Ylempi ammattikorkeakoulututkinto päivittää osaamisesi 13.1.2024 Liiketoiminta ja yrittäjyys Tutkinnon voi suorittaa työn ohessa. Työpaikan tuki on tärkeää. Valtiolla on toimintaohje, että omatoimista opiskelua yleensä tuetaan. Mielestäni nykyaikainen työnantaja arvostaa elinikäistä oppimista, se on tätä päivää! Olen täysin kuuroutunut 17-vuotiaana. Valmistunut jouluna 2011 Kemin Kosmoksesta taloushallinnon tradenomiksi. Minulla oli päiväopinnoissa etätulkkaus. Kannustan myös osatyökykyisiä huolehtimaan omista opinnoistaan. Todistetusti työelämässä voi pärjätä ilman jotain aistia, mutta ei ilman koulutusta. En olisi heti valmistuttuani pystynyt hakeutumaan YAMK suorittajaksi, vaan työkokemusta vaaditaan vähintään 2 vuotta. Olen tullut valituksi opiskelijaksi avoimen ammattikorkeakoulun väyläopintojen kautta. Verkkokoulutukset ovat todella suosittuja, eikä minulla ollut aikaa, eikä halua valmistautua huolella pääsykokeisiin. Samalla mietin myös terveyshallintotieteen opintoja, mutta digitalisuutta tarvitaan kaikkialla. Verkossa toteutettavat opinnot olivat paras vaihtoehto. Se on helppoa ja paikkariippumatonta. Ajan käyttö ei ole ollut haasteellista, vaikka minulla on 3,5 vuotias poika. Paitsi työpaikan tuen, tarvitset opintoihisi myös puolison tuen! Luennot eivät ole joka päivä, mutta pisin luentoni kesti yhdeksään asti illalla. Ikinä aiemmin en ole mennyt luennolta suoraan yöunille. Valintaan vaikutti myös se, että koulutuksen toteuttaja on sama kuin aiemmassa tutkinnossa. Tämä on paikallinen ja nykyaikainen. Korkeatasoinen osaaminenpysyy Lapissa. Opetus on laadukasta ja henkilökunta mukavaa. Olen ylpeästi pohjoista tekoa!Essi Hepola, Digiajan palvelujohtaminen Lue lisää Kaikki blogikirjoitukset 16.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Saari, Aija & Asilainen, Tarja Yhteisötalous asettaa ihmiset ja yhteiskunnallisen arvon etusijalle Aija Saari toimii asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Osallisuus- ja toimintakyky -osaamisryhmässä ja Tarja Asilainen aluekoordinaattorina Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus -verkostossa… Yhteiskunta 10.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Karusaari, Mika Tapahtumatoiminta Lapin elinvoiman ytimessä – yhteistyö kivijalkana KM Mika Karusaari työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmän liikunnan tiimissä. Liiketoiminta ja yrittäjyys 2.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Kukkamäki, Tanja Mitä on CreaTech ja miksi se on Lapille enemmän kuin teknologiaa? Tradenomi (YAMK) Tanja Kukkamäki työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä ja projektipäällikkönä Createch North: AI Leap -hankkeessa. Liiketoiminta ja yrittäjyys
16.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Saari, Aija & Asilainen, Tarja Yhteisötalous asettaa ihmiset ja yhteiskunnallisen arvon etusijalle Aija Saari toimii asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Osallisuus- ja toimintakyky -osaamisryhmässä ja Tarja Asilainen aluekoordinaattorina Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus -verkostossa… Yhteiskunta
10.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Karusaari, Mika Tapahtumatoiminta Lapin elinvoiman ytimessä – yhteistyö kivijalkana KM Mika Karusaari työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmän liikunnan tiimissä. Liiketoiminta ja yrittäjyys
2.9.2026 Pohjoisen tekijät – Lapin AMKin asiantuntijablogi Kukkamäki, Tanja Mitä on CreaTech ja miksi se on Lapille enemmän kuin teknologiaa? Tradenomi (YAMK) Tanja Kukkamäki työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä ja projektipäällikkönä Createch North: AI Leap -hankkeessa. Liiketoiminta ja yrittäjyys