vastauksia kysymyksiin ”mistä asioista pidät tämän MLL toimipisteen toiminnassa?” ja ”mistä asioista et pidä tämän MLL toimipisteen toiminnassa?”. Tähän piirrettyyn puuhun vasemmalle puolelle laitettiin asiat, joista pitää, ja oikealle puolelle asiat, joista ei pidä. Toisessa puussa kysyttiin ”millaista toimintaa toivoisit tälle MLL:n toimipisteelle? Kysymykset kirjoitettiin suomeksi ja englanniksi ideointipuiden yhteyteen. Paikalla olevia vieraskielisiä pyydettiin vastaamaan näihin kysymyksiin edellä mainituilla kielillä. Ideointipuu toteutettiin viikkojen 36–38 aikana. Ideointipuihin saatiin yhteensä 140 vastausta. Sisällönanalyysi ja teemoittelu Opinnäytetyön kyselyaineisto analysoitiin pääosin induktiivisesti eli aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla, joka sopii Erikssonin ja Koistisen (2014, 34) mukaan hyvin laadullisen tapaustutkimuksen toteuttamiseen, ja jossa päättely on yksittäisestä yleiseen (Tuomi & Sarajärvi 2018, luku 4.2). Sisällönanalyysin tavoitteena oli kuvata haluttu aineisto pelkistetyssä, tiivistetyssä ja yleisessä muodossa, jolloin sen avulla dokumenttien analysointi voidaan toteuttaa systemaattisesti, objektiivisesti sekä sanallisesti (Tuomi & Sarajärvi 2018, luku 4.4). Sisällönanalyysi toteutettiin Milesin, Hubermannin ja Saldañan (2014, 10–14) kolmen vaiheen prosessin mukaan, jotka olivat aineiston redusointi eli pelkistäminen, aineiston klusterisointi eli ryhmittely sekä abstrahointi eli teoreettisten käsitteiden luominen (Miles ym. 2014, 10–14; Tuomi & Sarajärvi 2018, luku 4.4.3). Analysoinnissa huomioitiin Tuomen ja Sarajärven (2018, luku 4.4.3) ohje uuden teorian muodostamisesta, jossa teoriaa ja johtopäätöksiä verrataan koko ajan alkuperäiseen aineistoon. Luokittelujen pohjalta syntyneet käsitteet sekä niiden sisällöt ilmoitetaan myös tuloksissa. Pyrkimys oli koko analysointivaiheen ajan ymmärtää kohteena olevia ihmisiä heidän omasta näkökulmastaan. Kyselyn ja ideointipuun vastaukset analysoitiin syys-lokakuussa 2024. Kyselyn vastaukset ryhmiteltiin ja luokiteltiin ala-, ylä- ja pääluokkiin, jotka löytyvät liitteenä (Liitteet 3–8). Kuviossa 1 on yhdistetty kyselyn vastausten perusteella kuuden kysymyksen pääluokat yhdistävään luokkaan. Sisällönanalyysia tehdessä havaittiin, että sen toteuttaminen kaikkiin kyselyn vastauksiin oli mahdotonta, joten kysymysten 1 ja 7 vastaukset sekä ideointipuun vastaukset päätettiin teemoitella. Tuomi ja Sarajärvi (2018, luku 4.1) kirjoittavat teemoittelun ideana olevan aineistosta teemoja kuvaavien näkemysten etsimisen, jossa painottuu Eskolan ja Suorannan (1998, luku 4) mukaan tutkimusongelman kannalta olennaisen aiheiden löytäminen ja erottelu. Juhila (2024) muistuttaa teemojen, eli aineistossa toistuvien asioiden, syntyvän analyysin pohjalta. Ideointipuun vastaukset teemoiteltiin (Liite 2) järjestelemällä vastaukset loogisiin aiheisiin. Vastauksista eroteltiin tutkimuskysymysten kannalta tärkeimpiä ja yhdistäviä pääteemoja, joita olivat esimerkiksi kieli, yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Tutkimustulokset Tutkimustulokset avattiin seuraavien analyysissa esille nousseiden teemojen avulla: osallistuminen toimintaan, vuorovaikutus ja kieli tukevat ryhmään kuulumisen tunnetta, kokemus kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta, hyvinvointia tukevia tekijöitä, sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja tukeva toiminta, toiminnan ja oppimisen tehostaminen sekä vapaaehtoistyöhön osallistumista tukevat tekijät. Osallistuminen toimintaan Ensimmäisellä kysymyksellä selvitettiin, millaiseen MLL:n toimintaan kyselyyn vastaajat osallistuvat. Analysoiduissa vastauksissa korostui erityisesti suomen kielen opiskelu, johon suurin osa vastaajista ilmoitti osallistuvansa. Monet vastaajat kertoivat osallistuvansa myös perhetoimintaan kuten esimerkiksi perhekahviloihin ja leikkiaamuihin. Ruoka-apuun ilmoitti osallistuvansa neljä vastaajaa ja vain muutamat vastasivat osallistuvansa johonkin muuhun MLL:n järjestämään toimintaan. Myös ideointipuun analysoiduista vastauksista (Liite 2) korostui kieleen liittyvät toiminnot ja vuorovaikutus. Moni pitää suomen kielen harjoittelusta ja oppimisesta erilaisissa ryhmissä sekä osa toi esiin oman kielen puhumisen mahdollisuuden esimerkiksi ukrainalaisten tai venäläisten perhekahvilassa. Yksi vastaajista totesi näin: ”Lapsen voi jutella omalla kielellä.” Vuorovaikutus liittyi erilaisiin tilanteisiin, esimerkiksi työntekijöiden kanssa ja tutustumisessa uusiin ihmisiin. Moni piti toimitiloja fyysisesti hyvinä ja tykkäsi erilaisista järjestetyistä tapahtumista, kuten eräs vastaaja totesi: ”Hyvät mahdollisuudet perheille tavata ja jakaa kokemuksia.” Myös ilmapiiri sai paljon kehuja. Lisäksi kyselyvastauksissa nousi esiin konkreettinen apu, kuten ruoka-apu. Vuorovaikutus ja kieli tukevat ryhmään kuulumisen tunnetta Toisessa kysymyksessä kartoitettiin ryhmään kuulumisen tunnetta. Analyysissa (Liite 3) nousi esiin ryhmään kuulumiseen liittyviä tekijöitä, joita olivat vuorovaikutus, oma emotionaalinen kokemus sekä kieleen liittyvät asiat ja toiminnot. Emotionaaliset asiat liittyivät tilanteisiin, jossa mukana oli perhe tai ystävät. Kaksi vastaajaa kuvasi asioita näin: ”Tunnen oloni kotoisaksi, kun tulen olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, kuin muualla.” ”Mutta tuntuu hyvältä myös vain istua muiden kanssa ja katsoa lapsia leikkiä.” Myös erilaiset kieliryhmät koettiin hyvin tärkeiksi toiminnoiksi ryhmään tai yhteisöön kuulumisessa. Kolme vastaajaa ei tuntenut yhteenkuuluvuutta ja kaksi ei halunnut vastata kysymykseen. Kokemus kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta Kolmannessa kysymyksessä kysyttiin toiveiden kuulemisesta MLL;n toiminnassa. Analyysin (Liite 4) perusteella suurin osa vastaajista kokee tulleensa kuulluiksi ja pystyvänsä vaikuttamaan toimintaan omien toiveidensa esittämisen kautta. Yksi vastaajista toi asian esiin näin: ”Olen sanot kertoa toiveita ja olen vastanut kyselyin.” Ne vastaajat, joilla ei ollut toiveita toimintaan liittyen, olivat lähes poikkeuksetta tyytyväisiä nykyiseen toimintaan. Vain yksi vastaaja vastasi asetettuun kysymykseen kieltävästi. Vastauksista nousi esille myös joitakin toiveita toiminnoista, joita asiakkaat haluaisivat järjestettävän. Lähes kaikki toiveet järjestettävään toimintaan liittyen koskivat halua opiskella suomen kieltä, kuten eräs vastaaja totesi: ”Mä haluan