HTT, tutkijatohtori Riikka Poikela työskentelee tuntiopettajana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Euroopan Unionin rahoituskauden tullessa pian taitokseensa, kysymys älykkään erikoistumisen tulevaisuudesta on poikkeuksellisen ajankohtainen. Oleellinen kysymys tulevaisuuden pohdinnassa on se, miten ajattelu alueiden strategisen uudistumisen ympärillä rakentuu ja muuttuu rahoituskehyksen muutosten pohjalta.

Tässä blogikirjoituksessa pohdintaa älykkään erikoistumisen rahoituskehyksen ympärillä käytävää keskustelua alueellisen organisoitumisen näkökulmasta.

Pakollinen paha vai aluekehittämisen keskeinen väline

Uskon, että jokainen hankkeiden kanssa työskentelevä on törmännyt älykkääseen erikoistumiseen (S3). Joillekin se on tuttu strateginen viitekehys, toisille taas pakollinen kappale hankehakemuksessa, johon on liitetty pikainen kuvaus siitä, miten suunniteltu toimenpide vastaa alueen älykkään erikoistumisen strategisiin painopisteisiin. Monelle kosketus on siis hyvin käytännöllinen, jopa hieman byrokraattinen.

Onkin ironista, että jopa hieman arkiseksi muuttunut politiikkakehys on samalla yksi tärkeimmistä aluekehittämisen ja yhteiskunnallisen muutoksen toteuttamisen välineistä. Älykäs erikoistuminen ei nimittäin ole vain pakollinen paha kohtana rahoitushakemuksessa. Se on EU:n innovaatiopolitiikassa keskeinen, yhteiskunnallista muutosta edistävä väline, jonka kautta alueita on ohjattu tunnistamaan omia vahvuuksiaan, rakentamaan yhteistyötä ja suuntaamaan kehittämistä kohti uudistumista, kilpailukykyä, kestävyyttä ja yhä selvemmin myös hyvinvointia ja julkista arvoa.

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston maaliskuussa 2026 julkaistussa katsauksessa todetaan, että älykkään erikoistumisen roolin odotetaan säilyvän myös tulevalla rahoituskaudella, mutta samalla siihen liittyy epäselvyyttä ja riski siitä, että S3 heikkenee vain valinnaiseksi alueelliseksi viitekehykseksi. Katsauksessa painotetaan, että älykäs erikoistuminen on ollut keskeinen väline alueiden kyvyssä vastata globaaleihin haasteisiin ja että sen asemaa olisi syytä vahvistaa myös jatkossa (Itä- ja Pohjois-Suomen aluetoimisto 2026). Yhteensä 12 eurooppalaista verkostoa puolestaan korostaa avoimessa, EU budjettia vuosille 2028–2034 käsittelevässä kirjeessään, että S3 tulee säilyttää vahvana strategisena viitekehyksenä ja että sen yhteys monitasoiseen hallintaan ja investointien koordinointiin on turvattava myös seuraavassa EU:n rahoituskehyksessä (ERRIN 2026).

Jos älykäs erikoistuminen kutistuu tulevaisuudessa vain väljäksi alueelliseksi viitekehykseksi tai rahoitukseen liittyväksi tekniseksi maininnaksi, menetetään organisoitumisen näkökulmasta paljon enemmän kuin yksi parin ohjelmakauden mittainen käsite. Silloin menetetään väline, jonka avulla alueilla on voitu tehdä näkyväksi omia vahvuuksiaan, ja rakentaa systemaattista yhteistyötä sekä strategisesti tärkeitä avauksia innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi (Poikela 2025). Se olisi suora isku alueellisen uudistumiskyvyn ytimeen.

Lapissa älykäs erikoistuminen on keskittynyt muutoksen organisointiin

Lapin näkökulmasta älykäs erikoistuminen on ollut tapa rakentaa yhteyttä tutkimuksen, koulutuksen, julkisten toimijoiden, yritysten ja kansainvälisten verkostojen välille. Sen suurin arvo on syntynyt siitä, että kehittämiselle on voitu luoda yhteinen suunta. Lapissa älykäs erikoistuminen on käytännössä tarkoittanut muutoksen organisointia, joka on näkynyt tuloksekkaana esimerkiksi verkostojen rakentamisessa, tiedon välittämisessä EU- ja aluetason välillä, kansainvälisten yhteyksien avaamisena ja sellaisten kehittämisalustojen synnyttämisenä, joita ilman moni uudistumisen prosessi olisi jäänyt käynnistymättä. (Poikela 2025).

