Results

Hankkeen toteutuksen aikana saavutettiin ja useilta osin ylitettiin kaikki työpaketeille asetetut keskeiset tavoitteet. Merkittävimmät tulokset liittyivät elintarvike- ja luonnontuotealan toimijoiden välisen yhteistyön vahvistumiseen, yritysten tavoittamiseen, kansainvälisten verkostojen laajenemiseen sekä tiedonvälityksen kehittymiseen. Hankkeen vaikutukset näkyivät erityisesti pysyvämpien yhteistyörakenteiden syntymisenä, verkostojen aktiivisuuden kasvuna sekä yritysten lisääntyneenä osallistumisena kehittämistoimintaan.

Kokonaisuutena hankkeen vaikutukset ulottuvat yksittäisiä toimenpiteitä laajemmalle. Hankkeen aikana syntyneet yhteistyömallit, kehittäjäverkostot, viestintäkäytännöt ja kansainväliset kontaktit luovat perustan toiminnan jatkumiselle myös hankkeen jälkeen. Toimijoiden välinen luottamus, yhteinen tekeminen ja sitoutuminen verkostotyöhön vahvistuivat merkittävästi, mikä parantaa alueen elintarvike- ja luonnontuotealan edellytyksiä vastata tuleviin kehittämis- ja kansainvälistymistarpeisiin. Hankkeen myötä edistyi alan toimijoiden valmiudet yhteistyöhön, tiedon hyödyntämiseen sekä uusien kehittämisavauksien käynnistämiseen niin alueellisella, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.