Lisa suomen kieli.” Hyvinvointia tukevia tekijöitä Neljäntenä kysyttiin, mitä MLL:n toiminta on antanut vastaajalle. Analyysissä (Liite 5) korostui yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja suomen kielen opetus. Vastaajien mielestä MLL:n toiminta tarjoaa heille paikan, joka mahdollistaa kanssakäymisen toisten kanssa. Kaksi vastaajaa kuvasi asioita näin: ”Tutustunut uusia ihmisia.” ”Antanut suomen kieli.” Lisäksi se tarjoaa vastaajien mukaan mahdollisuuden itsensä kehittämiseen sekä tarjoaa asiakkaille konkreettista apua ja tukea, esimerkiksi ruokaa. Ideointipuusta (Liite 2) esiin nousi kielen oppimisen ja yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan lisäksi elämän eri osa-alueille annettava ohjaus ja neuvonta. Moni toive liittyi vanhemmuuden tukemiseen, esimerkiksi asiantuntijoihin ja ammattilaisiin, joilta toivottiin tukea erityisesti lasten kanssa toimimiseen. Yksi vastaaja toi asian esiin näin: ”Asiantuntija vierailee, esim. psykologi, puheterapeutti.” Sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja tukeva toiminta Viides kysymys käsitteli toiveita toimintaan osallistumisen suhteen. Analyysin (Liite 6) perusteella vastaajat haluaisivat osallistua sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja kehittävään toimintaan. He haluaisivat oppia suomen kieltä, kehittää itseään ja olla mukana yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta tukevassa toiminnassa. Vastauksissa selvimmin esille nousi halu osallistua suomen kielen opiskeluun sekä erilaisiin perheille järjestettäviin toimintoihin, kuten kaksi vastaajaa totesivat: ”Haluan tutustua uusia ihmisia.” ”Askartelu lapsille/aikuisille olisi kiva.” Kyselyn (Liite 6) analysoiduista vastauksista nousi esiin myös toiveita erilaisten kulttuuri- ja liikuntamuotojen mahdollistamisesta. Liikkumiseen liittyen tuli myös paljon toiveita ideointipuusta (Liite 2). Toiveina oli esimerkiksi liikuntaryhmätoimintaa yhdessä lasten tai vauvan kanssa sekä tanssin järjestäminen. Myös kieli ja kulttuuri olivat hyvin vahvasti edustettuina toiveissa. Toiveet kuvastivat yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Näitä toiveita olivat esimerkiksi tanssi, ulkoilu ja suomalaiseen kulttuuriin tutustuminen, josta eräs vastaaja totesi: ”Haluan oppia yleissivistystä.” Toiminnan ja oppimisen tehostaminen Kuudennella kysymyksellä haluttiin selvittää, miten osallistumista voitaisiin tukea tai helpottaa toimipisteillä. Analysoitujen vastausten (Liite 7) perusteella osallistumista voidaan tukea konkreettisen toiminnan organisoinnilla ja järjestämisellä sekä kielen harjoittamisen mahdollistamalla. Osallistumista helpottavista tai tukevista yksittäisistä keinoista kieli mainittiin vastauksissa useimmin. Kieli mainittiin vastauksissa sekä suomen kielen opiskelun yhteydessä että vastaajan oman kielen käyttämisessä MLL:n järjestämässä toiminnassa. Vastaajat kokivat kielen luovan paremman mahdollisuuden osallistumiseen ja näin myös parantavan heidän osallisuuttaan, kuten kaksi vastaajaa kuvailivat: “Oppia ensin lisaa suomea.” “Auttamalla kehittämään itseluottamustani puhuessani suomen kieltä.” Lastenhoidon järjestäminen koettiin myös tärkeäksi toimintaan osallistumista helpottavaksi seikaksi, josta yksi vastaaja kommentoi: “Jos voin ottaa lapsen mukaan kieliryhmä.” Osa vastaajista ehdotti myös toiminnasta tiedottamisen ja informaation lisäämistä. Täytyy kuitenkin huomioida, että useimmat vastaajat olivat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen tai eivät muuten kokeneet tarvitsevansa apua toimintaan osallistumisessa. Vapaaehtoistyöhön osallistumista tukevat tekijät Kyselystä kysymykset seitsemän ja kahdeksan yhdistettiin seuraavaan. Seitsemännen kysymyksen, eli haluatko lähteä mukaan MLL:n vapaaehtoistoimintaan tai toteuttamaan toimintaa, perusteella suurin osa kyselyyn vastanneista olivat kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä ja haluaisivat lähteä mukaan. Puolet vastauksista oli kyllä-vastauksia. Osa vastaajista koki, että he eivät oman elämäntilanteen tai ajanpuutteen vuoksi pysty tällä hetkellä tekemään vapaaehtoistyötä, mutta suurin osa olisi valmis lähtemään mukaan myöhemmin. Yhdessä vastauksessa todettiin: ”en valitettavasti osaa suomea”. Kahdeksannessa kysymyksessä kysyttiin, miten vapaaehtoiseksi lähtemistä voitaisiin helpottaa. Analyysissa (Liite 8) havaittiin, että sitä voidaan helpottaa tukemalla suomen kielen oppimista, antamalla lisää tietoa vapaaehtoistyöstä tai siihen mukaan tulemisesta sekä yksilöllisten tarpeiden huomioimisen kautta, esimerkiksi lastenhoidon järjestämisellä tai lapsen mukaan ottamisella. Eräs vastaaja kuvaili asiaa näin: ”Isoin rajoitus on lasten hoito.” Analysoiduista vastauksista nousi esille myös tekijöitä, jotka vaikeuttivat vapaaehtoistyöhön siirtymistä, esimerkiksi muutama vastaajista koki haluavansa oppia paremmin suomen kieltä ennen kuin voivat ryhtyä vapaaehtoiseksi. Kuvio 1. Vieraskielisten osallisuutta edistäviä tekijöitä Tutkimuksen tulosten perusteella todettiin näiden edellä mainittujen teemojen edistävän vieraskielisten osallisuutta, kuten kuviossa 1. Johtopäätökset ja pohdinta keskeisistä tuloksista Opinnäytetyössä saatiin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten vieraskieliset kokevat osallisuuden? Miten vieraskielisten osallisuus toteutuu? Miten lisätään vieraskielisten osallisuutta? Vastauksissa saatiin kokemusperäiset vastaukset myös tutkimustavoitteisiin, jotka liittyivät osallisuuden toteutumiseen. Seuraavissa alaluvuissa käsitellään opinnäytetyössä esiin nousseet keskeisimmät johtopäätökset. Yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia kielen sekä vuorovaikutuksen avulla Opinnäytetyössä löydettiin vastauksia tavoitteisiin sekä tutkimuskysymyksiin, miten vieraskieliset kokevat osallisuuden sekä miten vieraskielisten osallisuus toteutuu. Monet vastaajista kokivat kieliryhmään osallistumisen ja suomen kielen taidon kehittymisen olevan toimintoja, joissa he tuntevat kuuluvansa ryhmään. Piller ja Takahashi (2011, 372) korostavat kielen vaikuttavan keskeisesti sosiaaliseen osallisuuteen. Ryhmään kuulumisen tunne rakentuu kielen kautta. Kielitaito määrittää sosiaalista osallisuutta ja kielen oppiminen helpottaa ryhmään osallistumista. Häkkinen ja Mikkilä-Erdmann (2024, 17) toteavat, että uudella kielellä kommunikointi vaikuttaa maahanmuuttajien hyvinvointiin. Tip, Brown, Morrice, Collyer ja Easterbrook (2019, 148) muistuttavat, että kielitaidolla on tärkeä merkitys ryhmien välisen vuorovaikutuksen edistämisessä. Opinnäytetyön analyysin perusteella suurin osa vastaajista vaikuttaa tuntevansa yhteenkuuluvuutta ryhmään tai yhteisöön. Kysyttäessä, millaisessa toiminnassa tai tilanteessa tunnet kuuluvasi ryhmään tai yhteisöön, vastauksissa korostui kielen lisäksi vuorovaikutus muiden kanssa. Nämä tulokset olivat linjassa Intke-Hernandezin (2020, 76) löydöksiin sosiaalisen ja kielellisen tuen merkityksestä osallisuudessa. Yuval-Davis (2006, 199–203) kirjoittaa, että yksilö rakentaa vuorovaikutussuhteiden ja kielen avulla kuulumistaan erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan. Kuuluminen on osittain henkilökohtainen kokemus, jossa vuorovaikutus ja kieli toimivat keskeisinä välineinä. Lambert ym. (2013, 2–3) toteavat myönteisen kuulumisen kokemuksen vahvistavan henkilön kokemaa merkityksellisyyttä. Myönteiset sosiaaliset kontaktit opitulla kielellä vahvistavat kokemusta siitä, että on tervetullut ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisöön, mikä on tärkeä osallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta (Yates 2011, 457–458). Myös positiivinen yhteisöön sitoutuminen ja saatavilla olevat tukipalvelut ovat Isik-Ercanin, Lun, Edwardsin, Fallin ja Sebtin (2024, 973) mukaan ratkaisevan tärkeitä maahanmuuttajaperheiden yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunteen edistämisessä. Myös opinnäytetyöstä nousi vahvasti nämä asiat esiin. Vuorovaikutus koettiin osallisuutta vahvistavana tekijänä sekä usein kielen käyttämiseen sekä sen oppimiseen liittyvänä. Maailmanlaajuisesti on tehty useita tutkimuksia etenkin vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen merkityksestä maahanmuuttajien hyvinvoinnissa. Isik-Ercan ym. (2024, 971–973) toteavat sosiaalisten kokemusten ja sosiaalisen tuen vaikuttavan maahan muuttaneiden pienlapsiperheiden hyvinvointiin. Nordmark ja Colliander (2023, 111, 118) kirjoittavat aikuisten maahanmuuttajien pyrkivän sosiaaliseen osallisuuteen oppimalla kieltä ja luomalla sosiaalisia verkostoja. Martelin, Nieminen, Sainio, Koskinen ja Tiikkainen (2018, 123) toteavat ihmisten välisissä suhteissa ja yhteisöissä toimimisen vaativan myös sosiaalista toimintakykyä, joka ilmenee esimerkiksi sosiaalisena vuorovaikutuksena verkostossa, osallistumisena ja osallisuuden kokemuksena. Sosiaalisten verkostojen tarjoaman tuen ja aktiivisen osallistumisen todetaan olevan yhteydessä suoraan ihmisten hyvinvointiin. Osallistuminen osana osallisuutta Opinnäytetyössä vastattiin tutkimuskysymykseen, miten vieraskielisten osallisuutta voidaan lisätä. Tutkimuskysymykseen liittyen saatiin monenlaisia toimintaan liittyviä toiveita, joihin vieraskieliset haluaisivat osallistua. Osallisuuden edellytyksenä on osallistuminen (Koivisto ym. 2018, 21), joten osallisuuden kannalta on tärkeää kuunnella ja huomioida näitä toiveita. Tämän katsotaan tukevan vieraskielisten hyvinvointia ja osallistumista, lisäten samalla heidän osallisuuttaan. Tutkimuksessa todettiin, että vieraskieliset osallistuvat jo erilaisiin perustaitoja kehittävään toimintaan, jotka Mäkisen ja Päällysahon (2020, 6) mukaan liittyvät kieleen, vuorovaikutukseen, positiivisuuteen ja elämänhallinnan parantumiseen. Vastaajien toiveissa korostui yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys. Suomen kielen oppimisen ja opiskelun lisäksi myös muu kulttuuri- ja liikuntatoiminta nousi esiin vastauksissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön (2024) mukaan kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat keskeisiä toimintoja edistämään maahanmuuttajien osallisuutta ja kotoutumista. Yhteisöön kiinnittyminen sekä sosiaalinen identiteetti vahvistuvat näiden avulla. Valtioneuvosto (2021, 112) ja Zacheus (2013, 131) tuovat esiin liikunnan myönteisistä vaikutuksista maahanmuuttajien suomen kielen ja suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen oppimiseen. Se vaikuttaa myös yhteisön hyvinvointiin. Tulosten perusteella liikunnan sekä kielen ohjauksen lisäksi olisi tärkeää vahvistaa myös kulttuurista osallisuutta, esimerkiksi vastauksista nousseiden retkien avulla kirjastoon tai Kiasmaan. Tutkimuksesta nousi lisäksi esiin toiveita konkreettisesta tuesta ja avusta, josta osa liittyi vanhemmuuden tukemiseen erilaisten asiantuntijoiden vierailuina. Skogberg ja Laajasalo (2020, 11) muistuttavat vanhemmuuden tukemisen voivan parhaimmillaan auttaa myös kotoutumisessa. Vertaistuella sekä tiedon ja tuen saannilla voi olla vanhempia kannustava ja aktivoiva vaikutus niin lapsen asioiden hoitamisessa kuin laajemmin yhteiskunnassa toimimisessa. Tämä myös luontaisesti tukee osallisuutta. Kuulemisen ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen tukevat palveluosallisuutta Tutkimuksessa saatiin vastauksia tutkimuskysymykseen, miten vieraskielisten osallisuus toteutuu. Vastaajat kokivat, että heitä on kuultu palveluiden järjestämiseen liittyvissä asioissa, kuten heidän esittämissään kieleen liittyvissä toiveissa. Osallisuuden toteutumisessa vieraskielisten kuuleminen ja kokemus vaikuttamisen mahdollisuuksista ovat hyvin merkityksellisiä. THL (2023a, 192, 222) painottaa, että avointen tilojen kävijöille on tärkeää antaa mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Kun asiakkaat saavat olla mukana kehittämässä toimintaa, palvelujen vaikuttavuus ja motivaatio osallistua lisääntyy (Sihvo ym. 2018, 14–15; THL 2023a, 223). Opinnäytetyön tuloksissa todettiin vastaajien olevan jo aktiivisia toimijoita heille tarjottaviin palveluihin liittyen. Myös Sipinen ja Kuusio (2023) ovat todenneet maahan muuttaneiden olevan osallistuvia yhteiskunnan toimijoita ja pyrkivän vaikuttamaan heille tärkeisiin asioihin monin eri tavoin. Palveluosallisuutta pohdittaessa Karinen, Luukkonen, Kortelainen, Korhonen ja Luomala (2020, 42–43) ovat havainneet, että oikeakielinen ymmärrettävä tieto varhaisessa vaiheessa parantaa palvelun laatua ja vähentää tarvetta ohjaukselle tai neuvomiselle myöhemmin. Kun asiakas saa jo alussa tietoa ymmärtämällään kielellään, se vaikuttaa hänen palvelupolkuunsa ja mahdollisuuteen osallistua yhdenvertaisena jäsenenä toimintaan. Tutkimuksen perusteella palveluosallisuus toteutui jo melko hyvin MLL:n kahdella toimipaikalla, mikä oli odotettavissa olevaa ja osaltaan vastasi asetettuihin tavoitteisiin. Vieraskielisten osallisuuden lisäämiseksi