Älykkään erikoistumisen toteuttamisesta on syntynyt myös muita konkreettisia hyötyjä. Korkeakoulut, Lapin ammattikorkeakoulu mukaan lukien, ovat toimineet tiedon välittäjinä ja sillanrakentajina, jotka ovat yhdistäneet paikallisia toimijoita kansallisiin ja eurooppalaisiin verkostoihin. Julkiset organisaatiot ja kehittäjäverkostot ovat mahdollistaneet yhteistä koordinaatiota ympäristöissä, joissa yksittäisten yritysten kyky vetää uudistumista on ollut usein rajallinen. Älykkään erikoistumisen kautta on syntynyt uusia yhteistyösuhteita, kansainvälisiä avauksia ja alueellista näkyvyyttä. Samalla aluekehittämisen sisältö on vähitellen siirtynyt pois puhtaasta kilpailukyvyn puheesta kohti laajempaa ymmärrystä kestävyydestä, hyvinvoinnista, osallisuudesta ja julkisesta arvosta. Tämä muutos onkin tärkeä ymmärtää osana älykkään erikoistumisen kehitystä. Innovaatiotoimintaa ei rakenneta enää pelkästään kasvuluvuilla, vaan sillä, pystyykö alue vastaamaan yhteiskunnallisiin murroksiin tavalla, joka on yhtä aikaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä. (Poikela 2025).

Yhteinen suunta edellyttää vahvaa strategista hallintaa

Älykkään erikoistumisen haasteista on kuitenkin syytä puhua rehellisesti. Käsitteestä on tullut vuosien varrella venyvä. Se on ollut samanaikaisesti strategia, rahoituksen ennakkoehto, verkostotyön malli, hallinnollinen kehikko ja eräänlainen lupaus alueellisesta uudistumisesta. Ei siis ole yllättävää, että käytännön toimeenpanossa syntyy kitkaa ja hajanaisuutta, jos eri toimijat ymmärtävät perusidean eri tavoin. Tutkimuksissa älykkään erikoistumisen haasteiksi nousevat toistuvasti käsitteellinen epäselvyys, roolien epämääräisyys, koordinaation puutteet, sidosryhmien vaihteleva osallistuminen ja monitasohallinnan ongelmat (esim. Benner 2022; Ghinoi ym.  2024; Ferreira 2025; Poikela 2025).

Todettakoon, että vaikka menestystä ohjelman strategisessa toteutuksessa on ollut, älykkään erikoistumisen ongelma ei ole siinä, että sitä toteutettaisiin heikosti. Haasteet piilevät oikeastaan syvemmällä ja perustavanlaatuisissa kysymyksissä esimerkiksi siinä, että kaikki eivät ole täysin varmoja, mitä oikeastaan ollaan toteuttamassa.

Tässä kohtaa tullaan älykkään erikoistumisen strategisen hallinnan ytimeen. Älykäs erikoistuminen ei toimi, jos kehittäminen jää yksittäisten hankkeiden, irrallisten verkostojen tai satunnaisten painotusten varaan. Strateginen hallinta tarkoittaa kykyä ymmärtää muutoksen eri ulottuvuuksia yhtä aikaa kuten toimijoita, rakenteita, historiallisia polkuja, mahdollisuuksien ikkunoita, arvoja ja tavoitteita. Alueellinen uudistuminen ei synny siksi, että ihmiset tekevät yhteistyötä hyvällä hengellä. Se syntyy siksi, että joku kykenee näkemään, mitä ollaan muuttamassa, miksi sitä muutetaan ja millä logiikalla muutosta johdetaan. Jos näitä asioita ei hahmoteta, päädytään tekemään paljon, mutta ei välttämättä oikeaan suuntaan eikä varsinkaan riittävän vaikuttavasti.

Yhteisen suunnan sekä muutoksen logiikan tarkastelu johdattaa toimijat väistämättä johtajuuden kysymykseen, josta pitäisi puhua nykyistä avoimemmin ja pohtia laajemmin. Älykästä erikoistumista kuvataan usein verkostomaisena, osallistavana ja jaettuun johtajuuteen perustuvana prosessina. Kuvaus on osuva, eikä uudistumista voi rakentaakaan yhden organisaation, yhden hallinnonalan tai yhden toimijan varaan. Juuri siksi tarvitaan myös johtajuutta, jota hallinnolliseksikin johtajuudeksi voisi kutsua. Jaetun johtajuuden romantisointi ei riitä, jos kukaan ei kanna vastuuta kokonaisuudesta. Jonkun on tehtävä priorisointeja, huolehdittava koordinaatiosta, pidettävä yllä jatkuvuutta ja kytkettävä strategiat, toimijat ja rahoitus samaan suuntaan jatkuvasti politiikkaprosesseja peilaten. Asiaa voidaan kevyesti kärjistää: jos kaikki johtavat, mutta kukaan ei johda, lopputuloksena ei ole viisas verkosto vaan hyvin organisoitu epäselvyys.