onkin hyvä tarkastella jo olemassa olevia palvelupolkuja sekä saavutettavuutta. Vieraskielisten toimijaksi siirtymisen polun tukeminen Opinnäytetyössä saatiin esiin tietoa toimeksiantajalle, kuinka vieraskielisten toimijaksi siirtymisen polkua voidaan tukea. Tulosten perusteella suuri osa vastaajista oli halukkaita osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Vastaukset kertovat MLL:n toiminnan vaikuttavuudesta ja merkittävyydestä, jollaista Aalto-Kallio ja Haake (2014, 95) muistuttavat järjestöjen tekevän. Vapaaehtoistyöhön osallistumisen tukeminen on tärkeää, sillä vapaaehtoistyö on Corradon ym. (2018, 25) sekä Handyn ja Greenspanin (2009, 963) mukaan merkittävä tapa lisätä maahanmuuttajien sosiaalista osallisuutta. Lisäksi Ambrosini ja Artero (2023, 252, 260) toteavat vapaaehtoistyön antavan monelle maahanmuuttajalle mahdollisuuden ilmaista aktiivista toimijuutta. Tutkimuksessa nousi vahvasti esiin kieli toimijaksi siirtymisen polun tukemisessa. Osa vastaajista koki kielitaidon puutteen osallistumista vaikeuttavaksi. Myös Handy ja Greenspan (2009, 976) ovat havainneet puutteellisen kielitaidon vaikeuttavan vapaaehtoistyötä ja olevan este sen tekemiselle. Corrado ym. (2018, 25, 37) korostavat, että vaikka monet maahanmuuttajat ovat kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä, kielivaikeudet rajoittavat viestintää ja ymmärrystä. Se voi estää heidän osallistumisensa ja vaikeuttaa vapaaehtoistyön toteuttamista. Vastausten perusteella tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja siihen siirtymisestä tarvitaan jo nyt, mutta kaikilla ei ole välttämättä ollut mahdollisuutta sitä itse etsiä tai vapaaehtoisuudesta tiedottaminen ei ole saavuttanut heitä. Muutaman vastauksen perusteella kaikki eivät kunnolla edes ymmärtäneet, mitä vapaaehtoistyö tarkoittaa. Lisäksi yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on tärkeää toimijaksi siirtymisessä. Lastenhoidon järjestäminen todettiin yhdeksi tukevaksi asiaksi vastauksissa. Kehittämisehdotukset Kehittämisehdotuksena on perustaitoja kehittävään toimintaan panostaminen, sillä ne vaikuttavat Mäkisen ja Päällysahon (2020, 7) mukaan aktivoivasti maahanmuuttajiin ja vievät elämää toivottuun suuntaan. Perustaitojen kehittyminen lisää mahdollisuuksia uusien tietojen hankkimiseen sekä niiden avulla myös osallistuminen ja osallisuus voivat parantua. Kielen oppimista vuorovaikutuksen avulla on merkityksellistä kehittää esimerkiksi järjestämällä erilaisia matalan kynnyksen leikkikerhoja tai ohjaajan/vapaaehtoisten avulla ohjattua toimintaa. Opinnäytetyön tulosten perusteella kieli ja vuorovaikutus ovat vahvasti yhteydessä osallisuudessa. Inha ym. (2020, 3) muistuttavat vuorovaikutuksen olevan sosiaalista pääomaa, jota vahvistaa kielitietoinen opetus ja oppimisen rooli. Lisäksi kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kehittämistä ja lisäämistä toimintaan suositellaan. Valtioneuvosto (2021, 122) toteaa liikunnan lisäävän ihmisten ja eri ryhmien välistä vuorovaikutusta ja vuoropuhelua. Liikunnan on todettu helpottavan maahanmuuttajien pääsyä osalliseksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Yksi kehittämisehdotus on vieraskielisten osallisuuden kokemuksen esiin tuominen esimerkiksi osallisuusmittarin (Nuorisoala ry, 2024) avulla. Tärkeintä on hahmottaa kokemus pisteytettynä asteikoilla 1–5, mutta myös kuulla vieraskielisten toiveita toimintaan liittyen avointen kysymysten tai jonkin matalan kynnyksen menetelmän kautta. Vieraskielisiä kannattaa osallistaa MLL:n kehittämispäiviin, esimerkiksi heille suunnatun kehittämispäivän järjestämisellä tai etukäteen heidän mielipiteitään selvittämällä. Näiden avulla mahdollisesti heikommassa ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden mielipiteet eivät jäisi kuulumattomiin (vrt. Isola, Nousiainen & Valtari 2020, 165–188). Tiedottamista MLL:n palvelujärjestelmästä ja palvelupoluista kannattaa vielä kehittää. Kuusion, Liljan, Somersalon, Jokelan ja Seppäsen (2020, 196) mukaan palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamisella voidaan tukea oikea-aikaista ja tarpeenmukaista palvelujen käyttöä. Karinen ym. (2020, 45–46) toteavat, että maahanmuuttajien palveluita kehitettäessä tulisi huomioida erityisesti yhdenvertaisuus sekä sosiaalisten verkostojen muodostuminen, sillä ne ovat tärkeitä myös kotoutumisen näkökulmasta. Palveluitakin tärkeämpää on, miten maahanmuuttajia kohdellaan ja millaisia mahdollisuuksia heille tarjotaan. Tulosten hyödynnettävyys, luotettavuus ja eettisyys Ennen kyselytutkimuksen aloittamista haettiin toimeksiantajalta tutkimuslupa. Tämän jälkeen sovittiin Tutkimuseettinen neuvottelukunnan eli TENK ohjeiden mukaisesti tutkimuksessa syntyneiden aineistojen omistus- ja käyttöoikeuksista sekä kyselytutkimuksen vastausten säilyttämisestä ja käsittelystä (TENK 2023, 13). Reliabiliteetin ja validiteetin vahvistamiseksi kyselylomake testattiin vieraskielisillä vastaajilla ennen kyselyn aloittamista. Tällä haluttiin selvittää ennalta, että kysymykset ovat riittävän selkeitä ja että vieraskieliset henkilöt ymmärtävät laaditut kysymykset oikein. TENK (2019, 7–8) ohjeiden mukaisesti tutkimukseen osallistujia kohdeltiin kunnioittavasti ja heidän osallistumisensa perustui vapaaehtoisuuteen, heille annettiin lisäksi tietoa tutkimuksen tarkoituksesta ja tavoitteista. Tutkittavat saivat osallistua tutkimukseen anonyymisti eikä heidän henkilö- tai tunnistetietojaan kerätty. Heillä oli myös mahdollisuus keskeyttää vastaaminen kyselyyn milloin tahansa. Saatuja tutkimustuloksia peilattiin ajantasaiseen ja luotettavista lähteistä koottuun tietoon, joka muodostui kotimaisista sekä kansainvälisistä tutkimuksista, kirjallisuudesta ja tieteellisistä julkaisuista. Tutkimuksen luotettavuutta lisättiin triangulaation avulla, jolla haluttiin varmentaa saatuja tuloksia (Laine, Bamberg & Jokinen 2007, 23). Tutkimuksen aikana vieraskielisten henkilöiden kanssa toimittiin eettisesti. Vastaajat tarvitsivat välillä apua kyselyyn vastaamisessa, mutta heille ei annettu suoria vastauksia, vaan asia pyrittiin kuvailemaan heitä johdattelematta. Tutkimuksen eettisyyttä sekä luotettavuutta käsitellään laajemmin kokoomateoksen yhteisessä tietoperustassa. Tulosten yleisestä hyödynnettävyydestä todettiin, että kyselyn vastaukset olivat linjassa aikaisempiin tutkimuksiin. Toimijat pystyvät hyödyntämään tuloksia vieraskielisten kanssa jo tässä vaiheessa monialaisesti sekä parantamaan vieraskielisten osallisuutta pitkällä aikavälillä tutkimuksessa esiin nousseiden tulosten avulla. Tällaiset tutkimukset ovat tärkeitä ja siksi eri toimijoiden tulisi tehdä omaan toimintaan spesifioidut kyselyt vieraskielisten osallisuuteen liittyen. Jatkokehittämisaiheena olisi mielenkiintoista hahmottaa vieraskielisten osallisuus myös numeraalisena versiona, kuten kehittämisehdotuksena esitettiin. Vieraskielisille olisi hyvä toteuttaa uusi kysely samankaltaisilla kysymyksillä ja seurata mahdollisten kehitystoimenpiteiden vaikuttavuutta. LÄHTEET Aaltio, I. & Puusa. A. 2020. Mitä laadullisen tutkimuksen arvioinnissa tulisi ottaa huomioon? Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. 2., painos. Helsinki: Gaudeamus, 405–437. Aalto-Kallio, M. & Haake, N. 2014. Loppusanat. Teoksessa M. Aalto-Kallio, N. Haake & E. Saarinen (toim.) Arvioiva toimintakulttuuri järjestöarkeen. Opas kokonaistoiminnan arviointiin. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 95–96. Viitattu 19.10.2024 https://www.soste.fi/wp-content/uploads/2018/12/arviointiopas_nettiin_2015.pdf. Allardt, E. 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY. Ambrosini, M. & Artero, M. 2023. Immigrant Volunteering: A Form of Citizenship from Below. Voluntas, Vol 34 (2023), 252–262. Viitattu 5.11.2024 https://doi.org/10.1007/s11266-022-00454-x. Ansio, L. 2017. Tuettu vapaaehtoistoiminta organisaation haasteena. Teoksessa A. Rajala & P. Nieminen (toim.) Tuettu vapaaehtoistoiminta – avain osallisuuteen. Kansalaisareenan julkaisuja 3/2017. Helsinki: Kansalaisareena ry, 6–9. Viitattu 17.10.2024 https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2017/11/Tuettu_vapaaehtoistoiminta_WEB_KORJ2.pdf. Carter, S. 2020. Case Study Method and Research Design: Flexibility or Ambiguity for the Novice Researcher? University of Southern Queensland. Viitattu 13.5.2024 https://research.usq.edu.au/download/6aeffc12f20cfb8cf9526109383f06076f3be59a2e3d96a13813020ba063e319/485626/4.%20PublishedCASE-STUDY-METHOD-flexibility%20or%20ambiguity.pdf. Castaneda, A. E., Kuusio, H., Skogberg, N., Tuomisto, K., Kytö, S., Salmivuori, E., Jokela, S., Mäki-Opas, J., Laatikainen, T. & Koponen, P. 2017. Suomen ulkomaalaistaustaisen väestön terveyden edistämiseen liittyy erityiskysymyksiä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, Vol 133 Nro 10 (2017) Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 993–1001. Viitattu 16.5.2024 https://www.duodecimlehti.fi/duo13737. Corrado, A., D’Agostino, M., Musolino, E., Coscarello, M., Buscema, C., Vitale, A. & Marcello, G. 2018. Volunteering Among Immigrants. Italy National Report. University of Calabria. Viitattu 7.11.2024 https://www.vai-project.eu/wp-content/uploads/2019/07/National_Report_Italy.pdf. Eriksson, P. & Koistinen, K. 2014. Monenlainen tapaustutkimus. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 11:2014. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. Viitattu 7.5.2024 https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/fecd7913-7363-4d9f-9e2e-2d9f3e597230/content. Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Euroopan komissio 2020. Communication from the Commission to the European parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of Regions. Action plan on Integration and Inclusion 2021-2027. Brussels. Viitattu 22.4.2024 https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX%3A52020DC0758. Euroopan komissio 2021. Communication from the Commission to the European parliament, the Council, the European economic and Social Committee and the Committee of the Regions empty. The European Pillar of Social Rights Action Plan. Brussels. Viitattu 23.4.2024 https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/HTML/?uri=CELEX:52021DC0102. Handy, F. & Greenspan, I. 2009. Immigrant Volunteering: A Stepping Stone to Integration? Nonprofit and Voluntary Sector Quarterly, Vol 38 Nro 6 (2009), 929–1099. SAGE Publications. Viitattu 10.11.2024 https://doi.org/10.1177/0899764008324455. Hautamäki, T., Aalto, A., Alaverdyan, A. & Saarikoski, S. 2022. Osallisuuden monet ulottuvuudet ihmistyössä. Teoksessa T. Hautamäki, A. Aalto, A. Alaverdyan & S. Saarikoski (toim.) Osallisuus ihmistyössä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 177. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu, 9–23. Viitattu 22.5.2024 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/788558/B177.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Helsingin kaupunki 2023. Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2022–2040. Tilastoja 2023:5. Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut. Viitattu 9.4.2024 https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_08_31_Tilastoja_5.pdf. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2014. Tutki ja kirjoita. 19., painos. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Hoffmann, L., Völlm, C., Bernard, M., Fink, A., Richter, M. & Dawal, B. 2023. What does social participation mean? A qualitative study exploring the concept of participation from the perspectives of experts and parents. BMJ Publishing Group. Viitattu 23.5.2024 https://bmjopen.bmj.com/content/bmjopen/13/7/e072684.full.pdf. Häkkinen, M. & Mikkilä-Erdmann, M. 2024. Experiences of Language in Migration: Communicating Well-Being in Finland and Germany. Adult Education Quarterly, 1–24. SAGE Publications. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1177/07417136241266215. Inha, K., Laiho, S. & Mattila, P. 2020. Kieli luo osallisuutta ja oikeuksia omaan oppimiseen ja oppijuuteen. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, Vol 11 Nro 6 (2020). Viitattu 23.4.2024 https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-lokakuu-2020/kieli-luo-osallisuutta-ja-oikeuksia-omaan-oppimiseen-ja-oppijuuteen. Innokylä 2024. Työkalu. Ideointipuu (brainstorming tree). Viitattu 25.4.2024 https://innokyla.fi/fi/tyokalut/ideointipuu-brainstorming-tree. Intke-Hernandez, M. 2020. Maahanmuuttajaäitien arjen kielitarinat. Etnografinen tutkimus kieliyhteisöön sosiaalistumisesta. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Viitattu 26.5.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6838-2. Isik-Ercan, Z., Lu, H.-T., Edwards, N. M., Fall, M. & Sebti, L. 2024. Social experiences, life satisfaction, and social support of immigrant families with young children in a highly urban city. Early Child Development and Care, Vol 194 Nro 9–10 (2024), 962-976. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1080/03004430.2024.2391884. Isola, A.-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Viitattu 9.4.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-917-0. Isola, A-M., Nousiainen, M. & Valtari, S. 2020. Osallisuustyö välineenä heikossa asemassa olevien vallan lisäämisen. Teoksessa L. Suoninen-Erhiö, A. Pohjola, M. Satka & J. Simola (toim.) Sosiaaliala uudistuu. Tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä. Huoltaja-säätiön julkaisuja. Helsinki: Huoltaja-säätiö sr, 165–188. Viitattu 31.10.2024 https://www.huoltaja-saatio.fi/wp-content/uploads/2020/12/SU-ia.pdf. Isola, A.-M. & Leemann, L. 2021. Osallisuuden kokemus on hyvinvoinnin ja terveyden tekijä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Vol 58 Nro 4 (2021), 381–383. Viitattu 22.5.2024 https://doi.org/10.23990/sa.112402. Juhila, K. 2024. Teemoittelu. Teoksessa J. Vuori (toim.) Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirja. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Viitattu 1.12.2024 https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvali/analyysitavan-valinta-ja-yleiset-analyysitavat/teemoittelu/. Jyrinki, E. 1974. Kysely ja haastattelu tutkimuksessa. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab. Karinen, R., Luukkonen, T., Kortelainen, J., Korhonen, N. & Luomala, N. 2020. ”Kaikki toimi kohdallani”. Selvitys kotoutumispalveluita koskevista näkemyksistä. Raportteja 24/2020. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 5.11.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-868-0. Koivisto, J., Isola, A.-M. & Lyytikäinen, M. 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Työpaperi 9/2018. Viitattu 19.5.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8. Kokkonen, L., Pöyhönen, S., Reiman, N. & Lehtonen, T. 2019. Sosiaaliset verkostot ja kielenoppiminen: kohti uutta ajattelua kotoutumiskoulutuksesta. Teoksessa V. Kazi, A. Alitolppa-Niitamo & A. Kaihovaara (toim.) Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019. Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut, 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö, 92–101. Viitattu 20.10.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-487-7. Kotimaisten kielten keskus 2024. Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme -sanasto. Vieraskielinen. Viitattu 29.11.2024 https://kotus.fi/kotus/julkaisut/julkaisusarjat-ja-luettelot/julkaisuja-aihepiireittain/kielipolitiikkajulkaisut/kielen-asemaan-liittyvat-termit-hallinnossamme-sanasto/. Kotoutumisen osaamiskeskus 2024a. Lainsäädäntö ohjaa kotoutumisen edistämistä. Viitattu 11.4.2024 https://kotoutuminen.fi/kotoutumisen-edistamisen-painopisteet. Kotoutumisen osaamiskeskus 2024b. Tutustu kumppanuusohjelmaan toimijoihin ja löydä kumppani. Viitattu 11.4.2024 https://kotoutuminen.fi/tutustu-toimijoihin. Kukkonen, M. & Isola, A.-M. 2021. Osallisuuden kokemus – ensimmäisiä koko aikuisväestöä koskevia tuloksia. Gerontologia, Vol. 35 Nro 1 (2021), 103–106. Viitattu 23.4.2024 https://journal.fi/gerontologia/article/view/103102/60241. Kuusio, H., Lilja, E., Somersalo, L, Jokela, S. & Seppänen, A. 2020. Yhteenveto ja tutkimuksen luotettavuus. Teoksessa H. Kuusio, A. Seppänen, L. Somersalo, E. Lilja (toim.) Ulkomaalaistaustaisten terveys ja hyvinvointi Suomessa. FinMonik-tutkimus 2018–2019. THL raportti 1/2020, 193–196. Viitattu 27.11.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-034-1. Kuusio, H., Mäkipää, L., Klemettilä, K., Nykänen, S., Kytö & Lilja, E. 2023. Kansallinen tutkimus ulkomailla syntyneiden terveydestä, hyvinvoinnista ja palveluista – MoniSuomi 2022 -tutkimus: Keskeisiä havaintoja päätöksenteon tueksi. Tutkimuksesta tiiviisti 54/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 23.5.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-208-2. Laimio, A. 2017. Vapaaehtoistoiminta on kansalaisoikeus. Teoksessa A. Rajala & P. Nieminen (toim.) Tuettu vapaaehtoistoiminta – avain osallisuuteen. Kansalaisareenan julkaisuja 3/2017, 4–5. Viitattu 17.10.2024 https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2017/11/Tuettu_vapaaehtoistoiminta_WEB_KORJ2.pdf. Laine, M., Bamberg, J. & Jokinen, P. 2007. Tapaustutkimuksen käytäntö ja teoria. Teoksessa M. Laine, J. Bamberg & P. Jokinen (toim.) Tapaustutkimuksen taito. 3., painos. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University press, 9–38. Lambert, N. M., Stillman, T. F., Hicks, J. A., Kamble, S., Baumeister, R. F. & Fincham, F. D. 2013. To Belong Is to Matter: Sense of Belonging Enhances Meaning in Life. Personality and Social Psychology Bulletin, Vol 39 Nro 11 (2013), 1–10. SAGE Publications. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1177/0146167213499186. Leemann, L. & Hämäläinen, R.-M. 2015. Matalan kynnyksen palvelut. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 22.5.2024 https://thl.fi/documents/155392151/190140732/Tietopaketti_Matalan_Kynnyksen_Palvelut.pdf/97b1aef8-b8ca-4ec3-ac4c-b80d3e754cec/Tietopaketti_Matalan_Kynnyksen_Palvelut.pdf?t=1516029108524. Leemann L., Kuusio H. & Hämäläinen R.-M. 2015. Sosiaalinen osallisuus. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 3.4.2024 https://thl.fi/documents/155392151/190140732/Tietopaketti_Sosiaalinen_Osallisuus.pdf/4bc56a65-8eb2-41c3-87b8-0cd963a2c600/Tietopaketti_Sosiaalinen_Osallisuus.pdf?t=1516029058031. Leemann, L., Isola, A.-M. & Kuusio, H. 2023 Osallisuus. Teoksessa MoniSuomi-työryhmä (toim.) MoniSuomi-tutkimuksen 2022–2023 perustulokset. Viitattu 7.11.2024 https://repo.thl.fi/sites/monisuomi/monisuomi22/ilmiot/osallisuus.html. Lindh, J., Linnakangas, R. & Laitinen, M. 2017. Kuvalliset menetelmät nuorten osallisuuden tukemisessa. Teoksessa A. Pohjola, M. Kairala, H. Lyly & A. Niskala (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino, 72–85. Lipponen, L., Kumpulainen, K. & Hilppö, J. 2013. Haluan, voin ja osaan: Lasten toimijuuden rakentuminen päiväkodissa. Teoksessa K. Karila & L. Lipponen (toim.) Varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino, 159–175. Martelin, T., Nieminen, T., Sainio, P., Koskinen, S. & Tiikkainen, P. 2018. Sosiaalinen toimintakyky. Teoksessa P. Koponen, K. Borodulin, A. Lundqvist, K. Sääksjärvi & S. Koskinen (toim.) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017 –tutkimus. THL raportti 4/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 118–122. Viitattu 26.10.