Rahoituksen jatkuvuus on myös uudistumiskyvyn jatkuvuutta

Rahoituskehyksen jatkuvuuden kysymyksiä ei pidä siis vähätellä tai suhtautua niihin kevyesti. Lapissa rahoitus ei ole ollut vain mahdollistaja, vaan myös ehto sille, että yhteinen tekeminen, koordinaatio ja kehittämisen infrastruktuuri ovat voineet ylipäätään jatkua. Jos rahoituksellinen kehikko heikkenee tai muuttuu sellaiseksi, ettei se enää tue rakennettua organisoitumista, seuraukset eivät rajoitu muutaman hankkeen päättymiseen. Vaarana on paljon syvempi purkautuminen, jossa verkostot kutistuvat, yhteinen suunta hämärtyy ja kehittäminen valuu takaisin erillisiksi toimenpiteiksi, joissa jokainen optimoi omaa pientä tonttiaan. Voidaanko silloin puhua jo jopa jonkin asteisesta alueellisen uudistumiskyvyn rapautumisesta? Tässä mielessä rahoituksen jatkuvuuden kysymys on elimellinen.

Rahoitustakin syvempi, toteutuksen tulevaisuuteen liittyvä perustavanlaatuinen kysymys kuuluu: mitä älykkäällä erikoistumisella oikeastaan tavoitellaan? Jos se ymmärretään vain tavaksi organisoida jo olemassa olevaa toimintaa siistimmin, koordinoidummin ja rahoituskelpoisemmin, sen uudistava voima jää väistämättä vajaaksi, ja rahoituksen vaikuttavuus ohueksi. Silloin älykäs erikoistuminen on lähinnä leima, jonka alle paketoidaan se, mitä joka tapauksessa jo tehdään. Älykkään erikoistumisen todellinen riski onkin se, että siitä tulee hallinnollisesti hyödyllinen tapa järjestää kehittämistä ilman, että se todella muuttaa kehittämisen logiikkaa (Poikela 2025.)

Jos näin käy, puhe transformatiivisesta, yhteiskuntaa uudistavasta innovaatiopolitiikasta jää vain retoriseksi. Tarviiko tällöin rahoituksen jatkuvuudesta olla aidosti huolissaan?

Kunnianhimoisemmin ymmärrettynä älykäs erikoistuminen on kuitenkin paljon enemmän. Se on väline, jolla alue voi suunnata innovaatioita kohti yhteiskunnallisesti merkityksellistä muutosta. Se on keino tehdä näkyväksi se, että alueiden kehittämisessä ei ole kyse vain talouskasvusta, vaan myös siitä, millaista tulevaisuutta rakennetaan ja kenelle arvo lopulta tuotetaan. Tästä näkökulmasta älykkään erikoistumisen kysymys ei ole vain mihin investoidaan, vaan mitä pidetään arvokkaana. Kun kehittämisen kohteeksi nostetaan kilpailukyvyn rinnalle esimerkiksi hyvinvointi, osallisuus ja kestävyys, älykäs erikoistuminen muuttuu pelkästä innovaatiopolitiikan työkalusta välineeksi, jolla alue voi jäsentää omaa paikkaansa laajemmissa yhteiskunnallisissa murroksissa. Tätä vasten tarkasteltuna, rahoituksen jatkuvuus, etenkin tässä epävarmassa maailmanajassa, on erittäin keskeistä.  

Näistä syistä keskustelu älykkään erikoistumisen asemasta tulevaisuuden aluekehittämisessä on niin tärkeä myös meiltä pohjoisesta ja Lapin AMKista katsottuna. Jos älykäs erikoistuminen heikkenee vain vapaaehtoisiksi, väljiksi viittauksiksi, samalla heikkenee myös kyky hahmottaa kehittämistä sekä innovaatiotoimintaa kokonaisuutena. Vaarana on, että pitkäjänteisesti rakennetut verkostot, yhteiset painopisteet ja kehittämisen jatkuvuus alkavat hajota takaisin hankkeiksi, siiloiksi ja lyhytnäköiseksi kilpailuksi resursseista, jopa toisiamme vastaan. Onko sillä väliä? Vastaus riippuu siitä, tavoitellaanko älykkäällä erikoistumisella todellista uudistumista vai ei.

Lähteet

Benner, M. (2022). An institutionalist perspective on smart specialization: Towards a political economy of regional innovation policy. Science and Public Policy, 49(6), 878–889. https://doi.org/10.1093/scipol/scac035

ERRIN. ERRIN’s signing of an Open Letter on the Future of the EU Budget (2028–2034) | ERRIN Website. Viitattu 30.4.2026

Ferreira, H., Marques, C. S., & Farinha, L. (2025). Regional smart specialisation strategies: A systematic literature review. Journal of the Knowledge Economy. https://doi.org/10.1007/s13132- 025-02736-3

Ghinoi, S., Steiner, B., & Makkonen, T. (2024). The role of proximity in stakeholder networks for smart specialisation: A sparsely populated area case study. Innovation: The European Journal of Social Science Research, 37(2), 421–441.  https://doi.org/10.1080/13511610.2021.1879631

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Erityisasiantuntijamme ajankohtaiset kuulumiset TKI-, osaamis- ja klusterisektorin vaikuttamistyöstä. Viitattu 30.4.2026

Poikela, R. (2025).  Älykkään erikoistumisen strateginen hallinta: muutostoimijuuden, mahdollisuuksien tilojen ja transformatiivisen innovaatiopolitiikan yhteensovittaminen. Akateeminen väitöskirja. ISBN 978-952-337-507-9