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-105-8. Martinez-Damia, S., Marzana, D., Paloma, V. & Marta, E. 2023. Community participation among immigrants: A generative journey towards personal growth. International Journal of Intercultural Relations, Vol 96 (2023), 101853. Viitattu 20.5.2024 https://doi.org/10.1016/j.ijintrel.2023.101853. Meriluoto, T. & Marila-Penttinen, L. 2015. Mikä osallisuus, mikä kokemusasiantuntijuus? Teoksessa T. Meriluoto, L. Marila-Penttinen & E. Lehtinen (toim.) Osallisuus. Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Ensi- ja turvakotien liiton käsikirja 2. Ensi- ja turvakotien liitto, 6–37. Miles, M. B., Huberman, A. M. & Saldaña, J. 2014. Qualitative data analysis: a methods sourcebook. 3., painos. Thousand Oaks, California: SAGE. MLL 2024a. Organisaatio. Viitattu 29.3.2024 https://www.mll.fi/tietoa-mllsta/organisaatio/. MLL 2024b. Paikallisyhdistykset. Viitattu 13.4.2024 https://uudenmaanpiiri.mll.fi/tietoa-meista/paikallisyhdistykset/. MLL 2024c. Rahoitus. Viitattu 3.4.2024 https://www.mll.fi/tietoa-mllsta/organisaatio/rahoitus/. MLL 2024d. Tule vapaaehtoiseksi. Viitattu 17.10.2024 https://www.mll.fi/tue-tyotamme/tule-vapaaehtoiseksi/. MLL 2024e. Ystäväksi maahanmuuttajaäidille – toiminta. Viitattu 22.5.2024 https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/ystavaksi-maahanmuuttajaaidille-toiminta/. Mäkinen, M. & Päällysaho, T. 2020. Suomen kieltä, digitaitoja vai vuorovaikutustaitoja? Perustaidot maahanmuuttajien näkökulmasta. Migration-Muuttoliike, Vol 46 Nro 2 (2020), 5–8. Viitattu 27.10.2024 https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/95644. Nordmark, S. & Colliander, H. 2023. Adult Migrants´ Endeavours for a Life as Included. Social Inclusion, Vol 11 Nro 4 (2023), 111–120. Viitattu 5.11.2024 https://doi.org/10.17645/si.v11i4.6992. Nuorisoala ry 2024. Ikätasoiset osallisuusmittarit. Viitattu 27.11.2024 https://nuorisoala.fi/palvelut/tyokaluja-nuorisoalalle/tyokaluja-vaikuttavuuden-kehittamiseksi/ikatasoiset-osallisuusmittarit/. Nussbaum, M. 2011. Creating capabilities: The human development approach. Cambridge, Massachusetts: Belknap Press of Harvard University Press. Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3.–4., painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2024. Kulttuuri ja liikunta kotoutumisen tukena. Viitattu 21.10.2024 https://okm.fi/kulttuuri-ja-liikuntapalvelut. Perustuslaki 11.6.1999/731. Viitattu 28.5.2024 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731. Piekkari, R. & Welch, C. 2020. Oodi yksittäistapaustutkimukselle ja vertailun moninaiset mahdollisuudet. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 207–216. Piller, I. & Takahashi, K. 2011. Linguistic diversity and social inclusion. International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, Vol 4 Nro 4 (2011), 371–381. Viitattu 20.10.2024 https://doi.org/10.1080/13670050.2011.573062. Pirnes, E. & Tiihonen, A. 2011. Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka, Vol. 76 Nro 4 (2011), 436–448. Viitattu 28.5.2024 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117856. Piškur, B., Daniëls, R., Jongmans, M., Ketelaar, M., Smeets, R., Norton, M. & Beurskens, A. 2014. Participation and social participation: are they distinct concepts? Clinical Rehabilitation, Vol 28 Nro 3 (2014), 211–220. SAGE Publications. Viitattu 11.5.2024 https://doi.org/10.1177/0269215513499029. Raivio, H. & Karjalainen, J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai välinen, palvelut ovat! Teoksessa T. Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 12–34. Viitattu 22.5.2024 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64153/JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf. Ramadan, F. 2022a. Järjestötyön vaikutus osallisuuden kokemukseen. Teoksessa P. Kettunen (toim.) Näkökulmia maahanmuuttaneiden poliittiseen osallistumiseen Suomessa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 51–70. Viitattu 16.5.2024 https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/3e3651e9-901f-4de1-aa71-d1613bc1442b/content. Ramadan, F. 2022b. Osallisuutta tarvitaan kotoutumiseen. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.4.2024 https://julkaisut.kuntoutussaatio.fi/wp-content/uploads//Osallisuutta-tarvitaan-kotoutumiseen.pdf. Salminen, J., Lehtonen, P., Rikala, S., Kuusisto, A-K., Luoma- Halkola, H., Puumala, E., Sointu, L., Wallin, A. & Häikiö, L. 2021. Osallisuuden kehät: Näkökulmia hyvinvoinnin muotoutumiseen. Focus Localis – Hyvinvoinnin teemanumero, Vol. 49 Nro 3 (2021), 80–98. Viitattu 21.4.2024 https://journal.fi/focuslocalis/issue/view/7929/1264. Sen, A. 2009. The Idea of Justice. Cambridge: Massachusetts. Viitattu 26.5.2024 https://dutraeconomicus.wordpress.com/wp-content/uploads/2014/02/amartya-sen-the-idea-of-justice-2009.pdf. Seppänen, A. & Abdulhamed, R. 2023. Kuulumisen kokemus. Teoksessa MoniSuomi-työryhmä (toim.) MoniSuomi-tutkimuksen 2022–2023 perustulokset. Viitattu 7.11.2024 https://repo.thl.fi/sites/monisuomi/monisuomi22/ilmiot/kuulumisen_kokemus.html. Sihvo, S., Isola, A.-M., Kivipelto, M., Linnanmäki, E., Lyytikäinen, M. & Sainio, S. 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 29.5.2024 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Sipinen, J. & Kuusio, H. 2023. Vaikuttaminen. Teoksessa MoniSuomi-työryhmä (toim.) MoniSuomi-tutkimuksen 2022–2023 perustulokset. Viitattu 25.10.2024 https://repo.thl.fi/sites/monisuomi/monisuomi22/ilmiot/vaikuttaminen.html. Skogberg, N. & Laajasalo, T. 2020. Vanhempana Suomessa. Ulkomaalaistaustaisille suunnatun psykoedukatiivisen pilottiryhmän käsikirja. 2. painos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Muu 336 (2020). Viitattu 7.11.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-586-5. STM 2024a. Osallisuuden edistäminen. Viitattu 3.4.2024 https://stm.fi/osallisuuden-edistaminen. STM 2024b. STEA-avustukset. Viitattu 3.4.2024 https://stm.fi/rahoitus-ja-avustukset/stea-avustukset. SOSTE 2018. Osallisuus on tunne siitä, että kuuluu johonkin. Helsinki. Viitattu 11.4.2024 https://www.soste.fi/osallisuus-on-tunne-siita-etta-kuuluu-johonkin/. Spratt, C., Walker, R. & Robinson, B. 2004. Mixed Research Methods. Module A5. The PREST training resources. Commonwealth of Learning. Viitattu 21.5.2024 https://oasis.col.org/server/api/core/bitstreams/a0f649ca-9764-438a-b10b-84638b956ebf/content. Sveen, S., Anthun, K. S., Batt-Rawden, K. B. & Tingvold, L. 2022. Immigrants’ Experiences of Volunteering; A Meta-Ethnography. Nonprofit and Voluntary Sector Quartely, Vol 52 Nro 3 (2022), 569–588. SAGE Publications.Viitattu 8.11.2024 https://doi.org/10.1177/08997640221114810. Sveen, S., Anthun, K. S., Batt-Rawden, K. B. & Tingvold, L. 2023. Volunteering: A tool for Social Inclusion and Promoting the Well-being of Refugees? A Qualitative Study. Societies, Vol 13 Nro 1 (2023), 1–12. Viitattu 23.5.2024 https://doi.org/10.3390/soc13010012. Särkelä-Kukko, M. 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.) Osallisuuden jäljillä. Saarijärvi: Saarijärven offset, 34–49. Viitattu 9.4.2024 https://www.pksotu.fi/pksotu/wp-content/uploads/2018/02/oSallisuuden-j%C3%A4ljill%C3%A4-verkkoversio-pakattuna-16052014.pdf. TENK 2019. Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019. Teoksessa I. Kohonen, A. Kuula-Luumi & S-K. Spoof (toim.) Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 3/2019, 1–22. 2. painos. Viitattu 19.5.2024 https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf. TENK 2023. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan HTK-ohje 2023. Teoksessa R. Keiski, K. Hämäläinen, M. Karhunen, E. Löfström, S. Näreaho, K. Varantola, S-K. Spoof, T. Tarkiainen, E. Kaila & M. Aittasalo (toim.) Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 2/2023, 1–33. Viitattu 6.4.2024 https://tenk.fi/sites/default/files/2023-03/HTK-ohje_2023.pdf. THL 2023a. Osallisuuden edistäjän opas. Ohjaus 10/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 3.4.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-088-0. THL 2023b. Osallisuuden osa-alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet. Viitattu 9.4.2024 https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-osa-alueet-ja-osallisuuden-edistamisen-periaatteet. THL 2024a. Asiakasosallisuus palvelujärjestelmässä. Viitattu 5.4.2024 https://thl.fi/aiheet/sote-palvelujen-johtaminen/asiakas-palveluissa/asiakasosallisuus-palvelujarjestelmassa. THL 2024b. Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta. Viitattu 25.5.2024 https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuusindikaattori-mittaa-osallisuuden-kokemusta. Tiililä, U. 2020. Kieltä ei ehkä ole, mutta kieli on kaikki – Kielikäsitykset ja yhteiskunnan kehittämisen ongelma. Niin & näin 3/2020, 79–81. Viitattu https://netn.fi/wp-content/uploads/2020/09/netn203-16.pdf. Tilastokeskus 2023. Vieraskielisten määrä kasvoi lähes 38 000 henkilöllä. Viitattu 29.3.2024 https://stat.fi/julkaisu/cl8lprraorrr20dut5a0tywm5?gsid=269e3703-3779-40de-a675-243b091a5bd4#. Tip, L. K., Brown, R., Morrice, L., Collyer, M. & Easterbrook, M. J. 2019. Improving Refugee Well-Being With Better Language Skills and More Intergroup Contact. Social Psychological and Personality Science, Vol 10 Nro 2 (2019), 144–151. SAGE Publications. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1177/1948550617752062. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Työ- ja elinkeinoministeriö 2019. Kasvua ja hyvinvointia maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikalla. Yleiskuva ja kehittäminen. Viitattu 25.5.2024 https://tem.fi/documents/1410877/11992263/Faktatietoa+maahanmuutosta+ja+kotouttamisesta+25012019/faa5862e-9f95-d674-199e-f8cf9b4ba2c4/Faktatietoa+maahanmuutosta+ja+kotouttamisesta+25012019.pdf. Työ- ja elinkeinoministeriö 2021. Kotoutumisen sanasto: 1. laitos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:54. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 25.5.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-931-5. Työterveyslaitos 2024. Liikunnan ja liikkumisen yhteydet terveyteen ja työkykyyn. Viitattu 21.10.2024 https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/liike-ja-mieli/liikunnan-ja-liikkumisen-yhteydet-terveyteen-ja-tyokykyyn. Valli, R. 2018. Aineistonkeruu kyselylomakkeella. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 189–193. Valtioneuvosto 2021. Valtioneuvoston selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:62. Helsinki: Valtioneuvosto. Viitattu 5.11.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-856-7. Valtioneuvosto 2023. Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. Helsinki: Valtioneuvosto. Viitattu 21.10.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8. Vilkka, H. 2021. Tutki ja kehitä. 5., päivitetty painos. Jyväskylä: PS-kustannus. Virolainen, J. 2015. Kulttuuripoliittinen näkökulma osallistumiseen. Teoksessa A. Lindholm (toim.) Ei-kävijästä osalliseksi – Osallistuminen, osallistaminen ja osallisuus kulttuurialalla. Humanistinen ammattikorkeakoulu, 54–63. Viitattu 29.5.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-219-5. Vuori, J. 2021. Tapaustutkimus. Teoksessa J. Vuori (toim.) Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirja. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Viitattu 7.5.2024 https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvali/tutkimusasetelma/tapaustutkimus/. WHO 2019. Participation as a driver of health equity. World Health Organization. Regional Office for Europe. Viitattu 9.5.2024 https://iris.who.int/bitstream/handle/10665/324909/9789289054126-eng.pdf?sequence=1. Yates, L. 2011. Interaction, language learning and social inclusion in early settlement. International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, Vol 14 Nro 4 (2011), 457–471. London: Routhledge. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1080/13670050.2011.573068. Yuval-Davis, N. 2006. Belonging and the Politics of belonging. Patterns of Prejudice, Vol. 40 Nro 3 (2006), 197–214. London: Routhledge. Viitattu 7.11.2024 https://doi.org/10.1080/00313220600769331. Zacheus, T. 2013. Maahanmuuttajien kotoutuminen ja liikuntapalvelut Turussa ja sen lähiseuduilla. Web Reports 79. Turku: Siirtolaisuusinstituutti. Viitattu 30.10.2024 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102094081. LIITTEET Liite 1. Kyselyn saateteksti ja kyselylomakkeen kysymykset suomeksiLiite 2 Ideointipuun runko ja vastaukset Keravan toimipisteellä sekä esimerkkikuva teemoittelustaLiite 3. Analyysikaavio kysymyksestä 2Liite 4. Analyysikaavio kysymyksestä 3Liite 5. Analyysikaavio kysymyksestä 4Liite 6. Analyysikaavio kysymyksestä 5Liite 7. Analyysikaavio kysymyksestä 6 Liite 8. Analyysikaavio kysymyksestä 8